yhteen tarkoitetut ihmiset

Olen varmasti jokaisen ihastuksen kohdalla miettinyt onko tuo nyt minulle "se oikea" ja varmasti lähes kaikki miettivät sitä - ainakin naiset.

Mutta vähän aikaa sitten tapasin miehen, jonka ikäänkuin tunnistin tavalla jota en ole koskaan ennen kokenut. Siis henkilö, jonka tapasin ihan virallisissa merkeissä, en todellakaan ollut tai ole etsimässä mitään parisuhderintamalla. Tuli vain tavatessamme sellainen outo välitön ja kummallinen tietoisuus siitä, että siinähän sinä olet, ohhoh. Uskon, että myös hän tunsi jotain käytöksestään päätellen. Tuo oli rauhoittava kokemus ja jotenkin valaiseva. Tuntui, että sielu on löytänyt jotain kadoksissa ollutta ja tuntuu yhä.

Uskon, että näemme vielä olosuhteista johtuen, mutta siihen voi mennä kauankin. Odotan mielenkiinnolla mutta en aio tehdä asian edistämiseksi mitään. 

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:23"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:43"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

[/quote]

Näinpä. Luultavasti se, ettei toista voi oikeasti saada, pitää sitä tunnetta yllä.

[/quote]

Juuri tätä epäilen. Voin hyvin kuvitella meidät rakastelemassa täynnä suurinta intohimoa, hellimässä ja hyväilemässä toisiamme, keskustelemassa läpi yön, matkustelemassa ympäri maailmaa. Mutta en osaa kuvitella meitä arjessa: sopimassa kumpi käy kaupassa ja kumpi tiskaa astiat, oksennustautia potemassa, työhuolia täynnä jne. En vain osaa. Ehkä se on merkki siitä, että arki tulee elää jonkun muun kanssa.

[/quote]

Huoh, mä kyllä osaan. Erilaistahan se olisi kuin nyksän kanssa ja varmasti vaikeampaakin, mutta sitä vartenhan parisuhdeterapiat (varsinkin tunnekeskeinen) ovat... Menisimme sinne ja suhteemme lähenisi sille tasolle, jolle se kuuluukin. Intohimoisesti...

[/quote]

häh..parisuhdeterapiaa jotta kestäisi arkea kumppanin kanssa. Ehkä te olisitte hyvät panokaverit tai bileystävät. Avioliitto ja perhe kannattaa toteuttaa sellaisen kanssa, jonka kanssa nimenomaan arki toimii ja tuntuu luontevalta.

[/quote]

Siitä mulla on jo kokemusta. 

[/quote]

siis avioliitosta vai tuosta terapiasta? 

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:24"]

Sen nimi on "rapport", se tulee siitä että on samanlainen tempo, samanlainen tapa käyttää sanoja, samanlainen nonverbaali viestintä. Siksi toinen tuntuu niin tutulta. Se voi liittyä myös ystävyyteen.

[/quote]

Entä, jos tämä tunne tulee pelkästään toisen katseesta eikä mistään juttelusta tai vastaavasta kanssakäymisestä? On eri asia tulla mainiosti juttuun uuden ihmisen kanssa kuin kohdata joku, jonka nähdessään iskee tajuntaan ennenkokematon tunne. 

Jos sellaista ei ole itse kokenut, voi etsiä apua tietokirjoista, mutta kun sen kokee itse, ei tarvitse enää selittelyjä.

Suurin osa tarvitsee siihen kyllä juttelua.

Mutta siis psykologiassa näitä juttuja on myös tutkittu.

Selittämätön tietoisuus toisesta ollut siitä asti, kun hänen olemassaolonsa rekisteröin. Ajatus hänestä lämmittää, hymyilyttää ja tuo turvallisen olon. Tieto siitä, että hän on olemassa, rauhoittaa.

Meistä ei voi tulla paria, mutta voin elää sen asian kanssa. Hän vain on ja elää elämäänsä, etäisyyden päässä ja se riittää minulle.

Kyllä. Tunsin sanoinkuvaamatonta tarvetta olla tämän miehen kanssa, mutta ei ollut ollenkaan "minun tyyppiäni". Vuoden verran oltiin vain ystäviä, vaikka mies halusi muutakin ja sitten eräs kaunis päivä tajusin, etten halunnut elää ilman häntä.

Nyt 10v myöhemmin olemme edelleen samaa mieltä toisistamme, useita vuosia olemme olleet naimisissa ja edelleen hullun rakastuneita toisiimme!

