Miksi toisten avioliitot/parisuhteet kestävät kauan ja toisten ei (vaikka itse haluaisivat)?

Vierailija kirjoitti:

Koska muut ihmiset ovat epätäydellisiä. Toisin kuin minä, jolla on ikuinen liitto ja se johtuu ainoastaan siitä, että minulla on tarpeeksi tahtoa ja sitkeyttä ja olen hyvä ihminen. Kaikki tästä on tietenkin omaa ansiotani. Kyllä surettaa ne muut jotka joutuvat joskus vaihtamaan kumppania. Se on vaan kun ei ole sitä sitkeyttä. Koskaan ei vaihtamalla parane mikään. Olen myös ollut samassa työpaikassa koko ikäni koska olen niin hyvä sitoutumaan. Säälittää ne kaikki pätkätyöläiset jotka eivät vaan osaa sitoutua. On kyllä mukavaa herätä joka aamu kertomaan vauva.fille kuinka upea ja kunnollinen ihminen olen ja tuomitsemaan siinä rivien välissä muita.

Nyt meni kyllä vipuun päättelyt.

Tämä on jossain määrin tabuaihe, mutta väitän että eroaminen tai yhdessä pysyminen on aika vahvasti peritytvää. Eli jos kotoaan on saanut toimimattoman suhteen mallin, sellaiseen tulee hakeuduttua helposti itsekin. Ja kyllähän siitä on ihan tilastoaineistoa, että erovanhempien lapset myös eroavat herkemmin. 

Kaiken kaikkiaan eroherkkyys korreloi vahvasti muun elämänhallinnan kanssa, negatiivisesti. Ne jotka saavat muutenkin paketin pidettyä kasassa, saavat myös avioliittonsa toimimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipa siinä parinvalinnassa on ollut onneakin mukana, mutta voi myös olla, että jotkut ovat saaneet jo lapsuudessaan paremman mallin yhdessä elämisen taidoista kuin toiset.

Itse ajattelin jo nuorena, että kumppani kannattaa valita suunnilleen samasta sosioekonomisesta ryhmästä ja niin, että on riittävästi sekä yhteisiä että omia kiinnostuksen kohteita. Treffeillä voi käydä vaikka kenen kanssa ja kokeilla erilaisia tapoja olla ja elää, mutta naimisiin mennään vasta kun on varma että tämän kanssa voisin perustaa perheen ja elää tasapainoista elämää.

Lisäksi pitää tietysti itse haluta elää toisen kanssa niin ettei ole sietämätön kumppani vaan sellainen, jonka kanssa on kiva olla. Vaikka väliin tulisi huonompikin kausi, ne hyvät ajat ja yhdessä eletyt hetket kantavat huonompien yli.

Nimim. 25 vuotta yhdessä, 18 naimisissa ja kolme lasta 14-17 v.

Toki paljon onnea teille ja hienoa! Mutta kuulostaa jotenkin laskelmoidulta. Kyllä minusta kemia ja rakkaus ovat isossa osassa. Ehkä sinisilmäisesti tavallaan uskon myös "siihen oikeaan". Olemme täysin eri sosioekonomisista ryhmistä, minulla perhepiirissä ei yhtäkään avioeroa ja liitot sukupolvesta riippuen 5-55 vuotta, puolisolla taas  suvussa kaikki eronneet ja olleet useamman kerran naimisissa ja useampia lapsia eri kumppaneiden kanssa. Mutta silti vaan meidät oli kai luotu toisillemme. Toki vasta puolet teidän yhteisestä taipaleesta takana, mutta uskon että tuollaiset asiat mitä mainitsit kuitenkin jää taka-alalle, kun sitä tahtoa ja rakkautta on. Itse en ole tosin koskaan halunnut lapsiakaan, joten ei ole tarvinnut sellaista miettiä. Ja molemmilla oli epäonnistuneita suhteita tietysti takana, eli ajoitus ja kokemukset mitkä yhdistää, on myös tärkeää. 

Lika barn leka best.

Keskimäärin samankaltainen sosioekonominen tausta helpottaa yhteisymmärrystä. Teillä taas muut elämänkokemukset yhdistävät, eli samankaltaista taustaa teilläkin.

Totta. Me olemme oppineet paljon toisistamme/toistemme taustoista johtuen. Itse olen oppinut ymmärtämään täysin erilaisia perhemalleja ja puoliso taas nähnyt pitkiä suhteita, joissa on yhdessä karikoista selvitty ja pysytty yhdessä. Raha on joskus aiheuttanut riitoja, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska muut ihmiset ovat epätäydellisiä. Toisin kuin minä, jolla on ikuinen liitto ja se johtuu ainoastaan siitä, että minulla on tarpeeksi tahtoa ja sitkeyttä ja olen hyvä ihminen. Kaikki tästä on tietenkin omaa ansiotani. Kyllä surettaa ne muut jotka joutuvat joskus vaihtamaan kumppania. Se on vaan kun ei ole sitä sitkeyttä. Koskaan ei vaihtamalla parane mikään. Olen myös ollut samassa työpaikassa koko ikäni koska olen niin hyvä sitoutumaan. Säälittää ne kaikki pätkätyöläiset jotka eivät vaan osaa sitoutua. On kyllä mukavaa herätä joka aamu kertomaan vauva.fille kuinka upea ja kunnollinen ihminen olen ja tuomitsemaan siinä rivien välissä muita.

