Tyttöystävä alasti muiden miesten kanssa
Pitkään mietin, tohdinko tätä kirjoittaa. Ajattelin nyt kuitenkin jakaa, jos kuulisi, onko muilla samanlaisia kokemuksia. Tyttöystäväni on yliopistovaihdossa Saksassa. Hän on löytänyt vaihdossa hyviä uusia ystäviä, joiden kanssa ovat puuhanneet kaikenlaista. Lauantaina kun skypetettiin, niin tyttöystävä sanoi, että olivat tällä ystäväporukalla menossa läheiseen kylpylään päiväksi. Hän kertoi etukäteen, että kaikki saunat olisivat kylpylässä sekasaunoja ja että niissä ollaan alasti (ilmeisesti tavallista Saksassa). Kysyi, että haittaako se ajatuksena minua. Vastasin kieltävästi, vaikka tunsinkin vähän mustasukkaisuutta. En kuitenkaan siinä määrin, että haluaisin rajoittaa hänen menemisiään. Samaan aikaan erikoisella tavalla kiihotti. Tyttöystävä alasti muiden miesten edessä ilman seksuaalista ajatusta kenenkään osalta (ainakaan paperilla). Eikä itselläni mahdollisuutta olla mukana; minkälaisia katseita sulot ovat saaneet?
Ystäväporukka koostuu neljästä miehestä ja kahdesta naisesta. Sunnuntaina hän laittoi viestiä, että kylpyläreissu oli todella onnistunut kaikkien mielestä ja oli ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan. Enempää ko. aiheesta ei puhuttu. Olisi mukava kuulla, onko muilla kokemuksia, joissa oma puoliso on nakuillut toisen sukupuolen seurassa? Mitä ajatuksia se teissä on herättänyt? Tämä on suhteessani uusi asia itselle. Näin kaukosuhteessa tapaus on laittanut ajatukset myllertämään. Esim. että seuraavan kerran, kun menen käymään Saksassa lokakuussa, niin muutkin miehet huoneessa tietävät, mihin muotoon tyttöystäväni sheivaa. Huom. trollit älkää vaivautuko.
Kommentit (95)
Meillä avovaimo on ainakin kahdesti käynyt saunomassa toisten miesten kanssa, eikä kysellyt onko se minulle ok. Olivat menneet baari-illan jälkeen vähän vanhemman enonsa mökille kahdestaan saunomaan. Tämän enon vaimo sai tietää ja kertoi minulle myöhemmin. Tuli välirikko perheillemme. Toisella kertaa oli vaimo ystävänsä asunnolla juhlimassa ja naapurissa asuvat romanimiehet olivat saaneet naiseni mukaan taloyhtiön saunaan. On kyllä jäänyt vähän mielenpäälle nämä tapaukset....siis mitkä tullut minun tietoon. Itse ei varmasti hyväksyisi minun saunovan toisten naisten kanssa.
Kotimuna kirjoitti:
Meillä avovaimo on ainakin kahdesti käynyt saunomassa toisten miesten kanssa, eikä kysellyt onko se minulle ok. On kyllä jäänyt vähän mielenpäälle nämä tapaukset....siis mitkä tullut minun tietoon. Itse ei varmasti hyväksyisi minun saunovan toisten naisten kanssa.
Oletteko keskustelleet asiasta jälkikäteen? Onko avokki perustellut päätöksiään/nakuiluaan sinulle? Ja että antaa itselleen luvan, mutta ei sulle. Aika tossutetulta kuulostat, ja avokki ottaa samaan aikaan selänpesun vierailta, alastomilta miehiltä.
Avopuoliso oli tyttöjen reissulla muutama vuosi takaperin Espanjassa. Olivat uskaltautuneet (minulta kysymättä, vielä kuumempaa..) nakurannalle. Lähetti rannalta selällään maaten selfien saatteella ajelin kaikki pois, niin on siistimpää. Koko viikko tuli masturboitua kuvalle ja ajatukselle avokista miesten kuolattavana.
Vierailija kirjoitti:

näistä
Näistä tapahtumista kulunut jo aikaa. Yritin kyllä kysellä, mutta selvinpäin on niin vaitonainen, ihan kuin itsekkin häpeilisi hommiaan. Ei ole tullut tietooni muita miesten kanssa saunomisia, vaikka kaikki reissut ei ole ollut ihan viattomia. Kuitenkin nuo joskus tulee mieleen. Enonsa vaimon kanssa olen puhunut ja sanoo miehensä kiistävän että mitään olisi tapahtunut. Niin myös naiseni, vaikka enon vaimo oli ensin vahingossa kuullut ihan muuta. Kaikki laitetaan aina viinan piikkiin, sitä en ymmärrä...
Sekasauna Saksassa kylpylässä on ihan normihommaa, eikä siinä ole mitään kummallista. Että huoli pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä en tiedä oliko hän nähnyt jollain miespuolisella kaverillaan "big dealin", mutta sen tiedän, että kahteen otteeseen kävin paikan päällä, ja ainakin silloin pantiin useampi kerta päivässä.
