Lue keskustelun säännöt.
Kaikki rahat menee lapsiin!
Koko ajan jotain hankintoja joita on pakko tehdä. Molempien lasten pyörät pitää vaihtaa isompiin, molempien kännykät rikki, toisella lasi, toisella jumittuu, pitää ostaa syyskengät ja takit, harrastukset, kaverisynttärit, koko ajan jotain. Ja kun luulen että nyt on kaikki, niin eipäs olekaan ja listaa alkaa muodostua uudelleen.. itselleni en saa ostettua mitään kun kaikki rahat menee lapsiin.
Kommentit (526)
Ei hyväosaiset ymmärrä mitä on elää vuosia 600e kuukausituloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se pitääkin mennä tai jos pitää valita itseensä tai lapsiin niin mielummin lapsiin. Jos joskus olen huolissani, siitä riittääkö rahat eläkeläisenä, olen huolissani, vain sen takia, että toivoisin tuolloin myös pystyväni auttamaan lapsiani ja lapsenlapsiani esim. ostamalla jotain lapsille tai kotiin.
Voi blaa mitä vouhotusta vieläkin täällä on rahan käytöstä. Joku käyttää fiksusti ja jotkut ei. Näin se on aina ollut. Aina ajatellaan,että ennen on oltu tosi erilaisia. Ja ulosotossa oleminen ei välttämättä suoraan korreloi ihmisen hyvyyden tai älykkyyden kanssa. Huvitti kun kuulin mummoni olleen aika tuhlari luonteeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tässähän on lähtökohtaisesti jo jotain niin h*lvetin pahasti pielessä kuin vain voi. Iso osa maailman ihmisistä näkee nälkää ja elää suoranaisessa kurjuudessa, ja täällä mietitään että kuinka lapsi traumatisoituu jos ei saa jotain Iphonea tai Jopoa.
No mehän ruokimme heitäkin.
Teini tarvitsee kännykän ja jollakin hönen pitää liikkua.
Jos rahat on vähissä niin kännykäksi riittää muutaman kympin kapula, jolla voi soittaa ja viestittää, ja liikkumaan se teini pääsee ihan omilla jaloillaan.
Tai vaikka paikallisbussilla, jos on juuri siinä kuussa rahat vähissä niin se muutaman kympin kuukausikortti on kyllä halvempi ostaa kuin useamman satasen maksava pyörä.
Tässähän ei puhuttu siitä, ettei lapselle pitäisi ikinä ostaa älypuhelinta tai pyörää, vaan että jos juuri sillä hetkellä on rahat vähissä ja tärkeämpiä kuin tarpeita (kuten ne äidin ehjät talvivaatteet) niin on ihan OK jättää ne lapsen kalliit hankinnat myöhempään. Itse asiassa se olisi lapselle todella hyödyllistä, koska hän oppii sen kautta järkevää rahankäyttöä ja pitkäjänteisyyttä. Vanhempien kuuluisi näyttää lapsilleen mallia siinäkin, miten asiat laitetaan taloudessa tärkeysjärjestykseen.Teini tarvitsee puhelimen jolla voi opiskella, seurata Wilmaa jne.
Ja mieluummin se hyötyliikunta kuin liikkumattomuus.
Millä perusteella kävely ei ole hyötyliikuntaa mutta pyöräily on?? Kyllä on taas väsynyttä argumentointia.
Olettekos mammat yhtään miettineet sitä, miten vaikutatte lastenne aikuiselämään sillä, kun opetatte heidät elämään yli varojen? Opetatte jo pienestä saakka, että aina pitää olla uusinta ja hienointa viimeisen päälle, vähintäänkin yhtä hienoa kuin kavereilla! Eikä sitä tarvitse ottaa huomioon, onko sen kaverin perheen vuositulot kolminkertaiset omiin tuloihin verrattuna, kyllä pitää yhtä hienot vehkeet olla.
Opetatte lapsenne sellaiseen rahankäyttöön, että varmaan on heti opiskelijana jo heillä pikavippivelkaa ja maksuhäiriöitä, kun on pakko vaan saada kaikkea vaikkei olisi varaakaan.
Vaihtoehdot oli bussi tai pyörä. Kummassa siinä mielestäsi siis kävellään?
