Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten saada elämä kulumaan ilman parisuhdetta?
01.10.2021 |
Tai lapsia.
Ikää 36, ihan toivotonta löytää enää mitään, tinderit ja kaikki koluttu läpi moneen kertaan.
Kertokaa te muut lapsettomiksi jääneet ikisinkut mitä teette elämällänne? Varmaan ihan ensimmäisenä pitäisi löytää enemmän sinkkukavereita, kun viimeisetkin ystävät kadonneet perhe/parisuhdekuplaansa koronan myötä. Ei meille sinkuille ole aikaa niissä piireissä... Toisaalta pelottaa sekin että jos löytää uusia ystäviä, niin taas on vaan jonkun parisuhteen korvike ja ystävyys lempataan heti kun se oma rakas löytyy.
Kommentit (161)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kuluu niin, että tuskin huomaatkaan. Varsinkin 40:stä eteenpäin.
Tätä odotellessa...
Vierailija kirjoitti:
Pitää vaan keksiä jotain mikä kiinnostaa ja on mahdollista taloudellisesti. En mä voi kertoa sun puolesta mikä sua kiinnostaa. Varmasti suurin homma on käydä se surutyö läpi, ettei elämä mennytkään ihan niin kuin olisi toivonut. Mulla meni siinä kriisissä jotain 5 vuotta. Olin todella pohjalla silloin. Jouduin lataamoonkin. Onneksi onnistuin kuitenkin pysyttelemään työelämässä, vaikka niiden vuosien aikana halveksuin työelämääkin.
Mulla on nyt pari viimeistä vuotta mennyt ihmeen hyvin. Olen jotenkin alkanut hyväksyä tilanteeni, enkä enää piehtaroi itsesäälissäni 24/7.
Lohdullista kuulla. Itselläni korona pisti työkuviot täysin seis, mutta nyt onneksi toivoa että ala elpyy taas. Ehkä sitten kun saa takaisin luottotiedot jne voisi kuvitella että rahaa voisi riittää johonkin lyhytterapiaankin tms, jotta voisi käsitellä tämän yksin jäämisen ihan ammattilaisen kanssa. Niin iso pettymys se on minulle ollut.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei keksi elämäänsä muuta sisältöä kuin parisuhteen, niin heikosti menee.
Ennen koronaa pärjäsin kyllä ilman parisuhdetta, aktiivisena ikisinkkuna. Korona pisti sitten kaiken uusiksi, taloudellisen tilanteen, harrastukset, ystävyyssuhteet jne.
Ilman koronaa ja ilman perhettä pakkaisin fillarin ja lähtisin ajamaan maapallon "ympäri"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala kylvämään kukkia ja tutki mikroskoopilla kastematoja. Voit myös tutkia omaa seksuaalisuuttasi sillä mikään ei estä sinua kokeilemasta uusia muotivirtauksia sateenkaariporukoissa ja niistähän voi löytyä vaikka elämäsi mies joka tekee sinusta patjansa.
Vierailija kirjoitti:
Pitää hommata joku projekti niin aika menee suitsait sukkelaan. Ala vaikka kunnostaa huonekaluja tai etsi ja myy hienoja kirppislöytöjä.
Jep, pitää keksiä joku asia mihin tuntea intohimoa, niin että se alkaa viedä merkittävän osan kaikesta ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännössä ollut kohta kaksi vuotta omaehtoisessa karanteenissa ja enkä ole ollut tekemisissä ihmisten kanssa. Ruuat tilaan kotiin ja jonkin verran ulkoilen. Vielä ei ahdista eikä seinät kaadu päälle.
Huh, aikamoista! Olen itsekin introvertti, mutta tämä koronaeristys, parisuhteettomuus, ystävien katoaminen, taloudellisen tilanteen huonontuminen on kaikki yhdessä ollut hankalaa kestää :/
Niin, kaikki on suhteellista. Enemmän suorittaminen, urakeskeisyys ja 24/7 elämä kaataa ihmisiä kuin yksinolo, rauhoittuminen ja seesteisyys.
Vierailija kirjoitti:
Tee parin päivän reissuja Suomessa, Virossa ja Ruotsissa. Tai ota äkkilähtö ja lähde lämpimään. TicoTico.
Tähän ei valitettavasti varaa :( lähtisin kyllä heti vaeltamaan jne jos vaan olisi taloudellisesti mahdollista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tee juuri mitään kuin käyn töissä, syön, nukun, ulkoilen. Olen onnellinen. Ihmissuhteita minulla ei ole lainkaan enkä niitä halua.
Tämä menee vähän ohi, kun ketjun pointtinahan oli, että miten hyväksyy yksin jäämisen ja elää sen kanssa.
Pohdin sitä itsekin paljon joskus kolmekymppisenä ennen kuin löysin lasteni isän. Ja sitten uudelleen eron jälkeen. Noh, minulla tietysti on nuo lapset, joten periaatteessa voisin elää ilman parisuhdettakin hyvää elämään.
