Kuopion lapsisurmaaja oli pohtinut tekoa useita viikkoja!
Savon Sanomien sivuilta:
"Poliisi epäilee kuopiolaista 40-vuotiasta naista kahdesta murhasta, koska uhrit, hänen kaksi pientä lastaan, olivat täysin puolustuskyvyttömiä ja äiti oli ehtinyt miettiä tekoa.
Äiti on alustavasti kertonut kuulusteluissa, että päätös lasten surmaamisesta vahvistui viime viikkojen aikana. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan nainen oli ajatellut asiaa ja päättänyt toimia niin kuin toimi.
Poliisi epäilee naisen miettineen asiaa siis jo jonkin aikaa ja surmanneen lapset lauantai-iltana, kun perheenisä poistui illalla ulos kotoa.
Poliisi selvittää vielä esitutkinnassa tarkemmin, mikä on johtanut koko ajatukseen.
Nainen myönsi teot kuulusteluissa ja on selvittänyt tapausta poliisille yhteistyöhaluisesti.
Nainen on vangittuna, mutta edelleen terveydenhoidon tarkkailussa vakavan ja kaikkia järkyttäneen teon jälkeen.
Poliisi kertoi keskiviikkona, että myös perheen isä on kuulusteltu. Hän on todella järkyttynyt tapauksesta.
Kuulustelut ja tietojen kirjaaminen jatkuu. Esitutkinnan on tarkoitus valmistua ja siirtyä syyttäjälle viimeistään ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä."
Kommentit (366)
On ihan eri asia yrittää ymmärtää kuin hyväksyä naisen teko. Se että ymmärrän mielen voivan olla niin sairas ja kykeneväinen erilaisten taustatekijöiden vaikutuksesta näin kuvottavaan tekoon ei tarkoita, että hyväksyisin moisen teon. Haluan naisen kärsivän ja rankaistavan. Mutta silti voin yrittää ymmärtää, miksi ja mikä tuohon tilanteeseen ajoi.
Ja sille joka puhui täällä, että lapsivuodepsykoosi muistuttaa maannus-depressiota (vanha nimitys, nykyään puhutaan kaksisuuntaisesta mieliala häiriöstä) ei pidä paikkaansa. Mielialahäiriö on mielentilojen häiriö, jossa ihminen on välillä hyvin masentunut, ei psykoottinen. Hän elää kyllä masennusvaiheessa täysin todellisuudessa. Kun taas maniavaiheessa hän on mielialaltaan äärimmäisen onnellinen, pirteä ja impulssiivinen siten, että omistautuu tiettyihin asioihin täysillä ajattelematta onko se kivin järkevää välttämättä. Ihminen ei ole silloin tuhoisa vaan tarmokas ja väsyttää näin itsensä kohti masennusta. Kaksisuuntaista mielialahäuriötä sairastava voi kyllä tappaa, mutta toimii kyllä silloin täysin tässä ihan reaalikäsityksessä. Masentunut ihminen voi suunnitella omaa kuolemaa tai tappamista pitkäänkin , mutta omasta mielestään perustellusta syystä. Psykoottisen ihmisen väkivalta on harhoissa tapahtuvaa mielen vastaista toimintaa, joka elää omassa mielikuvitusmaailmassa, ja kokee jonkun tilanteen äkkiä uhkana.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:51"]Ensin palstafemakot huusivat kurkku suorana, että missä on mies? Kun kävi ilmi , että mies on kunnollinen , työssä käyvä isä, alkoi huuto että isä oli lätkämatsissa! Ajatella, herranjumala, lätkämatsissa! Nyt kun tulee ilmi että nainen on kylmäverinen , suunnitelmallinen murhaaja alkaa femakoilla paukut loppumaan. Psykoottinen ihminen ei seurustele normaalisti tuttavaperheiden kanssa, ota vastaan sossuja ja puolisokaan ei seinähullua jättäisi yksin kotiin. Uskokaa jo, nainen on vain ja ainoastaan kylmäverinen murhaaja, ilman selittelyitä. Äitimyytti on sanonut jo aikoja sitten poks, eikä nainen-on-aina-uhri-huutelukaan aja muiden kuin femakoiden asiaa. [/quote] Lakkaa sinä ylemmyydentunnossasi muita haukkumasta. Se ei tuo lapsia takaisin. Ole jo hiljaa ääliö.
