Lue keskustelun säännöt.
Menen naimisiin ensi kesänä. Ystävät tivaavat avioehdosta!
23.09.2021 |
Minua loukkaa, että varsinkin pari ystävistäni utelevat tuleeko meille avioehtoa. Itse en kehtaisi moista kysyä edes lähimmältä kaveriltani! Mieheni on melko varakas, joten ilmeisesti asia kiinnostaa.
Olen vanhemmiten nähnyt, kuinka kavalia osasta ystävistäkin on tullut. Minulla menee elämässä hyvin ja tämä ilmeisesti on monelle ongelma.
Sanna Ukkolaa lainaten niin ” jokaisella on mahdollisuus valita kumppaninsa”
Kateus on kamala asia!
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sen pitäisi olla pakollinen! Täällä siis köyhyysloukkuun ja yksinhuoltajaksi eron jälkeen päätynyt.
Olin useita vuosia ainoa palkansaaja perheessäni miehen opiskelujen takia ja rahoitin kaikki menomme. Olin myös mieheni valmistuttua hänen ensimmäisen työvuotensa se, joka maksoi suurimman osan laskuista.Tässä kohtaa paljastui taloudellinen hyväksikäyttö, eikä mies ollut halukas muuttamaan kuvioita. Välirikko ja muut painavat asiat saivat minut hakemaan eroa ja jäin lapsen kanssa puille paljaille.
Hävisin 10 vuoden ansiot erossa. Käräjöinti osituksen toimittamiseen olisi maksanut reilusti enemmän kuin mitä irtaimisto oli arvoltaan.Olin ehdottanut jo vuosia aiemmin avioehtoa, mutta mies ei suostunut. Se olisi turvannut minun ennen naimisiin menoa hankkimani kodin irtaimiston. Ne jäivät lähes kaikki hänelle koska "sinä akka lähdet tyhjin käsin, koska olet lähdössä". Lähipiiri oli satojen kilometrien päässä, joten minulla ei ollut apujoukkoja. Oikeusavustaja arveli tulevan halvemmaksi jättää hänelle kaikki.
En suosittele kenellekään avioitumista ilman avioehtoa.
Tuossa kohtaa ongelma on ollut avioliiton aikainen epätasainen vastuu arjen kuluista. Ongelma ei ole avio-oikeus, eikä yleensäkään juridiikka - itsehän myönnät myös, ettei lakia ole noudatettu vaan annoit irtaimiston pois vapaaehtoisesti! Ei tällä esimerkillä voi mitenkään perustella avioehdon tarvetta.
En siis antanut itsehankkimaani, enkä myöskään avioliiton aikana hankittua omaisuutta vapaaehtoisesti. Hain oikeusaputoimistosta apua, mutta siellä todettiin, ettei kannata lähteä käräjöimään.
Ja olimme siis opiskelijaperhe, mies opiskeli, minä kävin töissä.
Millä ihmeen konstilla minä olisin hänelle pärjännyt yksinäni? Olisinko jäänyt rääkättäväksi ja vetämään sohvan toisesta päästä, hän toisesta?
Teillä monellakaan ei ole tietoa, miten neljän seinän sisällä voidaan puolisoa kohdella. Menin naimisiin elinikäinen avioliitto mielessä, mutta mies arveli minun suunnittelevan avioeroa heti alussa, koska ehdotin avioehtoa. Laki olisi silloin suojellut minun omaisuuttani ja olisin voinut soittaa vaikka poliisit avukseni.
Siitä liitosta uhkasi kuitenkin tulla elinikäinen helvetti. Niitäkin liittoja on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sen pitäisi olla pakollinen! Täällä siis köyhyysloukkuun ja yksinhuoltajaksi eron jälkeen päätynyt.
Olin useita vuosia ainoa palkansaaja perheessäni miehen opiskelujen takia ja rahoitin kaikki menomme. Olin myös mieheni valmistuttua hänen ensimmäisen työvuotensa se, joka maksoi suurimman osan laskuista.Tässä kohtaa paljastui taloudellinen hyväksikäyttö, eikä mies ollut halukas muuttamaan kuvioita. Välirikko ja muut painavat asiat saivat minut hakemaan eroa ja jäin lapsen kanssa puille paljaille.
