Onko kokemusta siitä, että olisi vasta myöhemmin tajunnutkin jonkun olleen se oikea?

Aika kultaa muistot ja monet eivät vaan halua olla yksin ja saattaa palata vanhaan vaikka ei se ole se oikea kuitenkaan.

Mä en kyllä tiiä.. uskotteko aina ihmisen pystyvän tekemään ne oikeat ratkaisut? Ettei ikinä tule tehtyä virhettä?

Itse jotenkin uskon siihen että virheitä voi tehdä ja katua myöhemmin. Esim juuri ihastuminen toiseen voi sekoittaa ajatukset, masennus, sairaudet ym.

Aina sitä luulee että aidan toisella puolella on vihreämpää, mutta onko sitten todella. Joskus on joskus ei. Tottakai alussa uusi ihastus tuntuu täydelliseltä tai jos vanhassa kumppanissa joku asia ärsyttää niin lähtee etsimään ihmistä joka ei ärsytä. Totuus kuitenkin on että kaikissa meissä on omat vikamme.

Ei. Kyllä sen heti tajuaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko tähän. Toki jotkut voivat ”herätä” viiveellä kun ovat vaarassa menettää elämänsä rakkauden. En näissäkään tapauksissa usko täysin romanttisesti, vaan usein kuitenkin jättäjälle se 2. vaihtoehto kelpaakin vasta sitten, kun se 1. vaihtoehto hylkää.

Omasta mielestäni tosirakkaus kyllä voittaa muut vaikeudet. Ja oikean rakkauden kanssa haluaa olla yhdessä. Suhde kehittyy paremmaksi koko ajan, ei mene mitenkään on-off-tyyppisesti. Tämä on oma kokemukseni.

Teoriasi ei kata lievästi epävakaisia tai muuten traumaisia ihmisiä.

Heidän on vaikea elää pitkään tasaisessa parisuhteessa, vaikka ihminen olisi ns. oikea.

Kenties. Mutta onko tällainen henkilö sitten oikea sille kaihoamalleen?

Miksi kenenkään tarvitsisi katsella kylmää/kuumaa?

Meinaatko, että se maailmassa on vain yksi epävakainen ihminen ja hänelle on tarjolla ainoastaan täydellisiä ihmisiä kumppaneiksi? Joo, jos se noin menisi niin ei kukaan varmaan sitä epävaakata katsoisikaan. Mutta kun todellisuudessa iso osa niistä kumppaniehdokkaista on itsekin enemmän tai vähemmän vajavaisia. Ja kaksi epätäydellistä voi olla toisilleen ne oikeat. Väittäisin niin päin, että epätasapainoisen ja tasapainoisen suhde harvoin on kummallekaan se oikea - edes sille epävakaammalle osapuolelle - koska tasapaino on liian pielessä. On pidemmän päälle todella raskasta olla suhteessa aina se hullu ja pahis. Parempi niin, että täydelliset deittailee keskenään ja vajavaiset etsii sitten rinnalleen toisen vajavaisen jonka kanssa ne omat puutteet sopii yhteen.

Minä tiedän järjellä, että kumppanini on minulle oikea, mutta en tunne sitä. Tiedän kuitenkin varmaksi kuin taivas, että tuntisin sen sillä hetkellä kun menettäisin hänet. Minulla vaan sattuu olemaan kirouksena haluta asioita joita en voi saada tai jotka ovat kiellettyjä ja ikäänkuin tottua ja turtua niihin kun ne on saavutettu.

Juu, tiedän kyllä exäni olleen minulle se oikea. En kuitenkaan ollut hänen arvoisensa. Kävin useasti häneen käsiksi, jota hän ei ansainnut. Lopulta voin niin huonosti henkisesti itseni kanssa etten voinut kuin jättää hänet vaikka rakastin häntä.

Aloin suoraan olla uuden naisen kanssa, koska yksin oli liian paha olla. Ulkopuolisista tämä voi näyttää kauhealta, mutta se oli oma selviytymiskeinoni.

