Missä iässä pääsit asumisen tasolle, joka tuntui riittävän hyvältä loppuiäksi. Eli et enää miettinyt "seuraavaa kämppää".

Onko normaaliakin, että ihmiset ajattelee tulevaa kotiaan ja seuraavaa osoitettaan noin intensiivisesti?

Itse olen aina asunut jossain ja muutto on liittynyt elämänvaiheeseen mutta ikinä en ole kyllästynyt tai halunnut muualle vain muuttamisen ilosta.

Tämä nykyinen OKT riittää hyvin kun yksin asuu, saa päättää ja vastata ihan kaikesta ja ihan itse. Jos terveys pysyy tämmöisenä kuin nyt on niin vielä on tarkoitus asua noin 15v, sitten kun on +70 mittarissa niin sitten keskustaan torin lähellä patsastelemaan muiden harmaiden kanssa, tiedä vaikka joku urbaani city single mummo löytyisi juttu kaveriksi.

35

34 vuotiaana. Ok-talo, 200 neliötä ison kaupungin laidalla. Asuttiin rivarissa ennen tätä ja olin siihenkin hyvin tyytyväinen, mutta nyt en kyllä enää takaisin muuttaisi.

28-vuotias olin, kun ostettiin se "loppuelämän talo". Nyt tosin, kun ollaan nelkyt ja laina maksettu, on mies alkanut haaveilemaan rantatontista.

Hmmm. Ei sellaista ap olekaan. Minulla on ollut stadissa neliö vuodesta 1995, mutta kun lapset kasvavat ja muuttavat kotoa - toinen jo muutti, tämä pitää vaihtaa pienempään. 

Ja jossakin vaiheessa alkaa liikkuminen ja etäisyydet palveluista painaa. Ja useimmat joutuvat vaihtamaan palveluasumiseenkin ennen kuolemaansa.

Eli asumistarpeet muuttuvat koko elämän ajan, ei ole olemassa oikeasti sellaista "tässä kykin hautaan saakka" -asuntoa.

N54

46 v.

En ole päässyt vielä. Ostin juuri 73-neliöisen luhtitaloasunnon, johon muutamme tyttären kanssa. Tuo tuskin tulee olemaan minun loppuelämäni koti, varmaan jossain vaiheessa vanhenemista muutan pienempään ja lähemmäs keskustaa. Mutta tätä ei tarvitse vielä varmaan pariin kymmeneen tai ainakaan kymmeneen vuoteen ajatella.

Onpas vieras ajatus itselle, että asunto olisi jokin "päämäärä" jossa sitten pysytään loppuikä. Mielenkiintoista lukea näin ajattelevien ihmisten kommentteja, kun itselle asunto on aina ollut ennemminkin kulutushyödyke - siihen muutetaan jotta voidaan asua siellä missä kulloinkin haluaa asua, silloisen tarpeen mukaan.

Takana kaksi maata, 5 kaupunkia ja lähemmäs 20 asuntoa, ja haluan vielä ainakin muutaman kerran maata vaihtaa, todennäköisesti useammankin kerran. Tylsäähän se on jumiutua yhteen paikkaan ja yhteen elämäntyyliin, kun voisi kokeilla useampia!

En tiedä. Asun nyt kivassa talossa ja asunnossa, mutta ylimmässä kerroksessa, eikä meillä ole hissiä. Siispä yksi muutto ainakin on edessä.

Olin 30v kun ostin tämän. En aio enää muuttaa.

34 vuotiaana reilu vuosi sitten, vuokrakaksio. Tätä ihanuutta kesti melkein vuoden kunnes naapuri vaihtui. Kiva kuunnella Tapparan peliselostuksia ja naapurin hurrauksia sen 2-3x viiikossa, Finnhitsejä ja puhelimeen huutamista viikonloppuisin, kovaa yökkimistä tms. keskellä yötä jne. Edellisestä naapurista ei kuulunut koskaan mitään ja muista kuuluu jotain ehkä kerran kuussa kustakin ja häiriöksi asti kerran kvartaalissa (joka ihan hyväksyttävissä), koska talossa hyvä äänieristys.

Kai se on pakko ruveta katsomaan rivaria/pientä mökkiä, jotta ei tarvitsisi kuunnella naapurien elämöintiä.

Mulla on oikein hyvä asunto, josta ei ole mitään tarvetta upgradata mihinkään. Olen asunut tässä 30-vuotiaasta. Minulla on nyt runsaasti mukavaa, hyvin jörjestettyä tilaa, kiva piha ja busseja kulkee keskustaan 10 minuutin välein.

