Lue keskustelun säännöt.
Mitä kuoleman jälkeen? Suru on kova
10.11.2014 |
Pyörii kuolema mielessä kun perhepiirissä on nyt ollut valtavasti surua aiheen tiimoilta. Haluaisin niin kovasti uskoa elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen ja varsinkin jälleennäkemisen mahdollisuuteen, mutta se tuntuu niin epäloogiselta ja vaikealta. Enkä tarkoita tämän liittyvän nyt mihinkään uskontoon sinänsä, vaan yleisesti pohdin mitä kuoleman jälkeen mahtaa tapahtua.
Synnytäänkö uudestaan jonnekin ja elämän kiertokulku alkaa alusta? Meneekö kaikki jonnekin yhteen paikkaan? Vai mitä sillä jälleennäkemisellä ylipänsä tarkoitetaan?
Uskovaiset auttakaa tässä kysymyksessä: Jos me maan päälle jääneet elämme jälleennäkemisen toivossa (kuten usein on tapana surun aikaan sanoa) niin miten se käytännössä menee? Kun vaikkapa kuolleella vanhuksella on oma lapsuuden perhe, sitten oma perhe ja lopulta vanhuusiässä lapsenlapsia ja mummon rooli. Niin entäs siellä mahdollisessa taivaassa/jälleennäkemisessä/sielujen vaeltamisessa tms. niin missä roolissa siellä ollaan? Me kaikki kun tunnemme ja miellämme rakkaan ihmisen eri ikäiseksi? Vanhuksen äiti odottaa sinne rakasta lastaan ja minä taas odotan tapaavani 90-vuotiaan mummoni?
Pää hajoaa kun mietin näitä. En kaipaa tähän mitään Jeesus-paatosta tai Raamatun värssyjä, vaan ajatuksia iten muut tämän mieltävät. Auttaisi suuressa surussa jäsentämään mieltä. Ja toki uskovaiset ja "sen alan asiantuntijat" mielellään saavat vastata jos heillä on antaa jotain perusteluja tähän. Toivon kuitenkin, että ne saarnaukset jätettäisiin tästä ketjusta pois.
Kommentit (119)
[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 23:12"]
Olen itse vakuuttunut, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Kuolema on oikeastaan syntyminen siihen toiseen olotilaan, josta tänne tulimme. Ei näitä voi kenellekään todistaa, mutta mielestäni jo lukuisten uskontojen olemassaolo kertoo ihmisen myötäsyntyisestä tiedosta, että olemme muutakin kuin vain tämä keho. Tiedekin, kvanttifysiikka erityisesti on päätynyt monen todellisuuden malliin ajan suhteellisuudesta puhumattakaan.
[/quote]
Ihmisen kuolemanpelko on synnyttänyt uskonnot. Ei uskalleta myöntää, että kuoleman jälkeen ei ole mitään, vaan halutaan uskoa, että siellä pilven päällä kirmataan onnellisina kaikkien läheisten kanssa taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 21:51"]Hassua miten jotkut eivät usko tai tahdo uskoa "taivaseen" mutta uskovat kuolleiden kulkevan mukanamme ja tarkkailevan meitä Minä olen menettänyt äärettömän rakkaita ihmisiä mutta minulle on kauhistus ajatella että esim isäni tai kuka tahansa katselisi kun rakastelen mieheni kanssa tai olen gynekologilla..
[/quote]
DD. Minä aikoinaan tunsin että henkiä oli lähellä kun olimme mumman vinttikamarissa menossa nukkumaan miehen kanssa.
En tiedä auttaako tai helpottaako yhtään, tai laittaako ajattelemaan maailmankuvaa eri tavalla, mutta tämä tarina kiteyttää aika hyvin minun maailmankuvani ja sen, mitä minä uskon ja koen tämän olevan: http://thespiritscience.net/wp-content/uploads/2014/11/ITs-just-the-egg1.jpg
Voimia suruusi <3
Helppo uskoa, että palstalaisista 90% on huuhaahan uskovia enkelitarinoiden ahmijoita. Suuri osa sentään aikuisia ihmisiä, eikä järkeä tippaakaan, huh huh...
