Saako vierailun perua väsymyksen takia? - tapaus anoppi suuttui
Itse olen kasvanut perheessä, jossa vanhemmat hoitivat yhteydenpidon omiin vanhempiinsa ja sukulaisiinsa. Toki nähdessä juteltiin puolin ja toisin, mutta ei äitini soitellut omalle anopilleen eikä isäni omallensa. Samaa linjaa olen halunnut noudattaa meidän perheessä, minä pidän yhteyttä omaan lapsuudenperheeseeni ja mies omaansa, vaikka yhteydenpito koskisi perheen yhteisiä asioita. Tämä on minulle tärkeää myös siksi, että molemmat itse saavat määritellä, minkä verran omaan lapsuudenperheeseen ollaan yhteydessä eikä asia kaadu vain toisen harteille.
Viimeisin loukkaantumisen aihe oli se, kun olimme sopineet anopin tulevan kylään päivänä x, jolloin olen vauvan kanssa yksin kotona ja mies on työmatkalla. Kyseistä päivää edeltävä yö oli aivan hirveä, vauva heräsi itkemään lukuisia kertoja yössä, vauva valvoi yöllä ja perheemme lemmikki piti meteliä koko yön (tämä ei siis ole meillä normaalia, vaikka vauvaperheessä usein huonosti nukutaankin). Olin valvotun yön jäljiltä aivan puhki ja laitoin työmatkalla olevalle miehelle yöllä viestin, että ilmoittaisi aamulla anopille, että ei sittenkään sovi tulla kylään, kun olen valvomisen takia todella väsynyt ja vauvan päivärytmi on sekaisin. Lähes nukkumattoman yön jälkeen en jaksanut kotona ketään vieraita, en olisi jaksanut edes kavereitani tai omaakaan äitiäni. Päivä menisi kotona lepäämistä yrittäen ja vauvan "sekalaisessa rytmissä". Vauvalla on lisäksi pahin vierastamisvaihe menossa, joten anopin vierailun aikana en olisi päässyt lepäämään, vaan olisin kuitenkin joutunut olemaan vauvan vieressä koko ajan ja seurustelemaan anopin kanssa rättiväsyneenä.
Anoppi loukkaantui tuosta vierailun perumisesta ja siitä, etten itse ilmoittanut asiasta ja ilmoittanut perumisesta aiemmin. Missä välissä olisi pitänyt ilmoittaa? Soittaa keskellä yötä tai laittaa silloin viestiä? En koskaan laita ihmisille viestiä yöllä tai soita, koska en halua herättää toista. Olisiko pitänyt aamulla herätä parin tunnin yöunilta soittamaan, että nyt ei sovi tulla? Onko väärin toimittu, kun koen, ettei meille sovi tulla silloin, kun takana on aivan hirveä yö, vauvalla on rytmi sekaisin ja itse olen todella väsynyt? Taustatietona se, että anoppi asuu tunnin päässä eikä ollut ehtinyt lähteä matkaan, kun tieto perumisesta tuli.
Eli kysymys: saako mielestäni vierailukutsun perua väsymyksen takia? Miksi/miksi ei?
ap
Kommentit (622)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, etta tässä tapauksessa loukkaantuminen johtui siitä etta sai mutkan kautta tiedon ettei sinulle sovi. Mulla on kanssa sukulainen joka aina ilmoittaa lakeijansa kautta koska tulee tai menee ja mitä on nyt tällä kertaa vailla. Ei koskaan vaivaudu puhumaan suoraan, ikäänkuin kuin meikäläinen olisi palvelusväkeä tai B-luokan kansalainen. Perhana, että mua sututtaa se toiminta.