Nyt meni kyllä vipuun päättelyt.

Hauskaa on, että vaikka tuo lainaamasi kommentti oli tarkoitettu ironiseksi, suurin osa siitä pätee ihan täysin sellaisenaan. Vain täällä av:n kieroutuneessa w t -yhteisössä irvaillaan elämässään omalla työllään onnistuneille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipa siinä parinvalinnassa on ollut onneakin mukana, mutta voi myös olla, että jotkut ovat saaneet jo lapsuudessaan paremman mallin yhdessä elämisen taidoista kuin toiset.

Itse ajattelin jo nuorena, että kumppani kannattaa valita suunnilleen samasta sosioekonomisesta ryhmästä ja niin, että on riittävästi sekä yhteisiä että omia kiinnostuksen kohteita. Treffeillä voi käydä vaikka kenen kanssa ja kokeilla erilaisia tapoja olla ja elää, mutta naimisiin mennään vasta kun on varma että tämän kanssa voisin perustaa perheen ja elää tasapainoista elämää.

Lisäksi pitää tietysti itse haluta elää toisen kanssa niin ettei ole sietämätön kumppani vaan sellainen, jonka kanssa on kiva olla. Vaikka väliin tulisi huonompikin kausi, ne hyvät ajat ja yhdessä eletyt hetket kantavat huonompien yli.

Nimim. 25 vuotta yhdessä, 18 naimisissa ja kolme lasta 14-17 v.

Toki paljon onnea teille ja hienoa! Mutta kuulostaa jotenkin laskelmoidulta. Kyllä minusta kemia ja rakkaus ovat isossa osassa. Ehkä sinisilmäisesti tavallaan uskon myös "siihen oikeaan". Olemme täysin eri sosioekonomisista ryhmistä, minulla perhepiirissä ei yhtäkään avioeroa ja liitot sukupolvesta riippuen 5-55 vuotta, puolisolla taas  suvussa kaikki eronneet ja olleet useamman kerran naimisissa ja useampia lapsia eri kumppaneiden kanssa. Mutta silti vaan meidät oli kai luotu toisillemme. Toki vasta puolet teidän yhteisestä taipaleesta takana, mutta uskon että tuollaiset asiat mitä mainitsit kuitenkin jää taka-alalle, kun sitä tahtoa ja rakkautta on. Itse en ole tosin koskaan halunnut lapsiakaan, joten ei ole tarvinnut sellaista miettiä. Ja molemmilla oli epäonnistuneita suhteita tietysti takana, eli ajoitus ja kokemukset mitkä yhdistää, on myös tärkeää. 

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Kaipa siinä parinvalinnassa on ollut onneakin mukana, mutta voi myös olla, että jotkut ovat saaneet jo lapsuudessaan paremman mallin yhdessä elämisen taidoista kuin toiset.

Itse ajattelin jo nuorena, että kumppani kannattaa valita suunnilleen samasta sosioekonomisesta ryhmästä ja niin, että on riittävästi sekä yhteisiä että omia kiinnostuksen kohteita. Treffeillä voi käydä vaikka kenen kanssa ja kokeilla erilaisia tapoja olla ja elää, mutta naimisiin mennään vasta kun on varma että tämän kanssa voisin perustaa perheen ja elää tasapainoista elämää.

Lisäksi pitää tietysti itse haluta elää toisen kanssa niin ettei ole sietämätön kumppani vaan sellainen, jonka kanssa on kiva olla. Vaikka väliin tulisi huonompikin kausi, ne hyvät ajat ja yhdessä eletyt hetket kantavat huonompien yli.

Nimim. 25 vuotta yhdessä, 18 naimisissa ja kolme lasta 14-17 v.

Ajattelen hyvin paljon kuin lainaamani kirjoittaja. Me olemme olleet yhdessä 21 vuotta, naimisissa 19vuotta ja kolme lasta 13-17 v.

