Kuuluuko parisuhteessa suurituloisemman elättää pienituloisempaa?

Avioliitossa on elatusvelvollisuus. Ap taisi kysyä vain parisuhteesta, joka voi tietenkin kattaa vaikka minkälaisia suhteita.

Meillä mies hoiti raha-asiat molempien puolesta jo kun oltiin avoliitossa (en kyllä välttämättä suosittele tätä ennen avioliittoa). Nyt ollaan naimisissa ja mies hoitaa vieläkin raha-asiat. En tiedä tarkkaan miehen tuloja, enkä kysele. Omat tuloni menevät yhteiselle tilille, jonne mies laittaa rahaa, jos omani loppuvat. Voin sijoittaa rahojani, jos miehen mielestä taloudellinen tilanne on sellainen, että jää ylimääräistä. Nykyisin usein on, kun lapset ovat lähteneet kotoa. Mies hoitaa laskut ja minä ostan esim. ruuan tuolta yhteiseltä tililtä. En ymmärrä naisia, jotka haluavat käyttää aikansa rahojen tasajakoon ja sen pohtimiseen, kumpi saa mitäkin ja meneekö varmasti tasan. En myöskään ymmärrä miehiä, jotka eivät halua mahdollistaa vaimoilleen asioita. Oma mieheni on sanonut, että se on yksi tärkeimmistä asioista hänen elämässään, mahdollistaa asioita perheelleen.

Vierailija kirjoitti:

Ajatella että niinkin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea. 

Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.

Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.

Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.

Entäpä jos sinulla ei olisi itselläsi koskaan varaa maksaa niitä omia matkojasi? Jäisitkö silloin kotiin myös miehesi haluamilta matkoilta jotta ei olisi "ostettavissa"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hankala nähdä kovin onnellisena ja tasa-arvoisena suhdetta jossa puolisoilla olisi ihan eri elintasot. Tietenkään ei tarvitse "elättää" toista siinä mielessä että ostetaan hänelle kaikki mitä hän keksii. Mutta jos toinen ei pääse mukaan matkoille joihin hänellä ei itsellä olisi varaa tai toinen ajaa uudella mersulla ja toinen läpiruosteisella kipolla niin ei siinä se rakkaus ja toisen kunnioitus paljoa näy.

Miksi aina oletetaan, että isot tulot tarkoittaa korkeaa elintasoa? Voihan sitä elää todella säästäväisesti, vaikka tienaisi 10 000 e/kk.

Minusta rakkaus ja luottamus ovat aika lailla kaukana, kun pienempituloinen olettaa hyvätuloisen tarjoavan elintason, jota parempituloinen ei itse halua, mutta pienituloinen vaatii.

Rakkaus ja kunnioitus eivät saa olla rahaan sidottuja asioita. Jos itse ei tienaa, niin miksi ihmeessä vaatii toista toimimaan pankkina?

Voi tietysti kysyä että ketä tai mitä varten niitä tuloja pihistelee ja laittaa rahaa sukanvarteen jos se tarkoittaa että kaikki kituuttavat yhdessä? Toki jos se on yhteinen päätös ja tahtotila niin että rahan säästämisellä on joku selkeä tavoite niin asia on ihan ok. Mutta kitsastelu pelkän periaatteen vuoksi on yksi ikävimmistä piirteistä ihmisessä. Sellainen ihminen harvoin kykenee antamaan myöskään sitä muuta iloa, empatiaa ja rakkautta muille.

Järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Luottotiedottomista turhan moni ajattelee niin, että iloa, empatia ja rakkaus ovat synonyymi tuhlaamiselle.

Jos et halua pihistellä, niin tuhlaile huoleti - mutta älä kuvittele, että jonkun toisen (puolison tai yhteiskunnan) tulee sinut elättää haluamallasi tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatella että niinkin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea. 

Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.

Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.

Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.

Entäpä jos sinulla ei olisi itselläsi koskaan varaa maksaa niitä omia matkojasi? Jäisitkö silloin kotiin myös miehesi haluamilta matkoilta jotta ei olisi "ostettavissa"?

