Murhatut lapset: isän osuus äidin kuuntelemisessa

Edellisellä hyvä pointti. Jos teidän miehet ei ole ottaneet vastuuta lasten hoidosta se on teidän ongelma. Tässä tapauksessa isä hoiti äidinkin osan ja tässä on kiitos. 

Haluun nähdä sen kuvan laita linkki

Mun pahin viikonloppuni oli, kun lapset olivat 11 kk ja 2v. Miehellä oli työreissu Tukholmaan.

Perjantaina oli kaavinta raskausviikolla 15 keskenmenon takia. Olin pyytänyt äitini viikonlopuksi apuun ja muutenkin siinä olemaan, kun paljon meillä viikonloppuisin on. Selvähän se hänelle.

Mies oli perjantaina tukena kaavinnassa ja sen jälkeen illalla ja kaiken se teki ja oli niin pahoitteleva, kun lauantain aamuyöllä lensi Tukholmaan. Tämä oli täysin MUN päätös, että mene ihmeessä mutsi on jelppimässä! Kyllä täällä pärjätään.

Lauantai tässä touhuttiin lasten kanssa ja sitten piti lähteä kauppaan. Mutsin kanssa yhdessä todettiin, että mennään kävellen, että saadaan kukin energiaa kulutettua. Meiltä on kauppaan vajaa 2 kilometriä.

Kauniissa talvimaisemassa me sitten talsittiin kauppaan ja äitini sanoi, että mene vaan tekemään ostoksia, niin hän lähtee katsomaan vanhemman kanssa leluja.

Nuorempi nukkui ja keräsin rauhaksiin viikonlopun ruuat koko sakille ja äitini makuun herkkujakin. Soitin äidille, että olen kassalle meno valmis missä olette... Äitini tuli hetken päästä myrskyn merkkinä, että se sun hirviökakaras teki tän taas. SE vaan juoksee paikasta toiseen ja sen vaan juoksee ja juoksee ja nauraa juostessaan!?!?!?!

No, esikoinen sieltä sitten JUOKSI samantien luokseni ja oli hurjan tyytyväinen. En mä sitä osannut torjua, mutta sanoin, että palataan myöhemmin asiaa, jos ongelma nyt vaan ollut juokseminen.

Päästin takaisin himaan, niin äitini siinä sitten hetken tiuskahteli ja tuumas, että hänen on parempi lähteä kotiin. MITÄ?! Koska sä et torju tota sun hullua pentuas ikinä mistään. se on sairas. se pitää toimittaa hoitoon!!!

Niin se lähti, mun viikonlopun apu ovet paukkuen. Selvä, mä pärjään yksin. Hienosti pärjäsinkin ja sain lapset hyvissä ajoin jopa nukkumaan.

Kun jäin yksin, niin sitten se helvetin synkkyys iski. Hormoonit oikein heittelehti ja voi hyvä jumala minkä paniikkikohtauksen sainkaan. Menin suihkuun ja tästä on NYT selvittävä. Mä olin aivan loppu, paniikissa, mä en tajunnut mitä tapahtuu. Istuin siellä suihkussa sitten istumassa ja veri vaan valui alapäästä satunnaisina. Itkin, itkin! Se tunne, että happi loppuu! Mä en osaa tätä! Mä en pärjää!

Mä olin suihkussa pari tuntia!

Havahduin kun puhelin soi(mulla oli aina puhelin suihkuhuoneen hyllyllä ja ovi auki myös, kun lasten kanssa olin). En ehtinyt vastaamaan, mutta vartin päästä mies soitti taas uudestaan. Kyseli miten menee. Ainoa kerta kun olen miehelleni kaatanut koko paskan niskaan. Mä taas itkin ja sätin, että niin jätit mut tänne lasten kanssa. Mutta entäs äitis... Mutsi lähti jo ajat sitten, kun kyllästy "tyhmään lapseen". < kaunistelen, mutten halua enää sitä kaikkea käydä läpi enää, josta miestäni syyllistin.

Mies otti ekan lennon minkä sai ja oli sunnuntai aamusta himassa tekemässä aamupalaa. Otti lapset haltuun ja hemmotteli mua tuliaisilla, mitä nyt oli ehtinyt siinä hetkessä haalia. Suklaa ja kahvi on aina pop.

Tuosta on nyt kutakuinkin tasan kymmenen vuotta. Mua ei kuunneltu ja mua kuunneltiin. Enempää muksuja en tohtinut edes yrittää, vaan nuo kaksi murmelia. Onneksi mieheni kuunteli mua, oikeesti, koska eihän se elämä siitä vaan kahvintuoksuisena jatkunut... on ymmärtänyt monestikin mun pään juttuja on hurjasti tukena.

