Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko parisuhteessa suurituloisemman elättää pienituloisempaa?
06.10.2021 |
Kuuluuko silloinkin, jos nainen on suurituloisempi ja mies pienituloisempi?
Kommentit (111)
Kuuluu. Meillä miehellä on isommat tulot, mutta ei mitenkään radikaalisti isommat. Mies maksaa jonkun verran enemmän asumiskuluja. Jos mä olisin se parempituloinen, niin totta kai maksaisin enemmän. Ei siinä saisi olla sukupuolella merkitystä vaan se maksaa enemmän jolla on isommat tulot, on se sitten mies tai nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus vähän harmittaa, mutta se pitää vaan kestää, kun tilanne on enemmän tai vähemmän itse aiheutettu. Itse ryssin oikein huolella talouteni, kun erosin 12 vuotta sitten ja se johti lopulta siihen, että talokin meni vasaran alle, jolloin se myytiin pilkkahintaan ja ulosottoon jäi melkoinen läjä velkaa. Uusi parisuhde on nyt kestänyt 9 vuotta, joista 8 vuotta on asuttu avoliitossa saman katon alla. Olemme molemmat palstan mittapuun mukaan hyvätuloisia. Avovaimoni tienaa nettona kuitenkin kaksi kertaa sen, mitä minä. Kun sitten huomioi tuon ulosoton, niin ero onkin jo nelinkertainen. Maksamme kaikki kulut puoliksi, joka on mielestäni ihan oikein. Näiden maksujen jälkeen elän itse aika tavalla, kuten matalapalkka alan ihmiset elävät. Ihan jokainen meno on tarkkaan harkittava.
Samaan aikaan avovaimoni elää melkoisen lokoisaa ja tuhlailevaakin elämää ja tuskailee joskus, kun emme käy ulkona syömässä useammin jne. jne. Viime aikoina on sitten alkanut käydä ystäviensä kanssa harrastamassa, syömässä, kulttuuririennoissa, matkoilla jne., kun minulla ei kertakaikkiaan ole noihin asioihin varaa.
Käytännössä meillä on täysin eri elintaso, vaikka parisuhteessa olemmekin.Hassua tuskailla asiaa jonka voisi itse helposti korjata.
Mielessäni olen ajatellut ihan samaa, mutta hän on ajatellut asian niin, että jos teemme asioita yhdessä, ne myös maksetaan yhdessä puoliksi. Ymmärrän täysin tämän logiikan ja hyväksyn sen. Se vain käytännössä tarkoittaa, että monista asioista joudun kieltäytymään ja se häntä harmittaa.
Kyllähän se on erittäin tilannekohtaista. Kevyessä parisuhteessa jossa asutaan erillään, tuskin kuuluu elättää.
Jos taas ollaan sitouduttu suhteeseen ja päätetty esim. perustaa perhe, mikä vaikuttaa toisen osapuolen tulonhankkimismahdollisuuksiin, niin silloin ei todellakaan ruveta erottelemaan minun ja sinun varoja arjen tasolla.
Kuvitellaan perhe, jossa nainen on hyväpalkkaisessa työssä, ja hänellä on paljon nuorempi vielä opiskeleva mies. Kun mies saa opintonsa päätökseen, päätetään heti perustaa perhe, vaikka miehellä ei ole vielä työpaikkaa. Mies jääkin heti naisen äitiysloman jälkeen kolmeksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa pelkällä kotihoidontuella (mihin ei tule mitään ekstroja päälle, jos äidillä kerran on hyvät tulot). Tässä tilanteessa tottakai nainen elättää perheen, vastaa juoksevista kuluista ja myös siirtää joka kuukausi rahaa miehen tilille, jotta tällä on myös omaa rahaa käytössä. Tottakai näin, koska mies lapsen kanssa ollessa todennäköisesti tekee valtaosan perheen ruokaostoksista ja lapseen liittyvistä hankinnoista. Häneltä jää myös tuolta ajalta eläkekertymä saamatta. Parempituloisen osapuolen täytyy ymmärtää, että siinä ei elätetä puolisoa, vaan investoidaan yhdessä yhteiseen perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Voihan reissu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatella että niinkin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea.
Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.
Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.
Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.