Miksi minulla ei olisi tuohon varaa? Asiansa hoitava tietää, mihin rahat riittävät ja tekee hankinnat tulojensa puitteissa.

Elatusvelvollisuus alkaa puolisoiden avioliittoon vihkimisestä ja päättyy joko avioeron lainvoimaiseksi tuloon tai toisen puolison kuolemaan. Elatusvelvollisuus merkitsee avioliitossa sitä, että puolisot ovat velvollisia osallistumaan kykyjään vastaavalla tavalla perheen yhteiseen talouteen ja toistensa elatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hankala nähdä kovin onnellisena ja tasa-arvoisena suhdetta jossa puolisoilla olisi ihan eri elintasot. Tietenkään ei tarvitse "elättää" toista siinä mielessä että ostetaan hänelle kaikki mitä hän keksii. Mutta jos toinen ei pääse mukaan matkoille joihin hänellä ei itsellä olisi varaa tai toinen ajaa uudella mersulla ja toinen läpiruosteisella kipolla niin ei siinä se rakkaus ja toisen kunnioitus paljoa näy.

Miksi aina oletetaan, että isot tulot tarkoittaa korkeaa elintasoa? Voihan sitä elää todella säästäväisesti, vaikka tienaisi 10 000 e/kk.

Minusta rakkaus ja luottamus ovat aika lailla kaukana, kun pienempituloinen olettaa hyvätuloisen tarjoavan elintason, jota parempituloinen ei itse halua, mutta pienituloinen vaatii.

Rakkaus ja kunnioitus eivät saa olla rahaan sidottuja asioita. Jos itse ei tienaa, niin miksi ihmeessä vaatii toista toimimaan pankkina?

Voi tietysti kysyä että ketä tai mitä varten niitä tuloja pihistelee ja laittaa rahaa sukanvarteen jos se tarkoittaa että kaikki kituuttavat yhdessä? Toki jos se on yhteinen päätös ja tahtotila niin että rahan säästämisellä on joku selkeä tavoite niin asia on ihan ok. Mutta kitsastelu pelkän periaatteen vuoksi on yksi ikävimmistä piirteistä ihmisessä. Sellainen ihminen harvoin kykenee antamaan myöskään sitä muuta iloa, empatiaa ja rakkautta muille.

Järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Luottotiedottomista turhan moni ajattelee niin, että iloa, empatia ja rakkaus ovat synonyymi tuhlaamiselle.

Jos et halua pihistellä, niin tuhlaile huoleti - mutta älä kuvittele, että jonkun toisen (puolison tai yhteiskunnan) tulee sinut elättää haluamallasi tavalla.

Ihmellisen mustavalkoinen ajattelu sinulla. Nimenomaan, järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Järkevä rahankäyttö on sellaista että raha tulee käytettyä kaikkia mahdollisimman hyvin hyödyttävällä tavalla. Ja sitä se ei tee jos sitä ei koskaan voi käyttää mihinkään mukavaan tai silloin jos se kaikki haihtuu kuin tuhka tuuleen. Eli järkevä rahankäyttö on sellaista jossa kaikki ovat tyytyväisiä ja saavat tarpeelliset asiat mutta sitä ei tuhlata tarpeettomuuksiin. Jos liika säästäväisyys aiheuttaa perheessä jatkuvaa tyytymättömyyttä niin silloin sitä rahaa ei käytetä järkevästi. Esim. avioero tulee monesti paljon kalliimmaksi kuin mitä normaalipalkasta saa säästettyä.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on elatusvelvollisuus. Ap taisi kysyä vain parisuhteesta, joka voi tietenkin kattaa vaikka minkälaisia suhteita.