Voimia ap:lle. Joku kysyi kokemuksia siitä, kuinka poisnukkuneet ovat käyneet katsomassa läheisiään. Minä voin lyhyesti sen verran kertoa omista kokemuksistani, kun olen menettänyt jokaisen isovanhempani ja viimeisimpänä oman äitini, että elämää on henkenä myös kuoleman jälkeen. Ne tunteet ja kohtaamiset eivät ole olleet harhaa, vaan hyvin voimallisia ja myös voimaannuttavia kokemuksia. Kenenkään muun ei tarvitse tähän uskoa, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, kuten minulla kokemuksiini. Teen itse energiahoitoja ja äitini ja mummoni näkivät enneunia, yleensä kuvana ennalta, kun joku oli nukkumassa seuraavana päivänä tai lähipäivinä pois. Kun olen käynyt meediolla, niin meedio on osannut (ilman minun sanomatta elämästäni sanaakaan) kertoa esim. hyvin tarkkaan henkimaailmassa olevasta papastani, piirtää hänet ja kertoa mitä minun elämässä on pappani kuvailemana tapahtunut lähiaikoina. Hän on välittänyt esim. mummoltani ohjeen käyttää erästä tiettyä erikoista tavaraa, josta lähtee tietynlainen ääni (tavara joka ei kuulu kodin normaali kalustoon). Myös äitini on antanut neuvoja meedion välityksellä asioista mistä meedio ei ole voinut millään tavalla elämästäni tietää. Esimerkkejä viesteistä ja kontakteista löytyisi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 22:35"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 18:17"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:54"]
Ihmiset taivaassa ovat n. 35v. Ei vanhuksia, ei lapsia....
[/quote]
Aika kauhea paikka... sinne en sitten ainakaan haluaisi.
[/quote] Sehän siinä kivaa onkin, että halutessasi saat olla vanhuskin.
[/quote]
Maallinen ruumis vanhenee, koska täällä pätee aika. Henkenä voit ottaa minkä tahansa ulkomuodon, sellaisenkin ikäisen, jonka läheisesi tunnistaa. Henki käsittääkseni on energiaa eli valopallo (voi olla jonkin värinen, prisman värit on henkimaailmassakin). Elämä ei pääty kuolemaan. Jostain syystä ihmiset eivät kehtaa puhua henkimaailmaan liittyvistä kokemuksistaan. Kristinusko ja noitavainotko syynä? Henkimaailma ja jumaluus on yhtä, kaikki olemme samasta lähteestä.
Olen ollut kaikkea todella uskovaisen ja ateistin väliltä, mutta nykyään totean vain että on asioita mitä ei voi (tai halua) selittää, ja hyvä näin. Esim. intuitiota voi varmaan selittää neurokemiallisesti, silti koen sen hyödylliseksi ja käytän sitä avuksi ilman että tarvitsen sen suurempaa selitystä tai täyttä totuutta. Samalla tavalla surutyössä voi käyttää hyväkseen symboleja tai uskomuksia. Olen nähnyt unia, niissä kuolleet eivät ole samanikäisiä kuin kuollessaan, mutta sen ikäisiä kuin olivat täysissä voimissaan. Pikkusiskoni oli aikuistunut. En usko että näissä unissa olisi oikea henkilö, mutta lohdutuksen tunne on ollut oikea. Joskus myös valveillaollessa olen kokenut läsnäoloa joka tuntuu voimakkaammalta kuin kuvitelma. Oma äitini on taas nähnyt paljon enneunia syntymistä ja kuolemista, en voi hänen kokemustakaan kieltää. Ehkä usko on kuin uni, joka elää siinä voimakkaammin kuin toinen ja unessa näkee asioita eritavalla kuin hereillä. Jos uskon johonkin, uskon energiamuotoon joka säilyy jollain tasolla, ja mielessämme ottaa sen muodon miten me hänet muistamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä kokemukset meedioista, läheisten läsnäolosta ihan muuten vain jne. oat hurjan mielenkiintoisia! Katsoin ne dokkarit mistä joku vinkkasi, vau! Pisti miettimään. Jakakaa tänne muutkin vielä kokemuksiaanne lohduksi meille sureville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa, ap. Olen itsekin menettänyt monta läheistä ja tiedän miltä akuutti suru tuntuu. Se tuntuu ihan fyysisenä kipuna.
