Ulkosuomalainen ihmettelee: Vaahtoaminen tasa-arvoisesta avioliittolaista
Joka tuutti täynnä ko. aihetta; vastustajat leimataan vanhanaikaisiksi ja puolustajat kuvittelevat olevansa nykyaikaisia ja voittajat tulevat ilkkumaan häviäjille, tietenkin. Tosiasiassa kyseinen laki vaikuttaa ehkä 1%:iin suomalaisista ja heistäkin suurin osa eivät tule käyttämään sitä. Tokihan poliitikot saavat tästä kerätä ilolla irtopisteitä lammaslauman mylviessä takana. Tulee mieleen aikonaan ne sikainfluenssajonoissa tappelut Suomessa :)
Kannattaisi käyttää huomattavasti enemmän energiaa talouden parantamisen ajamiseksi, kateusverojen poistoon, hintakartellien kumoamiseen, työpaikkojen luontiin. Nämä vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään. Edes vähintään samalla tarmolla kuin sukupuolivähemmistöjen suhdekuvioihin.
Suomi-poliitikolle nämä ovat vaikeita asioita keskittyä ja on kivempaa keskittyä verorahojen haalimiseen kotiseudulle. Kansalaiset taas on peloteltu, että jostain muualta otetaan sitten pois ja joku voi saada jotain enemmän kuin minä :)
Vielä 2 pv aikaa pauhata :D!
Kommentit (216)
Jos ap ei olisi sanonut olevana ulkosuomalainen niin olisi saanut puolet vähemmän peukutuksia.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:13"]
No tietty sikaflunssa ja pauhaaminen :-)) ja muutenki, niin SUA (tai sitten miehesi on täällä kirjoittamassa ja teillä on samanlainen tyyli)
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:58"]
Tunnistin ap:n! Kuolen täällä nauruun...:-DDDD
Arvaa, mikä kohta paljasti?!
[/quote]
No, kerro.
- ap
[/quote]
[/quote]
:D Väärin meni. Laita epäilemäsi nimikirjaimet.
Annetaan homoille oikeus normaaliin elämään ja takaan että 20 vuoden päästä kukaan ei enää muista koko homoasiaa ja ihmettelee että miten tästä on koskaan edes viitsitty näin vääntää. Homot ei tee kenellekään mitään pahaa, ei niiden silloin pitäisi joutua elämään mitäään rekisteröity oikeus olla olemassa -elämää.
EN USKO!!!! (se ap:n tunnistanut)
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:13"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:03"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:54"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:46"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:45"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:33"]
Hyvä että muutit pois Suomesta. Yksi homofoobikko vähemmän.
[/quote]
Asun maassa, jossa homoliitot on sallittu jo kauan ja minulle ok. Mutta niistä ei vaahdota kuten Suomessa
- ap
[/quote]
No shit, Einstein :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
[/quote]
?? Avaatko hieman?
- ap
[/quote]
No miksiköhän homoista ja homoliitoista ei meuhkata maassa jossa homoliitot on hyväksytty jo ajat sitten? HMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM? Mitä luulet meuhkattaisko meillä naisten äänioikeudesta tänä päivänä jos naisilla ei olisi sitä. Jos homo ärsyttää, jätä homo rauhaan ja anna sen elää tavallista elämää tasa-arvoisena kansalaisena. Sillä sinä niistä häiritsevistä homoista "pääset".
[/quote]
Ajoin aloituksellani vain takaa sitä yleistä suomalaista epäolennaisuutta keskittyä vääriin ja mitättömiin asioihin.
Aloituksessa viittaamani sikainfluenssarokotus on hyvä vertaus; aikoinaan Suomessa oli jatkuva hysteria ja painostuksen tuntu, että otithan nyt sen piikin ja rokotusjonoissa oli nyrkkitappeluita. Asuinmaassani esim. työkavereistani ehkä 10% otti rokotuksen, vaikka työnantaja sen maksoi, ja asia ei ollut mikään naapurien tai työpaikan keskustelu aihe. Ei juuri ketään kiinnostanut koko asia.
- ap
[/quote]
Eli asuinmaassasi ei ikinä käydä mistään asiasta julkista debattia? Joko asut jossain diktatuurissa tai et vain seuraa/ymmärrä maasi tiedotusvälineitä. Missä maassa muuten asut?