[/quote]
Oikeassahan tuo on. Isää kyseenalaistaneilla on anteeksipyynnön paikka. Aloita vaikka sinä.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:44"]Sehän oli joogan ja tarottien maailmassa. Jooga on vienyt monia suljetulle osastolle. Tuskin ihan henkisesti vakaa ihminen oli, kun lastensuojelun asikasperhe oli.
[/quote]
Typerää yleistämistä. Lastensuojelun asiakas voi olla vaikka siksi että on opiskeleva yh jolla koliikkivauva ja 3 v. Esikoinen. Kuten minä, jonka luona perhetyö vieraili huonosti nukkuvan tytön vauva-aikana.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:40"]Minusta tämä on aivan selvää. Nainen oli sairastunut muutama vuosi sitten burn outin jälkeen maanis- depressiivisyyteen. On saanut lapsen, on ollut parempia kausia ja voimakkaita maniajaksoja ja vaihtelevasti myös depressiojaksoja. Kuten ystävänsä blogissaan kirjoitti, oli naisen persoona muuttunut ja hänellä ollut voimakas huoli siitä että lapset kärsivät hänen kanssaan koska hän on sairas. Hän tunsi itsensä riittämättömäksi ja halusi ikäänkuin pelastaa lapset itseltään. Kaikki tämä kehittyi hänen mielessään vauvan syntymän jälkeen kun valvominen ja hormonaaliset muutokset ajoivat hänet psykoosiin, jossa hän uskoi tekevänsä oikein. Aivan kuten eläimet jonkin ulkoisen uhan edessä syövät poikasensa, hän joutui tappamaan lapsensa.
Voi kun joku olisi ajoissa auttanut. Ohjannut hoitoon. Tuntuu niin pahalta.
[/quote]
Kyllä! Juuri näin. Valitettavasti.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 08:32"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:39"]Ei ole olemassa diagnoosia pahuus. Mutta psykopaatit/narsistut eivät ole mielisairaita vaan persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöisiä ei voi parantaa. Joten kyse ei ole mielenterveysongelmasta, vaan pahasta vinoutumasta ihmisen persoonassa. Tällaiset ihmiset voivat olla kylmäverisiä murhaajia, eikä auta ymmärrykset ja terapiat. Ainoa oikea ratkaisu on eristää sellaiset etteivät ole vaaraksi muille. En tietenkään lähde väittämään kummin tässä tapauksessa on, mutta mielenterveysongelmat eivät ole sama asia kuin persoonallisuushäiriöt. [/quote] Persoonallisuushäiriöistä voi parantua pitkäkestoisen psykoterapian avulla. Niin se vain on, koska olen itsekin parantunut.
[/quote]
Psykiatrian tohtori on eri mieltä kanssasi:
Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin ja THL:n tutkimusprofessorin Hannu Lauerman mukaan on olemassa häiriintyneitä vankeja, joita ei yksinkertaisesti kannata auttaa minkäänlaisilla psykoterapian keinoilla.
- Vankeinhuollossa kannattaa keskittyä niihin vankeihin, jotka hyötyvät hoidosta. On olemassa pieni vähemmistö, joka ei psykoterapeuttisesta avusta hyödy. Tällaiset vangit saattavat käyttää emotionaalista kieltä, joka mahdollistaa manipuloinnin (vartijaan), Lauerma sanoo yleisellä tasolla.