Meillä mies hoiti raha-asiat molempien puolesta jo kun oltiin avoliitossa (en kyllä välttämättä suosittele tätä ennen avioliittoa). Nyt ollaan naimisissa ja mies hoitaa vieläkin raha-asiat. En tiedä tarkkaan miehen tuloja, enkä kysele. Omat tuloni menevät yhteiselle tilille, jonne mies laittaa rahaa, jos omani loppuvat. Voin sijoittaa rahojani, jos miehen mielestä taloudellinen tilanne on sellainen, että jää ylimääräistä. Nykyisin usein on, kun lapset ovat lähteneet kotoa. Mies hoitaa laskut ja minä ostan esim. ruuan tuolta yhteiseltä tililtä. En ymmärrä naisia, jotka haluavat käyttää aikansa rahojen tasajakoon ja sen pohtimiseen, kumpi saa mitäkin ja meneekö varmasti tasan. En myöskään ymmärrä miehiä, jotka eivät halua mahdollistaa vaimoilleen asioita. Oma mieheni on sanonut, että se on yksi tärkeimmistä asioista hänen elämässään, mahdollistaa asioita perheelleen.

Minulle taas ei tulisi mieleenkään antaa omien raha-asioideni hoitoa jollekin toiselle! Me emme tiedä kumpikaan toistemme tuloja, henkilökohtaisia menoja, omistuksia, säästöjä tms. Eikä tulisi pieneen mieleenkään, että jompikumpi hoitaisi toisenkin raha-asiat.

Eikä tarvitse pohtia mitä kukin saa ja meneekö tasan, kun molemmat laittavat kerran kuukaudessa saman summan yhteiselle taloustilille asumis-, ruoka- ja autokuluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatella että niinkin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea. 

Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.

Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.

Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.

Entäpä jos sinulla ei olisi itselläsi koskaan varaa maksaa niitä omia matkojasi? Jäisitkö silloin kotiin myös miehesi haluamilta matkoilta jotta ei olisi "ostettavissa"?

Miksi minulla ei olisi tuohon varaa? Asiansa hoitava tietää, mihin rahat riittävät ja tekee hankinnat tulojensa puitteissa.

Esim. sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden tms. takia. Elämässä kun voi sattua monia asioita joihin et voi vaikuttaa. Ihan tiedoksi vain sinne "kokoomussektorille".

Parisuhteessa ei, avo- ja avioliitossa kyllä, jos ei sitten pariskunta yhdessä halua elää pienituloisemman tulojen mukaan. Yhteinen talous on se merkitsevä tekijä, samassa talossa kuuluu minusta olla kaikilla samansuuntainen peruselintaso. Siis syödään samaa ruokaa, matkustellaan yhdessä, käydään ulkona ja harrastamassa yhdessä jne. En kyllä välttämättä kutsuisi sitä "elättämiseksi", eiköhän kuitenkin Suomessa jokainen välttämättömän elantonsa saa ilman puolisoakin.

Yhteisistä menoista (asumiskustannukset, ruoka, laskut, yhteisen kodin hankinnat jne.) suurituloisemman kuuluu minusta kattaa suurempi osuus - siis niin, että kumpikin ohjaa vaikkapa 50% omista kuukausituloistaan yhteisen talouden menoihin ja säästöihin. Kummatkin osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan yhteisen talouden ylläpitoon. Toiselle ei tarvitse ostaa autoa eikä timantteja, mutta ei myöskään pidä vaatia puolet vähemmän tienaavaa puolisoa maksamaan tasan puolta vuokrasta.

Ja ihan sukupuolista riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Ajatella että niinkin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea. 

Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.

Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.

Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.

Eikö teillä ole yhteisiä haluja reissata? Outoa jos teillä on vain sinun tai minun haluamat reissut, jotka toinen sitten pitäisi kustantaa kokonaan, varsinkin, jos on lapsia. Meillä on yhteisiä haluja reissata, ja valitsemme kohteet aina yhdessä maksajan ehdoilla. Vai pitäisikö se mennä kenties niin, että se joka ensimmäiseksi ehdottaa jotain on sitten se maksajakin, vaikka toinen lähtee ihan suosiolla mukaan?

