Muita autofiktion lukemiseen hurahtaneita? Kirjavinkkejä autofiktion ystäville?
Myönnetään, olen täysin hurahtanut autofiktioon, ja nyt haluaisin lukea kaikki kotimaisten kirjailijoiden autofiktiiviset romaanit. Tai ainakin niin monta kuin vain mahdollista. Yritin etsiä netistä listaa suomalaisista autofiktioista, mutta ei tuntunut löytyvän oikein mitään. Kysytäänpä siis täältä: olisiko teillä muilla palstalaisilla antaa hyviä kirjavinkkejä? Ja toivottavasti löytyisi tässä samalla muitakin tähän hurmaavaan kirjallisuuden lajiin ihastuneita, jotka minun tavoin toivovat kattavaa listaa kotimaisista autofiktioista.
Kommentit (76)
Ewa Wein (Pirkko Saisio): Puolimaailman nainen.
Minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten sellainen autofiktion pieni alalaji kuin kotimainen queer-autofiktio. Alla listattuna ketjussa mainittuja genren teoksia, muistuuko kenellekään mieleen vielä muita?
Pentti Holappa: Ystävän muotokuva (1998)
Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava (1998)
Pirkko Saisio: Vastavalo (2000)
Pirkko Saisio: Punainen erokirja (2003)
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (2017)
Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin (2019)
Aino Vähäpesola: Onnenkissa (2019)
Antti Holma: Kaikki elämästä(ni) (2020)
Tiina Tuppurainen: Kuvittelen sinut vierelleni (2020)
Essi Kummu: Loiste (2020)
Tuuve Aro: Kalasatama (2020)
Henriikka Rönkkönen, Mielikuvituspoikaystävä, 2016
Haastattelusta päätellen on autofiktio:
Härski sanankäyttö yhdistää Rönkkösen kirjaa ja blogia, mutta yksi tärkeä ero niiden välillä on. Sinkkublogi on henkilökohtainen ja todenmukainen, kirja taas yhdistelmä totta ja keksittyä, koettua ja muualta kuultua.
– Blogissa en kirjoita muista ihmisistä. Se oli ihanaa, että kirjassa pystyin luomaan ja keksimään hahmoja ja yhdistelemään miehiä eri ihmisistä. Kirja kertoo itsestä, mutta ei kuitenkaan. Pohdin paljon omia tunteitani, ja sen todellisen tunteen ympärille luon tarinan.
Lukijalla on kuitenkin kiusaus yhdistää tapahtumat Rönkköseen. Vaivaako se koskaan?
– En miettinyt sitä ollenkaan kirjoittaessani. En pelkää sitä, mitä ihmiset minusta luulevat, koska se on vain heidän ajatuksensa minusta. Ainoastaan se jännitti, voiko joku tunnistaa itsensä kirjasta ja loukkaantua.
Vierailija kirjoitti:
Tommi Liimatan Jeppis, Jeppis 2 ja Rollo.
Tuuve Aron Kalasatama
Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Lisäksi Mia Kankimäen vuonna 2018 julkaistu Naiset, joita ajattelen öisin. Internet kertoo sen olevan autofiktiivinen teos, jossa tekijä pohdiskelee kirjan kirjoittamista ja historian merkkinaisia. Ja tuo Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin julkaistiin vuonna 2013.
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämäkerrat ja omaelämäkerrat eivät ole autofiktiota.
Omaelämäkerrat ovat usein täyttä fiktiota, eräs viisas on sanonut niiden olevan romaanikirjallisuuden epäuskottavin muoto. Vanhemmassa omaeläkertakirjallisuudessa niitä on paljon.
Useimmat omaelämäkerrat tuskin ovat _täyttä_ fiktiota, kuten yllä oleva kommentoija väittää, mutta ne toki voivat mennä paikoitellen fiktion puolelle, sitä ei varmasti kiistä kukaan. Omaelämäkerroissa on kuitenkin paljon sellaista sisältöä, jota ei voi kukaan ulkopuolinen aukottomasti todistaa todeksi eikä sen puoleen sepitteeksikään. Esimerkkinä vaikkapa ajatukset, joita omaelämäkertakirjailija kertoo ajatelleensa menneisyydessä. Vaikka molemmissa lajeissa fakta ja fiktio voivat sekoittua, niin autofiktio on kuitenkin eri asia kuin omaelämäkerta. Autofiktiiviset romaanit luokitellaan kaunokirjallisuudeksi, kun taas omaelämäkerrat sijoitetaan tietokirjallisuuden kategoriaan. Tästä syystä omaelämäkerroilta voidaan vaatia tai vähintäänkin edes toivoa totuudenmukaisuutta, mutta autofiktiivisiltä romaaneilta sitä samaa ei ole suositeltavaa odottaa. Autofiktiot kun nimensä mukaisesti ovat fiktiota itsestä, sepitettä kirjoittajansa omasta elämästä.
Autofiktio kuulostaa fiktiiviseltä romaanilta autojen salatusta sielunelämästä.
