Miten pysytte järjissänne äitiysvapaalla/hoitovapaalla kotona?

Mulla on vähän sama meininki että pyörin vaan kotona tylsistyneenä. Vauvasta ei ole kauheasti vielä seuraa.. Asutaan maalla eikä (tällä hetkellä) ole kuin yksi auto jolla mies kulkee töissä, eli en oikein mihinkään kerhoihin jne pääse. Luen, katson telkkaria (just pyysin miestä hommaamaan tallentavan digiboksin että vois imettäessä katsoa muutakin kuin ostostelkkaria), käyn lenkillä, siivoan... Leipoakin tykkään, mutta koska yritän raskauskiloja sulattaa niin ei viitsi joka päivä pullaa tehdä. Kyllähän tässä välillä tuntuu että tulee hulluksi kun puhuu itsekseen. Olis kiva osata tehdä jotain käsitöitä, tässä joutilaana olis monet villasukat jo kudottu! Tympeintä tässä on se, että mies ei taida oikein ymmärtää kuinka yksinäinen olen.. Hän kun on kiireisessä toimistossa koko päivän, hän haluaisi vain rentoutua töitten jälkeen rauhallisessa kodissa, kun minä taas haluaisin pälättää ja mennä jonnekin yhdessä jne.

Mulla on nyt kaikki lapset jo yli 4 v, mutta olin vuosia kotona neljän lapsen kanssa. Ja mulle tärkeää oli ulkoilu sekä naapurien seura, vaikka muuten olenkin aika epäsosiaalinen. Tuo aivojen käytön kaipaaminen oli muuten aika kausittaista - välillä sitä kaipasin, varsinkin silloin kun lapsia oli vasta yksi, mutta välillä (kun oli monta pientä lasta) niin olin kyllä vain ja ainoastaan onnellinen, kun ei tarvinnut miettiä mitään syvällisiä.

Yritä saada päiviin jotain muutakin sisältöä, ettei ole aina koko päivä vain sitä tavanomaista lasten kanssa oleilua ja lasten hoitoa. Sitten sitä jaksaa paremmin välissä ne päivät, kun ei ole mitään muuta kuin pakolliset puuhastelut.

Ulkoilua, perhekerhoja, muskaria, kyläilyä, lapsen kanssa oleilua. Kotitöitä ja opiskelua parhaansa mukaan. Hyvin tuli viihdyttyä.

Mun oli pakko hankkia seuraa itselleni. Jos on kavereita, jotka myös päivät kotona, niin leikkitreffejä vaan sopimaan. Meillä on lähellä asukaspuisto, jossa käytiin aina aamupäivisin, jotta lapset saa ulkoilla ja äidit jutella toistensa kanssa. Lisäksi joku jumppa/uinti/muskari on kiva myös äidille, jotta näkee ihmisiä ja on seuraa. Mä kävin perhekerhossa ja avoimessa päiväkodissa ihan vaan siksi, että olisi välillä joku jolle jutella. Jos on pelkästään lasten kanssa kotona, niin hulluksi sitä tulee.

Mulla on niin paska työ, että tää kotona oleminen on vaan yhtä nautintoa!

Tänään kävin treffeillä itseni kanssa, nautin kahvikupillisesta ja salaatista. Kiertelin kauppoja ja mietin ihan vaan omia juttuja. Silloin tällöin olen tehnyt näin eli ottanut omaa aikaa ja mies on katsonut lapsen perään. Sillä tavalla olen selvinnyt tähän asti.

2

Kyllä minäkin harrastan ja tapaan kavereita omalla ajallani. Mutta nyt oli kyse ihan päivistä, jolloin ollaan lapsen tai lapsien kanssa. 

Ap

Mä viihdyn yksinkin tosi hyvin. Vauvan kanssa en edes ole yksin. Se höpöttääkin koko ajan vaikka on vasta 1,5 kk.

Tanssitaan, lauletaan, leikitään, luen kun imetän, kuuntelen musiikkia ja radiota, jumpataan, teen ruokas, käyn kaupungilla ja lenkillä. Puhun ihan järkeviä vauvalle, koska pidän sitä järkevänä olentona. Otetaan myös päiväunet.

Minusta tämä on parhautta. Ei tarvitse miettiä työasioita, tehdä aikatauluja, kohdata ikäviä ihmisiä, stressata ja olla kiireinen.
Vauva pn mitä ihanin. Pidän häntä paljon sylissä.

menin mukaan järjestötoimintaan luottamustehtäviin: sain aivoille töitä. aika paljonhan siinä on lukemista ja krijoittamista, jos haluaa ottaa sellaisen roolin järjestössä. ja kokouksista nautin (iltaisin pari kolme kertaa kuussa), kun niissä puhuttiin Asiaa. riippuu järjestöistä, moniin voi ottaa vauvan mukaan. isompi toisen vanhemman kanssa kotiin siksi aikaa.

