Saako vierailun perua väsymyksen takia? - tapaus anoppi suuttui
Itse olen kasvanut perheessä, jossa vanhemmat hoitivat yhteydenpidon omiin vanhempiinsa ja sukulaisiinsa. Toki nähdessä juteltiin puolin ja toisin, mutta ei äitini soitellut omalle anopilleen eikä isäni omallensa. Samaa linjaa olen halunnut noudattaa meidän perheessä, minä pidän yhteyttä omaan lapsuudenperheeseeni ja mies omaansa, vaikka yhteydenpito koskisi perheen yhteisiä asioita. Tämä on minulle tärkeää myös siksi, että molemmat itse saavat määritellä, minkä verran omaan lapsuudenperheeseen ollaan yhteydessä eikä asia kaadu vain toisen harteille.
Viimeisin loukkaantumisen aihe oli se, kun olimme sopineet anopin tulevan kylään päivänä x, jolloin olen vauvan kanssa yksin kotona ja mies on työmatkalla. Kyseistä päivää edeltävä yö oli aivan hirveä, vauva heräsi itkemään lukuisia kertoja yössä, vauva valvoi yöllä ja perheemme lemmikki piti meteliä koko yön (tämä ei siis ole meillä normaalia, vaikka vauvaperheessä usein huonosti nukutaankin). Olin valvotun yön jäljiltä aivan puhki ja laitoin työmatkalla olevalle miehelle yöllä viestin, että ilmoittaisi aamulla anopille, että ei sittenkään sovi tulla kylään, kun olen valvomisen takia todella väsynyt ja vauvan päivärytmi on sekaisin. Lähes nukkumattoman yön jälkeen en jaksanut kotona ketään vieraita, en olisi jaksanut edes kavereitani tai omaakaan äitiäni. Päivä menisi kotona lepäämistä yrittäen ja vauvan "sekalaisessa rytmissä". Vauvalla on lisäksi pahin vierastamisvaihe menossa, joten anopin vierailun aikana en olisi päässyt lepäämään, vaan olisin kuitenkin joutunut olemaan vauvan vieressä koko ajan ja seurustelemaan anopin kanssa rättiväsyneenä.
Anoppi loukkaantui tuosta vierailun perumisesta ja siitä, etten itse ilmoittanut asiasta ja ilmoittanut perumisesta aiemmin. Missä välissä olisi pitänyt ilmoittaa? Soittaa keskellä yötä tai laittaa silloin viestiä? En koskaan laita ihmisille viestiä yöllä tai soita, koska en halua herättää toista. Olisiko pitänyt aamulla herätä parin tunnin yöunilta soittamaan, että nyt ei sovi tulla? Onko väärin toimittu, kun koen, ettei meille sovi tulla silloin, kun takana on aivan hirveä yö, vauvalla on rytmi sekaisin ja itse olen todella väsynyt? Taustatietona se, että anoppi asuu tunnin päässä eikä ollut ehtinyt lähteä matkaan, kun tieto perumisesta tuli.
Eli kysymys: saako mielestäni vierailukutsun perua väsymyksen takia? Miksi/miksi ei?
ap
Kommentit (622)
Kyllä kuulostatte vaikealta porukalta. Miten voi olla, ettet pysty itse pitämään yhteyttä puolisosi vanhempiin? Ihmiset on niin ouotoja.
Anoppi on ehkä tehnyt paljon valmisteluja tapaamisen suhteen. Miettinyt ruuat ja kahvitukset. Hoitanut siivouksen ja kauniin kattauksen. Käyttänyt paljon aikaa ja rahaakin. Ymmärrän pettymyksen, olisit voinut ilmoittaa kauniisti itse.
Käyttäjä37570 kirjoitti:

AP:N KOTONA????
Suosittelen väsyneille ihmisille vapaampaa extempore visiittejä, niin että vauvan äiti ilmoittaa "tänään jaksan kyläilyä/kylällä.." ei siinä aina sen kummempaa tarvitse järjestellä. Jos vieraat asuvat lähistöllä niin sujuu hyvin. Ei elämä ole almanakka muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:

Niin, anopin luoksehan ap oli menossa????
Eihän muuten olisi tarvinnut miestä vaivata peruuttamisilla keskellä yötä.
Tuli vaan mieleeni jutteliko miehesi äitinsä kanssa ikäänkuin anteeksipyydellen: kun se mari nyt ei oikein jaksakaan ja kun se mari sitä ja tätä.....
Useimmiten on parempi hoitaa itse ikävätkin asiat ja jos pelottaa niin on aika kasvaa aikuiseksi jo sen oman lapsenkin takia. T anoppi!