Lisäksi vaikka olen työtön, olen maksanut näistä reissuista yleensä jonkun osuuden (esim. 30% kuluista) eli ei tässä pelkästään miehen lompakolla ole reissailtu. Itseasiassa ei olisi ollut varaa moniin juttuihin, jos mies olisi joutunut 100 prossaa kustantamaan ne.

Eli entäs kun kumpikin haluaa reissata ja yhdessä mennään perheen kanssa. Kuka silloin maksaa? Monissa perheissä varmaan se maksaa kenellä on rahaa ja yleensä se on se parempituloinen, tai menee jostain yhteiseltä tililtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hankala nähdä kovin onnellisena ja tasa-arvoisena suhdetta jossa puolisoilla olisi ihan eri elintasot. Tietenkään ei tarvitse "elättää" toista siinä mielessä että ostetaan hänelle kaikki mitä hän keksii. Mutta jos toinen ei pääse mukaan matkoille joihin hänellä ei itsellä olisi varaa tai toinen ajaa uudella mersulla ja toinen läpiruosteisella kipolla niin ei siinä se rakkaus ja toisen kunnioitus paljoa näy.

Miksi aina oletetaan, että isot tulot tarkoittaa korkeaa elintasoa? Voihan sitä elää todella säästäväisesti, vaikka tienaisi 10 000 e/kk.

Minusta rakkaus ja luottamus ovat aika lailla kaukana, kun pienempituloinen olettaa hyvätuloisen tarjoavan elintason, jota parempituloinen ei itse halua, mutta pienituloinen vaatii.

Rakkaus ja kunnioitus eivät saa olla rahaan sidottuja asioita. Jos itse ei tienaa, niin miksi ihmeessä vaatii toista toimimaan pankkina?

Voi tietysti kysyä että ketä tai mitä varten niitä tuloja pihistelee ja laittaa rahaa sukanvarteen jos se tarkoittaa että kaikki kituuttavat yhdessä? Toki jos se on yhteinen päätös ja tahtotila niin että rahan säästämisellä on joku selkeä tavoite niin asia on ihan ok. Mutta kitsastelu pelkän periaatteen vuoksi on yksi ikävimmistä piirteistä ihmisessä. Sellainen ihminen harvoin kykenee antamaan myöskään sitä muuta iloa, empatiaa ja rakkautta muille.

Järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Luottotiedottomista turhan moni ajattelee niin, että iloa, empatia ja rakkaus ovat synonyymi tuhlaamiselle.

Jos et halua pihistellä, niin tuhlaile huoleti - mutta älä kuvittele, että jonkun toisen (puolison tai yhteiskunnan) tulee sinut elättää haluamallasi tavalla.

Ihmellisen mustavalkoinen ajattelu sinulla. Nimenomaan, järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Järkevä rahankäyttö on sellaista että raha tulee käytettyä kaikkia mahdollisimman hyvin hyödyttävällä tavalla. Ja sitä se ei tee jos sitä ei koskaan voi käyttää mihinkään mukavaan tai silloin jos se kaikki haihtuu kuin tuhka tuuleen. Eli järkevä rahankäyttö on sellaista jossa kaikki ovat tyytyväisiä ja saavat tarpeelliset asiat mutta sitä ei tuhlata tarpeettomuuksiin. Jos liika säästäväisyys aiheuttaa perheessä jatkuvaa tyytymättömyyttä niin silloin sitä rahaa ei käytetä järkevästi. Esim. avioero tulee monesti paljon kalliimmaksi kuin mitä normaalipalkasta saa säästettyä.

Miksi avioero tulisi kalliiksi? Muistaakseni eron hintana on satasen verran, ei enempää.

Jos rahan käyttäminen on avioliiton tärkein asia, niin eipä ihme, että moni liitto kestää alle 3 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on niin. Tienaan yli keskitulon, mies opiskelee. On menty myös toisinpäinin, kun minä opiskelin. 

Sama, tosin mies ei opiskele vaan on aloitteleva yrittäjä.

