Surmaajaäitien haukkuminen suututtaa! (omakohtainen kokemus pimeiltä ajoilta)

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:17"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:09"]Voidaanhan me lakaista koko juttu pois silmistä ja mielestä ja olla yrittämättäkään ymmärtää näitä tapauksia tai ehkäistä niitä. Mutta ei ne sillä vähene yhtään. Teko sinänsä on tuomittava. Mutta kyllähän nyky Suomessa hirveät paineet asetetaan äideille, ihan hirveät. Ja huom. Äideille pelkästään yksin. Ja miksi se äiti muuten jätetään ihan yksin sen vauvan/lapsen kanssa pitkiksi ajoiksi kotiin? Ilman mitään apua tai seurantaa? Monesti äiti ei voi nukkua yöllä tai päivälläkään. Miten siitä univajeesta toipuu? Vaikka olisi kaikkensa tehnyt? Ei se tee äidistä huonompaa jos on väsynyt. Tää helvetinmoinen yksin pärjäävien äitien ihannointi saisi loppua!!!
[/quote]
Se on suomessa 99% äidin valinta että onko yksin vai onko isä mukana
[/quote]
Tuota. 40 tuntia töitä viikossa on aika paljon lasten hereilläoloajasta.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:06"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:57"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:39"] Jos kyseessä olisi isän tekemä teko, olisi isän haukkuminen täysin sallittua. Mikä siinä on että äidin teko on jotenkin enemmän anteeksiannettavampi!?! Tämä, jos joku suututtaa minua. [/quote]   Isä ei voi sairastua synnytyspsykoosiin. Sen asian ymmärtämättä jättäminen suututtaa minua. [/quote] Jos psykoosissa oleva nuori tappaa ihmisiä, niin ei tasan heru sinulta siinä tilanteessa myötätuntoa. Synnytyksestä johtuva psykoosi ei ole sen oikeuttavampi kuin muissakaan tapauksissa taustalla ollut psykoosi. [/quote] Ei minulta nyttekään heru äidille myötätuntoa, ymmärrystä kyllä. [/quote] Luuletko olevasi jotenkin helvetin nokkela pilkunviilaamisellasi? Sivuutit väitteeni ihan täysin ja takerruit yhteen sanaan. Hyvä on, vaihda myötätunnon tilalle ymmärrys ja vastaa uudelleen. Jos on elämä vaikeaa ja väsyttää niin tapa sitten vaikka itsesi, mutta en keksi mitään oikeutusta siihen että viattomat lapset pitää viedä mukana.

[/quote]

Samaa mieltä tappaisi itsensä, mutta ovat ilmeisesti narsisteja ja psykopaatteja. Meidän pitäisi sitten ymmärtää näitä sekopäitä. Minusta lastentappajat pitäisi laittaa sähkötuoliin, voitaisiin ottaa kuolemantuomio käyttöön näissä tapauksissa.
[/quote]

Korjaan vähän sinua, mutta sinähän sen sanoit psykopaatteja eli mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka eivät ymmärrä tekojaan ennen kuin sumu hälvenee. Eli sinä myös olet sitä mieltä, että äiti oli mielisairas, sanoit sen juuri :)

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:06"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:57"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:39"] Jos kyseessä olisi isän tekemä teko, olisi isän haukkuminen täysin sallittua. Mikä siinä on että äidin teko on jotenkin enemmän anteeksiannettavampi!?! Tämä, jos joku suututtaa minua. [/quote]   Isä ei voi sairastua synnytyspsykoosiin. Sen asian ymmärtämättä jättäminen suututtaa minua. [/quote] Jos psykoosissa oleva nuori tappaa ihmisiä, niin ei tasan heru sinulta siinä tilanteessa myötätuntoa. Synnytyksestä johtuva psykoosi ei ole sen oikeuttavampi kuin muissakaan tapauksissa taustalla ollut psykoosi. [/quote] Ei minulta nyttekään heru äidille myötätuntoa, ymmärrystä kyllä. [/quote] Luuletko olevasi jotenkin helvetin nokkela pilkunviilaamisellasi? Sivuutit väitteeni ihan täysin ja takerruit yhteen sanaan. Hyvä on, vaihda myötätunnon tilalle ymmärrys ja vastaa uudelleen. Jos on elämä vaikeaa ja väsyttää niin tapa sitten vaikka itsesi, mutta en keksi mitään oikeutusta siihen että viattomat lapset pitää viedä mukana. [/quote] Samaa mieltä tappaisi itsensä, mutta ovat ilmeisesti narsisteja ja psykopaatteja. Meidän pitäisi sitten ymmärtää näitä sekopäitä. Minusta lastentappajat pitäisi laittaa sähkötuoliin, voitaisiin ottaa kuolemantuomio käyttöön näissä tapauksissa. [/quote] Korjaan vähän sinua, mutta sinähän sen sanoit psykopaatteja eli mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka eivät ymmärrä tekojaan ennen kuin sumu hälvenee. Eli sinä myös olet sitä mieltä, että äiti oli mielisairas, sanoit sen juuri :)

[/quote]

Hitler on varmasti sinun idoli ja ymmärrystä riittää, sinun logiikan mukaan.

