Miksi pitäisi "mennä epämukavuusalueelle"?

No minun kohdallani se tarkoittaa että uskaltautuu kohti uusia asioita ja haasteita vaikka ne aluksi tuntuvatkin pelottavilta. Jälkikäteen ne todella palkitsevat ja niistä voi tulla vakiintunut tapa - enkä tarkoita vain ammattimielessä kehittymistä vaan ylipäätään uusien kokemusten rikastuttavaa vaikutusta. Eli meillä jokaisella on potentiaalia joka monella jää käyttämättä, kenenkään ei tietenkään ole pakko sitä käyttää mutta väitän että elämä on kaikin tavoin rikkaampaa ja antoisampaa kun uskaltaa kokeilla omia rajojaan ja kykyjään. En osaa ajatella itse sellaista elämää että teen samaa työtä 20-vuotiaasta eläkeikään, illat istua möllötän kotisohvalla vai mikä nyt sitten kenenkin omin mukavuusalue on.

Mun mielestä sekin on oleellista, että missä se raja kulkee. Myös mua ärsyttää se, miten välillä tunnutaan pitävän sitä epämukavuusaluetta aina ja kaikissa asioissa parempana vaihtoehtona kuin mukavuusaluetta. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta tulkitsin ap:n ajatuksen niin, että nimenomaan tuo epämukavuusalueen hienous itseisarvona on se, mikä mättää. Ja se, että jos ei aina ja kaikkialla ole heti valmiina innosta puhkuen menemään epämukavuusalueelle, on jotenkin huonompi ihminen, jämähtänyt ja kehittymätön.

Mä olen miettinyt tuota asiaa omalla kohdallani mm. siinä, että olen mielestäni opiskellut aika väärää alaa. Koen, että henkilökohtaiset ominaisuuteni eivät oikein sovi alalle ja alan työssä tunnen olevani ihan väärässä paikassa. Jos on liikaa uutta, liikaa ihmisiä ja liian vähän hallinnan tunnetta, pääni ei tahdo kestää. Putosinpa ihan burnout-sairauslomallekin lopulta tuon epämukavuusalueelle pakottautumiseni vuoksi. Siinä voi sitten miettiä, oliko järkeä sinnitellä siellä epämukavuusalueella väkisin siksi, että niin kuuluu tehdä. On kuitenkin myös töitä, joista nautin ja joissa on sopivasti haastetta minulle.

Yritän kai sanoa, että ihmiset ovat erilaisia siinä, miten paljon epävarmuutta ja hallinnan tunteen puuttumista he kestävät ja kaipaavat. Tämän ketjun vastailijoiden kommenteista tulee kuva, että tällainen varovaisempi temperamentti on auttamatta huonompi ja jotenkin suorastaan tyhmä ja umpimielinen, vaikka minun mielestäni on viisautta tuntea itsensä ja omat rajansa ja toimia niiden puitteissa. Mulla on epäilemättä tällainen varovaisempi temperamentti, mutta en koe olevani mitenkään patologinen tapaus. Tykkään mm. matkustaa (myös sinne Kanarialle, OMG), maistella erilaisia ruokia, oppia uutta,...

Se on tietenkin eri asia, jos ajatellaan ääripäätä joka ei uskalla edes kotimaassa matkustaa minnekään tai jotain vastaavaa. Toisaalta ihmisen tilanne vaikuttaa aina tuohon epämukavuusalueeseenkin. Jossakin tilanteessa voi esim. olla hyväksi, että työ on suhteellisen stressitöntä ja juuri siellä halveksitulla mukavuusalueella. Tai jos mennään ihan ääripäähän, niin vaikkapa jos on vakavia mielenterveysongelmia, niin tärkeää ovat nimenomaan rutiinit ja rakenne. Tottakai jossakin vaiheessa, jos esim. ihminen on pelännyt ihmisten ilmoilla liikkumista, on hyvä siirtyä turvallisessa seurassa sinne epämukavuusalueelle ja lähteä ihmisten ilmoille. Mutta silloinkin sen ihmisen itsensä ehdoilla.