Minä etsein miestä jonka kanssa hyvä olla yhdessä, miestä jonka kanssa arvot suunnilleen samankaltaiset (rahankäyttö, toiveet siitä millainen perhe, perhekeskeisyys jne). Käytännössä en rakastu ensi silmäyksellä. Toki mieheni herätti heti kiinnostukseni mutta rakastuin vasta sitten kun tutustuin luonteeseen ja arvoihin jne. Elämä on helppoa yhdessä kun tavoitteet ja arvot samanlaisia. Ei ole tarvinnut riidellä esim rahasta tai siitä montako lasta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipa siinä parinvalinnassa on ollut onneakin mukana, mutta voi myös olla, että jotkut ovat saaneet jo lapsuudessaan paremman mallin yhdessä elämisen taidoista kuin toiset.

Itse ajattelin jo nuorena, että kumppani kannattaa valita suunnilleen samasta sosioekonomisesta ryhmästä ja niin, että on riittävästi sekä yhteisiä että omia kiinnostuksen kohteita. Treffeillä voi käydä vaikka kenen kanssa ja kokeilla erilaisia tapoja olla ja elää, mutta naimisiin mennään vasta kun on varma että tämän kanssa voisin perustaa perheen ja elää tasapainoista elämää.

Lisäksi pitää tietysti itse haluta elää toisen kanssa niin ettei ole sietämätön kumppani vaan sellainen, jonka kanssa on kiva olla. Vaikka väliin tulisi huonompikin kausi, ne hyvät ajat ja yhdessä eletyt hetket kantavat huonompien yli.

Nimim. 25 vuotta yhdessä, 18 naimisissa ja kolme lasta 14-17 v.

Toki paljon onnea teille ja hienoa! Mutta kuulostaa jotenkin laskelmoidulta. Kyllä minusta kemia ja rakkaus ovat isossa osassa. Ehkä sinisilmäisesti tavallaan uskon myös "siihen oikeaan". Olemme täysin eri sosioekonomisista ryhmistä, minulla perhepiirissä ei yhtäkään avioeroa ja liitot sukupolvesta riippuen 5-55 vuotta, puolisolla taas  suvussa kaikki eronneet ja olleet useamman kerran naimisissa ja useampia lapsia eri kumppaneiden kanssa. Mutta silti vaan meidät oli kai luotu toisillemme. Toki vasta puolet teidän yhteisestä taipaleesta takana, mutta uskon että tuollaiset asiat mitä mainitsit kuitenkin jää taka-alalle, kun sitä tahtoa ja rakkautta on. Itse en ole tosin koskaan halunnut lapsiakaan, joten ei ole tarvinnut sellaista miettiä. Ja molemmilla oli epäonnistuneita suhteita tietysti takana, eli ajoitus ja kokemukset mitkä yhdistää, on myös tärkeää. 

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Kuten kirjoitin niin (noin) puolet tuosta, eli ei mikään vuosikymmenten suhde kuitenkaan. 13 vuotta yhdessä joista 9 naimisissa. 

Toisen kunnioitus. Ei jatkuvaa naputusta ja kettuilua ja huonon oman mielen osoitusta toiselle. Niin et toisellakin on hyvä olla parisuhteessa! Ja kotiin on aina hyvä tulla, ei tarvi pelätä mikä odottais... Riitojakin toki on, ne erikseen.

Tilastojen mukaan korkeasti koulutetut pysyvät todennäköisemmin naimisissa. Kemioista voidaan hehkuttaa mutta lopulta pitkä parisuhde on usein myös ongelmanratkaisua. Joiltakuilta se onnistuu paremmin kuin toisilta.

T. Yhdessä vuodesta 88

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se jatkunut, jos olisin halunnut, mutta tulin siihen tulokseen, että olen mieluummin yksin. 

Lisään vielä, että en ole mitään uutta parisuhdetta etsimässä vaan olen vaan onnellisempi yksin. 

Siinä meni 15 vuotta ennen kuin tämän tajusin, ja olihan se kova paikka toiselle, kun ei meillä edes mitään ongelmia ollut. 

1) Tyydytään johonkuhun. Mennään yhteen, koska on pakko, kun muutkin. Muut määrittelee omat elämänvalinnat. Ja aika. Kun kaverit menee naimisiin, niin mun on pakko löytää joku kans heti nyt.

2) Intohimo ajaa. Välttämättä ei ollenkaan haluta nähdä, ettei tämä suhde tule toimimaan pitkällä aikavälillä. Syöksytään yhteen ekan mahdollisen intohimoisen seksikumppanin kanssa ja erotaan yhtä pikaisesti, kun säihke sammuu ja löytyy uusi kohde, joka kehuu minua.

3) Ihastutaan ja tutustutaan. Ollaan samalla aaltopituudella. Pystytään puhumaan ja kunnioittamaan. Sopivasti erilaiset ja sopivasti samanlaiset. Suurista asioista samat näkemykset. Intohimoa löytyy ja lempeä. Riidellään ja sovitaan, vanhoja ei muistella.

Kaikista kokemusta. Viimeinen paras ja kestävin.

Näinhän se on että toisille annetaan sielun kumppani ja toisille ei.