Kysyisin sulta 34! Oliko sulla mitään alkumerkkejä, ennenkuin aloit vajota psykoosiin? Mitä tapahtui sitä ennen? Mua pelottaa että sekoan, vaikka mitään järkevää syytä niin ajatella ei kai ole. En ole koskaan ollut väkivaltainen kenellekään. Tämä liittyy kai ahdistuneisuushäiriöön enemmän, paniikki että sekoaa, vaikkei oikeesti ole hätää. Sori off topic !

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:12"]Sitten käsi ylös kaikki te, jotka olette joskus olleet psykoosissa?

Minä olen sen kokenut, lapseton olin, yli 20vuotta sitten tapahtui. Muistan ne asiat suurinpiirteiden kaikki mitä tapahtui ja ymmärrän kyllä että olin tosi sairas. Kuvittelin että isäni yrittää tappaa minut. Yritin hypätä kuudennen kerroksen parvekkeelta alas isää karkuun, en kuvitellut tai tajunnut että siinä voi kuolla, halusin vain päästä isääni karkuun. 

Otin käteeni myös ison kukkaruukun ja koitin heittää sen olohuoneen ikkunamme lasin läpi, se näytti silmiini siltä, niinkuin se lasi olisi joustanut, mennyt mutkalle ja se iso kukkaruukku kimposi takaisin syliini. En tiedä oliko se totta vai ei. Mä todella luulin että kuolen, jos en pääse kotoa pois. Mitään järjellistä syytä ei ollut pelätä. Näin myöskin harhoja, pahoja sellaisia ja ne tuntuivat ihan todelta. Vaanin isääni veitsi kädessä, olin varma että hän tappaa minut, jos mä en ehdi ensin tappamaan häntä. Onneksi isä sai veitsen pois minulta. Mitään rationaalista ajattelua ei ollut, ei mitään ajatusta syistä ta seurauksista, ei hetkeäkään.

Tuntuu ihan kauhealta, kun osa on sitä mieltä, että psykoosissa oleva ihminen tajuaa mitä tekee, paskanmarjat tajua. Täällä esitetään asiantuntevia lausuntoja siitä, miten olisi pitänyt olla ja käyttäytyä ja miksi ei tunnistettu oireita jne. Moniko teistä, jotka niin kovasti tästä psykoosista tietää, on kokenut sen? Toivottavasti tosi harva. Kyllä se sellainen reissu oli, etten pahimmalle vihamiehellenikään soisi. 
[/quote]

Näin! Ja jaksamisia sinulle :)

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:36"]

Heti alkuun huomautan, etten millään tavalla puolusta näiden äitien tekoja, mutta en myöskään ymmärrä, miten tällainen netissä repostelu ja haukkuminen mm. sairaaksi paskiaiseksi oikein hyödyttää uhreja tai tekijöitä itseään (näistä viimeisistä tosin toinen ei pääse koskaan näkemään kirjoituksia, omaksi onnekseen).

Olen aina ollut luonteeltani ailahtelevainen ja olen myös sairastanut masennusjakson vuosia ennen lapsiperhe-elämää. Ensimmäisen lapsen jälkeen en sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, vaikka sitä jopa "odotettiin" neuvolan taholta taustani huomioiden. Mutta saatuani toisen lapseni vajosin hetkiseksi jonnekin todella pimeään paikkaan.

Kokemus oli pelottava. Olin fyysisesti ihan kunnossa, ja jaksoin hoitaa kodin ja lapset. Rakastin lapsiani yli kaiken, ja vauvakin oli todella rauhallinen ja ihana. Kuitenkin univajeen, synnytyksen jälkeisen väliaikaisen rupsahtamisen ja kotiin jumahtamisen seurauksena aloin saada outoja ajatuksia. Pelkäsin mieheni pettävän minua työaikana; koin olevani surkea ja huono äiti; podin alemmuutta verrattuna kaikkiin maailman naisiin ja äiteihin. Tunsin, ettei mieheni rakastanut minua ja että minä ja lapset olisimme pilanneet hänen elämänsä (huom. tämä oli minun aivan tuulesta tempaisema juttu). Havahduin siihen, että mietin...

jos surmaisin itseni ja lapseni, niin miten oikein tekisin sen?

Hälytyskellot alkoivat soida. Kerroin ajatuksistani miehelleni, ja yhdessä koetimme helpottaa arkea niin, että pääsisin pahimmasta väsymyksestä ja alkaisin voida paremmin. Aloin ennen kaikkea pitämään huolen itsestäni. Olin varautunut puhumaan asiasta neuvolassa, mutta oloni ja mielialani alkoi parantua ennen seuraavaa käyntiä.

Kuten sanoin, en puolustele näiden äitien tekoja. Voin kuitenkin ymmärtää, kuinka helposti yksinäisyyttä ja väsymystä potevalla ihmisellä voi ns. naksahtaa päässä. Toki varsinaisten tekojen toteuttamiseen vaaditaan jo enemmän kuin synkkiä ajatuksia, mutta...

Pidän suurimpana ongelmana nyky-yhteiskunnassa sitä, että perheet ja varsinkin äidit ovat niin yksin. Perhekerhot ja muskarit eivät riitä korvaamaan sitä sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä ja vastavuoroisuutta, millä lapset on ennen kasvatettu (toki lapsensurmia on tapahtunut aina, kun esim. köyhiin perheisiin on syntynyt epätoivottuja lapsia - näissä on ilmeisesti ajateltu jo olemassa olevien lasten selviytymistä). Omalla kohdalla lasten sairastelu sekä isomman lapsen käytösongelmat tekivät kerhoihin ym. osallistumisesta mahdotonta. Ripustauduin mieheeni, joka aluksi ahdistui asiasta (myöhemmin ymmärsi, mistä oli kyse) mikä tietenkin sai minut ruokkimaan ikäviä ajatuksia ja epäilyjä entisestään. Tunsin olevani aivan yksin.