Tämä ketju oli ehkä vähän sekava ja myös tämä minun viestini, mutta päällimmäinen ajatukseni kuitenkin on se, että ei se epämukavuusalueelle meneminen ole aina ja kaikilla se paras juttu. Ihmiset ovat erilaisia siinä, miten suuren stressireaktion se epämukavuus aiheuttaa. Temperamentin erilaisuuden lisäksi on myös erilaisia elämäntilanteita, ja kaikkiin tilanteisiin itsensä pakottaminen epämukavuusalueelle ei sovi.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:12"]

Ujous ja introverttiys eivät todellakaan liity mitenkään selvästi tai "usein" yhteen. Monelle introvertille esiintyminen nimenomaan ei ole hankalaa. Esiintyminen tehdään jonkun roolin kautta ja siinä yleensä keskitytään asiaan. Mielenkiintoista ja helppoa. Sen sijaan jutustelu muiden kanssa esiintymisen jälkeen on väsyttävää ja kuluttavaa. Ujous on sitten ihan eri asia. Ekstrovertitkin voivat olla ujoja. Ujous ei ole temperamenttityyppi, joten siitä voi oppia pois. Ujous on pelkoa ja peloistaan on hyvä opetella irti.

[/quote]

Naulan kantaan. Itse olen voimakkaasti introvertti mutta esiinnyn työkseni ja pidän siitä.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:13"]

Mun mielestä sekin on oleellista, että missä se raja kulkee. Myös mua ärsyttää se, miten välillä tunnutaan pitävän sitä epämukavuusaluetta aina ja kaikissa asioissa parempana vaihtoehtona kuin mukavuusaluetta. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta tulkitsin ap:n ajatuksen niin, että nimenomaan tuo epämukavuusalueen hienous itseisarvona on se, mikä mättää. Ja se, että jos ei aina ja kaikkialla ole heti valmiina innosta puhkuen menemään epämukavuusalueelle, on jotenkin huonompi ihminen, jämähtänyt ja kehittymätön.

[/quote]

Kyllä, minua ärsyttää sekä "epämukavuusalueelle menemisen" pitäminen jonkinlaisena itseisarvona että epämukavuusalue fraasina, jonka avulla ihmisiin käytetään valtaa työelämässä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Oma tilanteesi on tästä hyvä esimerkki: sinulta edellytetään ominaisuuksia, jotka ovat aivan muuta kuin omat vahvuutesi, ja sen vuoksi voit pahoin. Sinua voidaan epämukavuusaluepuheen avulla moittia mukavuudenhaluiseksi ja paikalleen jämähtäneeksi. Näin toimitaan usein organisaatioissa, joissa ajetaan väkisin läpi ihmisille vihamielisiä muutoksia, ja nykyisin myös poliittisessa retoriikassa.

Olen sinun laillasi harkitseva ja varovainen ihminen, ja tästä ominaisuudesta on ollut minulle vähintään yhtä paljon hyötyä kuin epämiellyttävien asioiden kokeilemisesta. -ap

Lisään vielä, että tästä aiheesta mulle tulee mieleen Vygotskin lähikehityksen vyöhyke. Sen ideanahan on, että oppiminen tapahtuu parhaiten juuri sillä tietyllä "vyöhykkeellä", joka ei ole liian kaukana mukavuusalueesta. Ainakin minuun tuo ajatus sopii hyvin. Opin kyllä mielelläni uutta, mutta en ole niitä rämäpäitä, jotka pystyvät heittäytymään johonkin totaalisesti uuteen kertalaakista. Minun täytyy opetella asioita pienin askelin ja vähitellen se varmuuskin karttuu. Mutta jos minut heitetään "leijonan luolaan" ns. tyhjän päälle selviämään, niin no, en selviä.

101

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:24"]

Olen sinun laillasi harkitseva ja varovainen ihminen, ja tästä ominaisuudesta on ollut minulle vähintään yhtä paljon hyötyä kuin epämiellyttävien asioiden kokeilemisesta. -ap

[/quote]

Et voi mitenkään tietää. Vähän nöyryyttä hei.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:12"]

 Ujous ei ole temperamenttityyppi, joten siitä voi oppia pois. Ujous on pelkoa ja peloistaan on hyvä opetella irti.

