Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuopion lapsisurmaaja oli pohtinut tekoa useita viikkoja!

Vierailija
26.11.2014 |

Savon Sanomien sivuilta:

"Poliisi epäilee kuopiolaista 40-vuotiasta naista kahdesta murhasta, koska uhrit, hänen kaksi pientä lastaan, olivat täysin puolustuskyvyttömiä ja äiti oli ehtinyt miettiä tekoa.

Äiti on alustavasti kertonut kuulusteluissa, että päätös lasten surmaamisesta vahvistui viime viikkojen aikana. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan nainen oli ajatellut asiaa ja päättänyt toimia niin kuin toimi.

Poliisi epäilee naisen miettineen asiaa siis jo jonkin aikaa ja surmanneen lapset lauantai-iltana, kun perheenisä poistui illalla ulos kotoa.

Poliisi selvittää vielä esitutkinnassa tarkemmin, mikä on johtanut koko ajatukseen.

Nainen myönsi teot kuulusteluissa ja on selvittänyt tapausta poliisille yhteistyöhaluisesti.

Nainen on vangittuna, mutta edelleen terveydenhoidon tarkkailussa vakavan ja kaikkia järkyttäneen teon jälkeen.

Poliisi kertoi keskiviikkona, että myös perheen isä on kuulusteltu. Hän on todella järkyttynyt tapauksesta.

Kuulustelut ja tietojen kirjaaminen jatkuu. Esitutkinnan on tarkoitus valmistua ja siirtyä syyttäjälle viimeistään ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä."

Kommentit (366)

Vierailija
321/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En sallisi, hänellä ei olisi mitään asiaa sinne. En myöskään suostuisi koskaan nähdä häntä enää.

Vierailija
322/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:32"]Noni...En puolustele äitiä enää. Anteeksi, että syyllistin isää turhaan.
[/quote]
Typerä femakko paljastui jälleen kerran. Ei se mitään, ehkä joskus opit käyttämään järkeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 06:42"]Poliisi EPÄILEE että äiti on suunnitellut lasten surmaamista, mitään faktaa siitä ei ole, nainen ei ole sanonut että on suunnitellut eikä sellaista ole mieskään sanonut. Poliisi meinaa että teko oli suunnitelmallinen koska A)nainen tappoi kummatkin lapset samaan aikaan B) Hän teki sen nopeasti miehen hävittyä kotoa.

Mun mielestä melko typerät syyt olettaa että olisi suunniteltu. En puolustele äitiä. Olen itse ollut todella syvämasentunut kuopuksen syntymän jälkeen PARI VUOTTA. En muista muuta noista kahdesta vuodesta kuin sen raskaan tunteen joka oli päällä koko ajan. Sillä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa. Väkivaltaisuutta joko on ihmisessä tai sitten ei. Olihan tämä äiti ollut aiemmin "urasuorittaja" joka on agressiivinen ominaisuus. 
[/quote]
Ketään ei kiinnosta sinun mielipiteesi. Kyllä poliisit ehkä kuitenkin tietävät sinua paremmin asiasta.

Vierailija
324/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa että myönsi tekonsa.

T: 10v

Vierailija
325/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:39"]

Ehkä naisen arvion mukaan tuo oli parempi ratkaisu lapsille kuin elämä epäkelvon äidin kanssa, joka pilaa lastensa elämän. Saattaa olla, että seisoo edelleen ratkaisunsa takana, mistä sitä tietää. 

[/quote]

Miksi ei sitten tappanut itseään? 

Itsekäs teko; tapetaan mielummin lapset kuin annetaan heille mahdollisuus hyvään elämään muualla. Tuollaisia lastenmurhaajia varten Suomessa pitäisi olla kuolemantuomio olemassa.

