Millaista työtä teette te jotka ette kestä ilkeitä ihmisiä?
Täällä yksi erityisherkkä ja epäsosiaalinen paniikkihäiriöinen miettii, mihin työhön kannattaisi opiskella, mikä olisi mahdollisimman vähän stressaava ja missä ei tarvisi olla tekemisissä ilkeitten työkavereitten kanssa? :( Toivon asiallisia vastauksia muilta vastaavanlaisilta ihmisiltä.
Kommentit (83)
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 13:31"]
Ihmettelen palstalla toistuvaa lähihoitajien loputonta mollaamista.
Heikkokuntoisilla vanhemmillani käy kotihoidosta päivittäin kolme hoitajaa. Kaikki hoitajat ovat olleet ystävällisiä, miellyttäviä, kohteliaita ja mukavia. He suhtautuivat potilaisiinsa lämpimästi ja auttavaisesti.
Olin syövän vuoksi sairaalassa hoidettavana viiden viikon ajan. Kaikki hoitajat olivat mukavia, olivatpa he sairaanhoitajia tai lähihoitajia.
Mikäli jollain tai ilmeisesti useammalla palstalaisella riittää jatkuvasti ongelmia "huonojen" lähihoitajien kanssa, niin olisikohan syytä katsoa välillä peiliin? Voisiko syynä olla omat käytöstavat ja toisten ikävä kohtelu?
[/quote]
No, se potilaan koti ei ole se paikka, missä ne työpaikan ihmissuhdekuviot ja näytelmät näytellään, mistä sinä tiedät, minkälaisia nämä henkilöt ovat omille työkavereilleen? Tai millainen johto on, jos vaikka epätasa-arvoinen, niin henkilökemiat menee solmuun? Totta kai jokainen voi aina katsoa peiliin tässäkin ketjussa, mutta kyllä minä ainakin pahoitan mieleni kun meidän työpaikalla minua ei tervehditä kun en ole kenenkään "oma kaveri", mutta ei se minua niin paljon haittaa, että se asiakaspalveluun asti näkyisi. Kyllä mulle muuten kuitenkin jutellaan jos on asiaa.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:16"]
Minusta on sääli, jos herkät ihmiset eristäytyvät ilkeitä ihmisiä pelätessään. Eikö kuitenkin kannattaisi mennä terapiaan vahvistamaan herkkää psyykeä ja vapautumaan peloistaan? Jos käpertyy itseensä ja välttelee ihmisiä, jää monta kivaakin ihmistä kohtaamatta, ja pelot kasvavat aina vain suuremmiksi.
[/quote]Minä en pelkää ihmisiä. En vain siedä kieroa toimintaa johon ei saa otetta. Voin itse valita keiden ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Eikä minulle ole arvo kohtaamieni ihmisten lukumäärä vaan luonne. En tarvitse ylettömästi ihmisseuraa, ennemminkin uuvun porukoissa, kahden keskisissä tapaamisissa olen parhaimmillani ja sen jaksan, enemmän käy jo voimille.
En edes ole enää kiinnostunut ihmisistä ja uusiin tutustumisesta, en ymmärrä miksi pitäisi pelätä että huipputyypit menee sivu suun? Kun en sellaisia kaipaa. Olin jo lapsena aika erakko, en ujo enkä estynyt. Viihdyin vain parhaiten yksin.
[/quote]
Siinä onkin eroa, jos on yksinäinen ja erakko omasta tahdostaan kuin että eristäytyy siksi, että pelkää ilkeitä ihmisiä. Tai että antaa asian hallita elämäänsä ja vaikuttaa kaikkeen ammatinvalinnasta alkaen. Koska todella harvassa työssä voi täysin vältellä ihmisiä tai olla varma, että törmää vain kivoihin ihmisiin, on hyvin helposti pian työelämän ulkopuolella. Eikä siinäkään mitään, jos se on oma valinta, mutta jos ei ole, seurauksena on helposti masennus.
Minusta herkkyys on vain hyvä asia, mutta ihminen voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa (enkä tarkoita mitään kovuutta vaan sellaista sisäistä rauhaa ja itsensä hyväksymistä). Jos herkät jäävät neljän seinän sisälle, ilkeät "voittavat".
[/quote]
Pahinta mitä olen kokenut on dramaattisuus, kauhistunut ilme kaverin pärställä kun jouduimme kaksistaan työhön. Pitkän aikaa jankkasin noin kiltti ihminen ei voi olla mielisairas, hän koki vain ettei tykkää työstään ja tahtoi miellyttää muita.
