Lue keskustelun säännöt.
Laihdutuksessa suuri oivallus, nyt -15kg
07.11.2014 |
Olin siis ennen lohtusyöjä, elämäni koostui viikoista, jolloin söin kontrolloimattomasti kaikkea ja viikoista, jolloin laskin joka ikisen suupalan ja googlailin hulluna laihdutusvinkkejä ja onko tämä ja tämä hyvää syötävää ja listasin maanisesti omia syömisiä muiden arvosteltavaksi. Erään kituutusviikon jälkeen rupesin miettimään, että miksi ruoka on tällainen pakkomielle? Kun syön paljon, fantasioin siitä kuinka vielä laihdutan ja syödessäni vähän fantasioin siitä että kohta on herkkupäivä ja saa mättää ihan niin paljon kuin haluaa, palkintona. Miksi? Rupesin tarkkailemaan ihmisiä ympärilläni, heille ruoka ei ollut niin iso asia. Jos heillä oli nälkä, he söivät ja annoskooissa ja ruoka-aineissa riitti maalaisjärki. Tajusin, että kyttäämällä ja laskemalla vaivun vain ja ainoastaan epätoivoon, tuntuu kohtuuttomalta, kituutukselta ja kuitenkin mielessä on koko ajan vain ja ainoastaaan ruoka ja kuinka sitä ei saa syödä. Mitä jos en suhtautuisikaan ruokaan niin intensiivisesti? Voisinko jopa löysätä pipoa? Kokeilin aluksi ihan vain noudattamalla maalaisjärkeä sen sijaan että maanisesti surffailisin kaikki mahdolliset vinkit ja dieetit läpi. Jos oli nälkä, söin ja lopetin kun olin kylläinen. Jos vähän ajan päästä tuli uudestaan nälkä, niin päättelin kehoni olevan jotain vailla je keitin vaikka teetä. En enää alistunut nälkään, vaan kuuntelin kehoani ja kunnioitin sitä tosiasiaa, että ei se keho huvikseen mitään signaaleja laita, on joku syy. Minulla se oli se, että en syönyt tarpeeksi monipuolisesti. Lakkasin kohtelemasta ruokaa kuin se olisi jotakin polttoainetta kummoisempaa, aloin kohdella sitä kuin unta, huolehdin sen laadusta ja riittävyydestä mutta that's it, ruokaa tarvitsee vain kehoni, ei mieleni. Lopetin ruokaohjelmien katsomisen ja napostelemisen sijaan rupesin juomaan teetä, sokerilla jopa (laihdutusminäni olisi irvistänyt). Olin armollinen itselleni, jos tuli mätettyä vaikka jäätelöpurkki niin ok, ei se mitään, tänään näin, enkä yrittänyt kompensoida sitä nälkäkuurilla. Lopetin sen jatkuvan painosta stressaamisen ja siirsin energiani laihdutuksesta muuhun. Elämään tuli muuta ajateltavaa ja nälkä oli vain muutaman kerran päivässä tuleva vieras, ravitseva ateria kurkusta alas ja taas menoksi muihin, tärkeämpiin asioihin. Vaa'alla käynti vain jäi, ensin päiviksi, sitten viikoiksi. Kävin äsken puntarilla ja -15 kiloa. Ruoka ei käy mielessäni enää kuin satunnaisesti, olen siirtynyt mauista muihin ihaniin aistiärsykkeisiin kuten musiikkiin ja taiteeseen. Olo on vapautunut, yhtä vapautunut kun aikoinaan röökistä irti pääsemisen jälkeen.
En sano, että kaikille sopii tämä mutta halusin purkaa tämän helpotuksen tunteen, tuntuu että olen päässyt epäterveestä suhteesta eroon ja kai mun suhde ruokaan olikin aika Bad Romance. :) Lähinnä haluaisin tsempata sielunsiskoja (ja miksei veljiäkin). Ootte supernaisia (tai miehiä..), antakaa itsellenne tilaa hengittää vapaasti!
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 19:06"]
Hieno oivallus ja hyvä kirjoitus! Itsekin olen kokenut vastaavaa, neutraali suhtautuminen ja armollisuus toimivat.
