Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oli ankea herätys eilen, kun huomasin facebookissa kuvia kaverin häistä

Vierailija
20.09.2021 |

Nukuin eilen sunnuntaina pitkään ja ajattelin ottaa oikein rennosti. Aloin selata siinä aamutuimaan facebookkia ja näyttöön tuli kuvia kaverin häistä, joita oli pidetty eräässä rannikkokaupungissa etelä-suomessa kaverini vaimon kotipaikkakunnalla. Matkaa sinne tuli kuitenkin kolmisen tuntia kotoani.
Kun näin kuvat ja osallistujia., tuli kylmä paniikki, että miksi minua ei ole kutsuttu? mielen valtasi paha olo ja syyllisyys, että miksi minulle ei kerrottu mitään?
Kuviin oli merkattu juhlapaikka ja kirkko, joten tein aamutoimet, kävin suihkussa ja hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan paikanpäälle ja perillä olin vasta iltapäivällä. Ketään tuttua eiu enää näkynyt. Juhlapaikalla ei ollut ketään ja kirkon pihalkin oli hiljainen, muutama hautasumaalla kävijä oli, mutta he eivät tienneet häistä mitään.
Aloin sitten soitella tuttaville ja he kertoivat tulleensa juuri kotiin juhlista, osa oli jo palannut jäämättä yöksi kyseiselle paikkakunnalle. Kaverillekin yritin soittaa, mutta oli kuulemma juuri lähdössä häämatkalle ja istui lentokoneessa, ettei kannattanut yrittää. Lähinnä sain vain pilkkaa ja ivailua soitoistani.
Jos joskus menen naimisiin, en todellakaan kutsu tätä kaveria omiin häihini.

Kommentit (28)

Vierailija
21/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sunnuntaisin mennä naimisiin ainakaan iltajuhlien kanssa.

Ei ap niin kirjoittanutkaan, vaan sanoi eilen heränneensä ja nähneensä kuvia lauantaisista häistä. 

Ei sanonut.

Sanoi heränneensä aamulla ja nähneensä facbookista kuvia häistä joita OLI pidetty. Oletettavasti kukaan ei ajattele, että häät on juhlittu sunnuntaiaamuna varhain?

Vierailija
22/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainahan voi kuvitella olevansa häissä mukana, vaikka olisi yksin ja muut lähteneet. Onpahan paikanpäällä niin mielikuvitusta vaan peliin

Ja kuvitella itsensä oikean morsiamen tilalle. Ikävä kyllä näitä rajattomia on jotka pyyhältää kutsumatta häihin "hei mä tulin vaikka kutsu oli hukkunut postissa". Piiitkä huokaus. Toivottavasti ap.n tarina ei ollut totta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sunnuntaisin mennä naimisiin ainakaan iltajuhlien kanssa.

Ei niin, eikä kyllä minään muunakaan päivänä. Ei nuo avioliittolait sentään niin pitkällä ole, että iltajuhlien kanssa voisi mennä naimisiin.

Vierailija
24/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverisi ei ymmärrä, miten hauskaa seuraa olet

Vierailija
25/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan voi kuvitella olevansa häissä mukana, vaikka olisi yksin ja muut lähteneet. Onpahan paikanpäällä niin mielikuvitusta vaan peliin

Ja kuvitella itsensä oikean morsiamen tilalle. Ikävä kyllä näitä rajattomia on jotka pyyhältää kutsumatta häihin "hei mä tulin vaikka kutsu oli hukkunut postissa". Piiitkä huokaus. Toivottavasti ap.n tarina ei ollut totta.

No ei ollut totta. Mutta sai taas iloa päiväänsä, näitä täällä riittää.

Vierailija
26/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

eräässä rannikkokaupungissa etelä-suomessa

Porvoossa.

Aika heikko aloitus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää olis oikeasti hyvä, jos olis totta, tosta olis vielä voinut soittaa vaikka Iltikseen.

Vierailija
28/28 |
21.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vieläkö ap on siellä juhlapaikalla?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi neljä