Lue keskustelun säännöt.
Ystävän lapsi kuoli, ystävä katkera minulle - mitä tehdä?
16.09.2021 |
Olimme ystäväni kanssa yhtä aikaa raskaana, kummallekin oli kyse ensimmäisestä raskaudesta. Olemme molemmat haaveilleet perheestä kauan. Ystäväni oli yrittänyt raskautta todella pitkään, mutta raskaus ei alkanut lainkaan. Minulla raskaus alkoi muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen, vaikka minun ja miehen suvussa on lapsettomuustaustaa ja olimme varautuneet pitkään yrittämiseen. En juuri puhunut tuolle ystävälleni raskaudestani, sillä en halunnut pahentaa hänen oloaan. Ystävän oli vaikea suhtautua raskauteeni alusta asti, sillä hän koki nopeasti alkaneen raskauteni loukkauksena häntä kohtaan (minä tyhmänä menin kertomaan ettei yritysaika ollut kovin pitkä, kun ystävä asiaa suoraan kysyi. olisi pitänyt vain pitää omana tietona). Ystäväni koki, että raskauden olisi pitänyt alkaa heillä aiemmin kuin meillä, koska he olivat yrittäneet lasta kauemmin. Tieto raskaudestani oli ystävälleni niin järkytys, että hän ei halunnut pitää muutamaan kuukauteen mitään yhteyttä (aiemmin olimme todella aktiivisesti tekemisissä).
Muutaman kuukauden jälkeen yhteydenpito taas aktivoitui tauon jälkeen. Ystävä ei kyennyt puhumaan raskaudestani eikä kysellyt raskaudestani mitään. En siksi raskaudestani juurikaan puhunut. Raskauteni aikana ystävä sai kuulla olevansa raskaana ja olin uutisesta tosi iloinen, kun tiesin ystäväni haaveilleen pitkään lapsesta. Ystävän raskaus sujui hyvin ja kaikki oli tutkimusten mukaan kunnossa. Ystävä puhui paljon raskaudestaan, laittoi ultraäänikuvia katseltavaksi jne, mutta minun raskaudesta hän ei halunnut keskustella. Lapseni synnyttyä ystävä ei vieläkään halunnut puhua lapsestani, aihe oli yhä hänelle arka. Ystävä tiesi, että minulla sairauksien vuoksi alku vauvan kanssa oli hyvin vaikea, mutta ystävä ei kysellyt vointiani tai ollut kiinnostunut vauvan voinnista. Ystävä ei halunnut edes nähdä vauvaani.
Ystäväni menetti lapsensa kohtukuoleman takia, kun vauvani oli aivan pieni. Yritin olla ystäväni tukena tuossa tilanteessa, kuuntelin, annoin hänelle aikaa käsitellä asiaa rauhassa jne. Ymmärrän hyvin, että ystävälleni jäi valtava suru tuosta menetyksestä, en vähättele sitä yhtään. Lapsen kuolemasta on jo jonkin verran aikaa, mutta ajan kuluessa ystävä on katkeroitunut minulle. Meillä olisi suunnilleen samanikäiset lapset, jos hänen lapsensa eläisi. Ystävä on katkera siitä, että minulla on elävä lapsi ja hänellä ei. Tilanne on tosi vaikea meille molemmille. En oikeastaan voi puhua mitään elämästäni lapsen kanssa, sillä asia loukkaa häntä. Muistutan jo pelkästään läsnäolollani lapsen kanssa häntä siitä, että hänen lapsensa kuoli ja omani elää. Ystäväni ei vieläkään halua nähdä lastani. Jos tapaamme ystäväni kanssa, hän toivoo minun tulevan tapaamiseen ilman lastani.
Alan olla aika neuvoton tämän tilanteen kanssa. Ystävälle ei voi oikein puhua näistä tunteista, sillä hän loukkaantuu hyvin herkästi. Ystäväni kokee, että en saisi sanoa mitään kriittistä elämästä lapsen kanssa tai puhua lapsesta hänelle, koska "sinulla sentään on lapsi" - hän on minulle todennut. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Miten tällaisesta tilanteesta selviää ja helpottaako joskus? Onko jotain, mitä minun kannattaa/ei kannata tehdä? Surettaa, jos pitkä ystävyys kaatuu tällaiseen tilanteeseen.