[/quote]

Melko ankara vaatimus. Itse en ajattele näin kategorisesti. Pelko on tunteena erittäin hyödyllinen ja arvokas, ei mitenkään vihamielinen. Se on osa sisäistä turvajärjestelmäämme, joka estää meitä tekemästä typeryyksiä tai painaa jarrua, kun olemme tekemässä jotakin, mitä emme halua tehdä. Peloista on haittaa vasta, kun ne estävät meitä elämästä sellaista elämää kuin haluamme elää. Ja jos ujona itseään pitävän ihmisen kanssa aletaan hakea varmuutta ja selviytymiskeinoja esiintymistilanteisiin, epämukavuusalueen sijaan täytyy mennä mukavuusalueelle ja tehdä esiintymisestä mahdollisimman helppoa. -ap

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:13"]

Mun mielestä sekin on oleellista, että missä se raja kulkee. Myös mua ärsyttää se, miten välillä tunnutaan pitävän sitä epämukavuusaluetta aina ja kaikissa asioissa parempana vaihtoehtona kuin mukavuusaluetta. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta tulkitsin ap:n ajatuksen niin, että nimenomaan tuo epämukavuusalueen hienous itseisarvona on se, mikä mättää. Ja se, että jos ei aina ja kaikkialla ole heti valmiina innosta puhkuen menemään epämukavuusalueelle, on jotenkin huonompi ihminen, jämähtänyt ja kehittymätön.

[/quote]

Kyllä, minua ärsyttää sekä "epämukavuusalueelle menemisen" pitäminen jonkinlaisena itseisarvona että epämukavuusalue fraasina, jonka avulla ihmisiin käytetään valtaa työelämässä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Oma tilanteesi on tästä hyvä esimerkki: sinulta edellytetään ominaisuuksia, jotka ovat aivan muuta kuin omat vahvuutesi, ja sen vuoksi voit pahoin. Sinua voidaan epämukavuusaluepuheen avulla moittia mukavuudenhaluiseksi ja paikalleen jämähtäneeksi. Näin toimitaan usein organisaatioissa, joissa ajetaan väkisin läpi ihmisille vihamielisiä muutoksia, ja nykyisin myös poliittisessa retoriikassa.

Olen sinun laillasi harkitseva ja varovainen ihminen, ja tästä ominaisuudesta on ollut minulle vähintään yhtä paljon hyötyä kuin epämiellyttävien asioiden kokeilemisesta. -ap

[/quote]

Niin, tätäkin termiä voi käyttää väärin ja vallakäytön välineenä. Mutta se ei tee itse asiasta väärää tai vahingollista. Joku yllä puhui itselleen väärän alan opiskelusta. Ei ole tarkoitus, että koko elämäänsä vietetään siellä epämukavuusalueella. Siellä käydään tutustumassa uusiin asioihin, tilanteisiiin jne. Tuossa väärän opiskelualan esimerkissä mukavuusalueella pysymistä olisi roikkua kaikesta huolimatta niissä tutuissa opinnoissa ja sen jälkeen päätyä ehkä putkessa keskinkertaiseksi kyseisen alan ammattilaiseksi. Vaatii vähän epämukavuusalueella pyörähtämistä pohtia asiaa uusiksi ja vaihtaa alaa.

Niin ja vielä jos tuota varovaisuutta mietitään, niin ei se nyt ole niin läpipaska ominaisuus kuin mitä voisi joidenkin puheista olettaa. Tottakai tarvitaan sekä rohkeaa kokeilemista (että voitaisiin kehittyä) että varovaista turvallisuushakuisuutta (ettei juosta suoraan leijonan suuhun). Jos evoluution kannalta ajatellaan, niin myös varovaisuutta on tarvittu. Tyhmänrohkea rämäpää saattaa joutua sinne leijonan kitaan vähän herkemmin kuin harkitsevampi tapaus.

101

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:27"]

Lisään vielä, että tästä aiheesta mulle tulee mieleen Vygotskin lähikehityksen vyöhyke. Sen ideanahan on, että oppiminen tapahtuu parhaiten juuri sillä tietyllä "vyöhykkeellä", joka ei ole liian kaukana mukavuusalueesta. Ainakin minuun tuo ajatus sopii hyvin.

101

[/quote]

Napakymppi! Pidän itsekin lähikehityksen vyöhykettä paljon epämukavuusaluetta hyödyllisempänä käsitteenä oppimisessa ja kehittymisessä. Sille on myös ihan oikea kehityspsykologiseen tutkimukseen perustuva tausta. -ap

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:32"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:13"]

Mun mielestä sekin on oleellista, että missä se raja kulkee. Myös mua ärsyttää se, miten välillä tunnutaan pitävän sitä epämukavuusaluetta aina ja kaikissa asioissa parempana vaihtoehtona kuin mukavuusaluetta. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta tulkitsin ap:n ajatuksen niin, että nimenomaan tuo epämukavuusalueen hienous itseisarvona on se, mikä mättää. Ja se, että jos ei aina ja kaikkialla ole heti valmiina innosta puhkuen menemään epämukavuusalueelle, on jotenkin huonompi ihminen, jämähtänyt ja kehittymätön.

