Rakastan miesystävääni mutta kaikki läheiseni inhoavat häntä.
Meillä on ollut miehen kanssa todella vaikeita aikoja. Olemme molemmat kasvaneet suhteemme aikana.
Moni asia huutaa punaista lippua suhteemme puolesta mutta me emme eroa vaan olemme hyväksyneet elämämme yhdessä.
Ulkopuoliset eivät ymmärrä ja tunnen syyllisyyttä suhteestani mieheeni.
Asiat ovat vaikeita.
Miten tämä asia tulisi kohdata? Olla vain välittämättä ja elää elämäänsä välittämättä muiden mielipiteistä.
Kamalaa hävetä ja samalla vain toivoa, että meidät hyväksyttäisiin.
Kokemuksia?
Kommentit (28)
Mies on ollut joskus väkivaltainen humalassa ollessaan. Olen ollut tästä avoin ja kertonut lähipiirilleni. Minä en puolusta väkivaltaa ja olen siitä hyvin pahoillani itseäni kohtaan mutta pitkien keskusteluiden ja vaiheiden jälkeen mies oli oma itsensä ja väkivallaton. On ollut siitä hyvin pahoillaan mutta eipä tällaisia asioita oikein kai koskaan voida unohtaa kukaan, en minä, ei mies eikä lähipiiri.
Ap
Vähän kauempaa näkee paremmin, se päivä tulee sinullekin. Silloin ihmettelet tätä aikaa, ja näet saman kuin muut.
Läheiset haluavat sinun parastasi, eivätkä siksi hyväksy väkivaltaista miestä. Tykkäisitkö itse ihmisestä, joka vetelisi tytärtäsi, siskoasi, äitiäsi tai kaveriasi kännissä turpaan?
Vierailija kirjoitti:
Läheiset haluavat sinun parastasi, eivätkä siksi hyväksy väkivaltaista miestä. Tykkäisitkö itse ihmisestä, joka vetelisi tytärtäsi, siskoasi, äitiäsi tai kaveriasi kännissä turpaan?
Juuri näin. Sisimmässäsi tiedät itsekin tämän ka siksi sinua hävettää tämä suhde ja oma alistumisesti kynnysmaton tasolle.
Älä vaan lisäänny moisen miehen kanssa.
Taas yksi provo lisää lauantai-iltaan.
Ja taas sama kysymys lopussa: Mitä tekisitte mutta tällä kertaa muodossa: Kokemuksia.
On tämä todella ihme palsta. Provoja lähes joka toinen aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Mies on ollut joskus väkivaltainen humalassa ollessaan. Olen ollut tästä avoin ja kertonut lähipiirilleni. Minä en puolusta väkivaltaa ja olen siitä hyvin pahoillani itseäni kohtaan mutta pitkien keskusteluiden ja vaiheiden jälkeen mies oli oma itsensä ja väkivallaton. On ollut siitä hyvin pahoillaan mutta eipä tällaisia asioita oikein kai koskaan voida unohtaa kukaan, en minä, ei mies eikä lähipiiri.
Ap
Voi naisparka.
Arvasin jo otsikosta että väkivalta ja päihteet on syynä.
Niin..
Olen peitellyt paljon suhdettamme ja moni jo luulee että olemme eronneet ajat sitten.
Edelleen olen tässä ja hänen kanssaan. Tunnen rakkautta häntä kohtaan mutta kun mietin edellistä "elämäämme" niin ahdistun ja häpeän oloani tässä. Nyt kaikki on hyvin mutta menneisyys huutaa ja saa voimaan pahoin. Tuskaa lisää se, että muut tietävät asioista mutta silti olen kiitollinen, että puhuin avoimesti ja sain väkivallan aiheuttaman syyllisyyden itsestäni pois.
Tottakai ymmärrän läheisiäni ja pelkäävät, että tulen taas satutetuksi.
Ei ole helppoja asioita elää eri maailmojen välillä ja yrittäen tasapainotella, ymmärtää ja mennä eteenpäin.
Ap
Olen muutenkin todella kiltti luonteeltani ja huomioin aina toiset ennen itseäni. Olen vaikeista kotioloista kasvanut ja oppinut ymmärtämään ihmisiä ja antamaan anteeksi.
Siksi on niin vaikeaa joskus olla kova ja olla armottoman lopullinen asioissa. Olen toki rajoja laittanut todella rohkeasti mutta en kestä ajatusta etteikö ihmiselle voisi antaa anteeksi ja päästää syyllisyydestä kun on kärsinyt seurauksensa siitä.
Tiedän, kuulostan aivan luuserilta mutta ymmärrys ja myötätunto on todella korostunut muita kohtaan omassa persoonassani.