Hävisin 10 vuoden ansiot erossa. Käräjöinti osituksen toimittamiseen olisi maksanut reilusti enemmän kuin mitä irtaimisto oli arvoltaan.Olin ehdottanut jo vuosia aiemmin avioehtoa, mutta mies ei suostunut. Se olisi turvannut minun ennen naimisiin menoa hankkimani kodin irtaimiston. Ne jäivät lähes kaikki hänelle koska "sinä akka lähdet tyhjin käsin, koska olet lähdössä". Lähipiiri oli satojen kilometrien päässä, joten minulla ei ollut apujoukkoja. Oikeusavustaja arveli tulevan halvemmaksi jättää hänelle kaikki.
En suosittele kenellekään avioitumista ilman avioehtoa.
Tuossa kohtaa ongelma on ollut avioliiton aikainen epätasainen vastuu arjen kuluista. Ongelma ei ole avio-oikeus, eikä yleensäkään juridiikka - itsehän myönnät myös, ettei lakia ole noudatettu vaan annoit irtaimiston pois vapaaehtoisesti! Ei tällä esimerkillä voi mitenkään perustella avioehdon tarvetta.
En siis antanut itsehankkimaani, enkä myöskään avioliiton aikana hankittua omaisuutta vapaaehtoisesti. Hain oikeusaputoimistosta apua, mutta siellä todettiin, ettei kannata lähteä käräjöimään.
Ja olimme siis opiskelijaperhe, mies opiskeli, minä kävin töissä.
Millä ihmeen konstilla minä olisin hänelle pärjännyt yksinäni? Olisinko jäänyt rääkättäväksi ja vetämään sohvan toisesta päästä, hän toisesta?
Teillä monellakaan ei ole tietoa, miten neljän seinän sisällä voidaan puolisoa kohdella. Menin naimisiin elinikäinen avioliitto mielessä, mutta mies arveli minun suunnittelevan avioeroa heti alussa, koska ehdotin avioehtoa. Laki olisi silloin suojellut minun omaisuuttani ja olisin voinut soittaa vaikka poliisit avukseni.
Siitä liitosta uhkasi kuitenkin tulla elinikäinen helvetti. Niitäkin liittoja on.
Ja miten tässä olosi avioehto auttanut? Jos mies pitää laittomasti irtaimistoa itsellään, yhtä lailla se prosessin vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto pitäisi nykyisin olla jo ihan itsestäänselvyys. Raha-asiat on raha-asioita ja rakkausasiat rakkausasioita.
Ei pitäisi, koska se voi olla myös todella epäreilu. Ihan juristina tämän totean. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti ymmärrä, muten avio-oikeus toimii ja mihin avioehto voi johtaa erilaisissa tilanteissa.
Miten sopimus joka on täysin symmetrinen ja kahden aikuisen ihmisen välinen voi olla epäreilu? Sehän on loogisesti ihan yhtä epäreilu kumpaakin osapuolta kohtaan. Sama sopimus riippumatta siitä kumman osapuolen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan.
Se, että joku tekee enemmän töitä tai saa parempaa palkkaa ei ole epäreilua.
Siten, että lapsiperheessä mahdollisuudet tehdä enemmän töitä tai saada parempaa palkkaa eivät useinkaan jakaudu tasan. Jos arkinei ole täysin symmetristä, se heijastiu tuloihin pitkän päälle, vaikka ero olisi pienikin.
Myöskään arjen ostokset eivät useinkaan jakaudu tasan. On vieläpä todella tavallista, että se puoliso, jolle jää kodinhoitovastuu ja päävastuu lapsista, käy myös enemmän kaupassa ja ostaa lasten vaatteet ja tarvikkeet.
Avioehdon yksi seuraus onkin, että kauppakuitteja pitäisi jaksaa räknätä ja kuluja puolittaa kaiken aikaa.
