Miksi toisten avioliitot/parisuhteet kestävät kauan ja toisten ei (vaikka itse haluaisivat)?

"1. Haluavatko molemmat todella pitää liiton kasassa"

Mielestäni tämä on oleellisin asia. Useimmissa liitoissa tulee myös vastoinkäymisiä ja hankalia tilanteita. Niistä pääsee yli, jos siihen on yhteinen tahto. Ja jos oma osaaminen ei riitä hankalasta tilanteesta selviämiseen, niin avun hakeminen esimerkiksi perheneuvonnosta kannattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jossain määrin tabuaihe, mutta väitän että eroaminen tai yhdessä pysyminen on aika vahvasti peritytvää. Eli jos kotoaan on saanut toimimattoman suhteen mallin, sellaiseen tulee hakeuduttua helposti itsekin. Ja kyllähän siitä on ihan tilastoaineistoa, että erovanhempien lapset myös eroavat herkemmin. 

Kaiken kaikkiaan eroherkkyys korreloi vahvasti muun elämänhallinnan kanssa, negatiivisesti. Ne jotka saavat muutenkin paketin pidettyä kasassa, saavat myös avioliittonsa toimimaan. 

Tähän haluaisin sanoa kommenttina, että en ole perehtynyt tutkimuksiin, mutta meidän kohdalla (nyt 21v yhdessä) taustatilanne on, että olen itse yksinhuoltajan (ihan pienestä vauvasta alkaen) ainoa tytär ja mieheni taustasta sen verran, että hän tulee todella rikkonaisesta ja toimintahäiriöisestä perheestä, jossa on ollut vahvasti myös lastensuojelu aikoinaan mukana. Joten ei voi kyllä yleistää.

Tilastoja tehdessä katsotaan tietyn populaation yleisiä suuntaviivoja ja trendejä. Aina löytyy poikkeustapauksia...niin hyvään kuin huonoon suuntaan. Se, että mieltää poikkeustapauksen jonkinlaiseksi esteeksi yleistykselle, on hieman virheellinen. Otetaan toisenlainen esimerkki:

Henkilö 1: Lottoaminen ei kannata jos haluaa rikastua, voittamisen todennäköisyys on häviävän pieni. 

Henkilö 2: Ei saa yleistää. Minä voitin juuri lotossa. Olen rikas. 

Eikös se voittamisen/onnistumisen prosentti ole niin parisuhteissa kuin lotossa 50%. Joko voitat tai sitten et. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jossain määrin tabuaihe, mutta väitän että eroaminen tai yhdessä pysyminen on aika vahvasti peritytvää. Eli jos kotoaan on saanut toimimattoman suhteen mallin, sellaiseen tulee hakeuduttua helposti itsekin. Ja kyllähän siitä on ihan tilastoaineistoa, että erovanhempien lapset myös eroavat herkemmin. 

Kaiken kaikkiaan eroherkkyys korreloi vahvasti muun elämänhallinnan kanssa, negatiivisesti. Ne jotka saavat muutenkin paketin pidettyä kasassa, saavat myös avioliittonsa toimimaan. 

Tähän haluaisin sanoa kommenttina, että en ole perehtynyt tutkimuksiin, mutta meidän kohdalla (nyt 21v yhdessä) taustatilanne on, että olen itse yksinhuoltajan (ihan pienestä vauvasta alkaen) ainoa tytär ja mieheni taustasta sen verran, että hän tulee todella rikkonaisesta ja toimintahäiriöisestä perheestä, jossa on ollut vahvasti myös lastensuojelu aikoinaan mukana. Joten ei voi kyllä yleistää.

Ehkä te haette turvaa toisistanne ja parisuhteesta tai sitten tiedätte, mitä ette ainakaan halua parisuhteelta.