Kyllä, ja tiedämme sen molemmat. Hän myöhemmin tunnusti minulle, ettei olisi pitänyt erota. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin hän kertoi, että oli tavatessamme niin traumatisoitunut, ettei pystynyt luottavaan pitkään suhteeseen. Minä puolestani olin traumatisoitunut ja takertuva. Olemme kuitenkin tahoillamme jo eronneet kerran ja nyt toisissa liitoissa, ei sille enää mitään ole tehtävissä. Olisin halunnut elää ja vanheta hänen kanssa, saada yhteiset lapset hänen kanssa, mutta sitä ei ollut korteissa.

Ex kertoi myöhemmin eron jälkeen katuvansa että halusi eron. Oli jo uuden naisen kanssa ollut erostamme lähtien.. yritti vielä takaisin vaikka ei ollut lopettanut uuden naisen tapailua. Vuosia myöhemmin ilmoitellut taas että teki virheen aikoinaan, edelleen se toinen nainen kuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Ex kertoi myöhemmin eron jälkeen katuvansa että halusi eron. Oli jo uuden naisen kanssa ollut erostamme lähtien.. yritti vielä takaisin vaikka ei ollut lopettanut uuden naisen tapailua. Vuosia myöhemmin ilmoitellut taas että teki virheen aikoinaan, edelleen se toinen nainen kuvioissa.

Vahvasti samat kokemukset. Ihastuminen kun ei aina kanna rakkauteen asti ainakaan molemminpuoliseen.

Minä onneksi annoin miehelle mahdollisuuden. Nyt 8 vuoden jälkeen tiedän hänen olevan minulle se oikea. Alkuajat olivat kiikun kaakun, kun kiinnitin huomiota vain ulkoisiin tekijöihin, jotka eiväy olleet kohdallaan.

Nyt tiedän, että oikeaksi minulle hänet tekee se, että hän hyvksyu minut juuritällaisena kuin olen.

Vierailija kirjoitti:

Minä onneksi annoin miehelle mahdollisuuden. Nyt 8 vuoden jälkeen tiedän hänen olevan minulle se oikea. Alkuajat olivat kiikun kaakun, kun kiinnitin huomiota vain ulkoisiin tekijöihin, jotka eiväy olleet kohdallaan.

Nyt tiedän, että oikeaksi minulle hänet tekee se, että hän hyvksyu minut juuritällaisena kuin olen.

Kauanko olitte välissä erossa?

En päässyt yhteen rakastamani henkilön kansaa, koska tajusin tunteeni vasta myöhemmin ja hän ehti kuolla.

Ei ole kokemusta. Olen kyllä kokenut erään ihmisen olevan minulle oikea, mutta myöhemmin tajunnut ettei hän sitä todellakaan ollut. Hän lopetti suhteemme ja vielä pitkään sen jälkeen sisälläni pysyi voimakas tunne, että tuo oli se minulle tarkoitettu. En pystynyt ajattelemaan ketään muuta. Vasta parin vuoden päästä aloin tajuamaan, ettei siinä suhteessa ollut mitään hyvää ja se ihminen oli minulle täysin väärän tyyppinen. Jos hän nyt tulisi kertomaan, kuinka on vuosien jälkeen tajunnut minun olleen se oikea, nauraisin. Kyse olisi vain siitä, että tinderin tarjonta on selattu läpi eikä parempaa löytynyt, joten olisi valmis tyytymään minuun.

Uskon että sen oikean kanssa on alusta asti helppoa. Molemmat osapuolet tietävät heti, että tuo on se ihminen. Jos tinderin selaaminen ja muiden deittaileminen jatkuu vielä ekojen treffien jälkeen, kyseessä ei ole se oikea.

