Lue keskustelun säännöt.
Mistä lastasi koskevista unelmista olet joutunut luopumaan?
18.11.2014 |
Tällaisesta olisin kiinnostunut kuulemaan ihmisiltä. Jotenkin sitä haaveili kaikesta kun lapset olivat pieniä ja ajatteli, että he ovat kovinkin erityisiä. Sitten yhtä äkkiä huomaakin, että nythän ne ovat teinejä eikä noilla juuri mitään erityislahjoja tai taitoja olekaan. Sen sijaan haasteita tuntuu olevan sitäkin enemmän... Eihän "taviksena" olossa mitään pahaa ole, mutta jotenkin tuntuu vaikealta välillä.
Kommentit (43)
Esikoisen kohdalla siitä, että armeijasta lomille tulisi komea pitkä poika äitiään katsomaan tai että muutenkin pärjäisi hienosti elämässään. On erityislapsi.
Muuten mun lapset on todella ihania, empaattisia, sympaattisia ja ainakin kielissä lahjakkaita, esikoista lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vielä mistään, lapset 33v, 30v, 24v ja 12v. Ei mulla ole ollut mitään ennakkotoiveita lasten suhteen, tärkeintä on että ovat onnellisia siinä mitä ovat ja tekevät.
Tässä on jo noiden isojen suhteen onnistuttu, elävät hyvää elämää tahoillaan, ovat koulutettuja ja hyvissä ammateissa. Suurin onnistuminen on siinä että olemme todella läheisiä, tapaamme vähintään 2-3 kertaa kuukaudessa koko sakki hyvän ruuan parissa. Omien lisäksi vielä lasten kumppanit nykyään mukana, ihania hekin.
Kuopusta varjostaa sairaus mutta hän ei anna sen haitata, elää normaalia esiteinin elämää kavereiden kanssa, kiukuttelee vanhemmille kuten kuuluukin ja hakee rajojaan:) Fiksu likka hänkin, en ole huolissani.
Mulla oli haave ja toive, että kun olen hyvä äiti (= pääosin mukava), lapsista tulee helppoja ihmisiä itselleen. Mutta kriittisyys ja aika negat tulevaisuudenkuvat näyttävät olevan ne päällimmäiset luonteenpiirteet.
Olen myös paljon miettinyt sitä, kuinka paljon ja kuinka pitkään omia lapsia on syytä kannatella elämässä, kun ovat jo omillaan tai nuoria aikuisia. Toivottavasti en joudu tällaisia asioita miettimään, vaan kukin löytäisi oman paikkansa ja _haluaisi_ muuttaa pois kotoa.
No minulla on se haukuttu ja halveksittu erityislapsi. Lapsella keskittymisen kanssa vaikeaa, koulussa vaikeaa matematiikka ja etenkin kielet. Suren sitä, että lapseni joutuu tekemään paaaaaljon enemmän töitä koulun eteen kuin monet muut luokkatoverinsa. Kovasti luki enkun kokeisiin, harjoitteli yhdessä minun kanssani, luki sanat, ja kielioppia, harjoitteli netissä koulun ostamaa harjoitusohjelmaa jne. Koko viikon harjoitteli iltaisin pari tuntia, ja tulos oli 7-. Surettaa, että lapseni suree sitä, että joutuu tekemään paljon töitä, ja tulos silloinkin huonompi kuin hyvin monella muulla luokkalaisellaan (joista osa ei ole kuin hutaisten lukenut koealueen läpi). Olen toki iloinen sitkeästä ja ahkerasta koululaisesta, mutta samalla surullinen siitä, että hänellä ei ole samoja mahdollisuuksia kuten muilla! Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön. Sen kun huomaa näin keski-ikäisenä, että kyllä se hyvä palkka vaan mahdollistaa monta mukavaa juttua tässä elämässä; ennenkaikkea paremman asumisen tason, ja valinnnan vapautta. Mahdollisuutta matkustaa, ja vaikkapa harrastaa juuri sitä lajia mitä haluaa, ettei tarvitse aina tehdä niitä valintoja sen mukaan ettei ole tähänkään varaa.
Ja siis olen ylpeä ja onnellinen lapsestani, mutta surullinen siitä, että hänen ahkeruutensa ei juuri tule palkituksi, ja että moni ovi sulkeutuu tämän oppimattomuuden takia! (ja olemme ottaneet kaikki tukikeinot aina käyttöön, lasta on autettu monin tavoin)
En ole toivonut heistä mitään. Pelkään, ettei se kuitenkaan toteudu, kuten ei omalla kohdallanikaan, vaan olen ollut pahasti masentunut suurimman osan aikuisiästäni ja vailla kunnon ystävää etc.