Helppoa oli ajatella hassusta ja ilkeästä ihmisestä pahaa, mutta hän oli hyvin käyttäytyvä ja miellyttävän oloinen.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:16"]
Minusta on sääli, jos herkät ihmiset eristäytyvät ilkeitä ihmisiä pelätessään. Eikö kuitenkin kannattaisi mennä terapiaan vahvistamaan herkkää psyykeä ja vapautumaan peloistaan? Jos käpertyy itseensä ja välttelee ihmisiä, jää monta kivaakin ihmistä kohtaamatta, ja pelot kasvavat aina vain suuremmiksi.
[/quote]Minä en pelkää ihmisiä. En vain siedä kieroa toimintaa johon ei saa otetta. Voin itse valita keiden ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Eikä minulle ole arvo kohtaamieni ihmisten lukumäärä vaan luonne. En tarvitse ylettömästi ihmisseuraa, ennemminkin uuvun porukoissa, kahden keskisissä tapaamisissa olen parhaimmillani ja sen jaksan, enemmän käy jo voimille.
En edes ole enää kiinnostunut ihmisistä ja uusiin tutustumisesta, en ymmärrä miksi pitäisi pelätä että huipputyypit menee sivu suun? Kun en sellaisia kaipaa. Olin jo lapsena aika erakko, en ujo enkä estynyt. Viihdyin vain parhaiten yksin.
[/quote]
Siinä onkin eroa, jos on yksinäinen ja erakko omasta tahdostaan kuin että eristäytyy siksi, että pelkää ilkeitä ihmisiä. Tai että antaa asian hallita elämäänsä ja vaikuttaa kaikkeen ammatinvalinnasta alkaen. Koska todella harvassa työssä voi täysin vältellä ihmisiä tai olla varma, että törmää vain kivoihin ihmisiin, on hyvin helposti pian työelämän ulkopuolella. Eikä siinäkään mitään, jos se on oma valinta, mutta jos ei ole, seurauksena on helposti masennus.
Minusta herkkyys on vain hyvä asia, mutta ihminen voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa (enkä tarkoita mitään kovuutta vaan sellaista sisäistä rauhaa ja itsensä hyväksymistä). Jos herkät jäävät neljän seinän sisälle, ilkeät "voittavat".
[/quote]
Pahinta mitä olen kokenut on dramaattisuus, kauhistunut ilme kaverin pärställä kun jouduimme kaksistaan työhön. Pitkän aikaa jankkasin noin kiltti ihminen ei voi olla mielisairas, hän koki vain ettei tykkää työstään ja tahtoi miellyttää muita.
Helppoa oli ajatella hassusta ja ilkeästä ihmisestä pahaa, mutta hän oli hyvin käyttäytyvä ja miellyttävän oloinen.
[/quote]Mä en ymmärtänyt ollenkaan tätä viimeistä viestiä ja sen sanomaa..
Tämä on sellainen kaksipiippuinen juttu, kun toisaalta jos on sosiaalisia pelkoja niin ihmisten välttäminen voi vain pahentaa asiaa. Toisaalta kuitenkin ainakin itsestäni tuntuu liialliselta olla asiakaspalvelutyössä. Selvisin kyllä rankasta asiakaspalvelutyöstä hengissä ja kutakuinkin järjissäni, mutta voimille se todella otti. Tavallaan se kuitenkin vahvisti itsetuntoa, että selvisi siinä työssä, mutta silti tuntuu että asiakaspalvelu vaan ei sovi minulle ollenkaan. Vaikka omat sosiaaliset pelkoni ovat lopulta hyvin pienet eivätkä vaikuta arkeen millään tavalla -ellen tee sosiaalista työtä. Tehdastöissä olen viihtynyt hyvin, minua helpottaa heti jos ei tarvitse tehdä asiakastyötä. Kuitenkaan ei sellaista työtä olekaan, jossa ei voisi olla työkavereissa ilkeästi käyttäytyviä ihmisiä. Oikeastaan juuri niissä tehdashommissakin olen oppinut pitämään puoleni. En ole täysin erakkoluonne vaan tykkään tehdä töitä mieluummin tiimissä (tai ainakin niin että työkavereiden kanssa ollaan tekemisissä) verrattuna johonkin täysin yksinäiseen puurtamiseen.