Ap
Olen itsekin ollut suhteessa jossa mies oli väkivaltainen ja arvaamaton, eikä voinut luopua päihteistä.
Ainakin mun sydämen särki se, kun näin kyyneleet oman äitini silmissä kun hän sanoi, että pelkää niin paljon mun puolesta eikä pysty öitään nukkumaan rauhassa kun odottaa vaan että tulee puhelu, että mulle on tapahtunut jotain peruuttamatonta ja hän menettää lapsensa.
Osaatko yhtään samaistua?
Mulle tuli murtuneita luita ja aivotärähdys kaikkien mustelmien, kuhmujen ja naarmujen lisäksi.
En mäkään osannut itseäni arvostaa mutta tajuan, että se on aivan hlvetin kamalaa sisarelle, vanhemmalle, ystävälle jne vain katsoa sivusta kun rakasta satutetaan eikä voi tehdä muuta kuin vaan odottaa ja pelätä.
Mitä sä tekisit, jos joku satuttais sun lasta?
Googlaa läheisriippuvuus.
Toivon että ohjaudut hoitoon.
Tuota...
Mikä muu teillä on ollut "todella vaikeaa" paitsi se, että mies pieksee sinua?
Niin.
Tiedän kuinka väärin asiat ovat olleet ja olen pahoillani jokaista kohtaan joka on kokenut väkivaltaa.
Minut on vain laitettu pärjäämään yksin, ei kukaan puutu elämääni mutta koen suurta häpeää siitä kun tiedän, ettei minulle läheistestä ihmisestä pidetä. Tässä on suuria ristiriitoja joiden yli en pääse kai kovin edistyksellisesti.
Minua on "vain" kuritettu henkisesti ja revitty hiuksista, tönitty, lyöty kovaa jne..
Mutta ne on mennyttä elämää. Olen itse antanut anteeksi ja saanut miehen joka katuu mennyttä elämäänsä. Silti tämä ei vain nyt jotenkin todellisuudessa täsmää eikä saa tietenkään ketään vakuuttuneeksi.
Elän kai defenssien ohjaamana.
Ap
Ap on itse pahasti v a m m a i n e n !
Vierailija kirjoitti:
Olen muutenkin todella kiltti luonteeltani ja huomioin aina toiset ennen itseäni. Olen vaikeista kotioloista kasvanut ja oppinut ymmärtämään ihmisiä ja antamaan anteeksi.
Siksi on niin vaikeaa joskus olla kova ja olla armottoman lopullinen asioissa. Olen toki rajoja laittanut todella rohkeasti mutta en kestä ajatusta etteikö ihmiselle voisi antaa anteeksi ja päästää syyllisyydestä kun on kärsinyt seurauksensa siitä.
Tiedän, kuulostan aivan luuserilta mutta ymmärrys ja myötätunto on todella korostunut muita kohtaan omassa persoonassani.
Ap
Onko mies ollut kerran vai useammin sinua kohtaan väkivaltainen? Ja millaista tämä väkivalta on ollut?
Kuinka kauan suhteenne on kestänyt?
Kuinka kauan hän on ollut parempi?
Mies kuuluisi linnaan.
Et tajua itse tilannettasi kun olet niin aivopesty, mutta mies on rikollinen. Väkivaltarikollinen.
Jos hän koskeekaan sinuun enää, niin menet heti poliisille ja lääkärille.
Mua on myös aiemmin mm yritetty kuristaa kun mies oli niin alkoholipsykooseissaan.
Nyt se on jo vanha juttu, mutta kadun edelleen, että ymmärsin ja suojelin miestä enkä tehnyt ilmoitusta. Entä jos se tekee sitä muillekin?
Jouduin sen jälkeen myöhemmin uuteen suhteeseen, jossa mies raivostuessaan kävi käsiksi ja mm kuristi, löi, sylki päälle, haukkui, Toni, esti lähtemisen, ihan kaikkea mahdollista. Tämä juttu on suht tuore, mutta olen ylpeä että olen tajunnut tehdä rikosilmoituksen ja käydä lääkärissä ja kertoa läheisille rehellisesti, enkä peittele ja suojele.
Jos hän ei joudu nyt vastuuseen, niin on ainakin kirjattu tulevaa varten.
Et tunne mua, mutta mitä sä sanoisit mulle, jos sanoisin, että aion rakastaa ja pysyä tuon miehen rinnalla? Miehen joka kuristaa ja lyö ja alistaa kaikin tavoin?
Mitä sä sanoisit jos mä olisin vaikka sun äiti tai sisko, tai paras ystävä?
Ne on yleensä oikeassa