Mistä lastasi koskevista unelmista olet joutunut luopumaan?

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:36"]

Mulla oli haave ja toive, että kun olen hyvä äiti (= pääosin mukava), lapsista tulee helppoja ihmisiä itselleen. Mutta kriittisyys ja aika negat tulevaisuudenkuvat näyttävät olevan ne päällimmäiset luonteenpiirteet. 

Olen myös paljon miettinyt sitä, kuinka paljon ja kuinka pitkään omia lapsia on syytä kannatella elämässä, kun ovat jo omillaan tai nuoria aikuisia. Toivottavasti en joudu tällaisia asioita miettimään, vaan kukin löytäisi oman paikkansa ja _haluaisi_ muuttaa pois kotoa.

[/quote]

Juuri näin - lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Päästää pois itsenäistymään oikealla hetkellä jolloin läheiset välit säilyy vapaaehtoisesti

4

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:37"]

No minulla on se haukuttu ja halveksittu erityislapsi. Lapsella keskittymisen kanssa vaikeaa, koulussa vaikeaa matematiikka ja etenkin kielet. Suren sitä, että lapseni joutuu tekemään paaaaaljon enemmän töitä koulun eteen kuin monet muut luokkatoverinsa. Kovasti luki enkun kokeisiin, harjoitteli yhdessä minun kanssani, luki sanat, ja kielioppia, harjoitteli netissä koulun ostamaa harjoitusohjelmaa jne. Koko viikon harjoitteli iltaisin pari tuntia, ja tulos oli 7-. Surettaa, että lapseni suree sitä, että joutuu tekemään paljon töitä, ja tulos silloinkin huonompi kuin hyvin monella muulla luokkalaisellaan (joista osa ei ole kuin hutaisten lukenut koealueen läpi). Olen toki iloinen sitkeästä ja ahkerasta koululaisesta, mutta samalla surullinen siitä, että hänellä ei ole samoja mahdollisuuksia kuten muilla! Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön. Sen kun huomaa näin keski-ikäisenä, että kyllä se hyvä palkka vaan mahdollistaa monta mukavaa juttua tässä elämässä; ennenkaikkea paremman asumisen tason, ja valinnnan vapautta. Mahdollisuutta matkustaa, ja vaikkapa harrastaa juuri sitä lajia mitä haluaa, ettei tarvitse aina tehdä niitä valintoja sen mukaan ettei ole tähänkään varaa.

Ja siis olen ylpeä ja onnellinen lapsestani, mutta surullinen siitä, että hänen ahkeruutensa ei juuri tule palkituksi, ja että moni ovi sulkeutuu tämän oppimattomuuden takia! (ja olemme ottaneet kaikki tukikeinot aina käyttöön, lasta on autettu monin tavoin)

[/quote]

Älä sure sitä ettei lapsesi ehkä ole valmis kovapalkkaiseen huippuhommaan. Voi paljastua että hän on käsistään kätevä tai muuten löytää erityisalansa jolla pärjää! Ystävälläni on tällainen, nyt jo nuori aikuinen ja akateemisille johtotason vanhemmille oli kova paikka kun lapsi ei selvinnyt edes lukioon. Poika päätyi automekaanikoksi, on onnellinen ja pärjää työssään hienosti. On tyttöystävä, työ ja oma asunto. Voiko enempää toivoa?

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:48"]

En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?

[/quote]

En jos ei itsekään keksi omasta lapsestaan mitään positiivista sanottavaa...? Mitä silloin pitää tehdä?

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:48"][quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:41"]

Oikeastaan kaikista. Toivoin, että lapsi olisi ihan tavallinen pikkupoika, jolla on kavereita, osaa olla oikein päiväkodissa ja olisi omatoiminen. Olen taas eilisestä asti itkenyt ahdistuneena, kun luin lapsen pedagogisen arvion. Ei osaa mitään oikein tai kunnolla. Ei yhtään mitään.

[/quote]

Sama kokemus minulla kun oma erityislapseni oli päiväkodissa. Ja siis hän ei ikinä ollut agressiivinen, lyönyt tai kiusannut. Oli kiltti mutta vilkas, keskittymiskyvytön. Empaattinen, sosiaalinen ja seurallinen. Tuli kaikkien lasten kanssa juttuun, ja oli erittäin pidetty kaveri. Lapset huusivat pihalla innoissaan kun hän saapui pihalle leikkimään, koska oli niin suosittu, kun oli sekä kiltti että kekseliäs leikkikaveri.