Ap
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Et ymmärrä ap yhtään toisen menetystä ja surua. Olet itsekäs.
Mieti millaisissa tunnelmissa itse olisit tuollaisen jälkeen.
Yritä asettua toisen asemaan.
Mutta se lienee mahdotonta ainakin sun selostuksesi perusteella.
Jotenin koko aloitus maistuu pahasti trollilta,.
Miltä trolli maistuu? Pitääkö trolli kypsentää ennen syömistä?
Eiku. Tämän kommentin kirjoittaja vaikuttaa aikamoiselta marttyyriltä. Tuskinpa itse sietäisi ihan mitä vaan omalta ystävältään, vaikka ap:n hänen mukaansa pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on kohdannut valtavan surun. Hän ei voi asialle mitään ja valitettavasti et ole oikea ihminen häntä tukemaan, koska elämäntilanteesi on kipeä muistutus siitä, mitä hän on menettänyt. Viestistäsi myös kuuluu se, ettet ehkä ihan hyväksy hänen kipuaan.
Vauva-arkeen on helpompi löytää vertaistukea yms, hae tukea toisilta perheellisiltä. Etäisyys tekee nyt tähän suhteeseen parasta.
Et hyväksy hänen kipuaan? Ei toiselta ihmiseltä tarvitse hyväksyä mitä tahansa käytöstä vaikka ois kuinka vaikea elämäntilanne.
Mitä ihmettä?
Siis ap:n ongelma on se, että ystävällä on vaikeita tunteita.
Ystävän ongelma on lapsettomuuden aiheuttama suru ja kipu ja lisäksi lapsen menetys.
Jätän tämän nyt vaan tähän.
Ystävä ei kyennyt hyväksymään ap:n raskautta edes silloin, kun oli itsekin onnellisesti raskaana. Saati tukemaan ap:ta tuoreena äitinä jolla sairausongelmia, vaikka oli itse edelleen onnellisesti raskaana...
Eli ystävä on itsekäs paska. Se, että lapsi on kuollut, ei tee kenestäkään pyhimystä.
Lapsettomuus aiheuttaa kaikenlaisia tunteita. Raskaaksi tulokaan ei niitä automaattisesti poista. Kannattaa tutustua aiheeseen ennen kuin haukkuu toista tarpeettomilla sanoilla.
AIkuisten ihmisten pitäisi kyetä käsittelemään tunteensa silloinkin, kun ei saa täsmälleen sitä mitä haluaa täsmälleen silloin kun haluaa.
Siitähän tuossa lapsettomuuden tuskassa on kyse. Silkasta itsekkyydestä ja pettymyksestä, kun minäminäminä ei saakaan mitä tahtoo.
Jännä miten heti kun lapsi kyseessä, naisten itsekkäätkin tunteet muuttuvat joiksikin pyhiksi, mitä pitää vain muiden loputtomasti ymmärtää.
Miksi kohtukuolema on asia, jonka takia sitä kohdullista pitäisi ymmärtää maailman tappiin?
Ja jos sama nainen olisi pari kuukautta aikaisemmin päättänyt poistattaa sikiön, se olisi vain hieno merkki naisen itsemääräämisoikeudesta, eikä olisi mitään syytä surra kuollutta lasta, kun eihän se mikään lapsi edes ollut?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei ole ihan mahdoton pyyntö, ettet purkaisi äitiyden ja pikkulapsiarjen kamaluuksia ihmiselle, joka antaisi mitä vaan että saisi kokea sitä hyvine ja huonoine päivineen.
Sitä en tiedä, onko tällä ystävyydellä tulevaisuutta. Raskasta hänelle, raskasta sinulle. Helpottanee, jos hän joskus saa oman lapsensa syliin saakka.