Moni saa lohtua kuvitellessaan, että kuolleen elämä jatkuu jossain muualla. Siihen perustuu uskontojenkin synty. Ei niissä kuvitelmissa tietysti mitään pahaa ole, jos niistä on apua jollekin.
Biologina näen, että elämä päättyy kuolemaan. Kuolleita omaisiani surressani olen saanut oman lohtuni siitä ajatuksesta, että nuo läheiset ovat olleet olemassa ja että olen saanut jakaa elämääni heidän kanssaan. Näillä kymmenillä olen oppinut senkin, että aika parantaa syvimmänkin murheen ja lieventää tuskallisimmankin kaipauksen. Muistojani kukaan ei voi minulta viedä.
Voimia sinulle, ap. Tuska helpottaa lopulta.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:12"]
Heh, huvittavaa noi teidän ikäpohdinnat:D
Ihan kuin olomuotomme kuoltuamme olisi nykyisen kaltainen jossain pilvenhattaroilla tai taivaassa/helvetissä, missä lie. Että kandee vaan kupsahtaa, kun on parhaimmillaan täällä maan päällä?:DDD
Jos jokin jatkaa maallisen kuoleman jälkeen, on sielu. Eikä sen tarvi olla jonkin tietyn ikäinen ja aineellinen. Haloo, se on sielu ja aineeton:D
[/quote] Sielu ottaa sen olomuodon jonka kokee parhaimmakseen, sen takia ne on noin 30-40v. Näin ne silminnäkijät kertovat miltei yksimielisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru on sellainen asia joka kulkee mukana lopun elämää. Sen kanssa vain joutuu opettelemaan elämään. Suru on kuin aalto. Esin aallot on korkeita ja tiheässä. Alussa siis on todella vaikeaa ja raskasta. Mutta pian aallon väli pitenee. Epätoivon tunne tulee harvemmin. Ensin sitä jopa hämmästyy kun menee yksi päivä ilman että on epätoivoinen. Sitä jopa saattaa alkaa syyllistämään itseään siitä. Mutta sitten se taas jysähtää. Lopulla ne rankat vaiheet tulevat vuoden välein ja harvemmin.
Mutta ei lähiomainen unohdu. Lapsen, puolison tai muun tosi läheisen menettäminen on rankkaa. Mutta ei mene päivääkään ettei käy mielessä.
Muistoissamme he elävät aina. Täytyy vain opetella muistelemaan niitä hyviä hetkiä. Jokainen meistä löytää oman tavan selviytyä. Kun ensimmäisen kerran on nauranu ilman että on pakottanu ittesä siihen, tietää että elämä voittaa ja menetyksestä selviää. Joskus se vain vie aikaa enemmän ennen kuin siihen pystyy.
Itse uskon ja haluan uskoa siihen, että meille jokaiselle on jossain paikka myös kuoleman jälkeen. Onhan se lohdullista ajatella niin.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:00"]
Toki on se on aivan normaali osa elämää ja osa luonnon kiertokulkua.Ja hieno keino uskonnoille lypsää surevia ja koukuttaa heitä juuri sen tietyn idologian osaksi.
[/quote]
Ihminen on erittäin haavoittuvainen silloin kun se surun murtama. Ja silloin on helppo iskeä.
[/quote]
Huomattu on. Esim: sairaalan (TYKS) tuulikaapissa hihhulit päivystävät lappusineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:00"]
Toki on se on aivan normaali osa elämää ja osa luonnon kiertokulkua.Ja hieno keino uskonnoille lypsää surevia ja koukuttaa heitä juuri sen tietyn idologian osaksi.
[/quote]
Ihminen on erittäin haavoittuvainen silloin kun se surun murtama. Ja silloin on helppo iskeä.