Silti päiväkodin arvioinnissa keskityttiin vain ja ainoastaan lapseni puutteisiin. Kiertävä erityislastentarhaope (vai millä nimellä se nykyään onkaan) joutui jopa erikseen mainitsemaan, että voitaisiinko nostaa myös näitä pojan vahvuuksia, kun nyt on tässä keskitytty ainoastaan niihin puutteisiin... Päiväkodin henkilökunta meni ihan hiljaiseksi. Aina vaan sitä negatiivista, keskityttiin vain niinhin lapseni puutteisiin. Miten suomalaista! En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?
[/quote]

Meillä muuten sama, mutta keltokin näkee vain pelkkää huonoa lapsessa. Olen yrittänyt, että edes kotona hyväksyttäisiin lapsi sellaisena kuin on, mutta vaikeaksi käy. Alan itsekin nähdä lapsessa pelkkiä huonoja puolia. En vain jaksa enää tätä jatkuvaa negatiivista palautetta.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:56"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:48"]

En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?

[/quote]

En jos ei itsekään keksi omasta lapsestaan mitään positiivista sanottavaa...? Mitä silloin pitää tehdä?

[/quote]

Pitäisi käsitellä oma pettymys, ja hyväksyä että tämä lapsi on tämmöinen. Ei ole lapsen vika, että on haastava, erityistarpeinen. Lapsi ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan.

Vaikea olisi ajatella, että edes yhtä hyvää asiaa et löydä lapsesta.

Kertoo lähinnä sinun asenteesta ja tunnetilasta, kuin lapsesta. KUKAAN lapsi ei ole täysin huono/riittämätön jne. Silloin vika on sinulla, olet ehkä väsynyt ja turhautunut lapseesi? Katkera ja vihainen?

Lisäisin vielä, että miten se lapsi osaisi nähdä maailman hyvänä, rakastava ja positiivisena asiana, jos edes oma äiti ei usko lapseen, ei näe lapsessa mitään hyvää tai positiivista?? Lapset eivät ole tyhmiä, hän kokee että kaikki vain kieltävät häntä, toruvat häntä, hän ei osaa mitään, eikä kukaan koe iloa hänestä tai hänen tekemisistään. Miettikää jos itse olisitte tämän lapsen osassa? Jos kaikki ympärillänne olevat ihmiset antaisivat vain ja ainoastaan negatiivista palautetta, aina joka päivä, kaiken aikaa? Ei ihme, että lapsen oma motivaatio on hukassa, eikä ole mitään mieltä kuin ikävyyksien hankkiminen.

Pieni lapsi tarvitsee tukea ja myös postiivista palautetta edes jostain, että jaksaisi yrittää. Lapsi ei näe eikä pysty objektiiviseen itsetarkkailuun, ja jos aikuinen antaa vaan negatiivista palautetta lapsen minäkuva ja toimintakin vuorenvarmasti siirtyy vain negatiiviseen toimintaan.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:48"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:41"]

Oikeastaan kaikista. Toivoin, että lapsi olisi ihan tavallinen pikkupoika, jolla on kavereita, osaa olla oikein päiväkodissa ja olisi omatoiminen. Olen taas eilisestä asti itkenyt ahdistuneena, kun luin lapsen pedagogisen arvion. Ei osaa mitään oikein tai kunnolla. Ei yhtään mitään.

[/quote]

Sama kokemus minulla kun oma erityislapseni oli päiväkodissa. Ja siis hän ei ikinä ollut agressiivinen, lyönyt tai kiusannut. Oli kiltti mutta vilkas, keskittymiskyvytön. Empaattinen, sosiaalinen ja seurallinen. Tuli kaikkien lasten kanssa juttuun, ja oli erittäin pidetty kaveri. Lapset huusivat pihalla innoissaan kun hän saapui pihalle leikkimään, koska oli niin suosittu, kun oli sekä kiltti että kekseliäs leikkikaveri.

