Lue keskustelun säännöt.
Muilla vanhempia, jotka tarjoavat jatkuvasti asioita, mutta jos niitä ottaa vastaan, niin haluavat hallita?
24.09.2021 |
Ikäänkuin jos otetaan lahjoja tai palveluksia vastaan, niin sitten pitää totella kaikessa ja tehdä heidän mielen mukaan kaikki? Ja niistä lahjoista aina muistutetaan, vaikka olisivat sellaisia millä ei edes tehdä mitään.
Kommentit (386)
Mitenköhän ne entisaikojen suurperheet tulivat toimeen. Oli useampi sukupolvi vielä samassa taloudessa ja suuret määrät lapsia, kun nykyisinkin on noin vaikeata. Vai tyytyivätkö vaan kohtaloonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän ne entisaikojen suurperheet tulivat toimeen. Oli useampi sukupolvi vielä samassa taloudessa ja suuret määrät lapsia, kun nykyisinkin on noin vaikeata. Vai tyytyivätkö vaan kohtaloonsa.
Silloin aikuiset lapset hoisivat ja kustansivat vanhusten elämän, eikä edes eletty niin pitkään..
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän ne entisaikojen suurperheet tulivat toimeen. Oli useampi sukupolvi vielä samassa taloudessa ja suuret määrät lapsia, kun nykyisinkin on noin vaikeata. Vai tyytyivätkö vaan kohtaloonsa.
Ei ne vanhukset olleet näitä öykkäreitä kuin nykyiset isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisessa lapsessa on itsessäänkin vikaa, jos ottaa vastaan tarjottuja asioita tietäen vanhempiensa syyllistävän sen jälkeen. Raaka totuus on, että aikuinen lapsi haluu nyhtää hyödyn itselleen vanhemmiltaan. Kieltäydy, seiso omilla jaloillasi.
-lapseton aikuinen-
Minä tein näin. Ei ollut ihan täydellinen ratkaisu muutamastakaan syystä
- isäni isä eli pappani oli useamman kerran puhunut surustaan, kuinka poikansa eli isäni haaskaa hänen perinnöksi jättämäänsä omaisuutta ja vetosi minuun pyynnöllä, että tekisin kaiken voitavani että edes muutama tärkeä asia säilyisi suvussa.
Mutta koska isäni käytös oli juuri niin tuhoisaa henkistä väkivaltaa, kuten moni esimerkki täällä hyvin kuvaa, laitoin välit poikki. Kerroin toki syyn. Tiesin, että tämä ei jää tähän. Eikä jäänytkään. Tämän jälkeen alkoivat kostotoimet
- perättömien puheiden levittely. Esimerkiksi olen tehnyt petoksia joilla olen varastanut isoisäni rahoja, minulla on päihdeongelma, että olen joutunut ottamaan mieheni sukunimen koska isäni ja isoisäni ovat kieltäneet minua käyttämästä tyttönimeäni koska koko laajan sukuni mielestä olen aiheuttanut suvulle anteeksiantamatonta häpeää, jne. Nämä vaikuttivat myös elantooni. Toimin asiantuntijatyössä pienellä paikkakunnalla ja sukuni tunnetaan.
- Isäni siirsi painostuksen minusta isäänsä eli pappaani. Hän oli tuolloin jo hyvin iäkäs ja kesti hyvin huonosti, vaikka ymmärsi hyvin.
- Isäni tuhosi näyttävästi juuri ne tärkeät sukuperinnöt, joita pappani oli halunnut minun jollain keinolla pelastavan.
Sanotaanko, että tässä ei enää lakiosan menettäminen paljon paina. Vähän vaikea tajuta, miten ihmiset saattavat näin monimutkaiseen ilmiöön toimivan tehokkaasti yksinkertaiset ratkaisut. Tilannetta ei voi ratkaista hyvään lopputulokseen. Omalla toiminnallaan voi korkeintaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, millaisten ongelmien kanssa tulevaisuudessa painii.