Ja kun mun teinit lähtee kaverille, matkaa on 4 - 6 kilsaa suuntaansa ja mukana on kamat, koska he yleensä opiskelee yhdessä. Kukaan ei jaksa raahata sitä läppäriä plus kirjoja 12 kilsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No kun ne polkupyörä ja älypuhelin nimenomaan EIVÄT ole mitään perustavaroita, kuten jo aiemmassa viestissä sanoin. Ne ovat ylellisyystavaroita, joita ilmankin kyllä elää ja pärjää. Nykyajan nuorilla ja nuorien vanhemmilla on hämärtynyt käsitys todellisuudesta, kun kaikkea tuollaista pidetään itsestäänselvyytenä ja pakollisena, ja sitten kiusataan jos ei ole hienoa puhelinta ja merkkivaatteita ym. Ja tuohon kuvailemaasi tilanteeseen ovat syynä juuri sinunkaltaisesi mammat, jotka uhriutuen ostavat lapsille yli varojensa kaiken mahdollisen, mitä nämä vaan keksivät mankua, ja itse kulkevat sitten rikkinäisissä vaatteissa ja reikäisissä kengissä. Ihan suututtaa tuollainen, sitten vielä valitat että muuten lasta kiusataan eikä ole yhtä hyvä kuin muut lapset! No kukahan sen tuollaisen kehityksen on mahdollistanut?
Itselläni ei edes vielä ole lapsia ja olen vasta opiskelija, mutta ärsyttää todella nähdä sivusta tuota. Oma äitini meni samaan mukaan 10 vuotta nuoremman pikkuveljeni kanssa, kaikki mahdollinen piti olla ja järkyttävän kalliita vaatteita ostaa koko ajan, itselleen ei äiti raaskinut ostaa mitään. Kaikki käyttötavat vaan teini-ikäisen pojan vaatteisiin ja huvituksiin. Jos vanhemmilla olisi vielä järkeä eivätkä taipuisi ryhmäpaineeseen ja syyllistykseen, niin tällainen ei olisi mahdollista. Jos kaikki ostaisivat lapsilleen vain sen verran kuin OIKEASTI on järkevästi varaa, niin se olisi ihan normaalia eikä ketään sen takia kiusattaisi ettei ole varaa merkkikenkiin, omaan poniin tai laskettelulomaan. Huoh.
Ylellisyystavara on jotain, mitä ei ole kaikilla. Kuten kallis hajuvesi, kallis merkkihuppari, ylellinen auto jne. Älykännykkä on nykyajan perustavara, sillä se on ihan kaikilla. Haluaisin nähdä sen yläkoululaisen äidin, joka ei lapselleen osta älypuhelinta. Tai pyörän, jolla lapsi kulkee 4km koulumatkansa päivittäin kahteen kertaan.
Se, että mainitsen, älypuhelimen puutteen syyn kiusaamiselle, on fakta. En ole millään lailla vaikuttanut siihen, että tällainen tilanne on syntynyt. Päinvastoin, olen aina kannustanut lapsia olemaan erilainen, toimimaan oman päänsä mukaan välittämättä muista ja hyväksymään erilaisuuden. Silti kaikella on rajansa, millaiseen tilanteeseen haluan lapseni laittaa. En ehdoin tahdoin halua antaa lapselleni esimerkiksi nimeä, joka altistaa kiusaamiselle.
Sinulla ei ole lapsia, joten et voi tietää, millainen sosiaalisen rakenteen ja suhteiden ylläpitäjä se on nykyaikana. Muuta uudelle paikkakunnalle ja aloita tyhjästä ilman älypuhelinta ja vailla kykyä verkostoitua esimerkiksi paikkakunnan frisbeegolfryhmään. Sellainen on lapsen maailmakin.
En anna lapselle kaikkea. Vastustan tätä kulustuyhteiskuntaa. Mutta vaikka miten itse ajattelisin, että ihminen pärjää kumisaappailla ja vanhalla Nokian puhelimella, olisi lapsen kaltoinkohtelua asettaa hänet sellaiseen olotilaan. Meillä lapset eivät saa merkkivaatteita, kalliita puhelimia, kalliita harrastuksia, hienoja pyöriä jne. Mutta tietyt perusasiat pitää lapsella olla ja jos on valittava meneekö äiti risaisella talvitakilla töihin vai lapsi ilman älypuhelinta (käytettyä) kouluun, niin valitsen jälkimmäisen.
Kai muuten tiedät, että yläkoulussa oppilaat käyttävät lähes päivittäin tunneilla älypuhelinta?
