onko 1,5v liian pieni ikäero? miten pärjäätte te joilla näin ollut/on?

Meillä kävi ns. hyvä säkä, koska molemmat lapset aika rauhallisia ja tyytyväisiä tapauksia, etenkin kuopus vauvana oli " helppo" . Silti työtä kahden vaippaikäisen kanssa riittää ihan mukavasti. Pienessä ikäerossa on kyllä se etu, että esikoinen ei ainakaan meillä osannut olla varsinaisesti mustasukkainen vauvalle, eli mitään tahallista läpsimistä tms. ei ollut. Toki noin pientä esikoista silti pitää vahtia vauvan lähellä.



Itse kannoin vauvaa kotosalla ja kerhoissa tms. paljon rengasliinassa (tai rintarepussa), ja pidemmillä reissuilla toki tuplarattaat olivat ihan ehdottomat. Meillä oli kaksi pinnasänkyä, mutta tiedän perheitä, joissa pärjätty yhdelläkin (monihan muutenkin siirtää reilun vuoden ikäisen jo tavall. lastensänkyyn). Kuitenkin suosittelisin kahta pinnistä, ellei esikoinen ole kovin kiipeilevä tapaus (helpompaa, kun vanhempi pysyy sängyssä, eikä kipittele mihin sattuu..)



Päiväunissa meillä kuopus siirtyi hyvin varhaisessa vaiheessa melkein yksiin pitkiin päiväuniin (+illalla nukkui pikku tirsat lisäksi), mikä helpotti paljon, kun molemmat lapset nukkuivat yhtä aikaa. Ensimmäisen vuoden vauva nukkui ulkona vaunuissa sään salliessa, ja esikoinen sisällä, joten eivät häirinneet toisiaan. Muutenkaan meillä ei esikoisen unet juuri koskaan häiriintyneet vauvan itkusta tms., mitä etukäteen vähän pelkäsimme.



Tässä siis jotain kokemuksia.. Kaiken kaikkiaan meillä kuopuksen vauva-aika oli helpompaa kuin esikoisen vauva-aika, vaikka toisella kertaa olikin kaksi pientä hoidettavaa. Tätä on kyllä joidenkin ihmisten vaikea uskoa :-) Ei siis välttämättä ole kovin rankkaa, tosin rankkoihin aikoihinkin kannattaa varautua.

Kyllähän kaikki varmasti sujuu, jos on kaksi helppoa ja rauhallista lasta, kuten kakkosella, mutta meillä ei niin ollut.



Kakkonen myös sanoi, ettei heillä ollut mustasukkaisuutta. Meillä isompi läpsi mennen tullen vauvaa, kunnes vasta reilu 2 kk kuluttua mustasukkaisuus alkoi rauhoittua.



En suosittele kenellekään lapsia näin pienellä ikäerolla! Esikoinen on vielä liian pieni isosisarukseksi.

Meillä vauva nukkuin korissa 3 kk, esikoinen pinniksessä. Sitten siirrettiin esikko oikeaan sänkyyn ja kuopus pinnikseen. Vauva oppi alusta asti nukahtamaan itsekseen, mikä helpotti ihan tajuttomasti arkea. Rytmitin lapset myös heti kuin mahdollista niin, että nukkuivat yhtä aikaa yhdet unet. Hyvin on pärjätty ja olen tosi tyytyväinen pieneen ikäeroon.

Vanhin on nyt 6 ja nuorin täyttää vuoden. Yhdet kaksoset on tässä mukana, ja hyvin on mennyt. Ei ole ainakaan meidän kohdalla ollut huono valinta pieni ikäero. Lapset ovat keskenään hyviä kavereita ja heistä on toisilleen paljon seuraa. Yhtään en kadu, vaikka vaikeitakin päiviä on välissä ollut.

kolmen.

lapset nyt jo 8 ja 9. Hyvä ikäero, vaikka alku olikin tosi rankkaa... meillä kanssa rytmitettiin lapset nopeasti samanlaiseen rytmiin ja silloin hommat sujui hyvin. Kaksi pinnasänkyä oli ja tuplarattaat. Nyt on leikkiseuraa aina ja hyvinhän nuo keskenään viihtyvätkin =)

Tästä oli neuvolasta saamissani tutkimusmateriaaleissakin. En minäkään silti varsinaisesti " suosittele" pientä ikäeroa, mutta haluan tuoda esiin sen, ettei se _välttämättä_ ole huono ratkaisu tai kauhean rankkaa. Kavereilla, joilla ikäerona esim. 2-2,5 tuntuu monilla olleen paljon rankempaa. Meillä ei myöskään esikoinen näytä kärsineen pätkän vertaa - tosin meillä on tietoisesti aina annettu paljon huomiota ja aikaa molemmille lapsille. Miehenikin on viettänyt suunnilleen kaiken vapaa-aikansa näiden parin vuoden ajan lasten kanssa ja kodistakin huolehtien. Pieni ikäero voi olla todella rankka, jos vastuu lapsista ja kodista on yhden ihmisen harteilla. Näissä tapauksissa ei kannata edes harkita!

Nyt lapset 6 kk ja 2 v. Kuopus on nukkunut alusta saakka 1-2 h pätkissä. Ja meilläkin esikoinen on ollut mustasukkainen - potkinut ja läpsinyt vauvaa, heitellyt päälle tavaroita. Kannattaa hankkia lastenhoitoapua muistakin kuin omasta miehestä, sillä esim. meidän tapauksessa noilla yöunilla ei kerta kaikkiaan jaksa ja minä uuvuinkin aivan täysin.

