Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa, mulla on kauhee olo. Avioliitosta, iästä, pettämisestä. Kaikesta.
21.11.2014 |
Ihan hirvittävä olo, auttakaa olkaa kiltti. En voi puhua kellekään, kukaan ei tiedä, ootte ainoa toivoni. Olen naimisissa, piiiitkässä liitossa, siltä ainakin tuntuu. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta ja liitto on aina ollut vaikea. Viime ajat ihan helvettiä. Tai ei helvettiä, vaan tappavaa tylsyyttä. Tuntuu kuin oltaisiin kaksi pystyyn kuollutta keloa, ihan hirveää. Kamppailen itse ikäkriisin kanssa myös, kyseenalaistan kaiken elämässäni, kaikki valinnat uran ja perheenkin suhteen, vaikka lapsia rakastan. En vaan jaksa tätä kaikkea ja olen levoton, äreä, poissaoleva ja onneton koko ajan.
No niin tietty kävi, että tyttöjen illassa pari kuukautta sitten tapasin baarissa miehen, joka vei jalat alta. Ihastuin ihan hirveästi ja meillä oli aivan mielettömän ihana ilta. Mitään ei varsinaisesti tapahtunut, jotain pientä mutta ei mitään, mistä pitäisi tehdä kellekään tiliä. Sen jälkeen olemme olleet yhteydessä miehen kanssa lähes päivittäin erilaisilla viesteillä, mutta ei tavattu. Ollaan viestitelty, vitsailtu ja vähän juttu on välillä mennyt enemmän kuin flirtiksi. Tekstarisuhde on ollut kuin henkireikä tässä kaiken elämän minusta imevässä arkitodellisuudessani.
Ja nyt tuo toinen mies päätti jutun, yhdellä viestillä. Olo on todella typertynyt ja lyöty. En merkinnyt hänelle ilmeisesti mitään, yksi väärä tai väärinymmärretty viesti ja se oli siinä. Olen oikeasti ihan hajalla tästä, enkä tiedä miten jatkaa niinkuin ei mitään. Olen ollut iloisempi ja vähemmän ahdistunut kotona kun on ollut joku pakomahdollisuus, mutta entäs nyt? En meinaa kestää.
Mitä teen, en voi enää ainakaan viestitellä miehelle, se tuli selväksi. Olen kuin kissa pistoksessa, todella ahdistunut olo enkä voi tehdä mitään, yhtään mitään. Istun tässä ja itken sisäänpäin, ettei oma mies huomaa. Auttakaa, kuolen tähän ahdistukseen.
Kommentit (51)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:20"]
Ap, ymmärrän sua. MULLA IHAN SAMA TILANNE! Itse olen kyllä ihan väleissä "ihastukseeni". Kavereita ollaan. Ei ole ihan tosta noin vaan alkaa sen oman miehen kanssa puhuun jos yhteydet on hukassa ja välissä se "valtameri". Tiedän. Kaikki miehet ei vaan huomaa/tajua, halua huomata/tajuta et suhde on päin peetä. Niille käy ja kelpaa, tyytyy nykytilanteeseen. Ihminen tottuu ja tyytyy liian helposti huonoon. Ei saa!
[/quote]
Ihanaa kun kirjoitit. Miten kestät olla miehesi kanssa, jos ajatukset kieppuu ihastuksen ympärillä vai saatko pidettyä ajatukset kurissa ja ihastuksen vaan piristyksenä? Itse sain välimatkan takia kun oli selvää, että emme tapaisi tuosta vaan, vaan "suhde" oli vain viestittelyä ja ajatukset pysyi jotenkin kasassa. Jos olisin tavannut miestä naamatusten, en usko että mulla olisi pää kestänyt sitä, menen liian tunteella mukaan kaikkeen. Näetkö sinä livenä ihastustasi? Aiotko jatkaa miehesi kanssa kaikesta huolimatta?
