Käyttäjä12414

Vierailija kirjoitti:

Kaveri vaati kännikuskiksi sinä iltana kun olin kotiutunut vastasyntyneen vauvani kanssa sairaalasta. Soitteli vielä yöllä että enkö mä nyt millään vois hakee niitä kotiin keskustasta, saisin vähän lomaa lapsenhoidosta...

Niin eihän sulla nyt muutakaan tekemistä ollut :D Uskomattomia :P

Teininä kampaaja ei suostunut leikkaamaan pitkähköjä hiuksiani ihan lyhyeksi, kuten halusin. Se oli sitten viimeinen käyntikerta, kampaaja sitä oli kuulemma ihmetellyt, etten enää käynyt. 

Toinen kerta oli, kun kampaaja ymmärsi jotenkin ihan väärin kaikki mitä halusin ja leikkasi hirveän pottakampauksen. Hänellä ei ollut aikaa korjata leikkausta ja itkin illalla itseni uneen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se ihan totta, että lapsiin menee kamalasti rahaa. Ja heihin pitää ollakin valmis laittamaan rahaa, jos lapsia hankkii. Mutta kyllä vanhemmilla nyt silti on oikeus hankkia itselleen ehjät vaatteet ja muuta välttämätöntä, hyvänen aika! Kyllä minun mielestäni esimerkiksi vanhempien (ja KAIKKIEN perheenjäsenien) vaatteet ovat tärkeämpi kuin yhdenkään perheenjäsenen pyörä tai kallis älypuhelin. Siis polkupyörä ja älypuhelin eivät ole elintärkeitä, vaan luksustavaroita joita ostetaan sitten jos on ylimääräistä. Jalankin pääsee ja puhelimeksi riittää halpa kapula, jos ei ole varaa sillä hetkellä muuhun. Pienille lapsille en itse aio edes ostaa muunlaista kuin sellaisen vanhanaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin. Muuten ihan mahdoton valvoa netin käyttöä.

Toisin sanoen oma mielipiteeni ja vinkkinä AP:n tilanteeseen olisi, että laita asiat tärleysjärjestykseen... Lapset voivat kyllä odottaa vaikka sitä polkupyörää sen aikaa, että ensin on saatu ostettua äidillekin vaikka talvitakki tai kengät, ja säästettyä lisää.

Mieluummin ostan lapselleni puhelimen tai pyörän kuin itselleni esimerkiksi talvitakin. Millainen äiti olisin, jos lapsi ei saisi niinkin perustavaraa kuin puhelinta tai polkupyörää? Miten ikinä voisin laittaa lapseni tilanteeseen, jossa hän joutuu yläkoulussa selittämään luokan edessä, ettei ole älypuhelinta. Ei tarvitse olla kallis, halvin ja käytettykin käy samoin kuin pyöränkin kohdalla, mutta kyllä ne on aika välttämättömiä tarvikkeita. Äitinä koen, että haluan edes jonkinlaisen kohtuullisen elintason taata lapselle, vaikka esimerkiksi mopoon, sähköskoottiin tai lasketteluharrastukseen ei olekaan varaa. 

Olen itse 80-luvun lapsi maalta ja tein lapset nuorina. En ollenkaan ymmärtänyt, että nykyajan lapsilla on huomattavasti kalliimmat harrastukset, vaatteet, laitteet jne. kuin itselläni oli. On tullut jotenkin tosi yllätyksenä, että rahaa laitetaan lapsiin valtavia määriä. Monesta asiasta on tullut itsestäänselvyys ja sen puute syy kiusaamiselle. Lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän tavaraa kuin ennen. 

Etenkin nyt teinien kanssa olen huomannut, että monesta erimielisyydestä ja pahasta mielestä välttyisi ihan vain sillä, että olisi rahaa laittaa pöytään lapsen eteen ja sanoa, että käy ostamassa itsellesi kohtuuhintaiset farkut, puhelin, pelikone, pelituoli, kuulokkeet, talvitakki (ei tarvitsisi mennä paikatulla) jne. En vain ymmärtänyt, koska oma kulutus nuorena oli niin pientä. 

No jos sun mielestä se, oletko "hyvä äiti" on kiinni siitä, ostatko lapsellesi kaiken mahdollisen kaman mitä hän keksii pyytää, niin et ole kyllä kummoinenkaan äiti. Kellot lapsen piloille ja opetat hänelle typerät materialistiset arvot.

Missä olen väittänyt, että kaiken mahdollisen kaman? Päinvastoin sanoin, että pääsisin helpommalla, jos ostaisin tavaraa. En tiedä teistä, mutta kyllä tavara tietyllä tapaa tekee onnelliseksi. Vaikka miten rakastaisin lapsiani, peittelisin heitä iltaisin, vietettäisiin kivaa aikaa jne, mutta jos minulla ei ole varaa ostaa heille heidän toivomiaan kivoja harrastustavaroita tai muita kohtuullisia asioita (kuten kuulokkeet, leffalippu, skeittilauta, pelihiiri, paremmat öljyvärit, spotify jne), tulee hetkittäin epäonnistunut olo äitinä. Lapsista myös huomaa, että he ovat itse väsyneitä jatkuvaan rahanmenon arviointiin, että onko joku asia todella pakollinen ja tarpeellinen. Joskus olisi mukava ostaa siksi, että on ihan vain mukava maalata paremmilla väreillä. 

Jos jonkun mielestä teini "hemmotellaan piloille", kun hän saa uuden pyörän, iphonen tai talvitakin, niin kannattaa todella harkita lasten hankkimista. 

Normaali, keskituloinen perhe mahdollistaa lapselleen vähintään yhden harrastuksen, kenties useamman. Hankintoja on paljon ja aikaa vähän, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos jokin tarpeellinen (puhelin, pyörä, harrastusväline, vaate)  löytyy helposti käytettynä, se toki hyödynnetään, mutta jos lapsella on ensi viikolla koulussa luistelua, eikä viime vuotiset luistimet enää sovi jalkaan, on todennäköisesti pakko marssia urheilukauppaan. Elämä on sen verran aikataulutettua, että ei ole aikaa lähteä kouluamaan kirppiksiä. 

Keskituloinen perhe matkustaa, mökkeilee/veneilee/asuntoautoilee ja asuu mukavalla alueella asunnossa, jossa kaikille lapsille on oma huone. Kaikki tämä on huikeasti kalliimpaa kuin halvan ja keskihintaisen hupparin ero tai edullisten tai käytettynä ostettujen suksien ero. 

Jos ei halua pakottaa lastaan erilaiseksi, kannattaa todella arvioida kykynsä toimia niin henkisesti, kuin taloudellisesti suurin piirtein keskimääräisellä tavalla. 

Voi luoja, lapsi on siis pakotettu erilaiseksi, jos hänellä ei omaa huonetta, tai ei pääse matkustelemaan?

Kyllä sitä normaaleja lapsia kasvaa myös vähävaraisissa tai vähän pienemmillä varoilla varustetuissa perheissä. On töissäkäyviä yksinhuoltajia ja pienipalkkaisia pariskuntia tai suurperheitä. Jos tavarat hankitaan halvemmalla tai käytettynä, niin mitä sitten? Kyllä mun lapseni saavat kaiken tarvittavan, mutta eivät ehkä kaikkea mitä aina haluaisivat, enkä siihen heitä haluaisi opettaakaan.