Vierailija kirjoitti:

Kela ainakin edellyttää tuota. Jos toinen töissä ja toinen peruspäivärahalla, silloin ppr maksetaan, mutta kun tipahtaa työmarkkinatuelle, se on tarveharkintaista, ja siihen vaikuttaa puolison tulot. Silloin ei työtön saa edes asumistukea eikä toimeentulotukea. 

No kantsii asua erikseen tuossa tapauksessa, niin ei kukaan elättele ketään.

Ainakin minun suurituloinen äitini on jo vuosikymmenet elättänyt isääni ilman marttyyri-itkua ja vikinää.

Jos ei missään nimessä halua että toinen hyötyy rahallisesti ja on suurituloinen, on kaksi vaihtoehtoa:

1) suurituloinen puoliso

2) ei parisuhdetta

Sellainen parisuhde, jossa on kaksi eri elintasoa, ei yksinkertaisesti ole rakkautta. Se on nöyryytystä.

Kyllä joskus vähän harmittaa, mutta se pitää vaan kestää, kun tilanne on enemmän tai vähemmän itse aiheutettu. Itse ryssin oikein huolella talouteni, kun erosin 12 vuotta sitten ja se johti lopulta siihen, että talokin meni vasaran alle, jolloin se myytiin pilkkahintaan ja ulosottoon jäi melkoinen läjä velkaa. Uusi parisuhde on nyt kestänyt 9 vuotta, joista 8 vuotta on asuttu avoliitossa saman katon alla. Olemme molemmat palstan mittapuun mukaan hyvätuloisia. Avovaimoni tienaa nettona kuitenkin kaksi kertaa sen, mitä minä. Kun sitten huomioi tuon ulosoton, niin ero onkin jo nelinkertainen. Maksamme kaikki kulut puoliksi, joka on mielestäni ihan oikein. Näiden maksujen jälkeen elän itse aika tavalla, kuten matalapalkka alan ihmiset elävät. Ihan jokainen meno on tarkkaan harkittava.

Samaan aikaan avovaimoni elää melkoisen lokoisaa ja tuhlailevaakin elämää ja tuskailee joskus, kun emme käy ulkona syömässä useammin jne. jne. Viime aikoina on sitten alkanut käydä ystäviensä kanssa harrastamassa, syömässä, kulttuuririennoissa, matkoilla jne., kun minulla ei kertakaikkiaan ole noihin asioihin varaa.

Käytännössä meillä on täysin eri elintaso, vaikka parisuhteessa olemmekin.

Voihan reissu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatella että niinkin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea. 

Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.

Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.

Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.

Eikö teillä ole yhteisiä haluja reissata? Outoa jos teillä on vain sinun tai minun haluamat reissut, jotka toinen sitten pitäisi kustantaa kokonaan, varsinkin, jos on lapsia. Meillä on yhteisiä haluja reissata, ja valitsemme kohteet aina yhdessä maksajan ehdoilla. Vai pitäisikö se mennä kenties niin, että se joka ensimmäiseksi ehdottaa jotain on sitten se maksajakin, vaikka toinen lähtee ihan suosiolla mukaan?

Lisäksi vaikka olen työtön, olen maksanut näistä reissuista yleensä jonkun osuuden (esim. 30% kuluista) eli ei tässä pelkästään miehen lompakolla ole reissailtu. Itseasiassa ei olisi ollut varaa moniin juttuihin, jos mies olisi joutunut 100 prossaa kustantamaan ne.

Eli entäs kun kumpikin haluaa reissata ja yhdessä mennään perheen kanssa. Kuka silloin maksaa? Monissa perheissä varmaan se maksaa kenellä on rahaa ja yleensä se on se parempituloinen, tai menee jostain yhteiseltä tililtä.

Meillä ei ole lapsia, mutta matkustaminen menee yleensä niin, että minä (n) ehdotan, että kiinnostaisi kohde X. Puoliso lähes aina innostuu kohteesta. Maksamme lennot/matkustamisen, majoituksen ja matkalla syömisen yhteiseltä taloustililtä, jonne molemmat talletamme kuukausittain saman summan. Silloin laitamme tilille isomman summan, jotta se riittää kattamaan myös matkan.