Kamppailen, etten laittaisi viestiä ihastukselleni, mutta en voi. Laitoin jo aiemmin enkä ole saanut vastausta enää. Todella lakonisen jättämisviestin, that's it.
Yksikään ystäväni ei tiedä tästä, joskus huvittelin ajatuksella, mitä he ajattelisivat jos tietäisivät. Loputtomia perhepäivityksiä faceen, kehuskelua lasten urheilumitaleilla, plösähtävät keski-ikäistyvät ihmiset, niin helvetin keskiluokkaista että voisin oksentaa. Ihan niinkuin minäkin. Ihastus edusti muuta maailmaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:31"]
Eroa jos muita haluat. So simple.
[/quote]
Not quite. Noin mäkin ajattelin ennen. Sitten elin elämän siinä välissä ja opin näkemään harmaankin sävyjä.
ap
Tiedän suunnilleen mitä tunnet. Olen kokenut osittain samaa. Kiitä kuitenkin onneasi siitä että et ajautunut pettämään. Sen teon kanssa olisi ikävä elää. Nyt sinulla on mahdollisuus ratkaista tilanne oikealla tavalla. Joko saatte suhteen kuntoon terapian avulla, tai sitten lähdet.
Pariterapeutille voi mennä yksinkin. Voisi olla hyvä avautua ammatti-ihmiselle tuosta kriisivyyhdistäsi anyway.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää pariterapiaan, jos ette osaa kaksistaan purkaa tunteitanne? Kuulostaa tosi pahalta tilanteelta, ja myöskin sellaiselta jutulta joka todennäköisesti toistuu mahdollisessa uudessakin suhteessa, jos nyt lähdet. Elämä on aivan liian lyhyt vaikeiden asioiden pakenemiseen. Nyt se kissa pöydälle ja miehesi raahaat vaikka korvasta sinne terapiaan, niin saatte jonkinlaisen mahdollisuuden onneen.
Taidat olla neljissäkymmenissä? Mielestäni ikäluokkasi naiset kehittävät liikaa ongelmia tavallaan aika turhasta. Kärsitään ja vatvotaan juttuja, joista on oikeasti ihan kohtalaisen helppo päästä yli ja eteenpäin, ja osalla menee tähän kärsimykseen koko elämä! Tarvittaisiin vain hieman uskallusta ja sisua sanoa: Ansaitsen parempaa. Tekoja ja toimintaa tilanteen muuttamiseksi. Luottamusta siihen, että on arvokas ihminen ja elämä kantaa kyllä.
Kun alat kunnioittaa itseäsi ja miehesi oppii saman, huomaat ettei onni ole niin paljon kiinni siitä, kenen kanssa sattuu olemaan suhteessa, vaan enimmäkseen siitä millä tavalla sitä suhdetta elää todeksi. Sinun ei tod. näk. tarvitse vaihtaa miestä tullaksesi onnelliseksi. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:31"]
Eroa jos muita haluat. So simple.
[/quote]
Not quite. Noin mäkin ajattelin ennen. Sitten elin elämän siinä välissä ja opin näkemään harmaankin sävyjä.
ap
[/quote]
Samassa tilanteessa olen ollut samoilla vuosilukemilla. Jos haluat muita eroat tai sitten jatkatte uskollisesti yhdessä. That's it. Mulle ei ole edelleenkään olemassa harmaata aluetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tavallaan käynyt läpi tuon saman. Ratkaisu ongelmiisi ei koskaan ole toinen mies. Sun tarvii löytää itsestäsi se ratkaisu. Tuo aivan kamala olo helpottaa vielä. Köy se nyt läpi ja sitten keskity itseesi. Kuuntele mitä sinä tarvitset ja toimi sen mukaan Tee itse elämästäsi hyvä.
