Miten ihmeessä "kaikki" löytävät jostain mieluisan kumppanin ja miksi minä en löydä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olit aktiivisimman parinetsintäajan roikkumassa kiinni varatussa miehessä. Oikeasti hyvät miehet otetaan siinä 20-25v opiskeluiässä, vaikka avioliitot sitten usein solmitaankin vasta myöhemmin. Toki pariutuminen onnistuu myöhemminkin, mutta tuolloin se on helpointa.

En tajunnut, että hän oli varattu ja itsekseni ajattelin, että siinä olisi sitten loppuelämäni mies, vaikka kyseinen ensimmäinen kumppani oli yli 25 vuotta itseäni vanhempi ja hän itse muistutti minua asiasta toisinaan. Minua ei olisi ikäero haitannut.

Se ykkösnaiseksi osoittautunut oli minua paljon varakkaampi ja ilmeisesti minua parempi laittamaan ruokaa (mies kritisoi ruoanlaittotaidoistani joskus) sekä heillä oli paljon yhteisiä tuttavia ja ikäerokin pienempi -> mies valitsi hänet järkisyistä. Voin olla väärässä, mutta sen ykkösnaisen myötä mies sai vauraamman elämän. Itse olin opiskelija pääosin tuolloin.

T. Ap

Todennäköisesti ikä on ollut tuossa suurin vaikutin. On sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla suunnilleen omanikäisen kanssa. Yli 25 vuotta nuoremman kanssa seurustelu aiheuttaa paljon kuhinaa, juoruilua, huomiota ja ihmettelyä sukupuolesta riippumatta, ja useimmat ihmiset ei halua sellaista huomioita eläämänsä. 

Olen huomannut että miehiin vetoaa monesti jotenkin tyhmät ja toisista riippuvaiset naiset joilla on vaatimaton ulkonäkö. Se varmaan johtuu suomalaisten huonosta itsetunnosta. Jotenkin joukosta erottuva itsenäinen nainen on punainen vaate.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aihe jota olen miehenä pohtinut lähes päivittäin eli miksi en kelpaa suuresta treffimäärästä huolimatta.

Aina olen ollut mukava, asiallinen ja huomaavainen naisia kohtaan, mutta lopputuloksena on silti kohteliaat pakit.

Mikä minussa on niin pielessä että romanttisia tunteita ei naisilla ikinä synny ja miksi tapailua ei voi edes yrittää? "Voidaan kyllä vielä nähdä, mutta kaverimielessä" on tuttu lause.

Kuulee niin paljon sitä, että naiset menevät sänkyyn ns. pelimiesten kanssa ja sitten surraan kun pelimies ei enää ole yhteydessä, mutta itse en pääse sänkyyn vaikka olen rehellisesti parisuhteen perässä.

m35

Olet rehellisesti parisuhteen perässä mutta silti surkuttelet lähinnä sitä, kun et pääse sänkyyn. Juupa juu.

"Sänkyyn pääseminen" on, sukupuolesta riippumatta, tärkein syy sille, miksi ihmiset hankkiutuvat suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Aseksuaalit ottavat koiran tai kissan kumppanikseen.

Juu ei. Kyllä normaali ihminen etsii puolisosta parasta ystävää, jonka kanssa jakaa elämä ja vanheta yhdessä. Seksuaalisuus on tärkeä liima siinä suhteessa, mutta ei se tärkein asia.

Olen eri, mutta sanoisin kyllä, että vaikka itsekin haluan suhteesta sielunkumppanuutta ja sitä, että voi jakaa elämänsä toisen kanssa, niin kyllä seksuaalinen vetovoima ja seksi kuitenkin on se syy, miksi etsin kumppania tai kiinnostun toisesta. Nimenomaan vetovoima tekee ihastumisen tunteen ja saa haluamaan juuri tiettyä ihmistä rinnalleni. Ja siinä mielessä seksi ja seksuaalinen vetovoima on tärkein asia, että ilman sitä ei ainakaan omalla kohdallani syntyisi suhdetta, vaan pelkkä ystävyys. 

N43

Mutta syntyisikö suhdetta, jos ei natsaisi myös henkisellä tasolla? Eli riittääkö pelkästään fyysinen vetovoima? Minulle ei riitä.

Ei tietenkään, mutta eihän tässä sitä ole väitettykään. Tuolla ylempänä joku totesi vain, että seksi on syy, miksi niitä henkiselläkin tasolla natsaavia yleensä lähdetään etsimään, tai miksi esim. jonkun kiinnostavan saamiseen käytetään aikaa ja energiaa. Muutenhan riittäisi vain se, että on hyviä ystäviä.

