Mistä vaimoni käytöksessä voi olla kyse?

Alemmuuskompleksi http://juhakemppinen.fi/index.php?id=bkrhdpl96ufzta

Tässä ihan sen vuoksi siis analysoin tällä tavoin vaimoni käytöstä, jos vaikka joku siten osaisi auttaa löytämään vastauksia kysymykseen, jonka jo otsikossa esitin. Olen käynyt psykiatrilla ja narsistiksi ei ole koskaan väitetty, ennemminkin yliempaattiseksi ja herkäksi. AP

Hassua, että tällaiset ihmiset kuitenkin päätyvät yhteen. Suhteen alussa harvemmin tietää, millainen toinen lopulta on. Nuorena aloitetuissa suhteissa lienee myös enemmän ongelmia omalla tavallaan.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 06:49"]Passiivis-aggressiivisuutta ja sulkeutuneisuus ainakin. Tosin olen huono näissä.
[/quote] Juuri näin. Olisi tärkeää löytää yhteys tavalla tai toisella, saada toinen kuorestaan. Lempeys on valttia.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 09:18"][quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 08:09"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 07:59"]

Miten kohtelee lapsianne? Luultavasti ei ole kovin lämmin äiti...

[/quote]

Puolustaa fanaattisesti ja on ylihuolehtivainen, näin yleisellä tasolla. Ajoittain empaattinen, jaksoittain tunnekylmä. Saa raivokohtauksia, joita yrittää paikkailla jälkikäteen. Tasapainoton kasvattaja.

[/quote]

Kirjoitin jo aiemmin että ap:n vaimo kuulostaa äidiltäni.

Ja niin hän kuulostaa edelleenkin. Se ylihuolehtivaisuus ei ole mitään oikeaa huolehtimista tai välittämistä. Se on kontrolloimista. Kaikki on hyvin niin kauan kuin lapsi alistuu tähän kontrolliin, mutta jos tälle tuleekin omia mielipiteitä tai ajatuksia niin ne kostetaan raivoamalla, tunnekylmyydellä, marttyyrimaisella käytöksellä, syyllistämisellä... Ja koko ajan tämä äitin esittää ulospäin täydellistä äitiä, jolla nyt vaan on harvinaisen vaikeat lapset. Nämä lapset kun kuiitenkin oireilevat kotiolojaan tavalla tai toisella.

Muistan kuinka joku sukulainen joskus yritti tehdä lastensuojeluilmoituksen perheemme tilanteesta, mutta ei sitten uskaltanut sillä pelkäsi äitini kostavan. Taitavana manipuloijana äitini olisi todennäköisesti pyöritellyt ls-ihmisiä miten mielii ja pahimmillaan saanut sen ls-ilmoituksen tekijän ongelmiiin lastensuojelun kanssa.
[/quote] Äitini oli myös tuollainen. Kontrolloi kaikkea ja isäni myös. Ei yksityisyyttä jne. AP

Äitini oli myös tuollainen. Kontrolloi kaikkea ja isäni myös. Ei yksityisyyttä jne. AP
[/quote]

Tässäkö yksi syy kumppaninvalintaasi? Jos olet alkanut itse kärsimään tilanteesta niin, että sinulla on joitain oireita, ahdistusta, unettomuutta, masentuneisuutta tai vastaavaa, entä jos varaisit itsellesi ajan psykiatrille? Hän voisi osata antaa vastauksia ja neuvoja myös siitä, miten toimia vaimosi kanssa.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 11:34"] Äitini oli myös tuollainen. Kontrolloi kaikkea ja isäni myös. Ei yksityisyyttä jne. AP
[/quote]

Tässäkö yksi syy kumppaninvalintaasi? Jos olet alkanut itse kärsimään tilanteesta niin, että sinulla on joitain oireita, ahdistusta, unettomuutta, masentuneisuutta tai vastaavaa, entä jos varaisit itsellesi ajan psykiatrille? Hän voisi osata antaa vastauksia ja neuvoja myös siitä, miten toimia vaimosi kanssa.
[/quote] Varmastikin niin. Ainakin on vaikuttanut vuosia siihen, mitä pidin "normaalina". Ikävää havahtua tilanteeseen, kun ei ole enää vapaa ja nuoruus on mennyt ja terveyskin. Muutimme yhteen, kun muutin pois kotoa. AP

