Kerrostalossa asuessa olo oli aina jotenkin ahdistunut

Sama. Mutta nyt kun ollaan pari vuotta asuttu tässä omakotitalossa omakititaloalueella on sama ahdistus hiipinyt jälleen. Täällö ok-taloalueella naapurit ovat jotenkin lähempänä kuin kerrostalossa, siis ei fyysisesti mutta kuitenkin. Tarkoitan, että aina pitää olla huiskuttelemassa kättä ja joku naapuri pihahommissa ja pitää jutella niitä näitä poistuessaan tontilta. Ahdistavaa. Kerrostalossa naapureita oli paljon ja vaihtelua oli, ei tarvinnut kehenkään tutustua sen syvemmin. Riitti kun rapussa sanoi hei.

Taitaa olla aika muuttaa vieläkin kauemmas. Sinne sysipimeään missä ei tarvitse sosialisoida.

Minä viihdyin kyllä kerrostalossakin, mutta kyllä stressitasot on laskenut, kun muutettiin omakotitaloon, josta metsä alkaa takapihalta. Kaupungeissa on ihana lomailla, mutta liikenteen melu ja ihmisten vilinä stressaa, jos sitä on päivittäin. Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka tykkää kaupungissa asua.

Onneksi pääsitte muuttamaan. On varmasti tuonut omat ongelmansa eläämäsi tuollainen kokemuksesi.

Ok-talossa ja kt:ssa naapuri"kyttäys" on erilaista. Ok:ssa katsotaan toisten perään hyvällä, kt:ssa pahalla. Eli jos naapurin pihalla näkyy outoa liikehdintää, tai he ovat vaikka reissussa, voidaan katsoa postilaatikon perään, ja tehdä vähän lumityötä että näyttää asutulta. KT:ssä ollaan korva kiinni ovessa jos vaikka kuuluisi naapurista jotain mielenkiintoista ja salaista. Ok:ssa voi huikata pikkubileet järjestettyään aidan yli naapurille että tuu mukaan vaan jos haluat. Kt:ssä naapuri soittaa poliisit. 

Pitkän aikaa viihdyin kt:ssä, mutta sitten alkoi(ilmeisesti vanhemmuuttani :D ) tulla mitta täyteen muiden mukaan elämistä. Minä olen sellainen ett äei minua haittaa naapureista kuuluvat kusiäänet, tai imurin veto lattiaa pitkin. Mua haittasi se että jatkuvasti hihna kiristyi tiukemmalle viimeisessa kt:ssa asuessani. En halua ottaa selvää kokeilemalla kymmeniä eri taloyhtiöitä että olisiko jossain minulle sopivat naapurit. Ja nekin kun voivat vaihtua ties miksi. Eräs ystäväni asui kt asunnossaan tyytyväisenä 15 vuotta. Sitten naapurit vaihtuivat pikkuhiljaa, ja lopulta hän joutui muuttamaan pois koska häirintä oli joka päiväistä.

Mulla oli rivarissa sama ahdistus. Koko ajan ulko-oven takaa kuulu liikettä, kun pihatie meni oven edestä. Lapset mekast, kävi pimpottelemassa ovikelloa ja hakkas kepillä ulkoseinää. Aamuvarhasells joutu kuuntelemaan päiväkotiin lähtijöiden parkua. Pihalla ei ikinä päässyt liikkumaan törmäämättä naapureihin eikä omalla takapihallakaan voinut aikaa viettää rauhassa.

Nyt asutaan maalla omakotitalossa ja helposti pystyy oleen näkemättä ihmisiä. Omalla pihalla voi heilua vaikka alasti ja tehdä mitä lystää, kukaan ei ole kyttäämässä. Ja mikä rauha ja hiljaisuus, kun lähellä liikkuu enintään peuroja ja kettuja. On hyvin seesteinen olo täällä ollessa. Ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen kotona.

Meillä naapurustossa mummo (kyttää), kahdella naapurilla koirat haukkuvat pihalla, ykdi naapuri viettää perheensä kanssa (pieni tontti) meluisaa elämää pihallaan. Näköetäisyydellä remonttireiska tontillaan.

Yksi naapuri jaksaa kytätä ja kyselee kaikkea typerää kun nähdään. Esim missä olen kun ei ole näkynyt.

Yksi naapuristossa asuva irvistelee ohiajaville autoilijoille (lyhyt katu). Tämä sama kyselee myös ja utelee.

Eli muutto on mielessä - ja iso tontti.