'Loputtomia perhepäivityksiä faceen, kehuskelua lasten urheilumitaleilla, plösähtävät keski-ikäistyvät ihmiset, niin helvetin keskiluokkaista että voisin oksentaa. Ihan niinkuin minäkin. Ihastus edusti muuta maailmaa.'
Ap, juuri tuo on sitä mikä useimpien mielestä on elämässä parasta, perhe, lapset ja harrastukset, yhteinen aika. Jos et arvosta sitä, et ehkä ansaitse sitä. Mitä on se 'muu maailma'? Ruusuja ja shampanjaa? Baari-iltoja ja seikkailuja? Entä sitten kun olet vanha, ja tanssit tanssittu? Mitä on 'muu maailma' silloin? Tuntuisiiko perhe silloin hyvältä ajatukselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:31"]
Eroa jos muita haluat. So simple.
[/quote]
Not quite. Noin mäkin ajattelin ennen. Sitten elin elämän siinä välissä ja opin näkemään harmaankin sävyjä.
ap
[/quote]
Oikealla tiellä olet, jos harmaan sävytkin erotat. Kuuntele itseäsi, tunne se minkä tunnet kulloisellakin hetkellä - ennen kaikkea ole rehellinen itsellesi. Kuuntele myös puolisoasi, keskustele. Ihminen muuttuu pitkässä suhteessa helposti värisokeaksi, niin että ainoa näkemäsi väri on harmaa. Ruoho aidan toisella puolen näyttää värikkäämmältä ja houkuttaa, mutta onko se vihreys mahdollista palauttaa pienin teoin myös omaan parisuhteeseen? Milloin viimeksi olet osoittanut miehellesi, että haluat häntä? Voisiko pieni (vaikkakin tässä tilanteessa ehkä luonnottoman väkisin tehty ele sytyttää miehessäsi vanhan kipinän? Miehet ovat usein epävarmoja, romanttisuus ja kiihko katoavat sitä myötä kun naisen halu hiipuu. Itse kuitenkin päätät kumpaa koiraa ruokit.
Kannattaa nyt miettiä, mitä itse todella haluat: elämältä, itseltäsi, parisuhteeltasi? Minkä arvojen mukaan haluat elää? Ja jos koet, että et ole oikeasti onnellinen elämässäsi, minkä pitäisi muuttua, että olisit? Onko se sinä itse vai miehesi vai kenties molemmat? Puhu miehellesi, hakeudu pariterapiaan, yksin tai yhdessä. Jokatapauksessa asialle kannattaa tehdä NYT jotain. Ja ole itsellesi rehellinen kuin myös miehellesi. Kulissielämää ei kannata elää, se tappaa pystyyn hitaasti, mutta varmasti...
Oma tilanteeni: noin nelisen vuotta sitten ihastuin epätoivoisesti ensimmäisen kerran "saavuttamattomaan", jonka kanssa en ollut kuin hetken tekemisissä. Hälytysmerkit olivat silloin jo ilmassa, mutta en niitä siinä tajunnut. Sama toistui reilun puolen vuoden päästä, ihastuin työkaveriini, jonka kanssa meillä oli "jotain", vaikka asiat eivät edenneetkään siitä pidemmälle. Nyt pari vuotta myöhemmin, erinäisten ero yms. vääntöjen, lapsen syntymän, työpaikan vaihdosten ja muiden muutosten jälkeen totean kaveriliittoni tulleen tiensä päähän. Kesästä asti minulla on ollut ihastus, jonka kanssa etenenin fyysiseen suhteeseen, nykyisin kai enemmän laastarisuhde,ylä ja alamäkineen. Ero odottaa yhä täytäntöönpanoa käytännön asioiden takia, mutta varmaa on, että tulee tapahtumaan. Haluan - ja aion olla onnellinen. Ja elää sen mukaan, mitä sydän sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille viesteistä tähän asti, olen lukenut ne kaikki pariin kertaan ja itken ja vedän välillä viiniä. Olen säälittävyyden huipentuma. Alan olla lisäksi aika kännissä, pitäis laittaa korkki kiinni koska ei tämä ainakaan auta.