Ei, vaan siinä väitettiin, että seksi on tärkein syy sille, miksi ihmiset hankkiutuvat suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Ei ole, yhtä tärkeää on se henkinen aspekti.

Ymmärrät nyt tahallasi väärin - kuten toisaalta tekevät myös ne seksin merkitystä korostavat. Vaikka itsellenikin on suhteessa ihan yhtä tärkeää henkinen aspekti, on seksi silti tärkein syy, miksi hakeudun suhteeseen. Jos en kaipaisi seksiä, voisivat muut läheiset ihmissuhteet jopa täyttää kumppanin puuttumisen elämässä.

Minä en näe kyllä asiaa noin. Ei hyvän ystävän kanssa nukuta yhdessä, ei katsota elokuvia kainalossa, ei kosketeta hellästi arjessa ohimennen. Ei olla luvattu olla yhdessä vaikka mitä tulisi, ei olla sovittu olevamme toistemme lähimmät omaiset ja perheenjäsenet. Ystävän kanssa ei saada lapsia, kasvateta lapsia, ei hoideta yhdessä vanhenevia vanhempia jne. On paljon asioita, jotka kuuluvat vain parisuhteeseen, ja jotka eivät ole seksiä. Ja parisuhde kestää vuosikymmeniä. Ei seksi voi olla aina se tärkein, ja jos on, miten käy suhteen, kun kumppani ei ehkä kuukausiin siihen kykene. Tai kun kumppani sairastuu, eikä koskaan enää siihen kykene? Oikea rakkaus ei sellaiseen lopu, eikä seksin loppuminen lopeta muuta hellyyttä, eli suhteesta ei tule kaveruutta.

Tuota olen myös ihmetellyt, 5 kertaa olen elämässäni ihastunut, ja kaikilta olen saanut kuulla olevani tosi hyvä tyyppi, mutta...

Olen kyllä seurustellut parikymppisenä, ei ollut suuria tunteita mun puolelta mutta ajattelin että näillä mennään sitten, oli ainakin joku jonka kanssa edetä elämässä ja suunnitella tulevaisuutta. (Oli väärin, tiedän)

Nyt aikuisena olen ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti, oikeasti rakastunut yhteen naiseen (ollut jo vuosia) Olen kertonut hänelle, ja kaverikorttihan sieltäkin tuli :( Vuosi sitten se löysi miehen, muuttivat melko nopeasti yhteen ja äskettäin ne ostivat yhteisen asunnon. Tiedän että pitäisi unohtaa, ja jatkaa mutta ei ole helppoa.

Olisipa joku pilleri joka poistaisi nämä tunteet jotka tavalla tuntuu hyvältä, mutta samalla tuntuu tosi pahalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halvalla olet itsesi myynyt. Ei kukaan normaalimies halua jalkamaton kanssa suhteeseen.

Perustelu tähän kiinnostaisi.

Eikö ap sen kertonut? Vuosia kakkosnaisena ja sen jälkeen pari väkivaltaista alfaa. Normaali mies tahtoo tasapainoisen naisen kumppanikseen.

Tämä on aina yhtä huvittava päätelmäketju. Jos nainen on seurustellut väkivaltaisen miehen kanssa, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Jos nainen on ajautunut kakkosnaiseksi, hänen on pakko olla sairas.

Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi sitä, että mitä nuo miehet saavat aikaan naisen itsetunnolle tai mielenterveydelle. Nainen saattaa olla tasapainoinen, hyvällä itsetunnolla varustettu pärjäävä ihminen, kunnes tielle osuu se yksi väärä. Kun se yksi väärä pikkuhiljaa murentaa itsetunnon ja mielenterveyden, on ovi auki seuraavalle väärälle. Mutta näissä miehissä ei ole koskaan mitään vikaa, nainenhan itse heidät valitsi.

Miehet uikuttavat siitä, kuinka naisen puute ajaa heidän itsetuntonsa nolliin ja saa mielenterveyden rakoilemaan, mutta eivät pohdi lainkaan, millaisia kumppaneita he itse olisivat. Kuinka he ovat vastavuoroisesti vastuussa myös kumppaninsa hyvinvoinnista. He eivät koe tarvetta itsetarkastelulle. Miehet odottavat naisten parantavan heidän itsetuntonsa ja mielenterveytensä ottamatta itse osumaa lainkaan. Kun miehen itsetunto ja mielenterveys on naisesta imemällä saatu reilaan, on aika siirtyä seuraavaan uhriin. Osa miehistä on kuin vampyyreja naisen hyvinvoinnille.