On helppoa sanoa, että pitäisi hakea apua. Psykologilta voi saada mielialalääkitystä ja keskusteluapua, mutta itse olisin kaivannut konkreettista arkiapua - lisäksi minun olisi pitänyt pitää esikoinen virikehoidossa vauvan syntymän jälkeen, niin karulta kuin se kuulostaakin. Perheet tarvitsevat apukäsiä - ennen lapset oli helppo lähettää ulos isompien mukana, mutta nykyään ei voida enää laittaa 2-3-vuotiaita ulkoilemaan yksinään. Jatkuva lasten tarpeiden täyttäminen aamusta iltaan ja illasta aamuun voi uuvuttaa kenet tahansa, jos lähellä ei ole tarpeeksi ihmisiä antamassa mahdollisuuden levähtää.

Ja uskokaa tai älkää, väsymys voi ajaa valmiiksi epävakaan ihmisen todella käsittämättömiin ratkaisuihin.

[/quote]

Ihminen on tekojensa summa! näitä ei vaan voi mitenkään hyväksyä tai hyssyttellä. Nämä tappajat ansaitsevat kovimmat tuomiot mitä löytyy. Ja turha selitellä millään mielenterveyden ongelmilla, kukaan joka toisen tappaa ei ole henkisesti kunnossa. Ihmettelen suuresti että osan tuomiota lievennetään sillä perusteella että ois kotelossa vikaa
[/quote]

"Ja turha selitellä millään mielenterveyden ongelmilla, kukaan joka toisen tappaa ei ole henkisesti kunnossa."

No kidding, eikö mielenterveysongelmat juurikin ole henkistä epätasapainoa, joten mitä ihmettä mahdat selittää?

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:06"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:57"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:39"] Jos kyseessä olisi isän tekemä teko, olisi isän haukkuminen täysin sallittua. Mikä siinä on että äidin teko on jotenkin enemmän anteeksiannettavampi!?! Tämä, jos joku suututtaa minua. [/quote]   Isä ei voi sairastua synnytyspsykoosiin. Sen asian ymmärtämättä jättäminen suututtaa minua. [/quote] Jos psykoosissa oleva nuori tappaa ihmisiä, niin ei tasan heru sinulta siinä tilanteessa myötätuntoa. Synnytyksestä johtuva psykoosi ei ole sen oikeuttavampi kuin muissakaan tapauksissa taustalla ollut psykoosi. [/quote] Ei minulta nyttekään heru äidille myötätuntoa, ymmärrystä kyllä. [/quote] Luuletko olevasi jotenkin helvetin nokkela pilkunviilaamisellasi? Sivuutit väitteeni ihan täysin ja takerruit yhteen sanaan. Hyvä on, vaihda myötätunnon tilalle ymmärrys ja vastaa uudelleen. Jos on elämä vaikeaa ja väsyttää niin tapa sitten vaikka itsesi, mutta en keksi mitään oikeutusta siihen että viattomat lapset pitää viedä mukana. [/quote] Samaa mieltä tappaisi itsensä, mutta ovat ilmeisesti narsisteja ja psykopaatteja. Meidän pitäisi sitten ymmärtää näitä sekopäitä. Minusta lastentappajat pitäisi laittaa sähkötuoliin, voitaisiin ottaa kuolemantuomio käyttöön näissä tapauksissa. [/quote] Korjaan vähän sinua, mutta sinähän sen sanoit psykopaatteja eli mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka eivät ymmärrä tekojaan ennen kuin sumu hälvenee. Eli sinä myös olet sitä mieltä, että äiti oli mielisairas, sanoit sen juuri :)

[/quote]

Hitler on varmasti sinun idoli ja ymmärrystä riittää, sinun logiikan mukaan.
[/quote]

Adolf ei liity tähän mitenkään ja on yksi ihminen jota suuresti halveksun tekojen perusteella. Myös halveksun sitä, että äiti tappoi lapsensa, se ei tarkoita ettenkö pysty myös ymmärtämään mikä johti siihen. Äidin paha olo. Mutta tosiaan itsehän sinä sen sanoit äiti oli mielenterveysongelmainen.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:17"]

Nyky-yhteiskunnassa, blaa blaa blaa...Luin tuossa joku aika sitten vuoden 1953 sanomalehteä, jossa tarjottiin halkojen ja rattaiden välissä yksivuotiasta tyttölasta hyvään kotiin ja vielä 1960-luvulla lapsia vietiin ulkoimaille. Tuon ajan nostalgisissa valokuvissa elämä voi näyttää vähän toiselta mitä se todellisuudessa oli. Elämä oli ihan oikeasti ankaraa. Lapset kasvoivat kurissa, vaimoja ja lapsia hakattiin, tapettiin ja pedofialia oli yleisempää. Jouduitko sinä esim lopettamaan peruskoulusi tultuasi opettajallesi raskaaksi, jota pidettiin ihan normaalina. Tai jouduitko 12-vuotiaana kulkemaan talosta taloon tekemässä töitä. 

