Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Surmaajaäitien haukkuminen suututtaa! (omakohtainen kokemus pimeiltä ajoilta)
25.11.2014 |
Heti alkuun huomautan, etten millään tavalla puolusta näiden äitien tekoja, mutta en myöskään ymmärrä, miten tällainen netissä repostelu ja haukkuminen mm. sairaaksi paskiaiseksi oikein hyödyttää uhreja tai tekijöitä itseään (näistä viimeisistä tosin toinen ei pääse koskaan näkemään kirjoituksia, omaksi onnekseen).
Olen aina ollut luonteeltani ailahtelevainen ja olen myös sairastanut masennusjakson vuosia ennen lapsiperhe-elämää. Ensimmäisen lapsen jälkeen en sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, vaikka sitä jopa "odotettiin" neuvolan taholta taustani huomioiden. Mutta saatuani toisen lapseni vajosin hetkiseksi jonnekin todella pimeään paikkaan.
Kokemus oli pelottava. Olin fyysisesti ihan kunnossa, ja jaksoin hoitaa kodin ja lapset. Rakastin lapsiani yli kaiken, ja vauvakin oli todella rauhallinen ja ihana. Kuitenkin univajeen, synnytyksen jälkeisen väliaikaisen rupsahtamisen ja kotiin jumahtamisen seurauksena aloin saada outoja ajatuksia. Pelkäsin mieheni pettävän minua työaikana; koin olevani surkea ja huono äiti; podin alemmuutta verrattuna kaikkiin maailman naisiin ja äiteihin. Tunsin, ettei mieheni rakastanut minua ja että minä ja lapset olisimme pilanneet hänen elämänsä (huom. tämä oli minun aivan tuulesta tempaisema juttu). Havahduin siihen, että mietin...
jos surmaisin itseni ja lapseni, niin miten oikein tekisin sen?
Hälytyskellot alkoivat soida. Kerroin ajatuksistani miehelleni, ja yhdessä koetimme helpottaa arkea niin, että pääsisin pahimmasta väsymyksestä ja alkaisin voida paremmin. Aloin ennen kaikkea pitämään huolen itsestäni. Olin varautunut puhumaan asiasta neuvolassa, mutta oloni ja mielialani alkoi parantua ennen seuraavaa käyntiä.
Kuten sanoin, en puolustele näiden äitien tekoja. Voin kuitenkin ymmärtää, kuinka helposti yksinäisyyttä ja väsymystä potevalla ihmisellä voi ns. naksahtaa päässä. Toki varsinaisten tekojen toteuttamiseen vaaditaan jo enemmän kuin synkkiä ajatuksia, mutta...
Pidän suurimpana ongelmana nyky-yhteiskunnassa sitä, että perheet ja varsinkin äidit ovat niin yksin. Perhekerhot ja muskarit eivät riitä korvaamaan sitä sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä ja vastavuoroisuutta, millä lapset on ennen kasvatettu (toki lapsensurmia on tapahtunut aina, kun esim. köyhiin perheisiin on syntynyt epätoivottuja lapsia - näissä on ilmeisesti ajateltu jo olemassa olevien lasten selviytymistä). Omalla kohdalla lasten sairastelu sekä isomman lapsen käytösongelmat tekivät kerhoihin ym. osallistumisesta mahdotonta. Ripustauduin mieheeni, joka aluksi ahdistui asiasta (myöhemmin ymmärsi, mistä oli kyse) mikä tietenkin sai minut ruokkimaan ikäviä ajatuksia ja epäilyjä entisestään. Tunsin olevani aivan yksin.
On helppoa sanoa, että pitäisi hakea apua. Psykologilta voi saada mielialalääkitystä ja keskusteluapua, mutta itse olisin kaivannut konkreettista arkiapua - lisäksi minun olisi pitänyt pitää esikoinen virikehoidossa vauvan syntymän jälkeen, niin karulta kuin se kuulostaakin. Perheet tarvitsevat apukäsiä - ennen lapset oli helppo lähettää ulos isompien mukana, mutta nykyään ei voida enää laittaa 2-3-vuotiaita ulkoilemaan yksinään. Jatkuva lasten tarpeiden täyttäminen aamusta iltaan ja illasta aamuun voi uuvuttaa kenet tahansa, jos lähellä ei ole tarpeeksi ihmisiä antamassa mahdollisuuden levähtää.