[/quote]

Kyllä, minua ärsyttää sekä "epämukavuusalueelle menemisen" pitäminen jonkinlaisena itseisarvona että epämukavuusalue fraasina, jonka avulla ihmisiin käytetään valtaa työelämässä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Oma tilanteesi on tästä hyvä esimerkki: sinulta edellytetään ominaisuuksia, jotka ovat aivan muuta kuin omat vahvuutesi, ja sen vuoksi voit pahoin. Sinua voidaan epämukavuusaluepuheen avulla moittia mukavuudenhaluiseksi ja paikalleen jämähtäneeksi. Näin toimitaan usein organisaatioissa, joissa ajetaan väkisin läpi ihmisille vihamielisiä muutoksia, ja nykyisin myös poliittisessa retoriikassa.

Olen sinun laillasi harkitseva ja varovainen ihminen, ja tästä ominaisuudesta on ollut minulle vähintään yhtä paljon hyötyä kuin epämiellyttävien asioiden kokeilemisesta. -ap

[/quote]

Niin, tätäkin termiä voi käyttää väärin ja vallakäytön välineenä. Mutta se ei tee itse asiasta väärää tai vahingollista. Joku yllä puhui itselleen väärän alan opiskelusta. Ei ole tarkoitus, että koko elämäänsä vietetään siellä epämukavuusalueella. Siellä käydään tutustumassa uusiin asioihin, tilanteisiiin jne. Tuossa väärän opiskelualan esimerkissä mukavuusalueella pysymistä olisi roikkua kaikesta huolimatta niissä tutuissa opinnoissa ja sen jälkeen päätyä ehkä putkessa keskinkertaiseksi kyseisen alan ammattilaiseksi. Vaatii vähän epämukavuusalueella pyörähtämistä pohtia asiaa uusiksi ja vaihtaa alaa.

[/quote]

Tässä keskustelussa on vätetty, että kaikki oppiminen ja kehittyminen vaatii "epämukavuusalueelle menemistä". Oletko sinä samaa mieltä, vai onko uutta mahdollista oppia ja kokea myös niin, ettei prosessiin liity erityistä voimakasta epämukavuuden kokemusta? -ap

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:12"]

 Ujous ei ole temperamenttityyppi, joten siitä voi oppia pois. Ujous on pelkoa ja peloistaan on hyvä opetella irti.

[/quote]

Melko ankara vaatimus. Itse en ajattele näin kategorisesti. Pelko on tunteena erittäin hyödyllinen ja arvokas, ei mitenkään vihamielinen. Se on osa sisäistä turvajärjestelmäämme, joka estää meitä tekemästä typeryyksiä tai painaa jarrua, kun olemme tekemässä jotakin, mitä emme halua tehdä. Peloista on haittaa vasta, kun ne estävät meitä elämästä sellaista elämää kuin haluamme elää. Ja jos ujona itseään pitävän ihmisen kanssa aletaan hakea varmuutta ja selviytymiskeinoja esiintymistilanteisiin, epämukavuusalueen sijaan täytyy mennä mukavuusalueelle ja tehdä esiintymisestä mahdollisimman helppoa. -ap

[/quote]

Totta kai on erilaisia pelkoja. Esimerkiksi kuolemanpelko, joka estää hyppäämästä talon katolta, on hyödyllinen pelko. Sosiaalisten tilanteiden pelko on yksilölle sen sijaan rampauttavaa. Vai keksitkö esimerkin, jossa sellaisesta pelosta olisi hyötyä? Siihenhän en ottanut kantaa, miten tämä pelosta eroon opettelu tapahtuisi. Joka tapauksessa siinä piipahdellaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Mutta sehän ei tarkoita kärsimystä (joksi sinä tämän epämukavuusalueen selvästi ymmärrät), vaan totutun ja tutun laatikon ulkopuolella käymistä.