[/quote]
:D
[/quote]
Tarkoittaako tuo hymiö ivallista kommenttia + epäskoisuutta ylläolevaan kommenttiin?
Ap, sanoisin että lue Johanneksen evankeliumi ja perään Ilmestyksirja.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:12"]
Heh, huvittavaa noi teidän ikäpohdinnat:D
Ihan kuin olomuotomme kuoltuamme olisi nykyisen kaltainen jossain pilvenhattaroilla tai taivaassa/helvetissä, missä lie. Että kandee vaan kupsahtaa, kun on parhaimmillaan täällä maan päällä?:DDD
Jos jokin jatkaa maallisen kuoleman jälkeen, on sielu. Eikä sen tarvi olla jonkin tietyn ikäinen ja aineellinen. Haloo, se on sielu ja aineeton:D
[/quote] Sielu ottaa sen olomuodon jonka kokee parhaimmakseen, sen takia ne on noin 30-40v. Näin ne silminnäkijät kertovat miltei yksimielisesti.
[/quote]
:DDDDDDD oisko linkkii?
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:00"]
Toki on se on aivan normaali osa elämää ja osa luonnon kiertokulkua.Ja hieno keino uskonnoille lypsää surevia ja koukuttaa heitä juuri sen tietyn idologian osaksi.
[/quote]
Ihminen on erittäin haavoittuvainen silloin kun se surun murtama. Ja silloin on helppo iskeä.
[/quote]
:D
[/quote]
Tarkoittaako tuo hymiö ivallista kommenttia + epäskoisuutta ylläolevaan kommenttiin?
[/quote]
Kunhan naurahdin teidän typerille päätelmillenne =)
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:12"]
Heh, huvittavaa noi teidän ikäpohdinnat:D
Ihan kuin olomuotomme kuoltuamme olisi nykyisen kaltainen jossain pilvenhattaroilla tai taivaassa/helvetissä, missä lie. Että kandee vaan kupsahtaa, kun on parhaimmillaan täällä maan päällä?:DDD
Jos jokin jatkaa maallisen kuoleman jälkeen, on sielu. Eikä sen tarvi olla jonkin tietyn ikäinen ja aineellinen. Haloo, se on sielu ja aineeton:D
[/quote] Sielu ottaa sen olomuodon jonka kokee parhaimmakseen, sen takia ne on noin 30-40v. Näin ne silminnäkijät kertovat miltei yksimielisesti.
[/quote]
:DDDDDDD oisko linkkii?
[/quote]
Linkkejä ja kirjallisuutta on vaikka miten, kun vaan pitää silmät ja korvat auki.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:12"]
Heh, huvittavaa noi teidän ikäpohdinnat:D
Ihan kuin olomuotomme kuoltuamme olisi nykyisen kaltainen jossain pilvenhattaroilla tai taivaassa/helvetissä, missä lie. Että kandee vaan kupsahtaa, kun on parhaimmillaan täällä maan päällä?:DDD
Jos jokin jatkaa maallisen kuoleman jälkeen, on sielu. Eikä sen tarvi olla jonkin tietyn ikäinen ja aineellinen. Haloo, se on sielu ja aineeton:D
[/quote] Sielu ottaa sen olomuodon jonka kokee parhaimmakseen, sen takia ne on noin 30-40v. Näin ne silminnäkijät kertovat miltei yksimielisesti.
[/quote]
:DDDDDDD oisko linkkii?
[/quote]
Linkkejä ja kirjallisuutta on vaikka miten, kun vaan pitää silmät ja korvat auki.
[/quote]
Oikeesti kaikki haluu kuoleman jälkeen jatkaa nimenomaan elämänsä ruuhkavuosia? :DD Eikun tietty nauttia noista ikävuosista ilman ruuhkia!:OO Tottakai. No nyt mä tajusin... Eli kokenutta ja estotonta sekstausta ilman pelkoa raskaudesta!!!
Niin. Kuolema on siirtymistä. Synnymme toiselle puolelle ja syntyminen tänne on lähtö sieltä toiselta puolelta.
Kuin pukisimme uudet vaatteet päällemme.