Missä iässä pääsit asumisen tasolle, joka tuntui riittävän hyvältä loppuiäksi. Eli et enää miettinyt "seuraavaa kämppää".

43-vuotiaana. Maksettavaa kyllä on lähes kuusikymppiseksi. Mutta enää en aio muuttaa. 

M48

27v

42v

25v vuotiaana muutin 300 neliön maalaistaloon ja täällä edelleen nyt 51 vuotiaana.

Toivottavasti jaksan asua loppuunasti täällä.

50-vuotiaana tämä nykyinen vuokra-asunto. 57,5 neliötä. Kunpa tässä voisi asua kuolemaansa saakka. En kaipaa muuta.

Mulla ei ole koskaan ollut ajatusta seuraavasta kämpästä, mutta olen elämäntilanteiden kautta (vanhempien työt, omat opiskelut ja työ, parisuhde) muuttanut elämässäni 7 eri paikkakunnalle ja noin 20 eri osoitteeseen. Aikansa kutakin, ja muutan uudestaan, jos esim. työt sitä vaatii.

32-vuotiaana. Tämä omistuskaksio on oikein sopiva.

35-vuotiaana, mutta se vaati, että vaimo osti asunnosta puolet ja maksamistakin riitti 49-vuotiaaksi saakka.

28 vuotiaana ostin 46,5 neliön kaksion ja ei mulla ole mitään toiveita suuremmasta näin ikisinkkuna.

32 v olin kun muutin tähän asumisoikeuskaksiooni, jossa on tarkoitus asua loppuikä. Omistusasunto ei ole ikinä kiinnostanut, eikä sinkulle isommat tilat.

30v kun ostimme omakotitalon miehen kanssa.

24v kun rakennettiin oma talo, ja kaikki saivat omat huoneet. Nyt jo väljempää kun osa lapsista täysi-ikäisiä, ja muuttaneet omilleen.

25-vuotiaana saatiin koti rakennettua.

Varmaan sitten hoitokodissa.

Nyt 36 v. Asumme isossa okt:ssa, enkä varsinaisesti mieti seuraavaa kämppää, mutta voi olla hyvinkin todennäköistä, että tästä luovutaan, kun lapset muuttavat pois. Tai jos kunto romahtaa, eikä enää pysty kulkemaan portaita, meillä on 3 kerrosta. Elämäntilanteen mukaan. Minulla ei ole suurempia tunnesiteitä seiniin.

OLin 31v, kun pääsin asumaan vähän yli 500 neliöön. Se riittää. Mutta nyt joutuu jo miettimään, joutuuko tästä koska pois.

42, ja velkaakin onneksi vain vähän. Pienellä paikkakunnalla asuntojen hinnat ovat tosi matalat. Helsingin kompromissiasunnon myyntituloilla sai tosi viihtyisän asunnon ja pihan.

45-vuotiaana hankin 350 neliön talon pk-seudulta. Vihdoinkin oma piha ja tarpeeksi tilaa kotona. Nyt en ole enää katsellut asuntoilmoituksia, kun aiemmin tein sitä viikoittain. Onneksi lainaakaan ei ole, mutta kuluja tulee olemaan paljon vielä tässä vuosien edetessä, kuten taloissa aina on, vaikka olisi ihan uusikin. Vanhaksi ajattelin tässä asua. Sitten kun en enää jaksa kerrosten väliä rampata, niin muutan pienempään.

34-vuotiaana.

Sen näkee kun viimeinenkin lapsi lähtee. Ennen sitä ei voi tietää. En halua yhtään turhaa siivottavaa neliötä itselleni. Ehkä se loppusijoituspaikkani on yksiö alkovilla ja keittiöllä tai keittokomerolla.

Olen nyt reilu 50 ja asunut tässä kauemmin, kuin missään muussa paikassa, liki puolet elämästäni. Ihana pikku talo isolla vehreällä pihalla. Nyt on iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta toive muuttaa pois. En tiedä miksi. Joku ihme kaipuu jonnekin, mitä ei ehkä edes ole.