[/quote]
Käydään keskustelua, mutta ilman suomalaista hysteriaa.
[/quote]
Niin missä maassa asuitkaan? Seuraan työni puolesta ranskalaisia, brittiläisiä ja ruotsalaisia tiedotusvälineitä, eikä suomalainen yhteiskuntakeskustelu minusta ole millään mittarilla näihin verrattuna "hysteeristä". Vaisua pikemminkin.
[/quote]
Asun Sveitsissä... jos se nyt on oleellista tässä.
- ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:16"]

Mitä maata sitten epäilet?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:09"]
Lopettakaa se älytön LAINAAMISEN LAINAAMISEN LAINAAMINEN!!!
[/quote]
Sivuhuomautuksena sellainen juttu jonka huomaan padilla kirjoittaessa, penteleen laite ei anna poistaa edellisiä tekstejä jos lainaa! Tai sitten en vaan osaa... lopputulos on kuitenkin sama joten pyrin kirjoittelemaan koneella ja padilla vaan selaan :/
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:16"]
EN USKO!!!! (se ap:n tunnistanut)
Asun Sveitsissä... jos se nyt on oleellista tässä.
- ap
[/quote]
[/quote]
Ja mä taas en usko sun mitään tunnistaneen, ellet nyt laita sitä maata.
ohis
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 07:31"]Oletko ap sokea vai etkö ole nähnyt mitä esim. Romanian kansalaisten vapaa liikkuminen on aiheuttanut? Suomen pitäisi jättää EU ja äkkiä.
[/quote]
ohis: no mitä se on aiheuttanut? Silmille haitallista kerjäämistä kadunkulmassa?
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 07:18"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:26"] Kummallisinta tässä on se että suurin osa maista ei mahdollista näitä saman sukupuolen avioliittoja mutta ainoastaan Suomen on pakko muuttaa lakia sen mukaiseksi. Miksei muiden tarvitse mutta meidän pitää? [/quote] Riippuu siitä mihin viiteryhmään Suomi haluaa samaistua. Homoliitot salliviin länsimaihin vai homovastaisiin kehitysmaihin. [/quote] Hienosti yleistetty. Jos ei hyväksy homoliittoja niin on homovastainen, vai? Itse kunnioitan perinteisiä perhearvoja ja toivon että enemmistö kansanedustajista tekee niin perjantaina eikä sillä ole mitään tekemistä homovastaisuuden kanssa. Tosin pahoin pelkään että ei.
[/quote]
Miten homojen avioliitto-oikeus veisi jotain pois perinteisiä perhearvoja arvostavilta? Kyllä te saatte edelleen hankkia perinteisen perheen. Ei tämä laki sitä ole muuttamassa.
Eikä tämä mitenkään lisäisi ei-perinteisiä perheitä. Sateenkaariperheitä löyty jo nytkin Suomesta ja tämän läpi mennessä ainoa, mikä muuttuisi, olisi, että nämä sateenkaariperheen vanhemmat saisivat halutessaan solmia keskenään avioliiton.
Vai onko se tiedän liittonne jotenkin vähemmän arvokas sen jälkeen, kun homotkin saavat solmia suhteen samalla nimikkeellä? Miksi näin? Vai onko pelko, että teidän pitää tulevaisuudessa keskusteluissa selittää jotain tällaista:
"Joo naimisissa olen ollut nyt vuoden verran. Siis vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. En mä mikään homo ole. Ei siis sinänsä, että mulla olisi mitään homoja vastaan, mutta..."
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:31"]
Kylläpä oli taas lapsellinen ja typerä aloitus.
[/quote]
Jonkun mielestä ihmisoikeuksilla ei ole mitään yhteiskunnallista merkitystä..? Erikosita. Pitää varmaan myös tarkistaa vero.fi-sivustolta hämmentävä kateusvero-termi.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:57"]
Minusta kyllä tuntuu, että ihmiset, joita tämä vouhotus kovasti ärsyttää, eivät läheisesti tunne ainakaan kovin montaa homoseksuaalia. Itse tunnen, ikäisiäni alle ja päälle kolmekymppisiä, ja heillä on ihan samoja haaveita kuin heteroillakin: mennä naimisiin, ottaa asuntolaina, perustaa perhe. Rekisteröity parisuhde EI takaa samoja oikeuksia kuin avioliitto, ja on ihmeellistä ylläpitää kahta lähekkäistä, mutta karvan verran eri arvoista järjestelmää vain, jotta avioliiton "kristillisyys" jotenkin säilyy. Avioliito on nykyään lakitermi, se takaa lain edessä puolisoille tiettyjä oikeuksia, jotka rekisteröidystä parisuhteesta.