Taiteilija Maiju Ahlgrén on kirjoittanut näyttelyesittelyssän asiasta hyvin:

Nykyhokema arkipuheessa on, että 'täytyy tulla pois mukavuusalueelta'. Siinä mukavuusalue käsitetään jotenkin ihmisen perusolotilaksi, johon kuitenkin liitetään puuduttuneisuus ja rutiineihin kangistuminen. Minusta sellainen ei ole kovin mukavaa. Sana sisältää myös epämiellyttävän pakottamisen elementin, jossa joku toinen tietää paremmin mikä sinulle on hyväksi. Ja niin ei pitäisi olla sitten lapsuusiän mentyä ohitse.

Näyttelyn nimi viittaa todelliseen mukavuuteen eli olemiseen, aistimiseen ja uusista asioista kiinnostumiseen. Mukavuusalueella voi myös vain olla. Ihminen herää ja kasvaa kukoistukseensa, kun hän voi olla olemassa vapaana, hienona omana itsenään - kun hän voi itse määritellä mikä tuntuu sillä hetkellä itselle sopivalta.

-ap

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:32"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:13"]

Mun mielestä sekin on oleellista, että missä se raja kulkee. Myös mua ärsyttää se, miten välillä tunnutaan pitävän sitä epämukavuusaluetta aina ja kaikissa asioissa parempana vaihtoehtona kuin mukavuusaluetta. En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta tulkitsin ap:n ajatuksen niin, että nimenomaan tuo epämukavuusalueen hienous itseisarvona on se, mikä mättää. Ja se, että jos ei aina ja kaikkialla ole heti valmiina innosta puhkuen menemään epämukavuusalueelle, on jotenkin huonompi ihminen, jämähtänyt ja kehittymätön.

[/quote]

Kyllä, minua ärsyttää sekä "epämukavuusalueelle menemisen" pitäminen jonkinlaisena itseisarvona että epämukavuusalue fraasina, jonka avulla ihmisiin käytetään valtaa työelämässä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Oma tilanteesi on tästä hyvä esimerkki: sinulta edellytetään ominaisuuksia, jotka ovat aivan muuta kuin omat vahvuutesi, ja sen vuoksi voit pahoin. Sinua voidaan epämukavuusaluepuheen avulla moittia mukavuudenhaluiseksi ja paikalleen jämähtäneeksi. Näin toimitaan usein organisaatioissa, joissa ajetaan väkisin läpi ihmisille vihamielisiä muutoksia, ja nykyisin myös poliittisessa retoriikassa.

Olen sinun laillasi harkitseva ja varovainen ihminen, ja tästä ominaisuudesta on ollut minulle vähintään yhtä paljon hyötyä kuin epämiellyttävien asioiden kokeilemisesta. -ap

[/quote]

Niin, tätäkin termiä voi käyttää väärin ja vallakäytön välineenä. Mutta se ei tee itse asiasta väärää tai vahingollista. Joku yllä puhui itselleen väärän alan opiskelusta. Ei ole tarkoitus, että koko elämäänsä vietetään siellä epämukavuusalueella. Siellä käydään tutustumassa uusiin asioihin, tilanteisiiin jne. Tuossa väärän opiskelualan esimerkissä mukavuusalueella pysymistä olisi roikkua kaikesta huolimatta niissä tutuissa opinnoissa ja sen jälkeen päätyä ehkä putkessa keskinkertaiseksi kyseisen alan ammattilaiseksi. Vaatii vähän epämukavuusalueella pyörähtämistä pohtia asiaa uusiksi ja vaihtaa alaa.

[/quote]

Tässä keskustelussa on vätetty, että kaikki oppiminen ja kehittyminen vaatii "epämukavuusalueelle menemistä". Oletko sinä samaa mieltä, vai onko uutta mahdollista oppia ja kokea myös niin, ettei prosessiin liity erityistä voimakasta epämukavuuden kokemusta? -ap

[/quote]

Minusta epämukavuusalueelle meneminen ei tarkoita "voimakasta epämukavuuden kokemusta".