Niinpä. Parempi ehkä molemmille, että vähennätte nyt yhteyden pitoa, koska ap:n seura ja hänen lapsensa muistuttaa jatkuvasti ystävää hänen menetyksestään. Surullista, mutta joskus elämä tulee ystävyyden tielle. Ehkä joskus vuosien päästä voitte taas olla ystäviä, kun tilanne on tasoittunut ja haavat parantuneet.
ystävä on ilmeisesti ollut katkera jos sinun raskausaikanasi ja vielä silloinkin, kun itse oli jo raskaana? kertoo jotain hänestä. lapsettomuus ja lapsen menettäminen on kipeitä asioita, mutta hän oli sinulle ilkeä vielä silloinkin, kun itse oli raskaana?
vahvasti vaikuttaa siltä, että ei tule muuttumaan. entä jos sinä saat toisen lapsen? miten reagoi siihen jos nykyinenkin on liikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan tätä nyt siis on jatkunut? Eli minkä ikäinen on AP:n lapsi?
Ilmeisesti siellä eletään vielä vauva-/pikkulaisiaikaa, koska AP:lla on tarve ottaa lapsi mukaan ystävänsä tapaamisiin, ja se, että ei saa puhua lapsesta ja lapsiperhearjesta, aiheuttaa hänelle ahdistusta.
Sanoisin, että mitä pidempään pidätte väkisin tiivistä yhteyttä, sitä todennäköisempää on, että välinne katkeavat lopullisesti. Jos otat nyt etäisyyttä, ja yritätte elvyttää ystävyyttänne sitten, kun ystäväsi on jollain tasolla toipunut surustaan, ja sinulla on taas muitakin keskustelunaiheita ja mielenkiinnonkohteita kuin se lapsi.
Ap. Vaikutat hyvältä ja empaattiselta ystävältä. Olet huomioinut toisen tilanteen ja nytkin mietit miten olla tukena. Et mieti vain itseäsi. Et voi kuitenkaan pakottaa ystävääsi eroon katkeruudestaan. Hänen on päästävä itse yli katkeruudesta sinua/muita perheellisiä kohtaan, jotta ystävyys voisi jatkua. Jos ajan kanssa ei helpota, niin jomman kumman on päästettävä teidän ystävyydestä irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut tilanne, jossa minulla ja ystävälläni oli kummallakin samaan aikaan vaikea elämäntilanne. Kummankin vaikeudet olivat sellaisia, mitä toinen ei eläessään ollut kokenut. Koin etten pysty enkä jaksa tukea häntä juuri nyt. Selitin asian hänelle, ja ehdotin taukoa yhteydenpidossa. Se sopi hänelle.
Muutama vuosi siinä meni. Yhteydenpito palautui, kun lapseni, jonka kummi ko. ystävä on, pääsi ripille. Oli helpottavaa huomata, että ystävä oli se sama ihminen, jonka kanssa aikanaan olin ystävystynyt.
palstan moderointi on kyllä niin jäätävää paskaa että ei ole tosikaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru vie aikaa. Voit hehkuttaa sitä omaa vauvaonneasi kaikille muille paitsi tälle yhdelle ystävälle ja samoin jakaa sen huonoja puolia muiden ihmisten kanssa. Tällä hetkellä ystävyys ei ehkä anna sinulle mitään, eikä sitä ole mikään pakko jatkaa, mutta jos tahdot jatkaa sitä kaikesta huolimatta niin nyt tässä tilanteessa ei ole aika alkaa vaatia vastavuoroisuutta. Ei ystäväsi pysty siihen juuri nyt, mutta toivottavasti aika parantaa haavoja ja joku päivä hän taas pystyy olemaan aidosti kiinnostunut sinunkin kuulumisistasi. Tiedän, että on paha paikka kun itsekin tarvitsisi tukea, mutta ystävä ei voi sitä antaa, koska hänellä on omassa elämässään hankala tilanne. Se kuitenkin on vain elämää.
Ystäväsi on kokenut suurimman mahdollisen menetyksen eli oma lapsen kuoleman ja on ymmärrettävästi katkera.
Hän ei varmaan yksinkertaisesti pysty näkemään sun lasta, keskustelemaan ja jakamaan normaalisti lapsiperheen arkea kun samaan aikaan oma valtava menetys täyttää mielen.
Tiedän muitakin pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, jotka joutuivat telakalle toisen osapuolen lapsettomuusongelman vuoksi. Vika ei ole kummassakaan osapuolessa, vaan elämä nyt vaan vie joskus väkisin eri suuntaan.
