Lue keskustelun säännöt.
Mitä kuoleman jälkeen? Suru on kova
10.11.2014 |
Pyörii kuolema mielessä kun perhepiirissä on nyt ollut valtavasti surua aiheen tiimoilta. Haluaisin niin kovasti uskoa elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen ja varsinkin jälleennäkemisen mahdollisuuteen, mutta se tuntuu niin epäloogiselta ja vaikealta. Enkä tarkoita tämän liittyvän nyt mihinkään uskontoon sinänsä, vaan yleisesti pohdin mitä kuoleman jälkeen mahtaa tapahtua.
Synnytäänkö uudestaan jonnekin ja elämän kiertokulku alkaa alusta? Meneekö kaikki jonnekin yhteen paikkaan? Vai mitä sillä jälleennäkemisellä ylipänsä tarkoitetaan?
Uskovaiset auttakaa tässä kysymyksessä: Jos me maan päälle jääneet elämme jälleennäkemisen toivossa (kuten usein on tapana surun aikaan sanoa) niin miten se käytännössä menee? Kun vaikkapa kuolleella vanhuksella on oma lapsuuden perhe, sitten oma perhe ja lopulta vanhuusiässä lapsenlapsia ja mummon rooli. Niin entäs siellä mahdollisessa taivaassa/jälleennäkemisessä/sielujen vaeltamisessa tms. niin missä roolissa siellä ollaan? Me kaikki kun tunnemme ja miellämme rakkaan ihmisen eri ikäiseksi? Vanhuksen äiti odottaa sinne rakasta lastaan ja minä taas odotan tapaavani 90-vuotiaan mummoni?
Pää hajoaa kun mietin näitä. En kaipaa tähän mitään Jeesus-paatosta tai Raamatun värssyjä, vaan ajatuksia iten muut tämän mieltävät. Auttaisi suuressa surussa jäsentämään mieltä. Ja toki uskovaiset ja "sen alan asiantuntijat" mielellään saavat vastata jos heillä on antaa jotain perusteluja tähän. Toivon kuitenkin, että ne saarnaukset jätettäisiin tästä ketjusta pois.
Kommentit (119)
Lääkäri Jeffrey Longin kirja TODISTEITA tuonpuoleisesta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miettii asia niin, että ihminen on täynnä energiaa/sähköä, ja kuoleman hetkellä se energia muka katoaisi ilmaan, on ajatuksena absurdimpi kuin kuoleman jälkeiseen elämään uskominen.
Jokainen joka on nähnyt kuolleen ihmisen, todennäköisesti on pohtinut että mihin se ihminen on kadonnut ja siinä on enää vain pelkkä kuori.
Mun isä kuoli vuosi sitten, ja kävin isää katsomassa sairaalassa heti sen jälkeen kun hänet oli tuotu sinne ambulanssilla. Isä kuoli elvytyksestä huolimatta, ja näytti vain nukkuvan. Mietin siellä obduktiosalissa sitä, minne isä on mennyt ja toivotin hänelle hyvää matkaa. Itketti aika paljon, ja muistelin lapsuutta ja isän naurua, ja niitä ikäviäkin aikoja.
Sinä iltana kotona mä menin saunaan, itkin siellä ja toivoin että isä tulisi kertomaan vielä että kaikki on ok. Isä oli aika liikkuvaista sorttia, ja aika usein sain pelätä sen hengen puolesta hänen eläessään. Ei pelännyt mitään ja uhmasi kaikkia ja kaikkea, jotenkin pelkäsin että isällä on joku hätänä.
Tulin saunasta, ja makuuhuoneen kaapin oveen oli ilmestynyt samanlainen jälki mitä tulee ikkunalasiin kun se huurtuu ja siihen piirtää. Siinä jäljessä oli miehen hymyilevät kasvot ja miehellä oli tupakka suussa. Luulin että lapsi on piirtänyt sen rasvaisella sormellaan joskus, enkä ole vain bongannut sitä aikaisemmin. Kieltämättä mietitytti hieman se että kuvassa oli tupakoiva äijä.