Mulla on ujona erakkona paljon epämukavuusalueita. Vaikka seilaisin tuolla epämukavuusalueella jatkuvasti, en usko siitä koskaan tulevan mukavuusaluetta. Ei musta tule ekstroverttia. Välillä kuitenkin meen epämukavuusalueelle, jos se tuntuu hyödyttävältä. Välillä kaipaan kontakteja muihin. Mutta monesti se on vähän fifti-fifti, onko alueella olemisesta enemmän hyötyä vai haittaa. Välillä vieraitten ihmisten kanssa rupattelusta jää kiva fiilis, välillä taas nolottaa jälkeenpäin niin saakelisti että mitä mä nyt tollasia tyhmiä juttuja suusta päättelin ja mitäköhän se toinen musta ajatteli. Elämä on jatkuvaa taiteilua noiden alueiden välillä. Benjihyppykin oli tosi epämukavuusaleella, mutta ajattelin sen olevan kokemuksena kiva ja ehkä hyödyttävä joten tein sen. No ei ollut oikeen mitään hyötyä, edelleen pelkään korkeita paikkoja. Kaikenkaikkiaan oma kokemukseni on, ettei epämukavuusalueelle menemisistä ole valtaisaa hyötyä. Silloin tällöin sinne voi mennä, mutta parempi kuitenkin oleilla suuremmaksi osaksi mukavuusalueella, elämä on siten miellyttävämpää.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:12"]

 Ujous ei ole temperamenttityyppi, joten siitä voi oppia pois. Ujous on pelkoa ja peloistaan on hyvä opetella irti.

[/quote]

Melko ankara vaatimus. Itse en ajattele näin kategorisesti. Pelko on tunteena erittäin hyödyllinen ja arvokas, ei mitenkään vihamielinen. Se on osa sisäistä turvajärjestelmäämme, joka estää meitä tekemästä typeryyksiä tai painaa jarrua, kun olemme tekemässä jotakin, mitä emme halua tehdä. Peloista on haittaa vasta, kun ne estävät meitä elämästä sellaista elämää kuin haluamme elää. Ja jos ujona itseään pitävän ihmisen kanssa aletaan hakea varmuutta ja selviytymiskeinoja esiintymistilanteisiin, epämukavuusalueen sijaan täytyy mennä mukavuusalueelle ja tehdä esiintymisestä mahdollisimman helppoa. -ap

[/quote]

Totta kai on erilaisia pelkoja. Esimerkiksi kuolemanpelko, joka estää hyppäämästä talon katolta, on hyödyllinen pelko. Sosiaalisten tilanteiden pelko on yksilölle sen sijaan rampauttavaa. Vai keksitkö esimerkin, jossa sellaisesta pelosta olisi hyötyä? Siihenhän en ottanut kantaa, miten tämä pelosta eroon opettelu tapahtuisi. Joka tapauksessa siinä piipahdellaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Mutta sehän ei tarkoita kärsimystä (joksi sinä tämän epämukavuusalueen selvästi ymmärrät), vaan totutun ja tutun laatikon ulkopuolella käymistä.

[/quote]

Niin kuin olen edellä kirjoittanut, kyllä minusta epämukavuusalueen vähimmäismääritelmään kuulu se, että siellä on epämukavaa. Jos tämän käsitteen merkitys kapenee koko ajan niin, että lopulta myös mukavalta ja itselle luontevalta tuntuva uusien kokemusten kohtaaminen on "epämukavuusalueelle menemistä", mitä käyttöä noin onnettomasti valitulla fraasilla enää on? Yhtä hyvinhän voisi puhua vain oppimisesta ja kehittymisestä, niin kuin monet mieluummin tekevätkin. -ap

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:41"]

Minusta epämukavuusalueelle meneminen ei tarkoita "voimakasta epämukavuuden kokemusta".

[/quote]

Tähän sopii edellinen kommenttini: miksi kutsua epämukavuusalueelle menemiseksi toimintaa, joka ei ole oikeastaan kovin epämukavaa? -ap

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:41"]

Mulla on ujona erakkona paljon epämukavuusalueita. Vaikka seilaisin tuolla epämukavuusalueella jatkuvasti, en usko siitä koskaan tulevan mukavuusaluetta. Ei musta tule ekstroverttia. Välillä kuitenkin meen epämukavuusalueelle, jos se tuntuu hyödyttävältä. Välillä kaipaan kontakteja muihin. Mutta monesti se on vähän fifti-fifti, onko alueella olemisesta enemmän hyötyä vai haittaa. Välillä vieraitten ihmisten kanssa rupattelusta jää kiva fiilis, välillä taas nolottaa jälkeenpäin niin saakelisti että mitä mä nyt tollasia tyhmiä juttuja suusta päättelin ja mitäköhän se toinen musta ajatteli. Elämä on jatkuvaa taiteilua noiden alueiden välillä. Benjihyppykin oli tosi epämukavuusaleella, mutta ajattelin sen olevan kokemuksena kiva ja ehkä hyödyttävä joten tein sen. No ei ollut oikeen mitään hyötyä, edelleen pelkään korkeita paikkoja. Kaikenkaikkiaan oma kokemukseni on, ettei epämukavuusalueelle menemisistä ole valtaisaa hyötyä. Silloin tällöin sinne voi mennä, mutta parempi kuitenkin oleilla suuremmaksi osaksi mukavuusalueella, elämä on siten miellyttävämpää.