Tällä hetkellä (viiden minsan päästä voi olla eri fiilis) päällimmäinen tunne on musertava häpeä ja nolous siitä kaikesta, mitä olen kirjoittanut miehelle. Ei siksi, että jos joku saisi tietää, vaan siksi, että mies silti "jätti" minut kuin nallin kalliolle. Annoin itsestäni oikeasti paljon niissä viesteissä ja eilen muutakin. Tunnen itseni häväistyksi jotenkin, mies yllytti vielä eilen mua kaikkeen sellaseen viestittelyyn ja nyt pam kaikki loppui. En vielä pysty käsittelemään tätä koko isoa kokonaisuutta, oon niin hajalla siitä, että ihastuksen kanssa kaikki loppui.
Ainoa ihminen, joka voi mut tunnistaa tästä ketjusta, on ihastus itse, ja tuskinpa lukee Vauva-palstaa. Jos luet, niin ainakin tiedät mikä on meininki täällä. Ei mene kovin vahvasti.
Joku kirjoitti ongelmavyyhdestä, ja sitähän tämä on. Varmaan klassinen neljänkympin kriisi, vaikka siihen etappiin vielä pari vuotta on. Meillä on ollut miehen kanssa vaikeat pari vuotta ja olen kriiseillyt paitsi itseni, urani ja parisuhteen kanssa, myös äitiyden. Koen todella todella haastavaksi eli siis helvetin musertavaksi roolini vanhempana ja kasvattajana täällä. Toisella lapsellani on tutkimukset kesken erityisyyden suhteen, ja on ollut todella vaikeaa. Päivittäin on kamppailua lapsen kanssa, ja jaksamiseni on ihan äärirajoilla. Mitään ei tiedetä vielä, mutta jotain neurologista on taustalla. Koen olevani henkisesti yksin tämänkin taakan alla, mies on jossain denialissa senkin suhteen. Onkohan se hereillä ollenkaan?
ap
Voi hyvä jumala ja lässyn lässyn. Ette ollut edes fyysisessä kontaktissa tämän miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tuommoinen tapahtuma mikä aiheuttaa syyllisyyttä voi parantaa suhdetta. Ei sinun tarvitse kertoa kenellekään. Jos huomaat tämän jalkeen saavasi suhteeltasi jotain uutta, niin tapahtuma oli vain hyvä juttu. E tuo ole vakavaa.
Mitäs jos purat tunteistasi tämän illan av:lle ja huomenna (kun hengitys hivenen tasaantuu - ja raikastuu), otat sen oman miehesi lähelle ja kerrot, että sinun on vaikea olla omien kriisiesi vuoksi, mutta haluat yrittää. Haluat rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kerro, että kaipaat ihailua ja hemmottelua naisena. Jos kumppania kohtaan ei osoiteta ihailua, halua ja kunnioitusta omassa suhteessa, se johtaa väistämättä ajan mittaan muihin ihastuksiin. Jokainen meistä haluaa rakkautta. Mies kokee varmasti samaa tuskaa kuin sinäkin ja suhtautuu siihen omalla tavallaan. Uudesta ihastuksesta tulet tuskin noihin asioihin tukea saamaan muuta kuin pinnallisella tasolla ja oman itsetuntosi pönkityksen kautta. Voisiko oma elämänkumppani kuitenkin olla sinulle tukena, jos itse annat siihen mahdollisuuden? Kerran luotu hyvä kumppanuus ei kuole ensimmäiseen kriisiin. Hyvä suhde ei myöskään elä itsestään. Osoita kumppanillesi rakkautta, huolenpitoa, hyväksyntää ja halua pienin elein (vaikkakin se nyt muun ihastuksen vaivatessa vaikealta tuntuisi). Käyttäydy kumppaniasi kohtaan samoin kuin ihastustasi (vaikka se kuinka typerältä tuntuisi). Tulet saamaan sen moninkertaisena takaisin. Muutaman vuoden päästä tuo ihastuksesi on unohtunut ja ihmettelet itsekin tilanteen aiheuttamia voimakkaista tuntemuksia.