Tiedän erittäin hyvin, että kouluilla on kyllä älylaitteet joka luokassa, joita annetaan kyttöön niille oppilaille joilla ei ole omaa/ei ole mukana. Nehän täytyy olla jo sen takia, jos joku unohtaa vaikka kännykkänsä kotiin tai se on mennyt rikki tms. Ja edelleenkin on niitä perheitä, joissa ei joka lapselle ole mahdollista (tai halua) ostaa omaa läppäriä ja älypuhelinta. Omaa laitetta ei todellakaan ole pakko olla, sehän nyt olisi jo törkeää ja todella epätasa-arvoistavaa, jos omien älylaitteiden ostaminen olisi joku edellytys koulunkäynnille. Jos lapsenne tuota käyttävät perusteena sille, että on pakko saada se uusi iPhone tai läppäri, niin vedättävät teitä ihan täysillä kyllä.
Ja tiedän tämän, koska opiskelen itse aineenopettajaksi ja olen juuri suorittamassa harjoittelua yläkoululla.
Ei ole. Siellä Norssissa on ihan erilaiset resurssit kuin normaalissa koulussa.
t. aineenopettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkähän sitä ennen pärjättiin?
Ai niin, eipä nuoruudessani saatu alituiseen uusia vaatteita, ei pyöriä (ei edes käytettynä, kun ei ollut kirppiksiä), ei puhelimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No kun ne polkupyörä ja älypuhelin nimenomaan EIVÄT ole mitään perustavaroita, kuten jo aiemmassa viestissä sanoin. Ne ovat ylellisyystavaroita, joita ilmankin kyllä elää ja pärjää. Nykyajan nuorilla ja nuorien vanhemmilla on hämärtynyt käsitys todellisuudesta, kun kaikkea tuollaista pidetään itsestäänselvyytenä ja pakollisena, ja sitten kiusataan jos ei ole hienoa puhelinta ja merkkivaatteita ym. Ja tuohon kuvailemaasi tilanteeseen ovat syynä juuri sinunkaltaisesi mammat, jotka uhriutuen ostavat lapsille yli varojensa kaiken mahdollisen, mitä nämä vaan keksivät mankua, ja itse kulkevat sitten rikkinäisissä vaatteissa ja reikäisissä kengissä. Ihan suututtaa tuollainen, sitten vielä valitat että muuten lasta kiusataan eikä ole yhtä hyvä kuin muut lapset! No kukahan sen tuollaisen kehityksen on mahdollistanut?
Itselläni ei edes vielä ole lapsia ja olen vasta opiskelija, mutta ärsyttää todella nähdä sivusta tuota. Oma äitini meni samaan mukaan 10 vuotta nuoremman pikkuveljeni kanssa, kaikki mahdollinen piti olla ja järkyttävän kalliita vaatteita ostaa koko ajan, itselleen ei äiti raaskinut ostaa mitään. Kaikki käyttötavat vaan teini-ikäisen pojan vaatteisiin ja huvituksiin. Jos vanhemmilla olisi vielä järkeä eivätkä taipuisi ryhmäpaineeseen ja syyllistykseen, niin tällainen ei olisi mahdollista. Jos kaikki ostaisivat lapsilleen vain sen verran kuin OIKEASTI on järkevästi varaa, niin se olisi ihan normaalia eikä ketään sen takia kiusattaisi ettei ole varaa merkkikenkiin, omaan poniin tai laskettelulomaan. Huoh.
Ylellisyystavara on jotain, mitä ei ole kaikilla. Kuten kallis hajuvesi, kallis merkkihuppari, ylellinen auto jne. Älykännykkä on nykyajan perustavara, sillä se on ihan kaikilla. Haluaisin nähdä sen yläkoululaisen äidin, joka ei lapselleen osta älypuhelinta. Tai pyörän, jolla lapsi kulkee 4km koulumatkansa päivittäin kahteen kertaan.
Se, että mainitsen, älypuhelimen puutteen syyn kiusaamiselle, on fakta. En ole millään lailla vaikuttanut siihen, että tällainen tilanne on syntynyt. Päinvastoin, olen aina kannustanut lapsia olemaan erilainen, toimimaan oman päänsä mukaan välittämättä muista ja hyväksymään erilaisuuden. Silti kaikella on rajansa, millaiseen tilanteeseen haluan lapseni laittaa. En ehdoin tahdoin halua antaa lapselleni esimerkiksi nimeä, joka altistaa kiusaamiselle.