Jos miestä ei kiinnosta, hän ilmoittaa, ettei häntä kiinnosta (koska on esim. jo käynyt kyseisessä kohteessa, hän on matkustanut elämässään paljon). Pari kertaa olen tarjoutunut maksamaan hänenkin matkansa, koska olen itse toivonut hänen lähtevän mukaan, ja hän on lähtenyt. Joskus olen lähtenyt yksin ja silloin tietysti vingutan vain oman tilin korttia.

Vastaavasti miehellä on omat reissunsa, jotka eivät kiinnosta minua ja silloin hän tietysti maksaa ne itse omista rahoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa on elatusvelvollisuus. Ap taisi kysyä vain parisuhteesta, joka voi tietenkin kattaa vaikka minkälaisia suhteita.

Meillä mies hoiti raha-asiat molempien puolesta jo kun oltiin avoliitossa (en kyllä välttämättä suosittele tätä ennen avioliittoa). Nyt ollaan naimisissa ja mies hoitaa vieläkin raha-asiat. En tiedä tarkkaan miehen tuloja, enkä kysele. Omat tuloni menevät yhteiselle tilille, jonne mies laittaa rahaa, jos omani loppuvat. Voin sijoittaa rahojani, jos miehen mielestä taloudellinen tilanne on sellainen, että jää ylimääräistä. Nykyisin usein on, kun lapset ovat lähteneet kotoa. Mies hoitaa laskut ja minä ostan esim. ruuan tuolta yhteiseltä tililtä. En ymmärrä naisia, jotka haluavat käyttää aikansa rahojen tasajakoon ja sen pohtimiseen, kumpi saa mitäkin ja meneekö varmasti tasan. En myöskään ymmärrä miehiä, jotka eivät halua mahdollistaa vaimoilleen asioita. Oma mieheni on sanonut, että se on yksi tärkeimmistä asioista hänen elämässään, mahdollistaa asioita perheelleen.

Minulle taas ei tulisi mieleenkään antaa omien raha-asioideni hoitoa jollekin toiselle! Me emme tiedä kumpikaan toistemme tuloja, henkilökohtaisia menoja, omistuksia, säästöjä tms. Eikä tulisi pieneen mieleenkään, että jompikumpi hoitaisi toisenkin raha-asiat.

Eikä tarvitse pohtia mitä kukin saa ja meneekö tasan, kun molemmat laittavat kerran kuukaudessa saman summan yhteiselle taloustilille asumis-, ruoka- ja autokuluihin.

Kuka teillä maksaa, kun menette esim. ravintolaan? Vai oletko joutunut kehittämään systeemin, jossa "joka toinen kerta maksan minä ja joka toinen kerta mies, paitsi jos ravintoloiden hintataso sattuu olemaan erilainen, jolloin toinen maksaa toiselle kompensaatiota" ja niin edelleen.

Minä tykkään siitä, että mies maksaa. Ei tarvitse koskaan ravintolassa miettiä, kenen vuoro on. Kaikki ravintolassa käynnit ja matkat on myös sellaisia, jotka mies haluaa minulle/meille tarjota ja niistä tulee hänelle aina hyvä mieli. Kuollessa tai eron tullessa rahat kuitenkin lasketaan ja köyhemmälle ositetaan erotus. Paitsi nykyään pitää tietenkin tehdä avioehtosopimus, ettei vain kukaan pääse "hyötymään" kenestäkään. Jotenkin järkyttävää, että ihmisten rahoja kärkkyy verottaja, kaikenmaailman kauppiaat ja huijarit, suoratoistopalvelut ja milloin mitkäkin "elämysmarkkinoijat", mutta palstan mukaan eniten pitää varoa, ettei se puoliso, johon ollaan sitouduttu juridisella sopimuksella lopuksi elämää vaan pääse hyötymään penniäkään. Minä haluan nimenomaan luottaa täysin mieheeni. Mielestäni se on avioliiton idea. Raha-asioissa se luottamus käytännössä näkyy parhaiten. Jos olisin mies, en olisi erityisen mairiteltu siitä, että vaimoni ei missään nimessä antaisi minun hoitaa hänen raha-asioitaan.

