Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuopion lapsisurmaaja oli pohtinut tekoa useita viikkoja!

Vierailija
26.11.2014 |

Savon Sanomien sivuilta:

"Poliisi epäilee kuopiolaista 40-vuotiasta naista kahdesta murhasta, koska uhrit, hänen kaksi pientä lastaan, olivat täysin puolustuskyvyttömiä ja äiti oli ehtinyt miettiä tekoa.

Äiti on alustavasti kertonut kuulusteluissa, että päätös lasten surmaamisesta vahvistui viime viikkojen aikana. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan nainen oli ajatellut asiaa ja päättänyt toimia niin kuin toimi.

Poliisi epäilee naisen miettineen asiaa siis jo jonkin aikaa ja surmanneen lapset lauantai-iltana, kun perheenisä poistui illalla ulos kotoa.

Poliisi selvittää vielä esitutkinnassa tarkemmin, mikä on johtanut koko ajatukseen.

Nainen myönsi teot kuulusteluissa ja on selvittänyt tapausta poliisille yhteistyöhaluisesti.

Nainen on vangittuna, mutta edelleen terveydenhoidon tarkkailussa vakavan ja kaikkia järkyttäneen teon jälkeen.

Poliisi kertoi keskiviikkona, että myös perheen isä on kuulusteltu. Hän on todella järkyttynyt tapauksesta.

Kuulustelut ja tietojen kirjaaminen jatkuu. Esitutkinnan on tarkoitus valmistua ja siirtyä syyttäjälle viimeistään ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä."

Kommentit (366)

Vierailija
341/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:04"]

En usko, että äiti piti lapsia taakkana itselleen, vaan pikemminkin päinvastoin, itseään taakkana lapsille. Niin paljon kun nykyään puhutaan varhaisen vuorovaikutuksen tärkeydestä ja varhaisten vuosien merkityksestä lapsen tasapainoiselle, hyvälle kasvulle -ehkä kaikki tai ei mitään -äiti tunsi epäonnistuneensa täydellisesti ja siitä ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Että kaikki on menetetty. 

[/quote]

Ei kun nimenomaan toisin päin. Nainen koki epäonnistuneensa äitiydessä, joten lapsista tuli hänelle taakka. Epäonnistumisen ja sen aiheuttaman ahdistuksen syy ei siis ollut hänessä itsessään vaan lapsissa. Siksi ongelman "korjaustoimenpide" kohdistui lapsiin. Itsekäs ja häiriintynyt ajatusmalli, jota on vaikea meidän muiden ymmärtää.

Vierailija
342/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 08:20"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:32"]Noni...En puolustele äitiä enää. Anteeksi, että syyllistin isää turhaan.
[/quote]
Typerä femakko paljastui jälleen kerran. Ei se mitään, ehkä joskus opit käyttämään järkeä.
[/quote]

Sinä se vasta typerä olet. Edellinen myönsi virheensä ja pyysi anteeksi ja sinä haukut ja auot yhä päätäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkäpä Äiti itse ei tunnistanut olevansa Sairas, mikä on todella surullista.
Jos ymmärtää esim.kuulevansa tai
näkevänsä harhoja niin sillon tietää itse olevansa sairas. Tämä on silloin voisiko sanoa ,että tervettä sairautta.Sillon pitää myös osata tarttua asiaan niin ,että
vaatii itselleen heti hoitoa. Psykoosista jää jälki aivoihin eli se myös uusii helposti ellei lääkitys ole kohdallaan.

Vierailija
344/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös siellä Thaimassa jotkut köyhät perheet myy lapsiaan prostituiduiksi, siitähän on ihan tutkimustietoa olemassa. Ahdinkotilanteessa sielläkin joudutaan tekemään huono-osaisissa perheissä sietämättömiä tekoja, omiin lapsiin kohdistuvia kaltoinkohteluita. Ei siellä sen paremmin ole. 

 

 

 

Vierailija
345/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:00"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 13:29"]

Tämä äiti on ollut sairas jo useita vuosia, siitä kertoo jo ystävän kirjoittama blogikirjoitus. Miksi noin sairas äiti hankkii edes lapsia? Ja miettinyt murhia jo kauan ?!

 

[/quote]

Pakkohan ne lapset on joskus tehdä. Neljäkymppiä lähestyy. Sen jälkeen on turha yrittää.