Joko tekee mieli suvaitsevaan ja inhimilliseen nyky-yhteiskunttaan vai mennäänkö vielä ajassa taakse päin.

[/quote]

Olen tismalleen samaa mieltä. Minulle mummoni elämä sotien aikana pienten lasten äitinä ei olisi mikään nostalginen idylli, vaan lähellä helvettiä. Siinä synnytät ja toivut ilman mitään kipulääkkeitä, peset kaikki päivät sekä omia verisiä rättejä että vähintään sen yhden tai kahden vaippaikäisen rättejä, ruokaa ei ole tarpeeksi, rahaa ei ole, elämä on raatamista, jos lapsi sairastuu niin mistään ei saa apua, vaan pelko siitä lapsen menehtymisestä nykymittapuulla lieväänkin sairauteen on todellinen jne. Kaiken lisäksi puolisona on sodasta palannut, traumatisoitunut mies. Joka sitten myöhemmin menehtyi. Minä sanon suoraan etten kestäisi sellaista elämää.

Mediassa jokainen entisajan perhe on kuulunut porvarisukuun, ja jokaiselle on jostain ihmeellisesti riittänyt mummo tai pari lapsia vahtimaan, minkä lisäksi isossa, kauniissa puuhuvilassa on juossut iso lauma piikoja ja palvelijoita. Minä kuulun niiden piikojen ja palvelijoiden sukuun, joilla ei ollut rahaa palkata lisäapua, vaan joiden lapset ovat pärjänneet kotona päivät keskenään kun äiti on ollut töissä, ja ainahan ne lapset eivät vaan pärjää. En oikein näe mikä siinä elämässä ja siinä yhteiskunnassa olisi ollut paremmin kuin nyt. 

Hitler teki hirmutekonsa vakaasti harkiten, tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti, usean vuoden ajan. Ei äkillisesti psykoosissa.

Yrittäkää nyt muistaa, että suurin osa murhista tehdään täydessä ymmärryksessä.

Kova on ihmisllä tuomitsemisen ja kostamisen halu, harvalla on halua oikesti ymmärtää mistä lapsensurmat voivat johtua ja miten niitä voitaisiin estää. Miksi kukaan haluaisi moista negatiivista huomioita, mitä sillä voisi saavuttaa? Harva tuntuu tajuavan, että psykoosissa/vakavasti masentunut ei ajattele loogisesti eikä ole enää kiinni realiteeteissa. Näin ollen tälläisessa tilassa oleva ja lapsensa surmaava tuskin osaisi pelätä teosta uhkaavaa kuolemanrangaistustakaan. Näitähän täällä joku haluaa jaella. MInusta nämä ihmiset ovat rangaistuksensa saaneet jo surmateon hetkellä; elämä jatkossa (ja psykoosista/masennuksesta toipuneena) sen tiedon kanssa, että on tappanut omat lapsensa on jo rangaistuksista pahin.

Mietin kovasti mistä tälläinen hirmuinen lynkkaysmieliala nousee näiden tapausten yhteydessä. Siinäkin olisi hyvä aihe tutkimukselle.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:19"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:06"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:57"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:39"] Jos kyseessä olisi isän tekemä teko, olisi isän haukkuminen täysin sallittua. Mikä siinä on että äidin teko on jotenkin enemmän anteeksiannettavampi!?! Tämä, jos joku suututtaa minua. [/quote]   Isä ei voi sairastua synnytyspsykoosiin. Sen asian ymmärtämättä jättäminen suututtaa minua. [/quote] Jos psykoosissa oleva nuori tappaa ihmisiä, niin ei tasan heru sinulta siinä tilanteessa myötätuntoa. Synnytyksestä johtuva psykoosi ei ole sen oikeuttavampi kuin muissakaan tapauksissa taustalla ollut psykoosi. [/quote] Ei minulta nyttekään heru äidille myötätuntoa, ymmärrystä kyllä. [/quote] Luuletko olevasi jotenkin helvetin nokkela pilkunviilaamisellasi? Sivuutit väitteeni ihan täysin ja takerruit yhteen sanaan. Hyvä on, vaihda myötätunnon tilalle ymmärrys ja vastaa uudelleen. Jos on elämä vaikeaa ja väsyttää niin tapa sitten vaikka itsesi, mutta en keksi mitään oikeutusta siihen että viattomat lapset pitää viedä mukana. [/quote] Samaa mieltä tappaisi itsensä, mutta ovat ilmeisesti narsisteja ja psykopaatteja. Meidän pitäisi sitten ymmärtää näitä sekopäitä. Minusta lastentappajat pitäisi laittaa sähkötuoliin, voitaisiin ottaa kuolemantuomio käyttöön näissä tapauksissa. [/quote] Korjaan vähän sinua, mutta sinähän sen sanoit psykopaatteja eli mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka eivät ymmärrä tekojaan ennen kuin sumu hälvenee. Eli sinä myös olet sitä mieltä, että äiti oli mielisairas, sanoit sen juuri :) [/quote] Hitler on varmasti sinun idoli ja ymmärrystä riittää, sinun logiikan mukaan. [/quote] Adolf ei liity tähän mitenkään ja on yksi ihminen jota suuresti halveksun tekojen perusteella. Myös halveksun sitä, että äiti tappoi lapsensa, se ei tarkoita ettenkö pysty myös ymmärtämään mikä johti siihen. Äidin paha olo. Mutta tosiaan itsehän sinä sen sanoit äiti oli mielenterveysongelmainen.