Voihan reissu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatella että niinkin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos toinen ei kykene itseään elättämään. Etelänmatkoja ei ole mikään pakko kustantaa puolin eikä toisin eikä ostaa iPhonea. 

Tuo nyt oli tyhmä vertaus. Erikseenkö lomalle sitten lähdetään jos tuo parempituloinen haluaa lähteä? Tai parempituloinen yksin lasten kanssa. Eipä moni mies varmaan haluaisi, kun jäisi lastenhoitaja pois matkalta. Voiko älyttömämpää olla. Kyllä yhteiset menot pitää mennä yhteisestä kassasta. Sitten ihan omat yksityiset menot omasta. Ellei niitä ja halua vartavasten toinen kustantaa. Näinkin voi joku huomaavainen mies tehdä, jos varaa.

Jos minä haluan reissata, niin maksan koko perheen matkat ja jos mies haluaa reissata, hän maksaa. Omat "yksinmenomatkansa" maksaa kumpikin itse.

Huomaavainen mies voi toki kohdella puolisoa kuin maksettua naista, jos niin haluaa. Outoa, että 2021 naiset vielä haluavat kokea olevansa ostettavissa.

Eikö teillä ole yhteisiä haluja reissata? Outoa jos teillä on vain sinun tai minun haluamat reissut, jotka toinen sitten pitäisi kustantaa kokonaan, varsinkin, jos on lapsia. Meillä on yhteisiä haluja reissata, ja valitsemme kohteet aina yhdessä maksajan ehdoilla. Vai pitäisikö se mennä kenties niin, että se joka ensimmäiseksi ehdottaa jotain on sitten se maksajakin, vaikka toinen lähtee ihan suosiolla mukaan?

Lisäksi vaikka olen työtön, olen maksanut näistä reissuista yleensä jonkun osuuden (esim. 30% kuluista) eli ei tässä pelkästään miehen lompakolla ole reissailtu. Itseasiassa ei olisi ollut varaa moniin juttuihin, jos mies olisi joutunut 100 prossaa kustantamaan ne.

Eli entäs kun kumpikin haluaa reissata ja yhdessä mennään perheen kanssa. Kuka silloin maksaa? Monissa perheissä varmaan se maksaa kenellä on rahaa ja yleensä se on se parempituloinen, tai menee jostain yhteiseltä tililtä.

Olemme siinä mielessä äärettömän vanhanaikainen pariskunta, että olemme 2 erillistä ihmistä, jotka eivät ajattele asioita samoilla aivoilla. Se, joka ensin ehdottaa on yleensä maksaja, ideahan on hänen. Matkaan haluava maksaa,  epäreiluahan olisi itse keksiä kaikenlaisia reissuja ja maksattaa ne toisella.

Miksi parempituloisen pitäisi maksaa huonompituloisen päähänpistot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hankala nähdä kovin onnellisena ja tasa-arvoisena suhdetta jossa puolisoilla olisi ihan eri elintasot. Tietenkään ei tarvitse "elättää" toista siinä mielessä että ostetaan hänelle kaikki mitä hän keksii. Mutta jos toinen ei pääse mukaan matkoille joihin hänellä ei itsellä olisi varaa tai toinen ajaa uudella mersulla ja toinen läpiruosteisella kipolla niin ei siinä se rakkaus ja toisen kunnioitus paljoa näy.

Miksi aina oletetaan, että isot tulot tarkoittaa korkeaa elintasoa? Voihan sitä elää todella säästäväisesti, vaikka tienaisi 10 000 e/kk.

Minusta rakkaus ja luottamus ovat aika lailla kaukana, kun pienempituloinen olettaa hyvätuloisen tarjoavan elintason, jota parempituloinen ei itse halua, mutta pienituloinen vaatii.

Rakkaus ja kunnioitus eivät saa olla rahaan sidottuja asioita. Jos itse ei tienaa, niin miksi ihmeessä vaatii toista toimimaan pankkina?