Hae apua jostain. Kaikkea hyvää teille, toivottavasti elämä helpottaisi ja alkaisi valonpilkahduksiakin näkymään.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 11:34"] Äitini oli myös tuollainen. Kontrolloi kaikkea ja isäni myös. Ei yksityisyyttä jne. AP [/quote] Tässäkö yksi syy kumppaninvalintaasi? Jos olet alkanut itse kärsimään tilanteesta niin, että sinulla on joitain oireita, ahdistusta, unettomuutta, masentuneisuutta tai vastaavaa, entä jos varaisit itsellesi ajan psykiatrille? Hän voisi osata antaa vastauksia ja neuvoja myös siitä, miten toimia vaimosi kanssa. [/quote] Varmastikin niin. Ainakin on vaikuttanut vuosia siihen, mitä pidin "normaalina". Ikävää havahtua tilanteeseen, kun ei ole enää vapaa ja nuoruus on mennyt ja terveyskin. Muutimme yhteen, kun muutin pois kotoa. AP

[/quote]

Ota ero ja muuta pois, jos noin vaikeata on. Turha ruikuttaa kun maito on jo maassa.

Voisiko kyseessä olla jotenkin tunteiden ilmaisun vaikeus? Ehkä hänen on vaikeaa olla läheisessä ihmissuhteessa tai puhua tunteistaan.

Näin miehenä melkein tuntuu, että teillä on roolit eri päin kuin useimmissa muissa parisuhteissa. Sinä olet se tunteellinen ja se, joka haluaa puhua, puhua, puhua ja puhua ja sillä tavalla selvittää ajatuksiaan. Naisesi puolestaan vaikuttaa käyttäytyvän kuin tavallinen mies: pitää vitutuksen sun muut tunteet sisällään eikä halua puhua niistä. Itseäni ainakin miehenä ärsyttää se, kun vaimo tulee lässyttämään ja kyselemään jostain tunteista, kun ei itsekään ole omista tunteistaan oikein perillä, enkä varsinkaan halua puhua niistä. Parhaiten itse ainakin saavutan mielenrauhan vetäytymällä autotalliin nikkaroimaan pari kaljaa mukanani. En todellakaan niin, että analysoin lapsuuttani tai vanhempieni kasvatusmetodeja puolisoni kanssa, ja tämä latelee mikä kaikki niissä näyttäisi menneen pieleen.

Vai miltä sinusta tuntuu tällainen analyysi?

Ehkä te vain ette sovi toisillenne. Itse seurustelin nuorempana erään naisen kanssa, ja tuota suhdetta voisi verrata tähän sinun kuvailemaasi. Nainen ei tosin ollut juuri samalla tavalla kylmä kuin sinun naisesi, mutta siis tilanne oli vähän samanlainen: nainen oli tehdä minut hulluksi ihmeellisellä ja jopa kylmällä käytöksellään. Hän oli juuri sellainen, jossa oli taivas ja helvetti samassa paketissa. Hyvät hetket olivat todella hyviä, mutta useimmiten se oli jotakin muuta. Kerran hän tunnusti, että oli viime kuukaudet käyttäytynyt tahallaan minua kohtaan mahdollisimman huonosti, jotta jättäisin hänet. Hän olisi halunnut erota, koska hänellä ei (muka) ollut aikaa seurustelulle, mutta ei halunnut jättää minua, koska piti minua niin hyvänä miehenä. Niinpä hän yritti saada minut jättämään hänet. Että sellaista logiikkaa.

Hän oli myös jotenkin sairaalloisen kiinnostunut joistain asioista, hän mm. luki jotain Seiskaa niin intensiivisen kiinnostuksen vallassa, ettei pystynyt kuuntelemaan mitä hänelle puhui. Tätä on nyt vähän vaikea selittää, että miksi Seiskan lukeminen tekee ihmisestä oudon, mutta se sairaalloinen kiinnostus oli outoa, jopa sairasta. Lisäksi asenne oli aina se, että mikään ei ole hänen syytään. Jollain ihmeellisellä logiikka-akrobatialla kaikki päin vastoin oli minun syytäni. Myöskään mitään rakkaudentunnustuksia tai edes mitään sinne päin olevia tykkäämistä ilmaisevia sanoja en muista häneltä (ehkä alkuaikoja lukuunottamatta) kuulleeni. Sen sijaan hän yritti aina todistella, kuinka hyviä hänen kaltaisensa maalta köyhästä perheestä tulevat ihmiset ovat ja mitä kaikkea huonoa on siinä, jos on varakkaasta perheestä oleva kaupunkilainen, kuten itse olin. 

