Hommaatteko orjallisesti joulupöytään kinkun jolle seuraksi nämä ikuiset lanttu -ja porkkanalaatikot? Meillä syödään jouluna(kun) sitä
mistä itse oikeasti tykätään. Kuten lohta, siikaa, lohenmätiä smetanalla ja punasipulikuutioilla.
Tuoretta hiivaleipää maksapasteijalla jne.
Kommentit (154)
Vuosikausia marttyyriäitini, jonka luokse oli "pakko" mennä jouluna, hommasi pöytään just ne perinteiset rosollit ja laatikot, joista kukaan (edes hän itse) ei pitänyt, ja sitten voivoteltiin kun ne jäivät syömättä. Nyt joulunvietto on siirtynyt nuorempien polvien kotiin, ja syödään sitä mitä halutaan. Kalat on suuressa roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun yhden koulukaverin äiti teki sille tytölle lihapullia jouluksi, kun se ei tykännyt kinkusta. Mikäs siinä.
Lihapullat kuuluvat Ruotsissa ehdottomasti joulupöytään, ja Turun seudulla myös hyvin yleisesti.
Emme ole syöneet perinteisiä jouluruokia yli kymmeneen vuoteen. Jotenkin niistä on aika ikäänkuin ajanut ohi. Joku riisipuuro oli aikojen alussa luksusruokaa, kun riisi oli kallista tuontitavaraa.
Laatikot edustivat kellarin perälle piilotettuja kasvisherkkuja pimeään vuodenaikaan. Sian pe..rse edusti yltäkylläisyyttä.
Me emme miellä näitä tuotteita mitenkään herkuisi enää.
Lihana on naudan antrečotee. Kokoan suuren leikkellautasen, jossa on tyyliin Stockan herkun kalleimpia leikkeleitä.
Samoin majoneesipohjaisia salaatteja.
Kallis juustotarjotin
Joka vuosi vaihdellaan, mutta aina lähtee siitä ideasta, että jotain tosi hyvää, erilaista kuin arkena ja saa olla hintavaakin, kun on vain kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin jotain kalaa on. Jos ei muuta niin silliä.
Kalathan nimenomaan kuuluu joulupöytään.
Meillä on suvussa/perheessä aina ollut joulupöydässä erilaisia kaloja, poroa kylmänä ja lämpimänä, kalkkunaa, hevosta jne.
Ja niitä lanttulaatikoita, mätiä, smetanavaahtoa ym.
Jälkiruokana joulukakkupöytä pikkuleipineen ja luumurahkoineen.Kinkkua ei koskaan.
Kuuluu kelle kuuluu. Meilläkin on kalaa jouluna, mutta niin on ympäri vuoden.
Ei kaikki välitä kalasta, tai eivät edes voi syödä kalaa.
Se mitä joulupöytään kenelläkin kuuluu, vaihtelee.Meilläkin on kalaa ympäri vuoden, kuten myös monia muita joulupöytään kuuluvia ruokia.
En muista koskaan käyneeni joulupöydässä, jossa ei olisi ollut kalaa.
Monenlaisissa joulupöydissä olen vierailevana tähtenä ollut, siis perheen/suvun ulkopuolisissa.
Varmaankaan pahasti kala-allergisen joulupöydässä ei ole kalaa, vai mitäpä luulet?
Vaikka vieraileva Tähti (omasta mielestään) olisi sitä mieltä KUULUU OLLA!!!
Vierailija kirjoitti:
Emme ole syöneet perinteisiä jouluruokia yli kymmeneen vuoteen. Jotenkin niistä on aika ikäänkuin ajanut ohi. Joku riisipuuro oli aikojen alussa luksusruokaa, kun riisi oli kallista tuontitavaraa.
Laatikot edustivat kellarin perälle piilotettuja kasvisherkkuja pimeään vuodenaikaan. Sian pe..rse edusti yltäkylläisyyttä.
Me emme miellä näitä tuotteita mitenkään herkuisi enää.
Lihana on naudan antrečotee. Kokoan suuren leikkellautasen, jossa on tyyliin Stockan herkun kalleimpia leikkeleitä.
Samoin majoneesipohjaisia salaatteja.
Kallis juustotarjotin
Joka vuosi vaihdellaan, mutta aina lähtee siitä ideasta, että jotain tosi hyvää, erilaista kuin arkena ja saa olla hintavaakin, kun on vain kerran vuodessa.
Voi mooses :D
Kinkkua ei ole ollut pöydässä yli pariinkymmeneen vuoteen. Laatikot sen sijaan on, koska niistä tykätään. Kalapöytä on kingi siihen panostetaan.
En ole ikinä tykännyt suomalaisista joulusafkosiita paitsi kinkusta.Miksi niitä kehutaan ovat pelkkää sianruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Emme ole syöneet perinteisiä jouluruokia yli kymmeneen vuoteen. Jotenkin niistä on aika ikäänkuin ajanut ohi. Joku riisipuuro oli aikojen alussa luksusruokaa, kun riisi oli kallista tuontitavaraa.