Tietääkö joku enemmän tästä "traumojen kohtaamisesta"? Mua kiinnostais ihan tosi paljon aihe.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:23"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:43"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

[/quote]

Näinpä. Luultavasti se, ettei toista voi oikeasti saada, pitää sitä tunnetta yllä.

[/quote]

Juuri tätä epäilen. Voin hyvin kuvitella meidät rakastelemassa täynnä suurinta intohimoa, hellimässä ja hyväilemässä toisiamme, keskustelemassa läpi yön, matkustelemassa ympäri maailmaa. Mutta en osaa kuvitella meitä arjessa: sopimassa kumpi käy kaupassa ja kumpi tiskaa astiat, oksennustautia potemassa, työhuolia täynnä jne. En vain osaa. Ehkä se on merkki siitä, että arki tulee elää jonkun muun kanssa.

[/quote]

Huoh, mä kyllä osaan. Erilaistahan se olisi kuin nyksän kanssa ja varmasti vaikeampaakin, mutta sitä vartenhan parisuhdeterapiat (varsinkin tunnekeskeinen) ovat... Menisimme sinne ja suhteemme lähenisi sille tasolle, jolle se kuuluukin. Intohimoisesti...

[/quote]

häh..parisuhdeterapiaa jotta kestäisi arkea kumppanin kanssa. Ehkä te olisitte hyvät panokaverit tai bileystävät. Avioliitto ja perhe kannattaa toteuttaa sellaisen kanssa, jonka kanssa nimenomaan arki toimii ja tuntuu luontevalta.

[/quote]

Siitä mulla on jo kokemusta. 

[/quote]

siis avioliitosta vai tuosta terapiasta? 

[/quote]

Suhteesta jossa arki toimii (avoliitto ja perhe :) ) Monesti kun oon selittänyt perusteitamme olla yhdessä av:llä, niin alapeukkua satelee. Minkäs mä sille voin, että vasta se turvallinen suhde kasvatti mua uskaltamaan tuntea tunteita oikeasti.... 

Mutta ne tunteet siis suuntautuvat toiseen, kuin tähän ihmiseen, jonka kanssa se perhe on. Tai sitten kyse on siitä, että kohtasin juuri tällaisen traumat kohtaavat -tyypin ja muutenkin hyvin samanlaisen persoonan ja se puhuttelee nyt kuin 1000 volttia. Miehenikin on eräänlainen sielunkumppani, eli tunnemme sielujen sympatiaa, mutta emme ole samanlaisia traumoiltamme emmekä muutenkaan. Tunsin itseasiassa tämän traumatyypin jo ennen kun menin yhteen mieheni kanssa, mutta en silloin uskaltanut edetä hänen kanssaan (molempien traumat liittyvät siihen, että se juuri on vaikeaa.) Tapasimme vieläpä sellaisissa terapiympyröissä, joten todellakin tiedän, mitkä ne hänen traumansa ovat!

94

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:43"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

[/quote]

Näinpä. Luultavasti se, ettei toista voi oikeasti saada, pitää sitä tunnetta yllä.

[/quote]

Juuri tätä epäilen. Voin hyvin kuvitella meidät rakastelemassa täynnä suurinta intohimoa, hellimässä ja hyväilemässä toisiamme, keskustelemassa läpi yön, matkustelemassa ympäri maailmaa. Mutta en osaa kuvitella meitä arjessa: sopimassa kumpi käy kaupassa ja kumpi tiskaa astiat, oksennustautia potemassa, työhuolia täynnä jne. En vain osaa. Ehkä se on merkki siitä, että arki tulee elää jonkun muun kanssa.

[/quote]

Huoh, mä kyllä osaan. Erilaistahan se olisi kuin nyksän kanssa ja varmasti vaikeampaakin, mutta sitä vartenhan parisuhdeterapiat (varsinkin tunnekeskeinen) ovat... Menisimme sinne ja suhteemme lähenisi sille tasolle, jolle se kuuluukin. Intohimoisesti...

[/quote]

häh..parisuhdeterapiaa jotta kestäisi arkea kumppanin kanssa. Ehkä te olisitte hyvät panokaverit tai bileystävät. Avioliitto ja perhe kannattaa toteuttaa sellaisen kanssa, jonka kanssa nimenomaan arki toimii ja tuntuu luontevalta.

[/quote]

Miksei arkikin toimisi, vaikka tunteet olisivat voimakkaita ja välillä löisi kipinöitä. Sitä eripuraahan olisi sitten mukava paikkailla, kun tunteet heittäisivät toiseen äärilaitaan. :D Tuollainen suhdehan on mielettömän rikas.

