Missä iässä pääsit asumisen tasolle, joka tuntui riittävän hyvältä loppuiäksi. Eli et enää miettinyt "seuraavaa kämppää".

Olen 44, eikä ainakaan vielä tälläistä tilannetta. Asun vuokralla yksiössä, haluaisin kaksioon, jossa olisi erillinen makuuhuone.

mulla OLI sellainen vuokra-asunto, jossa viihdyin hirmu hyvin, mutta elämäntilanteen muutoksen takia muutin pois. harmittaa vieläkin etten asu siinä enää, vaikka toki oli oikea päätös siinä tilanteessa.

Olin 33 tai 34, saavutin unelmani eli keskustassa olevan kerrostalon ylin kerros ja riittävästi neliöitä. Eipä tästä tarvitse enää mihinkään lähteä. Maksettavaa on kyllä vielä pitkäksi aikaa.

26-vuotiaana ostin ensimmäisen taloni, jossa tuntui siltä että tässä voisin olla loppuelämäni.

Yllättäen sitten tapasin tulevan mieheni ja tuli tunne, että halutaan jälkikasvuakin. Se silloinen kotini ei ollut perheasunnoksi sopiva sijainniltaan eikä oikein muutenkaan. Ostettiin nykyinen talo kun olin 34. Ennen ajattelin, että näin iso talo sopii vain perheille, mutta menikin sitten muutama vuosi ennen kuin saatiin lapsia. Sinä aikana totuin siihen että on tilaa ympärillä. Etenkin loka-aikaan ja pimeällä elämä on kivempaa, kun on tilaa projekteille sisällä. En taida haluta enää muuttaa sittenkään kun lapset ovat isoja.

En ole päässyt ikinä. Tai siis tämä asunto on aivan ihana ja jäisin tähän loppuiäksi, mutta on vuokra-asunto ja omaa asuntoa en pysty ostamaan ikinä.

N45

22-vuotiaana. Ostimme mieheni kanssa hänen lapsuudenkodin; omakotitalon. Meille oli alusta asti selvää, missä asumismuodossa haluamme elämämme viettää. Kun kyseessä oli sukulaiskauppa, saimme ostettua talon edullisemmin (vähän yli 75% käyvästä arvosta oli kauppasumma). Lisänä ensiasunnon ostajan edut, mm. ei varainsiirtoveroa.

Reilu 50 v, kun viimeinenkin lapsi muutti kotoa ja tilaa tuli riittävästi.

Vielä en ole päässyt, 40 vee. Tuskin koskaan pääsenkään.

En ole koskaan miettinyt mitään ”seuraavaa kämppää” vaan tehnyt kodin sinne missä olen.

Jos minusta riippumattomat tahot/asiat eivät puutu tilanteeseen, asun tässä vuokrakaksiossani loppuelämäni. Jos en tässä saa asua, sitten joku toinen vuokrakaksio. Omaa en aio koskaan ostaa. 

Ap teki aloituksen vain päästäkseen humblebraghaamaan asunnollaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap teki aloituksen vain päästäkseen humblebraghaamaan asunnollaan.

Tunnustan. -ap

Minä olin 43-vuotias, kun ostimme unelmieni asunnon. Nyt olemme asuneet täällä jo yli 10 vuotta ja olen yhä tyytyväinen. Velkainen kyllä myös edelleen😀

Toki mahdollista, että muutamme tästä vielä pois, mutta enempää en rahoja uuteen asuntoon laita. Ap taisi tarkoittaa juuri tätä kysymyksellään.

En vielä nyt edes 40-vuotiaana. Nyt odotan, että lapset kasvaa ja muuttaa pois, niin voi myydä okt:n ja ostaa jonkun näpsäkän kerrostaloasunnon. Ehkä jopa jostain ihan muualta kuin täältä missä nyt asutaan.

40-vuotiaana ostin tämän vanhan talon pääkaupunkiseudulta ja tässä viihdyn ehkä loppuelämäni, jos sitten en innostu muuttamaan kokonaan maalle, kun pääsen eläkkeelle. Minulla on siellä toinen vanha tönö odottamassa.

Lainaa saan tästä pks:n talosta maksaa vielä pitkään, muttei haittaa, koska asumiskulut ovat kokonaisuutena kuitenkin ihan kohtuulliset ja asumisolosuhteet sellaiset, joista nautin (mahtuu harrastamaan, on puutarha, jota voi hoitaa jne). Remontteja tässä olen tietysti tehnyt ja joudun vielä tekemäänkin, mutta toisaalta ne nostavat talon arvoa. 

Maalla oleva tönö on velaton. 

Nämä varmaan on sitten ne mun vaihtoehdot loppuelämälle, molemmat erittäin hyviä.

n49

Nyt, vajaa 60 v.

Olen aina asunut pienessä kerrostaloyksiössä. Ei tämä ole se missä haluaisin asua - ei lähellekään. Mutta minkäs teet, kun parempaan en ikinä pysty eikä ole varaa niin asustellaan sitten tässä.

Tämä on ihan elämäntilanteesta kiinni. Viimeisimmäksi on asuttu isoa omakotitaloa Espoossa ja nyt kun lapset ovat yläkouluikäinen ja vanhempia, tarve pihalle on hävinnyt ja nyt katsellaan varmaan ihan kerrostaloasuntoa tai rivaria lähempää isompien lasten koulua eli Otaniemeä. 

Vierailija kirjoitti:

50-vuotiaana tämä nykyinen vuokra-asunto. 57,5 neliötä. Kunpa tässä voisi asua kuolemaansa saakka. En kaipaa muuta.

Mulla melko sama. Hyvin mahtuu yksinään ja vaikka olen pienituloinen, maksan tämänkokoisen tilan ainakin toistaiseksi. En haluaisi ihan heti yksilöön mutta vanhana sopeudun taas siihenkin. Ja on kaupungin asunto. Ei pramea mutta hiljainen ja luonnonläheisessä paikassa ok-alueella. Arvostan möykättömyyttä yli kaiken.

Viiskymppisenä löysin ihana asunnon, valoisa, riittävästi huoneita ja säilytystilaa. Oma sauna ja iso parveke. Tässä asuisin mielelläni kunnes joskus ehkä päädyn hoivakotiin. On tässäkin puutteensa, lähinnä oman pihan puute.