[/quote] Nimenomaan. Ajattelen, että pakonomaisessa mätössä on pohjimmiltaan vain kyse itsesyytöksistä juontuvan ahdistuksen ja ahdistuksesta juontuvien itsesyytösten noidankehästä, keho huutaa ruokaa ja mieli herkkuja, koitat sanoa itselles että et jumalauta läski syö yhtä muruakaan enempää ja itsensä soimaaminen vain ajaa syvemmälle siihen kuiluun että olen paska, ihan sama, tässäpähän avaan sitten sen sipsipussin kun en muutakaan osaa kun olen niin tyhmä ja itsekuriton plösö. Kun suhtautumiseni muuttui ja otin tietoisesti armollisemman asenteen ja ajattelin ahmimisen jälkeen että ei se mitään, sattuuhan näitä niin tuntui kuin vanne olisi lähtenyt pään ympäriltä, tuli semmoinen vapautumisen tunne kun ruoka ei enää kontrolloinutkaan minua, itsetuntoni ja mielialani ei enää riippunut siitä mitä olin syönyt ja huomasin että vaihtoehdot eivät olekaan nälkäinen ja ahdistunut tai ahmivainen ja itseään vihaava. Syöminen ei enää tuonut sitä tyydytystä, koska hain aiemmin ahmimisella helpotusta yleensä vain ja ainoastaan ahdistukseeni, jonka lähde oli oma itseinhoni ja itseni soimaaminen koostani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 19:17"]
Nimenomaan. Ajattelen, että pakonomaisessa mätössä on pohjimmiltaan vain kyse itsesyytöksistä juontuvan ahdistuksen ja ahdistuksesta juontuvien itsesyytösten noidankehästä, keho huutaa ruokaa ja mieli herkkuja, koitat sanoa itselles että et jumalauta läski syö yhtä muruakaan enempää ja itsensä soimaaminen vain ajaa syvemmälle siihen kuiluun että olen paska, ihan sama, tässäpähän avaan sitten sen sipsipussin kun en muutakaan osaa kun olen niin tyhmä ja itsekuriton plösö. Kun suhtautumiseni muuttui ja otin tietoisesti armollisemman asenteen ja ajattelin ahmimisen jälkeen että ei se mitään, sattuuhan näitä niin tuntui kuin vanne olisi lähtenyt pään ympäriltä, tuli semmoinen vapautumisen tunne kun ruoka ei enää kontrolloinutkaan minua, itsetuntoni ja mielialani ei enää riippunut siitä mitä olin syönyt ja huomasin että vaihtoehdot eivät olekaan nälkäinen ja ahdistunut tai ahmivainen ja itseään vihaava. Syöminen ei enää tuonut sitä tyydytystä, koska hain aiemmin ahmimisella helpotusta yleensä vain ja ainoastaan ahdistukseeni, jonka lähde oli oma itseinhoni ja itseni soimaaminen koostani.
Ap
[/quote] Tää on niin totta. Oikeasti.
Sama huomio, itse laihduin myös muutaman kilon tuolla tavalla, että syön kun on nälkä (olen siis normaalipainoinen).alkutavoite oli muutama kilo mutta kalorien laskemisen jälkeen paino alkoi nousta :D hassua. Lopetin ruoan miettimisen ja laihduin. Sillon ku laskin kaloreita, huomasin että ajattelin ruokaa todella usein päivän aikana mitä en normaalisti tee.
Sama juttu täällä! Lopetin "elämäntapalaihduttamisen" ja johan rupesi kilot tippumaan. Kyllä on hyvä tunne, kun jää energiaa muuhunkin kuin ruoasta stressaamiseen!
Kuinka kauan meni, kun paino alkoi tippumaan? Minkä ikäinen olet? Itsellä koko ajan ruoka ja dieetit mielessä. Kun syö niin tulee epäonnistujan olo. Paino ei tipu vaan tasaiseen tahtiin nousee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nainen on asian ytimessä
T. Ravitsemusterapeutti
Minulla vähän samantyylinen kokemus, tungenpa ketjuun. :)
Aloitin laihdutuksen varmaan jo tuhannetta kertaa komealla lähtöpainolla. 3kg lähti viikossa(!) pelkästään sillä, että en syönyt makeaa iltaisin, tapa johon olin opetellut ihan huomaamattani...nyt kun syön ruokaa, katson että annoskoko pysyy kohtuullisena ja että lautasella on muutakin kuin pääruokaa. Oikeastaan niin helppoa. Kävelen päivittäin noin tunnin tai enemmänkin, tekee hyvää jaksamiselle, muttei varsinaisesti laihduta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 19:43"]
Kuinka kauan meni, kun paino alkoi tippumaan? Minkä ikäinen olet? Itsellä koko ajan ruoka ja dieetit mielessä. Kun syö niin tulee epäonnistujan olo. Paino ei tipu vaan tasaiseen tahtiin nousee.
[/quote] Olen 33-vuotias ja tää 15 kiloa on lähtenyt hiljalleen puolen vuoden aikana. En kuitenkaan tiedä kuinka kauan meni ennen kuin paino alkoi tippua, lopetin vaa'alla käymisen ja peilistä kyttäämisen. Joskus huomasin että vaatteet joita en ollut vähään aikaan pitänyt solahtivat päälle ja tuumailin että taidan olla vähän laihtunut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:38"]
Mieen alistaminen laihduttaa naista, kannattaa kokeilla!
[/quote] Jaa.