Miehillä yleisempää tulla myöhemmin ruinaamaan takaisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Jätin kihlattuni ja avopuolisoni työkaveriin ihastumisen takia. Jotenkin näin vain avopuolisoni huonot puolet ja hän yhtäkkiä ärsytti minua kokoajan. Niinpä erosin (avopuolisolle en kertonut ihastumisesta)

Aloin sitten tapailla työkaveriani todella tiheään ja jo kuukausi erosta seurustelimme. Olin todella ihastunut ja tuntui kuin hän olisi kaikkea sitä mitä olen aina etsinyt. Unohdin pitkäaikaisen kumppanini kokonaan, en edes ajatellut saatikka surrut eroa.

Puolen vuoden päästä ihastumisen huuma alkoi kadota ja aloin nähdä myös uuden naisen huonot puolet. Pikkuhiljaa sisimpääni hiipi tunne siitä, teinkö sittenkin virheen. Lopulta 9kk kuluttua ikävöin vanhaa suhdetta niin paljon että oli pakko ottaa yhteys ex-avokkiin.

Hän kuitenkin vastasi olleensa puoli vuotta todella rikki, mutta nyt voi jo paremmin ja tapailee uutta. .

Joten kyllä, kadun ja tajusin asian liian myöhään.

Tulipa tästä mieleen yksi röllilaulu:

Oli vanhoja jo kumpikin Ruttunen ja Ella

Ruttunen oli robotti ja Ella sähköhella

Oli yhdessä pitkän taipaleen eläneet nää kaksi

mutta Ruttunen rupesi miettimään muuttuisiko paremmaksi

jos Ellan vaihtaisi uudempaan hellaan hieman kuumempaan

jossa toisenlaiset nappulat, eikä kuulu kolinat

ei Ella tuntisi ikävää vaikka yksin tänne jää

ei tunteita vanhalla ole varmastikaan sähköhellalla

yhtenä iltana Ruttunen tapasi mikroaaltouunin

meni oikosulkuun kerralla oli hetki mitä kuumin

paloi Ruttuselta kondensaattori ja vastuksetkin

eikä sähköhella Ellaa muistanut kuin pienen hetken

niin Ruttunen lähti

oli löytänyt hän uuden

mikroaaltouunin

alle kahdenkymmenenkuuden

joka äkkiä lämmitti kuumaksi

ei pysty moiseen Ella

kyllä mikroaaltouuni on parempi

kuin vanha ruosteinen sähköhella

mikroaaltouunin nappuloita Ruttunen rassas

ja monin tavoin uutta uuniansa aina passas

ja koetti olla ettei tässä mikään menis pieleen

mutta mahtanut ei mitään joskus Ella tuli mieleen

no olihan Ellalla puolensa

se paistoi hyvät pullat

ja maukkaaksi valmisti mmm silakkarullat

vaan mikroaaltouunin sähkösilmät aina hohtaa

mutta viimein mikroaaltouuni jonkun hienon tietokoneen kohtaa

ei pysty kilpailemaan kanssa uuden tietokoneen

Ruttunen jo koputtelee kotimökin oveen

avun tähän tilanteeseen löytäisinkö mistä

sähköhella Ella ruostunut on kyynelistä

Ruttunen pyytää anteeksi Ella

olet sinä sentään paras sähköhella

sähköhella Ellan

silmät hän pyyhkii

voi yhden kerran

kun itsekkin Ruttunen jo nyyhkii

ja monen vaiheen jälkeen

tähän on tultu

Ruttuselta korjattu

on sen oikosulku

taas robotti Ruttunen ja sähköhella Ella

yhdessä istuvat mökkinsä rappusella

Lastenlaulu, joka on tarkoitettu lasten vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Juu, tiedän kyllä exäni olleen minulle se oikea. En kuitenkaan ollut hänen arvoisensa. Kävin useasti häneen käsiksi, jota hän ei ansainnut. Lopulta voin niin huonosti henkisesti itseni kanssa etten voinut kuin jättää hänet vaikka rakastin häntä.

Aloin suoraan olla uuden naisen kanssa, koska yksin oli liian paha olla. Ulkopuolisista tämä voi näyttää kauhealta, mutta se oli oma selviytymiskeinoni.