Sulla on varmasti muitakin ihmisiä, joiden kanssa voit jakaa äitiyden iloja ja suruja. Miksi sen pitäisi väkisin olla juuri tämä oman lapsensa menettänyt ystävä? Oman lapsensa kuoleman kokeneiden on huomattavasti vaikeampi löytää kohtalotovereita.
Tietenkään sunkaan ei tarvitse sietää mitä tahansa ystäväsi huonoa käytöstä, vaan voit itsekin ottaa etäisyyttä.
Tuossa tilanteessa sanoisin, että parasta olisi vaan lakata yhteydenpidosta ainakin joksikin aikaa kun se ei kummallekaan osapuolelle varmasti tuota iloa. Mikään väkisin, hampaita kiristellen ylläpidetty ystävyys ei teitä lähennä vaan päinvastoin. Eikä se ystävyyden kesto tätä ennen ole mikään peruste jatkamiselle.
Voihan olla, että ajan kanssa tilanne muuttuu. Ystäväsi ehkä saa lapsen tai suru hälvenee ja sen jälkeen voitte kenties lähentyä uudelleen. Anna elämän näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia lapsettomuushoidot eivät ole oikein. Ihmisiä menee rikki. Jos lapsia ei tule luonnollisesti, siihen on syy. Esimerkiksi apn ystävä ei ole kähenkisesti valmis lapsettomuushoitoihin. Ei ollut ensimmäiselläkään kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Et ymmärrä ap yhtään toisen menetystä ja surua. Olet itsekäs.
Mieti millaisissa tunnelmissa itse olisit tuollaisen jälkeen.
Yritä asettua toisen asemaan.
Mutta se lienee mahdotonta ainakin sun selostuksesi perusteella.
Jotenin koko aloitus maistuu pahasti trollilta,.
Ja taas yksi joka kitisee trolleista. Sulle elämä taitaa olla vain pelkkää trollikitinää. Mun mielestä ap on yrittänyt ihan tarpeeksi, eikä ystävä kykene katkeruudeltaan enää olemaan oikea ystävä. Siinä kohtaa voi jo luovuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piitkä stoori
Provoa koko tarina. Huomaahan tuon heti, että tarkoituksella laadittu täky, jotta kommentteja tulisi.
Kohta ap taas itse kommetoi omaa provoaan.
Tää on se yks ja sama tyyppi joka toistuvasti keksii näitä stooreja!
Haiskahti heti provolta. Samalta kirjoittajalta on myös se et " Ystävän lapsi kuihtui sängyn pohjalle"
Opetelkaa erottamaan provot.
Emme kaipaa provopoliiseja pilaamaan ketjuja. Ihmiset saavat osallistua niihin keskusteluihin, joihin itse haluavat.
Ystäväsi kuulostaa narsistilta joka ei sure lastaan vaan sitä ettei hänestä tullut äitiä ja saanut näinollen himoitsemaansa pätemisasemaa.
Itse leikkasin kaverin pois elämästä joka tuli raskaaksi. Kaveri loukkaantui siitä, mutta tein sen että ystävyydestämme ei tulisi tuollaista kun teillä. Helpompi heti suoraan vaan leikata ystävä pois, kun muuten ystävyydestä olisi tullut ihan liian raskasta molemmille ystävän raskauden takia. Välillä vaan kasvaa erilleen.
Voi jessus minkälaisista asioista joku viitsii fantasioida :D
Toivottavasti ap löytää jonakin päivänä oikean ystävän, ettei tarvitse näiden mielikuvitusystävien murheilla mässäillä palstalla.
MIKSI IHMEESSÄ te roikutti tuollaisten ihmisten seurassa???? Itse en katselisi moista käytöstä hetkeäkään. Ensimmäinen kommentti katkaisisi välit aivan suorilla. Elämä on aivan liian lyhyt hukattavaksi moisten perseilyä katsoessa.
Jätä ystävä kun katkera. Anna olla.
Mielestäni ei ole ihan mahdoton pyyntö, ettet purkaisi äitiyden ja pikkulapsiarjen kamaluuksia ihmiselle, joka antaisi mitä vaan että saisi kokea sitä hyvine ja huonoine päivineen.
Sitä en tiedä, onko tällä ystävyydellä tulevaisuutta. Raskasta hänelle, raskasta sinulle. Helpottanee, jos hän joskus saa oman lapsensa syliin saakka.