Eikö teillä ole yhteisiä haluja reissata? Outoa jos teillä on vain sinun tai minun haluamat reissut, jotka toinen sitten pitäisi kustantaa kokonaan, varsinkin, jos on lapsia. Meillä on yhteisiä haluja reissata, ja valitsemme kohteet aina yhdessä maksajan ehdoilla. Vai pitäisikö se mennä kenties niin, että se joka ensimmäiseksi ehdottaa jotain on sitten se maksajakin, vaikka toinen lähtee ihan suosiolla mukaan?
Lisäksi vaikka olen työtön, olen maksanut näistä reissuista yleensä jonkun osuuden (esim. 30% kuluista) eli ei tässä pelkästään miehen lompakolla ole reissailtu. Itseasiassa ei olisi ollut varaa moniin juttuihin, jos mies olisi joutunut 100 prossaa kustantamaan ne.
Eli entäs kun kumpikin haluaa reissata ja yhdessä mennään perheen kanssa. Kuka silloin maksaa? Monissa perheissä varmaan se maksaa kenellä on rahaa ja yleensä se on se parempituloinen, tai menee jostain yhteiseltä tililtä.Olemme siinä mielessä äärettömän vanhanaikainen pariskunta, että olemme 2 erillistä ihmistä, jotka eivät ajattele asioita samoilla aivoilla. Se, joka ensin ehdottaa on yleensä maksaja, ideahan on hänen. Matkaan haluava maksaa, epäreiluahan olisi itse keksiä kaikenlaisia reissuja ja maksattaa ne toisella.
Miksi parempituloisen pitäisi maksaa huonompituloisen päähänpistot?
Voi kuinka älytöntä. Jos se parempituloinen ei halua pistää rahaa sen toisen päähänpistoihin hänen pitää myös jättäytyä pois näistä päähänpistoista. Eli sinun logiikkasi mukaan matkan ehdottelija saa maksaa ja se toinen (parempituloinen) tulee vaan mukaan. Kyllä varmaan kaikilla miehillä on sen verran munaa, että osaa kieltäytyä sellaisista reissuista, mitä ei missään nimessä halua. No hyvä, meillä tuo mies ehdottikin jo yhtä matkaa ja oikeastaan eihän mun tarvitse osallistua kuluihin ollenkaan, vaikka yleensä olen osallistunut, vaikka olen se huonompituloinen. Siinä sitten odotellaan suu supussa aina kumpi ehdottelee ensin jotain tekemistä tai matkaa.
Eiku, mun mielestä se meidän tapa on parempi. Jompi kumpi ehdottaa, yhdessä päätetään että halutaanko lähteä vai ei ja se maksaa isomman osan kenellä varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus vähän harmittaa, mutta se pitää vaan kestää, kun tilanne on enemmän tai vähemmän itse aiheutettu. Itse ryssin oikein huolella talouteni, kun erosin 12 vuotta sitten ja se johti lopulta siihen, että talokin meni vasaran alle, jolloin se myytiin pilkkahintaan ja ulosottoon jäi melkoinen läjä velkaa. Uusi parisuhde on nyt kestänyt 9 vuotta, joista 8 vuotta on asuttu avoliitossa saman katon alla. Olemme molemmat palstan mittapuun mukaan hyvätuloisia. Avovaimoni tienaa nettona kuitenkin kaksi kertaa sen, mitä minä. Kun sitten huomioi tuon ulosoton, niin ero onkin jo nelinkertainen. Maksamme kaikki kulut puoliksi, joka on mielestäni ihan oikein. Näiden maksujen jälkeen elän itse aika tavalla, kuten matalapalkka alan ihmiset elävät. Ihan jokainen meno on tarkkaan harkittava.
Samaan aikaan avovaimoni elää melkoisen lokoisaa ja tuhlailevaakin elämää ja tuskailee joskus, kun emme käy ulkona syömässä useammin jne. jne. Viime aikoina on sitten alkanut käydä ystäviensä kanssa harrastamassa, syömässä, kulttuuririennoissa, matkoilla jne., kun minulla ei kertakaikkiaan ole noihin asioihin varaa.
Käytännössä meillä on täysin eri elintaso, vaikka parisuhteessa olemmekin.Hassua tuskailla asiaa jonka voisi itse helposti korjata.