Miksi anoppi olisi kasvattanut poikansa tuollaiseksi luuseriksi?
Aikuisuutta on luoda oma perhe, siihen selkeät säännöt ja pitää niistä kiinni. Vaikka kuinka olisi kusipäitä ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37570 kirjoitti:
Anoppi on ehkä tehnyt paljon valmisteluja tapaamisen suhteen. Miettinyt ruuat ja kahvitukset. Hoitanut siivouksen ja kauniin kattauksen. Käyttänyt paljon aikaa ja rahaakin. Ymmärrän pettymyksen, olisit voinut ilmoittaa kauniisti itse.
AP:N KOTONA????
Niin, anopin luoksehan ap oli menossa????
Eihän muuten olisi tarvinnut miestä vaivata peruuttamisilla keskellä yötä.
Lukutaito on aika oleellinen taito. Ei ollut ap menossa anopille, vaan anoppi oli tunkemassa ap:n luo.
Miehen tehtävä oli se tiedottaa ja kai se mieskin voi lapsensa takia yöllä valvoa.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen väsyneille ihmisille vapaampaa extempore visiittejä, niin että vauvan äiti ilmoittaa "tänään jaksan kyläilyä/kylällä.." ei siinä aina sen kummempaa tarvitse järjestellä. Jos vieraat asuvat lähistöllä niin sujuu hyvin. Ei elämä ole almanakka muutenkaan.
Nämä isovanhemmat tuppaa olemaan niitä, joilla on kalenteri buukattu vuodeksi. Ja ainakin minun äitini kokisi juurikin tuollaisen "hyppyyttämiseksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, etta tässä tapauksessa loukkaantuminen johtui siitä etta sai mutkan kautta tiedon ettei sinulle sovi. Mulla on kanssa sukulainen joka aina ilmoittaa lakeijansa kautta koska tulee tai menee ja mitä on nyt tällä kertaa vailla. Ei koskaan vaivaudu puhumaan suoraan, ikäänkuin kuin meikäläinen olisi palvelusväkeä tai B-luokan kansalainen. Perhana, että mua sututtaa se toiminta.
Sanoit , että teillä toimitaan näin etta mies hoitaa kontaktit. Minusta sinun kannattaisi nyt soittaa anopille henkilökohtaisesti ja pahoitella väärinkäsitystä eikä vain uhriutua. Puhukaa asia selväksi, ehkä anoppikin oli valmistautunut jotenkin tapaamiseen
Tai sitten antaa vain asian olla. Jos noin pienestä asiasta mielensä pahoittaa kuin siitä, että väsynyt äiti pyytää apua mieheltään viestin välittämiseen, niin eiköhän siitä pääse ajan kanssa yli ilman mitään anteeksipyytelyitä. Eikä ole mitään anteeksi pyydettävää, jos tämä on ollut vakiintunut tapa viestiä.
Mielestäni on lapsellista uhriutua. Anoppikin on kasvattanut ainakin yhden lapsen eli poikansa joten eiköhän tiedä mitä yövalvomiset ovat käytännössä. Ihmissuhteet nyt vain on parasta hoitaa henkilökohtaisesti ja mielellään kasvotusten. Nyt kaivetaan jo poteroa asemasotaa varten ja pyydetään random keskustelupalstalaisilta tukea. Tulee olemaan rankka elämä päiväkodin, koulun, työn ja muun yhteiskunnan kanssa siinä vaiheessa kun mies ei enää menoa jaksa seurata ja päätäsi silitellä
Mies hoitaa sukunsa, vaimo hoitaa oman sukunsa.
Se ei ole uhriutumista tai pään silittelyä, hölmö! Vaam ainoa järkevä työnjako.
Jos anoppi riehuu ja räyhää mitättömiä, sekin on miehen ongelma. Miehen takiahan se anoppi ap:n riesana on.
Anoppi on sen miehen synnyttänyt ja kasvattanut mieheksi.
Osa kasvattaa vain pojaksi ja aikuistuminen ottaa sitten lujille sekä pojalle että äidille
Et ole siis anopin kanssa alkujaankaan puheväleissä, kun et voi itse soittaa?
Kaikki viestit menee paremmin perille kun ne itse välittää. Mistä edes tiedät mitä miehesi on anopille sanonut? "No kun toi muija on taas sekasin, niin parempi jos et tuu..."
Vierailija kirjoitti:
Tuli vaan mieleeni jutteliko miehesi äitinsä kanssa ikäänkuin anteeksipyydellen: kun se mari nyt ei oikein jaksakaan ja kun se mari sitä ja tätä.....
