Milloin olet " poistanut" jonkun ihmisen elämästäsi ja miksi?

todella päähän, mutten voi heitä kokonaan poistaa...

se voi olla vain se VIIMEINEN oljenkorsi.



yleenäsä suhteessa on jotakin muutakin joka vie voimia tai on epätyydyttävää.



Eikä ystäviä kuulu muuttaa! Ei siitä mitään tule että ystävät alkaisi minulle tilittämään että kun " olet sellainen ja tällainen, en jaksa sinua, voisitko muuttua että voisimme olle ystäviä"



Itse ajattelen aina että ystäviäni en voi muuttaa, arvostan heitä sellaisina kun he ovat ja jos en heitä jaksa, muistan että ystävä on aina koko paketti, ota tai jätä.



Eri asia kuin aviomies tai oma sisko jonka kanssa on sitoutunut olemaan pitkän aikaa, ja voi toimintamelleja joutua hiomaan ja keskustelemaan.



Eli älkää tulko ystävät minulle sanomaan jos ärsytän teitä, koska en tee sitä tahallani, voitte vapaasti vaihtaa minut!!

Joskus muutaman vuoden ero (ilman riitoja, huomaamatta, ketään loukkamaatta) voi tehdä hyvää! Kun muutaman vuoden päästä on uusiksi yhteyksissä voikin olla kumpikin jo taas kasvanut eri ihmiseksi ja on uusia puheenaiheita!

numerolla 42 muistaakseni.....meillä on hyvin samankaltainen tarina mutta enpä usko että kuitenkaan olisit se joka minua satutti. Toivottavasti saat asiaan selvyyden vielä joskus, mun kohdallani viesti on tullut selväksi...

En todellakaan koskaan sanonut ystävälleni mitään pahaa päin naamaa enkä kyllä selän takanakaan. En todella osaa kuvitella mikä muu voisi olla syynä välirikkoomme paitsi väärinkäsitys, monta kertaa on tehnyt mieli ottaa ystävään yhteyttä ja keskustella asiasta, mutta mitä enemmän aikaa on kulunut sen vaikeampaa se on.



Mutta, sinä entinen ystäväni, jos luet tämän, usko minua, en ole koskaan tietoisesti tehnyt mitään mikä loukkaisi sinua.

Koetan kovasti laittaa tähän jotain mistä ystäväni minut tunnistaisi jos tätä lukisi. Ehkä puistossa nukkumisesta, ehkä rynnäkkökiväärin nimestä, ehkä siitä miten kerran meinasin kadottaa kalliin soittimesi koulussa, ehkä villistä abivuodesta ja tequilasta.



Noh, tämä asia taitaa jäädä ikuisiksi ajoiksi selvittämättömäksi. Käsittääkseni asumme ihan eri kaupungeissa, eipä ole sattumalta toisiimme törmäämisen mahdollisuutta.

Ne jotka on elämästäni lähteneet on lähteneet joko omasta tahdostaan tai sitten yhteydenpito on vaan lopahtanut.

ystävän, joka oli samalla luokalla lukiossa. Ehdimme olla ystäviä muutaman vuoden, mutta emme pitäneet kovin tiiviisti yhteyttä kun sitten tiemme erosivat eri kaupunkeihin. Olin silti iloinen kun häntä näin. Sitten tapasin mieheni. Myös ystäväni tapasi mieheni, samassa paikassa samaan aikaan, ja ilmeisesti ihastui. Mieheni kuitenkin ihastui minuun. No, tämä ystäväni kävi mieheni luona, koska tunsi mieheni parhaan kaverin ja halusi tavata heidät molemmat. Oltiin silloin mieheni kanssa seurusteltu varmaan pari kuukautta ja ystäväni toki tiesi sen. Ystäväni yritti iskeä miestäni. Sen jälkeen en tullut pitäneeksi yhteyttä...



Kerran tapasin hänet, kun satuin törmäämään siskoonsa, joka myös oli ystäväni, kaupungilla ja sovittiin treffit samalle illalle, ja tää " ystäväkin" tuli sinne. Nykyään en pidä häneen yhteyttä, mutta hän muistaa lähettää mulle sähköpostia aina kun saa lapsia (tietää lapsettomuus-ongelmastamme). Joskus harmittaa että lopetin yhteydenpidon. Mutta en vaan voi käsittää sitä että hän kehtasi yrittää iskeä mun miestäni selän takana eikä oikein kiinnosta sellaista ihmistä enää nähdä...

vaikka kyseessä oli vain haluttomuus aikuistua ja ottaa vastuuta.