Sinulla ei ole lapsia, joten et voi tietää, millainen sosiaalisen rakenteen ja suhteiden ylläpitäjä se on nykyaikana. Muuta uudelle paikkakunnalle ja aloita tyhjästä ilman älypuhelinta ja vailla kykyä verkostoitua esimerkiksi paikkakunnan frisbeegolfryhmään. Sellainen on lapsen maailmakin.
En anna lapselle kaikkea. Vastustan tätä kulustuyhteiskuntaa. Mutta vaikka miten itse ajattelisin, että ihminen pärjää kumisaappailla ja vanhalla Nokian puhelimella, olisi lapsen kaltoinkohtelua asettaa hänet sellaiseen olotilaan. Meillä lapset eivät saa merkkivaatteita, kalliita puhelimia, kalliita harrastuksia, hienoja pyöriä jne. Mutta tietyt perusasiat pitää lapsella olla ja jos on valittava meneekö äiti risaisella talvitakilla töihin vai lapsi ilman älypuhelinta (käytettyä) kouluun, niin valitsen jälkimmäisen.
Kai muuten tiedät, että yläkoulussa oppilaat käyttävät lähes päivittäin tunneilla älypuhelinta?
Tiedän erittäin hyvin, että kouluilla on kyllä älylaitteet joka luokassa, joita annetaan kyttöön niille oppilaille joilla ei ole omaa/ei ole mukana. Nehän täytyy olla jo sen takia, jos joku unohtaa vaikka kännykkänsä kotiin tai se on mennyt rikki tms. Ja edelleenkin on niitä perheitä, joissa ei joka lapselle ole mahdollista (tai halua) ostaa omaa läppäriä ja älypuhelinta. Omaa laitetta ei todellakaan ole pakko olla, sehän nyt olisi jo törkeää ja todella epätasa-arvoistavaa, jos omien älylaitteiden ostaminen olisi joku edellytys koulunkäynnille. Jos lapsenne tuota käyttävät perusteena sille, että on pakko saada se uusi iPhone tai läppäri, niin vedättävät teitä ihan täysillä kyllä.
Ja tiedän tämän, koska opiskelen itse aineenopettajaksi ja olen juuri suorittamassa harjoittelua yläkoululla.
Mun lapsen koulussa on 600 oppilasta ja 22 tietokonetta. Ei ole ihan joka luokassa, ei. Läppärit vanhempainyhdistys lahjoitti harvinaisen a-kielen opetukseen. Niitä on 20.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän sitä ennen pärjättiin?
Ai niin, eipä nuoruudessani saatu alituiseen uusia vaatteita, ei pyöriä (ei edes käytettynä, kun ei ollut kirppiksiä), ei puhelimia.
Käytettyjä pyöriä on ollut aina, ei se kirppistä vaadi. Vain sen käytetyn pyörän.
Ei nykyäänkään alituiseen saada uusia vaatteita, niin ei lue missään.
Eipä ollut ennen vaatimusta olla tavoitettavissa 24/7. Teinillä on pakko olla älypuhelin, että hän yleensä saa tiedotuksen siellä jättikoulussa. Ennen ei ollut niitä jättikouluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No jos sun mielestä se, oletko "hyvä äiti" on kiinni siitä, ostatko lapsellesi kaiken mahdollisen kaman mitä hän keksii pyytää, niin et ole kyllä kummoinenkaan äiti. Kellot lapsen piloille ja opetat hänelle typerät materialistiset arvot.
Missä olen väittänyt, että kaiken mahdollisen kaman? Päinvastoin sanoin, että pääsisin helpommalla, jos ostaisin tavaraa. En tiedä teistä, mutta kyllä tavara tietyllä tapaa tekee onnelliseksi. Vaikka miten rakastaisin lapsiani, peittelisin heitä iltaisin, vietettäisiin kivaa aikaa jne, mutta jos minulla ei ole varaa ostaa heille heidän toivomiaan kivoja harrastustavaroita tai muita kohtuullisia asioita (kuten kuulokkeet, leffalippu, skeittilauta, pelihiiri, paremmat öljyvärit, spotify jne), tulee hetkittäin epäonnistunut olo äitinä. Lapsista myös huomaa, että he ovat itse väsyneitä jatkuvaan rahanmenon arviointiin, että onko joku asia todella pakollinen ja tarpeellinen. Joskus olisi mukava ostaa siksi, että on ihan vain mukava maalata paremmilla väreillä.