Minne katosi sana "omaelämänkerta"?
Kirjailija seikkailee fiktiivisessä maailmassa omalla nimellään. Mukaan ammennetaan omaelämäkerrallisia aineksia tuottamaan ”syvyyttä” ja ”autenttista ääntä”.
Vierailija kirjoitti:
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. Julkaistiin 2017. Kertoo sukupuolenkorjauksesta.
Minua kiinnostaa aihe kovastikin, mutta en yhtään syttynyt niille historian pätkille. Tuntuivat väkinäiseltä täytteeltä. Lyhyt kirja, joten mieluummin olisin lukenut enemmän päähenkilön elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Autofiktio kuulostaa fiktiiviseltä romaanilta autojen salatusta sielunelämästä.
Minne katosi sana "omaelämänkerta"?
Omaelämäkerta on tietokirjallisuutta ja siten melko kaukana autofiktion käsitteestä.
Omaelämäkerrallinen romaani sen sijaan on käsitteenä jo lähempänä autofiktiota.
Monet käyttävät arkikielessä omaelämäkerrallista romaania ja autofiktiivistä romaania toistensa synonyymeinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autofiktio kuulostaa fiktiiviseltä romaanilta autojen salatusta sielunelämästä.
Minne katosi sana "omaelämänkerta"?
Omaelämäkerta on tietokirjallisuutta ja siten melko kaukana autofiktion käsitteestä.
Omaelämäkerrallinen romaani sen sijaan on käsitteenä jo lähempänä autofiktiota.
Monet käyttävät arkikielessä omaelämäkerrallista romaania ja autofiktiivistä romaania toistensa synonyymeinä.
https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-autofiktiivinen-romaani-sama-asia
Onko autofiktiivinen romaani sama asia kuin omaelämäkerrallinen romaani, jos ne molemmat ovat kaunokirjallisuutta, eivätkä varsinaisesti elämäkertoihin luettavia?
Autofiktiivinen ja omaelämäkerrallinen romaani ovat lähikäsitteitä, joiden käytössä on jonkin verran koulukuntaeroja ja erimielisyyttä siitä, milloin voidaan puhua omaelämäkerrasta, milloin elämäkerrallisuudesta ja milloin autofiktiosta.
Arkikielessä kirjallisuudenlajeista puhuttaessa autofiktiivinen ja omaelämäkerrallinen romaani esiintyvät synonyymeina, ja esimerkiksi kirja-arvosteluissa termien näkee jossain määrin limittyvän. Kirjallisuustieteen todellisuudessa termit eivät kuitenkaan merkitse samaa.
Autofiktio-käsitteeseen liitetään usein minä-muotoinen kerronta ja se, että kirjan minä-päähenkilö on samanniminen kuin kirjailija. Autofiktion käsitteen keksi Serge Doubrovsky, joka käytti sitä omasta romaanistaan vuonna 1977.
Omaelämäkerrallisuus on löyhempi käsite, ja klassikkoromaaneista vaikkapa Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset on nähty omaelämäkerrallisena romaanina, koska se kuvaa Goethea muistuttavan hyväosaisen ja kaunopuheisen nuorukaisen elämää, vaikkei päähenkilön nimi tai elämäntarina olekaan yhteneväiset kirjailijan oman elämän kanssa. Etenkin esikoiskirjailijoiden kohdalla yhä usein pohditaan, onko romaaneissa ”omaelämäkerrallisia elementtejä” tai ovatko päähenkilöt ”kirjailijoiden omakuvia”, vaikkei itse kerronta tai tarina antaisi tällaisille pohdinnoille juurikaan syytä.
Lähteet:
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit/Pienten_lajien_…
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:omael%C3%A4m%…
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:autofiktio
Ida Pimenoffin Kutsu minut. Loistava kirja!
Vierailija kirjoitti:
Ei enää Eddy, Édouard Louis
Tämä tosin ranskalainen. Ei tule nyt mitään muuta mieleen
Tuo jäi mieleen. Seuraajaa en jaksanut alkua pitemmälle, jatkaa tavallaan silti edellisestä.
Vierailija kirjoitti:
Ida Pimenoffin Kutsu minut. Loistava kirja!
Todella pitkä varausjono kirjastossa. Aion lukea. Isättömyys yksi keskeinen aihe.
Vierailija kirjoitti:
Autofiktio kuulostaa fiktiiviseltä romaanilta autojen salatusta sielunelämästä.
Minne katosi sana "omaelämänkerta"?
Autofiktiossa on otettu taiteellisia vapauksia. Niitä on vaivaton lukea koska sijoittuvat arkeen, ihmissuhteisiin, reaalimaailmaan, nykypäivään. Tai eivät ainakaan mene kauas historiaan. Lisäksi tyydyttävät tirkistelynhalua 😀
Katri Naukari: Yhden puun tuho (2021)
"Katri Naukarin esikoisromaani on esseen, autofiktion, matkakirjallisuuden ja ympäristöahdistuksen yhdistelmä." https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007999278.html