yhteen tarkoitetut ihmiset

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:48"]

Hullusta rakkaudesta: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kirjoja-parisuhteesta-terveydest/?x217820=218095

[/quote]

Hui! 

Kolahtaa kyllä... mutta itsellä menossa tuo kohta, kun pitäisi tehdä päätös olla yhdessä erillisinä. Ja tämä mies ei ole se, jonka kanssa on tuollainen hullu rakkaus edes. Mutta tähän kohtaan mulle tuli tällainen hullun rakkauden edustajamies kummittelemaan ja tiedostan nimenomaan, että suhteessa ei kenties olisi kauheasti happea ja että se voisi mennä väkivaltaiseksi (ainakin verbaalisesti) ... kun olemme molemmat niin rikkinäisiä ihmisiä. Mutta kun intohimon tunne ja muu samuus on jotain niin mieletöntä.... Miksi just mulla pitää olla joko tai - tylsää ja tavallista tai erityista ja jotenkin loppujenlopuksi vaarallista?? Väkisinkin tunnen itseni huonoksi - mistä tuossa artikkelissa myös mainittiin... Oliko se ihan bullshittiä koko artikkeli nyt.

Minä olen myös kokenut tuon tunteen eikä se laimene vuosienkaan kuluessa. Aina tavatessa maailmassa on vain me. Olen naimisissa enkä oikeasti haluaisi vaihtaa miestäni häneen. Universumilla tuntuu vain olevan joku suunnitelma etten saa häntä unohtaa. ;) Ehkä me joskus 90-vuotiaina leskinä päädytään samaan vanhainkotiin ja saadaan lopulta olla yhdessä...

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.
[/quote]

Miksi tätä tyrkytetään? Toki jollain voi noinkin mennä, mutta enemmän sanoisin, että arki toimisi totta kai. Onhan sitä jo töitä tehty rinta rinnan, ja toinen ymmärtää sanomattakin asiat, mitään ei tarvi vääntää rautalangasta, huomaa jo ovelta, jos jokin vaivaa mua. Kunnioittaa ja luottaa. Tuossa on liuta ihan hyviä palikoita arkeen.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

[/quote]

Sitä voitkin sitten pohtia, jos et uskaltaudu kokeilemaan. ;)

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:48"]Mites nämä teidän sielunkumppanit itse suhtautuu asiaan? :D Oletteko esimerkiksi pikkujouluissa menneet avautumaan työkaveri-sielunkumppanille, jonka jokin mystinen voima on tuonut samaan työpaikkaan? Sattumaahan se ei voi olla, kun on näin suuresta vetovoimasta kyse. Mitä ovat tykänneet?
[/quote]

Onhan asiasta puhuttu. Ja juuri tuosta näkökulmasta, että mikä ihme toi meidät yhteen, kun koko tilanne on niin huikea. Aivan kuin meidän kohtaamisella olisi jokin tarkoitus. Sielunkumppani on ollut tilanteesta hyvin hämmentynyt. On siinä hämmennyksessään myös suhtautunut hyvin kunnioittavasti ja avoimin mielin keskusteluihin.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 19:11"]Minä olen myös kokenut tuon tunteen eikä se laimene vuosienkaan kuluessa. Aina tavatessa maailmassa on vain me. Olen naimisissa enkä oikeasti haluaisi vaihtaa miestäni häneen. Universumilla tuntuu vain olevan joku suunnitelma etten saa häntä unohtaa. ;) Ehkä me joskus 90-vuotiaina leskinä päädytään samaan vanhainkotiin ja saadaan lopulta olla yhdessä...
[/quote]

Juu tuo on jännä, että minäkin luulin ensin, että kyse on ihastumisesta, ja se menee pian ohi. Ja kun ei mennyt, niin huomasin, että sitä tunnetta on kestänyt toista vuotta, eikä mitään laimenemista ole tapahtunut. Ja kun vielä mietin edelleen, niin muistan, että me itse asiassa kohdattiin kerran yli kymmenen vuotta sitten aivan ohimennen. Jostain syystä se kohtaaminen jäi iäksi mun mieleen hyvin selvänä kuvana, vaikka me ei keskenämme edes puhuttu. Voimakas kohtaaminen jatkui kymmenen vuoden päästä voimakkaana historiana.

Niin kertokaa nyt hyvät ihmiset, mistä se tunne oikein johtuu? Miksi joku tuntuu niin läheiseltä vaikkei edes tunne? Miksei jotain henkilöä voi unohtaa? Mikä on se syy?