Ne suihkutunnit olivat mustia. Liian mustia. Eikä mieleen silloin juolahtunutkaan lasten tulevaisuus. Mä olin auki ja jos se puhelin ei olisi soinut sillä seitsemällä hetkellä, en tiedä mitä mun suhteen olisi tapahtunut.

Koskettava kirjoitus kakkoselta ja niin se on että jos kuuntelee niin joutuu auttamaan. Jos kieltää kaiken niin voi olla itse laiska pulliainen. On helpompi torjua kuin ottaa asia vakavasti. Kuuntelija säästää aina itseään. Niin mun äitikin teki eli ei halunnut ottaa vastaan avun pyyntöäni ja meillä oli hyvin sairas lapsi. Me onneksi selvittiin mutta vieläkin olen haavoittuvainen.

Kuopion äidillä oli bibo ja ei mikään leikin asia. Sitä viimeistä lasta ei olisi saanut tehdä.

Miesten syyllistäminen on taas keino pitää äitimyyttiä yllä ja nainen-on-aina-uhri-harhaa?

Uskokaa nyt saatana , että se nainen on näissä tapauksissa murhaaja, siitä ei voi miestä eikä yhteiskuntaa syyttää!!!

Miksi tuollaisessa tilanteessa olevaa naista ymmärretään mutta mies demonisoidaan? En yleensä jaksa näitä keskusteluita lukea juuri siksi, että naisen tekemälle surmatyölle ei pitäisi alkaa heti etsiä lieventäviä asianhaaroja ja oikeutusta. Älkää etukäteen oikeuttako ja puolustelko tulevia lastensurmia vaan tuomitkaa ne!

Kuopion äidin mies tiesi että vaimolla on bibo. Se näkyy siinä äidin ystävän kirjoituksessa. Mania ja msennusjakso on sama kuin bibo eli kaksisuuntainen. Kaikki vaan eivät lapsiansa tapa vaikka bibo olisikin ja kait aina monet on itsetuhoisiakin! 3

Ei ne lapsisurmat sillä lopu että täällä haukutaan lastensa surmaajat kuorossa.

On monia isiä jotka jättävät perheensä oman onnensa nojaan, vaikka heidän tulisi huolehtia omista lapsistaan, eikä mennä aina siitä mistä aita on matalin. Pitäisikö sitten tällaisia kusipääisejä ymmärtää ja tuollainen vastuuttomuus hyväksyä?

Ei se isän vastuuttomuus tietenkään oikeuta äitiä lapsiaan tappamaan, mutta lapsista huolehtiminen olisi kuitenkin saattanut estää äitiä tappamasta lapsiaan. Mutta sopiihan se tietenkin vastuuttomille kusipäille ensin luistaa omista velvollisuuksistaan ja sitten haukkua ja kerätä jotain irtopisteitä sillä että ovat muka jotain uhreja tässä... Ei olekaan enää sitä äitiä joka hoitaa kaiken jne

Ja tällä en nyt tarkoita kyseistä kuopion tapausta vaan puhun ihan yleisellä tasolla. 

Mun mielestä on ihanaa että on kuitenkin olemassa isejä jotka tekevät lastensa vuoksi mitä tahansa. Näitä velvollisuuksiaan pakenevia isejä en lainkaan arvosta...

Kuka sanoo onko tuollaiset kirjoitukset tosia vai ei, kirjoittaja ei kuitenkaan tainnut lääkäri olla.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 01:57"]

Miesten syyllistäminen on taas keino pitää äitimyyttiä yllä ja nainen-on-aina-uhri-harhaa?

Uskokaa nyt saatana , että se nainen on näissä tapauksissa murhaaja, siitä ei voi miestä eikä yhteiskuntaa syyttää!!!

Miksi tuollaisessa tilanteessa olevaa naista ymmärretään mutta mies demonisoidaan? En yleensä jaksa näitä keskusteluita lukea juuri siksi, että naisen tekemälle surmatyölle ei pitäisi alkaa heti etsiä lieventäviä asianhaaroja ja oikeutusta. Älkää etukäteen oikeuttako ja puolustelko tulevia lastensurmia vaan tuomitkaa ne!

      [/quote]

Haistappa sinäkin vittu. Näen huomattavasti enemmän tämmöisiä MIKSI KAIKKI ON AINA MIESTEN VIKA!!! MIKSI NAISIA PUOLUSTELLAAN!!!! -kommentteja kuin niitä, joissa oikeasti puolusteltaisiin lapsensa tappaneita naisia.