[/quote]

Itse asiassa ei niitä ole mikään PAKKO tehdä ollenkaan. Kukaan ei pakota hankkimaan lapsia.

Vierailija
346/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän äiti varmasti ymmärsi, että hänen ainoa haasteensa tulee jatkossa olemaan häkkireissu, mitään muuta ei ole elämällä hänelle enää tarjota. Miksiköhän jätti siis itsensä henkiin? Paremman oman elämän tavoittelu nyt tuskin on kovin todennäköinen spekultaatio tilanteessa, missä häämöttää elinkautinen. Jos lasten hyvinvoinnilla ei ollut hänelle mitään väliä ja tavoitteena olisi ollut vain taakasta eroon pääseminen, olisihan hän vaan voinut lähteä ja jättää lapset miehelle, niin on moni muukin toiminut. Miksi tuhota lapset ja sitä kautta oma elämä, jos tavoitteena olisi ollut vain omaan itseen liittyvät tavoitteet? Siihen olisi ollut parempiakin keinoja. tosiaan oli syy mikä tahansa, parempia keinoja olisi ollut!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:21"]

Miten huonosti ovat asiat siellä Suomessa! Olen isoäiti ja seuraan täältä Bangkokista käsin kotimaan tapahtumia. Lyhyen ajan sisällä on viisi pientä lasta tapettu oman äidin toimesta. Suomi on rakas synnyinmaani, mutta samalla se on tuhansien murheellisten laulujen maa. Täällä Thaimaassa on paljon aineellista köyhyyttä, mutta toisista välittäminen on aina etusijalla. Ihmiset ovat onnellisempia ja mielenterveysongelmia on paljon vähemmän (väkilukuun suhteutettuna). 

[/quote]

Juupa juu, mitäs jos oikeasti tutustuisit uuden kotimaasi meininkiin? Siellähän myydään lapsia vanhempien toimesta prostituoiduiksi ym. kivaa. Ja siellä äidit tappaa lapsiaan huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Mielenterveysongelmia on vähemmän, juu, olisko siksi kun ihmiset ei voi mennä mihinkään niitä hoidattamaan eivätkä siis edes pääse tilastoihin. Mutta ainahan sitä voi rikkaana länsimaalaisena kuvitella kaikenlaista, varsinkin jos pitää ne silmät tiukasti kiinni ja vakuuttaa itselleen että täällä on kaikilla yhtä kivaa kun mulla, rikkaalla.

Vierailija
348/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä nainen ajatteli, että lapset tuovat hänelle paremman olon ja merkitystä elämään. Eivät tuoneet, vaan itsesyytökset ja ahdistus vain vahvistui. Jotkut luulevat naivisti, että lapsi poistaa kaikki omat ongelmat ja taakat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tällä henkilöllä oli taipumusta mielen sairauksiin, viheliäinen virhe tapahtui hänen aloittaessaan "korjata" elämäänsä joidenkin singhien opeilla. Sitä on monenlaista gurua, poppaukkoa ja -akkaa "auttamassa". Tässä on tulos sairaan mielen ja huruopin yhdistämisestä! :( 

Vierailija
350/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 16:54"][quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 16:40"]

No jos tuntee sietämätöntä ahdistusta siitä, että ei pysty tarjoamaan lapsilleen hyvää ja tasapainoista lapsuutta ja tunne riittävänsä äitinä, että oma sairaus pilaa lasten lapsuuden, niin olettaisin että silloin voi myös ajatella että äidin itsemurha tuhoaa lasten tulevaisuuden samalla tavalla. Äidin itsemurha olisikin oikeastikin trauman aihe, ja jättäisi elinikäiset arvet lapsiin. Jos äiti halusi lapsille hyvän elämänalun ja koki riittämättömyyttä ja ahdistusta ettei siihen pystynyt, kuinka hän olisi voinut tehdä itsemurhan ja sillä tapaa pilata lastensa tulevaisuuden? 