- On siis ilmiselvää, että on vankeja, jotka eivät koe tarvitsevansa muiden apua, jolloin he ovat ikään kuin muiden yläpuolella. Näiden ihmisten auttaminen väkisin on siis aivan mahdotonta, Lauerma jatkaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288783613953.html
[/quote]
Missä kohtaa Hannu Lauerma kertoo, ettei kukaan voi psykoterapian avulla parantua persoonallisuushäiriöstä? Tietenkin on olemassa pieni ryhmä potilaita jotka eivät kykene vastaanottamaan hoitoa mutta eihän se tarkoita ettei kukaan voi parantua persoonallisuushäiriöiden aiheuttamasta epävakaasta /psykoottisesta käytöksestä. Itse olen saanut oireet hallintaan ja tutkimani materiaalin mukaan myös hyvin moni muu potilas on hyötynyt pitkäkestoisesta psykoterapiasta. Katsopa googlesta.
[/quote]
Joo, eli olet vain oppinut manipuloimaan ihmisiä paremmin.
Tosi järkkyä että on viikkoja ajatellut surmia.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:29"]
Feministit syyttivät miestä poissaolosta tekohetkellä vaikka tosiasiassa hullu ämmä oli odottanut hetkeä, jolloin jäisi keskenään puolustuskyvyttömien lasten kanssa!
[/quote]
Ei liity feminismiin mitenkään.
Uskon kuitenkin äidin olleen psykoosissa, sillä eikö paha kylmäverinen psykopaatti olisi a. naamioinut murhat tapaturmaksi b. piilottanut ruumiit ja väittänyt kidnapatuiksi tai c. tehnyt auerit ja väittänyt naamiomiehen hypänneen ikkunasta? Miksi kukaan täysissä järjissä oleva paha narsisti paljastaisi oman syyllisyytensä?
Kundalinigurut uskovat että kaikki mitä äiti ajattelee lapsen ollessa kohdussa "leimaa" lapsen loppuelämäksi ja mahdollisesti jopa seuraavaksi (samoin kuin lapsen omat lapset).
Sen lisäksi lapsen pitäisi olla 40 ekaa päivää "äidin aurassa" mikä ehkä selittää sen etteivät naapurit ole vauvaa paljon nähneet.
Lisää kundaliniajatuksia vaikkapa täältä: https://www.3ho.org/3ho-lifestyle/women/conscious-pregnancy
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:29"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:31"]
Jammuahan kohdeltiin lapsena kaltoin ja hänestä kehkeytyi lapsentappaja, suunnitelmallinen sellainen. Huono oli Jammun lapsuus. Ymmärrän Jammua nykyään paremmin. Hakattiin vankimielisairaalassa raajarikoksi, kun ei valvonta pelannut. Jammulle kuuluu kunnian palautus!
[/quote]
Ei kuulu kunnianpalautus, mutta kyllä sitä oli kohdeltu lapsena pahasti eli eväät ei olleet hyvät. Ei se että tekijä on mielisairas poista sitä että teot ovat olleet karmeita.
[/quote]
Narsisti tai psykopaatti kehittyy juuri siten, että häntä kohdellaan lapsena huonosti. Usein myös tällaisen lapsista tulee samanlaisia tai muulla tavoin oirehtivia, samasta syystä. Eli sukupolvien jatkumo. Sitä ei kutsuta mielisairaudeksi vaan persoonallisuushäiriöksi, kun perseinen lapsuus muokkaa ihmisen koko persoonan vinksalleen siten, että esim. koko tunne-elämä on epänormaali ja häiriintynyt.
[/quote]
Kyllä nyt on mennyt vähän käsitteet sekaisin. Mapsuuden tapahtumat eivät juuri vaikuta psykopatian kehitykseen. Useimmat psykopaatit syntyvät sen kanssa. Puhutaan aivojen kliinisestä viasta. Eräänlainen aivovamma tai kehityshäiriö. Sosiopatia syntyy ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Tiesittekö mammat, että jokainen alle murrosikäinen lapsi on sosiopaatti? Myös teidän, kuten minunkin:)
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:40"]
Minusta tämä on aivan selvää. Nainen oli sairastunut muutama vuosi sitten burn outin jälkeen maanis- depressiivisyyteen. On saanut lapsen, on ollut parempia kausia ja voimakkaita maniajaksoja ja vaihtelevasti myös depressiojaksoja. Kuten ystävänsä blogissaan kirjoitti, oli naisen persoona muuttunut ja hänellä ollut voimakas huoli siitä että lapset kärsivät hänen kanssaan koska hän on sairas. Hän tunsi itsensä riittämättömäksi ja halusi ikäänkuin pelastaa lapset itseltään. Kaikki tämä kehittyi hänen mielessään vauvan syntymän jälkeen kun valvominen ja hormonaaliset muutokset ajoivat hänet psykoosiin, jossa hän uskoi tekevänsä oikein. Aivan kuten eläimet jonkin ulkoisen uhan edessä syövät poikasensa, hän joutui tappamaan lapsensa. Voi kun joku olisi ajoissa auttanut. Ohjannut hoitoon. Tuntuu niin pahalta.
