Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilla opintoja hirveä määrä rästissä ja ahdistaa?
15.09.2021 |
Miten te muut olette ajautuneet tähän tilanteeseen? Milloin teidän olisi pitänyt valmistua ja kuinka pahasti olette jääneet jälkeen?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä nyt tarkoittanut, että opinto-ohjaajan ois pitänyt toimia mulle jonain terapeuttina :D vaan siis ihan yleisesti olisin halunnut jutella kaikista opiskelujutuista, keskittymisestä, saada ehkä jotain vinkkejä... En minä vaan tiedä. Jokin ihan kevyt keskustelukin ois tehnyt jo hyvää. Tuo opiskelu on jo niin yksinäistä, että luultavasti ihan siinäkin mielessä olisi ollut kiva voida jutella jonkun kanssa pidempään. Monesti tuntuu kuin olis ainut oppilas koko koulussa kun ei ole sellaista vuorovaikutusta yhtään toisten kanssa, eikä opettajienkaan kanssa välttämättä tule mitään puhuttua ellei kurssista ole kysyttävää. Aluksi se ei haitannut, mutta nyt on jo pitkään tuntunut tosiaan siltä, että jonkinlainen vertaistuki voisi olla hyvä juttu.
Tämä on todella hyvä keskustelu. Toimin ohjaustehtävissä itse korkeakoulussa ja voi kun opiskelijat ymmärtäisivät tämän vertaistuen arvon! Kun ei opoilla kerta kaikkiaan riitä aika paikkaamaan _yksinäisyyden_ tuomaa epävarmuutta!
Meidän oppilaitoksessa opojen määrää lisätään vuosi vuodelta mutta se ei silti riitä. Jotkut opiskelijat haluaisivat tukea viikottain, sellaista tsemppiä minkä voisi saada ystävältäkin, mutta nykyään ei kai kehdata tunnustaa kavereille että jelppaisitko. On surullista, että kukin kuvittelee että muilla menisi paremmin ja pitäisi nolostella. Opiskelijoilla on niin erilaisia ja haastavia elämäntilanteita ja moni vaatii itseltään paljon, ahdistuu omiin odotuksiinsa.
Raskasta on työntekijällekin, kun sama ihminen joka on omien aikataulujensa kanssa hukassa ei yleensä kykene hahmottamaan miten täynnä kaikkien muidenkin työpäivät ovat. Ollaan sokeita sille. Sitten petytäãn kun ei saa vaikka opon kanssa tapaamista tasan ehdottamaansa kellonaikaan : "Tulisin huomenna neljältä. Ai et ole töissä neljän jälkeen? No tulen vaikka tänään kahdelta..". Se on omituinen ajatusvääristymä, että oma aika ei riitä mihinkään, mutta muilla varmasti on aina aikaa.
Hieman erikoinen kommentti. Ymmärrän kyllä pointin (ohjaajalla on omat aikataulunsa ja haasteensa), mutta en oikein ymmärtänyt sitä, että oliko tällä tarkoitus piikitellä tuota aiempaa kommentoijaa vai mitä?
Itse siis tulkitsin tuon toisen laittaman viestin niin, ettei siinä ollut tarkoitus haukkua kaikkia opinto-ohjaajia, mutta nyt oli yksi vähän huono kokemus taustalla ja sen vuoksi hän nimenomaan toivoisi, että olisi sitä oppilaiden välistä vuorovaikutusta enemmän. Siitähän se vertaistuki syntyy. Opinto-ohjaajallakin on kuitenkin oma roolinsa (ja työnsä) siellä koulussa.