Silti päiväkodin arvioinnissa keskityttiin vain ja ainoastaan lapseni puutteisiin. Kiertävä erityislastentarhaope (vai millä nimellä se nykyään onkaan) joutui jopa erikseen mainitsemaan, että voitaisiinko nostaa myös näitä pojan vahvuuksia, kun nyt on tässä keskitytty ainoastaan niihin puutteisiin... Päiväkodin henkilökunta meni ihan hiljaiseksi. Aina vaan sitä negatiivista, keskityttiin vain niinhin lapseni puutteisiin. Miten suomalaista! En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?

[/quote]

Minulle ihmeteltiin pojasta, että miten sillä voi olla niin hyvä itsetunto(kielen kehityksen häiriö). Vastasin, että kyllä te olettekin tehneet kovasti töitä sen murskaamiseksi, onneksi ette ole onnistuneet

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 12:06"]

Pieni lapsi tarvitsee tukea ja myös postiivista palautetta edes jostain, että jaksaisi yrittää. Lapsi ei näe eikä pysty objektiiviseen itsetarkkailuun, ja jos aikuinen antaa vaan negatiivista palautetta lapsen minäkuva ja toimintakin vuorenvarmasti siirtyy vain negatiiviseen toimintaan.

[/quote]

On varmasti totta, että kaikissa on edes jotakin hyvää, mutta hurskastelua on kyllä väittää, että kaikissa sitä olisi kovinkaan paljoa. Ainakin itse tunnustan, että ruusunpunaiset kuvitelmat omasta lapsesta alkoivat karista viimeistään eskari-iässä ja sen jälkeen on yritetty lähinnä selvitä. Paljon olen varmasti itsekin tehnyt väärin ja iso osa pojan negatiivisista ominaisuuksista johtuvat neurogolisista ongelmista, joille hän ei tietysti itse mahda mitään. Mutta aika vaikea tuosta on kyllä ylpeä olla. 

...

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 12:17"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 12:06"]

Pieni lapsi tarvitsee tukea ja myös postiivista palautetta edes jostain, että jaksaisi yrittää. Lapsi ei näe eikä pysty objektiiviseen itsetarkkailuun, ja jos aikuinen antaa vaan negatiivista palautetta lapsen minäkuva ja toimintakin vuorenvarmasti siirtyy vain negatiiviseen toimintaan.

[/quote]

On varmasti totta, että kaikissa on edes jotakin hyvää, mutta hurskastelua on kyllä väittää, että kaikissa sitä olisi kovinkaan paljoa. Ainakin itse tunnustan, että ruusunpunaiset kuvitelmat omasta lapsesta alkoivat karista viimeistään eskari-iässä ja sen jälkeen on yritetty lähinnä selvitä. Paljon olen varmasti itsekin tehnyt väärin ja iso osa pojan negatiivisista ominaisuuksista johtuvat neurogolisista ongelmista, joille hän ei tietysti itse mahda mitään. Mutta aika vaikea tuosta on kyllä ylpeä olla. 

[/quote]

Ymmärrän sinua, enkä halua hurskastella. Mutta sekään kun ei auta, että lapsi saa vain negatiivista palautetta. Omien tunteiden mukaan ei kannata muutenkaan rakentaa sitä omaa kasvatustaan lasten kanssa. Välillä niitä omia lapsiaan vihaa, mutta silti ei pidä mennä sanomaam/tekemään vihastuksissaan jotain ikävää. Siitä ei hyödy ketään, et sinä eikä etenkään se lapsi. Sinulla on oikeus omiin tunteisiisi ja varmasti ne ovat täysin oikeutettujakin! mutta ei kannata muuttaa sitä tunnetta toiminnaksi... Jotta lapsesi näkisi itse itsessään edes jotakin hyvää, ja jotakin missä voisi kokea onnistumisen iloa, pitää lapsen vuoksi antaa sitä positiivista palautetta ja tukea lasta, vaikka tulokset olisivat vähänlaiset tai tämän toiminnan hedelmät olisivat vähäiset. Olet ainakin vanhempana onnistunut itse tuomaan positiivisia juttuja esille. Arvosta siitä itseäsi.