Mulla samat fiilikset apn kanssa. Onneks lapsi on jo 5 kk ja lapsen isä jää kotiin kohta. Mulla auttoi se, että alan opiskelemaan avoimessa yliopistossa kun vauva oli 3 kk, sai keskustella muiden aikuisten kanssa asioista joilla on todella välillä. Ja kyllä rakastan lastani mutta kyllä koti on maisterille ihan väärä paikka.

Minulla on kaksi lasta, 2,5v ja 11kk ja olen ollut kotona koko ajan. Esikoinen oli vauvavuotenaan melkoinen huutaja ja kiukkuaja, joten mistään vaunujen kanssa kaupungilla käymisestä tai perhekerhoilusta ei tullut mitään. Vauva sitoi molemmat käteni lähes koko ajan, enkä todellakaan halunnut nähdä muita äitejä ja lapsia. 

Nyt kahden pienen kanssa kotona on mukavaa ja kotoisaa. Leikitään, laitetaan ruokaa, siivotaan, askarrellaan, mennään päivät turvallisella rutiinilla. Toinen lapsi on helppo vauva, jolle on ollut aikaa tehdä kaikki soseet ym. itse. Teen myös paljon käsitöitä. Nyt on joulunaika tulossa, ja oikein sormet syyhyävät kun ajattelen mitä kaikkea kivaa voi silloin tehdä itse ja lasten kanssa. On ihanaa olla kotona, kun ei tarvitse lähteä pimeässä aamuvarhain viemään ketään tarhaan tai ryysiä ruuhkassa töistä kotiin. 

[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 16:13"]

Jos pystyisitte elämään sinun tuloillasi ja mies vapaalla kuitenkin vaikka 6 kk. Jos molemmilla ok tulot, ei se ole ongelma. Mieshän saa myös isompaa päivärahaa kuin sinä.

[/quote]

Mitä päivärahaa mies saisi suurempana tässä tapauksessa? Eikö näissä tuissa ole aina joku katto, ja kun tulot ylittää sen, niin summa ei muutu miksikään. Esim. jos nainen tienaa työssä 5500 euroa ja mies 7000 euroa, niin saisiko mies jotain suurempaa tukea jäädessään kotiin hoitamaan lapsia?

Mä olen todella ekstrovertti ja rakastan hektistä työtäni, mutta en kotona silti tylsisty. Luulin, että tylsistyisin, mutta nyt 3kk jälkeen ei tunnu vielä tippaakaan tylsältä. Musta on niin ihanaa elää oman rytmin mukaan. Käydään noin 2-3 krt viikossa vauvan kanssa jossain, kaksi arkipäivää viikossa ollaan vaan kotona rauhassa, mutta en niinäkään päivinä tylsisty. Mä luen, valokuvaan, harjoittelen photo shopin käyttöä, leivon, laitan ruokaa, askartelen joulukortteja ja muutakin, teen koruja, luen ammatti kirjallisuutta ja lehtiä, kuuntelen ruotsin kielistä radiota, kudon, ulkoilen, jumppaan, teen kotitöitä, käyn heppailemassa yms.

Mulla on paljon ystäviä lapsettomia sekä lapsellisia joiden kanssa käyn leikkipuistossa, vauva kinossa, lounaalla yms. Lapsettomat kaverit saattaa poiketa kahvilla iltaisin ja muutamat tekee vuorotyötä niin vähintään kerran viikossa joku tulee meille viettämään aikaa päivällä.

Itsekin olen aina vierastanut mammakerhoja joissa puhutaan vaan lapsista, mutta nykyään menen niihin sillä asenteella, että täällä puhun lapsista niin paljon että kun joku oma kaveri tulee kylään niin voidaan puhua jostain ihan muusta.

Lisäksi mulle ollut tosi tärkeetä nähdä työkavereita. Käyn kerran kahdessa viikossa työkavereiden kanssa lounaalla niin kuulen viimeisimmät juorut töistä niin sekin piristää. Ja toisaalta saa aina iloitsemaan siitä, että en ole siellä myllytyksessä mukana :)

Aion olla kotona niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja nyt ainakin olo maistuu mahtavalta.

[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 13:35"]Jäin viime viikolla äitiysvapaalle toista kertaa. Esikoinen on kohta kolme vuotta. Kuinka saatoinkaan unohtaa miten tappavan tylsää päivät kotona oleminen on. Ulkona sataa räntää ja vettä, esikoiselle pitää keksiä tekemistä. Pitää tehdä ruokaa ja yrittää pitää kotia siistinä. Koko ajan tulee naposteltua jotain...

Haluan jo viikon kotonaolon jälkeen aikuista keskusteluseuraa ja aivojen käyttöä. Tietenkin lapsen seurasakin joutuu käyttämään aivoja, mutta ei se sama ole kuin aikuinen seura!

