Oletko erityisherkkä - HSP (highly sensitive person)?

Tajusin just, että olen erityisherkkä. Enpä ole koskaan ajatellut asiaa. Äitini sanoi kyllä minulle jo lapsena, että olen herkkä.

Normaalin rajat vaan kapenee koko ajan :) av:llä viihtyvillekkin pitäis keksiä jokin oma diagnoosi. "Normaalielämästä vieraantumishäiriö, joka ilmenee tunteiden purkamisena anonyymisti nettikeskustelussa" :) ;)

Tulee tosiaan vaikutelma että negatiivisten kommenttien kirjoittajat eivät tiedä mistä puhuvat. Ovat ehkä todella tavanneet draamakuningattaria jotka koittavat pompottaa muita "erityistarpeillaan" mutta se ei ole lainkaan sama asia kuin erityisherkkyys.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 03:52"]

Sain 1 pisteen, eli käytännössä katsoen olen tämän ketjun kommenttien perusteella suorastaan julma ja kova ihminen, jolla ei liene minkäänlaista empatiakykyä. Toisaalta, pelastan työkseni ihmishenkiä, joten eiköhän mustakin joku inhimillinen piirre löydy... 

[/quote]Ehkä olet tehokas ja epäherkkänä pidät pääsi kylmänä mikä on enemmän kuin hyvä piirre työssäsi.

Katsos, kaikenlaisia tarvitaan.

uppista keikkaa

Onpa täällä taas outoja käsityksiä herkkyydestä. Aloittakaa nyt vaikka lukemalla tämä: http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat#!usein-kysytyt-kysymykset/c1owu

Erityisherkkyys EI ole mikään diagnoosi. Eikä se liity medikalisaatioon mitenkään, koska herkkyyteen ei ole olemassa lääkkeitä. Ja herkkyydestä puhuvat/sitä tutkivat psykologit nimen omaan eivät suosittele mitään lääkinnällistä hoitoa vaan korostavat, että hermoston poikkeuksellinen herkkyys on täysin normaali ja terve piirre, jota esiintyy osalla ihmisistä. Ja näin on ollut aina.

Miksi siitä sitten nyt pitää puhua ja miksi sille pitää olla joku "hieno nimi"? No esimerkiksi siksi, että herkkyys on meidän kulttuurissa todella väheksytty ominaisuus. Moni herkkä lapsi ja aikuinenkin kärsii siitä, ettei ole koskaan saanut olla oma itsensä. Termin tärkein tarkoitus on itseymmärryksen lisääminen. Ei se, että aletaan vaatia jotain tiettyä kohtelua muilta ihmisiltä.

No, tämä viestiketjukin kertoo aika paljon ihmisten asenteista.

Ai niin, ja herkkyys ei ole mikään "oikuttelevien naisten juttu". Puolet erityisherkistä on miehiä. Aihetta on tutkittu 90-luvun alusta asti Ameriikoissa, eikä siitä ole siellä tullut koskaan mitään medikalisoitua muotidiagnoosia.

Täällä myös hyvä kirjoitus aiheesta: https://maailmasisallani.wordpress.com/2014/11/11/erityisherkkyys-paivan-puheenaihe/

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 03:25"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 03:13"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 20:58"]

[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 20:53"]

[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 20:51"]

Musta se on tietoa henkilölle itselleen, millainen hän on. Itseymmärryksen väline. Ei sellainen, jolla vaaditaan erityiskohtelua.

Samoin ihmisten kanssa työskenteleville hyödyllistä tietoa. Esimerkiksi jos esimies huomaa alaisensa olevan erityisherkkä, osaa huomioida sen siten, että alainen työskentelee parhaiten.

[/quote] Niin kumminkas se nyt oli?

[/quote]

Eivät ole ristiriitaisia lauseita. Jos joku on esimies ja hänen alaisensa on erityisherkkä, hän toimii sen alaisen kanssa eri tavoin kuin jonkun muun alaisen kanssa. Se, että tiedät esimiehenä mistä narusta parhaiten kannattaa vetää, ei ole kenenkään erityiskohtelua vaan sosiaalista älykkyyttä, joka parhaassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että työt sujuvat hyvin ja tulosta tulee. Tuskin kellekään esimiehelle on mitenkään mullistava tieto, että ihmiset ovat erilaisia ja se kannattaa jossain määrin huomioida. Tässä on nyt vain kerrottu tarkemmin, mitä asioita juuri erityisherkkyys voi tarkoittaa. Tosielämässähän työpaikoilla on monenlaisia ihmisiä.

[/quote]

esimerkkejä,miten esimiehen tulisi huomioida erityisherkkyys?

[/quote]Ei ole mitään yhtä yleispätevää neuvoa. riippuu hyvin paljon työpaikasta.

[/quote]

Omalla työpaikallasi?kai joku nyt jonkun esimerkin osaa antaa.kiinnostaa näin työnantajan näkökulmasta.