Tiedän miten vaikeaa on olla erityislapsen kanssa, ja varsinkin tässä yhteiskunnassa missä arvostetaan menestystä,koulutusta jne. Erityislapsen vanhemmat saavat paljon paskaa niskaansa, syyllistetään vanhempia, tehdään pikadiagnooseja, ja vähätellään lapsen erityistarpeita ja syitä siihen. Piiskaa ja kuria annetaan vastalääkkeeksi, ja haukutaan laiskoiksi wt-vanhemmiksi samalla.

Sinulle haluan toivottaa voimia! Hae tukea esim. yhdistyksistä (esim.adhd jne), ota yhteyttä perheneuvolaan, koulupsykologiin, neuvolapsykologiin jne Olen itse ihan rohkeasti hakenut lääkäristä apua, että lapsi saa kaikki toimintaterapeutin tuet jne.

Onpa surullista lukea näitä kommetteja. Jotenkin niin suomalaista, että lapsesta etsitään oikein etsimällä niitä huonoja puolia ja ns. "kehittämisen kohteita". Niin helposti aletaan leipoa erityislasta jos lapsi hiemankaan erilainen jonki asian suhteen. Ns. ammattilaiset masnetvat ja pelottelevat vanhempia ja murskaavat lapsen itsetunnon. Väitän, että tuo ns. ammatilaiskoneisto aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä lapsille.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:37"]

No minulla on se haukuttu ja halveksittu erityislapsi. Lapsella keskittymisen kanssa vaikeaa, koulussa vaikeaa matematiikka ja etenkin kielet. Suren sitä, että lapseni joutuu tekemään paaaaaljon enemmän töitä koulun eteen kuin monet muut luokkatoverinsa. Kovasti luki enkun kokeisiin, harjoitteli yhdessä minun kanssani, luki sanat, ja kielioppia, harjoitteli netissä koulun ostamaa harjoitusohjelmaa jne. Koko viikon harjoitteli iltaisin pari tuntia, ja tulos oli 7-. Surettaa, että lapseni suree sitä, että joutuu tekemään paljon töitä, ja tulos silloinkin huonompi kuin hyvin monella muulla luokkalaisellaan (joista osa ei ole kuin hutaisten lukenut koealueen läpi). Olen toki iloinen sitkeästä ja ahkerasta koululaisesta, mutta samalla surullinen siitä, että hänellä ei ole samoja mahdollisuuksia kuten muilla! Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön. Sen kun huomaa näin keski-ikäisenä, että kyllä se hyvä palkka vaan mahdollistaa monta mukavaa juttua tässä elämässä; ennenkaikkea paremman asumisen tason, ja valinnnan vapautta. Mahdollisuutta matkustaa, ja vaikkapa harrastaa juuri sitä lajia mitä haluaa, ettei tarvitse aina tehdä niitä valintoja sen mukaan ettei ole tähänkään varaa.

Ja siis olen ylpeä ja onnellinen lapsestani, mutta surullinen siitä, että hänen ahkeruutensa ei juuri tule palkituksi, ja että moni ovi sulkeutuu tämän oppimattomuuden takia! (ja olemme ottaneet kaikki tukikeinot aina käyttöön, lasta on autettu monin tavoin)

[/quote]

Jaksuhali<3

...

En mistään. Lapseni, 8 ja 10, ovat omalla tavallaan kumipikin tosi mainioita tyyppejä ja lahjakkaita monissakin asioissa. Pikku hiljaa, kun ovat kasvaneet ja kehittyneet persoonina, sitä on toki saanut huomata, etteivät kaikki minun ajatukseni ole heidän mielestään hyviä. En silti ajattele, että minulla olisi millään tavalla oikeutta olla pettynyt, jos lapseni tekevät erilaisia valintoja kuin minä toivoisin. Pääasia on kuitenkin, että he ovat fiksuja pikku ihmisiä, jotka osaavat tehdä itsekin valintoja ja uskaltavat myös sanoa ääneen oman mielipiteensä. 

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:48"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:41"]

Oikeastaan kaikista. Toivoin, että lapsi olisi ihan tavallinen pikkupoika, jolla on kavereita, osaa olla oikein päiväkodissa ja olisi omatoiminen. Olen taas eilisestä asti itkenyt ahdistuneena, kun luin lapsen pedagogisen arvion. Ei osaa mitään oikein tai kunnolla. Ei yhtään mitään.