Vierailija
326/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos tuntee sietämätöntä ahdistusta siitä, että ei pysty tarjoamaan lapsilleen hyvää ja tasapainoista lapsuutta ja tunne riittävänsä äitinä, että oma sairaus pilaa lasten lapsuuden, niin olettaisin että silloin voi myös ajatella että äidin itsemurha tuhoaa lasten tulevaisuuden samalla tavalla. Äidin itsemurha olisikin oikeastikin trauman aihe, ja jättäisi elinikäiset arvet lapsiin. Jos äiti halusi lapsille hyvän elämänalun ja koki riittämättömyyttä ja ahdistusta ettei siihen pystynyt, kuinka hän olisi voinut tehdä itsemurhan ja sillä tapaa pilata lastensa tulevaisuuden? Nainen kait kuitenkin oli omistautunut äidiydelle ja halusi siitäkin suoriutua hyvin ja kunnialla. Lukenut ja hyvinvoinnista kiinnostunut äiti varmaan oli perillä varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä lapsen kehitykselle ja tulevalle hyvinvoinnille. Ehkei äiti täydellisyydentavoittelijana nähnyt, että lapset voisivat missään tilanteessa saada mahdollisuutta riittävään hyvään elämään, kun hän ei itse pystynyt olemaan tarpeeksi hyvä äiti eikä mikään muukaan vaihtoehto tuntunut riittävän hyvältä lapsille, joka tapauksessa hänen tulkintansa mukaan lapset olisivat kärsineet. Ehkä hän näki sairaudentunnossaan kuoleman parempana vaihtoehtona kuin pitkäaikaisen (oletetun) kärsimyksen? Terve ihminen tietenkin näkee tilanteen toisin. Arvuutteluahan tämä kaikki on, koska kukaan ei voi tietää, miten äiti on teon selittänyt ja oikeuttanut itselleen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti siis ei ehkä nähnyt, että lapsille voisi koitua hyvä elämä ilman äitiä tai äidin kanssa. Että oma sairaus tai kuolema pilasi lasten hyvän elämänmahdollisuudet, eikä kukaan muukaan olisi pystynyt heille hyvää elämää turvaamaan kun kerran äiti oli viallinen ja huono, elävänä tai kuolleena?  

Vierailija
328/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 16:40"]

No jos tuntee sietämätöntä ahdistusta siitä, että ei pysty tarjoamaan lapsilleen hyvää ja tasapainoista lapsuutta ja tunne riittävänsä äitinä, että oma sairaus pilaa lasten lapsuuden, niin olettaisin että silloin voi myös ajatella että äidin itsemurha tuhoaa lasten tulevaisuuden samalla tavalla. Äidin itsemurha olisikin oikeastikin trauman aihe, ja jättäisi elinikäiset arvet lapsiin. Jos äiti halusi lapsille hyvän elämänalun ja koki riittämättömyyttä ja ahdistusta ettei siihen pystynyt, kuinka hän olisi voinut tehdä itsemurhan ja sillä tapaa pilata lastensa tulevaisuuden? 

[/quote]

Olisi sitten antanut lapset jollekin muulle hoidettavaksi esim. isälle tai adoptoitavaksi. Mutta ei, mielummin tapetaan kuin annetaan mahdollisuus onneen jossain muualla. Aivan perinpohjaisen itsekäs ihminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 13:29"]

Tämä äiti on ollut sairas jo useita vuosia, siitä kertoo jo ystävän kirjoittama blogikirjoitus. Miksi noin sairas äiti hankkii edes lapsia? Ja miettinyt murhia jo kauan ?!

 

[/quote]

Pakkohan ne lapset on joskus tehdä. Neljäkymppiä lähestyy. Sen jälkeen on turha yrittää.

Vierailija
330/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 20:12"] 

 

 

 

On ne pakko hankkia, jos haluaa edetä alallaan ja saada yhteiskunnalta arvostusta ja näkymättömän ylennyksen. Lapsettomat ovat tavallaan turhia. He eivät ole antaneet yhteiskunnalle uutta työvoimaa. Suorittajan näkökulmasta lapset ovat todella tärkeässa asemassa ja ovat se suorittajan viimeisin ja haastavin projekti uran ohessa.

 

Pakko hankkia lapsia? Tiedoksesi, että me lapsettomat olemme työelämässä myös ne vuodet, jolloin te lapsia hankkivat olette kotona äitiys/isyyslomalla, vanhempainvapaalla, millä lomalla nyt milloinkin olette. Ja oletko ihan varma, että kaikista lapsista todellakaan tulee mitään työvoimaa yhteiskuntaan? Paljon on niitä, jotka ei halua/viitsi/osaa/kykene/jaksa tehdä mitään yhteiskuntaa hyödyttävää. Oletko kenties yksi näistä kotona lorvijoista?