Tunnen myös kaksi (eri perheistä) henkilöä, niin ikään oman ikäisiäni, joiden vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Biologinen vanhempi löytyy toki vastakkaistakin sukupuolta, mutta kaksi naista tai miestä heidät on kasvattanut. Nämä henkilöt ovat aivan yhtä tasapainoisia kuin kuka tahansa, keskivertoa kenties paremmalla itsetunnolla varustettuja ja kovasti lapsuudessaan rakastettuja. Vaikka homoilla olisi adoptio-oikeus, eivät he onnistu ikinä syytämään maailmaan yhtä paljon onnettomia, laiminlyötyjä lapsia, kuin me heterot, joiden ei tarvitse keneltäkään lupaa kysellä lisääntyäkseen.
[/quote]
Siitä huolimatta ihan tilastojen mukaan homojen liitot päättyvät monta kertaa todennäköisemmin eroon kuin heteroiden. Kuten avoliittolaisten verrattuna avioliitossa oleviin.
[/quote]
No ehkä se tulee muuttumaan, kun saavat solmia avioliiton? Olisko muuten linkkejä näihin tilastoihin?
[/quote]'
Löydät ne kyllä ihan itsekin pienellä googlettamisella.
"Homot eivät tee kenellekään mitään pahaa". Oho, ovat siis kaikki yli-inhimillisiä. Kyllä me heterot ainakin tehdään paljonkin pahaa ja oman pahuuden myöntäminen on osa aikuisuutta.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:19"]

Ai, et tiedä, että Suomessa on kateusvero(ja)? Asutko jossain minne ei ulotu sivistys?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:23"]
Joka tuutti täynnä ko. aihetta; vastustajat leimataan vanhanaikaisiksi ja puolustajat kuvittelevat olevansa nykyaikaisia ja voittajat tulevat ilkkumaan häviäjille, tietenkin. Tosiasiassa kyseinen laki vaikuttaa ehkä 1%:iin suomalaisista ja heistäkin suurin osa eivät tule käyttämään sitä. Tokihan poliitikot saavat tästä kerätä ilolla irtopisteitä lammaslauman mylviessä takana. Tulee mieleen aikonaan ne sikainfluenssajonoissa tappelut Suomessa :)
Kannattaisi käyttää huomattavasti enemmän energiaa talouden parantamisen ajamiseksi, kateusverojen poistoon, hintakartellien kumoamiseen, työpaikkojen luontiin. Nämä vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään. Edes vähintään samalla tarmolla kuin sukupuolivähemmistöjen suhdekuvioihin.
Suomi-poliitikolle nämä ovat vaikeita asioita keskittyä ja on kivempaa keskittyä verorahojen haalimiseen kotiseudulle. Kansalaiset taas on peloteltu, että jostain muualta otetaan sitten pois ja joku voi saada jotain enemmän kuin minä :)
Vielä 2 pv aikaa pauhata :D!
[/quote]
Miten tää sun ulkomailla asuminen liittyyy mihinkään? Ei tullut aloituksessa ainakaan minulle selväksi. Odotin että suunnilleen joku Amsterdamissa asuva avautuisi...
Puhuttaisko välillä vaikka nelikulmaisista munista. Niiden keksiminen tekisi Suomen kansantaloudelle hyvää. Vielä pitäis vain keksiä, miksei puhuta kuutiomunista, koska kolmiulotteisiahan ne ovat?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:20"]
"Homot eivät tee kenellekään mitään pahaa". Oho, ovat siis kaikki yli-inhimillisiä. Kyllä me heterot ainakin tehdään paljonkin pahaa ja oman pahuuden myöntäminen on osa aikuisuutta.
