Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa, mulla on kauhee olo. Avioliitosta, iästä, pettämisestä. Kaikesta.
21.11.2014 |
Ihan hirvittävä olo, auttakaa olkaa kiltti. En voi puhua kellekään, kukaan ei tiedä, ootte ainoa toivoni. Olen naimisissa, piiiitkässä liitossa, siltä ainakin tuntuu. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta ja liitto on aina ollut vaikea. Viime ajat ihan helvettiä. Tai ei helvettiä, vaan tappavaa tylsyyttä. Tuntuu kuin oltaisiin kaksi pystyyn kuollutta keloa, ihan hirveää. Kamppailen itse ikäkriisin kanssa myös, kyseenalaistan kaiken elämässäni, kaikki valinnat uran ja perheenkin suhteen, vaikka lapsia rakastan. En vaan jaksa tätä kaikkea ja olen levoton, äreä, poissaoleva ja onneton koko ajan.
No niin tietty kävi, että tyttöjen illassa pari kuukautta sitten tapasin baarissa miehen, joka vei jalat alta. Ihastuin ihan hirveästi ja meillä oli aivan mielettömän ihana ilta. Mitään ei varsinaisesti tapahtunut, jotain pientä mutta ei mitään, mistä pitäisi tehdä kellekään tiliä. Sen jälkeen olemme olleet yhteydessä miehen kanssa lähes päivittäin erilaisilla viesteillä, mutta ei tavattu. Ollaan viestitelty, vitsailtu ja vähän juttu on välillä mennyt enemmän kuin flirtiksi. Tekstarisuhde on ollut kuin henkireikä tässä kaiken elämän minusta imevässä arkitodellisuudessani.
Ja nyt tuo toinen mies päätti jutun, yhdellä viestillä. Olo on todella typertynyt ja lyöty. En merkinnyt hänelle ilmeisesti mitään, yksi väärä tai väärinymmärretty viesti ja se oli siinä. Olen oikeasti ihan hajalla tästä, enkä tiedä miten jatkaa niinkuin ei mitään. Olen ollut iloisempi ja vähemmän ahdistunut kotona kun on ollut joku pakomahdollisuus, mutta entäs nyt? En meinaa kestää.
Mitä teen, en voi enää ainakaan viestitellä miehelle, se tuli selväksi. Olen kuin kissa pistoksessa, todella ahdistunut olo enkä voi tehdä mitään, yhtään mitään. Istun tässä ja itken sisäänpäin, ettei oma mies huomaa. Auttakaa, kuolen tähän ahdistukseen.
Kommentit (51)
Kuvittele miltä tuntuisi kun miehesi tekisi sinulle noin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän sama tilanne... Kyseenalaistan tekemiäni ura, perhe ym. valintoja, kun kohtasin täydellisen miehen. Oman miehen kanssa ei vaan voi päästä samaan, olemme jo lähtökohdiltaan liian erilaiset.
Teimme ihastuksen kanssa töitä puoli vuotta yhdessä ja ilmassa oli rakkaustarina. Mies ei kuitenkaan halunnut suhteeseen, enkä tiedä olisinko itsekään siihen loppupeleissä pystynyt. Kummallakin aiempia petetyksi tulemisia...
Oman miehen kanssa olen niin yksin henkisesti. Emme koskaan ole samalla aallonpituudella olleetkaan, emme kokeneet kumppanuutta siinä mielessä kuin nyt 15 vuotta vanhempana sen ymmärrän olevan mahdollista.
Yritän tyytyä tilanteeseen ja panostaa monin tavoin jaksamiseeni, uraan sekä lapsiini. Harrastan miehen kanssa seksiä, vaikkei se miltään tunnukaan. Ajatukseni viipyilevät tämän tästä ihastuksessani, mutta annan ajatusten tulla ja mennä. Luotan siihen, että elämäni tulee tästä vielä paranemaan, hyviä asioita on vielä tulossa minunkin kohdalleni.