Useimmiten on parempi hoitaa itse ikävätkin asiat ja jos pelottaa niin on aika kasvaa aikuiseksi jo sen oman lapsenkin takia. T anoppi!
Toi taisi tulla ap:n anopilta! Vai paljonko näitä on? Tiedoksi, että pikkuvauvat vaativat usein häntä yksin hoitavalta vanhemmalta ihan kaikki voimavarat. Jos tämä äiti ei nyt univajeessa jaksanut olla anopin kanssa tekemisissä (sen lisäksi, että tämä on perheen käytöntö), niin on anopin aika kasvaa aikuiseksi ja tajuta, että pikkuvauva tarvitsee nyt enemmän huomiota kuin hän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37570 kirjoitti:
Anoppi on ehkä tehnyt paljon valmisteluja tapaamisen suhteen. Miettinyt ruuat ja kahvitukset. Hoitanut siivouksen ja kauniin kattauksen. Käyttänyt paljon aikaa ja rahaakin. Ymmärrän pettymyksen, olisit voinut ilmoittaa kauniisti itse.
AP:N KOTONA????
Niin, anopin luoksehan ap oli menossa????
Eihän muuten olisi tarvinnut miestä vaivata peruuttamisilla keskellä yötä.
Niin että ap:n aloituksesta kohdat "Viimeisin loukkaantumisen aihe oli se, kun olimme sopineet anopin tulevan kylään päivänä x, jolloin olen vauvan kanssa yksin kotona ja mies on työmatkalla." ja "Lähes nukkumattoman yön jälkeen en jaksanut kotona ketään vieraita, en olisi jaksanut edes kavereitani tai omaakaan äitiäni." eivät mielestäsi sisällä sitä informaatiota, että anoppi olisi tulossa ap:n luokse?
Ja mitä logiikkaa siinä on, että tuosta miehen toimimisesta välikätenä anopille peruutuksesta ilmoitettaessa voisi päätellä, kummassa paikassa vierailun oli tarkoitus tapahtua??
Ei jumaliste! Aikuiset ihmiset haukkuvat pään yli ja ohi päiväkaupalla. Soita nyt jo sille anopille ja sovi tapaaminen. Kuolisitko jos tekisit aloitteen asiassa?
Vierailija kirjoitti:
Ei jumaliste! Aikuiset ihmiset haukkuvat pään yli ja ohi päiväkaupalla. Soita nyt jo sille anopille ja sovi tapaaminen. Kuolisitko jos tekisit aloitteen asiassa?
MIKSI? Anoppihan se väärässä oli. Ja ap:n mies hoitaa yhteydenpidon anoppiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin monet muut eli tottakai voi perua mutta kieltämättä outoa nuo teidän perhekuviot...kyllähän anoppi on miehesi kautta sinunkin perhettäsi halusitko tai et niinkuin miehesi on äitisi perhettä. Et kyennyt itse perumaan ! Aivan käsittämätöntä ja ilkeetäkin
Ei ole. Kumpikaan mummo ei ole perhettä. Sukua. Miehen äiti miehen ja vaimon äiti vaimon.
Jos sun äiti ei oo sun perhettä, niin ootko sinä äitis perhettä? Onko lapses sun perhettä? Milloin se lakkaa olemasta sun perhettä? MIlloin sinä lakkaat olemasta lapsesi perhettä?

Kun mies ja nainen muuttaa yhteen, avioituu ja saa lapsia, he on silloin oma perheensä. Mummot, kälyt jne ei kuulu siihen perheeseen.
Äitini ei ole minun perhettäni, eikä lapsenikaan enää kun hän on tehnyt tuon mitä yllä kuvataan. Ja sitä ennenkin asuu omillaan ja esimerkiksi laittaa omat joulukorttinsa, enäk minä enää kuittaile häntä minnekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. Ite olisin kans vaan sanonut anopille, että oon kuoleman väsynyt, ja vihjannu että saa hoitaa vauvaa, sillä aikaa kun nukun..
Aloituksessa luki, että vauva vierasti. Eli ei ollut vauvan kannalta hyvä hetki jättää anopille hoidettavaksi ilman vanhempia.
Tottakai se vierastaa kun ei vielä pysty itsenäisesti pitämään yhteyttä itselleen rakkaisiin ihmisiin.
Helpompaa olisi kun vanhemmat pitäisivät yhteyttä myös silloin kun on vähän väsyttää, ymmärrän niin anoppia.
Anopit jäähylle. Vaadimme.