Jokin aika sitten luin (ehkä jopa täältä) tekstin, jossa kirjoittaja pohti naisten ja miesten syitä ja tapoja käsitellä masennusta. Miehille oli ominaista syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan, etenkin naisettomuudestaan, ja he hyvin vastentahtoisesti kuuntelivat kirjoittajan neuvoja. Naiset kokivat masennusta omasta riittämättömyydestään ja olivat valmiita työstämään ongelmiaan terapiassa ja muilla keinoilla. Tämä alleviivaa niin osuvasti sitä epäsymmetriaa, joka sukupuolten välillä vallitsee, ja kenelle vastuu parisuhteen hyvinvoinnista lankeaa. Miesten olisi aika katsoa peiliin tässäkin asiassa.

Aloittaja sanoo, että tuntee vetoa itseään "vahvempiin" ja vanhempiin miehiin, mutta hänestä kiinnostuu vain egoistiset kuumakallet. Todennäköisesti ap:ssa on jotain sellaista, minkä nämä hänen kumppaniehdokkaansa tulkitsevat jonkinlaisena heikkoutena, että häntä olisi helppo kontrolloida. Aloittajalla on kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että hakeutuu ns. kunnollisten miesten pariin, toki kuihduttaen siinä itseään, mutta säästyen ainakin pahemmalta kohtalolta.

Toisessa ketjussa ihmeteltiin, kaipaavatko naiset ollenkaan miehiä siten kuten miehet naisia ja kuinka ei 40+ naisista enää löydy romantikkoja. Niin. Nii-in. Voitaisiinko pohtia, mitä käy niille naisille, jotka aloittavat aikuisuutensa romantikkoina? Voisiko vastaus löytyä mitenkään sen toteutuneen läheisyyden, yhdessäolon ja sensellaisen laadusta, joita miehet tarjoavat? Jopa eronneet miehet haikailevat romanttisten ja iloisten naisten perään, vaikka heidän pitäisi olla jo asioista perillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aihe jota olen miehenä pohtinut lähes päivittäin eli miksi en kelpaa suuresta treffimäärästä huolimatta.

Aina olen ollut mukava, asiallinen ja huomaavainen naisia kohtaan, mutta lopputuloksena on silti kohteliaat pakit.

Mikä minussa on niin pielessä että romanttisia tunteita ei naisilla ikinä synny ja miksi tapailua ei voi edes yrittää? "Voidaan kyllä vielä nähdä, mutta kaverimielessä" on tuttu lause.

Kuulee niin paljon sitä, että naiset menevät sänkyyn ns. pelimiesten kanssa ja sitten surraan kun pelimies ei enää ole yhteydessä, mutta itse en pääse sänkyyn vaikka olen rehellisesti parisuhteen perässä.

m35

Olet rehellisesti parisuhteen perässä mutta silti surkuttelet lähinnä sitä, kun et pääse sänkyyn. Juupa juu.

"Sänkyyn pääseminen" on, sukupuolesta riippumatta, tärkein syy sille, miksi ihmiset hankkiutuvat suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Aseksuaalit ottavat koiran tai kissan kumppanikseen.

Juu ei. Kyllä normaali ihminen etsii puolisosta parasta ystävää, jonka kanssa jakaa elämä ja vanheta yhdessä. Seksuaalisuus on tärkeä liima siinä suhteessa, mutta ei se tärkein asia.

Olen eri, mutta sanoisin kyllä, että vaikka itsekin haluan suhteesta sielunkumppanuutta ja sitä, että voi jakaa elämänsä toisen kanssa, niin kyllä seksuaalinen vetovoima ja seksi kuitenkin on se syy, miksi etsin kumppania tai kiinnostun toisesta. Nimenomaan vetovoima tekee ihastumisen tunteen ja saa haluamaan juuri tiettyä ihmistä rinnalleni. Ja siinä mielessä seksi ja seksuaalinen vetovoima on tärkein asia, että ilman sitä ei ainakaan omalla kohdallani syntyisi suhdetta, vaan pelkkä ystävyys. 

N43

Mutta syntyisikö suhdetta, jos ei natsaisi myös henkisellä tasolla? Eli riittääkö pelkästään fyysinen vetovoima? Minulle ei riitä.

Ei tietenkään, mutta eihän tässä sitä ole väitettykään. Tuolla ylempänä joku totesi vain, että seksi on syy, miksi niitä henkiselläkin tasolla natsaavia yleensä lähdetään etsimään, tai miksi esim. jonkun kiinnostavan saamiseen käytetään aikaa ja energiaa. Muutenhan riittäisi vain se, että on hyviä ystäviä.