Omalla kohdallani kultainen keskitie lienee paras. Eli ei asiakaspalvelutyötä mutta ei myöskään mitään erakkohommaa, joka todennäköisesti vain aiheuttaisi sosiaalista eristäytymistä.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:28"]
Pahinta mitä olen kokenut on dramaattisuus, kauhistunut ilme kaverin pärställä kun jouduimme kaksistaan työhön. Pitkän aikaa jankkasin noin kiltti ihminen ei voi olla mielisairas, hän koki vain ettei tykkää työstään ja tahtoi miellyttää muita.
Helppoa oli ajatella hassusta ja ilkeästä ihmisestä pahaa, mutta hän oli hyvin käyttäytyvä ja miellyttävän oloinen.
[/quote]Mä en ymmärtänyt ollenkaan tätä viimeistä viestiä ja sen sanomaa..
[/quote]
En mäkään.
Lyhyesti sanottuna minä siis suosittelisin miettimään, että olisiko kuitenkin hyvä myös opetella kestämään ilkeitä ihmisiä. Ainakin itselleni se on ollut todella tärkeä ja itsetuntoa vahvistava asia, kun olen oppinut myös puolustautumaan. Nuorempana ainut selviytymisstrategiani oli loputon miellyttäminen ja olin täysin aseeton ja hauras, jos joku siitä huolimatta keksi olla minulle inhottava. Silti en välttämättä hakeutuisi asiakaspalvelutyöhön, koska se vaan on liian sosiaalista ja kuluttavaa minulle, mutta myöskään täydellinen ilkeiden ihmisten välttäminen ei onnistu joten kannattaa myös yrittää opetella sitä miten selvitä ilkeän ihmisen kanssa.
68
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 22:39"]
Täällä yksi erityisherkkä ja epäsosiaalinen paniikkihäiriöinen miettii, mihin työhön kannattaisi opiskella, mikä olisi mahdollisimman vähän stressaava ja missä ei tarvisi olla tekemisissä ilkeitten työkavereitten kanssa? :( Toivon asiallisia vastauksia muilta vastaavanlaisilta ihmisiltä.
[/quote]
Ei missään nimessä ainakaan hoitoalalle, tai muuallekaan ns. suoraan "asiakaspalvelu"-ammattiin. Työtoverit + asiakkaat saattavat erittäin haastavia ja julmia herkän luonteen omaavalle. Lisäksi myös vahvasti kilpailuun perustuvat alat voivat olla ikäviä. Hallitsetko numeroita? Esimerkiksi palkanlaskijan työ? Kirjastoala voisi toinen, tosin töitä vähemmän. Tietysti ilkeitä työkavereita ja asiakkaita voi olla oikeastaan missä vain, mutta joitakin paikkoja voi kyllä varoa etukäteenkin.
Tsemppiä.
Olen luovan alan yrittäjä, joten voin valita niin työkaverit kuin asiakkaatkin. Se on yksi syy sille, miksi meillä työn laatu on parempaa kuin kilpailijoilla. Energia ei mene ankeuttajien ongelmakäyttäytymiseen.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:16"]
Minusta on sääli, jos herkät ihmiset eristäytyvät ilkeitä ihmisiä pelätessään. Eikö kuitenkin kannattaisi mennä terapiaan vahvistamaan herkkää psyykeä ja vapautumaan peloistaan? Jos käpertyy itseensä ja välttelee ihmisiä, jää monta kivaakin ihmistä kohtaamatta, ja pelot kasvavat aina vain suuremmiksi.
[/quote]Minä en pelkää ihmisiä. En vain siedä kieroa toimintaa johon ei saa otetta. Voin itse valita keiden ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Eikä minulle ole arvo kohtaamieni ihmisten lukumäärä vaan luonne. En tarvitse ylettömästi ihmisseuraa, ennemminkin uuvun porukoissa, kahden keskisissä tapaamisissa olen parhaimmillani ja sen jaksan, enemmän käy jo voimille.
En edes ole enää kiinnostunut ihmisistä ja uusiin tutustumisesta, en ymmärrä miksi pitäisi pelätä että huipputyypit menee sivu suun? Kun en sellaisia kaipaa. Olin jo lapsena aika erakko, en ujo enkä estynyt. Viihdyin vain parhaiten yksin.
[/quote]
Siinä onkin eroa, jos on yksinäinen ja erakko omasta tahdostaan kuin että eristäytyy siksi, että pelkää ilkeitä ihmisiä. Tai että antaa asian hallita elämäänsä ja vaikuttaa kaikkeen ammatinvalinnasta alkaen. Koska todella harvassa työssä voi täysin vältellä ihmisiä tai olla varma, että törmää vain kivoihin ihmisiin, on hyvin helposti pian työelämän ulkopuolella. Eikä siinäkään mitään, jos se on oma valinta, mutta jos ei ole, seurauksena on helposti masennus.