Mä en tajua näitä ihmisiä joilla on niin kova tarve todistella sitä kuinka huono jonkun toisen asumismuoto on. Mitä se kertoo tällaisesta ihmisestä ? Mikä on omassa elämässä silloin pielessä?

toki se aina verhotaan muka välittämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mutta nyt kun ollaan pari vuotta asuttu tässä omakotitalossa omakititaloalueella on sama ahdistus hiipinyt jälleen. Täällö ok-taloalueella naapurit ovat jotenkin lähempänä kuin kerrostalossa, siis ei fyysisesti mutta kuitenkin. Tarkoitan, että aina pitää olla huiskuttelemassa kättä ja joku naapuri pihahommissa ja pitää jutella niitä näitä poistuessaan tontilta. Ahdistavaa. Kerrostalossa naapureita oli paljon ja vaihtelua oli, ei tarvinnut kehenkään tutustua sen syvemmin. Riitti kun rapussa sanoi hei.

Taitaa olla aika muuttaa vieläkin kauemmas. Sinne sysipimeään missä ei tarvitse sosialisoida.

Tämä on henkilöstä riippuva asia. Huomasin itsekin ahdistuvani kun tähän muutettiin, mutta sitte ntein päätöksen että minun elämä, minun päätös, ja sen jälkeen ei ole naapurimoikkaus enää haitannut.  Meidän naapurit on aika samanlaisia. Saatetaan jutella, varsinkin jos toisella on asiaa oikeasti, mutta annetaan olla rauhassa jos ei ole asiaa. 

Olen todella ahdistunut täällä vankikopissa.

Krstaloasunto on helvetistä.

Kukaan ei käy.

Täysin yksin.

Omituisia näkemyksiä täällä kerrostalossa asumisesta. Tuskin mäkään asuisin kerrostalossa jos se olisi tuollaista kuin täällä olette kuvailleet : D.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mutta nyt kun ollaan pari vuotta asuttu tässä omakotitalossa omakititaloalueella on sama ahdistus hiipinyt jälleen. Täällö ok-taloalueella naapurit ovat jotenkin lähempänä kuin kerrostalossa, siis ei fyysisesti mutta kuitenkin. Tarkoitan, että aina pitää olla huiskuttelemassa kättä ja joku naapuri pihahommissa ja pitää jutella niitä näitä poistuessaan tontilta. Ahdistavaa. Kerrostalossa naapureita oli paljon ja vaihtelua oli, ei tarvinnut kehenkään tutustua sen syvemmin. Riitti kun rapussa sanoi hei.

Taitaa olla aika muuttaa vieläkin kauemmas. Sinne sysipimeään missä ei tarvitse sosialisoida.

On varmasti totta että täysi tervehtimättömyys lähinaapurien kesken on potentiaalinen ongelma. Mutta jos ei muista yhteyksistä tunneta tai olla tultu tutuiksi niin hyvin vähäeleinen tervehtiminen kuten rappukäytävissäkin tai hisseissä riittää varsin hyvin monikymmenvuotiseen naapuruussuhteeseen. Miksi ei riittäisi pitää kysymän. Asunto-osakeyhtiöissä sitä yhteistä asiaa on toki jo lähtökohtaisesti paljon enemmän. Eli ongelma jos sellaista on on lähinnä toisin päin. Pientaloissa saa olla rauhassa syvemmältä tutustumiselta koska se yhteisyys perustuu pelkkään tontinrajaan. Siis jos niin haluaa. Edes asuntovelat eivät ole yhteisiä miltään osin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua näitä ihmisiä joilla on niin kova tarve todistella sitä kuinka huono jonkun toisen asumismuoto on. Mitä se kertoo tällaisesta ihmisestä ? Mikä on omassa elämässä silloin pielessä?

toki se aina verhotaan muka välittämiseksi.

Ongelma on ennemminkin tuollaiset kuin sinä, jotka syyllistyvät ja puolustelevat kun joku sanoo ettei halua elää niin kuin sinä. Vaikka asia ei olisi henkilökohtaisesti siinulle osoitettu mollaus, vaan oma itselle hyväksi katsottu asia. Ei tarvitsisi ihan aina loukkaantua jokaisesta asiasta. Ei minua haittaa se että sinä haluat, tai sanot haluavasi olla kerrostalossa, koska siellä ei tarvitse leikata nurmikkoa ja koska pelottaa murtovarkaat. Minulle nämä asiat eivät ole ongelmia, viime kesänä leikkasi nurmikon 5kertaa, ja minä pidän nurmikonleikkuusta. Lumityöt on kivoja myös, se vähä mitä tuohon nyt tulee. Naapuri ajaa traktorilla isommat satsit. En ole eläessäni pelännyt murtovarkaita, joten pelon takia minun ei tarvitse valita asumismuotoani.