Asiallinen ja rakentava keskustelu, jossa pohditaan tilanteeseen johtaneita syitä ja taustoja ei tarkoita sitä, että naisen tekoja puolusteltaisiin.

Ja josset muista niin samanlaista "puolustelua" oli myös kouluammuskelujen aikaan, ja tekijät olivat miehiä.

Toi kakkosen selostus... Mitä vittua just luin... ?!

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:53"]

En halua lietsoa mitään syyllistämistä, se tehkööt nyt selväksi heti. 

Jos perheen äiti (tai isä) voi huonosti, eikä se toinen osapuoli ota toisen puheita tosissaan, vaan jatkaa normaalia elämäänsä. Niin mieleeni nousee kysymys, että kuunteleeko se toinen osapuoli hätää ollenkaan vai eikö ota tosissaan? " Joo, joo, sulla on nyt rankkaa, mutta mä meen nyt" tms. Kyse ei ole siitä, onko toisen poissaolon aihe työ tai muu, mutta eikö puolisot enää kuuntele toisiaan vai onko kyse pakenemisesta? Kun en vaan voi ymmärtää, näitä nyt on ollut pienessä ajassa liian monta. Vaiko ovatko nämä anteeksiantamattomat teot totaalisia yllätyksiä, ettei asiaa ole kertaakaan edes sivuttu? En tiedä, en vaan ymmärrä.

[/quote]

Jos kumppani on egoistinen narsisti niin miten paljon ymmärtäminen auttaa?  

Narsisteista ei pääse eroon yleensä millään lailla ja mikään ymmärtäminen ei aiheuta muuta kuin sen että on entistä enemmän sen hämähäkin verkossa kiinni. 

Nettisivujen perusteella sen kuopion ämmän pää on ollut aika sekaisin. Tärkeintä oli imago ulospäin, että kaikki näyttää siltä että on mieletön ura, oikea uraohjus, nopeaa kiihkeää elämää, mahtava perhe ja kaikki tip top.  

Mitä vaikeammaksi tuon imagon ylläpitäminen meni niin se ei nähnyt siitä muuta ulospääsyä kuin lasten tappamisen. olis nyt vielä tappanut itsensä mutta mikä helvetin järki oli murhata lapsensa??????   

Ainoa tapa päästä ulos tuosta imago kierteestä olisi oppia se ettei ulkoisella imagolla ole mitään merkitystä vaan sisäisellä rauhalla. 

Miksi pitäisi esittää muille jotain tiettyä imagoa????  oli vielä tutustunut erilaisiin itämaisiin filosofioihin, joiden perusteema on usein ulkoisista mittareista eroon pääsy jne...   

Ei tuollaista voi ymmärtää... 

Mitä sinä tiedät mikä on ollut tärkeää tälle henkilölle? Se että muut ajattelevat pelkästään omaa imagoaan on ihan sinun omassa päässäsi.
Siitä blogi kirjoituksesta saa kuvan että hänellä oli vakavia terveysongelmia. Sairas mieli ajattelee ihan eri tavalla kuin terve. Siinä missä "terve" mieli miettii mitä lintua söisi lounaaksi, sairas mieli miettii että linnut syövät hänet lounaaksi.
Se että sairas tekee jotain väärää on syy, eikä se tee asiasta oikeaa. Mutta kyllä sen pystyy ymmärtämään.

Minä ymmärrän että väsyneenä ihminen voi nukahtaa rattiin ja ajaa rekan alle. Se ei ole oikein, mutta ymmärrän että sellaistakin tapahtuu, koska ihminen saattaa nukahtaa.

Koska ihminen saattaa sairastua mieleltään, hän voi myös tehdä siitä johtuvia asioita. Hän voi käyttäytyä sekä itseään että muita kohtaan tuhoisasti. Se ei ole oikein, mutta sellaista tapahtuu ja sen syy on sairaus. Ihminen joka tappaa lapsensa ei vaan voi olla terve. Oli diagnoosi mikä tahansa.

Mikä on muiden vastuu? Paljonko ulkopuolinen voi huomata, vaikuttaa, estää? Kaikki jotka ovat olleet mielenterveyspotilaiden kanssa tekemisissä tietävät kuinka raskasta se on tai arvaamatontakin. Jälkeen päin jossittelu sekä muiden että itsensä puolesta on turhaa, vaikka tämänkin tapauksen ympärillä sitä tulee olemaan ja paljon.

Voiko yhteiskunta ottaa enemmän vastuuta? Muokata toimintatapoja. Tehdä enemmän tutkimusta? Kouluttaa terveydenhuollon henkilökuntaa herkemmäksi jne.