Jos jonkun mielestä teini "hemmotellaan piloille", kun hän saa uuden pyörän, iphonen tai talvitakin, niin kannattaa todella harkita lasten hankkimista.
Normaali, keskituloinen perhe mahdollistaa lapselleen vähintään yhden harrastuksen, kenties useamman. Hankintoja on paljon ja aikaa vähän, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos jokin tarpeellinen (puhelin, pyörä, harrastusväline, vaate) löytyy helposti käytettynä, se toki hyödynnetään, mutta jos lapsella on ensi viikolla koulussa luistelua, eikä viime vuotiset luistimet enää sovi jalkaan, on todennäköisesti pakko marssia urheilukauppaan. Elämä on sen verran aikataulutettua, että ei ole aikaa lähteä kouluamaan kirppiksiä.
Keskituloinen perhe matkustaa, mökkeilee/veneilee/asuntoautoilee ja asuu mukavalla alueella asunnossa, jossa kaikille lapsille on oma huone. Kaikki tämä on huikeasti kalliimpaa kuin halvan ja keskihintaisen hupparin ero tai edullisten tai käytettynä ostettujen suksien ero.
Jos ei halua pakottaa lastaan erilaiseksi, kannattaa todella arvioida kykynsä toimia niin henkisesti, kuin taloudellisesti suurin piirtein keskimääräisellä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sitten teit niitä pösilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No jos sun mielestä se, oletko "hyvä äiti" on kiinni siitä, ostatko lapsellesi kaiken mahdollisen kaman mitä hän keksii pyytää, niin et ole kyllä kummoinenkaan äiti. Kellot lapsen piloille ja opetat hänelle typerät materialistiset arvot.
Missä olen väittänyt, että kaiken mahdollisen kaman? Päinvastoin sanoin, että pääsisin helpommalla, jos ostaisin tavaraa. En tiedä teistä, mutta kyllä tavara tietyllä tapaa tekee onnelliseksi. Vaikka miten rakastaisin lapsiani, peittelisin heitä iltaisin, vietettäisiin kivaa aikaa jne, mutta jos minulla ei ole varaa ostaa heille heidän toivomiaan kivoja harrastustavaroita tai muita kohtuullisia asioita (kuten kuulokkeet, leffalippu, skeittilauta, pelihiiri, paremmat öljyvärit, spotify jne), tulee hetkittäin epäonnistunut olo äitinä. Lapsista myös huomaa, että he ovat itse väsyneitä jatkuvaan rahanmenon arviointiin, että onko joku asia todella pakollinen ja tarpeellinen. Joskus olisi mukava ostaa siksi, että on ihan vain mukava maalata paremmilla väreillä.
Jos jonkun mielestä teini "hemmotellaan piloille", kun hän saa uuden pyörän, iphonen tai talvitakin, niin kannattaa todella harkita lasten hankkimista.
Normaali, keskituloinen perhe mahdollistaa lapselleen vähintään yhden harrastuksen, kenties useamman. Hankintoja on paljon ja aikaa vähän, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos jokin tarpeellinen (puhelin, pyörä, harrastusväline, vaate) löytyy helposti käytettynä, se toki hyödynnetään, mutta jos lapsella on ensi viikolla koulussa luistelua, eikä viime vuotiset luistimet enää sovi jalkaan, on todennäköisesti pakko marssia urheilukauppaan. Elämä on sen verran aikataulutettua, että ei ole aikaa lähteä kouluamaan kirppiksiä.
Keskituloinen perhe matkustaa, mökkeilee/veneilee/asuntoautoilee ja asuu mukavalla alueella asunnossa, jossa kaikille lapsille on oma huone. Kaikki tämä on huikeasti kalliimpaa kuin halvan ja keskihintaisen hupparin ero tai edullisten tai käytettynä ostettujen suksien ero.
Jos ei halua pakottaa lastaan erilaiseksi, kannattaa todella arvioida kykynsä toimia niin henkisesti, kuin taloudellisesti suurin piirtein keskimääräisellä tavalla.
Kannattaa huolehtia ne kamat ajoissa.
Minä tsekkaaan luistimet aina jo elokuussa, samaten ulkohousut, hanskat yms. Siis kaikki talvella tarvittavan.
Syksyyn varaudun keväällä jne.
Eli semmosen noin puoli vuotta olen edellä.
Käytetyt myyn sitten eteenpäin. Niitä on tori ja kirppisryhmät piukassa, katso sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys, että miksi teit lapsia, jos rahat ei riitä ylläpitämään taloutta?