[/quote]

Olisi sitten antanut lapset jollekin muulle hoidettavaksi esim. isälle tai adoptoitavaksi. Mutta ei, mielummin tapetaan kuin annetaan mahdollisuus onneen jossain muualla. Aivan perinpohjaisen itsekäs ihminen.
[/quote]

Miten voi kukaan olla näin typerä? Sairas ihminen ei kykene ajattelemaan niin kuin sinä, että "joo minäpäs annan lapset isälle ja muutan takaisin Brysseliin".
Järkyttävä huomata miten yksinkertaista porukkaa täällä asuu. Näiden kanssa pitää koettaa elämänsä elää- vähemmästäkin väsyy!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:10"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:31"][quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:22"] Siis missä on ollut tämmöinen kaverin kirjoittama blogi? [/quote] muistaakseni bloggerissa [/quote] Mikä?

[/quote]

Sellainen joku koirienkoulutusblogi, murhainfosta löytynee koordinaatit.

[/quote]

Kaiken lisäksi tappajamamma taitanut olla joku koirafanaatikko.  

Koiraa ei tainnut tappaa, siitä ei ainakaan mainintaa missään.

Vierailija
352/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 16:30"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:39"]

Ehkä naisen arvion mukaan tuo oli parempi ratkaisu lapsille kuin elämä epäkelvon äidin kanssa, joka pilaa lastensa elämän. Saattaa olla, että seisoo edelleen ratkaisunsa takana, mistä sitä tietää. 

[/quote]

Miksi ei sitten tappanut itseään? 

Itsekäs teko; tapetaan mielummin lapset kuin annetaan heille mahdollisuus hyvään elämään muualla. Tuollaisia lastenmurhaajia varten Suomessa pitäisi olla kuolemantuomio olemassa.

[/quote]

Saisitko jotain tyydytystä kenties, kun seurailisit teloituksia. Tulisiko hyvä olo. Olisiko maailma parempi paikka. Kuvottavaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskin oli koirafanaatikko, koska tuollainen pikkukoira jolla ei harrasteta mitään muuta kuin näyttelyitä, eikä netistä löydy näyttelytulostietoja koiralle. 

Vierailija
354/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tappaa koiraa, jos sen hoito ja tulevaisuus ei tuota ahdistusta? Sillehän kelpaisi hoitajaksi kuka tahansa, kun siihen ei ole symbioosia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:39"]

Kyllähän äiti varmasti ymmärsi, että hänen ainoa haasteensa tulee jatkossa olemaan häkkireissu, mitään muuta ei ole elämällä hänelle enää tarjota. Miksiköhän jätti siis itsensä henkiin? Paremman oman elämän tavoittelu nyt tuskin on kovin todennäköinen spekultaatio tilanteessa, missä häämöttää elinkautinen. Jos lasten hyvinvoinnilla ei ollut hänelle mitään väliä ja tavoitteena olisi ollut vain taakasta eroon pääseminen, olisihan hän vaan voinut lähteä ja jättää lapset miehelle, niin on moni muukin toiminut. Miksi tuhota lapset ja sitä kautta oma elämä, jos tavoitteena olisi ollut vain omaan itseen liittyvät tavoitteet? Siihen olisi ollut parempiakin keinoja. tosiaan oli syy mikä tahansa, parempia keinoja olisi ollut!

[/quote]

Äläs nyt. Elinkautisesta vapautuessaan hän on vasta 50+. Siinä on hyvin aikaa toteuttaa itseään. Vankilassa ollessaan voi paneutua omaan itseensä ja luoda pohjaa uudelle elämänvaiheelle (opinnot, toinen ammatti, jooga, henkinen kasvu jne.) ilman äitiydessä epäonnistumisen tuomaa kestämätöntä taakkaa.

Vierailija
356/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:11"]

On todellinen itsekkyyden huippu tappaa lapset mutta ei itseään. Sairas mieli saattaa uskoa, että lasten on hyvä lähteä maailmasta itsensä mukana, tai sitten tappaa itsensä säästääkseen lapsia. Mutta että antaa LAPSILLE jonkunlaisen armokuoleman, on kyllä aivan kertakaikkisen sairas ajatus, ja pelkkä mielisairaus ei siihen riitä. Taustalla on olava jotain persoonallisuushäiriötä, narsismia/psykopatiaa jne.

[/quote]

Ehkä se ei ollut armokuolema? Ehkä se oli ongelman poisto?