Sanoit , että teillä toimitaan näin etta mies hoitaa kontaktit. Minusta sinun kannattaisi nyt soittaa anopille henkilökohtaisesti ja pahoitella väärinkäsitystä eikä vain uhriutua. Puhukaa asia selväksi, ehkä anoppikin oli valmistautunut jotenkin tapaamiseen
Mitä väärinkäsitystä???? Jos anoppi vetää syyttä herneen nenään, ei se mikään väärinkäsitys ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt näitä jotka soittelevat välikäsien kautta, ihan kuin joku olisi holhouksessa tai lapsen tasolla, joka ei osaa/saa päättää asioita.
Mun käly on juuri ap. kaltainen ja mieheni suvulla oli tuo tapa, jota edelleen inhoan, miksi aikuiset ihmiset voi itse päättää asioita.
Oltiin lähes eron partaalla, jos kälyllä tai muun muehen suvun jäsenillä oli asiaa minulle, hän soitti miehelleni. Huvittavaa oli, kun hän halusi minun lähtevän teatteriin tai vaikka lenkille, hän soitti miehelle ja kysyi lupaa voisinko lähteä.
En yhtään ihmettele, jos anoppi on suuttunut, jos on yhtään tasa-arvoa kannattava nykynainen.
Ja eniten huolestuttaa, millaisen asenteen ja mallin antavat lapsilleen, erityisesti tyttölapsille.
Minusta systeemi on selkeä ja reilu. Vastuu yhteydenpidosta on sillä, jolle se kuuluu.
Yhteydenpitoa on myös se, että miniä ja anoppi tapaavat. Eihän miniä ja anoppi voi edes puhua mistään, jos kerran taustalla on ajatus, että vastuu tapaamisesta on vain miehellä. Mitä jos miniän laittama tee tai kahvi maistuukin pahalta? Soitetaanko silloinkin työmatkalla olevalle miehelle ja kysytään kuinka nyt toimitaan ja korvataan anopille aiheutettu mielipaha?
No sitten ei varmaan anopin ollenkaan kannata sinne tunkea, jos noin vaikeaa on.
Ja jos jokin ei maistu, aikuinen (oletettavasti vaihdevuotinen riesakin slelaiseksi lasketaan) osaa pitää mölyt mahassaan.
Olen monessa some-ryhmässä.
Virkkuuryhmässä mummo postittelee kuvia "mummon kullasta" ja kysyy milloin mummon kullalle pitäisi opettaa mitäkin virkkuuta ja loukkaantuu verisesti, kun saa ohjeeksi että kysyisi lapsen vnahemmilta.
Mökkiryhmä on täynnä eri tavoin vajavaisesti vaatetettuja mummon kultia. Uimassa jne. Pahimmillaan heitä on kuvattu nukkuvina. Näitä riittää ja riittää.
Piharyhmissä mummon kullat on taas vajavaisesti vaatetettuina milloin missäkin pihan kolkassa.
Ja leipomisryhmissä sama juttu, ja sisustusryhmissä jne.
Ihan turha uhriutua, että "eikö mitään saa tehdä". Kyllä minä ainakin vetäisin aikamoisen palkokasvin takaraivoon jos mun lasten lähikuvat ilmestyisi someen niin että he nukkuu! Ei todellakaan ole siis ainakaan lapsilta kysytty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, etta tässä tapauksessa loukkaantuminen johtui siitä etta sai mutkan kautta tiedon ettei sinulle sovi. Mulla on kanssa sukulainen joka aina ilmoittaa lakeijansa kautta koska tulee tai menee ja mitä on nyt tällä kertaa vailla. Ei koskaan vaivaudu puhumaan suoraan, ikäänkuin kuin meikäläinen olisi palvelusväkeä tai B-luokan kansalainen. Perhana, että mua sututtaa se toiminta.
Sanoit , että teillä toimitaan näin etta mies hoitaa kontaktit. Minusta sinun kannattaisi nyt soittaa anopille henkilökohtaisesti ja pahoitella väärinkäsitystä eikä vain uhriutua. Puhukaa asia selväksi, ehkä anoppikin oli valmistautunut jotenkin tapaamiseen
Tai sitten antaa vain asian olla. Jos noin pienestä asiasta mielensä pahoittaa kuin siitä, että väsynyt äiti pyytää apua mieheltään viestin välittämiseen, niin eiköhän siitä pääse ajan kanssa yli ilman mitään anteeksipyytelyitä. Eikä ole mitään anteeksi pyydettävää, jos tämä on ollut vakiintunut tapa viestiä.