[/quote]

Sama kokemus minulla kun oma erityislapseni oli päiväkodissa. Ja siis hän ei ikinä ollut agressiivinen, lyönyt tai kiusannut. Oli kiltti mutta vilkas, keskittymiskyvytön. Empaattinen, sosiaalinen ja seurallinen. Tuli kaikkien lasten kanssa juttuun, ja oli erittäin pidetty kaveri. Lapset huusivat pihalla innoissaan kun hän saapui pihalle leikkimään, koska oli niin suosittu, kun oli sekä kiltti että kekseliäs leikkikaveri.

Silti päiväkodin arvioinnissa keskityttiin vain ja ainoastaan lapseni puutteisiin. Kiertävä erityislastentarhaope (vai millä nimellä se nykyään onkaan) joutui jopa erikseen mainitsemaan, että voitaisiinko nostaa myös näitä pojan vahvuuksia, kun nyt on tässä keskitytty ainoastaan niihin puutteisiin... Päiväkodin henkilökunta meni ihan hiljaiseksi. Aina vaan sitä negatiivista, keskityttiin vain niinhin lapseni puutteisiin. Miten suomalaista! En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?

[/quote]

Minullakin meinasi eskarissa itku tulla kun iloinen, energinen ja osaava lapseni sai palautteeksi pedakogisissa keskusteluissa vain puutteita ja vikoja.

Onneksi koulussa asiat ovat toisin.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 13:12"]

En mistään. Lapseni, 8 ja 10, ovat omalla tavallaan kumipikin tosi mainioita tyyppejä ja lahjakkaita monissakin asioissa. Pikku hiljaa, kun ovat kasvaneet ja kehittyneet persoonina, sitä on toki saanut huomata, etteivät kaikki minun ajatukseni ole heidän mielestään hyviä. En silti ajattele, että minulla olisi millään tavalla oikeutta olla pettynyt, jos lapseni tekevät erilaisia valintoja kuin minä toivoisin. Pääasia on kuitenkin, että he ovat fiksuja pikku ihmisiä, jotka osaavat tehdä itsekin valintoja ja uskaltavat myös sanoa ääneen oman mielipiteensä. 

[/quote]

Kiva kuulla, mutta mitä jos lapsesi "valinnat" olisivat huumeet, tupakka ja kalja? Se, että teini-ikäinen lapsesi ei halua mennä töihin, mutta ei myöskään opiskella, vaan makaa kaikki päivät nukkumassa, ja yöt valvomassa? Tai teini-ikäinen lapsesi samalla varastelee, pöllii autoja jne.?  Tai lapsesi on neuroottinen, joka pesee maanisesti käsiään, ei suostu syömään kuin hyvin harvoja juttuja jne. Olet hakenut apua lapsellesi, joka vastustaa niitä henkeen ja vereen, ei suostu yhteistyöhön jne. Ajattelisitko samalla tavalla, että "pitää tyytyä vain lapsen valintaan"? Ja muut lapsesi ovat täysin normaaleja, saman kasvatuksen ja samalla tavalla tulleet kohdelluksi, joten vika ei ole sinussa kasvattajana?

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 13:12"]

En mistään. Lapseni, 8 ja 10, ovat omalla tavallaan kumipikin tosi mainioita tyyppejä ja lahjakkaita monissakin asioissa. Pikku hiljaa, kun ovat kasvaneet ja kehittyneet persoonina, sitä on toki saanut huomata, etteivät kaikki minun ajatukseni ole heidän mielestään hyviä. En silti ajattele, että minulla olisi millään tavalla oikeutta olla pettynyt, jos lapseni tekevät erilaisia valintoja kuin minä toivoisin. Pääasia on kuitenkin, että he ovat fiksuja pikku ihmisiä, jotka osaavat tehdä itsekin valintoja ja uskaltavat myös sanoa ääneen oman mielipiteensä. 