[/quote]

Sinun logiikalla edelleen sinun pitäisi ymmärtää myös Hitleriä. Miksi sinulla ei riitä sympatiaa Hitlerille?

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:31"]Yrittäkää nyt muistaa, että suurin osa murhista tehdään täydessä ymmärryksessä.
[/quote]

Suurin osa juu, mutta tässä tapauksessa tuskin. On täysin mahdollista ja ajan kohdatkin täsmäävät, että äidillä on synnytyksen jälkeinen masennus tai jopa lapsivuodepsykoosi.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:34"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:19"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:06"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:57"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:39"] Jos kyseessä olisi isän tekemä teko, olisi isän haukkuminen täysin sallittua. Mikä siinä on että äidin teko on jotenkin enemmän anteeksiannettavampi!?! Tämä, jos joku suututtaa minua. [/quote]   Isä ei voi sairastua synnytyspsykoosiin. Sen asian ymmärtämättä jättäminen suututtaa minua. [/quote] Jos psykoosissa oleva nuori tappaa ihmisiä, niin ei tasan heru sinulta siinä tilanteessa myötätuntoa. Synnytyksestä johtuva psykoosi ei ole sen oikeuttavampi kuin muissakaan tapauksissa taustalla ollut psykoosi. [/quote] Ei minulta nyttekään heru äidille myötätuntoa, ymmärrystä kyllä. [/quote] Luuletko olevasi jotenkin helvetin nokkela pilkunviilaamisellasi? Sivuutit väitteeni ihan täysin ja takerruit yhteen sanaan. Hyvä on, vaihda myötätunnon tilalle ymmärrys ja vastaa uudelleen. Jos on elämä vaikeaa ja väsyttää niin tapa sitten vaikka itsesi, mutta en keksi mitään oikeutusta siihen että viattomat lapset pitää viedä mukana. [/quote] Samaa mieltä tappaisi itsensä, mutta ovat ilmeisesti narsisteja ja psykopaatteja. Meidän pitäisi sitten ymmärtää näitä sekopäitä. Minusta lastentappajat pitäisi laittaa sähkötuoliin, voitaisiin ottaa kuolemantuomio käyttöön näissä tapauksissa. [/quote] Korjaan vähän sinua, mutta sinähän sen sanoit psykopaatteja eli mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka eivät ymmärrä tekojaan ennen kuin sumu hälvenee. Eli sinä myös olet sitä mieltä, että äiti oli mielisairas, sanoit sen juuri :) [/quote] Hitler on varmasti sinun idoli ja ymmärrystä riittää, sinun logiikan mukaan. [/quote] Adolf ei liity tähän mitenkään ja on yksi ihminen jota suuresti halveksun tekojen perusteella. Myös halveksun sitä, että äiti tappoi lapsensa, se ei tarkoita ettenkö pysty myös ymmärtämään mikä johti siihen. Äidin paha olo. Mutta tosiaan itsehän sinä sen sanoit äiti oli mielenterveysongelmainen.

[/quote]

Sinun logiikalla edelleen sinun pitäisi ymmärtää myös Hitleriä. Miksi sinulla ei riitä sympatiaa Hitlerille?
[/quote]

Koska hitlerillä ei millää tavalla voinut olla synnytyksen jälkeistä masennusta tai lapsivuodepsykoosia :D

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:36"]

Heti alkuun huomautan, etten millään tavalla puolusta näiden äitien tekoja, mutta en myöskään ymmärrä, miten tällainen netissä repostelu ja haukkuminen mm. sairaaksi paskiaiseksi oikein hyödyttää uhreja tai tekijöitä itseään (näistä viimeisistä tosin toinen ei pääse koskaan näkemään kirjoituksia, omaksi onnekseen).

Olen aina ollut luonteeltani ailahtelevainen ja olen myös sairastanut masennusjakson vuosia ennen lapsiperhe-elämää. Ensimmäisen lapsen jälkeen en sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, vaikka sitä jopa "odotettiin" neuvolan taholta taustani huomioiden. Mutta saatuani toisen lapseni vajosin hetkiseksi jonnekin todella pimeään paikkaan.

Kokemus oli pelottava. Olin fyysisesti ihan kunnossa, ja jaksoin hoitaa kodin ja lapset. Rakastin lapsiani yli kaiken, ja vauvakin oli todella rauhallinen ja ihana. Kuitenkin univajeen, synnytyksen jälkeisen väliaikaisen rupsahtamisen ja kotiin jumahtamisen seurauksena aloin saada outoja ajatuksia. Pelkäsin mieheni pettävän minua työaikana; koin olevani surkea ja huono äiti; podin alemmuutta verrattuna kaikkiin maailman naisiin ja äiteihin. Tunsin, ettei mieheni rakastanut minua ja että minä ja lapset olisimme pilanneet hänen elämänsä (huom. tämä oli minun aivan tuulesta tempaisema juttu). Havahduin siihen, että mietin...

jos surmaisin itseni ja lapseni, niin miten oikein tekisin sen?

