Sairaanhoitajat lähtevät joukolla sairaanhoitajan hommista - mutta minne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Juu, kun kuukaudessa on tietyt menot ja lapset tarvitsevat aikaa ja huomiota, yhtälöön ei mahdu kuin yksi kokoaikainen työ eikä aina sitäkään.

Olen tehnyt runsaasti opintoja avoimessa, joten pääsisin suoraan eteenpäin, mutta opintoni ovat yhteiskuntatieteistä, jotka eivät työllistä, joten en uskalla lähteä tekemään maisterivaihetta. 

Enkä ole ihan varma siitäkään, pitäisinkö työstä, jossa ei tehdä käytännöllistä vaan istutaan ainoastaan papereiden ääressä. Unelma-ammattini olisi jokin kiinteistönhoitajan tyyppinen, mutta niistä maksetaan pähkinöitä. Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia.

"Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia."

Ja hyvällä palkalla. Kukapa ei tuollaista työtä haluaisi?

Tuollainen työ vain on teoriassakin mahdottomuus. Lähimmäksi vois päästä jossain kaupungin/kunnan hoitohommissa. Mutta totta kai palkka on sitten todella pieni.

Stressitön ja kiva työ ulkoilmassa, palkka n. 8 e per tunti. Lisiä ei tunneta. Siitä vaan vaihtamaan.

Ja tuohonkin työhön riittää hakijoita.

esim. siivoojat jotka tienaavat 8-9 eur/tunti, ja työ on todellakin kiireistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole sekuntiakaan katunut alanvaihtoa.

 On minullakin venäjän maisterin tutkinto, jonka opiskelin, koska joka paikassa hehkutettiin, kuinka venäjän osaajista on ankara pula, kunnes totuus vasta opintojen aikana rupesi selviämään. Totuus on se, että meitä ei tarvita.

Niin, se kielitaito olis kiva plussa jos sulla on oikean alan insinööritutkinto ja teet vientimyyjän hommia venäjän suuntaan. Ei sekään toki takaa että tulet valituksi silloin kun kyseiseen työhön haetaan tekijää. Pelkkä kielen osaaminen on yhtä tyhjän kanssa.

Mistä johtuu että hoitajat ja opettajat ovat erityisasemassa? Näiden kahden ammattiryhmän valitusta joudutaan kuuntelemaan jatkuvasti.

Esimerkiksi omalla alalla palkat ovat pienempiä ja alanvaihtajia on moninkertaisesti enemmän. Silti oman alan ihmiset eivät ole jatkuvasti kitisemässä muille aliarvostuksesta, palkasta ja työn raskaudesta. Työ veetuttaa useimpia, mutta jokainen tajuaa valinneensa työn itse.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on äidinkielen opettaja, jolla on yllättävän hyvä palkka, paljon parempi kuin ihmiset yleisesti kuvittelevat. Lomat huomioiden se on erinomainen.

Minusta tuntuu, että äitini on aina lomalla ja että hänen työpäivänsä ovat tavattoman lyhyet, mutta silti olen koko elämäni joutunut kuuntelemaan loputonta valitusta siitä, kuinka raskasta työ on ja kuinka se vie elämänilon.

Se oli syy, miksi en lähtenyt opiskelemaan opettajaksi vaan hoitsuksi, vaikka opettajan työ kiinnostikin.

Ja huomasit päätyneesi ojasta allikkoon. :)

Enemmän kyse lienee äitisi luonteesta, hän olisi kokenut minkä tahansa työn raskaaksi. Oma äitini oli julkishallinnossa valittamassa ihan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden entisen sairaanhoitajan, joka työskentelee nykyään vartijana. Muutaman viikon koulutus, palkka n. 2000-2500 €/kk lisistä riippuen, työt on enimmäkseen leppoisaa istuskelua, jonka aikana voi vaikka lukea kirjoja. Ei vaihtaisi takaisin hoitoalalle, vaikka palkka tuplattaisiin. 

Eikö nuo istuskelupaikat ole aika vähissä vartijoilla? Enemmän kaupoissa ym kiertelyä?

Minä lähdin opettajaksi. Ei pätevyyttä, mutta paikkoja paljon auki, joten epäpätevänä pääsin ensimmäiseen paikkaan, johon hain. Palkka nousi viitisen sataa kuussa ja vuorotyö poistui kokonaan. Töitä viisi päivää viikossa, ainakin osa päivistä etänä. Sielu hengittää ekaa kertaa pitkään aikaan. En ikinä aio palata hoitajaksi. Olen ihan tavis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tuntee henkilökohtaisesti edes yhden alaa vaihtaneen sairaanhoitajan? Omasta puolestani vastaan, etten tunne/tiedä yhtäkään.