Muuttuiko mustasukkaisuus kiihotukseksi/kilpailutilanteeksi? Ja siis mukava kuulla, että olette edelleen yhdessä. Tarkoitan, että panettiko sinua enemmän sen takia, että muut olivat nähneet tyttöystäväsi alasti. Pystyitkö kääntämään sen voimavaraksi? Nöyryyttää myöntää, mutta itseä kiihottaa oma tyty tällä hetkellä enemmän, kun hän on Saksassa ilman minua riisunut muiden miesten edessä. -Ap
No ehkä se lisäsi omalta puolelta näyttämisen halua, ja sitä halusi todellakin antaa parhaansa. Mutta ihan hyvin meillä meni keskenään, ja vaikutti siltä, että hänkin oli mielissään kun olin kyläilemässä. Oikeastaan kaikki meni niin kuin kotona, mitä nyt epäilyksiä herätti se, että tyttöystävän karvoitus oli kadonnut mystisesti ulkomailla, mutta muuten ei mitään ongelmaa. Sanoisin, että jollain kieroutuneella tavalla "kilpailutilanne" vain puski mua parempiin suorituksiin.
Olen perheen vanhin poika, joten minulle jäi lastenvahdin osa. Vanhempieni kesämökistä noin kilometrin päässä oli helsinkiläisellä pariskunnalla mökki. Pariskunnan ihastuttavaan, ystävälliseen rouvaan olin lapsenomaisella tavallani ihastunut, voisi ehkä jopa sanoa rakastunut. Joka kesä kerran tai pari vanhempani kutsuttiin tuolle mökille iltaa viettämään ja saunomaan. Meidät lapset jätettiin kotiin, minut lastenvahdiksi. Sama seuraavana kesänä, ja sitä seuraavana, ja yhä koveneva piina minulla. "Saunomaan", sehän tarkoitti, että siellä ollaan alasti. Tämä minunkin rouvani muiden mukana. Mitä kaikkea isäni näkeekään, kaiken sen, mistä minä jään paitsi. Voi sitä tuskaa, missä tuon pitkän illan kiemurtelin, murrosikää lähestyvä kiimainen pojankolli, aikuisten maailmaa hapuilevine fantasioineen.
Ensimmäinen kitkerän kiihottava kokemus oli, kun olin pitkään kärttänyt vaimoani ns johonkin eroottiseen parihierontaan. Ulkomailla ollessamme spottasin sellaisen paikan ja pikku viinipäissämme sainkin rouvan houkuteltua sinne. Olimme veretysten, häntä hieroi mies ja minua nainen. Ujostellen hän siinä nautti aluksi rentouttavasta hieronnasta täysin alasti minun vilkuillessa viereiseltä pediltä. Mustasukkaisuus nosti päätään aluksi, kun huomasin miten ne nännit nöpöttivät kun vieras mies häntä hyväili. Kunnes kuulin ensimmäistä kertaa sen kiihottumisesta tihentyneenhengityksen ja tutut voihkaisut...tajusin että siellä sormet käy sisällä. Sen jälkeen vaimoni antoi mennä ihan täysillä ja nautti olostaan, itsekin kiihotuin ihan äärimmilleen kun kuulin sen lähestyvn orgasmin tuomat huokaukset...hieronta päättyi kunnon yhdyntään heidän välillään ja minä laukesin naisen käsille. Aivan hullua ja niiiiiiiiin törkeän kiihottava kokemus ettei mitään järjellistä rajaa, Loppumatka naitiin kuin kanit ja vaimoa en ole niin kiihkoissaan aiemmin koskaan saanut pidellä.
Vierailija kirjoitti:
häntä hieroi mies ja minua nainen. Ujostellen hän siinä nautti aluksi rentouttavasta hieronnasta täysin alasti minun vilkuillessa viereiseltä pediltä. Mustasukkaisuus nosti päätään aluksi, kun huomasin miten ne nännit nöpöttivät kun vieras mies häntä hyväili. Kunnes kuulin ensimmäistä kertaa sen kiihottumisesta tihentyneenhengityksen ja tutut voihkaisut...tajusin että siellä sormet käy sisällä. Sen jälkeen vaimoni antoi mennä ihan täysillä ja nautti olostaan, itsekin kiihotuin ihan äärimmilleen kun kuulin sen lähestyvn orgasmin tuomat huokaukset...hieronta päättyi kunnon yhdyntään heidän välillään ja minä laukesin naisen käsille. Aivan hullua
Hullua todellakin!
Annat toisen äijän panna omaa vaimoasi!
Ja sinä se vain seuraat sitä vierestä!
Hullua todellakin!
Pienemmillä kesäfestareilla melkein kaikki saunoo alasti. Monia pariskuntia ja yksin olevia naisia. Joten aika monet tyttöystävät/vaimot tullu nähtyä alasti saunassa. Oma vaimo harvoin mukana mutta hän ei ikinä sanoisi alasti tuntemattomien kanssa.