Ex-appivanhemmat olivat tuollaisia. Kun teimme omakotitaloremonttia erehdyimme ottamaan vastaan annettua remonttiapua. Eivät taloudellisesti osallistuneet, vaan lisäkäsinä jne. Tämä johti siihen, että yrittivät vaikuttaa huonejärjestyksiin, materiaaleihin jne. Ideat olivat epäkäytännöllisiä ja jopa melko hullunkurisia. Osa olisi myös tullut järjettömän kalliiksi. Appi oli mukana purkamassa yhtä huonetta, jossa tietoisesti rikkoi säästettäviä, ehjiä pintoja ja hyviä materiaaleja, joita oli tarkoitus käyttää, että budjetti riittää johonkin toiseen paikkaan. Hänestä sellainen oli typerää köyhäilyä. Anoppi halusi tulla makutuomariksi mukaan keittiötä valitsemaan. Hän löysi mieleisensä ja pitkään yritti ympäripuhua haukkumalla oman valintamme. Aluksi yritimme kohteliaasti kieltäytyä avusta, ettemme olisi vaikuttaneet kiittämättömiltä. Mutta lopulta tilanne meni siihen, että oli pakko sanoa suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisessa lapsessa on itsessäänkin vikaa, jos ottaa vastaan tarjottuja asioita tietäen vanhempiensa syyllistävän sen jälkeen. Raaka totuus on, että aikuinen lapsi haluu nyhtää hyödyn itselleen vanhemmiltaan. Kieltäydy, seiso omilla jaloillasi.
-lapseton aikuinen-
Minä tein näin. Ei ollut ihan täydellinen ratkaisu muutamastakaan syystä
- isäni isä eli pappani oli useamman kerran puhunut surustaan, kuinka poikansa eli isäni haaskaa hänen perinnöksi jättämäänsä omaisuutta ja vetosi minuun pyynnöllä, että tekisin kaiken voitavani että edes muutama tärkeä asia säilyisi suvussa.
Mutta koska isäni käytös oli juuri niin tuhoisaa henkistä väkivaltaa, kuten moni esimerkki täällä hyvin kuvaa, laitoin välit poikki. Kerroin toki syyn. Tiesin, että tämä ei jää tähän. Eikä jäänytkään. Tämän jälkeen alkoivat kostotoimet
- perättömien puheiden levittely. Esimerkiksi olen tehnyt petoksia joilla olen varastanut isoisäni rahoja, minulla on päihdeongelma, että olen joutunut ottamaan mieheni sukunimen koska isäni ja isoisäni ovat kieltäneet minua käyttämästä tyttönimeäni koska koko laajan sukuni mielestä olen aiheuttanut suvulle anteeksiantamatonta häpeää, jne. Nämä vaikuttivat myös elantooni. Toimin asiantuntijatyössä pienellä paikkakunnalla ja sukuni tunnetaan.
- Isäni siirsi painostuksen minusta isäänsä eli pappaani. Hän oli tuolloin jo hyvin iäkäs ja kesti hyvin huonosti, vaikka ymmärsi hyvin.
- Isäni tuhosi näyttävästi juuri ne tärkeät sukuperinnöt, joita pappani oli halunnut minun jollain keinolla pelastavan.
Sanotaanko, että tässä ei enää lakiosan menettäminen paljon paina. Vähän vaikea tajuta, miten ihmiset saattavat näin monimutkaiseen ilmiöön toimivan tehokkaasti yksinkertaiset ratkaisut. Tilannetta ei voi ratkaista hyvään lopputulokseen. Omalla toiminnallaan voi korkeintaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, millaisten ongelmien kanssa tulevaisuudessa painii.
Kuulostaa siltä että isäsi on ollut oikea ihmishirviö. Olet joutunut kokemaan tosi kovia, toivottavasti löydät elämääsi kaikesta huolimatta vielä ilon aiheita. Ymmärrän kyllä että tuollaisen jälkeen joutuu todella tekemään töitä, ettei itse muutu katkeraksi.
Juurikin näissä tilanteissa joutuu AINA valitsemaan pelkästään huonoista vaihtoehdoista.
Vierailija kirjoitti:
Mikseivät he hakeudu terapiaan? Vai eivätkö he tajua olevansa sairaita? Vai nauttivatko he kenties sairaudestaan?
Mun äiti on bipo, eli kaksisuuntainen mielialahäiriöinen. Sillä on siitä ihan diagnoosi, sairaalahoidossa ollut ja nyt käy silloin tällöin mielenterveystoimistossa. Ja hienosti osaa käyttää sitä hyväkseen. Kun aina ja joka kerta, voi käyttää sitä syynä, selityksenä, iskuvälineenä milloin millekin teolleen. Sillä on kätevä syyllistää tyyliin "kun minä sairas ihminen... "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelastakaa lapsenne etteivät joudu altistukseen.
Edelleen olisi kiva lukea näiden vanhusten kommentointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleen olisi kiva lukea näiden vanhusten kommentointia.