Samana yönä heräsin siihen että sängyn päällä oli paksu, harmaa "pilvi", tosi raskas. Kuulin sanovani: Isä menehän nyt siitä, ja työnsin pilven pois. Sitten nukahdin tosi lämpimään ja hyvään oloon. Tämän ajattelin alunperin olleen unta.
Seuraavina päivinä lajiteltiin isän tavaroita siskon kanssa, ja löysin isän päiväkirjan nuoruusvuosilta, en ollut koskaan tiennyt sellaisen olemassa oloa, isäni oli yli 70 vuotias ja kirjanen oli siis yli 50v vanha. Siellä oli piirroksia, isän tekemiä kaikki.
Meinasin saada sydänkohtauksen kun yhdellä sivulla oli piirros miehestä jolla oli sätkä suussa, se sama kuva mikä ilmestyi kaapin oveen! :D Nauroin vaan ihan hirveästi, enkä kertonut siskolle enkä kenellekään miksi nauroin. Tuli aivan järjettömän hyvä ja onnellinen olo, ja tämän tiedon vien itse mukanani hautaan. Täällä sen kerron, anonyyminä ja varmana siitä että mua ei pidetä hulluna lähipiirissä. :D
Mä aivan aidosti uskon, että on olemassa jotain niin paljon siistimpää kuin tämä maailma missä me eletään. En itse pelkää enää kuolemaa, ja olen varma että jossain on taso jonne päästään kun kuollaan. Niin kuin Nintendossa on bonustasot :)
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 16:24"]
http://www.vauva.fi/keskustelu/1543797/ketju/elama_jatkuu_kuoleman_jalkeen_ihmisella_on_sielu_k
Elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Ihmisellä on sielu. Katso tämä
Olipa mielenkiintoinen tuo mielen salattu voima. Oli pakko katsoa koko ohjelma samantien. Kuolema on
vain siirtymävaihe toiseen maailmaan. Lohdullista tietää että näkee vielä kaikki rakkaansa.
En oikein löydä itsestäni "voimaa" uskoa kuolemanjälkeiseen, vaikka haluaisin kyllä. Olisi lohduttava ajatella, että lyhyen ihmiselämän jälkeen kaikki jatkuisi iäisyyksiin asti paremmassa paikassa, missä näkisimme kaikki läheisemme uudestaan, mutta jotenkin en vain osaa uskoa. Olen paljon näitä asioita myös miettinyt ja "minun versiossani" ihminen jättää maanpäällisen ruumiinsa kokonaan taakseen, vain sielu jatkaa matkaansa eteenpäin ja vaikkei ulkonäkö ehkä ole sama, niin läheiset pystyvät sitten tunnistamaan toisensa kuitenkin. Että jotenkin se sielu näyttäytyisi itse kullekin sellaisena, kun katselija sen muistaa. Jotakin tämän suuntaista.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:04"]
Tämän palstan mielipide ei yllätä kyllä yhtään, sillä uskonnolla ja älykkyydellä on suora korrelaatio.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288589444590.html
[/quote]Kun lukee uskovais vs ateisti "väittelyketjuja" ei uskoisi tuon tutkimuksen tulokseen. Niin lapsellisia, kypsymättömiä ja sivistymättömällä tavalla ilmaistuja ovat monet ateistien mielipiteet.
Vai voisiko olla kyse siitä että uskonnollisuus on täysin eri asia kuin usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajattelen niin, että siellä säilyy sen ikäisenä kuin on kuollut. Uskon, ettei isoäiti odota nuorta tytärtään luokseen, vaan on katsellut sieltä tyttären elämää ja nähnyt tämän vanhentuneen.
Sirpa Laamanen kärvennetään helvetissä kuolemansa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 19:11"]Valitettava tosiasia on, että kuoleman jälkeen ei ole muuta kuin muistot kuolleesta. Olen pahoillani, jos totuus kirpaisee, mutta mielestäni kenenkään älyllisen ihmisen ei pitäisi uskoa tuonpuoleiseen.
[/quote]
Pah pah. Aika yksinkertainen oot.
Ette mieti koskaan missä sitä on oltu ennen syntymää? Ehkä me mennään takaisin sinne.