erään ns. " ystäväni" numeron puhelimesta. En ota häneen enää yhteyttä. Hän on viime vuosia tuonut elämääni vain ahdistusta ja pahaa mieltä. En ymmärrä miksi olen venynyt ja antanut aina anteeksi kaikki hänen ilkeytensä. Tässä pieni lista asioista jotka johtivat tähän ratkaisuun:

- hän perui tapaamisia vain muutama tunti ennen sovittua ajankohtaa siksi, että hän ei jaksa (?) nyt nähdä

- vaihtoehtoisesti hän saapui aina vähintään tunnin myöhässä tapaamispaikkaan

- hän arvosteli ja arvioi jatkuvasti lastenhoitotapojani vaikkei hänellä itsellään ole edes lasta

- hän tiukkaa aina jatkuvasti henkilökohtaisista asioistani ja utelee arkaluontoisia asioita. Hän sai oloni tuntumaan kuin olisin kuulustelussa.

- hän puhui ihan uskomattomia ihmejuttuja ja olen kiertotietä saanut selville että osa niistä on täyttä valhetta. Tuntuu uskomattomalta että olen jaksanut kuunnella sellaista soopaa ja se vielä uskomattomammalta että niinkin läheinen ystävä pystyi valehtelemaan minulle ihan kirkkain silmin.

Hän yritti roikkua kiinni, mutten jaksanut alkaa selittää mitään.

Eräs ystävä deletoi itse minut. Hän muuttui uskomattomalla tavalla kun tapasi nyk. miehensä. Yhtäkkiä hänestä sukeutui suunnilleen siveyden sipuli, jolle viina oli kauhistus ja nukkumaanmenoaika iltayhdeksältä. Saatoin vain ihmetellä massiivista muutosta. Ei ollut enää kivaa yhdessä, ja ei haitannut yhtään kun hänkään ei enää halunnut olla yhteydessä.

tarvitseeko selittää?

ja joka valitti, marisi ja arvosteli jatkuvasti. Korjasi aina käytöstäni, itsestään ei koskaan löytänyt vikaa

Ei ollut enää sama ihminen parannuttuaakaan.

ja lakkasin pitämästä yhteyttä. oltiin oltu ihan läheiset ja paljon tekemisissä, mutta en halunnut enää. asiaan liittyi muutakin kuin joku yksittäinen episodi, se kuitenkin ns. katkaisi kamelin selän ja sain hyvän " syyn" vetäytyä ystävyydestä.



lakkasin soittelemasta, viesteihin vastasin lyhyesti. lupailin käydä enkä käynyt jne. lopulta en vastannut enää puheluihin, kyllä se siitä jo oppi. saman lähteen kautta jolta kuulin hänen puheistaan, lähetin puolivahingossa viestin että olen loukkaantunut, oli kuulemma huvittunut. samapa tuo kunhan ei tarvi olla tekemisissä.



tapahtui pari vuotta sitten.

ja jonka mielen mukaan aina piti kaiken mennä, muuten alkoi itkeä, vetosi masennuslääkitykseensä ja elämän kurjuuteen, ja sai tahtonsa jälleen kerran läpi. Raskaana ollessa yks päivä napsahti, en jaksanu enää väsyneenä mielistellä, sanoin että eiköhän tämä ollut tässä, soitin naisen avomiehelle että oli kiva tuntea mutta ei tavata enää teitä ikuna, ja poistin numeron puhelimesta. Tämä ihminen sai olon tuntumaan ahdistuneelta, aina sai varoa juttujaan ja aina piti olla varpaillaan että mitenhän tämäkin ilta menee, tuleeko itkukohtauksia...

Tavallaan siis siksi, että hän on KUITENKIN sukua lapsilleni jne. mutta hän päätti pitkän ystävyyden sijaan valita uudet ystävät (jotka valehtelivat hänelle MINUN muka valehdelleen hänelle!) ja päätti itsekseen minun olleen se paha ihminen.

Kaikkien kohdalla syynä paskanjauhaminen ja selkään puukottaminen.

Mä olen sellainen, että ollaan joko kavereita, tai sitten ei. Mä tajua akkojen tapaa olla niin hyvää kaveria kasvotusten, mutta kun selän kääntää, niin jösses!!

petti(pani) mieheni kanssa kuukausi sen jälkeen kun oltiin menty naimisiin. Ei vissiin tarvii selventää että ovat kummatkin poissa elämästäni.

Kaveri sai sossusta kaiken, myi itteensä ja nyt elättää äpäränsäkin sillä konstilla. Onneksi ei tarvi enää ihan niin läheltä seurata mihin verorahani menevät.