[/quote]

Kiva kuulla, mutta mitä jos lapsesi "valinnat" olisivat huumeet, tupakka ja kalja? Se, että teini-ikäinen lapsesi ei halua mennä töihin, mutta ei myöskään opiskella, vaan makaa kaikki päivät nukkumassa, ja yöt valvomassa? Tai teini-ikäinen lapsesi samalla varastelee, pöllii autoja jne.?  Tai lapsesi on neuroottinen, joka pesee maanisesti käsiään, ei suostu syömään kuin hyvin harvoja juttuja jne. Olet hakenut apua lapsellesi, joka vastustaa niitä henkeen ja vereen, ei suostu yhteistyöhön jne. Ajattelisitko samalla tavalla, että "pitää tyytyä vain lapsen valintaan"? Ja muut lapsesi ovat täysin normaaleja, saman kasvatuksen ja samalla tavalla tulleet kohdelluksi, joten vika ei ole sinussa kasvattajana?

[/quote]

loputtomiin ei voi tehdä ja huolehtia toisen puolesta (vaikka toki vanhemmat ikuisesti niin tekeekin). Jos asiat ei luista hyvällä eikä pahalla on pakko nostaa kädet ylös viimeistään silloin kun tämä on 18 täyttänyt ja toivoa parasta. Silloin vika on lapsen omassa sisimmässä, ei kasvatuksessa tms. Vaikka tuntuisikin kamalalta "hylätä" oma lapsi se voi olla aina vaihtoehto. Hänelle on kuitenkin annettu kaikki mitä on voitu, samat lähtökohdat ja mahdollisuudet. Aikuinen vastaa itse omista valinnoistaan, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Tosin nämä ongelmaiset eivät sitä itse näe vaan tulevat aina syyttämään vanhemipaan tai yhteiskuntaa...

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 13:16"][quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:48"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:41"]

Oikeastaan kaikista. Toivoin, että lapsi olisi ihan tavallinen pikkupoika, jolla on kavereita, osaa olla oikein päiväkodissa ja olisi omatoiminen. Olen taas eilisestä asti itkenyt ahdistuneena, kun luin lapsen pedagogisen arvion. Ei osaa mitään oikein tai kunnolla. Ei yhtään mitään.

[/quote]

Sama kokemus minulla kun oma erityislapseni oli päiväkodissa. Ja siis hän ei ikinä ollut agressiivinen, lyönyt tai kiusannut. Oli kiltti mutta vilkas, keskittymiskyvytön. Empaattinen, sosiaalinen ja seurallinen. Tuli kaikkien lasten kanssa juttuun, ja oli erittäin pidetty kaveri. Lapset huusivat pihalla innoissaan kun hän saapui pihalle leikkimään, koska oli niin suosittu, kun oli sekä kiltti että kekseliäs leikkikaveri.

Silti päiväkodin arvioinnissa keskityttiin vain ja ainoastaan lapseni puutteisiin. Kiertävä erityislastentarhaope (vai millä nimellä se nykyään onkaan) joutui jopa erikseen mainitsemaan, että voitaisiinko nostaa myös näitä pojan vahvuuksia, kun nyt on tässä keskitytty ainoastaan niihin puutteisiin... Päiväkodin henkilökunta meni ihan hiljaiseksi. Aina vaan sitä negatiivista, keskityttiin vain niinhin lapseni puutteisiin. Miten suomalaista! En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?

[/quote]

Minullakin meinasi eskarissa itku tulla kun iloinen, energinen ja osaava lapseni sai palautteeksi pedakogisissa keskusteluissa vain puutteita ja vikoja.

Onneksi koulussa asiat ovat toisin.
[/quote]

Onko tosiaan näin? En halua toivoa liikaa, mutta jotenkin en voi olla toivomatta, että koulussa sujuisi paremmin.

T. Itkuinen ja ahdistunut

Mulla tosi pinnallinen juttu, mutta olin jotenkin haaveillut, että oma poikani laulaisi joskus Cantores Minores -kuorossa. Mutta poika (nyt 7-vuotias) ei olekaan ollenkaan kiinnostunut musiikista. Eikä se tietenkään haittaa. Lähinnä naurattaa nykyään tuo oma haaveeni.

Ainoa toiveeni oli se että lapsi löytäisi paikkansa elämässä. Vaikea se on vielä sanoa miten tuo on toteutunut, mutta tällä hetkellä on kavereita, mieleinen harrastus, koulussa pärjää ok.