Ei, vaan siinä väitettiin, että seksi on tärkein syy sille, miksi ihmiset hankkiutuvat suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Ei ole, yhtä tärkeää on se henkinen aspekti.

Ymmärrät nyt tahallasi väärin - kuten toisaalta tekevät myös ne seksin merkitystä korostavat. Vaikka itsellenikin on suhteessa ihan yhtä tärkeää henkinen aspekti, on seksi silti tärkein syy, miksi hakeudun suhteeseen. Jos en kaipaisi seksiä, voisivat muut läheiset ihmissuhteet jopa täyttää kumppanin puuttumisen elämässä.

Minä en näe kyllä asiaa noin. Ei hyvän ystävän kanssa nukuta yhdessä, ei katsota elokuvia kainalossa, ei kosketeta hellästi arjessa ohimennen. Ei olla luvattu olla yhdessä vaikka mitä tulisi, ei olla sovittu olevamme toistemme lähimmät omaiset ja perheenjäsenet. Ystävän kanssa ei saada lapsia, kasvateta lapsia, ei hoideta yhdessä vanhenevia vanhempia jne. On paljon asioita, jotka kuuluvat vain parisuhteeseen, ja jotka eivät ole seksiä. Ja parisuhde kestää vuosikymmeniä. Ei seksi voi olla aina se tärkein, ja jos on, miten käy suhteen, kun kumppani ei ehkä kuukausiin siihen kykene. Tai kun kumppani sairastuu, eikä koskaan enää siihen kykene? Oikea rakkaus ei sellaiseen lopu, eikä seksin loppuminen lopeta muuta hellyyttä, eli suhteesta ei tule kaveruutta.

Olen tuo, jolle vastasit, ja toteanpa alkuun, että sairastumisesta tms johtuva seksittömyys on ihan eri asia. Ei ainakaan oma kiintymykseni loppunut sellaiseen. Tässä on kyse vähän enemmästäkin kuin vain siitä, kuinka usein on seksiä - siitä, onko toisen kanssa seksuaalista vetovoimaa ja seksuaalinen yhteenkuuluvuuden tunne vai ei. Olet oikeassa, moni muukin asia kuuluu vain parisuhteeseen, mutta koska itse en esim. yli nelikymppisenä halua lapsia, ei minua motivoi suhteeseen lasten hankkiminen. Tosin ei se niin ollut nuorenakaan - vaikka tiesin silloin haluavani lapsia joskus, en silti hakeutunut suhteeseen sillä perusteella, että toinen oli lisääntymiskykyinen mies, vaan SILTI se seksuaalinen vetovoima oli syy, miksi kiinnostus kohdistui juuri siihen tiettyyn mieheen. Yhdessä nukkuminen ja leffojen katselu ovat kivoja asioita ja kivaa tekemistä yhdessä arjessa, mutta eivät ne silti minulla ole syy hakeutua suhteeseen.

Ehkäpä tässä asiassa ihmiset ovat vain erilaisia. Henkilökohtaisesti koen (nyt taas sinkkuna), että en kaipaa niinkään sitä leffojen katselua kainalossa tai yhdessä nukkumista, vaan juuri seksiä ja seksuaalista kemiaa toisen kanssa. Sen puuttuminen on oikeastaan ainoa harmillinen asia sinkkuudessa - etenkin, kun minulla on lapsia, eli lähimmät omaiset on jo, ja lasten myötä on seuraa arjessa. Pienempi lapsi tulee nukkumaan kainaloon ja katsoo leffojakin kainalossa - joo, ei ole toki sama asia, mutta on tässä sekin, että ehkäpä elämäntilannekin vaikuttaa siihen, mitä erityisesti sinkkuna ollessa kaipaa.

Suhteessa oleminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että suhde olisi onnellinen. Ja jos tyydyt kakkosnaisena olemiseen vuosikausien ajan niin se on ihan oma valinta. 

Sehän on vain hyvä, että ollaan tarkkoja eikä hätäillä seurusteluasioissa, odotetaan että se oikea natsahtaa kohdalle. Kun ei itse ole se, niin ei ole. Helpompi löytää omansa, silleen passiivisesti, kun muilla siivilät pelaa ja niitä myös käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tyytyvät siihen mitä saavat ja haikailevat ”parempaa”. Eli ota sellainen mies, joka on siedettävä, mutta ei unelmiesi mies.