[/quote]
[/quote] Ja taas oli velan pakko päästä pätemään hienolla valinnallaan, vaikkei edes liity aiheeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 18:20"][quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:21"]

Miten huonosti ovat asiat siellä Suomessa! Olen isoäiti ja seuraan täältä Bangkokista käsin kotimaan tapahtumia. Lyhyen ajan sisällä on viisi pientä lasta tapettu oman äidin toimesta. Suomi on rakas synnyinmaani, mutta samalla se on tuhansien murheellisten laulujen maa. Täällä Thaimaassa on paljon aineellista köyhyyttä, mutta toisista välittäminen on aina etusijalla. Ihmiset ovat onnellisempia ja mielenterveysongelmia on paljon vähemmän (väkilukuun suhteutettuna). 

[/quote]

Juupa juu, mitäs jos oikeasti tutustuisit uuden kotimaasi meininkiin? Siellähän myydään lapsia vanhempien toimesta prostituoiduiksi ym. kivaa. Ja siellä äidit tappaa lapsiaan huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Mielenterveysongelmia on vähemmän, juu, olisko siksi kun ihmiset ei voi mennä mihinkään niitä hoidattamaan eivätkä siis edes pääse tilastoihin. Mutta ainahan sitä voi rikkaana länsimaalaisena kuvitella kaikenlaista, varsinkin jos pitää ne silmät tiukasti kiinni ja vakuuttaa itselleen että täällä on kaikilla yhtä kivaa kun mulla, rikkaalla.

[/quote]

Kyllä tutustun, ei tarvitse kuvitella mitään. Olen töissä täällä BKK:n Child Adoption Centerissä. Tämä maa on kehitysmaa, Suomi ei. Suomessa, hyvinvointivaltiossa kuitenkin voidaan hyvin huonosti. Terveisin isoäiti 44v. P.S. Suomalaiset ovat lisäksi niin kateellista kansaa, että kalatkin kuolevat järvistä! :D 

 
[/quote] Niin, olet varmasti tutustunut, kun annat eteenpäin niitä köyhien teille myymiä lapsia. Kuinka jotkut voivatkin elää ikänsä pää pensaassa.

Vierailija
332/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:24"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:56"]

Tosi järkkyä että on viikkoja ajatellut surmia.

[/quote]

No jos hän on perfektionisti niin hän on varmasti suunnitellut eri vaihtoehtoja murhien tekemiseksi. On voinut jopa pyytää ukkokultaa lähtemään kaverinsa kanssa lätkämatsiin. Mies lähti kaverinsa kanssa viideltä ja nainen soitti kuuden maissa murhista miehelleen ja poliisille.
[/quote]

Whaaat miten perfektionismi liittyy tähän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluaa munata elämän täydellisesti niin perfekto. Vain perfektionisti voi munata hienon elämän ja muiden elämän tuolla lailla. Sillä lailla.

Vierailija
334/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:31"][quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:22"] Siis missä on ollut tämmöinen kaverin kirjoittama blogi? [/quote] muistaakseni bloggerissa [/quote] Mikä?

[/quote]

Sellainen joku koirienkoulutusblogi, murhainfosta löytynee koordinaatit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:04"]

 Jos kerran äiti oli tavattoman ahdistunut ja tunsi suurta, ylimitoitettua huolta lapsistaan ja siitä onko heille tarpeeksi hyvä äiti (jos kerran oli ahdistunut siitä, ettei pysty sairaana antamaan lapsilleen hyvää lapsuutta), niin ehkä se syyllisyys ja ahdistus kasvoi ylitsepääsemättömäksi, näki että lapsten tulevaisuus on tuhoutunut eikä mitään tehtävissä. Ehkä äiti oli niin täydellisyydentavoitteinen ja maaninen tavoitteissaan, että epäonnistuminen näin tärkeässä tehtävässä kunnolla johti sairaaseen ajatukseen tappaa lapset. Projekti kun ei omasta mielestä onnistunut riittävän hyvin, vaan epätäydellisyyden ja huonouden tunne ahdisti sietämättömästi, se ettei parempaan pysty. Kammottava teko oli syy mikä tahansa, tuntuu olevan hyvin vaikea ymmärtää, mikä saa ihmisen murhaamaan tärkeimpänsä. Yleensähän ihminen suojelee viimeiseen asti lastensa elämää, oman hyvinvointinsakin kustannuksella jos on tarvis.  