Minä tunnen kaksi. Toinen luki ensin perushoitajaksi (silloin kun niitä vielä oli), sitten sh:ksi, sitten terveystieteiden maisteriksi ja on nyt jonkun kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja.

Toinen luki erityisopettajaksi ja tekee niitä hommia.

Kumpikin on muuten sitä kaliiberia, että lukiossa teki tiukkaa. Siis ihan selkeästi aika tyhmiä.

Ja tuohan ei pidä paikkaansa. Jos oikeasti lukiossa tekee tiukkaa tyhmyyden takia, niin ei silloin lueta maisteriksi tai päästä sosiaali- ja terveysjohtajaksi.

Tuollainen ihminen kuuluu jonnekin alimpaan 10-20% älykkyyden osalta. Lukio ei niin paljoa vaadi.

Alisuorittajia nuo ovat. Lähes varmasti niin päin ettei lukio tarjonnut mielenkiintoisia haasteita, joten tylsä puurtaminen palikkatehtävien ja ulkoa pänttäämisen kanssa kävi tylsäksi.

Ihan täyttä fantasiaa että hoitajat alkaisivat joukolla johtajiksi ym. Lähes kaikki ovat hoitoalalla koska kognitiivinen suorituskyky ja luonne sopivat paremmin hoitoalalle kuin johtotehtäviin tai vaativiin asiantuntijatehtäviin. Itselle taas ei sopisi hoitoala. En ole riittävän "agreeable" enkä empaattinen, ja päätä vaativat työt ovat siellä lähinnä rutiinia joka vaatii ensisijaisesti tarkkuutta ettei mokaa. Viihdyn paremmin hommissa joissa ei hoivata ihmisiä, ja tehtävät ovat sellaisia että kaikki mokaavat säännöllisesti koska ne ovat vaativia ja kilpailu on kovaa.

Huoh. Lukioon alkujaankin menee vain puolet ikäluokasta, eli lähtökohtaisesti lukioon menevä on jo keskiverrosti älykäs, että sinne edes pääsi ja lähti.

Suurimpaan osaan Suomen lukioista pääsee kaikki, jotka haluaa. Se keskiarvoraja on sitten se, jolla joku toiveikas lukioon lähtee aikaansa kuluttamaan. Täälläkin vertailuissa aina top 20 lukioihin kuuluvassa paikallisessa keskiarvoraja sisälle "pääsyyn" on vaihdellut Viime vuosina 5,9- 6,3. En sanoisi näitä erityisen älykkääksi.

Vierailija kirjoitti:

Mistä johtuu että hoitajat ja opettajat ovat erityisasemassa? Näiden kahden ammattiryhmän valitusta joudutaan kuuntelemaan jatkuvasti.

Esimerkiksi omalla alalla palkat ovat pienempiä ja alanvaihtajia on moninkertaisesti enemmän. Silti oman alan ihmiset eivät ole jatkuvasti kitisemässä muille aliarvostuksesta, palkasta ja työn raskaudesta. Työ veetuttaa useimpia, mutta jokainen tajuaa valinneensa työn itse.

Mikä ala?

Ei ne mihkään lähde, kunhan uhittelevat vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuo Iltalehden juttu oli ihan outo. Jankataan monta kertaa, että Janina halusi kätilöksi, ei sairaanhoitajaksi. Mutta sitten halusikin sairaanhoitajaksi ja nyt on sairaanhoitaja. Haluaa kuitenkin VAIHTAA ALAA ja aikoo opiskella lääkäriksi. Toimivatko lääkäri ja sairaanhoitaja muka eri alalla?

Suosittelen alanvaihtoa tuon jutun kirjoittajallekin.

Jos haluaa puhua eri alasta, niin aina voi perustellusti todeta, että lääkäri toimii lääketieteen alalla ja hoitsu hoitotieteen alalla.

Joidenkin maiden terveydenhoidossa tämä ero näkyy ja vaikuttaa mm organisaatiorakenteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne mihkään lähde, kunhan uhittelevat vaan.

Merkittävä osa varmasti siirtymistä alan sisällä.   Esim, sairaalatyöstä rokottajaksi tai näyteenottajaksi eli ovat tarttuneet uusiin uravaihtoehtoihin.