Mielessäni olen ajatellut ihan samaa, mutta hän on ajatellut asian niin, että jos teemme asioita yhdessä, ne myös maksetaan yhdessä puoliksi. Ymmärrän täysin tämän logiikan ja hyväksyn sen. Se vain käytännössä tarkoittaa, että monista asioista joudun kieltäytymään ja se häntä harmittaa.
Hienoa jos sinä voit sen ymmärtää ja hyväksyä. Itse en siihen pystyisi. Minusta on osa rakkautta että aidosti haluaa ilahduttaa toista tai panostaa yhteiseen hyvään ja käyttää omia resurssejaan (rahallisia tai muita) sen toteuttamiseen.
Ilahduttamalla toista saa myös itse paljon siinä muodossa että parisuhde paranee ja syvenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en miehen tulojen takia saanut pahassa tilanteessa asumistukea enkä toimeentulotukea, koska avopuolisona miehelläni on kuulemma elatusvelvollisuus. Onneksi sain pian uuden työpaikan niin ei kauan tarvinnut olla elättinä.
Minä olen ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa ja kummassakin se suurituloisempi. Ensimmäisessä suhteessa tienasin kaksinkertaisesti mieheen nähden ja toisessa noin 25 % enemmän. Tämä ei ollut minulle mikään ongelma, maksoin ensimmäisessä parisuhteessa lähes kaikki yhteiset menomme asuntolainaa lukuunottamatta, joka meni tulojen suhteessa. Mahdollistin miehelle sellaisen elämän, jota hän ei olisi voinut omilla tuloillaan viettää. Käytiin ulkomaanmatkoilla, oli hieno auto ym. Toisessa parisuhteessa menot jakaantuivat aika tasan ja kustansin yksin kahden lapseni elämän, johon 1. (eli lasten isä) eikä 2. mies osallistuneet. Tämä käytännössä tasoitti tuloeron täysin.
Kumpikin parisuhde kaatui raha-asioihin, kun miehet ilmiesesti tunsivat riittämättömyyttä hyvätuloisuuteni takia. Varsinkin 1. mies kärsi asiasta ja kertoi ihan avoimesti, että kokee elävänsä siivelläni. Vaikka kummassakin suhteessa pystyimme puhumaan asiasta niin se ei auttanut mitään. Niin syvällä kummassakin miehessä istui yhteiskunnassamme elävä ajatus ja ennakko-odotus, että miehen kuuluu elättää perheensä ja olla perheen pää. Suurinpiirtein samantasoisen palkan kumpikin olisi voinut naiseltaan hyväksyä, mutta se, että palkkani oli huomattavasti suurempi oli jotenkin ylitsepääsemätöntä.
Nyt olen ollut sinkkuna jo melkein kymmenen vuotta ja tienaan entistä enemmän. Enpä ole paljoa miehiin päin vilkuillut, helpompi olla ja mennä ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suu supussa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan reissu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatella että niinkin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea.
Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.
Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.
Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.
Eikö teillä ole yhteisiä haluja reissata? Outoa jos teillä on vain sinun tai minun haluamat reissut, jotka toinen sitten pitäisi kustantaa kokonaan, varsinkin, jos on lapsia. Meillä on yhteisiä haluja reissata, ja valitsemme kohteet aina yhdessä maksajan ehdoilla. Vai pitäisikö se mennä kenties niin, että se joka ensimmäiseksi ehdottaa jotain on sitten se maksajakin, vaikka toinen lähtee ihan suosiolla mukaan?
Lisäksi vaikka olen työtön, olen maksanut näistä reissuista yleensä jonkun osuuden (esim. 30% kuluista) eli ei tässä pelkästään miehen lompakolla ole reissailtu. Itseasiassa ei olisi ollut varaa moniin juttuihin, jos mies olisi joutunut 100 prossaa kustantamaan ne.
Eli entäs kun kumpikin haluaa reissata ja yhdessä mennään perheen kanssa. Kuka silloin maksaa? Monissa perheissä varmaan se maksaa kenellä on rahaa ja yleensä se on se parempituloinen, tai menee jostain yhteiseltä tililtä.Olemme siinä mielessä äärettömän vanhanaikainen pariskunta, että olemme 2 erillistä ihmistä, jotka eivät ajattele asioita samoilla aivoilla. Se, joka ensin ehdottaa on yleensä maksaja, ideahan on hänen. Matkaan haluava maksaa, epäreiluahan olisi itse keksiä kaikenlaisia reissuja ja maksattaa ne toisella.