Kaikkea ei voi suunnitella. Avioero, työttömäksi jääminen...
Muutenkin ihmettelen keskustelussa sitä, eikö köyhillä ole oikeutta hankkia lapsia? Itsekin olin vielä opiskelija, kun aloin hankkimaan lapsia. Vaihtoehtoa ei ollut, koska alkoi tulla ikä vastaan.
Toki kituutimme pienellä, mutta tulimme toimeen. Luojan kiitos vauvanvaatteita sai kavereilta ja kirppis on olemassa. Nyt jo töissä ja tulot vakaantuivat, mutta jäin yksinhuoltajaksi eli monesti tulee silti hankittua käytettyä. Joo ja en ole sossua käyttänyt, opintotukea, työttömyystukea, asumistukea, kyllä sitä ihmiset käyttävät yhteiskunnan palveluja, sitä vartenhan ne ovat.
Ei tuolla Torissa ole mitään vaatetta itselle. Eikä kyllä pojalle joka käyttää kokoa 150.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en varaudu ihan noin aikaisin. Mut ei ne keuhkokuumetta ole alipukeutumisen takia saanu. Toki kannattaa, ennenkuin joku täti huomauttaa sään mukaisesta pukeutumisesta tai mikä pahempi, lapsella on kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No jos sun mielestä se, oletko "hyvä äiti" on kiinni siitä, ostatko lapsellesi kaiken mahdollisen kaman mitä hän keksii pyytää, niin et ole kyllä kummoinenkaan äiti. Kellot lapsen piloille ja opetat hänelle typerät materialistiset arvot.
Missä olen väittänyt, että kaiken mahdollisen kaman? Päinvastoin sanoin, että pääsisin helpommalla, jos ostaisin tavaraa. En tiedä teistä, mutta kyllä tavara tietyllä tapaa tekee onnelliseksi. Vaikka miten rakastaisin lapsiani, peittelisin heitä iltaisin, vietettäisiin kivaa aikaa jne, mutta jos minulla ei ole varaa ostaa heille heidän toivomiaan kivoja harrastustavaroita tai muita kohtuullisia asioita (kuten kuulokkeet, leffalippu, skeittilauta, pelihiiri, paremmat öljyvärit, spotify jne), tulee hetkittäin epäonnistunut olo äitinä. Lapsista myös huomaa, että he ovat itse väsyneitä jatkuvaan rahanmenon arviointiin, että onko joku asia todella pakollinen ja tarpeellinen. Joskus olisi mukava ostaa siksi, että on ihan vain mukava maalata paremmilla väreillä.
Jos jonkun mielestä teini "hemmotellaan piloille", kun hän saa uuden pyörän, iphonen tai talvitakin, niin kannattaa todella harkita lasten hankkimista.
Normaali, keskituloinen perhe mahdollistaa lapselleen vähintään yhden harrastuksen, kenties useamman. Hankintoja on paljon ja aikaa vähän, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos jokin tarpeellinen (puhelin, pyörä, harrastusväline, vaate) löytyy helposti käytettynä, se toki hyödynnetään, mutta jos lapsella on ensi viikolla koulussa luistelua, eikä viime vuotiset luistimet enää sovi jalkaan, on todennäköisesti pakko marssia urheilukauppaan. Elämä on sen verran aikataulutettua, että ei ole aikaa lähteä kouluamaan kirppiksiä.
Keskituloinen perhe matkustaa, mökkeilee/veneilee/asuntoautoilee ja asuu mukavalla alueella asunnossa, jossa kaikille lapsille on oma huone. Kaikki tämä on huikeasti kalliimpaa kuin halvan ja keskihintaisen hupparin ero tai edullisten tai käytettynä ostettujen suksien ero.
Jos ei halua pakottaa lastaan erilaiseksi, kannattaa todella arvioida kykynsä toimia niin henkisesti, kuin taloudellisesti suurin piirtein keskimääräisellä tavalla.
Kannattaa huolehtia ne kamat ajoissa.
Minä tsekkaaan luistimet aina jo elokuussa, samaten ulkohousut, hanskat yms. Siis kaikki talvella tarvittavan.
Syksyyn varaudun keväällä jne.
Eli semmosen noin puoli vuotta olen edellä.
Käytetyt myyn sitten eteenpäin. Niitä on tori ja kirppisryhmät piukassa, katso sieltä.