Tuntemani parisuhde, joka päätyi eroon:

Nopeasti tapaamisen jälkeen näyttävästi avioon ja lapsi alulle, kiire! Kun alkoi tylsistyttää ja toisen virheet vaivata, niin heti erolla uhkailua ja vieraisiin. Ero selvä. Aikaa kului 5 vuotta. Ja taas viaton lapsi kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jossain määrin tabuaihe, mutta väitän että eroaminen tai yhdessä pysyminen on aika vahvasti peritytvää. Eli jos kotoaan on saanut toimimattoman suhteen mallin, sellaiseen tulee hakeuduttua helposti itsekin. Ja kyllähän siitä on ihan tilastoaineistoa, että erovanhempien lapset myös eroavat herkemmin. 

Kaiken kaikkiaan eroherkkyys korreloi vahvasti muun elämänhallinnan kanssa, negatiivisesti. Ne jotka saavat muutenkin paketin pidettyä kasassa, saavat myös avioliittonsa toimimaan. 

Tähän haluaisin sanoa kommenttina, että en ole perehtynyt tutkimuksiin, mutta meidän kohdalla (nyt 21v yhdessä) taustatilanne on, että olen itse yksinhuoltajan (ihan pienestä vauvasta alkaen) ainoa tytär ja mieheni taustasta sen verran, että hän tulee todella rikkonaisesta ja toimintahäiriöisestä perheestä, jossa on ollut vahvasti myös lastensuojelu aikoinaan mukana. Joten ei voi kyllä yleistää.

Tilastoja tehdessä katsotaan tietyn populaation yleisiä suuntaviivoja ja trendejä. Aina löytyy poikkeustapauksia...niin hyvään kuin huonoon suuntaan. Se, että mieltää poikkeustapauksen jonkinlaiseksi esteeksi yleistykselle, on hieman virheellinen. Otetaan toisenlainen esimerkki:

Henkilö 1: Lottoaminen ei kannata jos haluaa rikastua, voittamisen todennäköisyys on häviävän pieni. 

Henkilö 2: Ei saa yleistää. Minä voitin juuri lotossa. Olen rikas. 

Eikös se voittamisen/onnistumisen prosentti ole niin parisuhteissa kuin lotossa 50%. Joko voitat tai sitten et. 

Todennäköisyyslaskenta on vaikea laji selvästi.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani parisuhde, joka päätyi eroon:

Nopeasti tapaamisen jälkeen näyttävästi avioon ja lapsi alulle, kiire! Kun alkoi tylsistyttää ja toisen virheet vaivata, niin heti erolla uhkailua ja vieraisiin. Ero selvä. Aikaa kului 5 vuotta. Ja taas viaton lapsi kärsii.

"Parhaassa" tapauksessa näitä nähnyt neljä putkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani parisuhde, joka päätyi eroon:

Nopeasti tapaamisen jälkeen näyttävästi avioon ja lapsi alulle, kiire! Kun alkoi tylsistyttää ja toisen virheet vaivata, niin heti erolla uhkailua ja vieraisiin. Ero selvä. Aikaa kului 5 vuotta. Ja taas viaton lapsi kärsii.

Onhan se niin että olisi kaikkien eroajien pitänyt jättää lapset tekemättä. Parempi niiden olla syntymättä kuin kärsiä siitä että eivät saa pitää ehjää ydinperhettä.

Tämän päivän normaali on eroperhe. Toisaalta kannatti hankkia lapset kun vielä onnistui, ei niitä enää vanhana saa nainen varsinkaan.

Yli kaksi vuosikymmentä yhdessäoloa jatkuvasti negatiivisen ja kontrolloivan kumppanin kanssa, olisihan tuo saanut nopeamminkin loppua. Ei innosta enää parisuhteilu, muiden vuoro.

No jos molemmat haluavat jatkaa, niin kestäähän se silloin. Ei kukaan ulkopuolinen voi pakottaa eroamaan. Vaikka toinen osapuoli olisi vankilassa, silloinkaan ei ole pakko erota jos kummastakaan ei siltä tunnu.

Vierailija kirjoitti:

1. Haluavatko molemmat todella pitää liiton kasassa.

2. Kunnioittavatko kumpikin aidosti toistaan.

(Ei tiuskita, ei isketä vyön alle edes riidellessä, ei nolata toista koskaan...)