Sinua painaa huoli lapsesta ja tunne siitä että joudut yksin ottamaan häneen liittyvän "taakan" kantaaksesi. Pystyisitkö mitenkään vierittämään tätä taakkaa enemmän miehellesi? Pystyisittekö hoitamaan yhdessä siihen liittyvät lääkäri ym. käynnit? Ehkä siellä avautuisi mahdollisuus kertoa omista tunteistasi ja vyyhti lähtisi aukeamaan?
Onko muuten häpeä jo helpottanut nukutun yön jälkeen? Anna kenkää mielessäsi tuollaiselle, joka rikkoi luottamuksesi!
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:31"]
Eroa jos muita haluat. So simple.
[/quote]
Not quite. Noin mäkin ajattelin ennen. Sitten elin elämän siinä välissä ja opin näkemään harmaankin sävyjä.
ap
[/quote]
Eli toisin sanoen tiukan paikan tullessa omalle kohdalle hyväksyit kiltisti sen, ettei sinulle ole selkärankaa, eihän sinulla tarvitse kun olet niin onneton, että kaikkien pitäisi se ymmärtää.
Inhottaa tuo alentuva "harmaan sävyt" -lässytys aina, kun joku kehottaa tekemään mikä on oikein (mutta ei kivaa).
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 22:49"]
Ollaan umpikujassa, en osaa enää. Enkä tiedä haluanko. Tossa se istuu ja yhtä hyvin voisi olla vaikka valtameri välissä. En olisi ikinä uskonut, että ihastunut kehenkään toiseen näin, mut niin tapahtui ja olo on kuin jätetyllä, vaikka ei ollut mitään todellista, mistä minut olisi voinut jättää. Tunnen itseni ihan megaluokan idiootiksi.
Mikä auttaa tähän ahdistukseen. Nyt avasin viinipullon, ei ehkä hyvä idea.
ap
[/quote]
Kysypä itseltäsi olisiko tilanne ok jos miehelläsi olisi nainen, jonka kanssa hän viestittelisi niinkuin sinä teit tämän tuttavuutesi kanssa? Jos vastauksesi on, että se olisi ok, niin tiedät itsekin, että teidän on miehesi kanssa erottava. Sitten voit ottaa vielä yhteyttä tähän uutteen tuttavuuteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 00:45"]
No mitä siten tarkemmin ottaen tapahtui sinun ja ihastuksen välillä? Siis mistä moinen häpeä?
[/quote]
En häpeä sitä ekaa iltaa ja molempien ilmiselvää halua ja keskinäistä kemiaa silloin, sitä vaalin ikuisesti. Häpeän sitä, että avauduin hänelle niin paljon kaikesta tämän parin kuukauden aikana, että joku tietää minusta niin paljon enkä silti kelpaa. Tai siksi kelpaa. Ja meillä oli.. no onko puhelinseksi oikea sana... vielä eilen. Oikeastaan ekan kerran niin selvästi, sitä ennen oli lähinnä flirttiä ja muuta. Miehen mukaan kaiken loppuminen ei liittynyt siihen, vaan yhteen ihan toiseen asiaan. Tunnen itseni häväistyksi jotenkin ja hävettää ne viestit suunnattomasti. Ja olisin itse halunnut jatkaa, mihin jäätiin ja sitten kaikki vaan loppuu ihan toisen asian, typerän väärinkäsityksen takia.
ap
[/quote]
Täytyy sanoa, että on se kumma, jos et oikeasti tajua hävetä tuollaista käytöstä. Mietippä asiaa miehesi näkökulmasta. Jos ihminen ei osaa hävetä moraalitonta käytöstään, niin silloin se on pulassa. Itseäni hävettäisi edes AJATELLA jotain seksuaalista jostain toisesta ihmisestä kuin puolisostani. Häpeä on hyvästä,se kertoo meille oikean ja väärän eron. Yritä sisi oikeasti löytää ihastuksesi alta syyllisysy ja häpeä, että pääset kosketuksiin itsesi ja tunteidesi kanssa - uskon, että olet hyvä ihminen, joka kyllä OSAA hävetä, kun yrittää ja ajattelee. Olet hukanntu kosketuksen ITSEESI, et mieheesi!