Ap
[/quote] Tyrskähdin. Mutta tosissaan Ap, hyvä tarina ja jotain mitä kaikkien ruoan kanssa painivien kannattaa pitää mielessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama oivallus. Ennen ajatukset pyöri jatkuvasti ruuassa. Nykyään kuuntelen kehoani, syön kun on nälkä jne. Enkä kiellä itseltäni mitään. Automaattisesti ihminen yleensä haluaa sitä mitä ei voi saada. Kannattaa tosiaan sallia itselleen kaikki. Siten herkuistakin häviää se kielletyn hedelmän houkutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö. Ei noin laihdu, ruoassa on kuitenkin paljon piilokaloreita jne. Pitää hankkia tietoa yms. kanssa, ei pelkkä maalaisjärki riitä. Sulla kävi vaan tuuri
Tää mamma koittaa tällä asenteella nyt. Herätti kyllä ajatuksia, ehkä tällä kertaa onnistun
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 14:50"]Höpö höpö. Ei noin laihdu, ruoassa on kuitenkin paljon piilokaloreita jne. Pitää hankkia tietoa yms. kanssa, ei pelkkä maalaisjärki riitä. Sulla kävi vaan tuuri
[/quote
Et ilmeisesti osannut lukea aloitusta?
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 15:13"]
Et ilmeisesti osannut lukea aloitusta?
[/quote] Luin kyllä. Joo oli hieno tarina mutta provo koska noin ei voi oikeasti laihtua ettei muka kiinnitä huomiota siihen mitä syö. Tuo on ryhävalasnaisten haaveilua että joku päivä voisi jopa laihtua vaikka mättää nakkiperunoita ja magnumin uutukaista purkkijätskiä naamaan niin paljon kun sielu sietää. Ja tää on totuus!
Minä olen joskus nuorena laihtunut myös ihan sillä, että olen syönyt kun on nälkä ja lopettanut, kun se nälkä on lähtenyt pois. Tuo edellyttää sitä, että syö hitaasti ja tunnustelee oloaan. Kyllä siinä nopeasti oppii huomaamaan ne merkit, jotka tarkoittavat, että nyt alkaa riittää. Ihmisen makunystyrätkin toimivat niin, että ne maistavat paremmin nälkäisenä ja kun nälkä alkaa olla tyydytetty, ruoka ei enää maistu niin hyvältä. Jos sitä syömistä jatkaa väkipakolla loputtomiin, lopulta sitä ruokaa ei maista enää ollenkaan.
Ja niin ihmeellinen on ihmiskeho, että tuolla systeemillä se alkoi aivan itsestään hinkua tiettyjä ruoka-aineita. Alkoi tehdä mieli salaatteja ja muita kasviksia, joita en aiemmin ollut kaivannut. Kun kuuntelee omaa kehoaan ja antaa sille sopivasti ravintoa, niin ne mieliteotkin suuntauvat niihin aineksiin, joita keho on vailla.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 14:50"]
Höpö höpö. Ei noin laihdu, ruoassa on kuitenkin paljon piilokaloreita jne. Pitää hankkia tietoa yms. kanssa, ei pelkkä maalaisjärki riitä. Sulla kävi vaan tuuri
[/quote]
Höpö höpö itsellesi. Laihtumisessa on kysymys siitä, että saa vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Laihduttamisessa puolestaan on monta muutakin ylitettävää lähinnä henkistä estettä.Ei siellä piilorasvoja ja sokereita ole, jos syö puhdasta ruokaa. Ja totta helvetissä eineksissä niitä löytyy ja jopa niitä saa syödä kohtuudella.
POintti on, että kun ei KOKO ajan ajattele syömistä ruokaa, syömättömyyttä, onko joku sallittua vai ei, näin stressitasot pysyvät alhaalla. Ja jos ajattelee ruokaa koko ajan, aiheuttaa se minulle valtavan halun syödä (oli nälkä tai ei). Sitten vielä se itsensä rankaiseminen epäonnistumisista.. Ei auta, minulla johti ahmimiseen. Elämäntapalaihdutuksella päästään korkeintaan jojoiluun, mutta ei muuhun. Ja jos järkeistämällä syömiskäyttäymisensä saa edes mielelleen rauhan niin elän näin mielummin vaikka en grammaakaan laihtuisi. Mutta onneksi on kiloja lähtenyt kymmenen (BMI 20.7)
Aaaaamen! Tätä minäkin tarvitsen. Alkuun on jo päästy ja olen tajunnut, että saan syödä koko loppuelämäni monta kertaa päivässä, eli sitä ruokaa ei ole pakko saada nyt. Kiitos tästä, yritän itsekin sisäistää tämän asian ihan todenteolla. Dieetit ja mässäily eivät ole hyvä yhdistelmä, opettelen rakastamaan elämää, enkä ruokaa. Vielä kun saisi miehelle saman ajatusmaailman.... Helpottaisi omaakin elämää kovasti kun toinen ei tuputa koko ajan. -.-