Entä perheet ja puolisot? Voiko heitä opastaa paremmin? Opettaa tunnistamaan herkemmin. Kertoa kuinka tärkeää on olla läsnä ja milloin on hetki antaa asia ammattilaisten käsiin.

Tämä kaikki vaati rahaa ja resurseja. Joita ei ole tai haluta laittaa tuohon tämän enempää.
Paljon on saatu aikaiseksi ja silti koskaan ei tulla pääsemään nollaan. Se on vaan hyväksyttävä koska ihminen ei ole kone.

Perheen äiti oli ilmeisesti maanis-depressiivinen neljän vuoden ajan. Mies kyllä tiesi siitä, mutta kuka nyt voi neljää vuotta olla jatkuvasti toisen vierellä. Jos miehellä olisi ollut aavistustakaan siitä, että heiluri heilahtaisi niin voimakkaasti depressiivisen puolelle viime lauantaina, olisi varmaan pysytellyt kotosalla.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 01:57"]Miesten syyllistäminen on taas keino pitää äitimyyttiä yllä ja nainen-on-aina-uhri-harhaa?

Uskokaa nyt saatana , että se nainen on näissä tapauksissa murhaaja, siitä ei voi miestä eikä yhteiskuntaa syyttää!!!

Miksi tuollaisessa tilanteessa olevaa naista ymmärretään mutta mies demonisoidaan? En yleensä jaksa näitä keskusteluita lukea juuri siksi, että naisen tekemälle surmatyölle ei pitäisi alkaa heti etsiä lieventäviä asianhaaroja ja oikeutusta. Älkää etukäteen oikeuttako ja puolustelko tulevia lastensurmia vaan tuomitkaa ne!

      [/quote]

No näinpä. Ja tällä palstalla syytä, eli diagnoosia etsitään kissojen ja koirien kanssa. Miten se on niin vaikea käsittää, ettei lastensa murhaamiseen vaadita mitään hullun papereita? Ei mikään oikeuta saati lievennä tätä asiaa.

imagon esiintuomisen tarve näkyy tuon naisen www sivuilta.  

Mun äiti oli maanis-depressinen koko mun lapsuuden, sai vasta myöhään lääkkeet.. Meitä on 9 lasta, 1-2 vuoden välein, isä paljon poissa kotoa. Uhkaili joskus itsemurhalla ja siskon mukaan pahoinpiteli pikkuveljeäni. Itse en muista että olisi meitä satuttanut. Kerran lukitsi minut ja veljen mun huoneeseen tunniksi ja meni nukkumaan.

Pointti oli että vaikka olisi kuinka raskasta ja mielenterv. ongelmia, lapsien tappamiseen tarvitaan vielä jotain muutakin.. Pahuutta?

Parasta olisi, että sekopäänaiset jättäisivät lapset tekemättä tai ainakin tyytyisivät vain siihen yhteen. Aina ei tiedä etukäteen mutta kyllä moni on masentunut, väsynyt tms. jo ennen lasten hankkimista. Silloin kannattaisi miettiä, että jaksaako ihan oikeasti.

Helppo on aina jälkiviisaana puhua siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Yrittäkää itse olla mt-ongelmaisen kanssa suhteessa. Se on yhtä helvettiä ja emotionaalinen taakka on suunnaton, kun joutuu kuuntelemaan kaikenlaisia itsetuho puheita. En koskaan tule katumaan sitä, että lähdin suhteesta. Itsekästä? Ei, vaan järkevää; pelastin samalla oman mielenterveyteni.

Nainen oli sairastanut 4 vuotta. Uskon miehen kuunnelleen häntä ihan tarpeeksi. Ei hän voinut aavistaakaan moista romahdusta. Miestä ei todellakaan voi syyttää tässäkään tapauksessa. Neljässä vuodessa kerkiää aika monet keskustelut ja kuuntelut käymään läpi, veikkaisin että moni mies olis lähtenyt kävelemään ajat sitten helpomman elämän perään.

Päässäsi risteilee päivän mittaan kaikenlaisia ajatuksia. Minkä prosentin niistä kerrot lähimmäisellesi? Kuvittelisin, että sairaskin voisi tuollaisen ajatuksen jättää kertomatta (siinä pelossa, että asiaan puututaan) tai sitten jauhaa siitä usein. Kukaan suht normaalissa mielenterveydessä ei usko, että joku todella voisi tehdä noin. Ennen kuin karmeus sitten tapahtuu :( Toisaalta, sosiaalitoimi oli perheessä jo vieraillut. Miettikääpä sitä prosessia, joka johtaa esim lastensuojeluilmoituksen tekoon. Jotain on täytynyt tapahtua ja asiaan oli puututtu.