Mielestäni on lapsellista uhriutua. Anoppikin on kasvattanut ainakin yhden lapsen eli poikansa joten eiköhän tiedä mitä yövalvomiset ovat käytännössä. Ihmissuhteet nyt vain on parasta hoitaa henkilökohtaisesti ja mielellään kasvotusten. Nyt kaivetaan jo poteroa asemasotaa varten ja pyydetään random keskustelupalstalaisilta tukea. Tulee olemaan rankka elämä päiväkodin, koulun, työn ja muun yhteiskunnan kanssa siinä vaiheessa kun mies ei enää menoa jaksa seurata ja päätäsi silitellä

Mies hoitaa sukunsa, vaimo hoitaa oman sukunsa.
Se ei ole uhriutumista tai pään silittelyä, hölmö! Vaam ainoa järkevä työnjako.
Jos anoppi riehuu ja räyhää mitättömiä, sekin on miehen ongelma. Miehen takiahan se anoppi ap:n riesana on.

Ihmissuhteet pitää hoitaa kasvotusten ja henk koht mutta se anoppi saa haukkua ap:n selän takana ja kierrättää mielipahansa poikansa kaurta?

Ihmissuhteet hoitaa kukin tavallaan. Joskus on parempi hoitaa välikäden kautta, esim. puolison rasittavat sukulaiset, jotka eivät ole mihinkään tyytyväisiä ja vaativat kohtuuttomia. Tai sitten hoitaa ihmissuhde katkaisemalla välit, kuten minä myrkylliseen äitini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se anoppi on edes tulossa kylään jos mies ei ole kotona?
Olisin kyllä itse perunut tuossa tapauksessa.
Tai kärvistellyt sen parin tunnin kahvittelun sitten.
Miksei anoppi voi tulla katsomaan miniää ja vauvaa ilman miehen läsnäoloa?
Se on miehen sukulainen. Miksi se tulisi kylään jos mies ei ole paikalla?
Hän on vauvan isoäiti.
Mä olisin pidtänyt vauvan ja anopin parin tunnin lenkille ulos ja nukkunut sillä aikaa. Keittänyt sit kahvit, anoppi ois voinut tuoda pullat. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Ja ei anopille tarvitse olla siistiä kotia tai kammata edes tukkaa. Perhettähän se on, kuin oma äiti. Ainakin mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, etta tässä tapauksessa loukkaantuminen johtui siitä etta sai mutkan kautta tiedon ettei sinulle sovi. Mulla on kanssa sukulainen joka aina ilmoittaa lakeijansa kautta koska tulee tai menee ja mitä on nyt tällä kertaa vailla. Ei koskaan vaivaudu puhumaan suoraan, ikäänkuin kuin meikäläinen olisi palvelusväkeä tai B-luokan kansalainen. Perhana, että mua sututtaa se toiminta.
Sanoit , että teillä toimitaan näin etta mies hoitaa kontaktit. Minusta sinun kannattaisi nyt soittaa anopille henkilökohtaisesti ja pahoitella väärinkäsitystä eikä vain uhriutua. Puhukaa asia selväksi, ehkä anoppikin oli valmistautunut jotenkin tapaamiseen
Tai sitten antaa vain asian olla. Jos noin pienestä asiasta mielensä pahoittaa kuin siitä, että väsynyt äiti pyytää apua mieheltään viestin välittämiseen, niin eiköhän siitä pääse ajan kanssa yli ilman mitään anteeksipyytelyitä. Eikä ole mitään anteeksi pyydettävää, jos tämä on ollut vakiintunut tapa viestiä.