En tiedä luitko sitä aiempaa viestiä kun siinähän luki, että oli yrittänyt *kertaalleen* käydä juttelemassa ja siitä oli jäänyt vaikutelma, ettei tuota kiinnostanut yhtään hänen opintonsa tai muutkaan asiat. Tässä kohtaa tuleekin oikeastaan ongelma eteen, että mikä sen opinto-ohjaajan tehtävä sitten loppujen lopuksi on siellä koulussa, jos edes sen kerran kun on se aika sovittu sinne ohjaajan juttusille niin toinen katsoo sinua kuin kiloa hevosenlantaa? :D Itse allekirjoitan tämän kaiken siis ihan täysin, koska minulla on siis myös valitettavasti yksi vähän vastaava ikävä kokemus opinto-ohjaajasta. Joskus tulee näitä tapauksia vastaan joista oikein huokuu, että ovat vähän väärällä alalla. Siitä huolimatta minäkään en ole nyt täällä arvostelemassa kaikkia opinto-ohjaajia, sehän on myös hienoa työtä kun sen vaan oikein hoitaa, mutta tuon vaan oman näkemykseni esille. Itsekin toivoisin siis nimenomaan sitä, että meillä oppilailla olisi pienempi kynnys jutella toisillemme, että nyt ei oikein suju ja voisiko joku jeesiä. Myönnän silti monesti myös kaipaavani, että voisin helpommin mennä opinto-ohjaajan juttusille jostain opintoihin liittyvistä asioista. Harmi kyllä meillä ei ole koulussa kovin vahvaa opinto-ohjausta. Siihen on ihan puhtaasti kyllä väärä henkilö valittu tai muuten vaan työhönsä kyllästynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä nyt tarkoittanut, että opinto-ohjaajan ois pitänyt toimia mulle jonain terapeuttina :D vaan siis ihan yleisesti olisin halunnut jutella kaikista opiskelujutuista, keskittymisestä, saada ehkä jotain vinkkejä... En minä vaan tiedä. Jokin ihan kevyt keskustelukin ois tehnyt jo hyvää. Tuo opiskelu on jo niin yksinäistä, että luultavasti ihan siinäkin mielessä olisi ollut kiva voida jutella jonkun kanssa pidempään. Monesti tuntuu kuin olis ainut oppilas koko koulussa kun ei ole sellaista vuorovaikutusta yhtään toisten kanssa, eikä opettajienkaan kanssa välttämättä tule mitään puhuttua ellei kurssista ole kysyttävää. Aluksi se ei haitannut, mutta nyt on jo pitkään tuntunut tosiaan siltä, että jonkinlainen vertaistuki voisi olla hyvä juttu.
Tämä on todella hyvä keskustelu. Toimin ohjaustehtävissä itse korkeakoulussa ja voi kun opiskelijat ymmärtäisivät tämän vertaistuen arvon! Kun ei opoilla kerta kaikkiaan riitä aika paikkaamaan _yksinäisyyden_ tuomaa epävarmuutta!
Meidän oppilaitoksessa opojen määrää lisätään vuosi vuodelta mutta se ei silti riitä. Jotkut opiskelijat haluaisivat tukea viikottain, sellaista tsemppiä minkä voisi saada ystävältäkin, mutta nykyään ei kai kehdata tunnustaa kavereille että jelppaisitko. On surullista, että kukin kuvittelee että muilla menisi paremmin ja pitäisi nolostella. Opiskelijoilla on niin erilaisia ja haastavia elämäntilanteita ja moni vaatii itseltään paljon, ahdistuu omiin odotuksiinsa.
Raskasta on työntekijällekin, kun sama ihminen joka on omien aikataulujensa kanssa hukassa ei yleensä kykene hahmottamaan miten täynnä kaikkien muidenkin työpäivät ovat. Ollaan sokeita sille. Sitten petytäãn kun ei saa vaikka opon kanssa tapaamista tasan ehdottamaansa kellonaikaan : "Tulisin huomenna neljältä. Ai et ole töissä neljän jälkeen? No tulen vaikka tänään kahdelta..". Se on omituinen ajatusvääristymä, että oma aika ei riitä mihinkään, mutta muilla varmasti on aina aikaa.
Hieman erikoinen kommentti. Ymmärrän kyllä pointin (ohjaajalla on omat aikataulunsa ja haasteensa), mutta en oikein ymmärtänyt sitä, että oliko tällä tarkoitus piikitellä tuota aiempaa kommentoijaa vai mitä?
Itse siis tulkitsin tuon toisen laittaman viestin niin, ettei siinä ollut tarkoitus haukkua kaikkia opinto-ohjaajia, mutta nyt oli yksi vähän huono kokemus taustalla ja sen vuoksi hän nimenomaan toivoisi, että olisi sitä oppilaiden välistä vuorovaikutusta enemmän. Siitähän se vertaistuki syntyy. Opinto-ohjaajallakin on kuitenkin oma roolinsa (ja työnsä) siellä koulussa.