Toisia on siunattu hyvällä parisuhteella

Kaiken muun kanssa pärjää kyllä, mutta kun kuviossa on alkoholi niin se sekaa pakkaa aika huolella. Mies kun olisi juomatta, niin kestäisi muut " pikku ongelmat" heittämällä.

Vierailija kirjoitti:

Tilastojen mukaan korkeasti koulutetut pysyvät todennäköisemmin naimisissa. Kemioista voidaan hehkuttaa mutta lopulta pitkä parisuhde on usein myös ongelmanratkaisua. Joiltakuilta se onnistuu paremmin kuin toisilta.

T. Yhdessä vuodesta 88

Voi ongelmanratkaisukykyä olla vaikka ei olisi korkeasti koulutettu. Meillä yhdessä insinööri (nainen) ja ammattikoulun käynyt. Mutta ehkä tuossa on perää. Jos on kiinnostusta ongelmanratkaisuun, matemaattisuuteen tai vaikka psykologiaan ym niin on paremmat mahdollisuudet. 

Tottumus ja pelko

Vierailija kirjoitti:

Muista en osaa sanoa, mutta omalla kohdalla sanoisin, että molemmilla on ollut halu ratkaista ongelmat (pahojakin kriisejä on ollut ja ero melko lähellä), hyväksyy toisen puutteineen ja molemmilla on vapaus tehdä omia juttuja omalla tavalla sekä vahva seksuaalinen vetovoima vielä 20 vuoden jälkeenkin.

Juuri tämä!

Syitä on loputtomasti. Tilastollisesti alla olevat muuttujat ennustavat suurempaa eron todennäköisyyttä:

- Kotona/omilta vanhemmilta opitut huonot ongelmanratkaisutavat mm. jatkuva riitely ja kinastelu

- alhainen koulutustaso

- huono taloudellinen asema

-erilaiset (sosioekonomiset) taustat

-monikulttuurisuus (tässä tapauksessa se ei rikkaus)

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jossain määrin tabuaihe, mutta väitän että eroaminen tai yhdessä pysyminen on aika vahvasti peritytvää. Eli jos kotoaan on saanut toimimattoman suhteen mallin, sellaiseen tulee hakeuduttua helposti itsekin. Ja kyllähän siitä on ihan tilastoaineistoa, että erovanhempien lapset myös eroavat herkemmin. 

Kaiken kaikkiaan eroherkkyys korreloi vahvasti muun elämänhallinnan kanssa, negatiivisesti. Ne jotka saavat muutenkin paketin pidettyä kasassa, saavat myös avioliittonsa toimimaan. 

Tähän haluaisin sanoa kommenttina, että en ole perehtynyt tutkimuksiin, mutta meidän kohdalla (nyt 21v yhdessä) taustatilanne on, että olen itse yksinhuoltajan (ihan pienestä vauvasta alkaen) ainoa tytär ja mieheni taustasta sen verran, että hän tulee todella rikkonaisesta ja toimintahäiriöisestä perheestä, jossa on ollut vahvasti myös lastensuojelu aikoinaan mukana. Joten ei voi kyllä yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jossain määrin tabuaihe, mutta väitän että eroaminen tai yhdessä pysyminen on aika vahvasti peritytvää. Eli jos kotoaan on saanut toimimattoman suhteen mallin, sellaiseen tulee hakeuduttua helposti itsekin. Ja kyllähän siitä on ihan tilastoaineistoa, että erovanhempien lapset myös eroavat herkemmin. 

Kaiken kaikkiaan eroherkkyys korreloi vahvasti muun elämänhallinnan kanssa, negatiivisesti. Ne jotka saavat muutenkin paketin pidettyä kasassa, saavat myös avioliittonsa toimimaan. 

Tähän haluaisin sanoa kommenttina, että en ole perehtynyt tutkimuksiin, mutta meidän kohdalla (nyt 21v yhdessä) taustatilanne on, että olen itse yksinhuoltajan (ihan pienestä vauvasta alkaen) ainoa tytär ja mieheni taustasta sen verran, että hän tulee todella rikkonaisesta ja toimintahäiriöisestä perheestä, jossa on ollut vahvasti myös lastensuojelu aikoinaan mukana. Joten ei voi kyllä yleistää.

Tilastoja tehdessä katsotaan tietyn populaation yleisiä suuntaviivoja ja trendejä. Aina löytyy poikkeustapauksia...niin hyvään kuin huonoon suuntaan. Se, että mieltää poikkeustapauksen jonkinlaiseksi esteeksi yleistykselle, on hieman virheellinen. Otetaan toisenlainen esimerkki:

Henkilö 1: Lottoaminen ei kannata jos haluaa rikastua, voittamisen todennäköisyys on häviävän pieni. 

Henkilö 2: Ei saa yleistää. Minä voitin juuri lotossa. Olen rikas.