[/quote]

Ehkä äiti ei ollutkaan surullinen ja ahdistunut lastensa puolesta (kuten normaali järki tuon tilanteen kuvittelisi)? Ehkä hän oli surullinen ja ahdistunut oman itsensä takia? Ehkä häiriintynyt ajatuskulku meni jotenkin näin: Ei mielestään pystynyt antamaan lapsilleen (täydellisen) hyvää lapsuutta --> koki itsensä epäonnistuneeksi --> päätti poistaa ongelman eli hankkiutua eroon lapsista. Häiriintynyt ja itsekäs teko. Ongelma hoidettu kerralla, sen myötä elämän suunta taas käännetty ja valmiina uusiin haasteisiin.

Jollakin toisella elämän uuvuttaneella/mieleltään sairastuneella kuvio olisi saattanut mennä puolestaan näin: Ei mielestään pystynyt antamaan lapsilleen hyvää lapsuutta --> koki itsensä epäonnistuneeksi --> päätti poistaa ongelman eli päättää omat päivänsä.

 

 

Vierailija
336/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On todellinen itsekkyyden huippu tappaa lapset mutta ei itseään. Sairas mieli saattaa uskoa, että lasten on hyvä lähteä maailmasta itsensä mukana, tai sitten tappaa itsensä säästääkseen lapsia. Mutta että antaa LAPSILLE jonkunlaisen armokuoleman, on kyllä aivan kertakaikkisen sairas ajatus, ja pelkkä mielisairaus ei siihen riitä. Taustalla on olava jotain persoonallisuushäiriötä, narsismia/psykopatiaa jne.

Vierailija
337/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:53"]

Joo, ei ole lääkäripulaa Suomessa vaikka niin huhutaan. Ainakin mielenterveys asiantuntijoita löytyy palstoittain..onko tämä niin sairas kansa kun noin monella tuntuu olevan omaa kokemusta. Huh, aika pelottavaa.

[/quote]

Kyllä niistä sairauksien määristä on ihan virallisia tilastoja, ei tarvitse huh huh mutuilla. Mutta älä pelkää, ei mielisairaudet tartu.

Vierailija
338/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 15:22"]

Siis missä on ollut tämmöinen kaverin kirjoittama blogi?

[/quote]

Se on ollut, mutta kirjoittaja on itse poistanut tekstit. Blogista niitä ei enää löydy.

Vierailija
339/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 17:11"]

On todellinen itsekkyyden huippu tappaa lapset mutta ei itseään. Sairas mieli saattaa uskoa, että lasten on hyvä lähteä maailmasta itsensä mukana, tai sitten tappaa itsensä säästääkseen lapsia. Mutta että antaa LAPSILLE jonkunlaisen armokuoleman, on kyllä aivan kertakaikkisen sairas ajatus, ja pelkkä mielisairaus ei siihen riitä. Taustalla on olava jotain persoonallisuushäiriötä, narsismia/psykopatiaa jne.

[/quote]

Sinulla ei taida olla oikein käsitystä mielen sairauksista eikä persoonallisuushäiriöistäkään. Mutta ei kaikilla tarvii ollakaan.

Vierailija
340/366 |
27.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten huonosti ovat asiat siellä Suomessa! Olen isoäiti ja seuraan täältä Bangkokista käsin kotimaan tapahtumia. Lyhyen ajan sisällä on viisi pientä lasta tapettu oman äidin toimesta. Suomi on rakas synnyinmaani, mutta samalla se on tuhansien murheellisten laulujen maa. Täällä Thaimaassa on paljon aineellista köyhyyttä, mutta toisista välittäminen on aina etusijalla. Ihmiset ovat onnellisempia ja mielenterveysongelmia on paljon vähemmän (väkilukuun suhteutettuna). 

Ketju on lukittu.