En tiedä luitko sitä aiempaa viestiä kun siinähän luki, että oli yrittänyt *kertaalleen* käydä juttelemassa ja siitä oli jäänyt vaikutelma, ettei tuota kiinnostanut yhtään hänen opintonsa tai muutkaan asiat. Tässä kohtaa tuleekin oikeastaan ongelma eteen, että mikä sen opinto-ohjaajan tehtävä sitten loppujen lopuksi on siellä koulussa, jos edes sen kerran kun on se aika sovittu sinne ohjaajan juttusille niin toinen katsoo sinua kuin kiloa hevosenlantaa? :D Itse allekirjoitan tämän kaiken siis ihan täysin, koska minulla on siis myös valitettavasti yksi vähän vastaava ikävä kokemus opinto-ohjaajasta. Joskus tulee näitä tapauksia vastaan joista oikein huokuu, että ovat vähän väärällä alalla. Siitä huolimatta minäkään en ole nyt täällä arvostelemassa kaikkia opinto-ohjaajia, sehän on myös hienoa työtä kun sen vaan oikein hoitaa, mutta tuon vaan oman näkemykseni esille. Itsekin toivoisin siis nimenomaan sitä, että meillä oppilailla olisi pienempi kynnys jutella toisillemme, että nyt ei oikein suju ja voisiko joku jeesiä. Myönnän silti monesti myös kaipaavani, että voisin helpommin mennä opinto-ohjaajan juttusille jostain opintoihin liittyvistä asioista. Harmi kyllä meillä ei ole koulussa kovin vahvaa opinto-ohjausta. Siihen on ihan puhtaasti kyllä väärä henkilö valittu tai muuten vaan työhönsä kyllästynyt.
Ei se ollut mikään piikki, kun ainoastaan näkökulma toiselta puolelta. Hyvän tsempin ketjuhan tämä on.
Näkökulmani oli siihen, että aika moni opiskelija ajattelee että ei voisi puhua arkisista haasteistaan kavereille. Jotenkin moni olettaa kuitenkin, että työntekijöillä olisi siihen aina aikaa. Paljon on varmasti niitäkin, jotka eivät hakeudu keskustelmaan vaikka syytä olisi ja he koittavat uupumiseen saakka pärjäillä. Vertaistuki olisi ihan ehdottoman tärkeää kaikille.
En sinänsä ihmettele, että jotkut opinto-ohjaajat uupuvat työhön. Heidät on palkattu tarjoamaan asiantuntijuutta opintojen suunnitteluun ja sitten jotkut käyttävät ruuhkautunutta palvelua sellaiseen mikä on normaalin opiskelijaroolin osa: eli ihan tavallinen vuorovaikutus ja jutustelu, omien ajatusten peilaaminen. Aiemmin opiskelijat helpommin kohtasivat toisiaan ja keskustelivat ryhmän sisällä urahaaveista, omista vahvuuksista sekä kehittämiskohteista. Nyt samaa tavallaan halutaan palveluna työntekijöiltä ja kaikilla vääristyy käsitys siitä mikä on normaalia epävarmuutta ja aikuisuuden kasvukipua. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen epävarmuuksiaan kuin "luottamuksellisella vastaanotolla". Opiskelijoilla on turhaan mielikuva, että kaikki muut pärjäävät itsekseen paremmin. Tosiasiassa kukaan meistä ei pärjäile ihan yksin! Jokainen tarvitsee toista ihmistä: työyhteisöä, harrastusyhteisöä, perhettä jne.
Oma ongelmansa on instagramin kiiltokuvaelämä ja ehkä sinkkutalouksien kasvanut määrä. Aiemmin soluasunnoissa ehkä luontevammin tuli arjesta keskusteltua ja nähtyä repaleinenkin arki. On todella harmillista ja koko yhteiskunnan vika että tämä nykyinen elämisen malli ruokkii epävarmuutta ja erillisyyden tunteita.
Korostan vielä, että tympeä asiakaspalvelu ei koskaan ole ok ja siitä saa ja pitääkin antaa palautetta. Halusin vain tuoda tämänkin näkökulman, kun sitä seuraan huolestuneena sivusta.