Ja uskokaa tai älkää, väsymys voi ajaa valmiiksi epävakaan ihmisen todella käsittämättömiin ratkaisuihin.
Kommentit (129)
Mua taas suututtaa nämä diipadaapa selittelyt ja ymmärtämiset, kun vanhempi surmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Univelka sumentaa kenen tahansa ihmisen ajatusmaailman, miksi vain äidit ovat silloin teidän mielestä oikeutettuja karmeisiin tekoihin? Mitä jos joku mies murhaisi jonkun vedoten univajeeseen? Teidän logiikalla tämä on ihan ok. Unohdetaan nyt tämä psykoosihomma, sitä kommentoin jo ylempänä. Joku nyt vetosi tähän univajeeseen, niin haluan kuulla taas yrityksiä perustella lapsiensa tappamista - tällä kertaa vedoten univajeeseen. Mammat, antaa palaa.
Mitä jos tämä äiti tuomitaan täydessä ymmärryksessä tehdyistä kahdesta murhasta? Vieläkö ymmärrätte?
Jokaisen aikuisen tulee ymmärtää omat resurssinsa lapsiakin hankkiessaan eikä vain ajatella jos en jaksa niin yhteiskunta hoitaa. Jos yksi lapsi jo rassaa niin paljon ettei sitä oikein jaksaisi hoitaa miksi hankkia useampia riesakseen? Toivottavasti tukiaisia pienennetään niin jää ihmisille enemmän omaa vastuuta jospa se ajatus toimeentulosta ja omista resursseistakin kirkastuisi. Kyllä tavallinen perhe jossa on kunnolliset vanhemmat pystyy yhden kaksi lasta hoitamaan keskenään ja nukkumaankin vuorotellen. Näinhän me kaikki teemme ja joskus olemme väsyneitä mutta niinhän se menee kaikissa perheissä. Jotkut jopa saavat apuja isovanhemmilta, sisaruksilta yms. On minullakin ollut pieniä lapsia ja joskus väsytti kun mies oli paljon poissa työnsä takia mutta hyvin siitä selvittiin. Eri asia on sitten perheet joissa viina, huumeet, baarit ja muut asiat kiinnostaa enemmän kuin omat lapset. Enemmän toki väsyttää niitä vanhempia joilla on useita lapsia kenties sairaitakin mutta eivöät hekään yleensä tapa lapsiaan vaikka väsyttääkin joskus ja paljon. Jos ihmisellä ei ole oma elämä hallinnassa ja vähäiset voimavarat tai mielenterveys kunnossa, ei kannattaisi niitä lapsia hankkina ei ainakaan montaa putkeen, luulisi jokaisen tämän tiedostava.
Hoitoon vaan jos joku puolustaa millään tavalla murhaajia. Puolustatte siis myös kouluampujia ym?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän äidissäkin on syytä mutta suurin vastuu on isällä joka oli ryyppäämässä ja huoraamassa. Jos olisi ollut kotona olisivat lapset edelleen elossa. Myös lastensuojelun vastuu on suurempi kuin äidin joka vain toi esiin monien äitien hädän.
Musta on erikoista, että äidit, jotka syöttävät lapsilleen eineksiä, tai joiden lapset ovat vaipoissa 3-vuotiaina tai syövät tuttia 4-vuotiaina, lynkataan yksissä tuumin toisten äitien toimesta. Mutta murhaajaäitejä hyysätään ja ymmärretään. Eikö lapsen murhaaminen ole sitä pahinta mahdollista äitiyttä vai olenko ymmärtänyt väärin?
Ja muistakaa se, että ajatuksista ja peloista, että lastaan vahingoittaa, on vielä valovuosien matka itse tekoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:32"]
Minä pelkään että jatkuva ymmärtäminen ja puolusteli johtaa aina vain uusiin murhiin.