Niin minustakin. Käsitykseni on, että nämä ko. vanhukset ovat yleensä nettitaidottomia. Laskut hät' hätää osataan ehkä maksaa, mutta ei ehkä ole tietoakaan tällaisista palstoista. Täällä on sitten hyvä jakaa vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen olisi kiva lukea näiden vanhusten kommentointia.
Niin minustakin. Käsitykseni on, että nämä ko. vanhukset ovat yleensä nettitaidottomia. Laskut hät' hätää osataan ehkä maksaa, mutta ei ehkä ole tietoakaan tällaisista palstoista. Täällä on sitten hyvä jakaa vertaistukea.
Eikä me myöskään ole kykeneväisiä keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt äiti on ollut reilu kuukauden vihainen, ei ota yhteyttä, ei vastaa viesteihin, kun ilmoitin että meillä on omia suunnitelmia jouluksi oman perheen kesken, eikä tulla viettämään joulua tänä vuonna vanhempieni luona. Olemme olleet siellä lähes joka joulu, ja nyt tuntuu että tarvii vähän etäisyyttä ja muutenkin ostimme oman mökin kesällä, joten halutaan siellä viettää joulu. Olen 40-vuotias, jo 15 vuotta naimisissa ollut nainen, jolla kolme omaa lasta, joista vanhin jo yläasteella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä! Äiti tuo pyytämättä meille ruokaa kaupasta, josta olen toki todella kiitollinen. Tästä seuraa ensinnäkin lukuisia päiviä, jolloin hän kyselee, oliko mieluisia tuotteita ja aina pitää kehua ja kiitellä monta päivää putkeen. Tämä on siis vielä ihan ok. Hän ei kuitenkaan koskaan vaivaudu perehtymään meidän perheen ruokatottumuksiin, joten aika iso osa ruokatarpeista jää meillä käyttämättä. Esimerkiksi maitotuotteita meillä ei yksinkertaisesti kukaan pysty käyttämään (ei edes haluamisesta kiinni, ja siitä olen sanonut), mutta silti käytetään rahaa turhaan juustoihin, maitoon ja rahkoihin. Lisäksi hän ostelee limsaa, jota meillä ei myöskään kukaan oikein välitä juoda. Sitten jos soitellaan seuraavalla viikolla ja sanon olevani matkalla kauppaan niin suututaan verisesti, koska hän kuitenkin toi meille viikko sitten ruokaa, niin miksi ihmeessä meidän pitää vielä kaupassakin käydä! Eikö kelvannut vai! Ensinnäkin ne ruokatarvikkeet loppuvat ajallaan eivätkä tosiaan kestä ikuisesti ja toiseksi kaupasta on pakko silti hakea esimerkiksi lapsille puuroa jos se on loppu eikä äiti ole niitä meille ostanut. :D
Sitten he tyrkyttävät mökkiään meille kesälomaksi käyttöön jo tammikuusta eteenpäin - tämäkin on täysin ok. Kuitenkin koko mökkiloma menee siihen, että he soittelevat tunnin välein koko sen pari viikkoa että miten siellä menee ja eikö olekin ihanaa olla siellä heidän mökillään. Eli oikeasti monta kertaa päivässä koko loma pitää kiitellä tästä mahdollisuudesta ja vielä hyvin pitkään reissun jälkeenkin. Kiitollisia toki ollaan mutta joskus tuntuisi helpommalta vain maksaa mökistä ja oikeasti nauttia sitten siellä olosta sen sijaan, että tunnin välein joudutaan kiittelemään ja laittamaan kuvia. Raha ei kuitenkaan tietenkään kelpaa.
Tämä äiti vaikuttaa kyllä ihan psyk tapaukselta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi äiti. Tunnistan kyllä ongelman. On vaikea päästää irti ja antaa lasten hoitaa itse asiansa, mutta se olisi kyllä se terveellisin tapa. Ihmismielen kiemurat ei aina ole niin suoraviivaisia ja useinhan me vanhemmat tarkoitetaan pelkkää hyvää ja sitten kuitenkin loukkaannutaan kun koetaan ettei saada tarpeeksi kiitosta. Jatkuvalla antamisella pyritään kuitenkin ehkä täyttämään jotain omaa tarvetta, kuten läheisyyden tarvetta. Ei ole ihmissuhteet helppoja aina, varsinkaan ne lähimmät, kun niihin kohdistuu usein paljon odotuksia. Ehkä voisi lempeästi osoittaa että välittää, mutta samalla pistää rajat. Toistahan ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan asioihin voi yrittää muuttaa.