[/quote]

Vähän samanlaisia ajatuksia on mullakin. Kun olin siinä edellä kuvailemassani työssä, mä opin jopa vielä burnoutin jälkeenkin jotenkin selviämään siinä työssä. Kuitenkin se oli nimenomaan vain selviämistä, todella raskasta sellaista. Nyt, kun en ole kyseisessä työssä vasta tajuan miten pahasti se vei minulta voimat. Toivon todella löytäväni työtä, joka olisi huomattavasti enemmän mukavuusalueella verrattuna tuohon työhön. En sitten tiedä olenko deterministi kun ajattelen, että ihmisen luonteessa on myös paljon pysyvää eikä puristautuminen väkisin johonkin aivan vääränlaiseen muottiin tee välttämättä hyvää. Joo, tuntuuhan se ihan kivalta, että lopulta selvisin siinä työssä hengissä, mutta sitähän se nimenomaan vaan oli, hengissä selviämistä.

101

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:46"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:41"]

Minusta epämukavuusalueelle meneminen ei tarkoita "voimakasta epämukavuuden kokemusta".

[/quote]

Tähän sopii edellinen kommenttini: miksi kutsua epämukavuusalueelle menemiseksi toimintaa, joka ei ole oikeastaan kovin epämukavaa? -ap

[/quote]

Koska et tiedä etukäteen, onko se mukavaa vai ei. Oletettu epämukavuus liittyy siihen, että asia/tilanne on uusi, ei tuttu ja turvallinen.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:41"]

Mulla on ujona erakkona paljon epämukavuusalueita. Vaikka seilaisin tuolla epämukavuusalueella jatkuvasti, en usko siitä koskaan tulevan mukavuusaluetta. Ei musta tule ekstroverttia. Välillä kuitenkin meen epämukavuusalueelle, jos se tuntuu hyödyttävältä. Välillä kaipaan kontakteja muihin. Mutta monesti se on vähän fifti-fifti, onko alueella olemisesta enemmän hyötyä vai haittaa. Välillä vieraitten ihmisten kanssa rupattelusta jää kiva fiilis, välillä taas nolottaa jälkeenpäin niin saakelisti että mitä mä nyt tollasia tyhmiä juttuja suusta päättelin ja mitäköhän se toinen musta ajatteli. Elämä on jatkuvaa taiteilua noiden alueiden välillä. Benjihyppykin oli tosi epämukavuusaleella, mutta ajattelin sen olevan kokemuksena kiva ja ehkä hyödyttävä joten tein sen. No ei ollut oikeen mitään hyötyä, edelleen pelkään korkeita paikkoja. Kaikenkaikkiaan oma kokemukseni on, ettei epämukavuusalueelle menemisistä ole valtaisaa hyötyä. Silloin tällöin sinne voi mennä, mutta parempi kuitenkin oleilla suuremmaksi osaksi mukavuusalueella, elämä on siten miellyttävämpää.

[/quote]

Valtavan hyvin kirjoitettu. Voin luvata, että moni muukin ajattelee juuri tällä tavalla. Joskus epämiellyttävien asioiden tekeminen palkitsee, mutta yhtä hyvin se voi olla palkitsematta. Ihmisiä ei pitäisi syyllistää siitä, etteivät he ole valmiita sietämään epämukavuutta ilman, että heille on odotettavissa siitä riittävä ja riittävän arvokas palkkio.

Uskoakseni suuri osa epämukavuusalue- ja "no pain, no gain" -tyyppisiä hokemia toistavista ihmisistä pitää epämukavuuden sietämistä itsessään arvokkaana asiana. Heille "itsensä voittaminen" ja fyysinen ja psykologinen kilvoittelu ovat oma palkkionsa. Kaikille ne eivät suinkaan sitä ole. -ap