Hienoa, että sinulle onnistuu, osaat aina arvioida lapsen koon ja tavaroiden tarpeen etukäteen ja sinulla on tilaa säilyttää tavaraa etukäteen ostettuna ja oikealla kaudella myytäväksi.
Minulle työn ja arjen pyörittämisessä on sen verran haastetta, että lopun energian käytän itselle mielekkäisiin asioihin: perheeseen, ystäviin ja harrastuksiin.
Kuten sanottua, jos jonkun hankkiminen on helppoa edullisesti, toki sen hyödynnän, koska ei tavaran hinnalla ole minulle mitään itseisarvoa. Mutta en uhraa vapaa-aikaani edullisemman perässä juoksemiseen.
Tulkaapa jenkkeihin, niin näette mitä ne lapset maksaakaan. Suomessa saa suuren osan yhteiskunnalta ilmaiseksi, itselle maksettavaksi ei jää kuin pieni osa.
Mama@USA kirjoitti:
Tulkaapa jenkkeihin, niin näette mitä ne lapset maksaakaan. Suomessa saa suuren osan yhteiskunnalta ilmaiseksi, itselle maksettavaksi ei jää kuin pieni osa.
Ei me sitä ilmaiseksi saada, vaan veroilla. Kustannamme muidenkin menoja niillä veroillamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No jos sun mielestä se, oletko "hyvä äiti" on kiinni siitä, ostatko lapsellesi kaiken mahdollisen kaman mitä hän keksii pyytää, niin et ole kyllä kummoinenkaan äiti. Kellot lapsen piloille ja opetat hänelle typerät materialistiset arvot.
Missä olen väittänyt, että kaiken mahdollisen kaman? Päinvastoin sanoin, että pääsisin helpommalla, jos ostaisin tavaraa. En tiedä teistä, mutta kyllä tavara tietyllä tapaa tekee onnelliseksi. Vaikka miten rakastaisin lapsiani, peittelisin heitä iltaisin, vietettäisiin kivaa aikaa jne, mutta jos minulla ei ole varaa ostaa heille heidän toivomiaan kivoja harrastustavaroita tai muita kohtuullisia asioita (kuten kuulokkeet, leffalippu, skeittilauta, pelihiiri, paremmat öljyvärit, spotify jne), tulee hetkittäin epäonnistunut olo äitinä. Lapsista myös huomaa, että he ovat itse väsyneitä jatkuvaan rahanmenon arviointiin, että onko joku asia todella pakollinen ja tarpeellinen. Joskus olisi mukava ostaa siksi, että on ihan vain mukava maalata paremmilla väreillä.
Jos jonkun mielestä teini "hemmotellaan piloille", kun hän saa uuden pyörän, iphonen tai talvitakin, niin kannattaa todella harkita lasten hankkimista.
Normaali, keskituloinen perhe mahdollistaa lapselleen vähintään yhden harrastuksen, kenties useamman. Hankintoja on paljon ja aikaa vähän, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos jokin tarpeellinen (puhelin, pyörä, harrastusväline, vaate) löytyy helposti käytettynä, se toki hyödynnetään, mutta jos lapsella on ensi viikolla koulussa luistelua, eikä viime vuotiset luistimet enää sovi jalkaan, on todennäköisesti pakko marssia urheilukauppaan. Elämä on sen verran aikataulutettua, että ei ole aikaa lähteä kouluamaan kirppiksiä.
Keskituloinen perhe matkustaa, mökkeilee/veneilee/asuntoautoilee ja asuu mukavalla alueella asunnossa, jossa kaikille lapsille on oma huone. Kaikki tämä on huikeasti kalliimpaa kuin halvan ja keskihintaisen hupparin ero tai edullisten tai käytettynä ostettujen suksien ero.
Jos ei halua pakottaa lastaan erilaiseksi, kannattaa todella arvioida kykynsä toimia niin henkisesti, kuin taloudellisesti suurin piirtein keskimääräisellä tavalla.
Kannattaa huolehtia ne kamat ajoissa.
Minä tsekkaaan luistimet aina jo elokuussa, samaten ulkohousut, hanskat yms. Siis kaikki talvella tarvittavan.
Syksyyn varaudun keväällä jne.
Eli semmosen noin puoli vuotta olen edellä.
Käytetyt myyn sitten eteenpäin. Niitä on tori ja kirppisryhmät piukassa, katso sieltä.
