Lue keskustelun säännöt.
Ystävän lapsi kuoli, ystävä katkera minulle - mitä tehdä?
16.09.2021 |
Olimme ystäväni kanssa yhtä aikaa raskaana, kummallekin oli kyse ensimmäisestä raskaudesta. Olemme molemmat haaveilleet perheestä kauan. Ystäväni oli yrittänyt raskautta todella pitkään, mutta raskaus ei alkanut lainkaan. Minulla raskaus alkoi muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen, vaikka minun ja miehen suvussa on lapsettomuustaustaa ja olimme varautuneet pitkään yrittämiseen. En juuri puhunut tuolle ystävälleni raskaudestani, sillä en halunnut pahentaa hänen oloaan. Ystävän oli vaikea suhtautua raskauteeni alusta asti, sillä hän koki nopeasti alkaneen raskauteni loukkauksena häntä kohtaan (minä tyhmänä menin kertomaan ettei yritysaika ollut kovin pitkä, kun ystävä asiaa suoraan kysyi. olisi pitänyt vain pitää omana tietona). Ystäväni koki, että raskauden olisi pitänyt alkaa heillä aiemmin kuin meillä, koska he olivat yrittäneet lasta kauemmin. Tieto raskaudestani oli ystävälleni niin järkytys, että hän ei halunnut pitää muutamaan kuukauteen mitään yhteyttä (aiemmin olimme todella aktiivisesti tekemisissä).
Muutaman kuukauden jälkeen yhteydenpito taas aktivoitui tauon jälkeen. Ystävä ei kyennyt puhumaan raskaudestani eikä kysellyt raskaudestani mitään. En siksi raskaudestani juurikaan puhunut. Raskauteni aikana ystävä sai kuulla olevansa raskaana ja olin uutisesta tosi iloinen, kun tiesin ystäväni haaveilleen pitkään lapsesta. Ystävän raskaus sujui hyvin ja kaikki oli tutkimusten mukaan kunnossa. Ystävä puhui paljon raskaudestaan, laittoi ultraäänikuvia katseltavaksi jne, mutta minun raskaudesta hän ei halunnut keskustella. Lapseni synnyttyä ystävä ei vieläkään halunnut puhua lapsestani, aihe oli yhä hänelle arka. Ystävä tiesi, että minulla sairauksien vuoksi alku vauvan kanssa oli hyvin vaikea, mutta ystävä ei kysellyt vointiani tai ollut kiinnostunut vauvan voinnista. Ystävä ei halunnut edes nähdä vauvaani.
Ystäväni menetti lapsensa kohtukuoleman takia, kun vauvani oli aivan pieni. Yritin olla ystäväni tukena tuossa tilanteessa, kuuntelin, annoin hänelle aikaa käsitellä asiaa rauhassa jne. Ymmärrän hyvin, että ystävälleni jäi valtava suru tuosta menetyksestä, en vähättele sitä yhtään. Lapsen kuolemasta on jo jonkin verran aikaa, mutta ajan kuluessa ystävä on katkeroitunut minulle. Meillä olisi suunnilleen samanikäiset lapset, jos hänen lapsensa eläisi. Ystävä on katkera siitä, että minulla on elävä lapsi ja hänellä ei. Tilanne on tosi vaikea meille molemmille. En oikeastaan voi puhua mitään elämästäni lapsen kanssa, sillä asia loukkaa häntä. Muistutan jo pelkästään läsnäolollani lapsen kanssa häntä siitä, että hänen lapsensa kuoli ja omani elää. Ystäväni ei vieläkään halua nähdä lastani. Jos tapaamme ystäväni kanssa, hän toivoo minun tulevan tapaamiseen ilman lastani.
Alan olla aika neuvoton tämän tilanteen kanssa. Ystävälle ei voi oikein puhua näistä tunteista, sillä hän loukkaantuu hyvin herkästi. Ystäväni kokee, että en saisi sanoa mitään kriittistä elämästä lapsen kanssa tai puhua lapsesta hänelle, koska "sinulla sentään on lapsi" - hän on minulle todennut. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Miten tällaisesta tilanteesta selviää ja helpottaako joskus? Onko jotain, mitä minun kannattaa/ei kannata tehdä? Surettaa, jos pitkä ystävyys kaatuu tällaiseen tilanteeseen.