Minusta herkkyys on vain hyvä asia, mutta ihminen voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa (enkä tarkoita mitään kovuutta vaan sellaista sisäistä rauhaa ja itsensä hyväksymistä). Jos herkät jäävät neljän seinän sisälle, ilkeät "voittavat".
[/quote]
Pahinta mitä olen kokenut on dramaattisuus, kauhistunut ilme kaverin pärställä kun jouduimme kaksistaan työhön. Pitkän aikaa jankkasin noin kiltti ihminen ei voi olla mielisairas, hän koki vain ettei tykkää työstään ja tahtoi miellyttää muita.
Helppoa oli ajatella hassusta ja ilkeästä ihmisestä pahaa, mutta hän oli hyvin käyttäytyvä ja miellyttävän oloinen.
[/quote]Mä en ymmärtänyt ollenkaan tätä viimeistä viestiä ja sen sanomaa..
[/quote]
Kärsin työpaikkakiusaamisesta ja porukan kiltti tyttö laski miten päästä muiden suosioon. Ensin se nauratti "hänellä on pää pimentynyt", jatkuessaan uuvutti.
Porukan johtaja oli ilkeä ja hassu ulkonäöltään mutta kukaan ei uskaltanut moneen vuoteen olla tottelematta häntä.
Kaunis ja kiltti tyttö loukkasi eniten koska hänelle oli paha antaa takaisin, tarkoitin sitä.
Joko ymmärsitte.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 18:00"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:16"]
Minusta on sääli, jos herkät ihmiset eristäytyvät ilkeitä ihmisiä pelätessään. Eikö kuitenkin kannattaisi mennä terapiaan vahvistamaan herkkää psyykeä ja vapautumaan peloistaan? Jos käpertyy itseensä ja välttelee ihmisiä, jää monta kivaakin ihmistä kohtaamatta, ja pelot kasvavat aina vain suuremmiksi.
[/quote]Minä en pelkää ihmisiä. En vain siedä kieroa toimintaa johon ei saa otetta. Voin itse valita keiden ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Eikä minulle ole arvo kohtaamieni ihmisten lukumäärä vaan luonne. En tarvitse ylettömästi ihmisseuraa, ennemminkin uuvun porukoissa, kahden keskisissä tapaamisissa olen parhaimmillani ja sen jaksan, enemmän käy jo voimille.
En edes ole enää kiinnostunut ihmisistä ja uusiin tutustumisesta, en ymmärrä miksi pitäisi pelätä että huipputyypit menee sivu suun? Kun en sellaisia kaipaa. Olin jo lapsena aika erakko, en ujo enkä estynyt. Viihdyin vain parhaiten yksin.
[/quote]
Siinä onkin eroa, jos on yksinäinen ja erakko omasta tahdostaan kuin että eristäytyy siksi, että pelkää ilkeitä ihmisiä. Tai että antaa asian hallita elämäänsä ja vaikuttaa kaikkeen ammatinvalinnasta alkaen. Koska todella harvassa työssä voi täysin vältellä ihmisiä tai olla varma, että törmää vain kivoihin ihmisiin, on hyvin helposti pian työelämän ulkopuolella. Eikä siinäkään mitään, jos se on oma valinta, mutta jos ei ole, seurauksena on helposti masennus.
Minusta herkkyys on vain hyvä asia, mutta ihminen voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa (enkä tarkoita mitään kovuutta vaan sellaista sisäistä rauhaa ja itsensä hyväksymistä). Jos herkät jäävät neljän seinän sisälle, ilkeät "voittavat".
[/quote]
Pahinta mitä olen kokenut on dramaattisuus, kauhistunut ilme kaverin pärställä kun jouduimme kaksistaan työhön. Pitkän aikaa jankkasin noin kiltti ihminen ei voi olla mielisairas, hän koki vain ettei tykkää työstään ja tahtoi miellyttää muita.
Helppoa oli ajatella hassusta ja ilkeästä ihmisestä pahaa, mutta hän oli hyvin käyttäytyvä ja miellyttävän oloinen.
[/quote]Mä en ymmärtänyt ollenkaan tätä viimeistä viestiä ja sen sanomaa..