Lainaan vielä kohdan tuosta tekstistä, joka minut sai jatkamaan näitä pohdintoja tähän laajennettuun näkökulmaan:
"En minä vaan tiedä. Jokin ihan kevyt keskustelukin ois tehnyt jo hyvää. Tuo opiskelu on jo niin yksinäistä, että luultavasti ihan siinäkin mielessä olisi ollut kiva voida jutella jonkun kanssa pidempään. Monesti tuntuu kuin olis ainut oppilas koko koulussa kun ei ole sellaista vuorovaikutusta yhtään toisten kanssa, eikä opettajienkaan kanssa välttämättä tule mitään puhuttua ellei kurssista ole kysyttävää. Aluksi se ei haitannut, mutta nyt on jo pitkään tuntunut tosiaan siltä, että jonkinlainen vertaistuki voisi olla hyvä juttu."
Voi olla vähän myöhäinen vastaus ja kunkin koulun käytäntöjä tuntematta vaikea sanoa mitä kaikkia palveluja voisi olla tarjolla.
Mutta opinto-ohjauksen lisäksi tukea omiin opintoihin (tai lisää vinkkejä siitä mistä tarvittavaa tukea voisi saada) kannattaa myös kysellä omalta opintovastaavalta / ryhmänohjaajalta, koulun opintopsykologilta tai erityisopettajilta tai opiskelijakunnalta / yhdistykseltä.
Omassa oppilaitoksessa tarjolla on esimerkiksi rästityöpajoja ja opiskelijakunnalta keskusteluseuraa, mäitä voi hyödyntää jos sellaisia vain on tarjolla.
En tiedä miten päädyin tänne keskusteluun, mutta tuttu fiilis. Mites teillä muilla? Oletteko vielä täällä palstalla, jotka olette tänne kommentoineet? Kiinnostaisi tietää, että saitteko lopulta niitä rästitehtäviä suoritettua ja onko nyt homma hanskassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette varmaan ikinä usko tätä, mutta olen tämän keskustelun alkuperäinen postaaja. Olin jättänyt tämän keskustelun itselleni talteen. Nyt kun tässä siivosin tietokonetta niin eksyin tänne uudelleen.
Halusin nostaa tämän keskustelun, koska nykyään moni opiskelija kokee opinnot kuormittavina ja saattaa jäädä niistä pahimmassa tapauksessa jälkeen. Halusin kertoa tänne, että otin itseäni niskasta kiinni ja tein itse opintosuunnitelman, jossa pysyin tiukasti kiinni ja se kannatti. Mä sain siis valmistuttua. Valmistuin toki pahasti yliajassa, mutta valmistuinpahan kuitenkin! :D Eli älkää menettäkö ikinä toivoa. Jos joku teistä on nyt tässä vaikeassa tilanteessa niin tehkää niin, että nukutte vaikka tämän yön yli rauhallisesti ja seuraavana aamuna kun olette heräilleet kunnolla, niin alatte tekemään teille jonkinlaista suunnitelmaa. Myös opinto-ohjaaja voi mahdollisesti auttaa uuden opintosuunnitelman laatimisessa! :)
Tää oli vaan niin hauskaa kun löysin "menneisyyden minän" (2021) tuskailemasta sitä, että opintoja on rästissä ja ahdistaa, ja nyt yhtäkkiä 2025 tilanne on näinkin kiva, että valmistuin vaikka mulla oli muistaakseni tätä keskustelua tehdessä ihan toivoton olo ja luulin, että en tule valmistumaan ikinä tai jätän sen koulun kesken. Tsemppiä oikeasti jokaiselle joka on tässä tilanteessa nyt tänä päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla kävi aikoinaan teknillisessä tiedekunnassa näin: ensimmäisenä vuonna parit matematiikan ja fysiikan kurssit menivät hylätyksi. Sitten piti harjoitella uusintatentteihin ja samalla olisi pitänyt panostaa uusiin alkaneisiin kursseihin, mutta ei onnistunut samalla -> taas tuli hylsyjä. 2. vuonna en ymmärtänyt virtauslaskennasta hölkäsen pöläystä ja luennoitsija ei neuvonut vaan kehotti laskemaan kavereiden kanssa. Samalla fuksivuoden rästikurssit painoi päälle. Pahimmillaan tuli enemmän hylättyjä kuin läpi meneviä kursseja. Tämä kierre vaan jatkui...