Mutta en oleta asuvani tässä lopunikääni!vaan on jo katsottuna myös paikka, johon muutan jos/kun leskeksi jään, olen vanha ja päädyn kissan kanssa elämään. Ihmisen tarpeet muuttuvat ja luulen että siinä vaiheesa tarvitsen vähemmän tilaa ja ja vähemmän pihaa, ja hyödyn sen sijaan enemmän kävelymatkan olevista oopperastw, teatterista, ravintoloista ne.

Saatan toki olla väärässäkin. En pakota itseäni muuttamaan ollenkaan enkä juuri tuonne, jos sitten aikanaan ei tunnukaan siltä kuin nyt luulen. Mutten myöskään oleta, että aina haluaisin samoja asioita kuin nyt.

42 v. kun rivitaloasunnon lisäksi tuli mökki joka poisti talohaaveet. Nyt voi vaan olla.

Nyt vasta yli 50-vuotiaina asumme asunnossa, joka on mieluinen (85 neliötä kolmiossa). Tosin eipä ne muutot (olen muuttanut äkkisestää laskien ainakin 15 kertaa elämässäni) ole mitenkään etukäteen erityisen pohdittuja. Sanoisinko, että pakko on ollut vain jokin edes jotakuinkin soveltuva asunto löytää. Pienillä paikkakunnilla vuokra-asuntojen tarjonta ei välttämättä ole kaksinen.

Kaksitoista vuotta asuimme omistusasunnossa, jonka myimme kun tuli taas vastaan paikkakunnan vaihdos (sama työantaja, mutta toimipisteitä on lakkautettu). Nyt vuokralla monestakin syystä.

Vierailija kirjoitti:

Onpas vieras ajatus itselle, että asunto olisi jokin "päämäärä" jossa sitten pysytään loppuikä. Mielenkiintoista lukea näin ajattelevien ihmisten kommentteja, kun itselle asunto on aina ollut ennemminkin kulutushyödyke - siihen muutetaan jotta voidaan asua siellä missä kulloinkin haluaa asua, silloisen tarpeen mukaan.

Takana kaksi maata, 5 kaupunkia ja lähemmäs 20 asuntoa, ja haluan vielä ainakin muutaman kerran maata vaihtaa, todennäköisesti useammankin kerran. Tylsäähän se on jumiutua yhteen paikkaan ja yhteen elämäntyyliin, kun voisi kokeilla useampia!

Kokeiltu on ulkomaita myöten ja nyt tuntuu siltä, että on viimein tullut juuri itselleni oikeaan kotiin ja tässä haluaa nyt asua niin kauan kuin on vain mahdollista. 

Iso omakotitalo 20 min Helsingistä 31-vuotiaana. Selailen asuntoja edelleen mutta sijoitusmielellä.

Juuri nyt kun vasta muutettu uuteen rivariin metsän laitaan loistavalla sijainnilla ison kaupungin tuntumaan. Kaikki löytyy mitä tarvitaan ja pieniä lapsia ajatellen siihen asti, että muutavat pois. Tosin vaikea sitä sanoa miltä tuntuu sitten +50v, kun sinne vielä parikymmentä vuotta aikaa ja elämän tilanne ihan eri.

Eläkkeellä lämpimään. Sitä ennen en usko löytäväni loppuelämän kotia.

Vierailija kirjoitti:

Onpas vieras ajatus itselle, että asunto olisi jokin "päämäärä" jossa sitten pysytään loppuikä. Mielenkiintoista lukea näin ajattelevien ihmisten kommentteja, kun itselle asunto on aina ollut ennemminkin kulutushyödyke - siihen muutetaan jotta voidaan asua siellä missä kulloinkin haluaa asua, silloisen tarpeen mukaan.

Takana kaksi maata, 5 kaupunkia ja lähemmäs 20 asuntoa, ja haluan vielä ainakin muutaman kerran maata vaihtaa, todennäköisesti useammankin kerran. Tylsäähän se on jumiutua yhteen paikkaan ja yhteen elämäntyyliin, kun voisi kokeilla useampia!

Eihän vaatimus asumisen tasosta ja sen täyttyminen tarkoita, että siinä kyseisessä asunnossa jumittaisi lopun ikää. Omat resurssit ovat tietysti reunaehtoina. Itse en voisi muuttaa vaikka Pariisiin, koska ilmeisesti kattohuoneisto Helsingin ydinkeskustassa merinäköaloin tuskin riittäisi vaihtoarvoltaan vastaavan asuntoon Seine- ja Notre Dame -näkymin.