Tämän hetken tilanteeseen vaikuttaa vahvasti korona, korona ja korona.  

Olen vartijana 24 tuntia auki olevassa automarketissa yöt. Olen tehnyt tätä puoli vuotta, enkä sinä aikana ole tehnyt yhtään mitään. Istun koneella, naputtelen kännykkääni ja odotan ja odotan ja odotan, että vuoro loppuisi.

Palkka on työn vaativuuten nähden erinomainen, mutta voi taivas kuinka haaveilen siitä, että pääsisin edes hyllyttämään, jotta aika kuluisi. Katselen öisin haaveillen hyllyttäjiä ja unelmoin, että pääsisin siihen hommaan. Siitä ei kuitenkaan tienaisi samaa.

Olen myös kysellyt, voisinko hyllyttää vartioinnin eli istumisen ohella, mutta se ei käy työnantajalle eikä kauppiaalle, jotain sopimusjuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin ottaisin lähes minkä tahansa muun työn kuin ripuloivien, psykogeriatristen, ja ammattipainijan voimilla varustettujen ihmisten hoivaamisen laitoksessa.

Ja otinkin, jätin hoitajaopinnot kesken kun todellisuus iski silmille.

Tuolta väleistä voi löytyä niitä "helppoja" hoitsun töitä, mutta kun menee alalle niin ne paikat on enimmäkseen tuota ruohonjuuritason kääntelyä, pyyhkimistä, pesua, veri- ja ulosteroiskeita, katetrointia, ym.

Puhumattaakaan siitä, että ajoittain saa olla tekemisissä kuolevien ja kuolleiden kanssa.

Aina yhtä yllättävää, ettei hoitoalalle hakeutuvat tajua, että se työ on juurikin hoitamista. Sinänsähän nuo kääntelemiset, pyyhkimiset ym kuuluu lähihoitajien tehtäviin. Tottakai ihmisiä kuolee. Jokainen meistä kuolee ennenpitkään. Nykyisin sitten hoitajatkin on vieraantuneet kuolemasta ja ruumiin pesusta ,käsittelystä jne?

Täällä ei monikaan tajua, vaan käsitys on juurikin se että ne on lähäreiden töitä ja sairaanhoitaja ottaa verinäytteen ja kuuntelee vointia.

Vierailija kirjoitti:

Työn pitää olla sellainen ettei se vaadi liian paljoa älyn osalta. Mitä ahkerampi, kunninhimoisempi ja kilpailuhenkisempi olet, sitä ylemmäs voit kurkottaa suhteessa älykkyyteen. Ideaali useimmille on kun olet 25% älykkäimpien joukossa ammatissasi.
Tee tämä rajaus ensin.

Sitten tulee luonne. Haluatko olla töissä ihmisten kanssa? Vai pidätkö numeroista ja tuloksista?
Tämä rajaus seuraavaksi.

Haluatko vakautta? Onko ok jos työmarkkinat ovat tuuliset? kaipaatko joustoa? Ehkä äitiyslomaa?
Sitten tämä. Hoitajana voit olla pois alalta hetken aikaa, koodarina et.

Mitä potentiaalisia ammatteja jäi viivan alle?

 

Hyviä pointteja. Mulla oli lukiossa pitkä matikka, pitkä fysiikka ja pitkä kemia. Matikasta kirjoitin laudaturin. Siihen aikaan fysiikka ja kemia ei ollut yo-kirjoituksissa erillisiä aineita vaan kuuluivat samaan yo-kirjoitusten reaaliin. Reaalistakin kirjoitin (fysiikka, kemia ja biologia) laudaturin. Yo-kirjoitusten jälkeen mulla alkoi jonkinlainen kapinavaihe ja lähdin lapsuudenkodistani poikaystäväni luokse asumaan. Piti keksiä jokin koulutus, mikä olisi lyhyt ja mikä työllistäisi hyvin. Hain sairaanhoitajaksi, mutta en päässyt soveltuvuuskokeista läpi. Menin töihin sairaalaan ihan  muihin hommiin (aluksi sairaala-apulaiseksi) ja yritin seuraavana vuonna uudelleen. Sattui niin sopivasti, että sinä vuonna kokeiluna ei lukion käyneille ollutkaan soveltuvuuskokeita vaan pääsi todistuksen perusteella sisään. Ja kaiken muun lisäksi lukion käyneille opiskeluaika sairaanhoitajaksi oli sairaanhoito-opistossa vain 2,5 vuotta. Pääsin todistukseni ansiosta heittämällä sisään ja niin musta tuli sairaanhoitaja. Monta kertaa ihmettelin, miten opiskelukaverini joutuivat uusimaan lääkelaskujen tentit useita kertoja. Niin helpot laskutoimitukset! Eihän niihin tarvinnut edes potensseja eikä neliöjuuria. Pelkkää yhteenlaskua, vähennyslaskua, kertolaskua ja jakolaskua. Samoin kaikki mikrobiologiat, kliiniset fysiologiat yms oli helppoa kuin heinänteko. 