Hienoa, että sinulle onnistuu, osaat aina arvioida lapsen koon ja tavaroiden tarpeen etukäteen ja sinulla on tilaa säilyttää tavaraa etukäteen ostettuna ja oikealla kaudella myytäväksi.
Minulle työn ja arjen pyörittämisessä on sen verran haastetta, että lopun energian käytän itselle mielekkäisiin asioihin: perheeseen, ystäviin ja harrastuksiin.
Kuten sanottua, jos jonkun hankkiminen on helppoa edullisesti, toki sen hyödynnän, koska ei tavaran hinnalla ole minulle mitään itseisarvoa. Mutta en uhraa vapaa-aikaani edullisemman perässä juoksemiseen.
Se ei ole yhtään sen työläämpää. Helpompaa.
Ja jää stressi pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.
Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.
Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa.
Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä.
No jos sun mielestä se, oletko "hyvä äiti" on kiinni siitä, ostatko lapsellesi kaiken mahdollisen kaman mitä hän keksii pyytää, niin et ole kyllä kummoinenkaan äiti. Kellot lapsen piloille ja opetat hänelle typerät materialistiset arvot.
Missä olen väittänyt, että kaiken mahdollisen kaman? Päinvastoin sanoin, että pääsisin helpommalla, jos ostaisin tavaraa. En tiedä teistä, mutta kyllä tavara tietyllä tapaa tekee onnelliseksi. Vaikka miten rakastaisin lapsiani, peittelisin heitä iltaisin, vietettäisiin kivaa aikaa jne, mutta jos minulla ei ole varaa ostaa heille heidän toivomiaan kivoja harrastustavaroita tai muita kohtuullisia asioita (kuten kuulokkeet, leffalippu, skeittilauta, pelihiiri, paremmat öljyvärit, spotify jne), tulee hetkittäin epäonnistunut olo äitinä. Lapsista myös huomaa, että he ovat itse väsyneitä jatkuvaan rahanmenon arviointiin, että onko joku asia todella pakollinen ja tarpeellinen. Joskus olisi mukava ostaa siksi, että on ihan vain mukava maalata paremmilla väreillä.
Jos jonkun mielestä teini "hemmotellaan piloille", kun hän saa uuden pyörän, iphonen tai talvitakin, niin kannattaa todella harkita lasten hankkimista.
Normaali, keskituloinen perhe mahdollistaa lapselleen vähintään yhden harrastuksen, kenties useamman. Hankintoja on paljon ja aikaa vähän, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos jokin tarpeellinen (puhelin, pyörä, harrastusväline, vaate) löytyy helposti käytettynä, se toki hyödynnetään, mutta jos lapsella on ensi viikolla koulussa luistelua, eikä viime vuotiset luistimet enää sovi jalkaan, on todennäköisesti pakko marssia urheilukauppaan. Elämä on sen verran aikataulutettua, että ei ole aikaa lähteä kouluamaan kirppiksiä.
Keskituloinen perhe matkustaa, mökkeilee/veneilee/asuntoautoilee ja asuu mukavalla alueella asunnossa, jossa kaikille lapsille on oma huone. Kaikki tämä on huikeasti kalliimpaa kuin halvan ja keskihintaisen hupparin ero tai edullisten tai käytettynä ostettujen suksien ero.
Jos ei halua pakottaa lastaan erilaiseksi, kannattaa todella arvioida kykynsä toimia niin henkisesti, kuin taloudellisesti suurin piirtein keskimääräisellä tavalla.
Voi luoja, lapsi on siis pakotettu erilaiseksi, jos hänellä ei omaa huonetta, tai ei pääse matkustelemaan?
Kyllä sitä normaaleja lapsia kasvaa myös vähävaraisissa tai vähän pienemmillä varoilla varustetuissa perheissä. On töissäkäyviä yksinhuoltajia ja pienipalkkaisia pariskuntia tai suurperheitä. Jos tavarat hankitaan halvemmalla tai käytettynä, niin mitä sitten? Kyllä mun lapseni saavat kaiken tarvittavan, mutta eivät ehkä kaikkea mitä aina haluaisivat, enkä siihen heitä haluaisi opettaakaan.
Täällä oppilaat pelaavat Kahootia useita kertoja viikossa ja jos puhelinta ei ole, oppilas ei pelaan, vaan katselee sivusta. Ota huomioon, että todennäköisesti harjoittelusi on Normaalikoululla, joiden resurssit ovat tavallista koulua paremmat.