Laatikot edustivat kellarin perälle piilotettuja kasvisherkkuja pimeään vuodenaikaan. Sian pe..rse edusti yltäkylläisyyttä.
Me emme miellä näitä tuotteita mitenkään herkuisi enää.
Lihana on naudan antrečotee. Kokoan suuren leikkellautasen, jossa on tyyliin Stockan herkun kalleimpia leikkeleitä.
Samoin majoneesipohjaisia salaatteja.
Kallis juustotarjotin
Joka vuosi vaihdellaan, mutta aina lähtee siitä ideasta, että jotain tosi hyvää, erilaista kuin arkena ja saa olla hintavaakin, kun on vain kerran vuodessa.
Varmaan poronpapanatkin menee teidän joulupöydässä, jos vaan kilohinta on riittävän korkea :D
Voi saamari kun alkoi tehdä mieli joulukinkkua.
Ei ole kinkkua, rosollia eikä lanttulaatikkoa näkynyt pitkään aikaan, porkkanaa on vielä pieni erä perinteiden vuoksi. Syödään sitä mistä tykätään eli perunalaatikkoa, graavilohta ja muita kaloja, mätiä, keitettyjä perunoita, poroa, kalkkunaa, juustoja, hedelmiä jne. On perinteistä ja modernia sikinsokin sovussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin jotain kalaa on. Jos ei muuta niin silliä.
Kalathan nimenomaan kuuluu joulupöytään.
Meillä on suvussa/perheessä aina ollut joulupöydässä erilaisia kaloja, poroa kylmänä ja lämpimänä, kalkkunaa, hevosta jne.
Ja niitä lanttulaatikoita, mätiä, smetanavaahtoa ym.
Jälkiruokana joulukakkupöytä pikkuleipineen ja luumurahkoineen.Kinkkua ei koskaan.
Kuuluu kelle kuuluu. Meilläkin on kalaa jouluna, mutta niin on ympäri vuoden.
Ei kaikki välitä kalasta, tai eivät edes voi syödä kalaa.
Se mitä joulupöytään kenelläkin kuuluu, vaihtelee.Meilläkin on kalaa ympäri vuoden, kuten myös monia muita joulupöytään kuuluvia ruokia.
En muista koskaan käyneeni joulupöydässä, jossa ei olisi ollut kalaa.
Monenlaisissa joulupöydissä olen vierailevana tähtenä ollut, siis perheen/suvun ulkopuolisissa.Varmaankaan pahasti kala-allergisen joulupöydässä ei ole kalaa, vai mitäpä luulet?
Vaikka vieraileva Tähti (omasta mielestään) olisi sitä mieltä KUULUU OLLA!!!
En minä ole ketään pakottamassa laittamaan kalaa joulupöytään.
Lähinnä sitä vaan tarkoitin, että kalat ovat kyllä perinteinen jouluruoka.
Meilläkin pidetään jouluruoista. Kalat ja mäti smetanoineen ja sipuleiden kuuluvat alkupaloiksi. Jokainen syökööt jouluna, mitä haluaa. Tiedän eräässä lapsiperheessä tehdyn jouluna, muun ruoan lisäksi, jauhelihakeittoa ja toisen kerran makaroonilaatikkoa. Yksi tuttu kertoi lapsensa halunneen jouluna eineslihapiirakoita. Se on ok.
Meillä on joulupöydässä ollut aina pääruokalajina vanha kunnon frettipaisti. Lisänä perunalatikkoa, karpalohilloa ja suolakurkkua.
”Kuumenna paistinpannu ja loruta siihen öljyä. Paistele fretin osia niin, että ne saavat kunnon paistopinnan. Lado palaset uunipataan ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.
Kuori neljä porkkanaa ja leikkaa ne renkaiksi ja kaksi sipulia pieniksi lohkoiksi. Lisää muutama pieni pala palsternakkaa Lisää porkkana-, palsternakka- ja sipulipalat pataan. Kaada lihojen päälle vettä niin että ne peittyvät.
Laita pata 200 asteiseen uuniin ja anna olla siellä noin 2 tuntia, laske lämpöä tämän jälkeen 180 asteeseen ja hauduta kannen alla 1,5-2 tuntia.
Kun liha alkaa irrota luista, lisää runsas desilitra kermaa ja sekoittele. Laita vielä 150 asteeseen ja anna olla noin 45 min
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme ole syöneet perinteisiä jouluruokia yli kymmeneen vuoteen. Jotenkin niistä on aika ikäänkuin ajanut ohi. Joku riisipuuro oli aikojen alussa luksusruokaa, kun riisi oli kallista tuontitavaraa.
Laatikot edustivat kellarin perälle piilotettuja kasvisherkkuja pimeään vuodenaikaan. Sian pe..rse edusti yltäkylläisyyttä.
Me emme miellä näitä tuotteita mitenkään herkuisi enää.
Lihana on naudan antrečotee. Kokoan suuren leikkellautasen, jossa on tyyliin Stockan herkun kalleimpia leikkeleitä.
Samoin majoneesipohjaisia salaatteja.