Jos joku vielä samassa jamassa kuin ap aikoinaan, niin annan omat vinkkini. Suoritin psykologian kandin ja maisterin opinnot noin 8-9 vuodessa (muistaakseni :D ):
Yrittäkää olla seuraamatta orjallisesti valmistumisen tavoiteaikoja ja -tahtia. Minullakin oli opintojen alussa ajatuksena paahtaa opintoja eteenpäin siinä kuin muutkin, mutta ei se vaan ottanut onnistuakseen. Sitten otin asenteen, että kunhan valmistun 10 vuodessa, ennen kuin opinnot vanhenevat, niin hyvä on! Tämä toi rentoutta ja poisti stressiä. Kerroin asiasta myös avoimesti ja (lähes) häpeilemättä kaikille jotka kyselivät opintojeni etenemistä. Lisäksi olen huomannut lähipiirissä, että oikeasti aika monella muullakin valmistuminen on venynyt syystä tai toisesta yli tavoiteaikojen, silti ihan oman alan työssä käyviä heistäkin on tullut.
Ehtii niitä alan töitä tehdä valmistumisen jälkeen ihan riittävästi muutenkin, turha mielestäni kiirehtiä (täyspäiväiseen) työelämään. Eläkeikä odottaa meitä 80-90-luvuilla syntyneitä jossain 70 vuoden tienoilla, huh.
Itsellä oli opintojen hitauden syynä mm. melko pahojakin motivaatio-ongelmia, osa-aikaista työssä käyntiä joka heikensi huomattavasti palautumista ja söi energiaa opinnoilta, masentuneisuutta, ahdistuneisuutta. Maisterin alussa sain myös esikoiseni ja olin vajaan vuoden poissa opintojen parista. Kaikesta on ihme kyllä selvitty ja nyt voinkin hajoilla työelämään seuraavat vuosikymmenet :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä!
Kiitos, sitä tarvitaan! Yritän parhaillaan tehd itselleni jonkinlaista järkevää opintosuunnitelmaa. AP
Aloita vaan jostain! Suunnitelmat ei kuitenkaan ikinä mee niinkuin suunnitteli.
Mulla jäi DI-opinnot roikkumaan, kun tein kokopäiväisesti töitä. En enää saanut tehtyä puuttuvia kursseja. Ja sitten tuli opintouudistus, jonka takia piti väkisin valmistua. Mutta epäonnistuin siinä. Lopulta väänsin valmistumiseen (uudella tutkintorakenteella) vaaditut kurssit matalalla rimalla eli läpi on läpi -tavoitteella. Ja lopputyönkin sillä ajatuksella että tehty on parempi kuin täydellinen. Ei näytä todistus viimeisten kurssien osalta hyvältä, mutta onpahan tuo kasassa.
Tsemppiä kaikille vastaavasti jumiin jääneille! Ette ole ainoita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opinto- ohjaajasta ei mitään hyötyä. Aikuslukiossa meillä on erittäin uupunut ja väsynyt nainen töissä. Hän vaa suoraan sanoi minulle et hän on tippunyt kärryltä jo aikoja sitten. Hän sanoi suoraan ettei tiedä miten neuvoa keskittymisessä, onnistumisessa ja polun löytämiseen.
Omg hänen ei olisi pitänyt jatkaa tuossa työssä.
Mullakin oli tää ongelma lukiossa ja edellisissä amk opinnoissa. Nyt lähdössä puhtaalta pöydältä uusiin opintoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolet kandiopinnoista jäi suorittamatta, vaikka tavoiteaikataulun mukaan olisin tällä hetkellä maisteriopintoja vääntämässä. Itse asiassa lopetin opiskelun suutuspäissäni kesken kaiken kun ei siitä oikein näyttänyt tulevan mitään. Syinä opinnoissa epäonnistumiseen olivat yleinen motivaation puute, aikaansaamattomuus ja toki myös mielenterveyteen liittyvät tekijät.
Hmmm oletko varmasti oikealla alalla/tekemässä oikeaa asiaa elämässä?