Hälytyskellot alkoivat soida. Kerroin ajatuksistani miehelleni, ja yhdessä koetimme helpottaa arkea niin, että pääsisin pahimmasta väsymyksestä ja alkaisin voida paremmin. Aloin ennen kaikkea pitämään huolen itsestäni. Olin varautunut puhumaan asiasta neuvolassa, mutta oloni ja mielialani alkoi parantua ennen seuraavaa käyntiä.

Kuten sanoin, en puolustele näiden äitien tekoja. Voin kuitenkin ymmärtää, kuinka helposti yksinäisyyttä ja väsymystä potevalla ihmisellä voi ns. naksahtaa päässä. Toki varsinaisten tekojen toteuttamiseen vaaditaan jo enemmän kuin synkkiä ajatuksia, mutta...

Pidän suurimpana ongelmana nyky-yhteiskunnassa sitä, että perheet ja varsinkin äidit ovat niin yksin. Perhekerhot ja muskarit eivät riitä korvaamaan sitä sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä ja vastavuoroisuutta, millä lapset on ennen kasvatettu (toki lapsensurmia on tapahtunut aina, kun esim. köyhiin perheisiin on syntynyt epätoivottuja lapsia - näissä on ilmeisesti ajateltu jo olemassa olevien lasten selviytymistä). Omalla kohdalla lasten sairastelu sekä isomman lapsen käytösongelmat tekivät kerhoihin ym. osallistumisesta mahdotonta. Ripustauduin mieheeni, joka aluksi ahdistui asiasta (myöhemmin ymmärsi, mistä oli kyse) mikä tietenkin sai minut ruokkimaan ikäviä ajatuksia ja epäilyjä entisestään. Tunsin olevani aivan yksin.

On helppoa sanoa, että pitäisi hakea apua. Psykologilta voi saada mielialalääkitystä ja keskusteluapua, mutta itse olisin kaivannut konkreettista arkiapua - lisäksi minun olisi pitänyt pitää esikoinen virikehoidossa vauvan syntymän jälkeen, niin karulta kuin se kuulostaakin. Perheet tarvitsevat apukäsiä - ennen lapset oli helppo lähettää ulos isompien mukana, mutta nykyään ei voida enää laittaa 2-3-vuotiaita ulkoilemaan yksinään. Jatkuva lasten tarpeiden täyttäminen aamusta iltaan ja illasta aamuun voi uuvuttaa kenet tahansa, jos lähellä ei ole tarpeeksi ihmisiä antamassa mahdollisuuden levähtää.

Ja uskokaa tai älkää, väsymys voi ajaa valmiiksi epävakaan ihmisen todella käsittämättömiin ratkaisuihin.

[/quote]

En tiedä miksi edes vastaan. En ymmärrä selittelyäsi, anteeksi vain, näin 1,6 vuotiaan lapsen äitinä. Mutta minullahan on vain yksi lapsi. Miksikö? Koska taustalla lapsen sairastelua, vaikea raskaus, oma masennus vuosia sitten ja tukiverkkojen puuttuminen. En ymmärrä, miksi et ole ottanut enemmän vastuuta elämästäsi? Miksi teit toisen lapsen, vaikka kerroit a) esikoisen sairastelevan paljon b) hänen olevan erikoislapsi c) sinulla ei ole tukiverkostoa? Miksi teit toisen lapsen tuohon tilanteeseen, pienellä ikäerolla? Ei kai se yllätys ole että elämstä tulee sitten rankkaa. Itse en uskaltaisi noista lähtökohdista tehdä toista lasta, ei pahalla ap.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:34"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:27"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:19"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:06"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:57"] [quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:39"] Jos kyseessä olisi isän tekemä teko, olisi isän haukkuminen täysin sallittua. Mikä siinä on että äidin teko on jotenkin enemmän anteeksiannettavampi!?! Tämä, jos joku suututtaa minua. [/quote]   Isä ei voi sairastua synnytyspsykoosiin. Sen asian ymmärtämättä jättäminen suututtaa minua. [/quote] Jos psykoosissa oleva nuori tappaa ihmisiä, niin ei tasan heru sinulta siinä tilanteessa myötätuntoa. Synnytyksestä johtuva psykoosi ei ole sen oikeuttavampi kuin muissakaan tapauksissa taustalla ollut psykoosi. [/quote] Ei minulta nyttekään heru äidille myötätuntoa, ymmärrystä kyllä. [/quote] Luuletko olevasi jotenkin helvetin nokkela pilkunviilaamisellasi? Sivuutit väitteeni ihan täysin ja takerruit yhteen sanaan. Hyvä on, vaihda myötätunnon tilalle ymmärrys ja vastaa uudelleen. Jos on elämä vaikeaa ja väsyttää niin tapa sitten vaikka itsesi, mutta en keksi mitään oikeutusta siihen että viattomat lapset pitää viedä mukana. [/quote] Samaa mieltä tappaisi itsensä, mutta ovat ilmeisesti narsisteja ja psykopaatteja. Meidän pitäisi sitten ymmärtää näitä sekopäitä. Minusta lastentappajat pitäisi laittaa sähkötuoliin, voitaisiin ottaa kuolemantuomio käyttöön näissä tapauksissa. [/quote] Korjaan vähän sinua, mutta sinähän sen sanoit psykopaatteja eli mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka eivät ymmärrä tekojaan ennen kuin sumu hälvenee. Eli sinä myös olet sitä mieltä, että äiti oli mielisairas, sanoit sen juuri :) [/quote] Hitler on varmasti sinun idoli ja ymmärrystä riittää, sinun logiikan mukaan. [/quote] Adolf ei liity tähän mitenkään ja on yksi ihminen jota suuresti halveksun tekojen perusteella. Myös halveksun sitä, että äiti tappoi lapsensa, se ei tarkoita ettenkö pysty myös ymmärtämään mikä johti siihen. Äidin paha olo. Mutta tosiaan itsehän sinä sen sanoit äiti oli mielenterveysongelmainen. [/quote] Sinun logiikalla edelleen sinun pitäisi ymmärtää myös Hitleriä. Miksi sinulla ei riitä sympatiaa Hitlerille? [/quote] Koska hitlerillä ei millää tavalla voinut olla synnytyksen jälkeistä masennusta tai lapsivuodepsykoosia :D

