Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa, mulla on kauhee olo. Avioliitosta, iästä, pettämisestä. Kaikesta.
21.11.2014 |
Ihan hirvittävä olo, auttakaa olkaa kiltti. En voi puhua kellekään, kukaan ei tiedä, ootte ainoa toivoni. Olen naimisissa, piiiitkässä liitossa, siltä ainakin tuntuu. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta ja liitto on aina ollut vaikea. Viime ajat ihan helvettiä. Tai ei helvettiä, vaan tappavaa tylsyyttä. Tuntuu kuin oltaisiin kaksi pystyyn kuollutta keloa, ihan hirveää. Kamppailen itse ikäkriisin kanssa myös, kyseenalaistan kaiken elämässäni, kaikki valinnat uran ja perheenkin suhteen, vaikka lapsia rakastan. En vaan jaksa tätä kaikkea ja olen levoton, äreä, poissaoleva ja onneton koko ajan.
No niin tietty kävi, että tyttöjen illassa pari kuukautta sitten tapasin baarissa miehen, joka vei jalat alta. Ihastuin ihan hirveästi ja meillä oli aivan mielettömän ihana ilta. Mitään ei varsinaisesti tapahtunut, jotain pientä mutta ei mitään, mistä pitäisi tehdä kellekään tiliä. Sen jälkeen olemme olleet yhteydessä miehen kanssa lähes päivittäin erilaisilla viesteillä, mutta ei tavattu. Ollaan viestitelty, vitsailtu ja vähän juttu on välillä mennyt enemmän kuin flirtiksi. Tekstarisuhde on ollut kuin henkireikä tässä kaiken elämän minusta imevässä arkitodellisuudessani.
Ja nyt tuo toinen mies päätti jutun, yhdellä viestillä. Olo on todella typertynyt ja lyöty. En merkinnyt hänelle ilmeisesti mitään, yksi väärä tai väärinymmärretty viesti ja se oli siinä. Olen oikeasti ihan hajalla tästä, enkä tiedä miten jatkaa niinkuin ei mitään. Olen ollut iloisempi ja vähemmän ahdistunut kotona kun on ollut joku pakomahdollisuus, mutta entäs nyt? En meinaa kestää.
Mitä teen, en voi enää ainakaan viestitellä miehelle, se tuli selväksi. Olen kuin kissa pistoksessa, todella ahdistunut olo enkä voi tehdä mitään, yhtään mitään. Istun tässä ja itken sisäänpäin, ettei oma mies huomaa. Auttakaa, kuolen tähän ahdistukseen.
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:31"]
Eroa jos muita haluat. So simple.
[/quote]
Not quite. Noin mäkin ajattelin ennen. Sitten elin elämän siinä välissä ja opin näkemään harmaankin sävyjä.
ap
[/quote]
Mitä ihmettä tarkoitat? Luuletko, että koska siinä olet ollut valmis viettämään 15 vuotta vaikeassa avioliitossa niin, ettei miehesi suostu edes kuuntelemaan sinua, kaikki muut ovat valmiita samaan?
Minä en tuhlaisi vuottakaan kallisarvoisesta elämästäni tuollaisessa suhteessa. En tiedä, miksi joku arvostaa itseään niin vähän että alistuu moiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mies viitsi jatkaa jos et anna
Mulla oli samanlainen tilanne vuosia sitten, "hyvä mies" ja harmaan sävyt. Erosin, ja nyt elämääni palautui värit. Ei ero ole aina huono ratkaisu. Älä kuitenkaan eroa pakenemalla jonkun toisen luo vaan eroa löytämään itsesi. Joka sulla on hukassa.
älä häpeä tuota ihastustasi, se oli sulle herättäjä.
Ehkä on aika kääntyä sen puoleen, jonka kanssa lupasitte olla yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Ollaan umpikujassa, en osaa enää. Enkä tiedä haluanko. Tossa se istuu ja yhtä hyvin voisi olla vaikka valtameri välissä. En olisi ikinä uskonut, että ihastunut kehenkään toiseen näin, mut niin tapahtui ja olo on kuin jätetyllä, vaikka ei ollut mitään todellista, mistä minut olisi voinut jättää. Tunnen itseni ihan megaluokan idiootiksi.
Mikä auttaa tähän ahdistukseen. Nyt avasin viinipullon, ei ehkä hyvä idea.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se mitään, vaikket osaa. Kun on riittävän paha olla, kannattaa olla rehellinen. Sano suoraan, että sulla on paha olla. Että elämä tuntuu tylsältä, sinä itse tunnut tylsältä ja sitä kautta teidän liittonnekin on tylsä ja että ihastuit yhteen mieheen, joka sai sinut hetkeksi tuntemaan olosi paremmaksi ja ilman tätä tunnetta kaikki tuntuu tylsältä.
Kun olet sanonut tuon ääneen, on otettu yksi askel kohti isoa muutosta. Olet heittänyt pallon miehellesi. Nyt hän pääsee sanomaan, miten tästä etenette, kun itse et kykene ratkaisuja tekemään.
Ihastus ei tainnut edustaa ihastusta, vaan hän taisi olla ruumiillistunut ja kävelevä kaikki mikä sinun elämästäsi puuttuu? Eli sellainen idealisoitu objekti? Suomeksi sanottuna "pankki" minkä olet päättänyt olevan koko loppuelämäsi hyvyys ja elämä?
Oletteko oikeasti jutelleet miehesi kanssa, edes koskaan koittaneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ymmärrän sua. MULLA IHAN SAMA TILANNE!
Itse olen kyllä ihan väleissä "ihastukseeni". Kavereita ollaan.
Ei ole ihan tosta noin vaan alkaa sen oman miehen kanssa puhuun jos yhteydet on hukassa ja välissä se "valtameri". Tiedän.