[/quote]

Esim. työpisteen rauhallisuus: millainen aistiympäristö on? Aistiärsykkeiden (melun, ohikulkevien ihmisten jne) rajaaminen voi parantaa työtehoa. Joku ihan pieni asia voi jo auttaa - valon himmentäminen, ilmanvaihdon lisääminen, sermi, korvakuulokkeet... Työpaikan ilmapiiri todennäköisesti vaikuttaa herkkään voimakkaammin, minkä voi ottaa huomioon esim työnohjauksessa tai kehityskeskusteluissa. Erityisherkillä on taipumusta liialliseenkin tunnollisuuteen ja kiltteyteen, joten työpaikalla olisi myös hyvä huomioida, etteivät kaikki työt "vaivihkaa" kasaudu hänelle. Toki herkän työntekijän itsensäkin tulee pitää tästä huoli.

Hyvä olisi myös tunnistaa herkän ihmisen vahvuudet: kyky lukea muita ihmisiä, tarkkuus havaita erilaisia yksityiskohtia ja ymmärtää suuria kokonaisuuksia, luovuus ja uudet ideat jne.

Testin mukaan olen ja toisten mielialat vaikuttavat minuun voimakkaasti.

Minäkin olen erityisherkkä. Olen 16v eli opettelen muutenkin vasta elämään ihmisenä. :)

Itse olen ollut siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että äitini on osittain työnsä puolesta ja osittain muuten vain kiinnostuksensa kautta ollut tietoinen aistiyliherkkyydestä. Hän on jo minun ollessani hyvin pieni tunnistanut piirteeni ja puhunut siitä minullekin. Varsinaisen "varmuuden" sain 13-vuotiaana, kun luin lehdestä erityisherkkyydestä ja tein ohessa olleen testin. Vaikka ajattelin silloin ja ajattelen nykyäänkin, ettei tällaisella piirteellä ja sen "diagnosoimisella" olekaan suurta merkitystä ihmisen käytännön elämän kanssa (koska kaikkihan ovat kuitenkin omalla tavallaan herkkiä, saivatpa sitten viisi tai viisitoista pistettä jossain testissä), on tällä "diagnoosilla" ollut suuri merkitys oman minäkuvani rakentumisessa. Vaikka vanhempani ovat yrittäneet ymmärtää minua ja herkkyyttäni (osittain itse ovat samanlaisia, osittain HYVIN erilaisia) ja todella paljon sopeuttaneet perheemme arkea minun tarpeisiini sopivaksi (esim. äiti kokkaa usein kahta versiota ruuista: täysillä ja vähän vähemmillä mausteilla), olen koko elämäni pienesti kipuillut asian kanssa. Jokainen erityisherkkä on varmasti ainakin kerran elämässään kokenut sen vihan itseään kohtaan, kun joku asia on vain liian haastava (esim. "miksi mun pitää olla näin tyhmä ja nirso, kun kaikki muut syö ihan kiltisti?!").

Ja kohta joku tulee valittamaan, että rajat pitää olla lapsella eikä arkea voi muuttaa lapselle hyväksi vaan lapsen on opittava, ettei kaikki pyöri hänen halujensa mukaan jne. Kyllä - mutta. Itse ainakin olin lapsena todella päättäväinen. Jos lautasellani oli kasa porkkanaraastetta, jota en tahtonut syödä, en syönyt sitä. Äiti uhkaili ja kiristi, etten saa jälkiruokaa, jos en syö ensin kaikkea eturuokaa. Ilmoitin, että sitten en syö. Jos äiti olisi ikuisesti jatkanut samalla linjalla, olisin kuihtunut olemattomiin (nytkin jo käväisin huomattavan alipainon rajan alla). Hän opetti, että se täytyy syödä, minkä itse ottaa. Ja opin myös hyväksi neuvottelijaksi! "Jos mä syön vielä kaksi palaa perunaa ja puolikkaan lihapullan niin riittääkö sitten?"

"Ei, kun syöt kolme palaa perunaa, yhden lihapullan ja juot maitolasin tyhjäksi."

"Okei, mutta otan kolme aika pientä palaa. Valitsen itse."

Arki oli (ja on varmasti yhä hetkittäin!) vanhemmilleni taatusti aika raskasta, kun jokainen ruokailu oli yhtä neuvottelua, samoin pukemiset kylmällä säällä. Olenkin heille todella kiitollinen, että he ovat aina tukeneet minua ja varmasti tehneet parhaansa.

Lisäksi sosiaaliset tilanteet ovat minulle ajoittain hankalia ja aina raskaita. Luen muiden ilmeitä ja eleitä ja ylireagoin herkästi. Läheisteni tunteet vaikuttavat minuun vahvasti ja vaikkapa muiden perheenjäsenteni riidellessä ahdistun herkästi. Olen myös erittäin tunnollinen, mistä minun täytyisi hieman opetella pois (kaikkea ei tarvitse ottaa IHAN NIIN vakavasti).

On varmasti erityisherkkyydessä niitä hyviäkin puolia, mutta jotenkin koen ne huonot vahvempina.