Tykkäsin kyllä sairaanhoitajan työstäkin. Mitä "hankalampi" potilas tai omainen, sitä onnistuneemmaksi itseni tunsin, kun olin saanut potilaan tai omaisen tyytyväiseksi saamastaan hoidosta ja kohtelusta. Ei ollut yks eikä kaks kertaa, kun potilas toi mulle jälkitarkastuksen yhteydessä kukkia. Ihan kuin se olisi ollut mun ansiotani, ettei hänellä sittenkään ollut syöpää!!! EI tietenkään ollut, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä ymmärsin potilaan tai hänen omaisensa puheesta hyvin nopeasti, mikä oli oikeasti ongelmana. Usein ongelmana oli pelko. Ja kun pystyi olemaan peloissaan olevalle ihmiselle tukena, se riitti.   Yhdessä työpaikassani meillä olikin diili  työkavereiden kanssa, että mun ei tarvitse puhua ruotsia, mutta vastineeksi mulle voi nakittaa kaikki "hankalat" potilaat. 

Ei mulla ollut ikinä mitään kutsumusta sairaanhoitajaksi. Lähdin opiskelemaan alaa vain siksi, että koulutus oli silloin lyhyt ja työpaikka varma. En kuitenkaan sanoisi, että olisin ollut soveltumatonkaan alalle. Soveltuvuuskokeissa vaan mitattiin jotain muuta kuin ongelmanratkaisukykyä. 

En ole katunut, että en alunperin opiskellutkaan teknisempää alaa. Sairaanhoitajan koulutuksesta on ollut paljon hyötyä senkin jälkeen, kun en sairaanhoitajan töitä enää tehnyt. Omien lasteni ja läheisteni sairastumisten yhteydessä. Eipä tarvinnut polvien tekonivelleikkauksenkaan jälkeen lähteä terveyskeskukseen poistattamaan hakasia vaan napsin ne pois itse. Ja oli aika (viime vuosituhannella) , jolloin nivelreumaan määrätty sytostaattihoito olisi pitänyt käydä terveyskekuksessa sairaanhoitajan vastaanotolla piikittämässä, mutta koska olin sairaanhoitaja, sain apteekista ampullit, neulat ja ruiskut kotiin ja pistin itse. 

Pointtini on, että ihminen voi olla hyvä sekä ihmisläheisessä työssä että yksin teknisiä ratkaisuja tehtävässä työssä. Meissä kaikissa on paljon erilaisia ominaisuuksia eikä yksi ominaisuus sulje pois toista ominaisuutta. 

Hoitoalan töitä mainostetaan kaikille sopivina ja että työpaikan voi valita niin ettei joudu tiettyihin töihin.

Todellisuudessa ne paikat mitä on vapaana on juurikin niitä kamalia ja ne "helpot" hoitajan työt on kiven alla ja niitä vapautuu todella vähän.

Itse siis menin tuohon lankaan kun ammatinvalinnanohjaaja kertoili kaikenlaisista työtehtävistä, samoin kuin koulun edustaja. Enkä sitten soveltunutkaan niihin fyysisesti ja henkisesti raskaampiin hommiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne mihkään lähde, kunhan uhittelevat vaan.

Merkittävä osa varmasti siirtymistä alan sisällä.   Esim, sairaalatyöstä rokottajaksi tai näyteenottajaksi eli ovat tarttuneet uusiin uravaihtoehtoihin.

Tämän hetken tilanteeseen vaikuttaa vahvasti korona, korona ja korona.  