En ymmärrä tätä valitusta, että on"henkisesti yksin". Me kaikki olemme henkisesti yksin,aina, koko elämämme, on pelkkää myyttistä soopaa ja kuvitelmaa, että olisi olemassa jokin sielunkumppani. Miehessäsi ei ole mitään vikaa(ilmeisesti, kun et niitä kerro), vaan sinussa itsessäsi, kun et osaa nauttia hänen kanssaan elämisestä.
Onni lähtee itsestä - et löydä sitä metsästämällä jotain illuusiota siitä, että ihastus tekee sinut onnelliseksi. Tuo, että "valtameri on välissä" onvain omaa kuvitelmaasi - omia ajatuksiasi - ja omia ajatuksiaan voi,tahdonalaisesti, muuttaa. Se ei ole totta, ymmärrätkö? Eikä miehesikään selvästi tunne niin, kun on yllättynyt sinun tunteistasi.
Puhu miehellesi, mutta älä syyllistä, tai jää vellomaan asiassa: pyrkikää yhdessä löytämään yhteys tuon itse kuvittelemasi näkymättömän muurin tai meren yli. Se on helppoa, ihan fyysisestikin, halata toista, jutella vaikka telkkaohjelmista. Ei yhteyden löytämiseen tarvitse mitään myyttistä sielujen sympatiaa, varsinkaan ihmisen kanssa, jonka vierellä on viettänyt puoli elämää ja tehnyt lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 00:38"]
Sama tilanne paitsi olen mies ja ollaan oltu naimisissa 17 vuotta. Viimeiset 5 vuotta olen pettänyt vaimoani useiden eri naisten kanssa jäämättä kiinni.
M47
[/quote]
Joo on kyllä ihan sama tilanne, kiitos Jarmo47
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:28"]Mies meni nukkumaan ja mä olen itkenyt hysteerisesti alakerrassa luettuani 4:n ja 5:n viestit. Olette oikeassa, viestinne iskivät ihan täysillä johonkin pallean seudulle ja romahdin lopullisesti. Hyperventiloin, kun itkin niin paljon. Huomenna on selittelemistä, miksi silmät on tomaatteina. Tiedostan kyllä, että tunne on ollut lähinnä omassa päässäni eikä se toinen mies ole täydellinen tai pelastaisi oikeasti mitään, mutta jumalauta tarvitsen sitä tunnetta, että kestän.
Olen välillä yrittänyt puhua miehelle, tuloksetta. Olen itkenyt ja huutanut että olen onneton koko ajan, mies on vaan ymmällään eikä tajua mitään. En tiedä, onko hän onnellinen, luulen ettei pysty käsittelemään tätä kaikkea vaan puurtaa vaan eteenpäin. Luulen myös, että mies aavisti sinä yönä, että jotain oli tapahtunut, koska tulin ihan liian myöhään kotiin ja aamulla hän kyseli miten taksimatka voi kestää niin kauan yms. Mutta koska olen ollut kotona siitä illasta asti (kännykkäni kimpussa), hän ei ole kai epäillyt sen enempää emmekä iltaisin muutenkaan paljon juttele. Riidassa olen itkenyt pahaa oloani ja sanonut pahojakin asioita, jopa että lähden jos ei meno muutu täällä. Eniten kai oma pääkoppani on muutoksen tarpeessa.