Voi tietysti kysyä että ketä tai mitä varten niitä tuloja pihistelee ja laittaa rahaa sukanvarteen jos se tarkoittaa että kaikki kituuttavat yhdessä? Toki jos se on yhteinen päätös ja tahtotila niin että rahan säästämisellä on joku selkeä tavoite niin asia on ihan ok. Mutta kitsastelu pelkän periaatteen vuoksi on yksi ikävimmistä piirteistä ihmisessä. Sellainen ihminen harvoin kykenee antamaan myöskään sitä muuta iloa, empatiaa ja rakkautta muille.

Järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Luottotiedottomista turhan moni ajattelee niin, että iloa, empatia ja rakkaus ovat synonyymi tuhlaamiselle.

Jos et halua pihistellä, niin tuhlaile huoleti - mutta älä kuvittele, että jonkun toisen (puolison tai yhteiskunnan) tulee sinut elättää haluamallasi tavalla.

Ihmellisen mustavalkoinen ajattelu sinulla. Nimenomaan, järkevä rahankäyttö ei ole kitsastelua. Järkevä rahankäyttö on sellaista että raha tulee käytettyä kaikkia mahdollisimman hyvin hyödyttävällä tavalla. Ja sitä se ei tee jos sitä ei koskaan voi käyttää mihinkään mukavaan tai silloin jos se kaikki haihtuu kuin tuhka tuuleen. Eli järkevä rahankäyttö on sellaista jossa kaikki ovat tyytyväisiä ja saavat tarpeelliset asiat mutta sitä ei tuhlata tarpeettomuuksiin. Jos liika säästäväisyys aiheuttaa perheessä jatkuvaa tyytymättömyyttä niin silloin sitä rahaa ei käytetä järkevästi. Esim. avioero tulee monesti paljon kalliimmaksi kuin mitä normaalipalkasta saa säästettyä.

Miksi avioero tulisi kalliiksi? Muistaakseni eron hintana on satasen verran, ei enempää.

Jos rahan käyttäminen on avioliiton tärkein asia, niin eipä ihme, että moni liitto kestää alle 3 vuotta.

Noin hienolla elämän ymmärryksellä tulet kyllä melko varmasti kokemaan useammankin "satasen avioeron". Voit sitten ynnäillä niitä todellisia kustannuksia oman kokemuksesi mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joskus vähän harmittaa, mutta se pitää vaan kestää, kun tilanne on enemmän tai vähemmän itse aiheutettu. Itse ryssin oikein huolella talouteni, kun erosin 12 vuotta sitten ja se johti lopulta siihen, että talokin meni vasaran alle, jolloin se myytiin pilkkahintaan ja ulosottoon jäi melkoinen läjä velkaa. Uusi parisuhde on nyt kestänyt 9 vuotta, joista 8 vuotta on asuttu avoliitossa saman katon alla. Olemme molemmat palstan mittapuun mukaan hyvätuloisia. Avovaimoni tienaa nettona kuitenkin kaksi kertaa sen, mitä minä. Kun sitten huomioi tuon ulosoton, niin ero onkin jo nelinkertainen. Maksamme kaikki kulut puoliksi, joka on mielestäni ihan oikein. Näiden maksujen jälkeen elän itse aika tavalla, kuten matalapalkka alan ihmiset elävät. Ihan jokainen meno on tarkkaan harkittava.

Samaan aikaan avovaimoni elää melkoisen lokoisaa ja tuhlailevaakin elämää ja tuskailee joskus, kun emme käy ulkona syömässä useammin jne. jne. Viime aikoina on sitten alkanut käydä ystäviensä kanssa harrastamassa, syömässä, kulttuuririennoissa, matkoilla jne., kun minulla ei kertakaikkiaan ole noihin asioihin varaa.

Käytännössä meillä on täysin eri elintaso, vaikka parisuhteessa olemmekin.

Hassua tuskailla asiaa jonka voisi itse helposti korjata.