Tietysti paras on se mikä aiheuttaa eniten pahennusta. 

Miten niin "vankilassa"? Jos ovi aukeaa sisäpuolelta niin kyllä sitä aina ulos pääsee. Minulla on taas toisin päin. En enää muuttaisi omakotitaloon vaikka maksettaisi. Rakennettiin miehen kanssa 80-luvun lopussa ja muutin sieltä pois 2010. Pari viimeistä vuotta olin tosi ahdistunut siinä talossa ja nyt miesystäväni haluaisi että muutettaisiin omakotitaloon. En missään nimessä aio sitä enää tehdä, ikinä. Saas nähdä miten tässä väännössä käy.

En muuttaisi kerrostaloon vaikka maksettaisi. Ahdisti tosi paljon kun viimeksi 14 v sellaisessa asuin. Mokomia koppeja. Ahdistaa.

Tsemppiä kaikille traumoistaan toipuville. Kyllä te ehkä vielä pääsette niistä. Ihan vielä kuitenkaan  ei ole tuo aika selvästikään koittanut.

Jokainen tyylillään. Ei kaikki maailman ihmiset voi eikä haluakkaan asua omakotitalossa. Eiköhän tässä eletä sitä omaa elämää eikä kenenkään toisen. Itse en koe olevani mitenkään huonompi ihminen vaikka vuokrakaksiossa asunkin.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta noin, mutta toisaalta kerrostalossa taasen on turvallisempaa murtautujien hyökkäyksille. Eli siis omakotitaloon on helpompi murtautua ja tunkeutua yöllä.

Kerrostalossa ei saa valuttaa vettä yöllä eikä soittaa pianoa eikä pestä pyykkiä yöllä. Kyllä ok-talossa sikäli on tosiaan vapaata.

.

Turvallisempaa? Suomessa tapahtui niin vähän murtautumisia että eipä ole tullut sinkkuna naisena omakotitalossa vähän syrjemmällä asuvana ikinä tämmöisiä pelätä. On mulla kyllä 2 koiraa, ainakin varoittavat ajoissa jos hiippareita olisi nurkissa.

Vierailija kirjoitti:

En muuttaisi kerrostaloon vaikka maksettaisi. Ahdisti tosi paljon kun viimeksi 14 v sellaisessa asuin. Mokomia koppeja. Ahdistaa.

Tämä kaksio "koppi" on minun kotini, ei ahdista yhtään. Päinvastoin. Minun oma turvasatama, jonka olen saanut sisustaa mieleisekseni, tilaa on riittävästi ja oma sauna. Aika paljon saa tapahtua että muuttaisin tästä pois.

Asuin yksin omakotitalossa ja koin oloni aika yksinäiseksi. Luonteeltani olen erakkoasuja ja nautin hiljaisuudesta, olla omissa oloissani, mutta en jaksa kaikkia lumitöitä saati osaisin talotekniikkaa riittävästi kyetäkseni remppaamaan joka asiaa yksin. En myöskään ihan hirveästi luota remppatyyppeihin, sillä yksinäinen ja omakotitalossa elelevä leskirouva nostattaa monissa innon saada vähän huijailla. On oltava tarkka, joskus tosi tiukka ja väännettävä märkäkorvaisen juipin kanssa korjauskustannuksista. Mikään seniilli en sentään vielä ole ja voin tarjoukset tarkistuttaa niitä ymmärtävillä, joten ei enää. Osa naapureista mukavia, osa huonotapaisia ja niin se vain on, että mitä nuorempia naapureita sen huolettomampia ollaan muiden naapureiden huomioimisessa. Paras oli, kun naapurin nuori isäntä raivostui ihan nätisti ja hienotunteisesti   neuvoessani ettei minun pihalleni lykitä lunta hänen pihaltaan. Olisi jaksanut edes kysyä saako niin tehdä.

Ostin 80 m2 kokoisen kivan kerrostaloasunnon taajamasta, mutta ei, en viihdykään. Nyt naapurit ovat kivoja, nuoria hekin, myös kohteliaita ja auttavaisia ilman pyytämättä. Ihan hämmästyin ja ilahduin myönteistä asennetta. Mutta en vaan pidä naapureiden äänistä ja ikäisteni mummojen kyttäämisestä sekä juoruilusta. 

Mietin onko seuraava ratkaisu rivariasunto isossa yhtiössä?