ap
[/quote]
Sä oot oikeesti sairas ihminen. Mene hoitoon siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne paitsi ehdin tavata toista miestä pari kuukautta, kunnes "päätettiin yhdessä" tai hän päätti, että minun pitää saada asiat kuntoon oman aviomiehen kanssa ja että hän ei pysty jatkamaan suhdetta, koska koko ajan kalvaa tieto siitä, että olen naimisissa. Fiksu mies. Huokaus. Nyt olen kuitenkin jutellut aviomiehen kanssa _vielä kerran_, ja hän on sitä mieltä, että avioliitto on ohi. On siis ollut jo vuosia mutta nyt hänkin myöntää sen itselleen. Olen niin rikki, mies hylkää ja tuo toinenkin mies, pakopaikka tästä todellisuudesta, on jo menetetty. Jään varmaan loppuiäkseni yksin kun tämä avioliitto päättyy eroon. Kaikki mitä halusin oli parisuhde (ei kämppissuhde ja tiski-
, pyykki- ja talovelkahelvetti), läheisyys, yhteinen tekeminen, seksi.
Nyt tekis mieli laittaa tuolle "toiselle miehelle" viesti, mutta ehkä on parempi vain unohtaa hänet.
On se elämä niin vitun vaikeeta.
T. sama, joka puhu häpeästä ja syyllisyydestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lailla heittelee ap:n mieli! Tuossa ilkeässä kommentissa keski-ikäisistä, keskiluokkaisista, plösähtäneistä oli jotain, mikä sai hälytyskellot soimaan minulla... Samoin tuo jatkuva tyytymättömyys. Epäilen, että tässä "kriisissä" merkittävin taustatekijä on bipolaarisuus.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:50"]
'Loputtomia perhepäivityksiä faceen, kehuskelua lasten urheilumitaleilla, plösähtävät keski-ikäistyvät ihmiset, niin helvetin keskiluokkaista että voisin oksentaa. Ihan niinkuin minäkin. Ihastus edusti muuta maailmaa.'
Ap, juuri tuo on sitä mikä useimpien mielestä on elämässä parasta, perhe, lapset ja harrastukset, yhteinen aika. Jos et arvosta sitä, et ehkä ansaitse sitä. Mitä on se 'muu maailma'? Ruusuja ja shampanjaa? Baari-iltoja ja seikkailuja? Entä sitten kun olet vanha, ja tanssit tanssittu? Mitä on 'muu maailma' silloin? Tuntuisiiko perhe silloin hyvältä ajatukselta?
[/quote]
On minullakin lapsia ja perhe-elämää arvostan, mutta ymmärrän mitä ap tarkoittaa. Itse en ole koskaan keski-ikäistynyt enkä keskiluokkaistunut. Minulla ja ap:lla tuntuu olevan samat fb-kaverit päivityksistä päätellen ;) ja kyllä minulle tulee fiilis että luojan kiitos en ole noin jämähtänyt täti-ihminen joka elää vain lastensa ja perheensä kautta. Miksi tanssit pitäisi olla tanssittu vanhana? Ihminen saa olla seikkailunhaluinen koko elämänsä, ihminen saa uudistua, ihminen saa olla oma itsensä ja utelias ja elämäniloinen koko elämänsä. Olen nelikymppisenä ihan sama ihminen sisältä kuin parikymppisenä, olen mieleltäni ja fyysisestikin ikäistäni nuoremman oloinen ja näköinen, en ole suostunut vanhenemaan ja jämähtämään. Toisaalta olen ikääni kypsempikin joissain asioissa, koska olen saanut ekat lapset nuorena ja kasvattanut heidät jo aikuisiksi. Omat ikäkriisit on käyty ja selkiytynyt se mikä on elämässä tärkeää. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää elämää, keskiluokkainen elämäntyyli ja arvot eivät ole mikään ainoa oikea tapa ja moni elää siten kun olettaa että "pitää" miettien aina mitä muut ajattelevat. Ei ole pakko vanheta, katsokaa vaikka kasikymppistä edelleen tanssivaa Aira Samulinia, uudistuva seikkailunhaluinen mieli pitää aivot ja kehon nuorempana ja terveempänä. Ruusuja ja shampanjaa ja vaikka baari-iltoja saa olla nelikymppisenä perheellisenä ja saa olla kasikymppisenäkin. Itse olen aloittanut monella elämänalueella monesti alusta, on mahtavaa kun elämä ei ole suora viiva kohden hautaa vaan yllätyksellinen ja monimuotoinen. Itse olen ollut ap:n kuvaamassa tilanteessa, lopulta mies otti eron kun ihastui itse toiseen. Oman ihastukseni kanssa aloitin suhteen joka kesti 3 vuotta kunnes tajusin ettei mies ole mitään mitä kuvittelin hänen olevan ja törmäsin elämäni rakkauteen jollaista en elämässäni koskaan ollut kokenut tai tiennyt olevan olemassa. Onneksi en elä elämää jota elin 5v sitten, kun katson itseäni silloin olin nykyisestä näkökulmasta jämähtänyt, plösähtänyt elämääni suorittava vihannes. Nyt olen ihan eri ihminen, on eri ammatti, kaveripiirit ja nuorempi aivan ihana komea mies ja itsekin olen kauniimpi, terveempi, näytän nuoremmalta ja olen onnellisempi. Koko maailma näyttää nyt ihan erilaiselta, se on täynnä mahdollisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika surullinen puolestasi. Todellinen rakkaus ja kumppanuus on jotain uskomatonta, mutta todellista silti. Itse löysin oman sielunkumppanini 37-vuotiaana. En koskaan kuvitellut tai uskonut että suhde voisi olla näin syvä ja harmoninen. En todellakaan ole henkisesti yksin, vaan meillä on mieheni kanssa täydellinen yhteys. Kukaan koskaan ei ole ymmärtänyt ja nähnyt minua noin kokonaan ja rakastanut ja hyväksynyt hyvine ja huonoine puolineen. Ollaan hyvin samanlaisia ja meillä on vahva tunne että ollaan yhtä.
T. 41
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 09:33"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 00:45"]
No mitä siten tarkemmin ottaen tapahtui sinun ja ihastuksen välillä? Siis mistä moinen häpeä?
[/quote]
En häpeä sitä ekaa iltaa ja molempien ilmiselvää halua ja keskinäistä kemiaa silloin, sitä vaalin ikuisesti. Häpeän sitä, että avauduin hänelle niin paljon kaikesta tämän parin kuukauden aikana, että joku tietää minusta niin paljon enkä silti kelpaa. Tai siksi kelpaa. Ja meillä oli.. no onko puhelinseksi oikea sana... vielä eilen. Oikeastaan ekan kerran niin selvästi, sitä ennen oli lähinnä flirttiä ja muuta. Miehen mukaan kaiken loppuminen ei liittynyt siihen, vaan yhteen ihan toiseen asiaan. Tunnen itseni häväistyksi jotenkin ja hävettää ne viestit suunnattomasti. Ja olisin itse halunnut jatkaa, mihin jäätiin ja sitten kaikki vaan loppuu ihan toisen asian, typerän väärinkäsityksen takia.
ap
[/quote]
Täytyy sanoa, että on se kumma, jos et oikeasti tajua hävetä tuollaista käytöstä. Mietippä asiaa miehesi näkökulmasta. Jos ihminen ei osaa hävetä moraalitonta käytöstään, niin silloin se on pulassa. Itseäni hävettäisi edes AJATELLA jotain seksuaalista jostain toisesta ihmisestä kuin puolisostani. Häpeä on hyvästä,se kertoo meille oikean ja väärän eron. Yritä sisi oikeasti löytää ihastuksesi alta syyllisysy ja häpeä, että pääset kosketuksiin itsesi ja tunteidesi kanssa - uskon, että olet hyvä ihminen, joka kyllä OSAA hävetä, kun yrittää ja ajattelee. Olet hukanntu kosketuksen ITSEESI, et mieheesi!
En ymmärrä tätä valitusta, että on"henkisesti yksin". Me kaikki olemme henkisesti yksin,aina, koko elämämme, on pelkkää myyttistä soopaa ja kuvitelmaa, että olisi olemassa jokin sielunkumppani. Miehessäsi ei ole mitään vikaa(ilmeisesti, kun et niitä kerro), vaan sinussa itsessäsi, kun et osaa nauttia hänen kanssaan elämisestä.