Hullusta rakkaudesta:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kirjoja-parisuhteesta-terveydest/?x217820=218095

On tosiaan outo tunne, kuten ap sanoo. Sellainen, että miten voi olla mahdollista, että me ei olla samaa perhettä.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 23:07"]

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 23:03"][quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 23:01"] On se hieno tunne mutta aivot se tuottaa, eikä mikään kohtalo. ja usein on vain yksipuolista. esim. stalkkerit kertoo usein tuota tarinaa. [/quote] Mistäs sä tuon niin varmaks tiiät? Et ole tainnut itse kokea sitä? [/quote] olen kokenut. Ja pettynyt. Enkä enää luota moiseen tunteeseen. Monet psykologit sanoo että siinä voi olla kyse siitä että "traumat kohtaavat", eikä se useinkaan ole alku hyvälle suhteelle, vaan alku myrskyisälle suhteelle.

[/quote]

Kiinnostavaa. Mistäköhän löytyisi lisää tietoa aiheesta?
[/quote]
Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

Koin sielujen sympatiaa entisen pomoni kanssa, joka oli minua 20 vuotta vanhempi. Hän oli ison yrityksen johtaja, minä hänen sihteerinsä. Meillä oli (ja on edelleen) lämpimät välit alusta lähtien, hän aloitti lauseen, minä päätin sen, luimme toistemme ajatuksia ja olimme aivan samalla aaltopituudella. Tuntui, kuin olisin tuntenut hänet aina ja samaa tunsi myös hän. Juttelimme aina työmatkoilla syvällisiä ja hän oli paras ystäväni. Mies oli naimisissa, hänellä oli lapsia, itselläni oli myös oma mies ja välillämme ei koskaan ollut mitään seksuaalista. Kun tiemme lopulta erkanivat, mies sanoi rakastavansa minua ja minä häntä. Se kuului eroprosessiin, kun tiesimme ettemme näe enää toisiamme päivittäin. Emme ole enää samassa työpaikassa, mutta näemme silloin tällöin kahvin merkeissä, kun satumme samaan kaupunkiin. Silloinkin tuntuu, ettemme olisi koskaan erossa olleet. Rakastavaisiksi meitä ei ole tarkoitettu, mutta hyviksi ystäviksi kyllä. Toivon hänelle kaikkea hyvää.

Läheisimmät ystäväni (2) ovat sielunkumppaneitani.

Mites nämä teidän sielunkumppanit itse suhtautuu asiaan? :D Oletteko esimerkiksi pikkujouluissa menneet avautumaan työkaveri-sielunkumppanille, jonka jokin mystinen voima on tuonut samaan työpaikkaan? Sattumaahan se ei voi olla, kun on näin suuresta vetovoimasta kyse. Mitä ovat tykänneet?

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:48"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:43"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

[/quote]

Näinpä. Luultavasti se, ettei toista voi oikeasti saada, pitää sitä tunnetta yllä.

[/quote]

Juuri tätä epäilen. Voin hyvin kuvitella meidät rakastelemassa täynnä suurinta intohimoa, hellimässä ja hyväilemässä toisiamme, keskustelemassa läpi yön, matkustelemassa ympäri maailmaa. Mutta en osaa kuvitella meitä arjessa: sopimassa kumpi käy kaupassa ja kumpi tiskaa astiat, oksennustautia potemassa, työhuolia täynnä jne. En vain osaa. Ehkä se on merkki siitä, että arki tulee elää jonkun muun kanssa.

[/quote]

Huoh, mä kyllä osaan. Erilaistahan se olisi kuin nyksän kanssa ja varmasti vaikeampaakin, mutta sitä vartenhan parisuhdeterapiat (varsinkin tunnekeskeinen) ovat... Menisimme sinne ja suhteemme lähenisi sille tasolle, jolle se kuuluukin. Intohimoisesti...

[/quote]

häh..parisuhdeterapiaa jotta kestäisi arkea kumppanin kanssa. Ehkä te olisitte hyvät panokaverit tai bileystävät. Avioliitto ja perhe kannattaa toteuttaa sellaisen kanssa, jonka kanssa nimenomaan arki toimii ja tuntuu luontevalta.

[/quote]

Miksei arkikin toimisi, vaikka tunteet olisivat voimakkaita ja välillä löisi kipinöitä. Sitä eripuraahan olisi sitten mukava paikkailla, kun tunteet heittäisivät toiseen äärilaitaan. :D Tuollainen suhdehan on mielettömän rikas.

[/quote]

Niin tavallaan uskonkin. Mutta olen liian järki-ihminen kokeilemaan. Silti sisälläni palaa ikuinen tuli hänelle.

-77

Kaipaan sinua M.. Ota minuun yhteyttä.