Miksi parempituloisen pitäisi maksaa huonompituloisen päähänpistot?
Voi kuinka älytöntä. Jos se parempituloinen ei halua pistää rahaa sen toisen päähänpistoihin hänen pitää myös jättäytyä pois näistä päähänpistoista. Eli sinun logiikkasi mukaan matkan ehdottelija saa maksaa ja se toinen (parempituloinen) tulee vaan mukaan. Kyllä varmaan kaikilla miehillä on sen verran munaa, että osaa kieltäytyä sellaisista reissuista, mitä ei missään nimessä halua. No hyvä, meillä tuo mies ehdottikin jo yhtä matkaa ja oikeastaan eihän mun tarvitse osallistua kuluihin ollenkaan, vaikka yleensä olen osallistunut, vaikka olen se huonompituloinen. Siinä sitten odotellaan suu supussa aina kumpi ehdottelee ensin jotain tekemistä tai matkaa.
Eiku, mun mielestä se meidän tapa on parempi. Jompi kumpi ehdottaa, yhdessä päätetään että halutaanko lähteä vai ei ja se maksaa isomman osan kenellä varaa.
Lisäys: ja jos toinen ei missään nimessä halua laittaa penniäkään johonkin matkaan tai tekemiseen ei tule mukaan. Toinen sitten päättää jääkö se kokonaan tekemättä vai meneekö ja kustantaa itse.
Vaikka, moni hyvätuloinen mies tai isä on varmaan valmis jopa kustantamaan matkat ja huvitukset äidille ja lapsille, jos vain on varaa. Ei se mitään elättämistä tai toisen ostamista ole. Miksi joku ei haluaisi pistää rahaa esim. omien lasten lomiin ja huvituksiin esim. sellaisessa tilanteessa, jossa lapsilla lomaa, mutta itsellä ei, jos on varaa. Eri asia tietenkin jos ei ole varaa. Ei nämä pitäisi olla mitään periaatekysymyksiä. Vaikka raha ei ole rakkautta, yleensä sitä on valmis pistämään rahaa omaan perheeseen, jopa ei välttämättömyyksiin, jos ne ovat tärkeitä tai mieluisia asioita omalle perheelle tai lapsille.
Meillä mies on suurempituloinen tietysti kun käy töissä, mulla siis todella minimaaliset tulot mutta varallisuutta reilusti. Pitäiskö miehen siis elättää mut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus vähän harmittaa, mutta se pitää vaan kestää, kun tilanne on enemmän tai vähemmän itse aiheutettu. Itse ryssin oikein huolella talouteni, kun erosin 12 vuotta sitten ja se johti lopulta siihen, että talokin meni vasaran alle, jolloin se myytiin pilkkahintaan ja ulosottoon jäi melkoinen läjä velkaa. Uusi parisuhde on nyt kestänyt 9 vuotta, joista 8 vuotta on asuttu avoliitossa saman katon alla. Olemme molemmat palstan mittapuun mukaan hyvätuloisia. Avovaimoni tienaa nettona kuitenkin kaksi kertaa sen, mitä minä. Kun sitten huomioi tuon ulosoton, niin ero onkin jo nelinkertainen. Maksamme kaikki kulut puoliksi, joka on mielestäni ihan oikein. Näiden maksujen jälkeen elän itse aika tavalla, kuten matalapalkka alan ihmiset elävät. Ihan jokainen meno on tarkkaan harkittava.
Samaan aikaan avovaimoni elää melkoisen lokoisaa ja tuhlailevaakin elämää ja tuskailee joskus, kun emme käy ulkona syömässä useammin jne. jne. Viime aikoina on sitten alkanut käydä ystäviensä kanssa harrastamassa, syömässä, kulttuuririennoissa, matkoilla jne., kun minulla ei kertakaikkiaan ole noihin asioihin varaa.
Käytännössä meillä on täysin eri elintaso, vaikka parisuhteessa olemmekin.