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 22:22"]

Onko teillä ollut koskaan fiilistä että joku ihminen olisi tarkoitettu sun elämänkumppaniksi? Ilman, että teillä olisi jotain suhdetta. Se on outo tunne. Eikä kyse ole suuresta seksuaalisesta himosta vaan jostain muusta.

[/quote]

On ollut ja on edelleenkin. Seurustelemme molemmat tahoillamme eikä vetovoima ole oikeastaan ollenkaan seksuaalista, mutta voisimme varmaan jutella viikon yhtä mittaa jos siihen tulisi tilaisuus.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 20:03"]

Niin kertokaa nyt hyvät ihmiset, mistä se tunne oikein johtuu? Miksi joku tuntuu niin läheiseltä vaikkei edes tunne? Miksei jotain henkilöä voi unohtaa? Mikä on se syy?

[/quote]

Ollaan tunnettu jo aiemmin. Viimeksi jäi jotakin pahasti kesken ja kova ikävä. Siitä syystä todellisuus ja fiktio heitti. Kohtaamisen jälkeen iski tuli tunne, että menee vaikka läpi graniitin, jotta pääsee toisen luo. Sekavaa, mutta siinä jotakin.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:32"]

Mutta onko tällaisen sielunkumppanin kanssa arki kuitenkaan niin hyvää? Suuret tunteet aluksi ja lopulta vain tyhjyyttä ja pettymystä kun arki ei toimikaan.

[/quote]

Näinpä. Luultavasti se, ettei toista voi oikeasti saada, pitää sitä tunnetta yllä.

Miten te, jotka ette ole päätyneet yhteen sielunkumppaninne kanssa, olette päässeet yli tilanteesta? En halua jättää miestäni, mutta tämä toinen mies tuntuu niin tutulta että kun tapaamme ja sitten eroamme, purskahdan jälkeenpäin itkuun. En ole normaalisti näin tunneihminen ja omat reaktioni pelottavat minua.

Haluaisin jo unohtaa tuon ihmisen, mutta en osaa.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 22:35"]

Selittämätön tietoisuus toisesta ollut siitä asti, kun hänen olemassaolonsa rekisteröin. Ajatus hänestä lämmittää, hymyilyttää ja tuo turvallisen olon. Tieto siitä, että hän on olemassa, rauhoittaa.

Meistä ei voi tulla paria, mutta voin elää sen asian kanssa. Hän vain on ja elää elämäänsä, etäisyyden päässä ja se riittää minulle.

[/quote]

Sinäkin kuvailit vain normaalin ihastumisentunteen.

kyllä tälläistä kaikenlaista voi oikeasti olla, se on sitten miksi ihmiset sitä kutsuu. 

Ei ketään ole tarkoitettu yhteen. Näemme muissa ihmisissä vqin jotain mitä tarvitsemme. Ihastuminen on itsekästä.

Ei se ole totta.

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 22:37"]

Ei se ole totta.

[/quote]Mutta kuitenkin se tunne.. en ole ap.

Voi tiedän tunteen. Vuosia on kulunut ja silti vieläkin tunnen välillä kaipuuta tämän ihmisen luo, vaikka tiedän ettei meidän juttu onnistuisi ja hän ei koe sitä samalla tavalla. Ihmeellistä.

On sellainen tunne. Tuli heti kun tapasin kyseisen ihmisen. Se tunne pysynyt jo pitkään vaikka emme ole ikinä edes suudelleet. (Varattuja molemmat).

Joku näkymätön side yhdistää ja tiedän että toisella osapuolella on sama fiilis. Ehkä seuraavassa elämässä sitten.

On tälläkin hetkellä. Se on tosi jännä ja ihana tunne. Rakastan sitä miestä. En kuitenkaan ole varma, olisiko arki hänen kanssaan oikeasti sellaista miksi sen kuvittelen. Mutta kun tapaamme niin se on... aivan mahtavaa. 

On. Mahdotonta tietysti sanoa, että tunteeko se toinen ihminen samoin. Ei sitä nyt voi oikein kysyäkään, että hei anteeksi mutta olemmeko sielunkumppaneita. Näyttää siltä, että ihmissuhteille on vain kolme kategoriaa: rakastajat, ystävät ja sukulaiset. Näitä tarvittaisiin enemmän.