Kuulostatpa kamalalta. Ei tullut mieleen mennä vaikka terapiaan? Pakenet vain vastuutasi.

Tietääkö uusi nainen, että olet väkivaltainen?

Mulla oli joskus juttua nuoremman pojan kanssa, poika oli pikkuveljeänikin nuorempi ja valtavan ihastunut muhun. Olis varmasti kohdellut hyvin ja tehnyt paljon mun onnen eteen, oli semmonen vanhanajan herrasmies nuoresta iästään huolimatta. Mulla oli hiton hauskaa hänen kanssaan ja meille muodostui lyhyessä ajassa omia keskinäisiä läppiä, mitä kukaan muu ei tajunnut.

Rakastin miestä, mutta en kuitenkaan samalla tavalla kuin hän mua. Kovasti yritin rakastua häneen mutta se jokin puuttui ja jouduin murskaamaan hänen sydämensä kun en voinut alkaa suhteeseen hänen kanssaan.

Musta jäi silloin vahvasti tuntumaan, että aika vaan ei ollut oikea meille ja joskus vielä ollaan yhdessä kunhan kummatkin kasvetaan ja kehitytään jonkin aikaa.

Näin häntä lyhyesti jokin aika sit ja heti kikateltiin ja hölmöiltiin ihan niinkun silloin joskus, ikävä jäi.

Todella paljon mielessä tuo mies.

Ei ole kokemusta, vaan olen ikionnellinen, että jätin miehet taakseni lopullisesti. Ei heissä mitään vikaa ollut, olivat vain täysin sopimattomia toisin kuin aviomieheni ja lapseni isä. 

Pidän vähän hassuna vanhojen perään haikailua, koska se toinen osapuoli on jo eronsa käsitellyt ja ottanut opikseen. Olisinpa tehnyt sitä tai tätä -haaveilu on siis ihan turhaa, koska se toinen on lähes varmuudella todennut onnellisena, että kaikki meni juuri niin kuin sen pitikin mennä.

En myöskään tunne ketään joka katuisi eroaan - varsinkin tämä koskee pareja, joilla on ollut vakavia ongelmia eli toinen osapuoli on pettänyt tai muuten käyttäytynyt huonosti. Miksi kukaan kaipaisi ihmistä, joka on aiheuttanut pahaa mieltä? Kaipa tuollaiset ihmiset ovat niin itserakkaita, että kuvittelevat muiden sietävän heiltä mitä tahansa. Tosiasiassa ne muutamat, jotka tiedän, ovat olleet jo pian eron jälkeen onnellisia erosta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta, vaan olen ikionnellinen, että jätin miehet taakseni lopullisesti. Ei heissä mitään vikaa ollut, olivat vain täysin sopimattomia toisin kuin aviomieheni ja lapseni isä. 

Pidän vähän hassuna vanhojen perään haikailua, koska se toinen osapuoli on jo eronsa käsitellyt ja ottanut opikseen. Olisinpa tehnyt sitä tai tätä -haaveilu on siis ihan turhaa, koska se toinen on lähes varmuudella todennut onnellisena, että kaikki meni juuri niin kuin sen pitikin mennä.

En myöskään tunne ketään joka katuisi eroaan - varsinkin tämä koskee pareja, joilla on ollut vakavia ongelmia eli toinen osapuoli on pettänyt tai muuten käyttäytynyt huonosti. Miksi kukaan kaipaisi ihmistä, joka on aiheuttanut pahaa mieltä? Kaipa tuollaiset ihmiset ovat niin itserakkaita, että kuvittelevat muiden sietävän heiltä mitä tahansa. Tosiasiassa ne muutamat, jotka tiedän, ovat olleet jo pian eron jälkeen onnellisia erosta.

Miksi oletat, että kysymys koskee vain tilanteita jossa on ollut joku suhde?

Ei tarvitse olla mitään eroa ja exiä, jotta voi tajuta tuollaisia asioita.