Miten te muut jaksatte arkea kotona taantumatta ihan kokonaan?
[/quote]

Jäin vanh.vapaalle nelikybäisenä. Ja kas. Seinät eivät kaatuneet vaan dakastin joka hetkeä kotona. Kolmen vuoden kuluttua palasin takaisin oravanpyörään. Huoh.

Pitää olla joku projekti. Mua on auttanut lapsen kanssa olemisessa se, että oma työ ja ura ei ole täysin palkkatyössä etenemisen varassa. Eli teen muutakin kuin vain yhdelle työnantajalle, jolta olen äitiyslomalla. Kirjoitan freelancerina juttuja ja teen omaa käsikirjoitusta. Ohjaan esityksiä parin pienen ryhmän kanssa. Teen tutkimusta tulevan työn varalle. Kun noita saa tehdä jatkuvasti eteenpäin niin se hiekkalaatikko-kakka-pillimehumaailma ei imaise täysillä sisäänsä. Tsemppiä ap!

Minä teeteen hyvää ruokaa, uusia reseptejä, ompelen, luen lehtiä, kesällä laitoin puutarhaa, kiersin lasten kanssa museoita, kirppiksiä, kahviloita, leikkikenttätreffejä muiden mammojen kanssa...ja iltaisin miehen tullessa kotiin käyn tunteroisen yksin kaupassa/kirjastossa/juoksemassa. Tämä on niin paljon mukavampaa kuin töissäkäynti. Aivotki pelaa paremmin. Töissäkäydessa ne vaan surras tyhjää illalla.

Toinen maisteri jolla 3v ja 1v

Ekan lapsen kanssa kirjoitin gradun alusta loppuun (vauvan nukkuessa). En kyllä välttämättä suosittele sitä, tekemistä oli liikaakin sille ajanjaksolle. Nyt odotan toista ja olen juuri aloittanut äitiysloman.

Samassa elämäntilanteessa olevia kavereita lähistöllä ei valitettavasti ole, kummassakaan raskaudessa. Ekassa kävin paljon (lähes joka päivä) kahviloissa syömässä tai juomassa kahvikupin ihan itsekseni vauvan nukkuessa vaunuissa mukanani. Oli aina jotain, jota voin odottaa - vaikka se sitten olisi ollut säälittävä kahvikupillinen. ;-) Nyt toisella äitiyslomalla olen kiireinen jo pelkän esikoisen kanssa. Pysyäkseni järjissäni aion kuitenkin jatkaa yhtä rakasta harrastustani, siellä näen ihmisiä muista kuin vauvapiireistä.

Mulla auttanut eniten ihan uudenlainen asennoituminen. Olen opetellut nauttimaan elämästä. Koitan pitää mielen positiivisena ja tehdä asioita ilolla, en pakosta. Asennemuutos siis . Esimerkiksi: onpas kiva pitää koti siistinä ja tehdä hyvää ruokaa, eikä että "on pakko tai täytyy" . Elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa kun lopettaa sen marttyyri olemisen ja itsesäälissä rypemisen. Lisäksi teen välillä töitä. Nauti elämästä ja lapsistasi! Mikä pakko kotona on olla kokoajan ja siivota ja puunata. Uusien tapojen oppiminen on vaikeaa, mutta se on sen arvoista.

Muistutuksena: kolme vuotta kotona tietää keskimäärin 200 euroa vähemmän KUUSSA eläkettä. Muistakaa naiset miettiä myös taloudellista tulevaisuuttanne!

itse olin kotona 6kk, en olisi kestänyt enempää. Kaipasin älyllistä haastetta, mitä kotona oleminen ei tarjonnut. Olen maailman paras äiti lapselleni juuri tästä syystä että minulla on välillä muutakin elämää. Lapsen kanssa on todella läheiset ja lämpimät välit, joten vähäinen kotona olo ei todellakaan vaikuttanut. <3 Tienasin tuolloin reilusti yli pari tonnia vähemmän kuin puolisoni, mutta koska jaoimme perhevapaan ja puoliso sai ansiosidonnaista päivärahaa ja minä palkkaa, ei taloudellisesti tullut takkiin lähes ollenkaan. Ajattelimme, että minun sillä hetkellä alussa olevan työurani ja mieheen verrattuna huonomman työmarkkina-asemani vuoksi kannatti panostaa minun uraani. Mies siis oli kotona myös ja lisäksi piti osittaista hoitovapaata että lapsen hoitoon meno oli pehmeämpi. Kannatti, mieheni palkka ei ole juurikaan noussut (tämä siis tiedettiin jo tuolloin ettei nouse) mutta minun palkkani on noussut tuon 2000 euroa ja olen päässyt vastuullisiin asemiin. Kannatti tehdä niin että mies jäikin kotiin ja minä palasin töihin.