Ikuiseen kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein usko kuolemanjälkeiseen elämään. Toisaalta tunnen, että esim. poisnukkuneet isovanhemmat ovat vielä läsnä. He kulkevat kanssani, vaikkei heitä enää ole. Jos joskus tunnen, että ikään kuin joku oli koskettanut vaikkapa olkapäätäni (voi siis oikeasti olla jokin oksa tms.), niin ajattelen, että se on isovanhempani kosketus. Ehkä tämä helpottaa surussa.
Hassua miten jotkut eivät usko tai tahdo uskoa "taivaseen" mutta uskovat kuolleiden kulkevan mukanamme ja tarkkailevan meitä Minä olen menettänyt äärettömän rakkaita ihmisiä mutta minulle on kauhistus ajatella että esim isäni tai kuka tahansa katselisi kun rakastelen mieheni kanssa tai olen gynekologilla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ajatellut, että ehkäpä koko fyysisen maailmamme tarkoitus on synnyttää uusia tietoisuuksia eli sieluja sinne toiseen ulottuvuuteen jonne siirrymme kuoleman jälkeen. Tietoisuutemme jatkaa siellä kehittymistä ja tämä maallinen elämä on vain eräänlainen "kotilovaihe". Tämä toki vain omaa pohdiskeluani, eihän kuoleman jälkeisestä kukaan varmasti voi tietää mitään.. :)
Jos olemassaolomme todellakin on vain sattumaa, eikä mitään "suurempaa" ole olemassa, niin onhan tämä kaikki siinä tapauksessa kertakaikkisen ja täydellisen turhaa. Omalla kohdallani minun on siksi uskottava johonkin "korkeampaan todellisuuteen", sillä muuten en pysty näkemään missään enkä kenessäkään minkäänlaista merkitystä.
Tämä ei suoranaisesti vastaa kysymykseen siitä, että mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta suruun ja elämänkiertokulun ihmettelemiseen auttaa ainakin itseäni kirjallisuus. Luin juuri mielettömän kauniin nuortenkirjan (aiheensa ja kypsyytensä puolesta käy ehdottomasti myös ihan aikuisille), joka miettii todella hienosti näitä elämän ja kuoleman suurempia kysymyksiä. Kyseessä siis Jostein Gaarderin Appelsiinityttö. Sitaatti ko. teoksesta: "Päättäisitkö elää maan päällä lyhyen hetken, kunnes sinut riistetään pois kaikesta, niin ettet ikinä pääse takaisin? Vai kieltäytyisitkö kunniasta? Saat vain nämä kaksi vaihtoehtoa. -- Jos valitset elämän, valitset samalla myös kuoleman." (s.142)
Toinen itselle tärkeä kirjallinen teos on (oletettavasti) Mary Elisabeth Fryen runo "Do not stand at my grave and weep", josta kolahtaa itselle enemmin suomennettu versio. Sitä en tähän hätään mistään löytänyt, mutta enkuksi voi itselle googletella. Oma käsitykseni kuolemanjälkeisestä elämästä ei ole mitenkään ihmeellinen. Se on kai asia, jota ei halua miettiä ennenkuin se käy itselle ajankohtaiseksi. Mitään pahaa tuskin kenellekään kuoleman jälkeen tapahtuu - se on kai vain olemattomuuden tai jonkin ylemmän autuuden tilaa sitten. Että tullaan osaksi luontoa ja avaruutta enemmän tai vähemmän tietoisina olentoina.