Näin minäkin tein. Paljon oli tarjolla, joista otin sen kokonaisuutena parhaan. Hyvä luonne, isot rinnat, lapsirakas, nuori.

Älä etsi, aseta vaatimuksia tai ole kateellinen pareille. Elä elämääsi korteilla, jotka sinulla on. Elämässä on paljon halua ja toiveita, ne odottavat vain pyyntöä ja ensimmäistä askelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halvalla olet itsesi myynyt. Ei kukaan normaalimies halua jalkamaton kanssa suhteeseen.

Perustelu tähän kiinnostaisi.

Eikö ap sen kertonut? Vuosia kakkosnaisena ja sen jälkeen pari väkivaltaista alfaa. Normaali mies tahtoo tasapainoisen naisen kumppanikseen.

Tämä on aina yhtä huvittava päätelmäketju. Jos nainen on seurustellut väkivaltaisen miehen kanssa, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Jos nainen on ajautunut kakkosnaiseksi, hänen on pakko olla sairas.

Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi sitä, että mitä nuo miehet saavat aikaan naisen itsetunnolle tai mielenterveydelle. Nainen saattaa olla tasapainoinen, hyvällä itsetunnolla varustettu pärjäävä ihminen, kunnes tielle osuu se yksi väärä. Kun se yksi väärä pikkuhiljaa murentaa itsetunnon ja mielenterveyden, on ovi auki seuraavalle väärälle. Mutta näissä miehissä ei ole koskaan mitään vikaa, nainenhan itse heidät valitsi.

Miehet uikuttavat siitä, kuinka naisen puute ajaa heidän itsetuntonsa nolliin ja saa mielenterveyden rakoilemaan, mutta eivät pohdi lainkaan, millaisia kumppaneita he itse olisivat. Kuinka he ovat vastavuoroisesti vastuussa myös kumppaninsa hyvinvoinnista. He eivät koe tarvetta itsetarkastelulle. Miehet odottavat naisten parantavan heidän itsetuntonsa ja mielenterveytensä ottamatta itse osumaa lainkaan. Kun miehen itsetunto ja mielenterveys on naisesta imemällä saatu reilaan, on aika siirtyä seuraavaan uhriin. Osa miehistä on kuin vampyyreja naisen hyvinvoinnille.

Jokin aika sitten luin (ehkä jopa täältä) tekstin, jossa kirjoittaja pohti naisten ja miesten syitä ja tapoja käsitellä masennusta. Miehille oli ominaista syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan, etenkin naisettomuudestaan, ja he hyvin vastentahtoisesti kuuntelivat kirjoittajan neuvoja. Naiset kokivat masennusta omasta riittämättömyydestään ja olivat valmiita työstämään ongelmiaan terapiassa ja muilla keinoilla. Tämä alleviivaa niin osuvasti sitä epäsymmetriaa, joka sukupuolten välillä vallitsee, ja kenelle vastuu parisuhteen hyvinvoinnista lankeaa. Miesten olisi aika katsoa peiliin tässäkin asiassa.

Aloittaja sanoo, että tuntee vetoa itseään "vahvempiin" ja vanhempiin miehiin, mutta hänestä kiinnostuu vain egoistiset kuumakallet. Todennäköisesti ap:ssa on jotain sellaista, minkä nämä hänen kumppaniehdokkaansa tulkitsevat jonkinlaisena heikkoutena, että häntä olisi helppo kontrolloida. Aloittajalla on kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että hakeutuu ns. kunnollisten miesten pariin, toki kuihduttaen siinä itseään, mutta säästyen ainakin pahemmalta kohtalolta.

Toisessa ketjussa ihmeteltiin, kaipaavatko naiset ollenkaan miehiä siten kuten miehet naisia ja kuinka ei 40+ naisista enää löydy romantikkoja. Niin. Nii-in. Voitaisiinko pohtia, mitä käy niille naisille, jotka aloittavat aikuisuutensa romantikkoina? Voisiko vastaus löytyä mitenkään sen toteutuneen läheisyyden, yhdessäolon ja sensellaisen laadusta, joita miehet tarjoavat? Jopa eronneet miehet haikailevat romanttisten ja iloisten naisten perään, vaikka heidän pitäisi olla jo asioista perillä.

Eihän se sen uuden miehen vika ole, jos nainen on pilannut elämänsä paskoilla miesvalinnoillaan? Siinä suurin syy, miksi 40+ miehet katselevat mieluummin niitä 25+ naisia. Nelikymppiset naiset on niin elämän katkeroittamia, että tarvitsisivat terapeutin, eivät rakastajaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan todistuksen perusteella "kukaan" ei saa "ketään" yhtään mistään eikä ikinä.