Ap
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama juttu, lapseni kuoli kohtuun (raskaus alkoi monen vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen) ja kaverini tuli (kertomansa mukaan lyhyen yrityksen jälkeen) raskaaksi niin, että meillä oli vain 10 päivää väliä lasketuissa ajoissa. Lapseni kuoltua en pystynyt ollenkaan olemaan missään yhteydessä tuohon kaveriini yli vuoteen. Tilanne helpotti niin, että tapasimme, vasta pari vuotta myöhemmin, kun sain elävän lapsen. Silti jokaikinen kerta, kun näen tuon kaverini pojan, tulee mieleen miten oma poikani olisi nyt ollut tuon ikäinen.
miten olisit suhtautunut kaveriisi, jos et olisi saanutkaan lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä tapauksessa on menty niin pitkälle, että tämä ystävyyssuhde pyörii vain toisen osapuolen ympärillä. Pitäisin sitä outona, jos yhtä aikaa raskaana olevat ystävykset eivät voi puhua kuin toisen raskaudesta ja huomion pitää keskittyä tähän toiseen. Hän on jo muutenkin vaativa ihminen, joka on vähän katkeroitunut ja nyt on elämä potkinut päähän pahimmalla mahdollisella tavalla. Itse vähentäisin yhteydenpitoa. Mitä tällaisesta suhteesta saa AP? Se, että hyssyttelet ja kuuntelet vain toisen ongelmia. Sen ymmärrän, että juuri nyt niistä lapsista puhuminen on vaikeaa.
Te, ketkä sanotte, että puhu muusta kuin lapsesta:
On hyvin vaikea kertoa elämästään, jos ei saa sanoa perheestään mitään. Varsinkin, jos lapsi/lapset ovat pieniä ja olet esimerkiksi hoitovapaalla kotona. Mistä sitä saa puhua? Et voi kertoa, mitä olet tehnyt lasten kanssa ja jos lapsi on pieni, niin teet lähes kaiken lapsen kanssa. Kyllähän ihmiset puhuu myös puolisosta, työstä yms ystävilleen. Miksi siis lapsesta ei saisi sanoa mitään? Ei sitä lapsiasiaa tarvitse toisen naamaan hieroa, mutta on vaikea kertoa elämästään juuri mitään, jos perhettään ei saa mainita sanallakaan...
vähän aiheen vierestä, mutta muistuttaa kovasti tätä:
mulla on ystävä, jolle oli maailman isoin ongelma, jos joku ystävänsä alkoi seurustella. tämä sama ongelma ilmeni, kun aloitin parisuhteen mieheni kanssa. olimme tutustuneet ystäväni kanssa, kun olin sinkku ja hän oli ollut koko ikänsä yksin. en mitenkään hehkuttanut parisuhdettani tälle ystävälle ja näimme ystävän kanssa yhtä usein kuin ennen seurusteluani, mutta jo pelkkä miehen löytäminen oli liikaa. ystävä ei halunnut kuulla mitään parisuhteeseeni liittyvää, eikä tutustua mieheeni. sanoi suoraan, että on kateellinen ja katkera, kun muilla on parisuhteita ja hänellä ei. ko. ystäväni ei edes pystynyt näkemään seurustelun aloittaneita ystäviään, koska teki niin pahaa. sanoi, ettei kestä katsoa toisten parisuhteita kun itsellä ei sellaista ole. välit etääntyivät pysyvästi ja näin on hänellä käynyt useammankin ystävän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama juttu, lapseni kuoli kohtuun (raskaus alkoi monen vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen) ja kaverini tuli (kertomansa mukaan lyhyen yrityksen jälkeen) raskaaksi niin, että meillä oli vain 10 päivää väliä lasketuissa ajoissa. Lapseni kuoltua en pystynyt ollenkaan olemaan missään yhteydessä tuohon kaveriini yli vuoteen. Tilanne helpotti niin, että tapasimme, vasta pari vuotta myöhemmin, kun sain elävän lapsen. Silti jokaikinen kerta, kun näen tuon kaverini pojan, tulee mieleen miten oma poikani olisi nyt ollut tuon ikäinen.
miten olisit suhtautunut kaveriisi, jos et olisi saanutkaan lasta?
En kyllä tosiaan tiedä. Ehkä olisin pystynyt pitämään yhteyttä myöhemmin tai sitten en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli sama juttu, lapseni kuoli kohtuun (raskaus alkoi monen vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen) ja kaverini tuli (kertomansa mukaan lyhyen yrityksen jälkeen) raskaaksi niin, että meillä oli vain 10 päivää väliä lasketuissa ajoissa. Lapseni kuoltua en pystynyt ollenkaan olemaan missään yhteydessä tuohon kaveriini yli vuoteen. Tilanne helpotti niin, että tapasimme, vasta pari vuotta myöhemmin, kun sain elävän lapsen. Silti jokaikinen kerta, kun näen tuon kaverini pojan, tulee mieleen miten oma poikani olisi nyt ollut tuon ikäinen.