[/quote]
Kärsin työpaikkakiusaamisesta ja porukan kiltti tyttö laski miten päästä muiden suosioon. Ensin se nauratti "hänellä on pää pimentynyt", jatkuessaan uuvutti.
Porukan johtaja oli ilkeä ja hassu ulkonäöltään mutta kukaan ei uskaltanut moneen vuoteen olla tottelematta häntä.
Kaunis ja kiltti tyttö loukkasi eniten koska hänelle oli paha antaa takaisin, tarkoitin sitä.
Joko ymmärsitte.
[/quote]
Vähän enemmän ehkä joo, mutta en siltikään kunnolla. Jotenkin sekavaa.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 18:00"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:16"]
Minusta on sääli, jos herkät ihmiset eristäytyvät ilkeitä ihmisiä pelätessään. Eikö kuitenkin kannattaisi mennä terapiaan vahvistamaan herkkää psyykeä ja vapautumaan peloistaan? Jos käpertyy itseensä ja välttelee ihmisiä, jää monta kivaakin ihmistä kohtaamatta, ja pelot kasvavat aina vain suuremmiksi.
[/quote]Minä en pelkää ihmisiä. En vain siedä kieroa toimintaa johon ei saa otetta. Voin itse valita keiden ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä. Eikä minulle ole arvo kohtaamieni ihmisten lukumäärä vaan luonne. En tarvitse ylettömästi ihmisseuraa, ennemminkin uuvun porukoissa, kahden keskisissä tapaamisissa olen parhaimmillani ja sen jaksan, enemmän käy jo voimille.
En edes ole enää kiinnostunut ihmisistä ja uusiin tutustumisesta, en ymmärrä miksi pitäisi pelätä että huipputyypit menee sivu suun? Kun en sellaisia kaipaa. Olin jo lapsena aika erakko, en ujo enkä estynyt. Viihdyin vain parhaiten yksin.
[/quote]
Siinä onkin eroa, jos on yksinäinen ja erakko omasta tahdostaan kuin että eristäytyy siksi, että pelkää ilkeitä ihmisiä. Tai että antaa asian hallita elämäänsä ja vaikuttaa kaikkeen ammatinvalinnasta alkaen. Koska todella harvassa työssä voi täysin vältellä ihmisiä tai olla varma, että törmää vain kivoihin ihmisiin, on hyvin helposti pian työelämän ulkopuolella. Eikä siinäkään mitään, jos se on oma valinta, mutta jos ei ole, seurauksena on helposti masennus.
Minusta herkkyys on vain hyvä asia, mutta ihminen voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa (enkä tarkoita mitään kovuutta vaan sellaista sisäistä rauhaa ja itsensä hyväksymistä). Jos herkät jäävät neljän seinän sisälle, ilkeät "voittavat".
[/quote]
Pahinta mitä olen kokenut on dramaattisuus, kauhistunut ilme kaverin pärställä kun jouduimme kaksistaan työhön. Pitkän aikaa jankkasin noin kiltti ihminen ei voi olla mielisairas, hän koki vain ettei tykkää työstään ja tahtoi miellyttää muita.
Helppoa oli ajatella hassusta ja ilkeästä ihmisestä pahaa, mutta hän oli hyvin käyttäytyvä ja miellyttävän oloinen.
[/quote]Mä en ymmärtänyt ollenkaan tätä viimeistä viestiä ja sen sanomaa..
[/quote]
Kärsin työpaikkakiusaamisesta ja porukan kiltti tyttö laski miten päästä muiden suosioon. Ensin se nauratti "hänellä on pää pimentynyt", jatkuessaan uuvutti.
Porukan johtaja oli ilkeä ja hassu ulkonäöltään mutta kukaan ei uskaltanut moneen vuoteen olla tottelematta häntä.
Kaunis ja kiltti tyttö loukkasi eniten koska hänelle oli paha antaa takaisin, tarkoitin sitä.
Joko ymmärsitte.
[/quote]
Vähän enemmän ehkä joo, mutta en siltikään kunnolla. Jotenkin sekavaa.
[/quote]
Hän saattoi minut hämmennyksiin koska meni jotain ihmeellistä draamaa, mutta ei sanonut pahasti pelkästään tunnekuormaa. Pohdin josko hän on sairas, mutta oli vaikea mieltää sairaaksi koska pidimme hänestä muutoin. ????
Sanoisitko itse kaverille mielenterveysongelmasta helposti?
Oisko jollain vielä ideoita ap:n kysymykseen liittyen?