Meillä kyllä on paljonkin juteltu näistä asioista kavereiden kanssa. Tiedän varmaan kaikista naimisiin menneistä kavereista/tutuista että onko avioehtoa vai ei :).
Meillä ei vielä ole avioehtoa. Olemme olleet yhdessä teineistä alkaen joten koko aikuisen elämämme aikana kerryttämä varallisuus on ihan täysin yhteistä. Avioehtoa suunnittelemme lähinnä perintöjen varalle, sillä meille molemmille on joskus tulossa melko isot perinnöt ja haluamme eron varalta rajata ne pois ositettavasta omaisuudesta. Jos liittomme päätyy toisen kuolemaan, silloin avioehto ei astu voimaan. Tosin nyt aloin miettimään että jos kuolenkin ennen miestäni ja hän ottaa uuden nuoren vaimon jonka kanssa pyöräyttää lisää lapsia, silloinhan ne uudet lapset saavat osansa minun sukumökeistäni ja syövät yhteisten lastemme omaisuutta.... ehkä pitääkin miettiä asia niin että avioehto koskee sekä eroa että kuolemaa, meillä kun on noita yhteisiä lapsia keille haluaisin kaiken jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto pitäisi nykyisin olla jo ihan itsestäänselvyys. Raha-asiat on raha-asioita ja rakkausasiat rakkausasioita.
Ei pitäisi, koska se voi olla myös todella epäreilu. Ihan juristina tämän totean. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti ymmärrä, muten avio-oikeus toimii ja mihin avioehto voi johtaa erilaisissa tilanteissa.
Miten sopimus joka on täysin symmetrinen ja kahden aikuisen ihmisen välinen voi olla epäreilu? Sehän on loogisesti ihan yhtä epäreilu kumpaakin osapuolta kohtaan. Sama sopimus riippumatta siitä kumman osapuolen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan.
Se, että joku tekee enemmän töitä tai saa parempaa palkkaa ei ole epäreilua.
Toinen tilanne, missä symmetrinen sopimus on epäreilu, on se, jos toinen käyttää varojaan oman omaisuuden kartuttamiseen ja toiselle jää laskut ja ruokaostokset, kun sillä osakesäästäjällä on jatkuvasti ”rahat loppu” eli tili tyhjänä. Kun asuntolaina on vähän pakko lyhentää, ilman ruokaa ei pärjää eikä
sähkölaskuakaan auta jättää maksamatta, voivat toisen puolison tulot valua arkeen. Eron tullen toisella on mukava potti omaisuutta ja toisella ei mitään, ja näiden tasaaminen oikeusteitse on todella iso urakka, jos onnistuu ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei avioehto ole mikään joko tai. Siinä voi sopia kaikesta aika tarkkaankin. Osa omaisuudesta voi olla osituksen piirissä ja osa ei. Ja todella lapsellista miettiä vain avioeroa. Myös puolison kuolema on vaihtoehto joka voi tapahtua ja varsinkin jos on lapsia edellisistä liitoista, asioiden sopiminen on todella tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Ei avioehto ole mikään joko tai. Siinä voi sopia kaikesta aika tarkkaankin. Osa omaisuudesta voi olla osituksen piirissä ja osa ei. Ja todella lapsellista miettiä vain avioeroa. Myös puolison kuolema on vaihtoehto joka voi tapahtua ja varsinkin jos on lapsia edellisistä liitoista, asioiden sopiminen on todella tärkeää.
Kannattaa etsiä hyvä juristi avuksi. Harva ymmärtää, mitä se osittainen avioehto tekee. Jos esimerkiksi varakkaamman puolison omaisuus on avio-oikeudesta vapaata, voi köyhempi joutua maksamaan rikkaammalle tasinkoa. Ei sekään ihan reilulta tunnu.
Toisaalta perinnöt on ihan hyvä rajata pois. Nimittäin jos ositus tapahtuu siinä kohtaa, kun toinen puoliso on perinyt mutta toinen ei vielä, menee avio-oikeuden vallitessa se jo saatu perintö osaksi ositusta, mutta ei vielä saatu perintö ei tietenkään mene. Sekin voi olla iso vääryys.