Onni lähtee itsestä - et löydä sitä metsästämällä jotain illuusiota siitä, että ihastus tekee sinut onnelliseksi. Tuo, että "valtameri on välissä" onvain omaa kuvitelmaasi - omia ajatuksiasi - ja omia ajatuksiaan voi,tahdonalaisesti, muuttaa. Se ei ole totta, ymmärrätkö? Eikä miehesikään selvästi tunne niin, kun on yllättynyt sinun tunteistasi.
Puhu miehellesi, mutta älä syyllistä, tai jää vellomaan asiassa: pyrkikää yhdessä löytämään yhteys tuon itse kuvittelemasi näkymättömän muurin tai meren yli. Se on helppoa, ihan fyysisestikin, halata toista, jutella vaikka telkkaohjelmista. Ei yhteyden löytämiseen tarvitse mitään myyttistä sielujen sympatiaa, varsinkaan ihmisen kanssa, jonka vierellä on viettänyt puoli elämää ja tehnyt lapsia.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 01:39"]
Kuvittele miltä tuntuisi kun miehesi tekisi sinulle noin
[/quote]
Pahinta on se, että vastaus voi olla: ei miltään, jopa toivottavaa. Sitten peli onkin jo melkein menetetty. Mutta siis noinkin voi olla.
No en mä kyllä oikein tajua että oot noin kiinni jossain tekstarirumbassa. Tekstaa vaikka tänne sitten, mitä väliä. Keskity olennaiseen.
Aika pitkään ap:n ihastus tekstasi. Voisitko ap kertoa, millaiseen väärinkäsitykseen tuo tekstarisuhde tössähti?
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 11:24"]
Aika pitkään ap:n ihastus tekstasi. Voisitko ap kertoa, millaiseen väärinkäsitykseen tuo tekstarisuhde tössähti?
[/quote]
Heeh, niin se loppui tämäkin av:lle tekstaaminen. Nytmullonkriisi:(
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 10:41"]
Aika lailla heittelee ap:n mieli! Tuossa ilkeässä kommentissa keski-ikäisistä, keskiluokkaisista, plösähtäneistä oli jotain, mikä sai hälytyskellot soimaan minulla... Samoin tuo jatkuva tyytymättömyys. Epäilen, että tässä "kriisissä" merkittävin taustatekijä on bipolaarisuus.
[/quote]
Vai diagnoosia minullekin... en ole bipolaarinen, mutta totta on että erittäin tunneherkkä ja menen liian tolaltani helposti. Miksi kommentti keskiluokkaistumisesta ja -ikäistymisestä oli ilkeä? En halua tulla sellaiseksi, en halua. Elin keskiluokkaisempaa elämää muutama vuosi sitten kuin nyt, olen jotenkin kuin herännyt. Sellainen rouvaelämä oksettaa minua, ei ole minua varten. Haluan toteuttaa elämääni omalla tavallani, ei sen pitäisi olla ilkeää. En ikinä hylkäisi lapsiani ja panostan heihin paljon, mutta pikkusieluista esikaupunkirouvaa minusta ei saa ikinä.
ap
Alue: Aihe vapaa
Miten kestät olla miehesi kanssa sinä AP kysyit yhdeltä kommentoijalta. Et rakasta miestäsi, päästä hänet menemään ja elämään elämäänsä naisen kanssa joka ei kriiseile turhasta. Hänkin on ihminen, varmaan ihan yhtä hukassa kuin sitä eikä ymmärrä mikä on ongelmasi kun itket ja huudat etkä keskustele oikeasti. Ei hän yksin voi pim tuosta vaan muuttua ja korjata SINUN elämääsi. Ei kukaan voi. Onnellisuus on ihan sinusta itsestä kiinni.
Neuvoni siis sinulle. Eroa ja hoida itse itsesi kanssa asiasi kuntoon