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 09:44"]
MInäkin pidän itseäni ihmisenä, joka ei kestä ilkeyttä, mutta olen sairaanhoitaja. Potilaiden kanssa ei tarvitse sellaista kestääkään ja heille päin saa jakaa omasta ihmisyydestään niin paljon kuin haluaa. Vaikeinta on, jos työyhteisöön tai esimieheksi sattuu tunnevammainen ihminen. Sellainen voi käydä heikkouksien kimppuun ja tehdä töihin lähdöstä vaikeaa.
[/quote]
Olen samalla alalla, en sh mutta vastaavaa, ja painin myös ongelman kanssa. Olen koko työelämäni vaihdellut työpaikkaa parin vuoden välein ja syynä ainoastaan se että joka paikassa aina joudun jonkun pilkkaamaksi ja kiusaamaksi. Se on kai mussa ikäänkuin kiinni se kiusatun leima, ei auta vaikka muutan jonnekin missä kukaan ei tiedä musta ennalta mitään. Olen siis jotenkin outo kai, en sovellu laumaan kai koska en kestä nöyryyttämistä. Jokin kumma juttu mussa on mikä aina huomataan mistä voi lytätä, en osaa nimetä tarkemmin. Nyt taas pari vuotta kasassa ja uutta katselen, pakko. Oma pää ei kestä työympäristöä enkä suostu päätymään työterveyshuollon mielenterveysasiakkaaksi. Mulla vaan alkaa olee jo kortit tyhjät kun olen vaihtanut työpaikkaa jo niin useasti, privaattipuoli ei palkkaa tässä taloudellisessa tilanteessa enää oikein ketään ja ikääkin mulla on jo 40, mikä saattaa vaikuttaa työnsaantiin. Toisaalta olen työpaikan saanut aina melko varmasti jos pääsen haastatteluun asti, ihmiset pitävät musta kyllä ja esimiesten kanssa mulla ei ikinä ongelmia suuremmin ole ollutkaan. Olen melko mutkaton, suora ja rehellinen, kova tekemään työtä. Esimiehet tykkää, kollegat kaikki ei. Aina ärsytän jotakuta ja se on aina sellainen "vahva" kiusaajatyyppi joka saa sitten minut kääntymään heikoksi, koska minä en taas, kuten sanottu, kestä kiusaamista ja pilkkaamista, en voi kertakaikkiaan edes ymmärtää sitä. Ongelma pysyy samana vaikka työympäristö vaihtuu, vika siis on minussa itsessäni jollain tavoin. En usko että pystyn enää tässä iässä syvintä sisintäni miksikään muuksi muuttamaan, pitäis vaan löytää työ missä ongelma eri toistuisi, missä saisin olla enemmän ihan itsekseni. Se olis ainoa tarkaisu, ja itsekseni viihdyn kyllä. Kohta olen itse 50, aion tehdä kaikkeni jotta en itse vieritä eteenpäin kaikkea kokemaani kiusaamista. Mielenkiintoista tässä kokonaisuudessa on kuitenkin se että kiusaaminen alkoi vasta työelämässä, lapsuudessa/nuoruudessa en muista sellaista ikinä kokeneeni.
[/quote]
Täällä kohtalotoveri. Tuo teksti voisi olla minun kirjoittamani. Minuakaan ei koskaan kiusattu lapsena tai nuorena, kaikki hässäkkä alkoi vasta työelämässä. Usein on niin, että työpaikalla on yksi ihminen, joka alkaa nokkia ja vittuilla. Vaikka muut työntekijät olisivat kivoja, saa tämä yksi ilkeä ihminen murennettua luottamuksen koko työryhmään ja tekee töihin lähtemisestä vaikeaa. Vapaa-aika kuluu murehtiessa ilkeitä sanoja ja miettiessä seuraavaa työpäivää. Olen myös vaihtanut työpaikkoja taajaan, mutta sama toistuu jokaisessa paikassa. Tosin olen työni tehnyt aina hoitoalalla, sehän on yksi pahimmista paikoista. Jokaikisessä työryhmässä on yksi kiusaaja, joka usein on vielä pomon suosikki. Paikkaa tulen vaihtamaan jatkossakin, en suostu jäämään paikkaan jossa kiusataan.
Mielelläni otan kanssa vastaan ideoita mihin kannattaisi suunnata!