Nämä ovat oikeasti hankalia asioita, ja siksi kaikki ehdottomat nettineuvot kuten”aina kannattaa”, ”ei ikinä pidä” tms. ovat hölmöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioehdon merkitys on siinä, että toinen sairastuu psyykkisesti, mutta ei itse sitä tajua. Olen valitettavasti pari tuollaista tapausta nähnyt lähipiirissä. Kun toinen alkaa kuvitella kaikenlaista ja elää niissä kuvitelmissa, niin avioerosta tulee äärimmäisen riitainen, kun toinen puoliso lopulta luovuttaa ja lähtee pakoon. Apuahan tuohon ei saa, kun toinen ei tajua olevansa sairas. Silloin elämä menee nurin, kun omaisuus puolitetaan. Jos on siinä kohtaa keski-ikäinen, ei enää ehdi hommata itselleen esimerkiksi uutta omistusasuntoa.
Suosittelen avioehtoa! Silloin pääsee toinen pakoon, jos toinen sekoaa. Ihan kumpi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto pitäisi nykyisin olla jo ihan itsestäänselvyys. Raha-asiat on raha-asioita ja rakkausasiat rakkausasioita.
Ei pitäisi, koska se voi olla myös todella epäreilu. Ihan juristina tämän totean. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti ymmärrä, muten avio-oikeus toimii ja mihin avioehto voi johtaa erilaisissa tilanteissa.
Miten sopimus joka on täysin symmetrinen ja kahden aikuisen ihmisen välinen voi olla epäreilu? Sehän on loogisesti ihan yhtä epäreilu kumpaakin osapuolta kohtaan. Sama sopimus riippumatta siitä kumman osapuolen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan.
Se, että joku tekee enemmän töitä tai saa parempaa palkkaa ei ole epäreilua.
Siten, että lapsiperheessä mahdollisuudet tehdä enemmän töitä tai saada parempaa palkkaa eivät useinkaan jakaudu tasan. Jos arkinei ole täysin symmetristä, se heijastiu tuloihin pitkän päälle, vaikka ero olisi pienikin.
Myöskään arjen ostokset eivät useinkaan jakaudu tasan. On vieläpä todella tavallista, että se puoliso, jolle jää kodinhoitovastuu ja päävastuu lapsista, käy myös enemmän kaupassa ja ostaa lasten vaatteet ja tarvikkeet.
Avioehdon yksi seuraus onkin, että kauppakuitteja pitäisi jaksaa räknätä ja kuluja puolittaa kaiken aikaa.
Jos perheen työnjako tai ostosten teko on epäreilu, on se työnjako ja ostosten jakaminen ongelma, eikä avioehto. On vuosi 2021 enkä voi käsittää miksi joku yhä suostuisi siihen että on ainoa jonka ura kärsii tai ainoa joka ostaa ruokaa. Täysin ainoastaan oma vika jos moiseksi kotiorjaksi suostuu, silloin kyllä ansaitsee seurauksetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto pitäisi nykyisin olla jo ihan itsestäänselvyys. Raha-asiat on raha-asioita ja rakkausasiat rakkausasioita.
Ei pitäisi, koska se voi olla myös todella epäreilu. Ihan juristina tämän totean. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti ymmärrä, muten avio-oikeus toimii ja mihin avioehto voi johtaa erilaisissa tilanteissa.
Miten sopimus joka on täysin symmetrinen ja kahden aikuisen ihmisen välinen voi olla epäreilu? Sehän on loogisesti ihan yhtä epäreilu kumpaakin osapuolta kohtaan. Sama sopimus riippumatta siitä kumman osapuolen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan.
Se, että joku tekee enemmän töitä tai saa parempaa palkkaa ei ole epäreilua.