Vaikka se teki todella kipeää, erosin hänestä sitten, enkä ole takaisin kaivannut. Olisin oikeasti tullut hulluksi hänen kanssaan. Olkoon outo ihan omissa oloissaan jos niin haluaa. Nykyään ilmeisesti elelee jonkun hevarin kanssa avoimessa, lapsettomassa suhteessa. 

Mieshän haikailee tässä vapautensa ja nuoruutensa perään ja yrittää nyt syyllistää vaimoaan/keksiä vikoja oikein urakalla, että itse pääsisi erotilanteessa kuin koira veräjästä. Varsin empaattista toimintaa vaimoa kohtaan.

72, niin se menee. Toisaalta harmittaa, kun vaimoni käyttäytyy stereotyyppisen miehen tavoin ja itse taas naisen, kun kaiken järjen mukaan molemmat voisivat löytää kaltaisensa. Toisaalta suhteen toimivuudesta samanlaisen ihmisen kanssa ei olisi takeita myöskään. En ole koskaan juuri välittänyt sukupuolirooleista, joten jos homma on mahdollista saada toimimaan toisinpäin niin miksei sitten näin? Sama kai se sitten olisi, vaikka olisinkin se "nainen" ja vaimoni se "mies", jos suhde vain toimii. Riippuu tosin meistä molemmista, mutta periaatteessa varmaankin niin? Kyse on kuitenkin luonne-eroista ja taustatkin vaikuttavat. AP

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 11:55"]Mieshän haikailee tässä vapautensa ja nuoruutensa perään ja yrittää nyt syyllistää vaimoaan/keksiä vikoja oikein urakalla, että itse pääsisi erotilanteessa kuin koira veräjästä. Varsin empaattista toimintaa vaimoa kohtaan.
[/quote] Ei, olen vain täysin lopussa tilanteeseen, joka on jatkunut niin pitkään. Olen kokenut paljon sellaista, jonka olen jo yrittänyt jättää taakse ja jättänyt tässäkin kertomatta. En halua eroa, mutta olen tajunnut ikävä kyllä vasta jälkikäteen asioita, ja toivoisin voivani muuttaa suuntaa ymmärtämällä asioiden syitä. Tunnetasolla siis vapauden menetys ja kontrollointi satuttaa. AP

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 12:04"]72, niin se menee. Toisaalta harmittaa, kun vaimoni käyttäytyy stereotyyppisen miehen tavoin ja itse taas naisen, kun kaiken järjen mukaan molemmat voisivat löytää kaltaisensa. Toisaalta suhteen toimivuudesta samanlaisen ihmisen kanssa ei olisi takeita myöskään. En ole koskaan juuri välittänyt sukupuolirooleista, joten jos homma on mahdollista saada toimimaan toisinpäin niin miksei sitten näin? Sama kai se sitten olisi, vaikka olisinkin se "nainen" ja vaimoni se "mies", jos suhde vain toimii. Riippuu tosin meistä molemmista, mutta periaatteessa varmaankin niin? Kyse on kuitenkin luonne-eroista ja taustatkin vaikuttavat. AP
[/quote] Sun olisi pitänyt muuttaa tätä niin, että kyseessä olisikin mies ja itse olisit vaimo, jonka mies on tuollainen. Olisi varmasti tullut paljon parempia neuvoja. Siitä en tiedä, miten vaimosi tuon asian kokee...

Ne sukupuolten erot ovat oikeasti opittuja. Toisissa perheissä on vain toisenlaista kommunikointia kuin toisissa. Teillä sitten noin päin. Vaikka ei tuo kaikilta osin ihan normaalilta käytökseltä kuulosta.