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:09"]
Voi kun se olisikin noin yksinkertaista. Harva jaksaa vuodesta toiseen kiusaamista niin ettei ota itseensä. Ja luuletko tosiaan että niitä vääryyksiä noin vaan oikaistaan tai ettei sitä kukaan ole yrittänyt?
Oma osuutensa on niillä "hyvillä" tyypeillä työpaikalla jotka eivät ota kantaa = mahdollistavat kiusaamisen passiivisella hyväksymisellään kun pelkäävät joutuvansa itse siihen asemaan jos puolustavat heikompia.
Työpaikalla olisi kai tarkoitus tehdä töitä eikä käyttää energiaa selviytymiseen.
Jos yöt menee valvoen ja harrastukset ja kaikki jää kun pitää säästää voimat työssä selviämiseen niin parempi lähteä vaikka kuinka "ilkeät" voittaisivat.
[/quote]
Minä takerruin nyt tähän, vaikka tämä ei ap:ta autakaan.
Olen herkkä ja itkenyt monesti ilkeitä kommentteja. Olen työpaikalla, jossa on paljon ilkeitä ja sanavalmiita ihmisiä, klikkejä ja konflikteja ja olen pärjännyt, koska en ota puolia enkä puutu riitoihin vaan luovin välistä. Aina silloin tällöin myös minuun osuu, ja silloin en voi itkulleni mitään, mutta vuosien mittaan olen myös rohkaistunut ja osaan väistää taitavammin ja myös pitää hiukan puoliani (tosin silloinkin usein itkua nieleskellen).
On käsittämätöntä, että yllättäen minä olen vastuussa työpaikkani ikävästä tilanteesta tämän kommentin perusteella ja että juuri minulla pitäisi olla rohkeutta puuttua tilanteeseen. Ymmärrän, että olen hiljainen hyväksyjä mutta olen sitä juuri siksi että minulla ei ole voimia eikä rohkeutta eikä keinoja puuttua tilanteeseen. Työni on muuten mielekästä ja minulla on muutama aivan ihana kollega (luovijoita hekin) ja yhdessä meillä on hauskaa. Pitäisikö meidän lopettaa työssämme viihtyminen ja ruveta yhdeksi klikiksi tappelemaan niiden puolesta, jotka työn lopettavat eivätkä lähtijäisiksikään uskalla puhua suutaan puhtaaksi? Meidän on siellä työpaikalla oltava vuodesta toiseen tai valittava myös lähteminen. Olen muutaman kerran yrittänyt puhua tilanteesta esimiehelle, mutta kun herkkä olen, nin se on ollut sellaista itkua ja uikutusta vailla mitään lopputulosta muuten kuin että esimies epäilee kykyäni selviytyä työstäni. En rupea sellaiseen enkä taistele kenenkään taisteluja. Jos joku "viaton" osuu tulilinjalle, olen aina tukenut, juossut perässä vessaan ja kertonut, miten tuo ei ole hänen vikaansa. Näinhän meille on tullut tämä pieni luovijoiden ryhmä, jossa tuemme toisiamme ja autamme toisiamme selviytymään hyvin sanavalmiiden ja räjähdysherkkien ihmisten keskellä.
On todella paljon vaadittua, että joku toinen taistelee ne taistelut puolestasi. Miksi se toinen olisi yhtään rohkeampi tai kykenevämpi tähän kuin sinä itse? Maailma on pullollaan arkoja, herkkiä, pelokkaita ja ei-nii-sanavalmiita ihmisiä. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjäjtä sanavalmiiden, röyhkeiden ja itsetietoisten ihmisten kanssa. Siksi me luovimme.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:09"]
Voi kun se olisikin noin yksinkertaista. Harva jaksaa vuodesta toiseen kiusaamista niin ettei ota itseensä. Ja luuletko tosiaan että niitä vääryyksiä noin vaan oikaistaan tai ettei sitä kukaan ole yrittänyt?
Oma osuutensa on niillä "hyvillä" tyypeillä työpaikalla jotka eivät ota kantaa = mahdollistavat kiusaamisen passiivisella hyväksymisellään kun pelkäävät joutuvansa itse siihen asemaan jos puolustavat heikompia.
Työpaikalla olisi kai tarkoitus tehdä töitä eikä käyttää energiaa selviytymiseen.
Jos yöt menee valvoen ja harrastukset ja kaikki jää kun pitää säästää voimat työssä selviämiseen niin parempi lähteä vaikka kuinka "ilkeät" voittaisivat.
[/quote]
Minä takerruin nyt tähän, vaikka tämä ei ap:ta autakaan.