3. Ovatko kommunikointitavat riittävän yhtenäiset/yhteensopivat.

4. Onko riittävästi samankaltaisuutta (luonteenpiirteet, mitä toivoo elämältä jne.)

Ainakin nämä nyt näyttäisivät olevan niitä asioita, joiden olen tutuissani nähnyt vaikuttavan.

Olen näistä samaa mieltä. Isovanhempani elivät yhdessä todella pitkän ja onnellisen avioliiton alle 20-vuotiaista yli 80-vuotiaiksi, kuolemaansa asti.

1. Kummallekin tuntui olevan selvää, että liiton on tarkoitus kestää. Kumpikin myös toimi sen mukaan. Minun olisi mahdotonta uskoa, että kumpikaan heistä olisi pettänyt tai jättänyt toisen, he halusivat niin selvästi olla yhdessä.

2. Heidän välillään oli todellista välittämistä toisesta ja pitivät toisiaan luontevalla tavalla suuressa arvossa. Toinen ei ollut toiselle itsestäänselvä vaan oli itsestään selvää, että toinen oli tärkeä.

3. Vaikka he olivat eri luonteisia ja kommunikoivat välillä eri tavoilla, tavat ja heidän luonteensa olivat yhteensopivat ja kumpikin halusi kuulla ja ymmärtää toista myös riitatilanteissa.

4. He elivät uskoakseni molempien toiveiden mukaisen elämän. Yhdessäolo oli heille luontevaa mutta ei pakkomielle ja heillä oli todella paljon yhteisiä molempia kiinnostavia vapaa-ajanviettotapoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska muut ihmiset ovat epätäydellisiä. Toisin kuin minä, jolla on ikuinen liitto ja se johtuu ainoastaan siitä, että minulla on tarpeeksi tahtoa ja sitkeyttä ja olen hyvä ihminen. Kaikki tästä on tietenkin omaa ansiotani. Kyllä surettaa ne muut jotka joutuvat joskus vaihtamaan kumppania. Se on vaan kun ei ole sitä sitkeyttä. Koskaan ei vaihtamalla parane mikään. Olen myös ollut samassa työpaikassa koko ikäni koska olen niin hyvä sitoutumaan. Säälittää ne kaikki pätkätyöläiset jotka eivät vaan osaa sitoutua. On kyllä mukavaa herätä joka aamu kertomaan vauva.fille kuinka upea ja kunnollinen ihminen olen ja tuomitsemaan siinä rivien välissä muita.

Nyt meni kyllä vipuun päättelyt.

Hauskaa on, että vaikka tuo lainaamasi kommentti oli tarkoitettu ironiseksi, suurin osa siitä pätee ihan täysin sellaisenaan. Vain täällä av:n kieroutuneessa w t -yhteisössä irvaillaan elämässään omalla työllään onnistuneille. 

Tarkoitin sitä, että ap ei ole ylimielinen onnistuja tässä. Mulle lähinnä se normaali mies on pelkkä haave, kaikki paljastuvat hyvän ja maltillisenkin alun jälkeen aggressiivisiksi kuumakalleiksi. Oman sukuni miehet eivät tällaisia ole.

Lienenkö sitten vaan ylikiltti ja ylialistuva, ja sillä saan miehistä esiin ne huonoimmat puolet? En tiedä, ja siksi kiinnostaa miten monet vaan säteilevät onnea ja rakkautta vuosien ja vuosikymmenten jälkeen. Ei mitään "väkisin hammasta purren yhdessä".

Minulla on takana 20 v avioliitto ja 10 v avioliitto. Vanhempani olivat naimisissa 55 vuotta.

Vaikka vitsinä sanotaankin, että pitkän avioliiton edellytyksenä on huono muisti, huono kuulo ja myöhemmin huono näkökin, niin siinä on perää. Itse sanon kuitenkin, etyä kaksi tärkeintä on anteeksianto ja se, ettei pahoita mieltään pikkuasioista. Ts. Ei tehdä draamaa kaikesta, ja kun toinen loukkaa, niin sen pystyy antamaan anteeksi.

Tietty pitää pohtia, missä menee raja, mitä antaa anteeksi, mutta en nyt ota kantaa huonoon kohteluun.