[/quote]

Onko se jotenkin hienompi psykoosi kuin Hitlerin psykoosi? Ja sentakia sinä ymmärrät. Miksi et ymmärrä kaikkia psykooseja tasa-arvoisesti?

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:36"]

Heti alkuun huomautan, etten millään tavalla puolusta näiden äitien tekoja, mutta en myöskään ymmärrä, miten tällainen netissä repostelu ja haukkuminen mm. sairaaksi paskiaiseksi oikein hyödyttää uhreja tai tekijöitä itseään (näistä viimeisistä tosin toinen ei pääse koskaan näkemään kirjoituksia, omaksi onnekseen).

Olen aina ollut luonteeltani ailahtelevainen ja olen myös sairastanut masennusjakson vuosia ennen lapsiperhe-elämää. Ensimmäisen lapsen jälkeen en sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, vaikka sitä jopa "odotettiin" neuvolan taholta taustani huomioiden. Mutta saatuani toisen lapseni vajosin hetkiseksi jonnekin todella pimeään paikkaan.

Kokemus oli pelottava. Olin fyysisesti ihan kunnossa, ja jaksoin hoitaa kodin ja lapset. Rakastin lapsiani yli kaiken, ja vauvakin oli todella rauhallinen ja ihana. Kuitenkin univajeen, synnytyksen jälkeisen väliaikaisen rupsahtamisen ja kotiin jumahtamisen seurauksena aloin saada outoja ajatuksia. Pelkäsin mieheni pettävän minua työaikana; koin olevani surkea ja huono äiti; podin alemmuutta verrattuna kaikkiin maailman naisiin ja äiteihin. Tunsin, ettei mieheni rakastanut minua ja että minä ja lapset olisimme pilanneet hänen elämänsä (huom. tämä oli minun aivan tuulesta tempaisema juttu). Havahduin siihen, että mietin...

jos surmaisin itseni ja lapseni, niin miten oikein tekisin sen?

Hälytyskellot alkoivat soida. Kerroin ajatuksistani miehelleni, ja yhdessä koetimme helpottaa arkea niin, että pääsisin pahimmasta väsymyksestä ja alkaisin voida paremmin. Aloin ennen kaikkea pitämään huolen itsestäni. Olin varautunut puhumaan asiasta neuvolassa, mutta oloni ja mielialani alkoi parantua ennen seuraavaa käyntiä.

Kuten sanoin, en puolustele näiden äitien tekoja. Voin kuitenkin ymmärtää, kuinka helposti yksinäisyyttä ja väsymystä potevalla ihmisellä voi ns. naksahtaa päässä. Toki varsinaisten tekojen toteuttamiseen vaaditaan jo enemmän kuin synkkiä ajatuksia, mutta...

Pidän suurimpana ongelmana nyky-yhteiskunnassa sitä, että perheet ja varsinkin äidit ovat niin yksin. Perhekerhot ja muskarit eivät riitä korvaamaan sitä sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä ja vastavuoroisuutta, millä lapset on ennen kasvatettu (toki lapsensurmia on tapahtunut aina, kun esim. köyhiin perheisiin on syntynyt epätoivottuja lapsia - näissä on ilmeisesti ajateltu jo olemassa olevien lasten selviytymistä). Omalla kohdalla lasten sairastelu sekä isomman lapsen käytösongelmat tekivät kerhoihin ym. osallistumisesta mahdotonta. Ripustauduin mieheeni, joka aluksi ahdistui asiasta (myöhemmin ymmärsi, mistä oli kyse) mikä tietenkin sai minut ruokkimaan ikäviä ajatuksia ja epäilyjä entisestään. Tunsin olevani aivan yksin.

On helppoa sanoa, että pitäisi hakea apua. Psykologilta voi saada mielialalääkitystä ja keskusteluapua, mutta itse olisin kaivannut konkreettista arkiapua - lisäksi minun olisi pitänyt pitää esikoinen virikehoidossa vauvan syntymän jälkeen, niin karulta kuin se kuulostaakin. Perheet tarvitsevat apukäsiä - ennen lapset oli helppo lähettää ulos isompien mukana, mutta nykyään ei voida enää laittaa 2-3-vuotiaita ulkoilemaan yksinään. Jatkuva lasten tarpeiden täyttäminen aamusta iltaan ja illasta aamuun voi uuvuttaa kenet tahansa, jos lähellä ei ole tarpeeksi ihmisiä antamassa mahdollisuuden levähtää.

Ja uskokaa tai älkää, väsymys voi ajaa valmiiksi epävakaan ihmisen todella käsittämättömiin ratkaisuihin.