Jos heillä on henkisesti hyvä olla, se olisi jo paljon ja mun mies on niin tasapainoinen isä, että toivon, että näin tulee olemaan. Lapset ovat vasta pieniä, kohta molemmat koulussa, toinen on jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:37"]
Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön.
[/quote]
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto ja olen nyt kolmatta vuotta työttömänä. Vaimollani myös, palkka bruttona 2500 eur. Veljeni on amispohjalta sähkömies, palkka kuusta riippuen 3000-4500 eur. Eli koulutus ei todellakaan tarkoita hyvää tienestiä nykypäivän Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:37"]
Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön.
[/quote]
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto ja olen nyt kolmatta vuotta työttömänä. Vaimollani myös, palkka bruttona 2500 eur. Veljeni on amispohjalta sähkömies, palkka kuusta riippuen 3000-4500 eur. Eli koulutus ei todellakaan tarkoita hyvää tienestiä nykypäivän Suomessa.
[/quote]
Näin on. Eikö 3000 kuussa riitä?
Siitä että poikani olisi sosiaalinen ja iloinen ja pärjäisi koulussa. Jo alaluokilta asti pudonnut kaikista harrastuksista, hyvin vähän kiinnostusta kavereiden kanssa olla, häiritsee tunteja, ei huolehdi kouluasioista. Perheneuvolassa käyty, ADHD lääkitys kokeiltu, ei apua. Kurjaa siksi että on älykäs ja voisi onnistua, mutta ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että olisi sosiaalinen. On suoraan sanoen aika helkkarin tylsä tapaus enkä kyllä ihmettele ettei ole tyttökaveria löytänyt. Harmittaa, mutta eihän tietysti toisen persoonaa voi muuttaa.
Että saisi kasvaa sisaruksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:37"]
No minulla on se haukuttu ja halveksittu erityislapsi. Lapsella keskittymisen kanssa vaikeaa, koulussa vaikeaa matematiikka ja etenkin kielet. Suren sitä, että lapseni joutuu tekemään paaaaaljon enemmän töitä koulun eteen kuin monet muut luokkatoverinsa. Kovasti luki enkun kokeisiin, harjoitteli yhdessä minun kanssani, luki sanat, ja kielioppia, harjoitteli netissä koulun ostamaa harjoitusohjelmaa jne. Koko viikon harjoitteli iltaisin pari tuntia, ja tulos oli 7-. Surettaa, että lapseni suree sitä, että joutuu tekemään paljon töitä, ja tulos silloinkin huonompi kuin hyvin monella muulla luokkalaisellaan (joista osa ei ole kuin hutaisten lukenut koealueen läpi). Olen toki iloinen sitkeästä ja ahkerasta koululaisesta, mutta samalla surullinen siitä, että hänellä ei ole samoja mahdollisuuksia kuten muilla! Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön. Sen kun huomaa näin keski-ikäisenä, että kyllä se hyvä palkka vaan mahdollistaa monta mukavaa juttua tässä elämässä; ennenkaikkea paremman asumisen tason, ja valinnnan vapautta. Mahdollisuutta matkustaa, ja vaikkapa harrastaa juuri sitä lajia mitä haluaa, ettei tarvitse aina tehdä niitä valintoja sen mukaan ettei ole tähänkään varaa.
Ja siis olen ylpeä ja onnellinen lapsestani, mutta surullinen siitä, että hänen ahkeruutensa ei juuri tule palkituksi, ja että moni ovi sulkeutuu tämän oppimattomuuden takia! (ja olemme ottaneet kaikki tukikeinot aina käyttöön, lasta on autettu monin tavoin)
[/quote]
Lapsesi on älyttömän sitkeä, saisinpa omani lukemaan enkun kokeisiin tuollaisia määriä. Toivottavasti hänellekin löytyy väylä, jossa nimenomaan sitkeys ja omistautuminen palkitaan.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:37"]
Ja tällä tarkoitan, että tuskin lapseni tulee koskaan menestymään missään ns. kouluaineessa, ja tämä olisi suurimmalla todennäköisyydellä taasen ainoa tie kovapalkkaiseen työhön.
[/quote]
Jos yhtään lohduttaa, niin tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto ja olen nyt kolmatta vuotta työttömänä. Vaimollani myös, palkka bruttona 2500 eur. Veljeni on amispohjalta sähkömies, palkka kuusta riippuen 3000-4500 eur. Eli koulutus ei todellakaan tarkoita hyvää tienestiä nykypäivän Suomessa.
[/quote]
Näin on. Eikö 3000 kuussa riitä?