Ja sittenhän on kyse myös rooleista. Vanhemmat on tottuneet siihen rooliin, että he määräävät. Josssain vaiheessa kuitenkin tämä valta/vastuu-asetelma loppuu, mutta vanhemmat eivät aina osaa/ymmärrä luopua siitä. Oikeastaan olisi helpotus vanhemmallekin luopua. Tämä olikin aika terapeuttinen ajatus myös itselleni 😄. Ei valtaa eikä myöskään vastuuta, ja lapsille tekee hyvää seistä omilla jaloillaan. Siitä lähtökohdasta voi alkaa rakentamaan parempaa suhdetta jälkeläisiinsä 😊.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi äiti. Tunnistan kyllä ongelman. On vaikea päästää irti ja antaa lasten hoitaa itse asiansa, mutta se olisi kyllä se terveellisin tapa. Ihmismielen kiemurat ei aina ole niin suoraviivaisia ja useinhan me vanhemmat tarkoitetaan pelkkää hyvää ja sitten kuitenkin loukkaannutaan kun koetaan ettei saada tarpeeksi kiitosta. Jatkuvalla antamisella pyritään kuitenkin ehkä täyttämään jotain omaa tarvetta, kuten läheisyyden tarvetta. Ei ole ihmissuhteet helppoja aina, varsinkaan ne lähimmät, kun niihin kohdistuu usein paljon odotuksia. Ehkä voisi lempeästi osoittaa että välittää, mutta samalla pistää rajat. Toistahan ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan asioihin voi yrittää muuttaa.
Ja sittenhän on kyse myös rooleista. Vanhemmat on tottuneet siihen rooliin, että he määräävät. Josssain vaiheessa kuitenkin tämä valta/vastuu-asetelma loppuu, mutta vanhemmat eivät aina osaa/ymmärrä luopua siitä. Oikeastaan olisi helpotus vanhemmallekin luopua. Tämä olikin aika terapeuttinen ajatus myös itselleni 😄. Ei valtaa eikä myöskään vastuuta, ja lapsille tekee hyvää seistä omilla jaloillaan. Siitä lähtökohdasta voi alkaa rakentamaan parempaa suhdetta jälkeläisiinsä 😊.
Tämä on täyttä pötyä tämä että "pelkkää hyväähän me vain tarkoitetaan". Ette tarkoita. Te ajatte asioita oma etu edellä, kannattaa myöntää se nyt ensiksi ennen kuin jatkaa yhtään eteenpäin.
Ette halua luopua vallastanne. Teillä on omassa elämässä ongelmia, tyhjiö, vallan puutetta.
Normaali vanhempi joka on tajunnut kasvatustehtävänsä alun perin ei koe tarvetta sekaantua, manipuloida, käyttää valtaa ja "tarkoittaa pelkkää hyvää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi äiti. Tunnistan kyllä ongelman. On vaikea päästää irti ja antaa lasten hoitaa itse asiansa, mutta se olisi kyllä se terveellisin tapa. Ihmismielen kiemurat ei aina ole niin suoraviivaisia ja useinhan me vanhemmat tarkoitetaan pelkkää hyvää ja sitten kuitenkin loukkaannutaan kun koetaan ettei saada tarpeeksi kiitosta. Jatkuvalla antamisella pyritään kuitenkin ehkä täyttämään jotain omaa tarvetta, kuten läheisyyden tarvetta. Ei ole ihmissuhteet helppoja aina, varsinkaan ne lähimmät, kun niihin kohdistuu usein paljon odotuksia. Ehkä voisi lempeästi osoittaa että välittää, mutta samalla pistää rajat. Toistahan ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan asioihin voi yrittää muuttaa.
Ja sittenhän on kyse myös rooleista. Vanhemmat on tottuneet siihen rooliin, että he määräävät. Josssain vaiheessa kuitenkin tämä valta/vastuu-asetelma loppuu, mutta vanhemmat eivät aina osaa/ymmärrä luopua siitä. Oikeastaan olisi helpotus vanhemmallekin luopua. Tämä olikin aika terapeuttinen ajatus myös itselleni 😄. Ei valtaa eikä myöskään vastuuta, ja lapsille tekee hyvää seistä omilla jaloillaan. Siitä lähtökohdasta voi alkaa rakentamaan parempaa suhdetta jälkeläisiinsä 😊.