Mielestäni tuo on ihan sattumaa ja onnenkantamoista, onko rankkaa vai ei. Toiset kestää esimerkiksi lapsen uhmaa ja itkua heikommin kun taas toiset väsymystä jne. Ja meillä mies on aina osallistunut lasten- ja kodinhoitoon tasapuolisesti. Olen hänen panokseensa erittäin tyytyväinen. Mutta koska meillä tuo kuopuksen nukkuminen on ollut todella vaikeaa, ei parin tunnin pätkäunet iltaisin ole auttaneet. Univaje on ollut niin valtava. Itse yritin liian urhoollisesti jaksaa yksin liian pitkään.

Vierailija:

Tästä oli neuvolasta saamissani tutkimusmateriaaleissakin. En minäkään silti varsinaisesti " suosittele" pientä ikäeroa, mutta haluan tuoda esiin sen, ettei se _välttämättä_ ole huono ratkaisu tai kauhean rankkaa. Kavereilla, joilla ikäerona esim. 2-2,5 tuntuu monilla olleen paljon rankempaa. Meillä ei myöskään esikoinen näytä kärsineen pätkän vertaa - tosin meillä on tietoisesti aina annettu paljon huomiota ja aikaa molemmille lapsille. Miehenikin on viettänyt suunnilleen kaiken vapaa-aikansa näiden parin vuoden ajan lasten kanssa ja kodistakin huolehtien. Pieni ikäero voi olla todella rankka, jos vastuu lapsista ja kodista on yhden ihmisen harteilla. Näissä tapauksissa ei kannata edes harkita!

Isompi on todella vilkas ja hermoja on koeteltu. Vauva viihtyi ekat kuukaudet vain sylissä ja söi 3h välein. Mies tietysti teki pitkää päivää töissä. Välillä katsoin päivällä kelloa ja meinasin itkeä kun tajusin miten monta tuntia on vielä kestettävä ennenkuin mies tulee kotiin.



Lapset ovat nyt 2v ja 6kk. Kaksostenrattaat ja isommalle tiukat valjaat ovat olleet ehdoton varuste. Olen liikkunut kuitenkin paljon autolla ja kävellen lasten kanssa.



Olen sitä mieltä että mustasukkaisuuteen voi vaikuttaa paljon itse omalla käytöksellään. En tuonut isommalle jatkuvasti vauvaa esille " Katso, miten ihana pikkusisko sulla on" , " eikö olekin kiva vauva" jne, vaan vauva kulki ja hoitui sylissä siinä samalla kun luin isommalle tai puuhasin niin kuin ennenkin. En myöskään kieltänyt isompaa koskemasta vauvaan, vaan aina ohjasin " noin vauvaa silitetään nätisti mahasta" . Välillä isompi taputti kovakouraisesti, mutta estin vain oikeasti vaaralliset teot esim silmään tökkimisen. (Siinäkin tapauksessa isompi vain näytti missä on vauvan silmä eli ei tarkoituksella ollut satuttamassa.) Olen pitänyt vauvaa lattialla vain silloin kun itse olen ollut vieressä, ettei isompaa tarvitse kieltää juoksemasta ym. Löysimme myös ihanan avoimen päiväkodin, missä isompi leikki nätisti leluilla ulkona tai sisällä ja itsekin pääsi yksin vessaan tai sai syödä rauhassa, kun joku muu piti hetken vauvaa.



Nyt jo helpottaa kun pieni viihtyy lattiallakin eikä vain sylissä. Isompi käy välillä hymyilemässä tai taputtamassa vauvaa. Näyttää että heille on muodostumassa hyvä sisarussuhde.

Kuitenkin, kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, en usko olevan kovinkaan oleellista jaksamisen kannalta, onko esikoinen 1,5 vai 2-vuotias. Omassa tuttavapiirissä melkeinpä tuo 2-2,5 v:n ikäero ollut rankempi. Mutta tietysti jokainen tapaus erilainen!

Meillä myös tuo 1,5v ikäeroa. Lapset nyt 1,5v ja 3v. Täytyy sanoa et nyt alkaa pikku hiljaa rauhottumaan. Meillä vanhempi todella vilkas tapaus. Rankkaa on ollut varsinkin sen jälkeen kun jäin yksin lasten kanssa. Mutta toisaalta on ihanaa katsella kuinka kiintyneitä lapset ovat toisiinsa. Jos toista ei näy niin toinen jo hätääntyy. Halitaan, pusitaan ja vanhempi on todella huolehtivainen pikkusiskostaan. Tykkää jo auttaa äitiä kun vaihdetaan vaippaa, kun hän itse ei enää ole vaipoissa. Meillä on ollut vaan yksi pinnasänky. Esikoinen siirtyi " isojen tyttöjen sänkyyn" heti kun pienempi siirtyi pinnasänkyyn. Kaksostenrattaat meillä on, ilman en tulisi toimeen varsinkaan nyt yksin ollessa, kun mies oli vielä kuvioissa pärjättiin tietty kaksilla rattailla. Kyllä monesti tulee sanottua että mitä sitä oikein tulikaan tehtyä, miks en halunnut isompaa ikäeroa, mutta uskon tämän joskus vielä olevan voitto, kyllä sen nytkin jo näkee, meillä lapset hyvin harvoin tappelevat keskenään, olen oikein ihmetellytkin sitä. Ehkä erokin on tehnyt heistä läheisemmät, kun kumpikaan ei ole sitä varmasti edes kunnolla tajunnut.