Eipä ole ohjeita antaa, tunnistan tuon saman ajatuksen, että niitä ystäviäkin on vaikea löytää nelikymppisenä. Silti, miksi olet suoraan asennoitunut, ettet ketään enää löydä? Ok, voi olla, ettet löydä, mutta eikö olisi jotenkin toiveekkaampaa ja positiivisempaa elää ajatellen, että kaikki on vielä mahdollista. Kun kuitenkin sitä toista kaipaisit vierellesi. Toivossa on hyvä elää, vaikka sitten lopun elämää ajatella, että sieltä se vielä tulee. Jos elämän ehtoopuolella tajuaa, ettei näin tapahtunutkaan, niin on kuitenkin elänyt menettämättä toivoa.
Eräs sukulaiseni muuten eli täysin sinkkuna (ihan ilman vakituisia parisuhteita) yli 50 vuotiaaksi. 50+ iässä sitten löysivät toisensa vanhan kaverinsa kanssa. Olivat tunteneet noin 30 vuotta samassa kaveriporukassa, ja mies oli tuossa vaiheessa eronnut. Nainen, joka ei ollut koskaan edes tapaillut, asuu nykyään yhteisessä asunnossa miehen kanssa ja ovat kihloissakin. Jos olet kolmekymppinen, niin onhan sulla aikaa.
Itsekin "jouduin" kakkoskiekalle, ja kuvittelin, että mistään ei löydä ketään. Ja kyllä, se Tinderkin oli koluttu läpi. Kävin varmaan 30 treffeillä, ennen kuin mieheni tuli vastaan. Alkoivat palaset loksahtaa, ja ymmärsin, miksi kenenkään noiden 29 miehen kanssa juttu ei edennyt. Ja tämä oli yllättävän usein miesten valinta, vaikka olen ihan nätti, älykäs, huumorintajuinen ja lämmin - lisäksi asiat kunnossa. Silti en vaan kelvannut. Kun mieheni tapasin, niin hän tiesi heti, että haluaa minut. Eikä jättänyt sitä epäselväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei keksi elämäänsä muuta sisältöä kuin parisuhteen, niin heikosti menee.
No on minusta HYVÄ parisuhde varmasti elämäntuskaa helpottava olotila. Voisin ainakin kuvitella niin ja havaitsen sellaista ympärilläni. Mutta kun ei sellaista kaikki vaan koskaan SAA! Ei se ole mitään sellaista minkä voi ostaa kaupan hyllyltä. Eikä sellaista saa välttämättä vaikka olisi kuinka hyvä ja kiva ihminen, jos kukaan ei vaan kiinnostu sinusta sillä tavalla.
Parisuhteita ei saisi arvottaa liian korkealle elämän arvoissa vain koska useimmilla on ollut parisuhteita.
Useimmilla on myös kokemuksia huonoista parisuhteista. Eli parisuhde ei ole mikään itseisarvo. Moni ihminen on mielenterveysongelmainen koska heillä ei ole ollut parisuhdetta. Mutta moni on myös mielenterveysongelmainen koska heillä on OLLUT parisuhde. Sekin kannattaa aina muistaa.
Sairastuin syöpään siinä ei sen jälkeen mieti mitään turhia,elämä aukesi täysin eri tavalla. Joka aamu herään kiitollisena ja iloisena,siitäkin tulee hyvä mieli jos sataa vettä,senkun ulos kävelylle,on mieletön tunne kun nostaa kasvonsa kohti taivasta ja tuntee vesipisaroiden valuvan iholle,tietää olevansa elossa. Käyn urheilemassa ja lepää,luen ja kirjoitan. Näen harvoja ystäviä,mutta onni löytyy omasta sydämestä ja siitä tunteesta,olla olemassa. 💖
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä parisuhteessakin pitää ite se kaikki tekeminen keksiä. Eikä toinen aina halua tehdä samoja juttuja kuin sinä. Ihan yhtä pitkästyttävää. Mielestäni elämä on tosi pitkästyttävää koska vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinua vanhempi. Lapset aikuisia. Ei lemmikkejä. Käyn töissä, nukun hyvin, urheilen, teen kotitöitä, tapaan ystäviä ja sukulaisia jne... Aikaa ei tahdo löytyä parisuhteelle.
Sinullakin on ne lapset... Ja ilmeisesti ystäväpiiri ollut sellainen ettei sinkkuja dumpata ulos.
Minun lapsilla on omat elämät. Ja parisuhteensa. Ei ne minua viihdytä. Käyvät välillä kylässä. Minulla on muutama läheinen. Viihdyn paljon yksin.
Tutki historiaa (jos vain yhtään kiinnostaa). Avaa maailmaa aivan eri tavalla kun käy maailman tapahtumia historiasta lävitse. Itseäni ei historia aiemmin ole kiinnostanut, mutta nyt vanhempana en muuta tee kuin tutkin menneisyyttä.
Jos olet mies niin Thaimaasta löydät vaimon itsellesi. Ja jos taas olet nainen, niin Gambiasta.
Alue: Aihe vapaa
Huh, aikamoista! Olen itsekin introvertti, mutta tämä koronaeristys, parisuhteettomuus, ystävien katoaminen, taloudellisen tilanteen huonontuminen on kaikki yhdessä ollut hankalaa kestää :/