Mielestäni on lapsellista uhriutua. Anoppikin on kasvattanut ainakin yhden lapsen eli poikansa joten eiköhän tiedä mitä yövalvomiset ovat käytännössä. Ihmissuhteet nyt vain on parasta hoitaa henkilökohtaisesti ja mielellään kasvotusten. Nyt kaivetaan jo poteroa asemasotaa varten ja pyydetään random keskustelupalstalaisilta tukea. Tulee olemaan rankka elämä päiväkodin, koulun, työn ja muun yhteiskunnan kanssa siinä vaiheessa kun mies ei enää menoa jaksa seurata ja päätäsi silitellä
Mies hoitaa sukunsa, vaimo hoitaa oman sukunsa.
Se ei ole uhriutumista tai pään silittelyä, hölmö! Vaam ainoa järkevä työnjako.
Jos anoppi riehuu ja räyhää mitättömiä, sekin on miehen ongelma. Miehen takiahan se anoppi ap:n riesana on.
Anoppi on sen miehen synnyttänyt ja kasvattanut mieheksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, etta tässä tapauksessa loukkaantuminen johtui siitä etta sai mutkan kautta tiedon ettei sinulle sovi. Mulla on kanssa sukulainen joka aina ilmoittaa lakeijansa kautta koska tulee tai menee ja mitä on nyt tällä kertaa vailla. Ei koskaan vaivaudu puhumaan suoraan, ikäänkuin kuin meikäläinen olisi palvelusväkeä tai B-luokan kansalainen. Perhana, että mua sututtaa se toiminta.
Sanoit , että teillä toimitaan näin etta mies hoitaa kontaktit. Minusta sinun kannattaisi nyt soittaa anopille henkilökohtaisesti ja pahoitella väärinkäsitystä eikä vain uhriutua. Puhukaa asia selväksi, ehkä anoppikin oli valmistautunut jotenkin tapaamiseen
Tai sitten antaa vain asian olla. Jos noin pienestä asiasta mielensä pahoittaa kuin siitä, että väsynyt äiti pyytää apua mieheltään viestin välittämiseen, niin eiköhän siitä pääse ajan kanssa yli ilman mitään anteeksipyytelyitä. Eikä ole mitään anteeksi pyydettävää, jos tämä on ollut vakiintunut tapa viestiä.
Mielestäni on lapsellista uhriutua. Anoppikin on kasvattanut ainakin yhden lapsen eli poikansa joten eiköhän tiedä mitä yövalvomiset ovat käytännössä. Ihmissuhteet nyt vain on parasta hoitaa henkilökohtaisesti ja mielellään kasvotusten. Nyt kaivetaan jo poteroa asemasotaa varten ja pyydetään random keskustelupalstalaisilta tukea. Tulee olemaan rankka elämä päiväkodin, koulun, työn ja muun yhteiskunnan kanssa siinä vaiheessa kun mies ei enää menoa jaksa seurata ja päätäsi silitellä
Ihmissuhteet pitää hoitaa kasvotusten ja henk koht mutta se anoppi saa haukkua ap:n selän takana ja kierrättää mielipahansa poikansa kaurta?
Pakkohan se on kun AP lapsuuden kodin oudot käytöstavat ja sisäänpäin kääntyminen on ainoa oikea tapa myös AP ja miehensä kodissa. Sitten Ap vie pikkuperheessä Italiaan lomalle ja ihailee siellä kuinka sosiaalisia ja ihania ihmisiä siellä asuu, niillä kun ei ole kuin omia äitiliinejä ja ihania muitakin omia sukulaisia, ei miehen vai miten se menee.
Vierailija kirjoitti:
Olen monessa some-ryhmässä.
Virkkuuryhmässä mummo postittelee kuvia "mummon kullasta" ja kysyy milloin mummon kullalle pitäisi opettaa mitäkin virkkuuta ja loukkaantuu verisesti, kun saa ohjeeksi että kysyisi lapsen vnahemmilta.