Olen herkkä ja itkenyt monesti ilkeitä kommentteja. Olen työpaikalla, jossa on paljon ilkeitä ja sanavalmiita ihmisiä, klikkejä ja konflikteja ja olen pärjännyt, koska en ota puolia enkä puutu riitoihin vaan luovin välistä. Aina silloin tällöin myös minuun osuu, ja silloin en voi itkulleni mitään, mutta vuosien mittaan olen myös rohkaistunut ja osaan väistää taitavammin ja myös pitää hiukan puoliani (tosin silloinkin usein itkua nieleskellen).
On käsittämätöntä, että yllättäen minä olen vastuussa työpaikkani ikävästä tilanteesta tämän kommentin perusteella ja että juuri minulla pitäisi olla rohkeutta puuttua tilanteeseen. Ymmärrän, että olen hiljainen hyväksyjä mutta olen sitä juuri siksi että minulla ei ole voimia eikä rohkeutta eikä keinoja puuttua tilanteeseen. Työni on muuten mielekästä ja minulla on muutama aivan ihana kollega (luovijoita hekin) ja yhdessä meillä on hauskaa. Pitäisikö meidän lopettaa työssämme viihtyminen ja ruveta yhdeksi klikiksi tappelemaan niiden puolesta, jotka työn lopettavat eivätkä lähtijäisiksikään uskalla puhua suutaan puhtaaksi? Meidän on siellä työpaikalla oltava vuodesta toiseen tai valittava myös lähteminen. Olen muutaman kerran yrittänyt puhua tilanteesta esimiehelle, mutta kun herkkä olen, nin se on ollut sellaista itkua ja uikutusta vailla mitään lopputulosta muuten kuin että esimies epäilee kykyäni selviytyä työstäni. En rupea sellaiseen enkä taistele kenenkään taisteluja. Jos joku "viaton" osuu tulilinjalle, olen aina tukenut, juossut perässä vessaan ja kertonut, miten tuo ei ole hänen vikaansa. Näinhän meille on tullut tämä pieni luovijoiden ryhmä, jossa tuemme toisiamme ja autamme toisiamme selviytymään hyvin sanavalmiiden ja räjähdysherkkien ihmisten keskellä.
On todella paljon vaadittua, että joku toinen taistelee ne taistelut puolestasi. Miksi se toinen olisi yhtään rohkeampi tai kykenevämpi tähän kuin sinä itse? Maailma on pullollaan arkoja, herkkiä, pelokkaita ja ei-nii-sanavalmiita ihmisiä. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjäjtä sanavalmiiden, röyhkeiden ja itsetietoisten ihmisten kanssa. Siksi me luovimme.
[/quote]
Juuri näin!!!!
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 09:43"]
Jos sinulla on hyvä kielipää, erilaisia käännösalan töitä voi tehdä freelancerina kotoa.
[/quote]
Ihan kiva, mutta pelkällä "hyvällä kielipäällä" ei käännösalalla pärjää. Lisäksi ala on niin surkeasti palkattu, että tuskin on kannattavaakaan, ainakaan sillä tahdilla, mitä amatööri pystyy käännöksiä tekemään. Sanoisitko jollekin, että "jos tiedät paljon sairauksista, voisit tehdä keikkaa freelancer-lääkärinä?"
Älä lähde ainakaan asiakaspalvelu ammattiin, esim. kaupan kassa.
Jotain omaehtoista. Missä olet hyvä?
Ei kannata mitään missä pitää olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. Ne on kaikista ilkeinpiä. En myöskään suosittele naisvoittoista alaa enkä sellaista, missä voisit olla miehiä parempi.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:59"]
Pahimmat kiusaamispaikat ovat tutkimusten mukaan seurakunnat ja opettajanhuoneet. Olin oikeasti hämmästynyt, kuin luin tilanteesta.
Olen työskennellyt vuosien ajan pankkien taustatehtävissä. Valtaosa ihmisistä oli mukavia ja kohteliaita.
Toisaalta minulla oli eläkeikäinen naispuolinen esimies. Hän sätti alaisiaan, ylisti itseään tauotta, juorusi ja vakoili muita ja kävi jopa käsiksi alaisiinsa. Kyse oli yksittäisestä, mielestäni häiriintynestä ihmisestä.
Onnistuisiko sinulta freelancer-lehtikirjoittaminen? :)
[/quote]Olen yksi täällä "valittaneista". Seurakunnillapa juurikin olin. Enkä ollut ainoa rääkätty.