[/quote]
Tätä minäkin pelkään. Sanoin miehellekin Rautavaaran jälkeen, että tämä asenneilmapiiri, jossa murhaava äiti on itse urhi, on erittäin vaarallinen, ja että kohta tulee seuraava tapaus.
Teko oli MURHA. Erityistä raakuutta käytetty. Teko oli SUUNNITELTU! siinä sitte ymmärrystä kehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse menin myös jotenkin sekaisin jo synnärillä heti synnytyksen jälkeen. Itkin hysteerisesti aina kun mies lähti takaisin kotiin oltuaan katsomassa meitä sairaalassa, muistan kyselleeni häneltä jatkuvasti Rakastatko mua ja vauvaa...en oikein muista mitä päässäni pyöri mutta niin kaikenlaisia ajatuksia virtasi jatkuvalla syötöllä että huh. Itkin sitä että mun piti jäädä sinne sairaalaan kipuineni ja väsymyksen kanssa vauvaa hoitamaan kun mies sai mennä normaalisti kotiin, vaivuin ihan johonkin syvään synkkyyteen ja itkeskelin siellä vaan. Kukaan hoitajista ei huomannut mitään, vaikka varmasti oli ainakin pari kertaa silmät punaisina kun tulivat katsomaan, kun olin juuri itkenyt. Voihan sitä tietty onnestakin itkeä niin. En pystynyt yhtään nukkumaan,jos vauva oli vieressäni sängyssä, kun pelkäsin että vaivun niin syvään uneen etten tajua jos satutan vauvaa jotenkin, kierähdän päälle tai jotain. Siispä ajattelin, että nostan nukkuvan vauvan omaan kärryynsä siihen viereen ja torkahdan, mutta sitten tuli hoitaja ja nosti vauvan takaisin sänkyyni ja toitotti vierihoidon tärkeydestä. Ei tehnyt mieli alkaa siinä sitten avautua olostaan kun ei mitään edes sen enempää kyselty. Tein vaan kuten käskettiin. Kotona sitten haahulin zombina vauvaa hoitaen pari kuukautta. Se oli ihan järkyttävää aikaa enkä vieläkään uskalla ajatella toista lasta sen takia. Oli pahojakin ajatuksia kun vauva itkee ja tarvitsee koko ajan jotain ja itse kaikki hoitelin kun mies kävi töissä. Onneksi en mitään pahaa ikinä tehnyt ja se menikin sitten ohi.
Vähän sekavaa tekstiä kun vaikea selittää näitä asioita mutta kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:40"]
Mitä jos tämä äiti tuomitaan täydessä ymmärryksessä tehdyistä kahdesta murhasta? Vieläkö ymmärrätte?
[/quote]
Johtuuko ymmärrys koska vagina? En tajua tätä ymmärtämistä, en sitten ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta tässä liian positiivisessa ja ymmärtävässä huomiossa on se, että se saattaa saada aikaan lisää samanlaisia tapauksia. Olikohan ihan sattumaa, että nämä 2 tapausta tulivat peräjälkeen. Olisi hyvä tuomita yhdellä äänellä, jottei joku epävakaa hairahdu hakemaan huomiota ja ymmärrystä tappamalla lapsensa.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:59"]
Mitä tämä murhaajaäidin ymmärtäminen ketään auttaa? Tällä loputtomalla ymmärtämisellä hän sai mitä halusi, huomiota. Jos tälläisiä tapauksia vaan selitellään väsymyksellä ja ymmärretään, niin eihän nämä perhesurmat tähän lopu. Näitä tulee vielä lisää koska edes julkisesti näitä ei tuomita vaan lässytetään väsymyksestä ja selitellään ties millä.
[/quote]
Teko oli kauhea, mutta kyllä tuntuu pahalta sen äidin puolesta kun pää taas selkenee ja tajuaa mitä on tehnyt. Niinhän se Espoossa kolme lastaan surmannut äitikin oli oikeudessa hysteerisenä pyytänyt kuolemantuomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:53"]
Kyllähän äidissäkin on syytä mutta suurin vastuu on isällä joka oli ryyppäämässä ja huoraamassa. Jos olisi ollut kotona olisivat lapset edelleen elossa. Myös lastensuojelun vastuu on suurempi kuin äidin joka vain toi esiin monien äitien hädän.