[/quote]
Hyvin kirjoitettu.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:29"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:31"]
Jammuahan kohdeltiin lapsena kaltoin ja hänestä kehkeytyi lapsentappaja, suunnitelmallinen sellainen. Huono oli Jammun lapsuus. Ymmärrän Jammua nykyään paremmin. Hakattiin vankimielisairaalassa raajarikoksi, kun ei valvonta pelannut. Jammulle kuuluu kunnian palautus!
[/quote]
Ei kuulu kunnianpalautus, mutta kyllä sitä oli kohdeltu lapsena pahasti eli eväät ei olleet hyvät. Ei se että tekijä on mielisairas poista sitä että teot ovat olleet karmeita.
[/quote]
Narsisti tai psykopaatti kehittyy juuri siten, että häntä kohdellaan lapsena huonosti. Usein myös tällaisen lapsista tulee samanlaisia tai muulla tavoin oirehtivia, samasta syystä. Eli sukupolvien jatkumo. Sitä ei kutsuta mielisairaudeksi vaan persoonallisuushäiriöksi, kun perseinen lapsuus muokkaa ihmisen koko persoonan vinksalleen siten, että esim. koko tunne-elämä on epänormaali ja häiriintynyt.
[/quote]
Kyllä nyt on mennyt vähän käsitteet sekaisin. Mapsuuden tapahtumat eivät juuri vaikuta psykopatian kehitykseen. Useimmat psykopaatit syntyvät sen kanssa. Puhutaan aivojen kliinisestä viasta. Eräänlainen aivovamma tai kehityshäiriö. Sosiopatia syntyy ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Tiesittekö mammat, että jokainen alle murrosikäinen lapsi on sosiopaatti? Myös teidän, kuten minunkin:)
[/quote]
Pistätkö vaikka vähän jotain lähdettä tolle väitteellesi? Turha väittää mitään jos keksii sen päästä ja pitää sitä oikeana.
Emmi Helle on murhaaja, narsistinen psyko. Vaikea tajuta tuota, että joku on niin itserakas, että tappaa lapset mutta ei itseään. Olisi tappanut vain itsensä, ei muita.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:40"]Minusta tämä on aivan selvää. Nainen oli sairastunut muutama vuosi sitten burn outin jälkeen maanis- depressiivisyyteen. On saanut lapsen, on ollut parempia kausia ja voimakkaita maniajaksoja ja vaihtelevasti myös depressiojaksoja. Kuten ystävänsä blogissaan kirjoitti, oli naisen persoona muuttunut ja hänellä ollut voimakas huoli siitä että lapset kärsivät hänen kanssaan koska hän on sairas. Hän tunsi itsensä riittämättömäksi ja halusi ikäänkuin pelastaa lapset itseltään. Kaikki tämä kehittyi hänen mielessään vauvan syntymän jälkeen kun valvominen ja hormonaaliset muutokset ajoivat hänet psykoosiin, jossa hän uskoi tekevänsä oikein. Aivan kuten eläimet jonkin ulkoisen uhan edessä syövät poikasensa, hän joutui tappamaan lapsensa.
Voi kun joku olisi ajoissa auttanut. Ohjannut hoitoon. Tuntuu niin pahalta.
[/quote]
Tämä on se mitä minä ajattelen olevan teon takana. Juuri tuon ystävän blogin luettuani ajattelin asian olevan juuri näin.