Sama tilanne paitsi olen mies ja ollaan oltu naimisissa 17 vuotta. Viimeiset 5 vuotta olen pettänyt vaimoani useiden eri naisten kanssa jäämättä kiinni.
M47
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 00:33"]
Joskus tuommoinen tapahtuma mikä aiheuttaa syyllisyyttä voi parantaa suhdetta. Ei sinun tarvitse kertoa kenellekään. Jos huomaat tämän jalkeen saavasi suhteeltasi jotain uutta, niin tapahtuma oli vain hyvä juttu. E tuo ole vakavaa.
[/quote]
En tunne pienintäkään syyllisyyttä siinä mielessä kuin ilmeisesti tulkitset. Häpeä kohdistuu sinne ihastuksen suuntaan, ei mieheni. ap
No mitä siten tarkemmin ottaen tapahtui sinun ja ihastuksen välillä? Siis mistä moinen häpeä?
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 00:45"]
No mitä siten tarkemmin ottaen tapahtui sinun ja ihastuksen välillä? Siis mistä moinen häpeä?
[/quote]
En häpeä sitä ekaa iltaa ja molempien ilmiselvää halua ja keskinäistä kemiaa silloin, sitä vaalin ikuisesti. Häpeän sitä, että avauduin hänelle niin paljon kaikesta tämän parin kuukauden aikana, että joku tietää minusta niin paljon enkä silti kelpaa. Tai siksi kelpaa. Ja meillä oli.. no onko puhelinseksi oikea sana... vielä eilen. Oikeastaan ekan kerran niin selvästi, sitä ennen oli lähinnä flirttiä ja muuta. Miehen mukaan kaiken loppuminen ei liittynyt siihen, vaan yhteen ihan toiseen asiaan. Tunnen itseni häväistyksi jotenkin ja hävettää ne viestit suunnattomasti. Ja olisin itse halunnut jatkaa, mihin jäätiin ja sitten kaikki vaan loppuu ihan toisen asian, typerän väärinkäsityksen takia.
ap
Alue: Aihe vapaa
Mies meni nukkumaan ja mä olen itkenyt hysteerisesti alakerrassa luettuani 4:n ja 5:n viestit. Olette oikeassa, viestinne iskivät ihan täysillä johonkin pallean seudulle ja romahdin lopullisesti. Hyperventiloin, kun itkin niin paljon. Huomenna on selittelemistä, miksi silmät on tomaatteina. Tiedostan kyllä, että tunne on ollut lähinnä omassa päässäni eikä se toinen mies ole täydellinen tai pelastaisi oikeasti mitään, mutta jumalauta tarvitsen sitä tunnetta, että kestän.
Olen välillä yrittänyt puhua miehelle, tuloksetta. Olen itkenyt ja huutanut että olen onneton koko ajan, mies on vaan ymmällään eikä tajua mitään. En tiedä, onko hän onnellinen, luulen ettei pysty käsittelemään tätä kaikkea vaan puurtaa vaan eteenpäin. Luulen myös, että mies aavisti sinä yönä, että jotain oli tapahtunut, koska tulin ihan liian myöhään kotiin ja aamulla hän kyseli miten taksimatka voi kestää niin kauan yms. Mutta koska olen ollut kotona siitä illasta asti (kännykkäni kimpussa), hän ei ole kai epäillyt sen enempää emmekä iltaisin muutenkaan paljon juttele. Riidassa olen itkenyt pahaa oloani ja sanonut pahojakin asioita, jopa että lähden jos ei meno muutu täällä. Eniten kai oma pääkoppani on muutoksen tarpeessa.
ap