Kallis juustotarjotin
Joka vuosi vaihdellaan, mutta aina lähtee siitä ideasta, että jotain tosi hyvää, erilaista kuin arkena ja saa olla hintavaakin, kun on vain kerran vuodessa.
Varmaan poronpapanatkin menee teidän joulupöydässä, jos vaan kilohinta on riittävän korkea :D
Ne on suurinta herkkua, kun hinta nousee toiselle sadalle kilolta.😝
Vierailija kirjoitti:
Emme ole syöneet perinteisiä jouluruokia yli kymmeneen vuoteen. Jotenkin niistä on aika ikäänkuin ajanut ohi. Joku riisipuuro oli aikojen alussa luksusruokaa, kun riisi oli kallista tuontitavaraa.
Laatikot edustivat kellarin perälle piilotettuja kasvisherkkuja pimeään vuodenaikaan. Sian pe..rse edusti yltäkylläisyyttä.
Me emme miellä näitä tuotteita mitenkään herkuisi enää.
Lihana on naudan antrečotee. Kokoan suuren leikkellautasen, jossa on tyyliin Stockan herkun kalleimpia leikkeleitä.
Samoin majoneesipohjaisia salaatteja.
Kallis juustotarjotin
Joka vuosi vaihdellaan, mutta aina lähtee siitä ideasta, että jotain tosi hyvää, erilaista kuin arkena ja saa olla hintavaakin, kun on vain kerran vuodessa.
Kalleus taitaa tosiaan olla se pointti.
Voin kyllä sanoa, että meillä ei uppoaisi kaikille majoneesipohjaiset salaatit, kallitkaan leikkeleet tai kallis juustotarjotin. Entrecôte (ei mikään antrečotee) eli välikyljys on kyllä hyvää jos sen osaa valmistaa, muttei se mitenkään erityisen jouluinen ole.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kinkkua, rosollia eikä lanttulaatikkoa näkynyt pitkään aikaan, porkkanaa on vielä pieni erä perinteiden vuoksi. Syödään sitä mistä tykätään eli perunalaatikkoa, graavilohta ja muita kaloja, mätiä, keitettyjä perunoita, poroa, kalkkunaa, juustoja, hedelmiä jne. On perinteistä ja modernia sikinsokin sovussa.
Ei muuta, mutta hyppäsivät nuo "keitetyt perunat" silmään.
Kun tämä jääräpäinen kansa vihdoin aikoinaan saatiin luopumaan nauriistaan, ja vaihtamaan keitettyihin perunióihin, niin se oli menoa se. Ei ole sellaista juhlapöytää enää väsätty, missä ei pottu loistaisi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin jotain kalaa on. Jos ei muuta niin silliä.
Kalathan nimenomaan kuuluu joulupöytään.
Meillä on suvussa/perheessä aina ollut joulupöydässä erilaisia kaloja, poroa kylmänä ja lämpimänä, kalkkunaa, hevosta jne.
Ja niitä lanttulaatikoita, mätiä, smetanavaahtoa ym.
Jälkiruokana joulukakkupöytä pikkuleipineen ja luumurahkoineen.Kinkkua ei koskaan.
Kuuluu kelle kuuluu. Meilläkin on kalaa jouluna, mutta niin on ympäri vuoden.
Ei kaikki välitä kalasta, tai eivät edes voi syödä kalaa.
Se mitä joulupöytään kenelläkin kuuluu, vaihtelee.Meilläkin on kalaa ympäri vuoden, kuten myös monia muita joulupöytään kuuluvia ruokia.
En muista koskaan käyneeni joulupöydässä, jossa ei olisi ollut kalaa.
Monenlaisissa joulupöydissä olen vierailevana tähtenä ollut, siis perheen/suvun ulkopuolisissa.Varmaankaan pahasti kala-allergisen joulupöydässä ei ole kalaa, vai mitäpä luulet?
Vaikka vieraileva Tähti (omasta mielestään) olisi sitä mieltä KUULUU OLLA!!!En minä ole ketään pakottamassa laittamaan kalaa joulupöytään.
Lähinnä sitä vaan tarkoitin, että kalat ovat kyllä perinteinen jouluruoka.
Kuten moni muukin.
Meillä on kinkku ja bataattilaatikko, koska niitä syö useampi. Oikeastaan vain minä en välitä bataattilaatikosta, mutta kinkkua syön minäkin vähän. Muita laatikoita ei ole, koska ei niitä kukaan syö. Lisäksi on graavilohta, kahta eri savulohta, poroa, salaatinnainesosat eri kulhoissa ja kaikki saa kasata mieleisensä salaatin, perunoita, uunijuureksia ja höyrytettyjä kasviksia.
Kaikki muu perinteinen on hyvää paitsi kinkku ja lipeäkala. Seitan on ihan hyvää.
Meillä on runsas joulupöytä ja kinkkun sekä laatikoiden lisäksi on monenlaiset kalat, mädit ja pateet pöydässä.
Kinkkuja menee monesti jouluna kaksikin, eikä mitään kilon rullia, vaan +10kg kokonaiset harmaasuolatut kinkut. Lanttulaatikko on kyllä kinkun jälkeen joulupöydän kakkonen.