[/quote]

En tiedä miksi edes vastaan. En ymmärrä selittelyäsi, anteeksi vain, näin 1,6 vuotiaan lapsen äitinä. Mutta minullahan on vain yksi lapsi. Miksikö? Koska taustalla lapsen sairastelua, vaikea raskaus, oma masennus vuosia sitten ja tukiverkkojen puuttuminen. En ymmärrä, miksi et ole ottanut enemmän vastuuta elämästäsi? Miksi teit toisen lapsen, vaikka kerroit a) esikoisen sairastelevan paljon b) hänen olevan erikoislapsi c) sinulla ei ole tukiverkostoa? Miksi teit toisen lapsen tuohon tilanteeseen, pienellä ikäerolla? Ei kai se yllätys ole että elämstä tulee sitten rankkaa. Itse en uskaltaisi noista lähtökohdista tehdä toista lasta, ei pahalla ap.

 
[/quote]

Sitten varmaan ymmärrät, että apee ei ollut kykeneväinen ajattelemaan niin pitkälle.

Teillä menee nyt ymmärtäminen ja syiden pohtiminen sekaisin myötätunnon, hyväksymisen, empatian ja puolustamisen kanssa. Minä uskon siihen, että jokainen ihminen toimii elämässään jollain tavoin "loogisesti", siis oman sisäisen elämänsä ja ymmärryksensä mukaan. Että kaikkien, ikävienkin tekojen taustalla, on joku syy. No aina ei ole, jos psykopaateista puhutaan, mutta heidän sisäisestä elämästään en mitään tiedäkään.

Olen silti iloinen siitä tiedosta, että täälläkin on ihmisiä jotka pyrkivät näkemään ihmiset ja syyt näiden tekojen takana.

Joku aiemmin kysyi sitä, millaista apua olisin tarvinnut. Olisin tarvinnut aikaa levätä vauvan kanssa vastasynnyttäneenä ja olisin tarvinnut aikaa pitää itsestäni huolta, etten olisi vajonnut väsymykseen ja alkanut kärsiä huonosta itsetunnosta. Ei sellaista apua valitettavasti saa edes lastensuojelusta, ellei nyt suorastaan anna lapsiaan pois. (No niinhän varmaan moni täällä haluaisi minullekin toivottaa, mutta jälleen törmätään siihen että podin jo valmiiksi huonoa omatuntoa siitä, että olin huono äiti enkä jaksanut).

Mitä tulee entisten aikojen ihannointiin... on ihan totta, että naisten tuli olla pellolla jo seuraavana päivänä synnytyksestä, ei siinä mitään. Toisaalta on ollut aika, jolloin sairaalassa maattiin viikon verran synnytyksen jälkeen passattavana. Silti koen, että nykynaisilla ja -äideilla on omat paineensa. Katsokaa vaikka tätä palstaa; edes vatsanahka ei saisi venyä raskauden myötä, puhumattakaan muun elämän muuttumisesta lasten myötä.

- ap

Univelka on myös yksi joka saa ihmisen sekaisin. Äiti ei nuku kuin pieniä pätkiä yöllä ja tuskin saa unta päivälläkään. Silloin kun miea oli kaverin kanssa ulkona, olisi se voinut olla kotona ja antaa äidin nukkua.

Joku täällä varmaan tietää sen valvomiskoe jutun. En muista tarkaan koko juttua enkä ole varma tapahtuiko venäjällä. Ajan kohta taisi silti olla jotain 1900-1960. Kumminkin joukko ihmisiä pakotettiin valvomaan monta viikkoa suljetussa huoneessa. Loppu tuloshan siinä oli, että ne sekosivat. Söivät itseään ja toisiaan ja tappoivat siinä samassa pari vartijaakin.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:37"]

En tiedä miksi edes vastaan. En ymmärrä selittelyäsi, anteeksi vain, näin 1,6 vuotiaan lapsen äitinä. Mutta minullahan on vain yksi lapsi. Miksikö? Koska taustalla lapsen sairastelua, vaikea raskaus, oma masennus vuosia sitten ja tukiverkkojen puuttuminen. En ymmärrä, miksi et ole ottanut enemmän vastuuta elämästäsi? Miksi teit toisen lapsen, vaikka kerroit a) esikoisen sairastelevan paljon b) hänen olevan erikoislapsi c) sinulla ei ole tukiverkostoa? Miksi teit toisen lapsen tuohon tilanteeseen, pienellä ikäerolla? Ei kai se yllätys ole että elämstä tulee sitten rankkaa. Itse en uskaltaisi noista lähtökohdista tehdä toista lasta, ei pahalla ap.[/quote]

Teit aika jänniä oletuksia elämästäni viestin perusteella. Korostan edelleen, että juuri tämän "minun ei olisi pitänyt edes tehdä lapsia"-ajatuksen vuoksi päädyin sinne synkkyyteen. Ymmärrätkö, että kommenttisi ei olisi minua auttanut? Et varmaankaan.

Mutta ei, lapseni ei ollut erityislapsi vaan käyttäytyi hankalasti toisen lapsen syntymän myötä. Hän sairasteli ihan normaalisti. En potenut minkäänlaisia mielialaoireita ensimmäisen lapsen jälkeen, päinvastoin voin todella hyvin ja se oli hienoa aikaan. Lapsilla oli ikäeroa lähes viisi vuotta.

- ap