Ennen lapsia kun vielä järjestettiin bileitä, niin silloin vaimokin vielä saunoi alasti sekasaunassa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki meni niin kuin kotona, mitä nyt epäilyksiä herätti se, että tyttöystävän karvoitus oli kadonnut mystisesti ulkomailla, mutta muuten ei mitään ongelmaa.
Minkä syyn vuoksi paljaaksi ajelu herätti epäilyksiä? Että oli tehnyt sen jollekulle muulle/toisen miehen pyynnöstä? Jäikö niukempi tyyli muuten vaihtoon Hollantiin?

Niin, sepä se. Muille tehty asia? Ennen vaihtoa oli aika runsaasti karvaa, mutta siellä ne hävisivät. Eivät kyllä tehneet comebackia Suomeen tultua, vaan ilman karvoja mennään yhä. :)

Voihan se olla että jos on kylpylässä käyty ja siellä kaikki muut ikäisensä naiset ja miehetkin on olleet karvattomia, niin on tullut itsekin mieleen ajella karvat.
Kyllä tässä nyt tulee ihan muut asiat mieleen, kuten kilpailuttaminen.
Nyt vain daamit riviin ja valitse se keneltä saat parhaimman tarjouksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki meni niin kuin kotona, mitä nyt epäilyksiä herätti se, että tyttöystävän karvoitus oli kadonnut mystisesti ulkomailla, mutta muuten ei mitään ongelmaa.
Minkä syyn vuoksi paljaaksi ajelu herätti epäilyksiä? Että oli tehnyt sen jollekulle muulle/toisen miehen pyynnöstä? Jäikö niukempi tyyli muuten vaihtoon Hollantiin?
Niin, sepä se. Muille tehty asia? Ennen vaihtoa oli aika runsaasti karvaa, mutta siellä ne hävisivät. Eivät kyllä tehneet comebackia Suomeen tultua, vaan ilman karvoja mennään yhä. :)
Todennäköisesti Stefan on saunan jälkeen tyttöystävältäsi pyytänyt, että tuota pillua olisi niiiin paljon mukavampi nuolla paljaana :)
Ainakin omalla vaimolla nuo on ainoat syyt. Joko muut miehen näkevät paljaan pillun tai vierasta on varmasti luvassa.
Vierailija kirjoitti:
Avopuoliso oli tyttöjen reissulla muutama vuosi takaperin Espanjassa. Olivat uskaltautuneet (minulta kysymättä, vielä kuumempaa..) nakurannalle. Lähetti rannalta selällään maaten selfien saatteella ajelin kaikki pois, niin on siistimpää. Koko viikko tuli masturboitua kuvalle ja ajatukselle avokista miesten kuolattavana.
Tuo oli tosi upeaa häneltä! Jatkoitteko kiusaamista tuossa hengessä yhtään pidemmälle? Todella kuumaa, tuollaisesta naisesta kannattaa pitää kiinni.

Pitipäs sattua. Minäkin olin samaan aikaan. Jos päivä oli tiistai, melko varmaan olimme samassa paikassa. Terv Piedro
M43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki meni niin kuin kotona, mitä nyt epäilyksiä herätti se, että tyttöystävän karvoitus oli kadonnut mystisesti ulkomailla, mutta muuten ei mitään ongelmaa.
Minkä syyn vuoksi paljaaksi ajelu herätti epäilyksiä? Että oli tehnyt sen jollekulle muulle/toisen miehen pyynnöstä? Jäikö niukempi tyyli muuten vaihtoon Hollantiin?
Niin, sepä se. Muille tehty asia? Ennen vaihtoa oli aika runsaasti karvaa, mutta siellä ne hävisivät. Eivät kyllä tehneet comebackia Suomeen tultua, vaan ilman karvoja mennään yhä. :)
Voihan se olla että jos on kylpylässä käyty ja siellä kaikki muut ikäisensä naiset ja miehetkin on olleet karvattomia, niin on tullut itsekin mieleen ajella karvat.
Joku kilpailuhenkisyys hänellä varmasti on ollut suhteessa muihin. Tietenkin sitä haluaa käyttää kaikki keinot jotka muillakin on käytössä, tämä on luullakseni ihan sisäänrakennettu ominaisuus. Ainakin naisilla. Yllytyshulluutta vielä vähän... Hankalinta on se, jos tämä ei kohdistu siihen omaan mieheen, vaan muiden huomio on parempaa.
Sama juttu täällä, jotenkin hieno fiilis kun toiset näkee alastoman puolisoni. Myöskin emäntää kiihottaa valtavasti, kun olen käynyt esim. kesäjuhlissa saunomassa naisten kanssa samaan aikaan. Kyselee sitten usein seksin aikana mitä mieltä olin kenenkin vartaloista, ja mitä haluaisin heidän kanssa tehdä, ja villintyy ihanasti kun kerron...