Tai sitten vaihdetaan lennosta seuraavaan, liihotetaan kukasta kukkaan tai vaihdetaan kuin apina oksaa.

Varmasti noin se todellisuudessa menee 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halvalla olet itsesi myynyt. Ei kukaan normaalimies halua jalkamaton kanssa suhteeseen.

Perustelu tähän kiinnostaisi.

Eikö ap sen kertonut? Vuosia kakkosnaisena ja sen jälkeen pari väkivaltaista alfaa. Normaali mies tahtoo tasapainoisen naisen kumppanikseen.

Tämä on aina yhtä huvittava päätelmäketju. Jos nainen on seurustellut väkivaltaisen miehen kanssa, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Jos nainen on ajautunut kakkosnaiseksi, hänen on pakko olla sairas.

Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi sitä, että mitä nuo miehet saavat aikaan naisen itsetunnolle tai mielenterveydelle. Nainen saattaa olla tasapainoinen, hyvällä itsetunnolla varustettu pärjäävä ihminen, kunnes tielle osuu se yksi väärä. Kun se yksi väärä pikkuhiljaa murentaa itsetunnon ja mielenterveyden, on ovi auki seuraavalle väärälle. Mutta näissä miehissä ei ole koskaan mitään vikaa, nainenhan itse heidät valitsi.

Miehet uikuttavat siitä, kuinka naisen puute ajaa heidän itsetuntonsa nolliin ja saa mielenterveyden rakoilemaan, mutta eivät pohdi lainkaan, millaisia kumppaneita he itse olisivat. Kuinka he ovat vastavuoroisesti vastuussa myös kumppaninsa hyvinvoinnista. He eivät koe tarvetta itsetarkastelulle. Miehet odottavat naisten parantavan heidän itsetuntonsa ja mielenterveytensä ottamatta itse osumaa lainkaan. Kun miehen itsetunto ja mielenterveys on naisesta imemällä saatu reilaan, on aika siirtyä seuraavaan uhriin. Osa miehistä on kuin vampyyreja naisen hyvinvoinnille.

Jokin aika sitten luin (ehkä jopa täältä) tekstin, jossa kirjoittaja pohti naisten ja miesten syitä ja tapoja käsitellä masennusta. Miehille oli ominaista syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan, etenkin naisettomuudestaan, ja he hyvin vastentahtoisesti kuuntelivat kirjoittajan neuvoja. Naiset kokivat masennusta omasta riittämättömyydestään ja olivat valmiita työstämään ongelmiaan terapiassa ja muilla keinoilla. Tämä alleviivaa niin osuvasti sitä epäsymmetriaa, joka sukupuolten välillä vallitsee, ja kenelle vastuu parisuhteen hyvinvoinnista lankeaa. Miesten olisi aika katsoa peiliin tässäkin asiassa.

Aloittaja sanoo, että tuntee vetoa itseään "vahvempiin" ja vanhempiin miehiin, mutta hänestä kiinnostuu vain egoistiset kuumakallet. Todennäköisesti ap:ssa on jotain sellaista, minkä nämä hänen kumppaniehdokkaansa tulkitsevat jonkinlaisena heikkoutena, että häntä olisi helppo kontrolloida. Aloittajalla on kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että hakeutuu ns. kunnollisten miesten pariin, toki kuihduttaen siinä itseään, mutta säästyen ainakin pahemmalta kohtalolta.

Toisessa ketjussa ihmeteltiin, kaipaavatko naiset ollenkaan miehiä siten kuten miehet naisia ja kuinka ei 40+ naisista enää löydy romantikkoja. Niin. Nii-in. Voitaisiinko pohtia, mitä käy niille naisille, jotka aloittavat aikuisuutensa romantikkoina? Voisiko vastaus löytyä mitenkään sen toteutuneen läheisyyden, yhdessäolon ja sensellaisen laadusta, joita miehet tarjoavat? Jopa eronneet miehet haikailevat romanttisten ja iloisten naisten perään, vaikka heidän pitäisi olla jo asioista perillä.

Eihän se sen uuden miehen vika ole, jos nainen on pilannut elämänsä paskoilla miesvalinnoillaan? Siinä suurin syy, miksi 40+ miehet katselevat mieluummin niitä 25+ naisia. Nelikymppiset naiset on niin elämän katkeroittamia, että tarvitsisivat terapeutin, eivät rakastajaa.