Kaikki miehet ei vaan huomaa/tajua, halua huomata/tajuta et suhde on päin peetä. Niille käy ja kelpaa, tyytyy nykytilanteeseen.
Ihminen tottuu ja tyytyy liian helposti huonoon. Ei saa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi, täällä taas. Ihan karmea päivä takana, vedin sen viinipullon sitten kitusiini eilen, ja tänään ollut kaikkia menoja koko helvetin päivän. Olen vaeltanut kuin haamu niissä silmät turpeina, ja illalla oli pikkujoulut, joissa olin kohtuullisen sekapäisenä, mutten onneksi voinut krapulan takia juoda paljon mitään. Sen verran kuitenkin, että koko ajan itketti kaikki. Vähän parempi olo kuitenkin kuin eilen, joka oli surkea pohjakosketus elämässäni.
Olen oikeasti miettinyt kaikkia saamiani kommentteja ja vastauksia täällä, ja vaikka kuinka yritän ymmärtää minut tuominneet, niin en vaan voi. Ette te tiedä minun elämästäni mitään tai siitä, miksi minun pitää tehdä joku tällainen pako todellisuudestani. Loppujen lopuksii tämä "tekstarirumba" on ollut aika viaton tapa paeta itseään ja onnetonta perhe-elämää ja sitäkin tuskaa, mitä lapsen tutkimukset ovat tuoneet minulle. Viime vuodet ovat olleet yhtä kriisiä. Ihme olisi, jos jotain ei olisi tapahtunut. Toki se on ollut väärin ja olen pettänyt varmaan ainakin luottamuksen jos en muuta - mutta en oikeasti osaa sitä katua. Olen tarvinnut tämän itselleni, olisin tarvinnut vielä pidempään mutta järki sanoo että hyvä kun loppui. Kunpa ei olisi loppunut näin. Rumasti.
En halua kertoa, mihin asiaan ihastuksen kanssa viestittely kaatui, mutta tuli kyllä selväksi, että toinen ei ole yhtä avoimesti liikkeellä kuin mitä itse olin. Varmaan vieläkin alkaisin uudelleen viestittelyyn, jos mies ottaisi yhteyttä, mutta tuskin ottaa ja itse annan olla, ylpeyteni minullakin.
Tämä on vain pakko käsitellä ja jatkaa eteenpäin, jotenkin. Olen nyt päivän miettinyt elämänääni ja en halua erota miehestänikään. Jotenkin meidän on pakko saada asiat sujumaan. Yksi vastaajista vaan tuntui tietävän täsmälleen, mitä käyn läpi, ja kyyneleet virraten luin sitäkin vastausta. Miten opettelen taas rakastamaan toista, kun toinen pelkkä läsnäolo lähinnä ärsyttää ja raivostuttaa..? Se henkinen tyhjiö on valtava.
ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 08:48"]
Mulla vähän sama tilanne... Kyseenalaistan tekemiäni ura, perhe ym. valintoja, kun kohtasin täydellisen miehen. Oman miehen kanssa ei vaan voi päästä samaan, olemme jo lähtökohdiltaan liian erilaiset. Teimme ihastuksen kanssa töitä puoli vuotta yhdessä ja ilmassa oli rakkaustarina. Mies ei kuitenkaan halunnut suhteeseen, enkä tiedä olisinko itsekään siihen loppupeleissä pystynyt. Kummallakin aiempia petetyksi tulemisia... Oman miehen kanssa olen niin yksin henkisesti. Emme koskaan ole samalla aallonpituudella olleetkaan, emme kokeneet kumppanuutta siinä mielessä kuin nyt 15 vuotta vanhempana sen ymmärrän olevan mahdollista. Yritän tyytyä tilanteeseen ja panostaa monin tavoin jaksamiseeni, uraan sekä lapsiini. Harrastan miehen kanssa seksiä, vaikkei se miltään tunnukaan. Ajatukseni viipyilevät tämän tästä ihastuksessani, mutta annan ajatusten tulla ja mennä. Luotan siihen, että elämäni tulee tästä vielä paranemaan, hyviä asioita on vielä tulossa minunkin kohdalleni. Sinua painaa huoli lapsesta ja tunne siitä että joudut yksin ottamaan häneen liittyvän "taakan" kantaaksesi. Pystyisitkö mitenkään vierittämään tätä taakkaa enemmän miehellesi? Pystyisittekö hoitamaan yhdessä siihen liittyvät lääkäri ym. käynnit? Ehkä siellä avautuisi mahdollisuus kertoa omista tunteistasi ja vyyhti lähtisi aukeamaan? Onko muuten häpeä jo helpottanut nukutun yön jälkeen? Anna kenkää mielessäsi tuollaiselle, joka rikkoi luottamuksesi!
[/quote]
Kiitos sinulle tästä viestistä ja siitä että tunnut ymmärtävän minua niin hyvin. Olisin vastannut jo yöllä, mutta olin niin väsynyt, että meinasin nukahtaa näppikselle itkettyäni vuorokauden ja dokailtuani melkein saman ajan. Ehkä suurin suru on nyt käsitelty ihastuksen suhteen, ja murhe on muuttunut enemmän kiukuksi, sillä hän todella rikkoi luottamukseni. Olet oikeassa huolesta lapsen suhteen, ja se on yksi asia, miksi olemme niin kriisissä myös miehen kanssa. Yritän saada häntä enemmän mukaan tutkimuksiin ja muihin, mutta ne lankeavat aina minun kontolleni.
Toivon, että sinunkin elämääsi tulee vielä paljon hyvää. Kuulostaa, että olet kuitenkin aika tasapainossa ja pystyt ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Se tuntuu kadehdittavalta taidolta, mutta sitäkin taitoa voi varmasti opetella.
ap