Isiko sä un mahdollista köydä "miesten talolla" juttelemassa tilanteesta? Heillä on ryhmiä ja nettisivut.

siltä voisi löytyä näkökulmaa.

jotenkin kuullostaa, että puolisosi tarvitsisi jonkin avaajan tuolle lukolle. Sinä tarvitset myös vertaistukea.

ymmärrän, että et jaksa.

itselläni on ollut vaikeita juttuja, joita olen käsitellyt terapiassa. Mieheni löysin vasta, kun olin jo enemmän käsitellyt.Lasten syntymä ja pikkulapsi-aika taas toivat ne ahdistukset pintaan, mutt olen pystynyt puhumaan miehelleni.

mieheni puhui ihan samaa kuin sinä, ettei hän voi ja jaksa koko ajan tukea...ja kehoitti minua hakemaan apua. Se on vain usein niin raskasta hakea apua, kun on jotenkin jumissa siellä itsessään. Ehkä voisit auttaa vaimoasi avun ja tuen hakemisessa? Itsehän se toki kuitenkin on sinne mentävä.

joskus voi olla niin arvoton ja turta olo, että kokee, ettei ansaitse apua.

kävin itse erilaisilla paykologeilla, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen ryhmissä. Edelleen käyn juttelemassa neuvontapsykologilla.

sitten, kun se avun tarpeen ymmärtäminen on selkeä,, eikä hävetä hakea apua...Ja kun ymmärtää, ettei ole syypää moniin asioihin, niin sitten on helpompi hakea apua ja käsitellä asioita. Ehkä vaimollasi on vielä puolustettavissa ja hän syyllistää itseään...ja siitä se syyttely...läheisen ihmisen syyttely saa pontta.

sinun vikasi myöskään asia ei ole.

ai niin...päihdelinkki www-sivut ovat hyvät samoin korjaamo tai lataamo...en nyt muista tarkkaan kumpi se n...Suomen mielenterveysseuran sivuja kannatta lukea myös.

78, Kiitos. AP

Ei välttämättä mitään psykopatiaa, ehkä vaan syvälle juurtuneita tunnelukkoja. Sopiiko joku näistä hyvin vaimoosi: http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm

ps. suosittelen tuon kirjan lukemista, jokaiselle. Auttaa ymmärtämään sekä itseä että muita paremmin.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 09:02"]

No joo, josko minäkin pari sanaa näin miehenä sanoisin, vaikka ei ehkä pitäisi. 

Tämä ketju suoraan sanottuna tuoksahtaa aika voimakkaasti. "Kuvailet" itseäsi melkomoiseksi vässykäksi, suorastaan lattiarätiksi, mutta kirjoituksesi tyyli ja sisältö, sekä ennen kaikkea se kirjoittamaton sisältö henkii jotain aivan muuta, sanoisinko aikamoista kylmyyttä, jopa sitä jo täällä mainittua narsismia. 

Sinä tiedät sen varsin hyvin niin kuin minäkin, että rakastaminen ei tarkoita sitä, että pitää olla lattiarätti, vaan juurikin päinvastoin! Rakastaminen on vastuunottoa ja jämäkkyyttä, eli juuri niitä kiveksiä, joita joku jo sinulle tarjosi, mutta jotka sinä kylmäkiskoisesti olankohautuksella sivuutit.

Tässä ketjussa siis on kyse joko puhtaasti huomiohuoraamisesta, jota narsistinen persoonasi kyltymättömästi vaatii, tai sitten olet puhtaasti trollausmielessä liikkeellä. Niin tai näin, niin hyvin olet onnistunut ketjussa huseeraavat av-mammat pikkurillisi ympärille kietomaan ja heidät saamaan kyseenalaistajasi tyrmäämään, eli siten voidaan katsoa tehtäväsi onnistuneen. 

Joka tapauksessa olen satavarma siitä, että niin vässykkä et ole, mitä tässä ketjussa annat ymmärtää.

No niin ap:n ihannoija-mammat, nyt ei muuta kun alapeukuttamaan. Pilvilinnoja kun on paljon mukavampi muodostella, kuin lueskella totuudensiemeniä ;)

[/quote]

Erittäin hyvä pointti. Narsismi voi hyvinkin naamioitua huolenpitoon. Se kenestä ollaan kulloinkin huolissaan perustuu siihen mikä on narsistille itselleen edullisinta kussakin tilanteessa. Ja narsisti itse on vain niin kovin huolissaan ja ajattelee muiden parasta... Mutta jos nyt unohdetaan se ja palataan AP:n vaimoon niin ainakin kovin keskenkasvuiselta hän kuulostaa. Voi olla ihan henkistä kypsymättömyyttäkin, ei välttämättä mikään vinoon kasvanut persoona.