Psykopaatti ei ole mielisairas. Psykopatismi ei ole siis mielisairaus vaan niiden persoonallisuus on biologisen pohjan ja elämän kautta rakentunut sellaiseksi, ettei niillä ole omaatuntoa yms omaavat muita psykopaateille ominaisia piirteitä. psykopaatinkin mieli voi joutua psykoosiin, niin silloin voisi olla kyseessä mielisairas psykopaatti.
psykoosi voi kestää monia kuukausia. Psykoosi voi olla sinä aikana lyhyitä aikoja kokonaan poissa ja palata sitten oireineen. Osa psykoosiin joutuneista kokee erittäin tärkeäksi peittää harhansa muilta ihmisiltä. Kuitenkin luulisi, että omaiset/sossut olisivat huomanneet jotakin outoa käytöksessä.
Psykoosissa kyllä pystyy ihan hyvin suunnitelemaan tekojaa ja toimiaan. Se ei ole kuitenkaan ns. Täysijärkistä suunnittelua, vaan sitä voi ohjata mm. Äänet ja uskomusharhat. Pahoja käskeviä ääniä kuulevat yleisestikin ne hyvin kiltit psykoosiin joutuvat ihmiset, jotka kuitenkin tekevät mielummin itselleen jotain kuin vahingoittaisivat muita ihmisiä, varsinkaan omia lapsiaan...
Kyllä pitää olla yhdistelmä oikeaa tahtoa surmata omat lapset ja siihen päälle vaikka se lapsivuodepsykoosi sitten, joka voi murhanhimoista ihmistä ns. Auttaa toteuttamaan tekonsa.
Miksiköhän ei tappanut itseään? Tekona olisi ollut jotenkin täydellisempi kun olisi mennyt lapsiensa kanssa samaan paikkaan. Mihin ikinä ajattelijakaan lapsien päätyvän.
Jos elämänhalu ja arvostus on ollut nolla, niin miksi jättää itsensä henkiin?
Kyllä olisi isän pitänyt osata lukea ajatuksia, samoin sossujen, neuvolatätien ja kaupankassan! Miksi he eivät tehneet mitään?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:54"]
Miksi tuollaisessa tilanteessa olevaa naista ymmärretään mutta mies demonisoidaan? Naisen tekemälle surmatyölle ei pitäisi alkaa heti etsiä lieventäviä asianhaaroja ja oikeutusta. Älkää etukäteen oikeuttako ja puolustelko tulevia lastensurmia vaan tuomitkaa ne!
Murhaava nainen on aina yhteiskunnan ja patriarkaatin uhri, ja murhaajamiehelle toivotetaan hyvää matkaa helvettiin.
[/quote]
Onko täällä ollut edes tuontyylisiä kannanottoja. Nainen ei ole uhri, mutta tosiasia on, että nainen ne lapset synnyttää (hormonit) ja yleensä hoitaa lähes 24 h. Tästä syystä lapsenmurhissa miehellä ja naisella voi olla eri syyt. Naiset tapaa pieniä lapsia ja mieht isompia. Miehet eivät yleensä tapa siksi, koska väsymyksessä alkaa todellisuudentaju pettään. Tässä casessa en tiedä, eikä täällä kukaan muukaan, mistä on kyse. Ihmevouhotusta ja "miesasiaa". Noi miesruikuttajat voisi jo lopettaa, kun kaikki palsta on täynnä. Ennen noille ostettiin hamekangasta.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:38"]
Ei äiti ollut psykoosissa, koska pääsi pois sairaalasta muutamassa päivässä.
[/quote]
Tämän päivän Savon sanomien mukaan Nainen on vangittuna, mutta edelleen terveydenhoidon tarkkailussa vakavan ja kaikkia järkyttäneen teon jälkeen.
Tiedän pari ihmistä, joilla kaksisuuntainen mielialahäiriö ja aloittivat joogan harrastamisen. Jostain syystä alkoi kuulua ääniä ja onneksi omaiset toimittivat hoitoon.