Mielestäni avovaimosi on kyllä melko saita, jos ei voi edes joskus viedä ulos syömään ja tarjota sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus vähän harmittaa, mutta se pitää vaan kestää, kun tilanne on enemmän tai vähemmän itse aiheutettu. Itse ryssin oikein huolella talouteni, kun erosin 12 vuotta sitten ja se johti lopulta siihen, että talokin meni vasaran alle, jolloin se myytiin pilkkahintaan ja ulosottoon jäi melkoinen läjä velkaa. Uusi parisuhde on nyt kestänyt 9 vuotta, joista 8 vuotta on asuttu avoliitossa saman katon alla. Olemme molemmat palstan mittapuun mukaan hyvätuloisia. Avovaimoni tienaa nettona kuitenkin kaksi kertaa sen, mitä minä. Kun sitten huomioi tuon ulosoton, niin ero onkin jo nelinkertainen. Maksamme kaikki kulut puoliksi, joka on mielestäni ihan oikein. Näiden maksujen jälkeen elän itse aika tavalla, kuten matalapalkka alan ihmiset elävät. Ihan jokainen meno on tarkkaan harkittava.
Samaan aikaan avovaimoni elää melkoisen lokoisaa ja tuhlailevaakin elämää ja tuskailee joskus, kun emme käy ulkona syömässä useammin jne. jne. Viime aikoina on sitten alkanut käydä ystäviensä kanssa harrastamassa, syömässä, kulttuuririennoissa, matkoilla jne., kun minulla ei kertakaikkiaan ole noihin asioihin varaa.
Käytännössä meillä on täysin eri elintaso, vaikka parisuhteessa olemmekin.Hassua tuskailla asiaa jonka voisi itse helposti korjata.
Mielessäni olen ajatellut ihan samaa, mutta hän on ajatellut asian niin, että jos teemme asioita yhdessä, ne myös maksetaan yhdessä puoliksi. Ymmärrän täysin tämän logiikan ja hyväksyn sen. Se vain käytännössä tarkoittaa, että monista asioista joudun kieltäytymään ja se häntä harmittaa.
Hienoa jos sinä voit sen ymmärtää ja hyväksyä. Itse en siihen pystyisi. Minusta on osa rakkautta että aidosti haluaa ilahduttaa toista tai panostaa yhteiseen hyvään ja käyttää omia resurssejaan (rahallisia tai muita) sen toteuttamiseen.
Ilahduttamalla toista saa myös itse paljon siinä muodossa että parisuhde paranee ja syvenee.
Kuulostaa hyvältä ja normaalilta. Silloin kun ollaan parisuhteessa ja aletaan puolittamaan tasan jokainen juustosiivu tai ravintolakäynti, ollaan todella huonossa suhteeessa. Meillä aina jompi kumpi maksaa, eikä hirveän tarkkaa kirjanpitoa ole kuka maksoi ja minkä verran viimeksi. Mutta yksisuuntaista ei tuo ole, vaikka olen työtön. Luonnollisesti yritän kyllä katsoa, että en ole se, joka maksaa enemmän. Jotenkin enemmän oikein niinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielessäni olen ajatellut ihan samaa, mutta hän on ajatellut asian niin, että jos teemme asioita yhdessä, ne myös maksetaan yhdessä puoliksi. Ymmärrän täysin tämän logiikan ja hyväksyn sen. Se vain käytännössä tarkoittaa, että monista asioista joudun kieltäytymään ja se häntä harmittaa.
En ymmärrä yhtään avovaimosi logiikkaa. Tarjoan usein kaverillekin ihan huvikseni vain, ihan vaan tarjoamisen ilosta, jos varaa. on. Jos vastavuoroisuutta miettii, niin voisithan sinä tarjota vuorostasi vaikka itsetekemäsi herkkuaterian edullisista raaka-aineista tai hieroa hartioita tms. aineetonta kivaa. Miksi ihmeessä hän on noin tarkka, että kaikki jakaantuu tasan rahallisesti? Juontuuko lapsuuteen? -Eri
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako naiset tässäkin tasa-arvoa, vai onko tämä SE poikkeus? Valikoiva tasa-arvo...
Minä olen elättänyt miehen ja itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ja perustuu ihan Suomen lainsäädäntöön.
Eikä se edes ole mielipidekysymys.
Kannattaisiko ap. vähän yleissivistää itseään?