Toinen tilanne, missä symmetrinen sopimus on epäreilu, on se, jos toinen käyttää varojaan oman omaisuuden kartuttamiseen ja toiselle jää laskut ja ruokaostokset, kun sillä osakesäästäjällä on jatkuvasti ”rahat loppu” eli tili tyhjänä. Kun asuntolaina on vähän pakko lyhentää, ilman ruokaa ei pärjää eikä
sähkölaskuakaan auta jättää maksamatta, voivat toisen puolison tulot valua arkeen. Eron tullen toisella on mukava potti omaisuutta ja toisella ei mitään, ja näiden tasaaminen oikeusteitse on todella iso urakka, jos onnistuu ollenkaan.
Jos päättää jäädä tuollaiseen tilanteeseen niin pitkäksi aikaa että toinen ehtii kerryttää huiman omaisuuden - ihan oma vika.
Nämä esimerkit on naurettavia "jos puoliso on ihan sysipaska mutta toinen silti päättää jäädä marttyyrina suhteeseen, niin sillä ei saisi olla seurauksia koska eihän aikuinen ihminen voi olla vastuussa omista päätöksistään vaikka tilanne jatkuu vuosia". Yhy-yhy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehtoa, siis sitä perinteistä kokonaan poissulkevaa, ei kannata tehdä, jos liitto on molemmille ensimmäinen ja tarkoitus on saada lapsia. Se on siinä tilanteessa tsvattoman epäreilu sille, jonka työura kärsii lasten hoidosta.
Älkää siis hyvät ihmiset suositelko suorilta vieraille ihmisille avioehtoa! Köyhyysloukkuun ajautuneita yh-äitejä on jo ihan tarpeeksi.
Se on sitten toinen juttu, jos sulkee pois perinnöt ja lahjat, jotta kaikissa tilanteissa esim. suvin kesämökki pysyy suvussa. Sekään ei tosin ole ongelmatonta: jos minä käytän 3000 euroa sukumökkini remontointiin, mieheni joutuu vastaavasti maksamaan enemmän jotain yhteisiä menoja. Oikeasti mieheni siis osallistuu mökin remonttiin, vaikka mökki ei ole ollenkaan hänen. Vuosien varrella mökin parannukset ja ylläpito voivat olla isokin juttu myös miehen kannalta, koska kaikki mökkiin laitettu raha on pois jostain muusta.
Onko siis tarkoitus erota siinä vaiheessa kun lapset on vielä pieniä? Omat lapset on kolmekymppisiä ja tässä kohtaa oma eläkekertymäni on isompi kuin miehellä koska mulla on ollut vuosia parempi palkka. Ehkä tuo eläkekertymä on ollut ongelma silloin kun äideillä oli mahdollisuus jäädä kokonaan pois työelämästä, tänä päivänä harvinaisempaa
Ja jos jonkun sukumökin remontti on välttämätöntä niin kannattaa pitää huoli siitä että maksat sen täysin omillasi eikä se ole pois muusta kulutuksesta eli miehen ei tarvitse käyttää tavallista enempää omia rahojaan
Avioehtohan tehdään avioliiton päättymisen varalle
Minulla oli ennen lapsia parempi palkka ja lupaavampi ura kuin miehellä. Äitiyslomien aikana mies nousi tasoihin. Seuraavan 10 vuoden aikana miehen tulot nousivat 150%:iin minun tuloistani. Mies ei kerta kaikkiaan huolehtinut lapsista, jos oli pienikin työjuttu, joten minun oli pakko, vaikka olisihan minullakin ollut työjuttuja. Nyt miehen eläkekertymäkin on huimasti omaani parempi.
Ei meillä ole mitään sellaista ”maksan täysin omillani” -rahaa. Tulot ovat avio-oikeuden alaista omaisuutta, joten oikeasti raha on aina pois jostain muualta.
Avioliitto päättyy aina. Joko eroon tai puolison kuolemaan.
Ihan on oma valintasi jos et oo puoliasi pitänyt tai edes säästänyt yhtään oman eläkkeesi varalle. Ei sen takia kaikkien kannata välttää avioehtoa jos sinä ryssit asiasi
Ja suosittelen luopumaan sukumökistä ja hankkimaan oman jos sinun mielestäsi eron tullen mies on oikeutettu siivuun SUKUmökistä. Muut osakkaat ei välttämättä ole ihan samaa mieltä.