Miksi sitten niin paljon katkerikkoja löytyy tuolta nuorten ikäryhmästä? Niin katkeria, että pitää itseään myydä, jotta miehistä saisi edes jotain iloa.

Emme me vanhemmat sukupolvet tuollaista ratkaisua olisi osanneet edes kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Suhteessa oleminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että suhde olisi onnellinen. Ja jos tyydyt kakkosnaisena olemiseen vuosikausien ajan niin se on ihan oma valinta. 

Omavastuu on aina. Jos tiedät toisen olevan varattu, saat syyttää lopputulemasta ihan vain itseäsi. Joku roti nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halvalla olet itsesi myynyt. Ei kukaan normaalimies halua jalkamaton kanssa suhteeseen.

Perustelu tähän kiinnostaisi.

Eikö ap sen kertonut? Vuosia kakkosnaisena ja sen jälkeen pari väkivaltaista alfaa. Normaali mies tahtoo tasapainoisen naisen kumppanikseen.

Tämä on aina yhtä huvittava päätelmäketju. Jos nainen on seurustellut väkivaltaisen miehen kanssa, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Jos nainen on ajautunut kakkosnaiseksi, hänen on pakko olla sairas.

Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi sitä, että mitä nuo miehet saavat aikaan naisen itsetunnolle tai mielenterveydelle. Nainen saattaa olla tasapainoinen, hyvällä itsetunnolla varustettu pärjäävä ihminen, kunnes tielle osuu se yksi väärä. Kun se yksi väärä pikkuhiljaa murentaa itsetunnon ja mielenterveyden, on ovi auki seuraavalle väärälle. Mutta näissä miehissä ei ole koskaan mitään vikaa, nainenhan itse heidät valitsi.

Miehet uikuttavat siitä, kuinka naisen puute ajaa heidän itsetuntonsa nolliin ja saa mielenterveyden rakoilemaan, mutta eivät pohdi lainkaan, millaisia kumppaneita he itse olisivat. Kuinka he ovat vastavuoroisesti vastuussa myös kumppaninsa hyvinvoinnista. He eivät koe tarvetta itsetarkastelulle. Miehet odottavat naisten parantavan heidän itsetuntonsa ja mielenterveytensä ottamatta itse osumaa lainkaan. Kun miehen itsetunto ja mielenterveys on naisesta imemällä saatu reilaan, on aika siirtyä seuraavaan uhriin. Osa miehistä on kuin vampyyreja naisen hyvinvoinnille.

Jokin aika sitten luin (ehkä jopa täältä) tekstin, jossa kirjoittaja pohti naisten ja miesten syitä ja tapoja käsitellä masennusta. Miehille oli ominaista syyttää yhteiskuntaa ongelmistaan, etenkin naisettomuudestaan, ja he hyvin vastentahtoisesti kuuntelivat kirjoittajan neuvoja. Naiset kokivat masennusta omasta riittämättömyydestään ja olivat valmiita työstämään ongelmiaan terapiassa ja muilla keinoilla. Tämä alleviivaa niin osuvasti sitä epäsymmetriaa, joka sukupuolten välillä vallitsee, ja kenelle vastuu parisuhteen hyvinvoinnista lankeaa. Miesten olisi aika katsoa peiliin tässäkin asiassa.

Aloittaja sanoo, että tuntee vetoa itseään "vahvempiin" ja vanhempiin miehiin, mutta hänestä kiinnostuu vain egoistiset kuumakallet. Todennäköisesti ap:ssa on jotain sellaista, minkä nämä hänen kumppaniehdokkaansa tulkitsevat jonkinlaisena heikkoutena, että häntä olisi helppo kontrolloida. Aloittajalla on kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että hakeutuu ns. kunnollisten miesten pariin, toki kuihduttaen siinä itseään, mutta säästyen ainakin pahemmalta kohtalolta.

Toisessa ketjussa ihmeteltiin, kaipaavatko naiset ollenkaan miehiä siten kuten miehet naisia ja kuinka ei 40+ naisista enää löydy romantikkoja. Niin. Nii-in. Voitaisiinko pohtia, mitä käy niille naisille, jotka aloittavat aikuisuutensa romantikkoina? Voisiko vastaus löytyä mitenkään sen toteutuneen läheisyyden, yhdessäolon ja sensellaisen laadusta, joita miehet tarjoavat? Jopa eronneet miehet haikailevat romanttisten ja iloisten naisten perään, vaikka heidän pitäisi olla jo asioista perillä.