Ai Eikö muka? No meiltä irtisanoutui 7 ja lähti muille aloilla töihin, Ja uusia ei saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin insinööriksi. Lähtöpalkka hiukan parempi, kuin sainhoitajana vuorotyössä. Lisäksi palkan voi olettaa nousevan. Alaa vaihtaessa ajattelin vakituisen työn klo 8-16 olevan positiivinen juttu, mutta nyt olen todennut, että oikeastaan arkivapaat oli luksusta, samoin kuin se, että töitä oli aina ja joka paikassa tarjolla. Nyt on pakko jumittaa isoissa kaupungeissa, kun oman alan paikkoja ei oikein muualla ole. Hoitajana pystyi tehdä töitä siellä missä huvitti, silloin kun huvitti. Omiin tuloihin pystyi tarvittaessa vaikuttamaan tekemällä keikkaa normitöiden päälle. Myös vapaa-aikaan pystyi vaikuttamaan, jos teki ainoastaan keikkaa. Olen jopa harkinnut takaisin hoitoalalle lähtöä, olkoonkin että se oli huomattavasti kuormittavampaa, vastapainona oli kuitenkin merkittäviä vapauksia.

Harva hoitaja tunnustaa esim. Tuota valinnanvapautta ja mahdollisuutta järjestää asiansa vapaammin jonka hyvät työllistymismahdollisuudet takaa. Ainaista narinas yleensä työn raskaudesta. Mitä raskasta on olla arvauskeskuksen diabetes hoitaja tai keuhkohoitaja. Istuskelet päivän työhuoneessadi ja puhut ihmisten kanssa. Tahtiin 1 tai Max 2 potilasta per tunti.

Buahahaaaaaa. Ota selvää, ennen kuin tulet tänne valehtelemaan. Hoitajan vastaanottoaika pkl: llä on 10 minuuttia. Siinä ajassa pitää ehtiä tehdä kaikki, siis kaikki, jopa kirjaaminen sen jälkeen, kun potilas on lähtenyt. Kun joku on poissa, niin muut hoitaa niiden omien potilaiden päälle toisten potilaat. Että pitäiskö vielä keikkaa tehdä oman työn lisäksi, kun omassa perustyössä ei tienaa riittävästi.

Sinä ja muut valittajat, jotka olette meille hoitajille kateellisia, sillä sitähän tämä on, ei muuta- lähtekää itse opiskelemaan hoitajaksi, niin saatte nämä samat hienot edut, kuten palkan ja mahdollisuuden tehdä keikkaa, kuten hoitsuilla on. Itse lähdin pois, ja siihen pskaduuniin en enää koskaan aio mennä. Otan vaikka työkkärin 3 kk karenssin mieluummin.

Onhan varmaan se toinen puolet eli puolet hoitajista jotka taas tykkäävät kovasti työstään. Täällä palstalla eräskin kertoi kuinka hänen äitinsä oli ollut koko ikänsä, vuosikymmeniä röntgen-hoitaja ja nautti edelleen suunnattomasti työstään. 

Varmaan ne pahimmat kertomukset tulee niiltä, jotka alunperinkin ovat vain lähteneet aivan väärälle alalle. Sellaista ammattia ja alaa ei olekkaan, että jos se vaan on itselle aivan väärä, niin tervanjuontiahan se silloin on. 

Insinöörialalle näitä ainakin yrittää. Sitä en ymmärrä että kuvittelevat hakiessaan saavansa vähintään puolet tutkinnosta suoritettua sairaanhoitajatutkinnolla, vaikka kyseessä on täysin erilainen ala, ja tekniikan alueiden osaamista ei ole lainkaan. Melko vääristynyt käsitys insinöörialasta ja omista taidoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työn pitää olla sellainen ettei se vaadi liian paljoa älyn osalta. Mitä ahkerampi, kunninhimoisempi ja kilpailuhenkisempi olet, sitä ylemmäs voit kurkottaa suhteessa älykkyyteen. Ideaali useimmille on kun olet 25% älykkäimpien joukossa ammatissasi.
Tee tämä rajaus ensin.

Sitten tulee luonne. Haluatko olla töissä ihmisten kanssa? Vai pidätkö numeroista ja tuloksista?
Tämä rajaus seuraavaksi.

Haluatko vakautta? Onko ok jos työmarkkinat ovat tuuliset? kaipaatko joustoa? Ehkä äitiyslomaa?
Sitten tämä. Hoitajana voit olla pois alalta hetken aikaa, koodarina et.

Mitä potentiaalisia ammatteja jäi viivan alle?