Olen tehnyt vähän muutakin kuin lukenut. Kokopäivätyö ja bileitä.
Tsemppiä kaikille joilla opintoja rästissä! Työssäkäynti voi todellakin haitata suuresti opintojen etenemistä. Itse olen ollut osittaisella opintovapaalla, mutta kesällä tehnyt täyttä työviikkoa. Kesäisin olen ottanut vain yhden kurssin töiden lisäksi, ja sekin tuntuu todella raskaalta suorittaa...en millään olisi pysynyt aikataulussa jos olisin koittanut suorittaa insinööriopinnot työn ohessa ilman opintovapaita.
Vanha ketju ja ap:kin kertoi jo valmistuneensa, mutta kerron oman tarinani.
Itse aloin opiskella AMK:ssa monimuotona ja opinnot sujui hyvin. Suoritin opintoja myös etänä ja päiväopiskelijoiden kanssa koska halusin valmistua kolmessa vuodessa 3,5 vuoden sijaan. Kun opintoja oli takana puolitoista vuotta niin mies jätti kylmästi. Mun elämältä putosi aivan täysin pohja. Romahdin ihan täysin. Olen kamppaillut mahdollisen masennuksen kanssa, mitään diagnoosia ei ole. Opiskelut takkusivat ja numerot alkoi laskea. Kaksi kertaa jätin viimeisen harjoittelun kesken. Opinnäytetyötä en meinannut saada tehtyä. Työllä ja tuskalla sain viimein tehtyä viimeisen harjoittelun ja opparin. Opparista tuli numeroksi vain yksi ja se ottaa rankasti päähän. En pystynyt valmistumaan puolta vuotta aiemmin ja ahdisti ihan hel vetisti kaikki opintoihin liittyvä. Mietin jopa itsemurhaa pahassa olossani.
Olen nyt valmistun, mutta paha olo edelleen valtaa välillä mielen. Olen yksinäinen vaikka on ystäviä. Olisi kiva kun olisi mies rinnalla, mutta toisaalta en usko enää pystyväni parisuhteeseen. Haaveilin jatko-opinnoista yliopistossa, mutta mun opparin numerolla ja todistuksen keskiarvolla jää haaveeksi. Eikä voimavarat edes riittäisi.
Suoritin 180 op, eli kaikki pakolliset opinnot. Jäljelle jäi oppari ja toinen puoli harjoittelusta.
En saanut harjoittelupaikkaa ja opparin tekeminen liian vaikeaa. Erosin sitten koulusta.
Aluksi ahdisti, mutta nyt ei enää. Tajusin että minä olen luovuttaja. Ei minusta ole normaaliin elämään.
Nyt vain olen.
Tämä on todella hyvä keskustelu. Toimin ohjaustehtävissä itse korkeakoulussa ja voi kun opiskelijat ymmärtäisivät tämän vertaistuen arvon! Kun ei opoilla kerta kaikkiaan riitä aika paikkaamaan _yksinäisyyden_ tuomaa epävarmuutta!
Meidän oppilaitoksessa opojen määrää lisätään vuosi vuodelta mutta se ei silti riitä. Jotkut opiskelijat haluaisivat tukea viikottain, sellaista tsemppiä minkä voisi saada ystävältäkin, mutta nykyään ei kai kehdata tunnustaa kavereille että jelppaisitko. On surullista, että kukin kuvittelee että muilla menisi paremmin ja pitäisi nolostella. Opiskelijoilla on niin erilaisia ja haastavia elämäntilanteita ja moni vaatii itseltään paljon, ahdistuu omiin odotuksiinsa.
Raskasta on työntekijällekin, kun sama ihminen joka on omien aikataulujensa kanssa hukassa ei yleensä kykene hahmottamaan miten täynnä kaikkien muidenkin työpäivät ovat. Ollaan sokeita sille. Sitten petytäãn kun ei saa vaikka opon kanssa tapaamista tasan ehdottamaansa kellonaikaan : "Tulisin huomenna neljältä. Ai et ole töissä neljän jälkeen? No tulen vaikka tänään kahdelta..". Se on omituinen ajatusvääristymä, että oma aika ei riitä mihinkään, mutta muilla varmasti on aina aikaa.