[/quote]
Häpeäisit. Ainoa vastuullinen on äiti. Kellään muulla ei ole osaa eikä arpaa hänen päätökseensä tehdä kaksi harkittua murhaa.
En ymmärrä puolustelua.
Valvoin itse 3,5 vuotta refluksivaivaisen lapsen kanssa. Heräsimme öisin 15 min -1 tunnin välein, kun vatsahapot herättivät lasta. Sitten alkoi kävely- ja kanniskelukierros ympäri kämppää.
Kun yritin väsyneenä hakea apua, lääkäreiden ja neuvolan mielestä olin vaan hysteerinen äiti, ensimmäinen lapsi jne. Ja ne neuvolan lääkäritarkastukset, aivan yhtä tyhjän kanssa. Siellä oli joku pikkulikka joka ei tiennyt mistään mitään ja meni heti paniikkiin, kun yritin kysyä jotain. Kuinka tuollaisia edes voidaan laittaa noihin hommiin, kun olisi tosiaan tarve tietää jostain jotain? Yksityiset lääkärit yhtä tyhjän kanssa: "Kyllä se ohi menee.." " Tällaista se vaan välillä on, lapset valvottaa.."
Ja kyllä, istuin joskus vessassa lukkojen takana itkemässä väsymystä. Silti, ei ikinä olisi tullut mieleen tehdä lapselle pahaa, omaa lopettamistani kyllä ajattelin, mutta ajatus lapsesta ilman äitiä lopetti ajatukset siihen paikkaan.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 14:18"]Teko oli kauhea, mutta kyllä tuntuu pahalta sen äidin puolesta kun pää taas selkenee ja tajuaa mitä on tehnyt. Niinhän se Espoossa kolme lastaan surmannut äitikin oli oikeudessa hysteerisenä pyytänyt kuolemantuomiota.
[/quote]
Ai. Minusta tuntuu pahalta lasten isän ja sukulaisten puolesta. Ja varsinkin niiden lasten puolesta.
Äidin mahdollinen katumus ja tuska on juuri se, mitä murhasta pitäisikin tuntea.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:53"]Musta on erikoista, että äidit, jotka syöttävät lapsilleen eineksiä, tai joiden lapset ovat vaipoissa 3-vuotiaina tai syövät tuttia 4-vuotiaina, lynkataan yksissä tuumin toisten äitien toimesta. Mutta murhaajaäitejä hyysätään ja ymmärretään. Eikö lapsen murhaaminen ole sitä pahinta mahdollista äitiyttä vai olenko ymmärtänyt väärin?
Ja muistakaa se, että ajatuksista ja peloista, että lastaan vahingoittaa, on vielä valovuosien matka itse tekoon.
[/quote]
Juu, tai jos oikeasti voit hyvin ja jaksat, niin se oikeuttaa varsinaiseen hyljeksintään äitien puolelta.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:45"]
Minua harmittaa eniten se että lööpeistä lähtien näitä murhanaisia marttyrisoidaan ja säälitään. Tuntuu niinkuin heille annettaisi juuri se mitä ne teollaan hakevat. Tyhmää spekulointia; mutta pakosti juolahtaa mieleen että olisiko tätä viimeisintäkään surmaa tapahtunut ilman median tapaa ikonisoida tekijöidä.
Eli kiitos, haukkukaa ainakin täällä noita juuri siksi ihmispaskaksi mitä nuo ovatkin.
[/quote]
TÄMÄ!! Suomessakin on tutkittu sitä sumaa, kun isät tekivät perhesurmia. Otsikointi ja repostelu sekä tällainen aloittajankin kirjoittama päänsilitys ovat yksi laukaisevista tekijöistä. Murha, surma ja tappo tulee tuomita, erityisesti kun kyseessä ovat pienet lapset, ei pelkästään itse murhan, vaan myös mahdollisten jäljittelijöiden vuoksi. Vertaan tätä kouluampumisiin - hymistely antaa kuvan, että tappaminen olisi jotenkin oikeutettavissa.