[/quote]
Riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:42"]
En ole toivonut heistä mitään. Pelkään, ettei se kuitenkaan toteudu, kuten ei omalla kohdallanikaan, vaan olen ollut pahasti masentunut suurimman osan aikuisiästäni ja vailla kunnon ystävää etc.
Jos heillä on henkisesti hyvä olla, se olisi jo paljon ja mun mies on niin tasapainoinen isä, että toivon, että näin tulee olemaan. Lapset ovat vasta pieniä, kohta molemmat koulussa, toinen on jo.
[/quote]
Ajoittain masentuneena olen ajatellut, että en osaa ylläpitää ystävyyssuhteita tai että olen niin vaativa, etten halua edes tutustua ihmisiin. Jos tällaisia taitoja voisi opettaa lapselle, rentoa yhdessäoloa erilaisten ihmisten seurassa, se voisi auttaa lapsiakin myös aikuisina. Myös hyvät muistot lapsuuskodist kantavat vaikeina aikoina, tehkää kivoja asioita yhdessä ja tallentakaa niitä kuvin ja valokuvin. Kun aikaa kuluu, ne muuttuvat kultaakin kalliimmiksi. Näin minä ajattelen, mutta olenkin tällainen menneisyydessä roikkuja.
En mistään. Joka päivä hämmästelen, miten fiksu teini minulla on. En ole osannut mitään unelmoida, mutta ehkä minä sitten elän sitä unelmaani :)
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:04"]
Että olisi sosiaalinen. On suoraan sanoen aika helkkarin tylsä tapaus enkä kyllä ihmettele ettei ole tyttökaveria löytänyt. Harmittaa, mutta eihän tietysti toisen persoonaa voi muuttaa.
[/quote]
Ai tylsyys on sosiaalisuuden vastakohta? Epäilen, että poikasi on kaikkea muuta kuin tylsä. Omanikaan ei ole ja on hyvin valikoiva seurastaan, ei juo ollenkaan ja on siksi ulkona perjantaipiireistä. Oma valinta ja osoitus mielestäni jostain muusta kuin tylsyydestä.
Siitä että joskus sellainen olisi.
Oikeastaan kaikista. Toivoin, että lapsi olisi ihan tavallinen pikkupoika, jolla on kavereita, osaa olla oikein päiväkodissa ja olisi omatoiminen. Olen taas eilisestä asti itkenyt ahdistuneena, kun luin lapsen pedagogisen arvion. Ei osaa mitään oikein tai kunnolla. Ei yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:41"]
Oikeastaan kaikista. Toivoin, että lapsi olisi ihan tavallinen pikkupoika, jolla on kavereita, osaa olla oikein päiväkodissa ja olisi omatoiminen. Olen taas eilisestä asti itkenyt ahdistuneena, kun luin lapsen pedagogisen arvion. Ei osaa mitään oikein tai kunnolla. Ei yhtään mitään.
[/quote]
Sama kokemus minulla kun oma erityislapseni oli päiväkodissa. Ja siis hän ei ikinä ollut agressiivinen, lyönyt tai kiusannut. Oli kiltti mutta vilkas, keskittymiskyvytön. Empaattinen, sosiaalinen ja seurallinen. Tuli kaikkien lasten kanssa juttuun, ja oli erittäin pidetty kaveri. Lapset huusivat pihalla innoissaan kun hän saapui pihalle leikkimään, koska oli niin suosittu, kun oli sekä kiltti että kekseliäs leikkikaveri.
Silti päiväkodin arvioinnissa keskityttiin vain ja ainoastaan lapseni puutteisiin. Kiertävä erityislastentarhaope (vai millä nimellä se nykyään onkaan) joutui jopa erikseen mainitsemaan, että voitaisiinko nostaa myös näitä pojan vahvuuksia, kun nyt on tässä keskitytty ainoastaan niihin puutteisiin... Päiväkodin henkilökunta meni ihan hiljaiseksi. Aina vaan sitä negatiivista, keskityttiin vain niinhin lapseni puutteisiin. Miten suomalaista! En yhtään ihmettele miksi meistä kasvaa huonoitsetuntoisia, kun päiväkodista lähtien keskitytään vain niihin negatiivisiin asioihin ja puutteisiin. Miksi ei nosteta niitä positiivisia asioita välillä esiin, ja kerrota lapsen vahvuuksia ja keskitytä edes joskus niihin?
Kaikkien lapset ovat pienenä erityisiä. Ja ovat ne vielä isompanakin. Ainakin mulle on omat teinini hyvin tärkeitä ja rakkaita. En laittanut lapsiini mitään sellaisia haaveita, etteikö ne voisi toteutua.