Niinhän tuossa luki, avioehto tehdään avioliiton päättymisen varalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensi kesään on piiitkä aika. Vielä ehtii kumpikin muuttaa mielensä avioehdon - ja myös avioliiton suhteen.
Meille ei tule avioehtoa miehen pyynnöstä. Hänen mielestään osa kuuluu minulle vaikka eroaisimme.
En koe tarpeelliseksi kommentoida asiaa edes ystävilleni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha on asia, jota yleensä keskusteluissa kannattaa välttää. Varsinkin silloin, jos itsellä on ja toisella ei.
Nyt vaurastuneena ymmärrän sen, miksi varakkaat ovat varakkaiden seurassa ja köyhät köyhien.
Pystyykö siihen avioehtoon sopimaan lasten elatusmaksut avioeron varalta? USA:ssahan pystyy ja se turvaa naisen elämää, jos nainen käyttää aikansa lasten hoitoon, mutta mies haluaa erota lasten saamisen jälkeen. Toinen hyvä idea on, että naiselle siirtyy lapsen syntymästä tietty summa rahaa, joka on siis avioehdon ulkopuolella. Nämä ovat hyviä pelottimia miehille, jotka pykäilevät holtittomasti lapsia, mutta kyllästyvät niiden hoitoon ja haluavat erota.
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tule avioehtoa miehen pyynnöstä. Hänen mielestään osa kuuluu minulle vaikka eroaisimme.
En koe tarpeelliseksi kommentoida asiaa edes ystävilleni.
Ap
Voisit ystävillesi sanoa että tulee avioehto eikä niiden tarvitse tietää totuutta että saat puolet erottua. Se vaimentaisi kateelliset jotka eivät yhtä tyhmää miestä saa ja hyvin harva saa sellaisen puolison joka luopuu ihan suosilla omaisuudestaan ja sitä pitää olla paljon niin ettei ihan heikkoa tee ja jää itsellekkin jotain. Joillain on varaa luovuttaa puolet pois niin ettei tarvitse avioehtoja eikä ilman avioehtoja saisi ketään naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tule avioehtoa miehen pyynnöstä. Hänen mielestään osa kuuluu minulle vaikka eroaisimme.
En koe tarpeelliseksi kommentoida asiaa edes ystävilleni.
Ap
Voisit ystävillesi sanoa että tulee avioehto eikä niiden tarvitse tietää totuutta että saat puolet erottua. Se vaimentaisi kateelliset jotka eivät yhtä tyhmää miestä saa ja hyvin harva saa sellaisen puolison joka luopuu ihan suosilla omaisuudestaan ja sitä pitää olla paljon niin ettei ihan heikkoa tee ja jää itsellekkin jotain. Joillain on varaa luovuttaa puolet pois niin ettei tarvitse avioehtoja eikä ilman avioehtoja saisi ketään naimisiin.
Miksi ap:n pitäisi valehdella tai selitellä kavereille avioehdostaan tai edes parisuhteestaan mitään? Miksei voi sanoa että tämä on minun ja tulevan puolison asia eikä kuulu kellekään muulle?
Meillä ei ole avioehtoa ja suuttuisin, mikäli kaverit tai sukulaiset sellaisia olisivat painostaneet tekemään. Aikuisena ihmisenä ymmärrän mitä avioliittosopimus taloudellisessa mielessä tarkoittaa ja ymmärrän myös miten perintökaaret ja muut menevät. Ei minulle tarvitse tulla vääntämään moisia. Otan sellaisia riskejä, joita katson voivani kantaa. Meillä on molemmilla iso omaisuus ja se kaikki tulee joka tapauksessa menemään yhteiselle lapselle.
Miten sopimus joka on täysin symmetrinen ja kahden aikuisen ihmisen välinen voi olla epäreilu? Sehän on loogisesti ihan yhtä epäreilu kumpaakin osapuolta kohtaan. Sama sopimus riippumatta siitä kumman osapuolen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan.
Se, että joku tekee enemmän töitä tai saa parempaa palkkaa ei ole epäreilua.