Eihän se sen uuden miehen vika ole, jos nainen on pilannut elämänsä paskoilla miesvalinnoillaan? Siinä suurin syy, miksi 40+ miehet katselevat mieluummin niitä 25+ naisia. Nelikymppiset naiset on niin elämän katkeroittamia, että tarvitsisivat terapeutin, eivät rakastajaa.

Ymmärrän. Asialla on kuitenkin myös kääntöpuoli: Miksi joku 25+ nainen sitten haluaisi naisiin pettyneen eli katkeroituneen 40+ miehen, kun katkeroitumattomia nuoriakin miehiä on olemassa?

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että miehiin vetoaa monesti jotenkin tyhmät ja toisista riippuvaiset naiset joilla on vaatimaton ulkonäkö. Se varmaan johtuu suomalaisten huonosta itsetunnosta. Jotenkin joukosta erottuva itsenäinen nainen on punainen vaate.

Tokkopa vaan.

Loppupeleissä luonne kuitenkin ratkaisee. Nykyään itsenäiseksi kutsutaan sitoutumiskyvytöntä. Ihmisiä opetetaan olemaan kiintymättä mihinkään tai kehenkään. Sitten tätä rikkinäistä irrallisuutta pidetään jotenkin ihailtavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aihe jota olen miehenä pohtinut lähes päivittäin eli miksi en kelpaa suuresta treffimäärästä huolimatta.

Aina olen ollut mukava, asiallinen ja huomaavainen naisia kohtaan, mutta lopputuloksena on silti kohteliaat pakit.

Mikä minussa on niin pielessä että romanttisia tunteita ei naisilla ikinä synny ja miksi tapailua ei voi edes yrittää? "Voidaan kyllä vielä nähdä, mutta kaverimielessä" on tuttu lause.

Kuulee niin paljon sitä, että naiset menevät sänkyyn ns. pelimiesten kanssa ja sitten surraan kun pelimies ei enää ole yhteydessä, mutta itse en pääse sänkyyn vaikka olen rehellisesti parisuhteen perässä.

m35

Kilttim ies kelpaa paremmin kaveriksi. Jännis pääsee pariutumaan ja parittelemaan.

Ai vähän niinkuin hyönteiset?

Pieni vähemmistö löytää kokonaisvaltaisesti mieluisan kumppanin. Enemmistö löytää ensivaikutelmaltaan mieluisan kumppanin ja tyytyy siihen jälkikäteen esille tulevista vioista huolimatta, ettei tarvitse olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aihe jota olen miehenä pohtinut lähes päivittäin eli miksi en kelpaa suuresta treffimäärästä huolimatta.

Aina olen ollut mukava, asiallinen ja huomaavainen naisia kohtaan, mutta lopputuloksena on silti kohteliaat pakit.

Mikä minussa on niin pielessä että romanttisia tunteita ei naisilla ikinä synny ja miksi tapailua ei voi edes yrittää? "Voidaan kyllä vielä nähdä, mutta kaverimielessä" on tuttu lause.

Kuulee niin paljon sitä, että naiset menevät sänkyyn ns. pelimiesten kanssa ja sitten surraan kun pelimies ei enää ole yhteydessä, mutta itse en pääse sänkyyn vaikka olen rehellisesti parisuhteen perässä.

m35

Olet rehellisesti parisuhteen perässä mutta silti surkuttelet lähinnä sitä, kun et pääse sänkyyn. Juupa juu.

"Sänkyyn pääseminen" on, sukupuolesta riippumatta, tärkein syy sille, miksi ihmiset hankkiutuvat suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Aseksuaalit ottavat koiran tai kissan kumppanikseen.

Juu ei. Kyllä normaali ihminen etsii puolisosta parasta ystävää, jonka kanssa jakaa elämä ja vanheta yhdessä. Seksuaalisuus on tärkeä liima siinä suhteessa, mutta ei se tärkein asia.

Montako päivää olet parisuhteessa sellaisen muuten täydellisen paras ystävä-miehen kanssa, joka ei kanssasi seksiä harjoita? Vaan on "omatoiminen"?

Varmaan kyse on ihmissuhdetaidoista yleisemminkin, ei vain parisuhteen puuttumisesta. Esimerkiksi ap on todennäköisesti melko yksinäinen. Lukekaa Karla Niemisen kirja Olet hyvä tyyppi. Siinä avautuu moni asia ihmissuhteista. Kannattaa kasvattaa sitä omaa verkostoa ja viettää aikaa hyvien tyyppien seurassa, siinä paranee oma itsearvostus, kun huomaa että järkevät tyypit mielellään viettää sun kanssa aikaa.