Vierailija
357/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:21"]

Miten huonosti ovat asiat siellä Suomessa! Olen isoäiti ja seuraan täältä Bangkokista käsin kotimaan tapahtumia. Lyhyen ajan sisällä on viisi pientä lasta tapettu oman äidin toimesta. Suomi on rakas synnyinmaani, mutta samalla se on tuhansien murheellisten laulujen maa. Täällä Thaimaassa on paljon aineellista köyhyyttä, mutta toisista välittäminen on aina etusijalla. Ihmiset ovat onnellisempia ja mielenterveysongelmia on paljon vähemmän (väkilukuun suhteutettuna). 

[/quote]

 

http://kuva.termiitti.com/v.php?img=35374

Vierailija
358/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:21"]

Miten huonosti ovat asiat siellä Suomessa! Olen isoäiti ja seuraan täältä Bangkokista käsin kotimaan tapahtumia. Lyhyen ajan sisällä on viisi pientä lasta tapettu oman äidin toimesta. Suomi on rakas synnyinmaani, mutta samalla se on tuhansien murheellisten laulujen maa. Täällä Thaimaassa on paljon aineellista köyhyyttä, mutta toisista välittäminen on aina etusijalla. Ihmiset ovat onnellisempia ja mielenterveysongelmia on paljon vähemmän (väkilukuun suhteutettuna). 

[/quote]

Juupa juu, mitäs jos oikeasti tutustuisit uuden kotimaasi meininkiin? Siellähän myydään lapsia vanhempien toimesta prostituoiduiksi ym. kivaa. Ja siellä äidit tappaa lapsiaan huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Mielenterveysongelmia on vähemmän, juu, olisko siksi kun ihmiset ei voi mennä mihinkään niitä hoidattamaan eivätkä siis edes pääse tilastoihin. Mutta ainahan sitä voi rikkaana länsimaalaisena kuvitella kaikenlaista, varsinkin jos pitää ne silmät tiukasti kiinni ja vakuuttaa itselleen että täällä on kaikilla yhtä kivaa kun mulla, rikkaalla.

[/quote]

Kyllä tutustun, ei tarvitse kuvitella mitään. Olen töissä täällä BKK:n Child Adoption Centerissä. Tämä maa on kehitysmaa, Suomi ei. Suomessa, hyvinvointivaltiossa kuitenkin voidaan hyvin huonosti. Terveisin isoäiti 44v. P.S. Suomalaiset ovat lisäksi niin kateellista kansaa, että kalatkin kuolevat järvistä! :D 

 

Vierailija
359/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:26"]

Te ulkopuoliset näköjään tiedätte kaiken tämän äidin elämästä parin lauseen takia jota lehdessä lukenut. 

Olisitte edes rehellisiä itsellenne, miksi haluatte noin kovasti tuomita tuntemattoman henkilön, josta ihan oikeasti ette tiedä yhtään mitään.

Tämä on sairasta, vihansyövyttämää hekumointia, josta nautitte syvällä sisimmässänne. Haluatte syntipukin, johon kaataa kaikki oman elämänne vihan. 

[/quote]

En minä silti vihaa, vaikka en hyväksy omien lasten tappamista yhtään sen paremmin kuin mitään muutakaan murhaa. Tuomitsemiseen ei vaikuta millään tavalla se ,mitä äidin elämästä tiedän tai olen tietämättä.

Olen minäkin ollut väsynyt lasten kanssa, ei ne aina niin toivottuja ole olleet, eikä muutenkaan ole aina hyvin mennyt. Mutta en minä silti niitä tappanut ole!

Vierailija
360/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:33"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:00"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 13:29"]

Tämä äiti on ollut sairas jo useita vuosia, siitä kertoo jo ystävän kirjoittama blogikirjoitus. Miksi noin sairas äiti hankkii edes lapsia? Ja miettinyt murhia jo kauan ?!

 

[/quote]

Pakkohan ne lapset on joskus tehdä. Neljäkymppiä lähestyy. Sen jälkeen on turha yrittää.

[/quote]

Itse asiassa ei niitä ole mikään PAKKO tehdä ollenkaan. Kukaan ei pakota hankkimaan lapsia.

[/quote]

On ne pakko hankkia, jos haluaa edetä alallaan ja saada yhteiskunnalta arvostusta ja näkymättömän ylennyksen. Lapsettomat ovat tavallaan turhia. He eivät ole antaneet yhteiskunnalle uutta työvoimaa. Suorittajan näkökulmasta lapset ovat todella tärkeässa asemassa ja ovat se suorittajan viimeisin ja haastavin projekti uran ohessa.

Ketju on lukittu.