[/quote]
Jos homo tekee pahaa, sillä ei ole mitään tekemistä homouden kanssa vaan ihan muiden asioiden. On niin niin typerää rangaista ihmisiä synnynnäisten, täysin vaarattomien ominaisuuksien takia. Sama kuin punapäisille myönnettäisiin rekisteröity oikeus ajaa autoa silloin kun muut saa ajokortin. Tasan yhtä mielivaltaista. Tai vasenkätisille ei voitaisi suoda työsopimusta vaan rekisteröity oikeus tehdä töitä, koska vasenkätisen omituisen kirjoitustyylin näkeminen romahduttaa kaikkien muiden työnteko-arvot.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:26"]Kummallisinta tässä on se että suurin osa maista ei mahdollista näitä saman sukupuolen avioliittoja mutta ainoastaan Suomen on pakko muuttaa lakia sen mukaiseksi. Miksei muiden tarvitse mutta meidän pitää?
[/quote]
Muissa maissa ihmisiä saa kiduttaa, pitäisikö Suomessakin?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:57"]
Minusta kyllä tuntuu, että ihmiset, joita tämä vouhotus kovasti ärsyttää, eivät läheisesti tunne ainakaan kovin montaa homoseksuaalia. Itse tunnen, ikäisiäni alle ja päälle kolmekymppisiä, ja heillä on ihan samoja haaveita kuin heteroillakin: mennä naimisiin, ottaa asuntolaina, perustaa perhe. Rekisteröity parisuhde EI takaa samoja oikeuksia kuin avioliitto, ja on ihmeellistä ylläpitää kahta lähekkäistä, mutta karvan verran eri arvoista järjestelmää vain, jotta avioliiton "kristillisyys" jotenkin säilyy. Avioliito on nykyään lakitermi, se takaa lain edessä puolisoille tiettyjä oikeuksia, jotka rekisteröidystä parisuhteesta.
Tunnen myös kaksi (eri perheistä) henkilöä, niin ikään oman ikäisiäni, joiden vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Biologinen vanhempi löytyy toki vastakkaistakin sukupuolta, mutta kaksi naista tai miestä heidät on kasvattanut. Nämä henkilöt ovat aivan yhtä tasapainoisia kuin kuka tahansa, keskivertoa kenties paremmalla itsetunnolla varustettuja ja kovasti lapsuudessaan rakastettuja. Vaikka homoilla olisi adoptio-oikeus, eivät he onnistu ikinä syytämään maailmaan yhtä paljon onnettomia, laiminlyötyjä lapsia, kuin me heterot, joiden ei tarvitse keneltäkään lupaa kysellä lisääntyäkseen.
[/quote]
Siitä huolimatta ihan tilastojen mukaan homojen liitot päättyvät monta kertaa todennäköisemmin eroon kuin heteroiden. Kuten avoliittolaisten verrattuna avioliitossa oleviin.
[/quote]
No ehkä se tulee muuttumaan, kun saavat solmia avioliiton? Olisko muuten linkkejä näihin tilastoihin?
[/quote]'
Löydät ne kyllä ihan itsekin pienellä googlettamisella.
[/quote]
Mulla on ihan päinvastaisia tilastoja. En kyllä liitä niitä tähän, kun löydät ne kyllä googlesta.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:31"]
Kylläpä oli taas lapsellinen ja typerä aloitus.
[/quote]
Jonkun mielestä ihmisoikeuksilla ei ole mitään yhteiskunnallista merkitystä..? Erikosita. Pitää varmaan myös tarkistaa vero.fi-sivustolta hämmentävä kateusvero-termi.
[/quote]
Ai, et tiedä, että Suomessa on kateusvero(ja)? Asutko jossain minne ei ulotu sivistys?
[/quote]'
En ole. Suomen kansalaisena maksan ihan vain normaalisti veroja tuloistani, ei sen kummenpaa. Niillä tätä yhteiskuntaa käsittääkseni rakennetaan ja sivistystä ylläpidetään.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:57"]
Minusta kyllä tuntuu, että ihmiset, joita tämä vouhotus kovasti ärsyttää, eivät läheisesti tunne ainakaan kovin montaa homoseksuaalia. Itse tunnen, ikäisiäni alle ja päälle kolmekymppisiä, ja heillä on ihan samoja haaveita kuin heteroillakin: mennä naimisiin, ottaa asuntolaina, perustaa perhe. [/quote]
Yksikään miespuolinen heterotuttavani ei haaveile noista asioista.