Tässä sivistystä heille, joilta sitä puuttuu. Suora lainaus avioliittolain 234/1929 4. luvusta, jota sovelletaan ainakin sosiaalietuuksien myöntämisessä myös avoliittolaisiin.
46 § (16.4.1987/411)
Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Meillä menee niin, että jos parempituloinen haluaa esim. parempaan hotelliin hän maksaa siitä isomman osan tai paremmessa ravintolassa maksaa isomman osan laskusta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa ja kummassakin se suurituloisempi. Ensimmäisessä suhteessa tienasin kaksinkertaisesti mieheen nähden ja toisessa noin 25 % enemmän. Tämä ei ollut minulle mikään ongelma, maksoin ensimmäisessä parisuhteessa lähes kaikki yhteiset menomme asuntolainaa lukuunottamatta, joka meni tulojen suhteessa. Mahdollistin miehelle sellaisen elämän, jota hän ei olisi voinut omilla tuloillaan viettää. Käytiin ulkomaanmatkoilla, oli hieno auto ym. Toisessa parisuhteessa menot jakaantuivat aika tasan ja kustansin yksin kahden lapseni elämän, johon 1. (eli lasten isä) eikä 2. mies osallistuneet. Tämä käytännössä tasoitti tuloeron täysin.
Kumpikin parisuhde kaatui raha-asioihin, kun miehet ilmiesesti tunsivat riittämättömyyttä hyvätuloisuuteni takia. Varsinkin 1. mies kärsi asiasta ja kertoi ihan avoimesti, että kokee elävänsä siivelläni. Vaikka kummassakin suhteessa pystyimme puhumaan asiasta niin se ei auttanut mitään. Niin syvällä kummassakin miehessä istui yhteiskunnassamme elävä ajatus ja ennakko-odotus, että miehen kuuluu elättää perheensä ja olla perheen pää. Suurinpiirtein samantasoisen palkan kumpikin olisi voinut naiseltaan hyväksyä, mutta se, että palkkani oli huomattavasti suurempi oli jotenkin ylitsepääsemätöntä.
Nyt olen ollut sinkkuna jo melkein kymmenen vuotta ja tienaan entistä enemmän. Enpä ole paljoa miehiin päin vilkuillut, helpompi olla ja mennä ilman.
Ei kannata kyllä ihan kaikkiin miehiin yleistää noita omia kokemuksia. Toki tuollaisia miehiä on ja ennen oli varmasti paljon enemmän. Mutta mitä katselen vähänkään nuorempia sukupolvia niin aika lailla tuosta on jo menty eteenpäin varsinkin kun ne miehen isommat tulot eivät nuoremmissa ikäluokissa ole enää mikään itsestäänselvyys.
Ja meillä on ollut jo viimeiset lähes 20 vuotta niin että ansaitsen enemmän kuin mieheni. Enkä ole missään vaiheessa kokenut että miehelleni se olisi ollut minkäänlainen ongelma. Ennemminkin on ollut vain ylpeä minun etenemisestäni uralla.
Kuuluuko parisuhteessa pienituloisemman palvella suurituloisempaa?
No elätä itte ittes sitte.
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee niin, että jos parempituloinen haluaa esim. parempaan hotelliin hän maksaa siitä isomman osan tai paremmessa ravintolassa maksaa isomman osan laskusta.
Teillä on ravintolassa laskurit mukana, että millaisen prosentin kumpikin maksaa? : D Loogista, mutta kiusallista. Miksi ette vain tee niin, että isompituloinen tarjoaa useammin ja pienituloinen harvemmin?
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko parisuhteessa pienituloisemman palvella suurituloisempaa?
No elätä itte ittes sitte.
Ei kuulu palvella eikä kuulu maksaa. Mutta jos rakkaudesta maksaa tai rakkaudesta palvelee niin se onkin sitten yleensä hyvä ja parisuhdetta vahvistava asia.
Tuosta saa sen käsityksen että se toinen ei koskaan haluaisi sille toisen ideoimalle matkalle. Eihän se ole toisen päähänpistojen maksamista jos itsekin innostuu siitä toisen ideasta ja pitää matkaideaa hyvänä. Vasta jos lähtee vastentahtoisesti mukaan on tietenkin järkevää että se idean esittäjä maksaa kaiken.