 

Hyviä pointteja. Mulla oli lukiossa pitkä matikka, pitkä fysiikka ja pitkä kemia. Matikasta kirjoitin laudaturin. Siihen aikaan fysiikka ja kemia ei ollut yo-kirjoituksissa erillisiä aineita vaan kuuluivat samaan yo-kirjoitusten reaaliin. Reaalistakin kirjoitin (fysiikka, kemia ja biologia) laudaturin. Yo-kirjoitusten jälkeen mulla alkoi jonkinlainen kapinavaihe ja lähdin lapsuudenkodistani poikaystäväni luokse asumaan. Piti keksiä jokin koulutus, mikä olisi lyhyt ja mikä työllistäisi hyvin. Hain sairaanhoitajaksi, mutta en päässyt soveltuvuuskokeista läpi. Menin töihin sairaalaan ihan  muihin hommiin (aluksi sairaala-apulaiseksi) ja yritin seuraavana vuonna uudelleen. Sattui niin sopivasti, että sinä vuonna kokeiluna ei lukion käyneille ollutkaan soveltuvuuskokeita vaan pääsi todistuksen perusteella sisään. Ja kaiken muun lisäksi lukion käyneille opiskeluaika sairaanhoitajaksi oli sairaanhoito-opistossa vain 2,5 vuotta. Pääsin todistukseni ansiosta heittämällä sisään ja niin musta tuli sairaanhoitaja. Monta kertaa ihmettelin, miten opiskelukaverini joutuivat uusimaan lääkelaskujen tentit useita kertoja. Niin helpot laskutoimitukset! Eihän niihin tarvinnut edes potensseja eikä neliöjuuria. Pelkkää yhteenlaskua, vähennyslaskua, kertolaskua ja jakolaskua. Samoin kaikki mikrobiologiat, kliiniset fysiologiat yms oli helppoa kuin heinänteko. 

Tykkäsin kyllä sairaanhoitajan työstäkin. Mitä "hankalampi" potilas tai omainen, sitä onnistuneemmaksi itseni tunsin, kun olin saanut potilaan tai omaisen tyytyväiseksi saamastaan hoidosta ja kohtelusta. Ei ollut yks eikä kaks kertaa, kun potilas toi mulle jälkitarkastuksen yhteydessä kukkia. Ihan kuin se olisi ollut mun ansiotani, ettei hänellä sittenkään ollut syöpää!!! EI tietenkään ollut, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä ymmärsin potilaan tai hänen omaisensa puheesta hyvin nopeasti, mikä oli oikeasti ongelmana. Usein ongelmana oli pelko. Ja kun pystyi olemaan peloissaan olevalle ihmiselle tukena, se riitti.   Yhdessä työpaikassani meillä olikin diili  työkavereiden kanssa, että mun ei tarvitse puhua ruotsia, mutta vastineeksi mulle voi nakittaa kaikki "hankalat" potilaat. 

Ei mulla ollut ikinä mitään kutsumusta sairaanhoitajaksi. Lähdin opiskelemaan alaa vain siksi, että koulutus oli silloin lyhyt ja työpaikka varma. En kuitenkaan sanoisi, että olisin ollut soveltumatonkaan alalle. Soveltuvuuskokeissa vaan mitattiin jotain muuta kuin ongelmanratkaisukykyä. 

En ole katunut, että en alunperin opiskellutkaan teknisempää alaa. Sairaanhoitajan koulutuksesta on ollut paljon hyötyä senkin jälkeen, kun en sairaanhoitajan töitä enää tehnyt. Omien lasteni ja läheisteni sairastumisten yhteydessä. Eipä tarvinnut polvien tekonivelleikkauksenkaan jälkeen lähteä terveyskeskukseen poistattamaan hakasia vaan napsin ne pois itse. Ja oli aika (viime vuosituhannella) , jolloin nivelreumaan määrätty sytostaattihoito olisi pitänyt käydä terveyskekuksessa sairaanhoitajan vastaanotolla piikittämässä, mutta koska olin sairaanhoitaja, sain apteekista ampullit, neulat ja ruiskut kotiin ja pistin itse. 

Pointtini on, että ihminen voi olla hyvä sekä ihmisläheisessä työssä että yksin teknisiä ratkaisuja tehtävässä työssä. Meissä kaikissa on paljon erilaisia ominaisuuksia eikä yksi ominaisuus sulje pois toista ominaisuutta. 

Tuon kuvauksen perusteella olit alun alkaenkin soveltuvampi muihin hommiin.

Tätä ei muuta se että tykkäsit sairaanhoitajan työstäkin. Kyllähän minustakin oli mukavaa tehdä metsätöitä ja sovelluin niihinkin, mutta on syynsä miksi päädyin asiantuntijahommiin. Kuten on syynsä siihen että valitsit alan lyhyen koulutuksen ja varman työn takia, ja päädyit vaihtamaan alaa.