Kuitenkin kun näissä asioissa tarpeeksi kauan velloo, käyvät ne varmasti yhä vaikeammiksi. Silloin auttaa vain rohdoista väkevin eli (mustaakin mustempi) huumori. Kaikkea ei voida tietää eikä selvittää - ja niin se vain on. Voidaan kuitenkin päättää ottaa elämä ja siten myös kuolema vastaan asenteella ja ehkä vähän virnistellen. Suuria seikkailujahan ne ovat molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 16:05"]
Meediot, selvänäkijät ja muut vastaavat ovat erittäin taitavia lukemaan asiakastaan ja päättelemään hämmästyttävän tarkkojakin asioita asiakkaansa elämästä. Sitten sitä ihmetellään, miten kummassa se tuonkin tiesi, selkeitä merkkejä tuonpuoleisesta. :D
[/quote]
No minä menin ensimmäistä kertaa elämässäni meediolle ja päätin, että kaikki, mitä minusta voi kertoa googlaamalla tai kyselemällä ei mene läpi. Menin ulkoisesti neutraalina sinne (vaatteet, joiden perusteella ei voi sanoa oikein mitään minusta, jätin sormukset pois tarkoituksella etc.) ja vastassa oli tavallinen 60+ nainen. Hän alkoi tervehdyksen jälkeen suoraan kertoa minulle että läsnä on (tarkkojen kuvailujen perusteella) äitini äiti. Sitten hän sanoi, että mukana on myös yksi lapsistani. "Sinullahan on kolme lasta, joista kaksi on täällä ja keskimmäinen tuonpuoleisessa". Totta, minulla oli tuolloin keskenmeno. Hän osasi kertoa tarkalleen, mitä laulua olen laulanut lapselleni ajatellessani häntä. Jukka Kuoppamäen "Pieni mies". Hän kuvaili, missä on pappani. Talon ulkomuodon, värin, maisemat. Ja pappa portailla vilkuttamassa suuren koiran kanssa. Kyllä, heillä oli pihallaan vahtina susikoira.
Niin moni kuvaus meni nappiin, joten olin aika ällistynyt. Mitään näistä hän ei ole voinut saada mistään tietoonsa. Jos arvaamalla alkaisi kertoa vieraalle ihmiselle, ei onnistuisi. Ja mitään kylmälukua ei todellakaan ollut. Hän ei kysellyt, lukenut ilmeitäni tms. vaan kertoi takeltelematta, mitä näkee. Oli ihana kokemus ja kuolemanpelkoni katosi täysin. Tiedän, että tuolla puolella on elämää.
Niin ja ap, näitä meedioita löytää googlaamalla mm. Suomen spiritualistisesta seurasta.
Kuolema on kun nukahtaisi eikä enää herää. Näin näen mitä tapahtuu. Kaikki muu mitä kirjoiteltaan on pelkkää huttua.
Tuttu diakoni sanoi kerran, etta ihminen menee kuoltuaan valitilaan. Mitah?
Joo, eihan me voida sanoa ihmisille, etta teidan mummo meni nyt valitilaan, on sanottava, etta mummo meni taivaaseen, selitti han.
Valitila ei oikein auennut minulle. Kai jonkinlainen varasto, jossa sitten odotetaan iaisyyden alkamista?
"Maasta sinä olet tullut"
-Siitä ravinnosta, mitä vanhempanne ovat nauttineet rakentuvat siittiöt ja munasolut
"Maaksi sinun pitää jälleen muuttuvan"
-Ruumis hajoaa takaisin kasvien ravinteiksi
"Viimesenä päivänä olet ylösnouseva"
-Maapallo tuhoutuu 3 miljardin vuoden päästä ja kaikki haviää avaruuden tomuksi
Vierailija kirjoitti:
Kuolemaa ei ole.
Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä, Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.
Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.
Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.
Naura kuten aina nauroit pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.
Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.
Elämä tarkoittaa kaikkea.
Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.
Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.
Odotan sinua välimatkan päässä
jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.Henry Scott Holland
En viitsi lukea ketjua ennenkuin vastaan. Itse uskon että maallisessa kuolemassa kuolee vain ruumis, henki jatkaa jonnekin toiseen paikkaan, jossa ei ole aikaa, ikää tai tilaa. Itse puin ja pohdin tätä asiaa kun lapseni kuoli, mulla oli kauhea hätä kun en tiennyt missä hän on ja onko hänelöä kaikki hyvin. Jos ei olisi ollut miestä ja esikoista olisin varmaan lähtenyt silloisen kuopuoksen luo... Mulla oli onneksi ihana ja taitava terapeutti jonka kanssa sain vatvoa kuolemaan ja kuolemiseen liittyviä asioita niin paljon että sain asiat päässäni loksahtamaan paikoilleen. Uskon siis johonkin toiseen paikkaan jossa kuolleet rakkaamme ovat. Uskon että tunnistamme heidät ja he meidät jollain tavalla kun kohtaamme kuoleman jälkeen vaikka fyysinen muotomme on jäänyt kuolleeseen ruumiiseen.