Mökkiryhmä on täynnä eri tavoin vajavaisesti vaatetettuja mummon kultia. Uimassa jne. Pahimmillaan heitä on kuvattu nukkuvina. Näitä riittää ja riittää.
Piharyhmissä mummon kullat on taas vajavaisesti vaatetettuina milloin missäkin pihan kolkassa.
Ja leipomisryhmissä sama juttu, ja sisustusryhmissä jne.
Ihan turha uhriutua, että "eikö mitään saa tehdä". Kyllä minä ainakin vetäisin aikamoisen palkokasvin takaraivoon jos mun lasten lähikuvat ilmestyisi someen niin että he nukkuu! Ei todellakaan ole siis ainakaan lapsilta kysytty.
Vähän eri asia kun anopille puhuminen.
Vierailija kirjoitti:
No en olisi perunut. Anoppi olisi hoitanut vauvaa ja mä olisin nukkunut.
Sama varmaan monessa perheessä. Ite olisin kans vaan sanonut anopille, että oon kuoleman väsynyt, ja vihjannu että saa hoitaa vauvaa, sillä aikaa kun nukun. Luultavasti anoppikin tuli kylään vauvan takia, eikä sinun höpinöitä kuuntelemaan.
Miksi nykyään kaikenlaisia laiskoja peliriippuvaisia hyysätään? Ei ole tekosyy väsymys ei ole teko syy noin läpi nökyvöt meri selitykset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. Ite olisin kans vaan sanonut anopille, että oon kuoleman väsynyt, ja vihjannu että saa hoitaa vauvaa, sillä aikaa kun nukun..
Aloituksessa luki, että vauva vierasti. Eli ei ollut vauvan kannalta hyvä hetki jättää anopille hoidettavaksi ilman vanhempia.
Saa perua mutta olisin kyllä itse laittanut viestin vaikka sitten yöllä ja selittänyt syyt siinä.
Saa ja pitääkin perua, kun siltä tuntuu. Anopin ihan turha suuttua. Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se anoppi on edes tulossa kylään jos mies ei ole kotona?
Olisin kyllä itse perunut tuossa tapauksessa.
Tai kärvistellyt sen parin tunnin kahvittelun sitten.
Miksei anoppi voi tulla katsomaan miniää ja vauvaa ilman miehen läsnäoloa?
Se on miehen sukulainen. Miksi se tulisi kylään jos mies ei ole paikalla?
Hän on vauvan isoäiti.
Miksi hän tulee kylään kun hänen poikansa ei ole paikalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monessa some-ryhmässä.
Virkkuuryhmässä mummo postittelee kuvia "mummon kullasta" ja kysyy milloin mummon kullalle pitäisi opettaa mitäkin virkkuuta ja loukkaantuu verisesti, kun saa ohjeeksi että kysyisi lapsen vnahemmilta.
Mökkiryhmä on täynnä eri tavoin vajavaisesti vaatetettuja mummon kultia. Uimassa jne. Pahimmillaan heitä on kuvattu nukkuvina. Näitä riittää ja riittää.
Piharyhmissä mummon kullat on taas vajavaisesti vaatetettuina milloin missäkin pihan kolkassa.
Ja leipomisryhmissä sama juttu, ja sisustusryhmissä jne.
Ihan turha uhriutua, että "eikö mitään saa tehdä". Kyllä minä ainakin vetäisin aikamoisen palkokasvin takaraivoon jos mun lasten lähikuvat ilmestyisi someen niin että he nukkuu! Ei todellakaan ole siis ainakaan lapsilta kysytty.
Vähän eri asia kun anopille puhuminen.
Mikä "anopille puhuminen".
Ap:n perheessä (kuten meilläkin) vaimo hoitaa omat sukulaisensa, mies hoitaa omat sukulaisensa.
Anopille oli ajoissa ilmoitettu vierailun peruuntumisesta. Mikä oikeus hänellä on suuttua? Normaalilla isovanhemmalla lapsen ja tämän äidin hyvinvointi on ykkösasia.