Komppaan aloitusta, ap. Olen itse mieleltäni terve ja vakaa ja rauhallinen persoona ja silti tuo ajanjakso kun toinen lapseni oli vauva ja esikoinen taapero oli elämäni synkintä, kamalinta aikaa. Olin yksin usein neljän seinän sisällä lasten jatkuvan sairastelun takia. Isommalla oli myös käytöshäiriötä ja muuta häikkää, oli aggressiivinen vauvaa kohtaan kumpaakaan ei voinut jättää hetkeksikään yksin, esikoinen ei nukkunut enää päiväunia ja muutenkin heräili ja nousi sängystä pois tuhoamaan kotia monta kertaa yössä. Vauvalla oli koliikki ja nukkui 20min. pätkissä kuukausikaupalla ja itki kuusi tuntia suoraa huutoa joka ilta.
En pimahtanut enkä vahingoittanut lapsiani. Mutta huusin usein, muistan kuinka oikein raivosin kerran keskellä yötä esikoiselle joka heräsi jo kolmannen kerran leikkimään kun ei muka väsyttänyt, oli nukkunut ehkä 4 tuntia koko vuorokauden aikana ja oli vasta 2.5v. En jaksanut viedä häntä ulos muuta kun pari kertaa viikossa olin niin väsynyt että kompastuin portaita alas lastenvaunujen kanssa, ei ollut turvallinen olo. Eli oltiin sisällä liian pienessä asunnossa, joskus pakosta, joskus jaksamisen puutteesta. Tarvitsin apua. Tarvitsin unta.
Mies oli pitkillä työmatkoilla ja teki yötä päivää töitä (on yrittäjä) ja joutilas hyvin toimeentuleva äitini joka asuu meitä lähellä matkusteli ja treffaili ystävien kanssa kaupungilla eikä auttanut. Sanoi vaan että jos niitä lapsia tehdään niin niitä sitten myös hoidetaan, ja ei kukaan häntäkään auttanut (mikä ei ole totta ollenkaan, muistan kuinka lastenvahdit, hänen oman äidin ja sisaret hoitivat meitä paljonkin, ottivat kaikki neljä lasta yökylään että he pääsisivät juhlimaan). En ikinä anna tätä hänelle anteeksi, tarvitsin häntä enemmän niinä aikoina kun olen koskaan häntä tarvinnut ja hän ei auttanut. Pyysin apua neuvolasta jossa tilannetta vähäteltiin, vedottiin normaaliin uhmaan ja sisaren syntymän aiheuttamaan mustasukkaisuuteen, sanottiin kyllä se siitä, soitin perheneuvolaan johon en päässyt koska tilanne oli "normaali ja meillä ei ollut muita ongelmia.
Kärsin ja selvisin. Mutta voin vaan kuvitella jos ei ole terve, jos mielessä on muutenkin vaara pimahtaa miten mahdoton tuo yhtälö olisi ollut.
Eli en oikeuta tekoja mutta näen miten tuo voi tapahtua helpostikin.
Alue: Aihe vapaa
Ei jumalauta, täällä yksi vajakki väittää aivan kirkkain silmin että synnytyksen jälkeinen psykoosi oikeuttaa kaikkeen. Joku sanoi, etten ymmärrä, ettei psykoosissa ihminen tiedosta tekojaan tai ymmärrä niitä, ja tajuan sen kyllä, mutta sitä en helvetti vie ymmärrä millä tavalla tämä yksi ainoa psykoositila, synnytyksen jälkeinen psykoosi on jotenkin niin erilainen kaikista muista psykoositiloista ja mielenterveysongelmista, että sen vaikutuksen alaisena kaikki raaimmatkin teot on periaatteessa oikeutettuja, "heitä pitää ymmärtää". En muista että olisi aiemmin perustettu useita myötätunto- ja ns "ymmärtämis" -ketjuja murhaajien puolesta, jotka ovat toimineet psykoosissa, päinvastoin haukuttu on toki kyllä, mutta sitten äiti joka helvetti vie tappaa omat lapsensa, saa tuutin täydeltä ymmärrystä - olihan hänellä tämä kaikkeen oikeuttava synnytysajan psykoosi. Olette uskomattomia.