Tämä on täyttä pötyä tämä että "pelkkää hyväähän me vain tarkoitetaan". Ette tarkoita. Te ajatte asioita oma etu edellä, kannattaa myöntää se nyt ensiksi ennen kuin jatkaa yhtään eteenpäin.
Ette halua luopua vallastanne. Teillä on omassa elämässä ongelmia, tyhjiö, vallan puutetta.
Normaali vanhempi joka on tajunnut kasvatustehtävänsä alun perin ei koe tarvetta sekaantua, manipuloida, käyttää valtaa ja "tarkoittaa pelkkää hyvää".
Niinpä ja miksi ylipäänsä lapsen pitäisi kaikesta olla jatkuvasti, aina vaan kiitollinen vanhemmilleen (etenkin asioista joita ei ole edes pyydetty)? ”Loukkaannutaan kun koetaan ettei saada tarpeeksi kiitosta. ” kertoo oleellisen. Pieni kiitos ei edes riitä, vaan sitä pitää saada TARPEEKSI. Mikä edes on tarpeeksi? Meillä ainakin anoppi on sellainen joka suorastaan janoaa kiitosta ja ylistystä kuinka on niin korvaamaton apu, ja nauttii siitå ettei aikuiset lapset pärjää ilman häntä. Ja surullisintahan toki on etteivät aikuiset lapset pärjääkään, vaan ovat täysin riippuvaisia eläkeiässä olevasta äidistään. Eivät osaa siivota, laittaa ruokaa, huolehtia talousasioistaan, omista lapsistaan… Et ei siinä kyllä anoppi todella ole lastensa parasta ajatellut vaan omaa itsekästä tarvetta täyttää lasten ja heidän perheiden kustannuksella. Ja vielä pitäisi olla kiitollinen!
Vanhemmat kuitenkin omista itsekkäistä syistä hankkineet lapsia.
Mun äiti käyttää myös tätä kulunutta lausetta 'hyväähän minä vain tarkoitan'.
Sekaantuisi kaikkeen aikuisten lasten elämässä jos vain pystyisi, puhuu loputtomasti omasta auttamisen halustaan, mutta oikeasti mitään apua ei tule.
Tulee vain sekaantumista, säätämistä ja sellaista härkkimistä, jossa ei loppujen lopuksi tiedä kuka tässä kuviossa on eniten sekaisin.
Aikuisena olen oppinut, että sellainen ihminen, joka oikeasti haluaa lähimmäisilleen hyvää ja oikeasti auttaa tarpeen tullen, ei käytä tätä 'hyvää minä tarkoitin'-fraasia.
Äidilläni on myös kurja tapa kadota voivottelun, valittamisen ja päivittelyn taakse, jos jotain ennakoimatonta tai ikävää tapahtuu. Näin on ollut aina ja lapsesta asti olenkin sitten joutunut hoitamaan asioita itse.
Lapselle se oli hirveä hylkäämisen kokemus, nyt aikuisena olen hyväksynyt, että äitini on lapsellinen ja vastuuseen kykenemätön, enää se ei minuun vaikuta.
Kurjaa on kuitenkin se, että äitini haluaisi jonkinlaista kiitollisuutta, siitä että voivottelee ja päivittelee milloin mitäkin, koska kokee sen olevan huolenpitoa ja sen perusteella aikuisten lasten pitäisi vääntää itsensä ja elämänsä solmuun, ettei äitiä huolestuta.
Ja kun ollaan solmussa ja umpikujassa, tulee se iänikuinen lausahdus kuinka hyväähän hän vain tarkoitti.
Ei tarkoittanut, nämähän ovat vain pelejä, vallankäyttöä, kontrollointia.
Tässä aiheessa riittäisi kyllä keskusteltavaa ja pohdittavaa lisääkin. Tosi monissa perheissä on kaikenlaisia ihmeellisiä valtapelejä ja niitä harrastaa juurikin nämä vanhukset.
Ei varmaan naurattanut, mutta minut tämä kyllä saa lähes nauramaan, sen verran hc kamaa. Taistelu nakkisopasta ! .Kiinnostaisi tietää mitä sossu tuumasi tästä nakkisoppagatesta ?
Ohi, sosiaaliviranomaisilla pitäisi olla sakotus tms.oikeus tapauksissa, joissa heitä käytetään väärin.
Onko näillä teidän vanhemmillanne ollut muuta elämää kuin koti ?
40 vuotta duunia, pari kakaraa, iäkkäät vanhemmat , harvalla riittänee tuosta rumbasta selvittyään mitään halua keitellä muille kuin itselleen lähimpään 10 vuoteen.